Ensitreffit alttarilla OFFICIAL 2018

Vierailija kirjoitti:

Maksaako tuotantoyhtiö vai Kela Eetulle terapiat tän kokemuksen jälkeen?

Heillä on mahdollisuus ammattilaistapaamisiin reissun jälkeen. Ei toki rajattomia määriä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä tiedä, että onko Miinalla ja Heikillä nyt aivan niin lupaavat näkymät. Mielestäni Miina on Heikille ihan nappivalinta, mutta onko sama toisinpäin?

Nähdyn perusteella homma näyttäisi perustuvan pitkälti Miinan taidolle ymmärtää ja tukea toista. Saako Miina puolestaan esim. tukea tai edes kunnollista hyväksyntää - ilmeisesti, ainakin nyt leikkauksen perusteella, piikittelyä ja aika suoraa puhetta. Pidemmän päälle tuollaisen kuuntelu alkaa syödä itsetuntoa, vaikka olisi kuinka henkisesti vahva. Toivottavasti tämä oikeasti muuttuu, ettei viiden viikon päätyttyä Miina nosta yllättäen kytkintä.

Mut täytyy kyllä muistaa, että jokaisen parin tilanne on varmasti osittain tarkoituksenmukaisesti leikattu tietynlaiseksi, vaikka katsojana toivoisi, että vaiheet näyttäytyisivät mahdollisimman todenmukaisina.

Eikö henkisesti vahva juuri tiedä, ettei tarvitse parisuhteessa kuunnella, miten on toisen mielestä vääränlainen. Ei se niin mene, että mitä henkisesti vahvempi, sitä enemmän jaksaa kuunnella p...aa.

 Se, että osaa sulkea silmänsä pieniltä puutteilta ei ehkä ole vahvuutta, mutta viisautta kylläkin.  Auttaa aika paljon, kun ihmisten kanssa häärätään. Parisuhteessa tai muualla. 

Minä olen vähän tullut lopputulokseen, että aina toimii jotenkin väärin, kun ihmisten virheistä ja huonosta käytöksestä on kyse. Minulle tämä on ainakin ollut parisuhteissa aina kynnys eli en todella tiedä, miten toimia oikeaoppisesti.

Esim. jos Miina tarttuisi Heikin juttuihin täysin oikeutetusti, Heikki lyttäisi Miinaa lisää tarttumisesta ja ehkä kalppisi matkoihinsa. Miinasta saataisiin myös henkilö, joka ei antanut Heikin olla omanlaisensa ja halusi vain ripittää toista tämän vääristä teoista sekä koitti muuttaa toista. 

Kun taas Miina ottaa takkiinsa, häntä pidetään vähän tohvelina ja ylitsevuotaisen sietävänä.

Mitkä hänen tosiasialliset optionsa siis ovat? Mitä hän voi tehdä siten, että hänestä voidaan sanoa ainoastaan, että just oikein?

Mä en ole oikeastaan kertaakaan kokenut elämässäni parisuhteessa jonkinlaista onnistumisen tunnetta, kun olen mennyt sanomaan asioista. En ole kuullut, että hei kiitos, mä muistan tän ensi kerralla. Samalla en voi uskoa, että myöskään hiljaisuus voi olla oikea ratkaisu ja että sillä säilytetään itsekunnioitus. 

Koen itse välillä, että olen vähän eri planeetalla toisten kanssa, sillä jos itse saan itsestäni palautetta, niin useimmiten pistän sen hyvinkin tarkasti mieleeni. En ehkä muutu, mutta voin olla sitä mieltä, että juu, totta tai voin selittää käytöstäni (esim. miksi tartun johonkin asiaan - koska asia on tärkeä mulle, koska pahoitin mieleni jne.). Mun on ollut hyvin vaikea ylipäänsä elämässä ymmärtää sitä, että jos toinen on ilkeä, niin se kiltti ei saisi mennä kyselemään, että mites sä nyt noin mulle teit, älä tee. Tai hänen on jo varauduttava siihen, että hänestä tulee koko touhun syntipukki ja se alkuperäinen toisen teko jää täysin jalkoihin. 

En tiedä onko tämä oikea ratkaisu, mutta itse jo suht onnellisesti kauan naimisissa olleena, niin sanoisin, että suhteuttaminen ja unohtaminen on aika tärkeää. On aivan turha kuvitella etteikö puoliso olisi joskus huonolla tuulella tai töksäyttelisi jotain ei niin kivaa.

Monesti sen takana vaan on toisen makuasiat. Mieheni ei esimerkiksi pidä siitä, että lähden collegehousuissa ulos. Saatan siis pitää niitä kotona, mutta jos suuntaan ulos ja kauppaan hänen kanssaan, hän mainitsee asiasta ja todella suoraan. Riippuen millä tuulella olen reagoin miten haluan. Joskus teen niinkuin tykkään ja sanon ettei hänellä ole oikeutta kontrolloida, joskus vaihdan hänen mielikseen jotkut toiset housut. Joskus kysyn, että mitkä housut herralle sopisi, että laitan ja laitan ne. Joskus en vaivaudu edes vastaamaan. Joskus jo vaihdan ne ennekuin pääsee edes sanomaan. Sitten tulemme kaupasta ja kumpikaan ei edes muista jotain collegehousuepisodia. Meillä on tapana riidellä autossa, mutta kun nousemme autosta, niin kuka enää niitä autokeskusteluja enää muistaa?

Parisuhteessa oleminen vaatii kompromisseja ja kaikenlaista tilannesietämistä, mutta myös tilannenauttimista ja sitä,ettei aseta itseään johonkin uhriasemaan. Koska kohta se toisiaan toteutuu.

Hyvillä käytöstavoilla tosin pääsee jo pitkälle ja se karsii myös monet hankalat tilanteet jo alkujaan.

