Miksi mt-ongelmat ovat monelle ehdoton turn off?

Osa näyttää todellakin ajattelevan, että vaikka kokee omat voimavarat riittämättömiksi mt-suhteelle, niin naimisiin pitää mennä, sillä muuten se on syrjintää.

Vierailija kirjoitti:

Ei siis millään pahalla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siis millään pahalla kirjoitti:

Itse miehenä en haluaisi naista jolla on mt-ongelmia koska en haluaisi parisuhteessa ryhtyä toisen hoitajaksi ja holhoojaksi + se mahdollisuus että tämä mt-ongelmainen nainen saattaisi käytökseltään muuttua arvaamatattomaksi, ja vaaralliseksi itselleen, minulle ja kaikille.

On helpompi olla normaalin tasapainoisen ihmisen kanssa.

Mulla on diagnoosi. Mutta arvaa mitä? INHOAN holhoamista, hoidan omat asiani tasan itse. Ja inhoan myöskin ennakkoluuloista yleistämistä, joten sun kanssa en edes ryhtyisi parisuhteeseen, sikäli kun sellaista olisin hakemassa. Niin ja kaikki mt-ongelmasta kärsiväthän AUTOMAATTISESTI käyttäytyvät arvaamattomasti, jooh... ei hele millaisia käsityksiä. Vain pieni osa on niitä.

Ja mistä sä tiedät että se sun normaali ja tasapainoinen ihminen ON sitä? Mikä edes on normaali ja tasapainoinen? 

Ja newsflash: sekin on normaalia, jos elämässä joskus käy niin että sairastuu. Se ei todellakaan tee ihmisestä epänormaalia.

Diagnoosin saanut höpönassu voi nyt ottaa ihan rauhallisesti, jos pystyy mutta tämän vuodatuksen perusteella EI TAIDA pystyä, otat tämän kaiken tosi henkilökohtaisesti ja oletat että tarkoitukseni oli loukata tai olla epäkohtelias vaikka se ei ole totta.

Tässä kysyttiin vaan mielipidettä ja sen kerroin, harmi että se ei sinua miellytä.

Saatat olla ihminen jonka voi olla erittäin vaikeaa ymmärtää ketään joka on jostain asiasta erimieltä kuin mitä sinä itse olet.

Ja mitä itseeni tulee, niin olen parisuhteessa ja jos joskus olisin sinkku niin pystyn kyllä erottamaan ketä on enemmän tasapainoisempi kuin toinen.

No joopa joo... mitään ota henkilökohtaisesti tällaisella anonyymipalstalla, sä vaan olit epäkohtelias. Saathan sä olla mitä mieltä olet, mitään ole kieltänyt - mutta mulla on myös oikeus olla eri mieltä. Eikä sun tarvitse puhutella toisia ihmisiä alentuvasti, vaikka toisella olisi diagnoosi ja sulla ei (?) Mutta pidä vaan ennakkoluuloinen ja sovinistinen mielipiteesi, ihan rauhassa :) Ja saat olla eri mieltä ihan vapaasti saat olla mitä mieltä haluat. Ei se mun elämää oikeasti mitenkään koske. Tämä on mulle viihdettä. 

Et ehkä usko mutta olen sosiaali-ja terveysalan ammattilainen ja työskennellyt mt-ongelmista kärsivien ihmisten kanssa ja se oli raskainta ja rankinta mitä tiedän, siksi tiedän jo aivan kokemuksesta että en pystyisi mitään parisuhdetta edes ajattelemaan sellaisen ihmisen kanssa.

Tämä ei minusta ole mitenkään sovinistista tai loukkaavaa, saati epäkunniottavaa.

On hienoa että ne joilla on mt:ongelmia voivat saada siihen apua ja hoitoa, mutta pitää myös pystyä ymmärtämään että sillä voi olla monia negatiivisia vaikutuksia uuden/uusien parisuhteiden syntymiseen.

Hyvää syksyä sinulle kuitenkin, ps: ei nyt ole mitään syytä mieltään pahoittaa vaikka se jo aika trendikästä onkin ja pari elokuvaakin sen pohjalta tehty.

Kerro minulle jotain hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva masentunut näyttää pystyvän myöntämään, miten kammottavaksi he tekevät läheistensä elämän.

Ei todellakaan ole herkkua arvuutella joka päivä onko toinen kyennyt lähtemään töihin. On hyvin kuluttavaa säpsähdellä öisin hereille miettimään, että oliko päivällä kuultu lause merkki itemurhan suunnittelusta. Syö energiaa varoa koko ajan sanojaan, että mitä tänään uskaltaa sanoa ja ottaa puheeksi ja mistä toisella alkaa syöksykierre. On uuvuttavaa vakuutella, että kyllä elämä vielä paremmaksi muuttuu, vaikka mitään merkkiä sellaisesta ei ole.