Suhteuttaminen, unohtaminen, mutta myös toisen rajojen kunnioittaminen. Niistä vähäpätöisistä asioista voi kinata, voi väitellä yleisistä tärkeistäkin asioista. Mutta  kun oppii toisen arat paikat - esimerkiksi Miina sanoi sellaiseksi oman ulkonäkönsä - tuosta ei ihan oikeasti saisi heitellä. Parisuhteet joissa riidellessä rokotetaan reippaasti vyön alle (tai toiset tekevät sitä arjessakin ihan ilkeyttään) eivät kovin onnellisia ole, huono ennuste. Ainakin minusta hyvään parisuhteeseen kuuluu  toisen kunnioitus, ja kun sitä rakasta ei satuta vaikka arat paikat tietääkin tulee suhteeseen luottamus ja rakkaus syvenee.

Tietenkin suoranainen loukkaaminen ei ole hyväksyttävää parisuhteessa ja jotkut collegehousut ei ole minua mitenkään määrittelevä asia. Mutta Heikin tapauksessa oli kyse jostain farkkutakista. Farkkutakista! Ei puhuttu pituudesta, ei rasvan määrästä eikä äänenkorkeudesta. Tarkennan nyt vielä ettei minusta Miinassa ole näissä asioissa omasta mielestä vikaa, mutta näiden asioiden kohdalla monet piikittelevät aika ilkeästikin puolisoa.

En tiedä mikä tuossa collegehousussa on niin suuri ongelma miehelleni ja yritän ymmärtää häntä asian suhteen. En ärsytä turhaan, tekemällä asiasta jotain valtataistelua. Se ei ole sen arvoista ja voin ihan hyvin laittaa sitten stretsifarkut jalkaan, jos joustavaa haluan pukea päälleni ulosmennessäni hänen kanssaan.

Toisen halveksiminen parisuhteessa on lähes varma loppu enemmin tai myöhemmin. Enkä itse ymmärrä ollenkaan tuota vyön alle lyömistä. Sellaista en nyt kuitenkaan Heikin ja Miinan kohdalla näe. Heikki puhuu monesti todella kauniisti myös Miinasta, mutta sitä ei jonkun farkkutakkimakukysymyksen velloessa paljoakaan noteerata.

Ensinnäkin collegehousut ovat aika *vapaata* pukeutumista kaupassa ja kaupungilla, ainakin jos ei olla menossa samalla auoraan jonnekin harrastukseen, jossa kyseistä asua käytetään.

Muuten kauppareissulla on siistimpää laittaa jotkut muut housut, tosin oma asia, mutta osin ymmärrän miestäsi. Varsinkin jos miehesi on eri tyylillä (ei kotiasu) pukeutunut.

En minäkään tykkäisi jos mies laittaisi kyseiset housut kauppaan, ainakaan muualle kuin pikareissulle lähikauppaan.

Ja itse aiheeseen, ei se *farkkutakki!* nyt ole ainoa joka tässä hiertää, se nyt on yksi esimerkki, eli ylipäätään monet ovat sitä mieltä, että Heikki puuttuu ja arvostelee liikaa Miinan toimitaa ja olemusta.

Eli kokonaisuus, ei yksittäinen asia. Olen ehkä näissä asioissa nyt herkkänahkainen, koska olen se, jolla on ollut heikkimäinen mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eetu gay? Ainakin bi.

Onhan toi net ihan selvä.

En usko. Ei käynyt mielessäkään. Herkkä on ja nuori, lapsenkasvoinen, mutta moni hetero on herkkä. Ohjelmassa Eetu on nujertuneen oloinen, kuka ei olisi kun vaimo osoittautuu katujyräksi. Paljon ollut pelissä ja sitä paitsi ei tuo Rosakaan ole olemukseltaan "miehisyyttä esiin kutsuva" vaan kuohitseva. Kahden kauppa se on.

En nyt löydä kommenttia mutta tulkitsin juuri samoin Heikin ja Miinan "älä edes kysy" -kohtauksen. Hämmästelen aina, miten niin moni näkee asiat eri tavoin, useimmat näkivät tässäkin Heikin vihaisena. Tentti oli mennyt pieleen, minusta luonnollinen reaktio sanoa noin, itsekin olisin sanonut jotain tuon suuntaista. Ei Heikki siinä "alista Miinaa" tai muuta ilkimysmäistä.

Eetu on varmaan tottunut kotonaan myönteiseen lempeään vuorovaikutukseen. Nyt hän on vieraalla maalla. Helpottavaa ajatella, että eropäätös on varmaan tehty jo kuukausia sitten, toivottavasti.  Ohjelman asiantuntijoilla on kaikilla terapiakoulutusta. Toivottavasti he antavat tukea asian käsittelyyn, etteivät Eetu ja Rosa jää tyhjän päälle koejakson jälkeen. 

Minunkaan mielestäni Heikki ei ole mitenkään alistava, ei vallankaan tuo toteamus tentin jälkeen. Älä edes kysy on tapa ilmaista, ettei jokin asia sujunut toivotulla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä tiedä, että onko Miinalla ja Heikillä nyt aivan niin lupaavat näkymät. Mielestäni Miina on Heikille ihan nappivalinta, mutta onko sama toisinpäin?

Nähdyn perusteella homma näyttäisi perustuvan pitkälti Miinan taidolle ymmärtää ja tukea toista. Saako Miina puolestaan esim. tukea tai edes kunnollista hyväksyntää - ilmeisesti, ainakin nyt leikkauksen perusteella, piikittelyä ja aika suoraa puhetta. Pidemmän päälle tuollaisen kuuntelu alkaa syödä itsetuntoa, vaikka olisi kuinka henkisesti vahva. Toivottavasti tämä oikeasti muuttuu, ettei viiden viikon päätyttyä Miina nosta yllättäen kytkintä.

Mut täytyy kyllä muistaa, että jokaisen parin tilanne on varmasti osittain tarkoituksenmukaisesti leikattu tietynlaiseksi, vaikka katsojana toivoisi, että vaiheet näyttäytyisivät mahdollisimman todenmukaisina.

Eikö henkisesti vahva juuri tiedä, ettei tarvitse parisuhteessa kuunnella, miten on toisen mielestä vääränlainen. Ei se niin mene, että mitä henkisesti vahvempi, sitä enemmän jaksaa kuunnella p...aa.

 Se, että osaa sulkea silmänsä pieniltä puutteilta ei ehkä ole vahvuutta, mutta viisautta kylläkin.  Auttaa aika paljon, kun ihmisten kanssa häärätään. Parisuhteessa tai muualla. 