Kyllä me masentuneet huomataan jo miten hirveitä ihmisiä ja taakkoja olemme. Ihme että kukaan ei ole ehdottanut eutansiaa vielä.

Olen ollut ns. normaali ja terve ja elämä oli niiiiiin paljon helpompaa tuolloin. Kuvittele vaikka että terve ja sairas tekee samaa työtä, mutta samaan aikaan sairaan pitää tasapainoilla sen sairauden kanssa koko ajan. Siinä tarvitaan 2 kertaa enemmän energiaa ja keskittymistä päivän mittaan kun normot voi vain lipua arjen lävitse paljoa miettimättä mitään. 

Kyllä minä nuo asiat tiedän. Ei minulla silti ole velvollisuutta ottaa sinua puolisoksi. Ystäväksi olet tervetullut.

Enkä minä ottaisi sinua koska olet selvästikin uupunut ja se ilmenee ärhäntelynä muille ihmisille ja osoitelemalla heidän ongelmakohtiaan. Varsinkin sairaan syytely tämän sairaudesta on aika ala-arvoista. Et selvästikään erota ihmistä ja sairautta toisistaan. Minunkin veljeni oli vihainen äidilleni kun hän oli harhainen psykoosissa -  ihan kuin se vihaisena oleminen jotenkin psykoosia parantaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva masentunut näyttää pystyvän myöntämään, miten kammottavaksi he tekevät läheistensä elämän.

Ei todellakaan ole herkkua arvuutella joka päivä onko toinen kyennyt lähtemään töihin. On hyvin kuluttavaa säpsähdellä öisin hereille miettimään, että oliko päivällä kuultu lause merkki itemurhan suunnittelusta. Syö energiaa varoa koko ajan sanojaan, että mitä tänään uskaltaa sanoa ja ottaa puheeksi ja mistä toisella alkaa syöksykierre. On uuvuttavaa vakuutella, että kyllä elämä vielä paremmaksi muuttuu, vaikka mitään merkkiä sellaisesta ei ole.

Kyllä me masentuneet huomataan jo miten hirveitä ihmisiä ja taakkoja olemme. Ihme että kukaan ei ole ehdottanut eutansiaa vielä.

Olen ollut ns. normaali ja terve ja elämä oli niiiiiin paljon helpompaa tuolloin. Kuvittele vaikka että terve ja sairas tekee samaa työtä, mutta samaan aikaan sairaan pitää tasapainoilla sen sairauden kanssa koko ajan. Siinä tarvitaan 2 kertaa enemmän energiaa ja keskittymistä päivän mittaan kun normot voi vain lipua arjen lävitse paljoa miettimättä mitään. 

Nimenomaan. Yksi masennuksen diagnostisista kriteereistäkin on voimakkaat itsesyytökset. "Olen vain taakaksi muille" on yksi yleisimmistä peloista. Ja se ei todellakaan ole mitään rakentavaa huolta, vaan lamaannuttavaa. Se saa helposti mt-ongelmista kärsivän leimautumaan "riesaksi", jonka ei kannata edes yrittää, kun ei hän kerran mitään osaa. 

Miksi ottaa hullu kumppani jos voi saada terveenkin? Kysyn vaan.

Evoluutiossa parinvalinnan idea on juurikin saada jälkeläiselleen hyvät lähtökohdat: hyvät geenit ja huolehtimiskykyinen ympäristö, alkaen vanhemmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva masentunut näyttää pystyvän myöntämään, miten kammottavaksi he tekevät läheistensä elämän.

Ei todellakaan ole herkkua arvuutella joka päivä onko toinen kyennyt lähtemään töihin. On hyvin kuluttavaa säpsähdellä öisin hereille miettimään, että oliko päivällä kuultu lause merkki itemurhan suunnittelusta. Syö energiaa varoa koko ajan sanojaan, että mitä tänään uskaltaa sanoa ja ottaa puheeksi ja mistä toisella alkaa syöksykierre. On uuvuttavaa vakuutella, että kyllä elämä vielä paremmaksi muuttuu, vaikka mitään merkkiä sellaisesta ei ole.

Kyllä me masentuneet huomataan jo miten hirveitä ihmisiä ja taakkoja olemme. Ihme että kukaan ei ole ehdottanut eutansiaa vielä.