Minä olen vähän tullut lopputulokseen, että aina toimii jotenkin väärin, kun ihmisten virheistä ja huonosta käytöksestä on kyse. Minulle tämä on ainakin ollut parisuhteissa aina kynnys eli en todella tiedä, miten toimia oikeaoppisesti.

Esim. jos Miina tarttuisi Heikin juttuihin täysin oikeutetusti, Heikki lyttäisi Miinaa lisää tarttumisesta ja ehkä kalppisi matkoihinsa. Miinasta saataisiin myös henkilö, joka ei antanut Heikin olla omanlaisensa ja halusi vain ripittää toista tämän vääristä teoista sekä koitti muuttaa toista. 

Kun taas Miina ottaa takkiinsa, häntä pidetään vähän tohvelina ja ylitsevuotaisen sietävänä.

Mitkä hänen tosiasialliset optionsa siis ovat? Mitä hän voi tehdä siten, että hänestä voidaan sanoa ainoastaan, että just oikein?

Mä en ole oikeastaan kertaakaan kokenut elämässäni parisuhteessa jonkinlaista onnistumisen tunnetta, kun olen mennyt sanomaan asioista. En ole kuullut, että hei kiitos, mä muistan tän ensi kerralla. Samalla en voi uskoa, että myöskään hiljaisuus voi olla oikea ratkaisu ja että sillä säilytetään itsekunnioitus. 

Koen itse välillä, että olen vähän eri planeetalla toisten kanssa, sillä jos itse saan itsestäni palautetta, niin useimmiten pistän sen hyvinkin tarkasti mieleeni. En ehkä muutu, mutta voin olla sitä mieltä, että juu, totta tai voin selittää käytöstäni (esim. miksi tartun johonkin asiaan - koska asia on tärkeä mulle, koska pahoitin mieleni jne.). Mun on ollut hyvin vaikea ylipäänsä elämässä ymmärtää sitä, että jos toinen on ilkeä, niin se kiltti ei saisi mennä kyselemään, että mites sä nyt noin mulle teit, älä tee. Tai hänen on jo varauduttava siihen, että hänestä tulee koko touhun syntipukki ja se alkuperäinen toisen teko jää täysin jalkoihin. 

En tiedä onko tämä oikea ratkaisu, mutta itse jo suht onnellisesti kauan naimisissa olleena, niin sanoisin, että suhteuttaminen ja unohtaminen on aika tärkeää. On aivan turha kuvitella etteikö puoliso olisi joskus huonolla tuulella tai töksäyttelisi jotain ei niin kivaa.

Monesti sen takana vaan on toisen makuasiat. Mieheni ei esimerkiksi pidä siitä, että lähden collegehousuissa ulos. Saatan siis pitää niitä kotona, mutta jos suuntaan ulos ja kauppaan hänen kanssaan, hän mainitsee asiasta ja todella suoraan. Riippuen millä tuulella olen reagoin miten haluan. Joskus teen niinkuin tykkään ja sanon ettei hänellä ole oikeutta kontrolloida, joskus vaihdan hänen mielikseen jotkut toiset housut. Joskus kysyn, että mitkä housut herralle sopisi, että laitan ja laitan ne. Joskus en vaivaudu edes vastaamaan. Joskus jo vaihdan ne ennekuin pääsee edes sanomaan. Sitten tulemme kaupasta ja kumpikaan ei edes muista jotain collegehousuepisodia. Meillä on tapana riidellä autossa, mutta kun nousemme autosta, niin kuka enää niitä autokeskusteluja enää muistaa?

Parisuhteessa oleminen vaatii kompromisseja ja kaikenlaista tilannesietämistä, mutta myös tilannenauttimista ja sitä,ettei aseta itseään johonkin uhriasemaan. Koska kohta se toisiaan toteutuu.

Hyvillä käytöstavoilla tosin pääsee jo pitkälle ja se karsii myös monet hankalat tilanteet jo alkujaan.

Suhteuttaminen, unohtaminen, mutta myös toisen rajojen kunnioittaminen. Niistä vähäpätöisistä asioista voi kinata, voi väitellä yleisistä tärkeistäkin asioista. Mutta  kun oppii toisen arat paikat - esimerkiksi Miina sanoi sellaiseksi oman ulkonäkönsä - tuosta ei ihan oikeasti saisi heitellä. Parisuhteet joissa riidellessä rokotetaan reippaasti vyön alle (tai toiset tekevät sitä arjessakin ihan ilkeyttään) eivät kovin onnellisia ole, huono ennuste. Ainakin minusta hyvään parisuhteeseen kuuluu  toisen kunnioitus, ja kun sitä rakasta ei satuta vaikka arat paikat tietääkin tulee suhteeseen luottamus ja rakkaus syvenee.

Tietenkin suoranainen loukkaaminen ei ole hyväksyttävää parisuhteessa ja jotkut collegehousut ei ole minua mitenkään määrittelevä asia. Mutta Heikin tapauksessa oli kyse jostain farkkutakista. Farkkutakista! Ei puhuttu pituudesta, ei rasvan määrästä eikä äänenkorkeudesta. Tarkennan nyt vielä ettei minusta Miinassa ole näissä asioissa omasta mielestä vikaa, mutta näiden asioiden kohdalla monet piikittelevät aika ilkeästikin puolisoa.

En tiedä mikä tuossa collegehousussa on niin suuri ongelma miehelleni ja yritän ymmärtää häntä asian suhteen. En ärsytä turhaan, tekemällä asiasta jotain valtataistelua. Se ei ole sen arvoista ja voin ihan hyvin laittaa sitten stretsifarkut jalkaan, jos joustavaa haluan pukea päälleni ulosmennessäni hänen kanssaan.

Toisen halveksiminen parisuhteessa on lähes varma loppu enemmin tai myöhemmin. Enkä itse ymmärrä ollenkaan tuota vyön alle lyömistä. Sellaista en nyt kuitenkaan Heikin ja Miinan kohdalla näe. Heikki puhuu monesti todella kauniisti myös Miinasta, mutta sitä ei jonkun farkkutakkimakukysymyksen velloessa paljoakaan noteerata.