Olen ollut ns. normaali ja terve ja elämä oli niiiiiin paljon helpompaa tuolloin. Kuvittele vaikka että terve ja sairas tekee samaa työtä, mutta samaan aikaan sairaan pitää tasapainoilla sen sairauden kanssa koko ajan. Siinä tarvitaan 2 kertaa enemmän energiaa ja keskittymistä päivän mittaan kun normot voi vain lipua arjen lävitse paljoa miettimättä mitään. 

Nimenomaan. Yksi masennuksen diagnostisista kriteereistäkin on voimakkaat itsesyytökset. "Olen vain taakaksi muille" on yksi yleisimmistä peloista. Ja se ei todellakaan ole mitään rakentavaa huolta, vaan lamaannuttavaa. Se saa helposti mt-ongelmista kärsivän leimautumaan "riesaksi", jonka ei kannata edes yrittää, kun ei hän kerran mitään osaa. 

Ja tuo on turn off.

Vierailija kirjoitti:

Kuka haluaa seurustella luuserin kanssa jolla pää ei kestä?

Katso peiliin niin näet todellisen luuserin.

oikeahoito kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että hoitamattomia mielenterveysongelmia pidetään turn offina, mutta miksi myös hoidossa olevat ja nykyään oireettomat mielenterveysongelmat ovat sitä? Toki ongelma saattaa periytyä, mutta niin saattaa moni muukin asia, ja kaikesta perimässä olevasta ei edes olla tietoisia...

Tämä! Tästä syystä moni jättääkin mielenterveysongelmansa hoitamatta pysyäkseen terveen kirjoissa. Jälki on silloin pahaa.

Jämä. Joskus hoidot aiheuttaa lopullisen tuhon. Jälki on silloin kaikista pahinta.

Tämä on yhtä loogista kuin rokote kriitikon puhe. Yleensä hoitoa mt-ongelmiin saaneet ihmiset voivat paremmin kuin ne, jotka eivät ongelmiinsa apua ota vastaan.

Ja että miksikö 😲 on Turn off ?

Näet jo vastauksen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ottaa hullu kumppani jos voi saada terveenkin? Kysyn vaan.

Evoluutiossa parinvalinnan idea on juurikin saada jälkeläiselleen hyvät lähtökohdat: hyvät geenit ja huolehtimiskykyinen ympäristö, alkaen vanhemmista.

Voit saada ihmisen, jolla ei ole diagnooseja (tai joka ei niistä kerro). Se on silti ihan sama kuin ostaisit sian säkissä, koska et tiedä mikä hänen mielenterveytensä tila sillä hetkellä on tai miten se tulee kehittymään elämän varrella. Terve-diagnooseja eivät psykiatrit yleensä jakele.

Ajattelisin, että kaikkein eniten kuluttavaksi tilanne muodostuu, jos on vaikeuksia mielenterveyden puolella, mutta ei suostu hakemaan apua tai ottamaan sitä vastaan, vaikka joku veisi väkisin terapeutin vastaanotolle. Samaan aikaan kuitenkin jankutetaan päivästä toiseen kuinka on niin paha olla, mutta ei voi tehdä mitään sen eteen, että tilanne helpottuisi. Sellaista en oletakaan, että kenenkään tarvitsisi jaksaa katsella. Onhan sekin jo rasittavaa, jos jollain on esim. selkä kipeä, mutta siitä ei voi vahingossakaan mennä lääkäriin. Siitä huolimatta kipua voivotellaan joka sekunti. Niin ja olen siis itsekin tarvinnut apua mielenterveyden kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmainen tuo ne mt-ongelmansa myös suhteeseen. Masentunut on masentunut myös suhteessa, ja toinen joutuu kannattelemaan / tsemppaamaan, kenties varautumaan suisidaaliseen käytökseen. Käytännön tasolla mt-ongelmainen ei jaksa pyörittää arkea, eikä välttämättä tuo rahaa yhteiseen talouteen.

Bipolaari tai skitsofreenikko tuo vielä isommat haasteet.

Vähän sama kuin aloittaisi suhteen henkilön kanssa, joka on pyörätuolissa ja jonka ennustetaan toipuvan vuoden sisään, mutta siitä ei ole takeita, kuten ei sairauden uusimisestakaan. Toisen osapuolen pitää huomioida sairaus joka asiassa, eikä paranemisesta ole silti takeita tai hyvästä hoitotasapainosta. Varsinkin, kun mt-potilaat haluavat usein omin voimin vähentää lääkitystään.

T. Itse mt-ongelmainen, naimisissa, oman handicappinsa tiedostava. Mt-ongelma puhkesi tosin vasta, kun oltiin oltu jo useampi vuosi naimisissa. Ihmettelen puolison jaksamista välillä paljonkin.

Minulla ollut vaikea masennus 30 vuotta, vasta 5 vuotta sitten diagnosoitiin. Exä ei huomannut millään lailla masennustani, minä olin se joka kotia pyöritti ja joutui ottamaan hänen taholtaan vastaan kaiken paskan. Sama muiden kanssa, minua saatiin kohdella miten vaan. Minun masennukseni johtuikin tästä, en osannut pitää rajojani. En ole koskaan kuormittanut muita omalla pahalla olollani.

Minua ei ole kukaan koskaan tsempannut tai kannatellut, pikemminkin päinvastoin minä olin aina se johon turvauduttiin kun meni huonosti. Minä olen aina pyörittänyt arkea ja hoitanut jopa omalla sairauslomallani onnettomuudessa vammautunutta omaista. Minulla ei ole ollut mahdollisuutta vetäytyä arjesta hoitamaan itseäni vaan olen joutunut pakosta hoitamaan asioita. Siksi sairauteni on pitkittynyt.

Usein masennusta ei huomata kun henkilö on tunnollinen ja kiltti hymyilejä suorittaja, kaikille aina auttavainen. Sitten yks päivä tappaa itsensä ja ihmiset ihan ihmeissään.

Itse olen terapian myötä oppinut pitämään rajojani, enää en menisi suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa joka ei kunnioita minua. Voin ihan hyvin silloin kun minua kohdellaan normaaliystävällisesti.

Minua ei ole koskaan ihmiset karttaneet, en usko että mielenterveysongelmani rasittavat muita. Toki vetäydyn mielelläni omiin oloihini silloin kun en jaksa seurustella mukavia.

Mä olen iloinen, jos olet löytänyt omat rajasi ja voit nyt paremmin.

Mutta tekstisi alkupää on just sitä samaa, minkä vuoksi minä olen katkaissut mielenterveysongelmista kärsivään ystävääni. Aina puhui, kuinka kaikki oli ilkeitä, hän uhrautui ja otti kaiken paskan niskaan ja ai luoja miten hyvä ihminen olikaan. Totuushan oli niin päinvastaista kuin olla voi. Eihän hän varmaan itse salaiselleen mitään voi, mutta itse en enää voinut hänen kanssaan olla, ei vaan enää kestänyt. Ja ei ole muuten hänen omat lapsensakaan, vaikka "kaikkeni aina yhtä sun ja heidän eteen tein".

Samalla vastaus alkuperäiseen kysymykseen, en voisi. Toivon voimia ja kykyä ottaa vastaa apua jokaiselle, mutta omaa elämää en heidän takia pilaisi.

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmainen tuo ne mt-ongelmansa myös suhteeseen. Masentunut on masentunut myös suhteessa, ja toinen joutuu kannattelemaan / tsemppaamaan, kenties varautumaan [b] suisidaaliseen [/b] käytökseen. Käytännön tasolla mt-ongelmainen ei jaksa pyörittää arkea, eikä välttämättä tuo rahaa yhteiseen talouteen.

Bipolaari tai skitsofreenikko tuo vielä isommat haasteet.

Vähän sama kuin aloittaisi suhteen henkilön kanssa, joka on pyörätuolissa ja jonka ennustetaan toipuvan vuoden sisään, mutta siitä ei ole takeita, kuten ei sairauden uusimisestakaan. Toisen osapuolen pitää huomioida sairaus joka asiassa, eikä paranemisesta ole silti takeita tai hyvästä hoitotasapainosta. Varsinkin, kun mt-potilaat haluavat usein omin voimin vähentää lääkitystään.

T. Itse mt-ongelmainen, naimisissa, oman handicappinsa tiedostava. Mt-ongelma puhkesi tosin vasta, kun oltiin oltu jo useampi vuosi naimisissa. Ihmettelen puolison jaksamista välillä paljonkin.

Voi hyvänen aika mitä kieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmainen tuo ne mt-ongelmansa myös suhteeseen. Masentunut on masentunut myös suhteessa, ja toinen joutuu kannattelemaan / tsemppaamaan, kenties varautumaan [b] suisidaaliseen [/b] käytökseen. Käytännön tasolla mt-ongelmainen ei jaksa pyörittää arkea, eikä välttämättä tuo rahaa yhteiseen talouteen.

Bipolaari tai skitsofreenikko tuo vielä isommat haasteet.