Ensinnäkin collegehousut ovat aika *vapaata* pukeutumista kaupassa ja kaupungilla, ainakin jos ei olla menossa samalla auoraan jonnekin harrastukseen, jossa kyseistä asua käytetään.

Muuten kauppareissulla on siistimpää laittaa jotkut muut housut, tosin oma asia, mutta osin ymmärrän miestäsi. Varsinkin jos miehesi on eri tyylillä (ei kotiasu) pukeutunut.

En minäkään tykkäisi jos mies laittaisi kyseiset housut kauppaan, ainakaan muualle kuin pikareissulle lähikauppaan.

Ja itse aiheeseen, ei se *farkkutakki!* nyt ole ainoa joka tässä hiertää, se nyt on yksi esimerkki, eli ylipäätään monet ovat sitä mieltä, että Heikki puuttuu ja arvostelee liikaa Miinan toimitaa ja olemusta.

Eli kokonaisuus, ei yksittäinen asia. Olen ehkä näissä asioissa nyt herkkänahkainen, koska olen se, jolla on ollut heikkimäinen mies.

Meinasin sanoa samaa, että kyllä mäkin nyt tuon ymmärrän, jos versuista joku sanoo. Itse voin mennä niillä joskus Saleen tai Prismaan, mutta kaupungille en lähtisi verkkareissa. Mutta farkkutakki oli siihen tilanteeseen ihan sopiva.

Onneks mun pukeutumiseen ei sentään ole puututtu, vaikka moneen asiaan noin muuten onkin.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osallistujien valinnassa on tänä vuonna menty pahasti metsään. Ei oikein kiinnosta jostakin syystä nyt. Varmaan tuo Rosa-vouhkauskin johtuu osittain siitä, että ei tästä saa revittyä irti oikein mitään muutakaan mielenkiintoista. Se nyt on ainoa, joka jollakin tavalla herättää jotain mielipiteitä tai ajatuksia. Kun ei ole mitään ihmeellistä, ei rakastumisia, ei kunnon riitoja, ei tapahtumia, draamaa, ei mitään. Ei jaksa jotain kotileikkejä katsoa. Joka jakson jälkeen sama tunne. Odottaa jotain, mutta sitten ei saakaan oikein mitään koko jaksosta. Muutamana vuonna on ollut niin, että on ihan nähnyt, miten joku pari ihan hullaantuu ja rakastuu, se oli se tumma nainen ja vaalea mies, ne sai lapsenkin aika pian ja samoin oli se pari, jossa mies oli psyk. sairaanhoitaja, ne rakastui ihan oikeasti. Nyt ei ole mitään syviä tunteita tässä kenelläkään. Eikä oikein mitään muutakaan. Ihan tuollaista olemista ja tyhjän naputtamista kaikilla pareilla. Ihan ku niitäkin ärsyttäis koko homma.

Kuka oli psyk. sairaanhoitaja?

En muista nimeä. Oli sellanen kapeakasvoinen. Niilläkin on lapsi nyt.

Viola ja Esa? Esa on psykologi. 

Jo tämä just. Oli mikä oli. Ihana pari ja mieleen jäänyt.

Katselin ennakkoon seuravan osan juuri. Jäin miettimään, Rosa ja eetun suurin ongelma taitaa olla kommunikaation erillaisuus. Rosahan toteaa, että näin väärin ymmärryksiä tulee kokoajan enemmän. Joutuu selittämään mitä tarkoitti. Kun toinen loukkaantuu. Ja miettii miten pitäisi muuttaa omia sanomisia. Mutta on se kamalaa, jos joutuu kokoajan miettimään ja selittämään mitä tarkoitti.

Olen itse suorasanainen ja joudun todella usein noloon tilanteeseen. Töksäytteken mitä mieleen sattuu välillä miettimättä. Onneksi en ole telkkarissa , minusta saisi hirviä muijan hetkessä. Vaikka on minulla paljon ystäviä ja mies ja töissäkin taidetaan tykätä ...

Heikillä ja miinalla se onni vaikka sanovat välillä todella kurjia juttuja, ymmärtävät toisiaan. Heitä yhdistää samantyylinen kommunikaatio tapa.

Vierailija kirjoitti:

Tää palsta on kyllä jäätävä. Siis täällä on satatuhatta viestiä kilttimiesten huonoudesta ja siitä, miten vässykät ja tossukat ei vaan viehätä. Sitten kun meillä tulee telkkarista ohjelma jossa tällaista kilttimiestä saadaan ihastella oikein kunnolla, niin yhtäkkiä se onkin aivan täysin kultakimpale, korvaamaton ja hurmaava. Rosa taas on aivan hirvee diktaattori, kun sillä on oma tahto ja vahvat mielipiteet, niin kuin kaikilla täällä palstalla kirjoittavilla naisillakin. Ootte te ihmiset kyllä tekopyhiä, naiset etenkin!

Voisin heittämällä luetella useampiakin aikuisia miehiä, jotka ottaisivat Rosan kaltaisen temperamenttisen, työssä käyvän ja aktiivisesti urheilua harrastavan, sporttisen blondin itselleen. Jos ei mies ihan oikeasti kestä sitä, että nainen huomauttaa keittiön paskaisuudesta (aiheesta), ja heittäytyy marttyyriksi, niin on kyllä oikeasti aika huolestuttavaa.

Mulla on onneksi itselläni sen verran vahva mies, että kun sanon sille, että onpas täällä paskaista, niin se toteaa vaan: en ole jaksanut siivota, siivoa sä, jos häiritsee. :D

Näin se aikuisten maailmassa menee, jos on kaksi vahvaa persoonaa jotka eivät uhriudu. Mullekin voi sanoa suoraan ja mies on nauranut avoimesti mun arjen tavoille, valittanut useastikin. Sitten vastaan samalla tavalla kuin hän mulle. 

Nytkin täällä ketään ei kiinnosta, että Rosa loukkaantui Eetun kommentissa pyöräilyssä, mutta kaikki symppaavat Eetun pahastumista siitä, että Rosa olisi halunnut pesuaineen.