Vähän sama kuin aloittaisi suhteen henkilön kanssa, joka on pyörätuolissa ja jonka ennustetaan toipuvan vuoden sisään, mutta siitä ei ole takeita, kuten ei sairauden uusimisestakaan. Toisen osapuolen pitää huomioida sairaus joka asiassa, eikä paranemisesta ole silti takeita tai hyvästä hoitotasapainosta. Varsinkin, kun mt-potilaat haluavat usein omin voimin vähentää lääkitystään.

T. Itse mt-ongelmainen, naimisissa, oman handicappinsa tiedostava. Mt-ongelma puhkesi tosin vasta, kun oltiin oltu jo useampi vuosi naimisissa. Ihmettelen puolison jaksamista välillä paljonkin.

Voi hyvänen aika mitä kieltä. 

Voi hyvänen aika mitä jeesustelua rehellisyyden edessä.

Ansaitsisit spermaa silmääsi

Vierailija kirjoitti:

No kai se etenkin nuoremmassa iässä on lähtöoletuksena, että fyysisesti ja psyykkisesti terve etsii yleensä kaltaistaan. Miksi ottaa turhaan ylimääräistä painolastia suhteeseen? Iän myötä lievät mt-ongelmat yleistyvät kun se elämä ei aina menekään ihan putkeen, ja joillakin suhtautuminen lievittyy. Ens silti itsekään lievän masennuksen sairastaneena haluaisi puolisoa jolla on vaikkapa skitsofrenia tai kaksisuuntainen mielialahäiriö tai lievempiä mt-ongelmia kovin pitkittyneinä ja komplisoituneina. Toivon, että perheessä on edes lähtötilanteessa kaksi täyspainoisesti osallistuvaa aikuista jotka jaksavat oman osansa arjesta ja vastuusta kantaa.

Mulla oli masennus jo lapsena, paha sellainen. Myöhemmin toistunut pari kertaa, nykyään lääkitys. En ole ikinä suhtautunut mt-ongelmiin tuomitsevasti, enkä kokenut nuorenakaan, että ne olis jotain jota tulee vastaan vasta myöhemmin elämässä, tai vain toisille. Päinvastoin, vaikeat kokemukset ovat opettaneet elämästä, kohtaamaan toisen aikuisemmin kuin helpon lapsuuden eläneet. Ei kokemusta psykooseista, mutta nekin saadaan hyvin hoidettua lääkkeillä. Parisuhde hiukan arveluttaisi kyllä.

Minulle ei ole ehdoton turn-off. Mielenterveysongelmiakin on aika monenlaisia ja -asteisia. Riippuu tietysti, miten se vaikuttaa ihmisen elämään ja käytökseen. On eri asia saada paniikkikohtaus silloin tällöin kuin olla ihan täysin arjessa avustettava. Sellaista en jaksaisi, jos ongelmiin liittyisi päihteiden käyttöä, väkivaltaisuutta, sairaalloista mustasukkaisuutta tms. Monilla on jotain lievempiä ongelmia, eikä heistä näe sitä päälle päin. He käyvät normaalisti töissä, seurustelevat ja elävät muutenkin normaalia elämää. 

Itse olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta koko ikäni. On kokemusta myös ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä eli olen kai turn-off kaikille. Iän mukana tähän jännittämiseen ja paniikkiin on tottunut ja olen jollain tavalla oppinut hyväksymään, että tulen olemaan aina tällainen. Elän melko normaalia elämää ja sillä tavalla en koe itseäni mt-ongelmaiseksi. Ulkopuoliset luulevat, että olen vain tavallista hiljaisempi ja ujompi. Ehkä heidän asenteensa muuttuisi, jos kertoisin, että tälle on kyllä diagnoosi ja joskus joudun ottaa pahimpiin tilanteisiin lääkkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen Foucaultia, mikäli tämä aihe laajemmin kiinnostaa. Sieltä löytyy vastaukset. 1700-luvulta lähtien on ihmisiä vasta leimattu laajemmassa mielessä "hulluiksi, perustettu klinikoita, hoitolaitoksia, vankiloita, mielisairaaloita, jotta ne muut, toiset ,ne hullut saataisin pidettyä kunnon kansalaisista erossa. Foucault tutki juuri tätä laajasti, että missä vaiheessa tarkkaile ja rankaise (hänellä on juuri tämän niminen teoskin) tuli laajemmassa mielessä mukaan länsimaisiin yhteiskuntiin. Lääkätieteellä tässä on tietysti aivan keskeinen rooli, koska pitihän hulluudelle tietysti saada ns, formaalit tai empiiriset todisteet ja muodot, oireyhtymät ja diagnoosit, jotta niitä niillä voitiin oikeuttaa näitä valvonta -ja rankaisutoimia. Foucaultia kiinnosti erityisesti valtasuhteet ja hän tutki miten nämä vallanmuodot ilmenevät hulluuden määrittelyssä. Miten joku toinen voi sanoa jotain toista hulluksi ja millä perustein? Entä miten hulluus määritetään? No, määritys tapahtuu aina verrattuna johonkin toiseen - on siis dialektista. Jokin /jotkin asiat määritelläät yhteikunnassa aina normatiiviseksi (normit) ja toiset siis juuri näihin nähden ovat tietysti epänormatiivisia ja ihminen joka käyttää normien vastaisesti helposti määritellään sanalla "hullu" ,vaikkei olisi mitenkään edes kliinisesti sairas. Esimerkiksi yrittäjistä Suomessa käytetään usein sanaa "hullu" tai tiedeihmiehistä / taiteilijoista, he kun poikkeavat normista. 

Sinä nyt näemmä missaat koko ketjun pointin:. Ihmisillä on yhä oikeus valita terve kumppani parisuhteeseen kanssaan ihan siinä missä valintaperusteena voi olla vaikka suomalainen/ulkomainen korkeakoulutettu mies/nainen, nuori missitason nainen, komea/ruma nuori/vanhamies, varakas menestyjä, älykäs tai typerä renttu tms. Puolisoaan valikoiviilla on myös ollut ihan sama oikeus dissata hullu taiteilija tai tiedemies vaikka kuinka pitkään - ok, toki naiset eivät aina ole voineet valita aviomiehiään, mutta viimeiset sata vuotta toisen osapuolen suostunta on jo merkinnyt jotain avioliiton somimisen kannalta. Silti kumppanin todettu "hulluus" riitti perusteeksi erolle jo 1700-luvulla eläneelle naiselle, joka sitä vastoin ei saanut esim. ajan Englannissa erota terveeksi todetusta aviomiehestään, mikäli mies hakkasi häntä lain sallimalla keinoin, jollei kuritusvälineen mitta ollut miehen peukaloa paksumpi.

Nimenomaan terveen ja kyvykkään kumppanin etsintä on jopa kaikkein parhain selitys, jos sen tarkoitus on selittää koko ihmislajin monimutkainen parinvalinta; kumpikin osapuoli täysin luonnollisesti ja biologiansa kautta kiinnittää huomionsa ekana niihin nuoriin ja terveisiin (kauniisiin ja komeihin), pariutumiskykyisiin tai muutoin kelvollisiksi osoittautuneihin lajikumppaneihinsa - ja luultavasti samaa teet sinäkin. Ja parinvalinnassa tunnetusti pienikin riitasointu monesti merkitsee, tällöin esim. niillä väärillä uskomuksilla, väärillä tutkinnoilla tai niiden puutteilla, "jopa" pituudella, iällä ja silmien ja hiusten värillä voi olla merkitystä sille, kuinka haluttavaksi kumppani koetaan, vaikkei näin saisi muka olla niiden diskattujen kategoriaan joutuneiden mielestä. Valitsematta jääneet pyrkivät sit horjuttamaan rajaa näiden valintaperusteiden välillä.

Foucault'n teos on myös itselleni tuttu, ko. filosofi ei siinä suinkaan ulottanut yhteiskunnan harjoittamaa mielisairaiden tuomitsemista yksilötasolle eikä mitään sellaista siinä sanellut, että jokaisen pitäisi kelpuuttaa tuosta vaan bipo tai skitsofreenikko kumppanikseen ja oman kattonsa alle, omaan vuoteeseensa ja lastensa äidiksi tai isäksi. Foucault'n teos käsitteli yhteiskunnan mielisairaisiin ulottuvaa stigmatisointia ja yhteiskunnallisia valtasuhteita terve-sairas -akselilla. On karkeaa herjausta ja mielipiteen manipulointia mt-ongelmista kärsivältä ulottaa ko. teoksen sanoma myös yksityishenkilöiden sänkypuuhiin. Monet mt-ongelmista kärsivät ovat jo tässä ketjussa näyttäneet todelliset karvansa haukkumalla muiden henkilökohtaisia kokemuksia heidän omista kokemuksistaan ja suhteistaan vastaavista ongelmista kärsivien kanssa -  silti he odottavat muilta itseään laajempaan perspektiiviä itseään koskevaan asiaan. He kieltävät muiden kokemukset, haukkuvat heitä ennakkoluuloisiksi idiooteiksi, joiden oma kokemus on yhtä tyhjän kanssa, ja sanelevat päälle, miten heissä ei ole lainkaan vikaa, vaan vika on niiden toisten suhtautumisessa etc.