Rosa siis siivoaa aikuisen miehen asunnon hyvää hyvyttään kiitoksena siitä, että Eetu kokkaa. Mutta hän ei voi siivota niin hyvin kuin olisi halunnut, koska Eetulla ei ole perustarpeita sitä varten. Jos on yhtään perfektionisti, niin todellakin ottaa päähän, että pitää jättää osa kämpästä paskaiseksi.

Kukaan ei täällä tunnu katsovan tätä ohjelmaa neutraalisti vaan on valinnut puolensa. Hitto miten lapsellista. :D Molemmissa on "syy", ettei Eetu/Rosa -pari toimi. Eetu ei saa suutaan auki ja mököttää, Rosa sanoo sitten senkin edestä ja kiukuttelee.

Itseasiassa et sinäkään hirveän neutraalilta vaikuta, taidat olla sielunsisko tämän sekopää-Rosan kanssa...

Olen kierrellyt ketjuja lukemassa ja minusta tuntuu pahalta katsoa sitä asenneilmastoa, mikä nykymaailmasta välittyy. Ihmisistä on tullut vaativia, suvaitsemattomia ja pinnallisia. Pitää pyrkiä hinnalla millä hyvänsä tiettyihin standardeihin. Arvostellaan tiukalla sihdillä muita ja ilmeisesti ehkä tiedottomasti itseäkin. Ei hyväksytä toisenlsisuutta, jäädään yksin, stressaannutaan ja ahdistutaan. Herkemmät, heikommat ja vähemmällä kilpailillisyydellä olevat yksilöt tippuvat kyydistä.

- Haluan ulos tästä kuristavasta asenneilmastosta.

sgagartch kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää palsta on kyllä jäätävä. Siis täällä on satatuhatta viestiä kilttimiesten huonoudesta ja siitä, miten vässykät ja tossukat ei vaan viehätä. Sitten kun meillä tulee telkkarista ohjelma jossa tällaista kilttimiestä saadaan ihastella oikein kunnolla, niin yhtäkkiä se onkin aivan täysin kultakimpale, korvaamaton ja hurmaava. Rosa taas on aivan hirvee diktaattori, kun sillä on oma tahto ja vahvat mielipiteet, niin kuin kaikilla täällä palstalla kirjoittavilla naisillakin. Ootte te ihmiset kyllä tekopyhiä, naiset etenkin!

Voisin heittämällä luetella useampiakin aikuisia miehiä, jotka ottaisivat Rosan kaltaisen temperamenttisen, työssä käyvän ja aktiivisesti urheilua harrastavan, sporttisen blondin itselleen. Jos ei mies ihan oikeasti kestä sitä, että nainen huomauttaa keittiön paskaisuudesta (aiheesta), ja heittäytyy marttyyriksi, niin on kyllä oikeasti aika huolestuttavaa.

Mulla on onneksi itselläni sen verran vahva mies, että kun sanon sille, että onpas täällä paskaista, niin se toteaa vaan: en ole jaksanut siivota, siivoa sä, jos häiritsee. :D

Näin se aikuisten maailmassa menee, jos on kaksi vahvaa persoonaa jotka eivät uhriudu. Mullekin voi sanoa suoraan ja mies on nauranut avoimesti mun arjen tavoille, valittanut useastikin. Sitten vastaan samalla tavalla kuin hän mulle. 

Nytkin täällä ketään ei kiinnosta, että Rosa loukkaantui Eetun kommentissa pyöräilyssä, mutta kaikki symppaavat Eetun pahastumista siitä, että Rosa olisi halunnut pesuaineen.

Rosa siis siivoaa aikuisen miehen asunnon hyvää hyvyttään kiitoksena siitä, että Eetu kokkaa. Mutta hän ei voi siivota niin hyvin kuin olisi halunnut, koska Eetulla ei ole perustarpeita sitä varten. Jos on yhtään perfektionisti, niin todellakin ottaa päähän, että pitää jättää osa kämpästä paskaiseksi.

Kukaan ei täällä tunnu katsovan tätä ohjelmaa neutraalisti vaan on valinnut puolensa. Hitto miten lapsellista. :D Molemmissa on "syy", ettei Eetu/Rosa -pari toimi. Eetu ei saa suutaan auki ja mököttää, Rosa sanoo sitten senkin edestä ja kiukuttelee.

Itseasiassa et sinäkään hirveän neutraalilta vaikuta, taidat olla sielunsisko tämän sekopää-Rosan kanssa...

Yhdyn edelliseen! Jos pienikin Rosan puolustus, niin itsekkin ’sekopää’ , joskus kiva lukea jotain muuta näkökulmaa kuin sitä samaa! Hirviö-Rosa, kakara, keskenkasvuinen ja mitä niitä on ollut! Kaikki mahdollinen varmasti käytetty !

Ja ed sanoi, että Rosa/Eetu ei vaan toimi, ei se vika ole vain toisessa. Kyllä siinä on kaksi ihmistä ! Rosan suurin synti on että ei tykkää eetusta , ja on ollut liian aito ja rehellinen. Eetu todennäköisesti lukossa kameroiden takia. Mun telkkarista on kyllä tullut myös heillä hyviä hetkiä. Vaikka vähän näytetty ...

Hyvää näissä ketjuissa on se, että näkee nykyajalle ilmeisen aidon ajattelun, asenteet ja tavoitteet, koska voi suoltaa sisintään anonyymisti. Olis ihan mielenkiintoinen tutkimuksen kohde

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin osallistua tällaiseen avioliitto"kokeiluun", JOS sitä ei kuvattaisi koko kansalle ja vielä vääristeltäisi draaman kaaren vuoksi tapahtumia. Pidän osallistujia rohkeina, kun uskaltavat altistaa itsensä julkiselle solvaamiselle jne.

Entä, jos kaikki avioliitot olisivat kokeiluja eli tulisi sääntö, että avioliitto pitää/pakko uudistaa tiettyjen vuosien kuluttua? Kahden, kolmen ,viiden, kymmenen vuoden kuluttua. Muuten raukeaa automaattisesti.

Mitä se muuttaisi elämässä kun tietäis että tämä loppuu jos ei uudista?