Sen enempää kuin sinä tai palstan pahin miesasiamies ei voi vakuuttaa muutoin kuin käytöksensä ja ehkäpä ulkonäkönsä kautta siihen, miten muut ihmiset teidät kokevat. Syyllistäminen ei kanna pitkälle, ja on todella epärehellistä väittää sellaista, että mt-ongelmaiset olisivat muka aina niitä muiden uhreja. Missä on mt-ongelmaisten läheisten ääni? Kuka sitä pyrkii tässä ketjussa vaientamaan ja tuomaan esiin omansa? Kuka täällä edelleen syyttää muita ja vaatii toisilta lisää ymmärrystä? Kuka sanoo kokemustensa perusteella suoraan, ettei kiinnosta lisäongelmat? Ja mikä onkaan vastapuolen reagointi..

P.s oletko sinä itse bipo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen Foucaultia, mikäli tämä aihe laajemmin kiinnostaa. Sieltä löytyy vastaukset. 1700-luvulta lähtien on ihmisiä vasta leimattu laajemmassa mielessä "hulluiksi, perustettu klinikoita, hoitolaitoksia, vankiloita, mielisairaaloita, jotta ne muut, toiset ,ne hullut saataisin pidettyä kunnon kansalaisista erossa. Foucault tutki juuri tätä laajasti, että missä vaiheessa tarkkaile ja rankaise (hänellä on juuri tämän niminen teoskin) tuli laajemmassa mielessä mukaan länsimaisiin yhteiskuntiin. Lääkätieteellä tässä on tietysti aivan keskeinen rooli, koska pitihän hulluudelle tietysti saada ns, formaalit tai empiiriset todisteet ja muodot, oireyhtymät ja diagnoosit, jotta niitä niillä voitiin oikeuttaa näitä valvonta -ja rankaisutoimia. Foucaultia kiinnosti erityisesti valtasuhteet ja hän tutki miten nämä vallanmuodot ilmenevät hulluuden määrittelyssä. Miten joku toinen voi sanoa jotain toista hulluksi ja millä perustein? Entä miten hulluus määritetään? No, määritys tapahtuu aina verrattuna johonkin toiseen - on siis dialektista. Jokin /jotkin asiat määritelläät yhteikunnassa aina normatiiviseksi (normit) ja toiset siis juuri näihin nähden ovat tietysti epänormatiivisia ja ihminen joka käyttää normien vastaisesti helposti määritellään sanalla "hullu" ,vaikkei olisi mitenkään edes kliinisesti sairas. Esimerkiksi yrittäjistä Suomessa käytetään usein sanaa "hullu" tai tiedeihmiehistä / taiteilijoista, he kun poikkeavat normista. 

Sinä nyt näemmä missaat koko ketjun pointin:. Ihmisillä on yhä oikeus valita terve kumppani parisuhteeseen kanssaan ihan siinä missä valintaperusteena voi olla vaikka suomalainen/ulkomainen korkeakoulutettu mies/nainen, nuori missitason nainen, komea/ruma nuori/vanhamies, varakas menestyjä, älykäs tai typerä renttu tms. Puolisoaan valikoiviilla on myös ollut ihan sama oikeus dissata hullu taiteilija tai tiedemies vaikka kuinka pitkään - ok, toki naiset eivät aina ole voineet valita aviomiehiään, mutta viimeiset sata vuotta toisen osapuolen suostunta on jo merkinnyt jotain avioliiton somimisen kannalta. Silti kumppanin todettu "hulluus" riitti perusteeksi erolle jo 1700-luvulla eläneelle naiselle, joka sitä vastoin ei saanut esim. ajan Englannissa erota terveeksi todetusta aviomiehestään, mikäli mies hakkasi häntä lain sallimalla keinoin, jollei kuritusvälineen mitta ollut miehen peukaloa paksumpi.

Nimenomaan terveen ja kyvykkään kumppanin etsintä on jopa kaikkein parhain selitys, jos sen tarkoitus on selittää koko ihmislajin monimutkainen parinvalinta; kumpikin osapuoli täysin luonnollisesti ja biologiansa kautta kiinnittää huomionsa ekana niihin nuoriin ja terveisiin (kauniisiin ja komeihin), pariutumiskykyisiin tai muutoin kelvollisiksi osoittautuneihin lajikumppaneihinsa - ja luultavasti samaa teet sinäkin. Ja parinvalinnassa tunnetusti pienikin riitasointu monesti merkitsee, tällöin esim. niillä väärillä uskomuksilla, väärillä tutkinnoilla tai niiden puutteilla, "jopa" pituudella, iällä ja silmien ja hiusten värillä voi olla merkitystä sille, kuinka haluttavaksi kumppani koetaan, vaikkei näin saisi muka olla niiden diskattujen kategoriaan joutuneiden mielestä. Valitsematta jääneet pyrkivät sit horjuttamaan rajaa näiden valintaperusteiden välillä.

Foucault'n teos on myös itselleni tuttu, ko. filosofi ei siinä suinkaan ulottanut yhteiskunnan harjoittamaa mielisairaiden tuomitsemista yksilötasolle eikä mitään sellaista siinä sanellut, että jokaisen pitäisi kelpuuttaa tuosta vaan bipo tai skitsofreenikko kumppanikseen ja oman kattonsa alle, omaan vuoteeseensa ja lastensa äidiksi tai isäksi. Foucault'n teos käsitteli yhteiskunnan mielisairaisiin ulottuvaa stigmatisointia ja yhteiskunnallisia valtasuhteita terve-sairas -akselilla. On karkeaa herjausta ja mielipiteen manipulointia mt-ongelmista kärsivältä ulottaa ko. teoksen sanoma myös yksityishenkilöiden sänkypuuhiin. Monet mt-ongelmista kärsivät ovat jo tässä ketjussa näyttäneet todelliset karvansa haukkumalla muiden henkilökohtaisia kokemuksia heidän omista kokemuksistaan ja suhteistaan vastaavista ongelmista kärsivien kanssa -  silti he odottavat muilta itseään laajempaan perspektiiviä itseään koskevaan asiaan. He kieltävät muiden kokemukset, haukkuvat heitä ennakkoluuloisiksi idiooteiksi, joiden oma kokemus on yhtä tyhjän kanssa, ja sanelevat päälle, miten heissä ei ole lainkaan vikaa, vaan vika on niiden toisten suhtautumisessa etc.

Sen enempää kuin sinä tai palstan pahin miesasiamies ei voi vakuuttaa muutoin kuin käytöksensä ja ehkäpä ulkonäkönsä kautta siihen, miten muut ihmiset teidät kokevat. Syyllistäminen ei kanna pitkälle, ja on todella epärehellistä väittää sellaista, että mt-ongelmaiset olisivat muka aina niitä muiden uhreja. Missä on mt-ongelmaisten läheisten ääni? Kuka sitä pyrkii tässä ketjussa vaientamaan ja tuomaan esiin omansa? Kuka täällä edelleen syyttää muita ja vaatii toisilta lisää ymmärrystä? Kuka sanoo kokemustensa perusteella suoraan, ettei kiinnosta lisäongelmat? Ja mikä onkaan vastapuolen reagointi..

P.s oletko sinä itse bipo?

Terve ja sairas erotetaan toisistaan yhä käytöksensä perusteella, kuten muinoinkin vaikkei mielisairauksien eri luokituksia tunnettukaan satoja vuosia sitten. Foucault oli g a y, joten hän pyrki loiventamaan näitä jyrkkiä yhteiskunnan sanelemia suhtautumistapoja kaikkiin ns. normeista poikkeaviin, koska h o m o t laskettiin joskus muinoin myös mielisairaiksi. Psykoosi ei silti ole lainkaan sama asia kuin sivariin meno, homoseksuaalisuus, huumeiden käyttö tmv. käytösnormien rikkominen. Siinä vaiheessa niillä mt-diagnoosien yhteiskunnallisilla tuomioilla voi kukin psykoottisen henkilön lähipiiriin kuuluva lähinnä pyyhkiä pyllyään, kun tyyppi uskoo olevansa lasista tehty tai uusi Jeesus tai vaikka jonkun voittamattoman intiaanipäälliskön uusi inkarnaatio, joka sairautensa pakottamana sanelee muille ohjeet kuinka häneen pitää suhtautua, vaikka tuhlaakin siinä sivussa koko perheen omaisuuden, pettää vaimoaan ja paljastelee itseään kädet ojossa kaikille mahdollisille vastaantulijoille kehä III:lla. Toistan vielä : Psykoosi ei ole lainkaan sama asia kuin yhteiskunnan sanelemien normien rikkominen.

Itse oon skitsofreenikko ja on lapsia ja aion hankkia lisääki. Hyvin pystyy huolehtimaan kun on lääkitys kunnossa eikä harhaluulot vaivaa kovinkaan usein.