Nyt kysytään vihkivalassa, tahdotko rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan/elämän loppuun saakka. Käytännössä ei velvoita mitään.

Kritisoin sosiologian tunneilla tuota vihkivalaa kun siinä kysytään tahdotko. Mitä tahtominen on oikeastaan? Sanoin luennoitsijalle että siinä pitäs olla , lupaatko ja vastataan lupaan. Se olisi pätevämpi velvoite kuin tahtominen.

No, tulipa pohdittua avioliittoa voisko käytäntöjä muuttaa.

Rakastaminen on tahdon asia pikemminkin kuin täysin omassa päätännässä, siksi minusta  on parempi, että luvataan tahtoa, eikä luvata rakastaa.

(mormonit solmivat avioliiton, joka kestää myös kuoleman jälkeen, ohis) 

Voi olla joillekin tahdon asia mutta uskon että useimmalle ei ole.

Kuvittele että puoliso tekee jotain todella pahaa inhottavaa. Niin, että alat vihata ja inhota "rakastasi". Rakkaus häviää syystä tai toisesta ja et voi kuvitellakaan että toinen on rakas. Rakastapa sitten pakolla. Ei onnistu. Ei ainakaan meikälle.

Rakkaus ja rakastaminen syntyy tai sitten ei. Ei sitä voi millään pakottaa.

Kemiat kohtaavat tai eivät kohtaa.

Häh!?!? Siis juuri siksihän siinä luvataankin tahtoa rakastaa, että ne rakkauden tunteet eivät usein parhaimmassakaan liitossa AINA roihua. Silti tahdotaan, että rakkaus palaisi ja siihen olen valmis.

Esim. jos maailman ihanin puoliso kokee jotain traumaattista vaikka työpaikalla ja masentuu viideksi vuodeksi oikein pahasti ennen kuin pääsee yli traumasta. Makaa sängyn pohjalla työkyvyttömänä ja lääkkeistä turtana viisi vuotta. Silti olen luvannut tahtoa rakastaa sinäkin aikana, vaikkei puolisosta ole mitään hyötyä ja tukea sinä aikana. En jätä vaan odotan parempia aikoja. Tuskin tällaisessa tapauksessa rakkauden TUNTEET roihuaa. Mutta puolison mahdollisesti toivuttua taas voi roihutakin.

On paljon muitakin esimerkkejä tietenkin. Kysehän on siitä, että pysyn rinnalla myös toisen huonompina hetkinä. Ja hän minun rinnallani.

Mä en kyllä katselisi viittä vuotta ketään, joka makaisi sängyn pohjalla! Vaikka miten ihana olisikin. Siinä se ihanuus karisisi kyllä! Vaan edellyttäisin kyllä, että kuntouttaisi itseään siinä sen ajan ja olisin tukena. Eli olisi valmis tekemään itsekin omalle tilanteelleen jotain. Se merkitsisi sitä, että halu rakastaa olisi molemminpuolista ja vastavuoroista. Odotuksesta voi tulla pitkä, jos toinen ei toivukaan eikä itse tee asialle mitään. Ja vuosien myötä voi rakkauden tilalle tulla katkeruus.

Onneksi en ole sun puoliso!

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että tuo viiden vuoden masennus voisi tulla myös sulle. Tai onnettomuus, jossa kasvot menee pilalle tai tulee neliraajahalvaus. Tai aineenvaihduntasairaus, jossa lihoo 150-kiloiseksi, eikä mikään auta.

Tai no, arvaankin että olet niitä ihmisiä joiden mielestä A. noin ei voi edes tapahtua tai B. kuitenkin muka on joku ihmelääkäri Ameerikan maalta joka korjaa. Tai sitten ronskisti oletat, että ymmärrät ihan hyvin, että tulet hylätyksi jos näin käy. Koska et oikeasti ymmärrä, kuinka hauras on elämä ja miltä tuo tositilanteessa tuntuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä tiedä, että onko Miinalla ja Heikillä nyt aivan niin lupaavat näkymät. Mielestäni Miina on Heikille ihan nappivalinta, mutta onko sama toisinpäin?

Nähdyn perusteella homma näyttäisi perustuvan pitkälti Miinan taidolle ymmärtää ja tukea toista. Saako Miina puolestaan esim. tukea tai edes kunnollista hyväksyntää - ilmeisesti, ainakin nyt leikkauksen perusteella, piikittelyä ja aika suoraa puhetta. Pidemmän päälle tuollaisen kuuntelu alkaa syödä itsetuntoa, vaikka olisi kuinka henkisesti vahva. Toivottavasti tämä oikeasti muuttuu, ettei viiden viikon päätyttyä Miina nosta yllättäen kytkintä.

Mut täytyy kyllä muistaa, että jokaisen parin tilanne on varmasti osittain tarkoituksenmukaisesti leikattu tietynlaiseksi, vaikka katsojana toivoisi, että vaiheet näyttäytyisivät mahdollisimman todenmukaisina.

Eikö henkisesti vahva juuri tiedä, ettei tarvitse parisuhteessa kuunnella, miten on toisen mielestä vääränlainen. Ei se niin mene, että mitä henkisesti vahvempi, sitä enemmän jaksaa kuunnella p...aa.

 Se, että osaa sulkea silmänsä pieniltä puutteilta ei ehkä ole vahvuutta, mutta viisautta kylläkin.  Auttaa aika paljon, kun ihmisten kanssa häärätään. Parisuhteessa tai muualla. 

Minä olen vähän tullut lopputulokseen, että aina toimii jotenkin väärin, kun ihmisten virheistä ja huonosta käytöksestä on kyse. Minulle tämä on ainakin ollut parisuhteissa aina kynnys eli en todella tiedä, miten toimia oikeaoppisesti.

Esim. jos Miina tarttuisi Heikin juttuihin täysin oikeutetusti, Heikki lyttäisi Miinaa lisää tarttumisesta ja ehkä kalppisi matkoihinsa. Miinasta saataisiin myös henkilö, joka ei antanut Heikin olla omanlaisensa ja halusi vain ripittää toista tämän vääristä teoista sekä koitti muuttaa toista. 

Kun taas Miina ottaa takkiinsa, häntä pidetään vähän tohvelina ja ylitsevuotaisen sietävänä.

Mitkä hänen tosiasialliset optionsa siis ovat? Mitä hän voi tehdä siten, että hänestä voidaan sanoa ainoastaan, että just oikein?

Mä en ole oikeastaan kertaakaan kokenut elämässäni parisuhteessa jonkinlaista onnistumisen tunnetta, kun olen mennyt sanomaan asioista. En ole kuullut, että hei kiitos, mä muistan tän ensi kerralla. Samalla en voi uskoa, että myöskään hiljaisuus voi olla oikea ratkaisu ja että sillä säilytetään itsekunnioitus. 

Koen itse välillä, että olen vähän eri planeetalla toisten kanssa, sillä jos itse saan itsestäni palautetta, niin useimmiten pistän sen hyvinkin tarkasti mieleeni. En ehkä muutu, mutta voin olla sitä mieltä, että juu, totta tai voin selittää käytöstäni (esim. miksi tartun johonkin asiaan - koska asia on tärkeä mulle, koska pahoitin mieleni jne.). Mun on ollut hyvin vaikea ylipäänsä elämässä ymmärtää sitä, että jos toinen on ilkeä, niin se kiltti ei saisi mennä kyselemään, että mites sä nyt noin mulle teit, älä tee. Tai hänen on jo varauduttava siihen, että hänestä tulee koko touhun syntipukki ja se alkuperäinen toisen teko jää täysin jalkoihin. 

En tiedä onko tämä oikea ratkaisu, mutta itse jo suht onnellisesti kauan naimisissa olleena, niin sanoisin, että suhteuttaminen ja unohtaminen on aika tärkeää. On aivan turha kuvitella etteikö puoliso olisi joskus huonolla tuulella tai töksäyttelisi jotain ei niin kivaa.

Monesti sen takana vaan on toisen makuasiat. Mieheni ei esimerkiksi pidä siitä, että lähden collegehousuissa ulos. Saatan siis pitää niitä kotona, mutta jos suuntaan ulos ja kauppaan hänen kanssaan, hän mainitsee asiasta ja todella suoraan. Riippuen millä tuulella olen reagoin miten haluan. Joskus teen niinkuin tykkään ja sanon ettei hänellä ole oikeutta kontrolloida, joskus vaihdan hänen mielikseen jotkut toiset housut. Joskus kysyn, että mitkä housut herralle sopisi, että laitan ja laitan ne. Joskus en vaivaudu edes vastaamaan. Joskus jo vaihdan ne ennekuin pääsee edes sanomaan. Sitten tulemme kaupasta ja kumpikaan ei edes muista jotain collegehousuepisodia. Meillä on tapana riidellä autossa, mutta kun nousemme autosta, niin kuka enää niitä autokeskusteluja enää muistaa?

Parisuhteessa oleminen vaatii kompromisseja ja kaikenlaista tilannesietämistä, mutta myös tilannenauttimista ja sitä,ettei aseta itseään johonkin uhriasemaan. Koska kohta se toisiaan toteutuu.

Hyvillä käytöstavoilla tosin pääsee jo pitkälle ja se karsii myös monet hankalat tilanteet jo alkujaan.

Suhteuttaminen, unohtaminen, mutta myös toisen rajojen kunnioittaminen. Niistä vähäpätöisistä asioista voi kinata, voi väitellä yleisistä tärkeistäkin asioista. Mutta  kun oppii toisen arat paikat - esimerkiksi Miina sanoi sellaiseksi oman ulkonäkönsä - tuosta ei ihan oikeasti saisi heitellä. Parisuhteet joissa riidellessä rokotetaan reippaasti vyön alle (tai toiset tekevät sitä arjessakin ihan ilkeyttään) eivät kovin onnellisia ole, huono ennuste. Ainakin minusta hyvään parisuhteeseen kuuluu  toisen kunnioitus, ja kun sitä rakasta ei satuta vaikka arat paikat tietääkin tulee suhteeseen luottamus ja rakkaus syvenee.

Tietenkin suoranainen loukkaaminen ei ole hyväksyttävää parisuhteessa ja jotkut collegehousut ei ole minua mitenkään määrittelevä asia. Mutta Heikin tapauksessa oli kyse jostain farkkutakista. Farkkutakista! Ei puhuttu pituudesta, ei rasvan määrästä eikä äänenkorkeudesta. Tarkennan nyt vielä ettei minusta Miinassa ole näissä asioissa omasta mielestä vikaa, mutta näiden asioiden kohdalla monet piikittelevät aika ilkeästikin puolisoa.

En tiedä mikä tuossa collegehousussa on niin suuri ongelma miehelleni ja yritän ymmärtää häntä asian suhteen. En ärsytä turhaan, tekemällä asiasta jotain valtataistelua. Se ei ole sen arvoista ja voin ihan hyvin laittaa sitten stretsifarkut jalkaan, jos joustavaa haluan pukea päälleni ulosmennessäni hänen kanssaan.

Toisen halveksiminen parisuhteessa on lähes varma loppu enemmin tai myöhemmin. Enkä itse ymmärrä ollenkaan tuota vyön alle lyömistä. Sellaista en nyt kuitenkaan Heikin ja Miinan kohdalla näe. Heikki puhuu monesti todella kauniisti myös Miinasta, mutta sitä ei jonkun farkkutakkimakukysymyksen velloessa paljoakaan noteerata.

Ensinnäkin collegehousut ovat aika *vapaata* pukeutumista kaupassa ja kaupungilla, ainakin jos ei olla menossa samalla auoraan jonnekin harrastukseen, jossa kyseistä asua käytetään.

Muuten kauppareissulla on siistimpää laittaa jotkut muut housut, tosin oma asia, mutta osin ymmärrän miestäsi. Varsinkin jos miehesi on eri tyylillä (ei kotiasu) pukeutunut.

En minäkään tykkäisi jos mies laittaisi kyseiset housut kauppaan, ainakaan muualle kuin pikareissulle lähikauppaan.

Ja itse aiheeseen, ei se *farkkutakki!* nyt ole ainoa joka tässä hiertää, se nyt on yksi esimerkki, eli ylipäätään monet ovat sitä mieltä, että Heikki puuttuu ja arvostelee liikaa Miinan toimitaa ja olemusta.

Eli kokonaisuus, ei yksittäinen asia. Olen ehkä näissä asioissa nyt herkkänahkainen, koska olen se, jolla on ollut heikkimäinen mies.

Meinasin sanoa samaa, että kyllä mäkin nyt tuon ymmärrän, jos versuista joku sanoo. Itse voin mennä niillä joskus Saleen tai Prismaan, mutta kaupungille en lähtisi verkkareissa. Mutta farkkutakki oli siihen tilanteeseen ihan sopiva.

Onneks mun pukeutumiseen ei sentään ole puututtu, vaikka moneen asiaan noin muuten onkin.  

Meinaam lähteä Roomaan mustissa verkkareissa.

Vierailija kirjoitti:

SPOILER

En ymmärrä miksi Heikki oli sitä mieltä että käsilaukun on oltava täsmälleen saman värinen kuin yllä olevat vaatteet, ja että vaaleansininen käsilaukku ei käy tummansinisen mekon kanssa. Onko tästä joku sääntö? Minusta sopivat oikein hyvin yhteen, olenko toivottoman tyylitajuton?

Mäkin vähän ihmettelen kritiikkiä Miinan pukeutumista kohtaan. Minusta hän pukeutuu ihan nätisti. Mieheni olis varmaan ikionnellinen, jos pukeutuisin semmoiseen siniseen mekkoon mikä Miinalla oli päällä kyseisessä kohtauksessa 😄

Vierailija kirjoitti:

Katselin ennakkoon seuravan osan juuri. Jäin miettimään, Rosa ja eetun suurin ongelma taitaa olla kommunikaation erillaisuus. Rosahan toteaa, että näin väärin ymmärryksiä tulee kokoajan enemmän. Joutuu selittämään mitä tarkoitti. Kun toinen loukkaantuu. Ja miettii miten pitäisi muuttaa omia sanomisia. Mutta on se kamalaa, jos joutuu kokoajan miettimään ja selittämään mitä tarkoitti.

Olen itse suorasanainen ja joudun todella usein noloon tilanteeseen. Töksäytteken mitä mieleen sattuu välillä miettimättä. Onneksi en ole telkkarissa , minusta saisi hirviä muijan hetkessä. Vaikka on minulla paljon ystäviä ja mies ja töissäkin taidetaan tykätä ...

Heikillä ja miinalla se onni vaikka sanovat välillä todella kurjia juttuja, ymmärtävät toisiaan. Heitä yhdistää samantyylinen kommunikaatio tapa.

Miina ja Heikki näyttävät olevan kykeneviä keskustelemaan hankalista asioista ilman mahtiriitaa, ja Heikkikin näyttää ymmärtävän heikot kohtansa parisuhteessa. Joskus palstaa lukiessa on havainnut, että tuo yksisilmäinen asioiden katselu vain omasta näkökulmasta ilman empatian tajua ei taida olla vain Rosan ongelma Yksi oikea tapa siivota, laittaa lapsille oikeat vaatteet kouluun/päiväkotiin/juhliin, hoitaa "meta-asiat". Näitä rosia, jotka sanelevat suoraan asioita pohtimatta miltä tuo kumppanista tuntuu, taitaa olla paljon. Itse olen tavannut niin miehiä kuin naisia, älykkäitä ja vähemmän älykkäitä. Kaipa tuossa kyse vuorovaikutustaitojen kehittymättömyydestä, kyvyttömyydestä nähdä asia toisen kannalta tai kärsimättömyydestä/opitusta tavasta  esittää asia toisen kannalta hyvin tylysti. KUn tuon hoksaa asiaan voi itse vaikuttaa, toivottavasti esim. Heikki niin tekee.

Ulkomaisissa EA:ssa asiantuntijat menevät auttamaan ja neuvomaan, kun suhteessa on ongelmia. Miksei tätä tapahdu Suomessa? Kysellään vain mistä kiikastaa ja käytännössä jätetään pari itse ratkomaan omia ongelmiaan.

Lähden kaupungille harmaassa tuulipuvussa ja viis veisaan muiden mielipiteistä.

Kyllä Rosa saa nyt aika paljon kritiikkiä ihan turhastakin. Alkaa tuntua, ettei hän tee enää mitään oikein. En todellakaan fanita häntä, mutta kyllä mäkin varmaan reippaana ihmisenä jo turhautuisin Eetun vässykkään. Näillä kahdella on aivan erilaiset temperamentit, eikä mitenkään hyvällä tavalla.

Ei Eetu ala tvssa räyhäämään. Ilmeisesti yrittää tosissaan jos kuitenkin avioliitto pysyisi kasassa ja uskoo Rosaan. Eetuna pamauttaisin nyrkin pöytään ja sanoisin että tämä loppu tähän. Lähtisin kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä Rosa saa nyt aika paljon kritiikkiä ihan turhastakin. Alkaa tuntua, ettei hän tee enää mitään oikein. En todellakaan fanita häntä, mutta kyllä mäkin varmaan reippaana ihmisenä jo turhautuisin Eetun vässykkään. Näillä kahdella on aivan erilaiset temperamentit, eikä mitenkään hyvällä tavalla.

Asenne on ollut p*rseestä jo häämatkalta asti. Ei tule sellainen olo, että Rosa olisi yrittänyt avoimin mielin tutustua Eetuun ja pikkuhiljaa todennut heidän olevan huono pari. Mun mielestä Rosa teki kylläkin kiltisti, kun hän tarjoutui siivoamaan Eetun kämpän, mutta loppujen lopuksi hän pilasi senkin ainaisella motkotuksellaan. Temperamenttieroa suurempi ongelma heillä näyttääkin olevan Rosan negatiivisuus, ja siitä häntä täällä kritisoidaan.

Rosa on kyllä käyttäytynyt ikävästi Eetua kohtaan. Hänestä nyt on kuitenkin tehty julkisuudessa tällainen virallinen pahis, niin mahtaa olla hänellekin traumaattinen juttu koko EA-projekti jälkipuinteineen kaikkineen eikä pelkästään Eetulle.