Miten te vanhat ihmiset (60+) voitte elää sen kanssa, että elämää ei ole jäljellä kovin paljoa?

Olen kolmenkymmenen, mutta muistan että ajattelin asiaa parikymppisenä hetken, ennen kuin tajusin että tuossa ei ole mitään järkeä. Ei ole mitään hyötyä siitä, että on paljon aikaa jollei keskity edes nykyhetkeen. Vanhuksissa ja vanhemmissa ihmisissä pidän siitä miten hetkeen keskittyviä he ovat ja pitävät siitä mitä heillä on, ei siitä mihin voisi tai tulisi pyrkiä tms. Sama asia kuin omistaa miljoona, mutta samaan aikaan kun se kuluu äsittelymaksuihin mietit vain mihin sen käyttäisit ennen kuin yhtäkkiä huomaat että tili onkin tyhjä. En halua olla vielä yhtä vanha, mutta haluan saman elämänasenteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No katsos kun,ellei mitään ihan akuutteja sairauksia ole tai ilmene, niin sitä ei voi tietää elääkö vajaa kuuskymppiseksi niinkuin isä, tai yhdeksänkymppiseksi niinkuin äiti ja sinäkään et voi ihan 100%:lla varmuudella tietää sitä jäätkö vaikka jo huomenna auton alle, tai kuoletko vasta kolmekymppisenä esim. johonkin sähköiskuonnettomuuteen, tai työtapaturmaan, tai tuleeko joku perinnöllinen syöpä  jo nuorena. Revi siitä.

Hoitajana työskenneltyäni olen siihen tulokseen tullut, että se mitä ihmiselle tapahtuu ja kuinka pitkään hän elää viisikymppiseksi tultuaan on ihan tuurista kiinni. Toinen voi olla 55-vuotiaana hoivakodissa pyöriteltävänä ja toinen voi olla vasta vähän höpsähtämään rupeava skarppi 95-vuotias.

No kyllä siihen vaikuttavat myös ne perityt geenit ja (usein vielä enemmän) noudatetut elämäntavat (...tai se, kykenevätkö kaikki niitä edes kohdallaan muuttamaan).

Tiedostamattomassa tyhjyydessä ei ainakaan tiedä olevansa kuollut ja tyhjyydessä, joten sitä nyt ainakaan ei kannata etukäteen murehtia.  Jos mitään ei ole, niin sitä ei sitten ole.  Ei ajatuksen pätkääkään.

Ainakaan tässä vaiheessa, ns. nuorena eläkeläisenä minua ei ahdista elämän rajallisuus mitenkään.  Luulen, että näin se ihmisellä meneekin.  Olen aina ollut eniten kiinnostunut oman ikäisistäni ihmisistä, ja niin se on tässäkin iässä.  Nuorten menemiset ja tulemiset ei yhtään kiinnosta eikä todellakaan ole kaipuuta tämän ajan nuoruuteen.  Omia nuoruuspäiviäni muistelen hyvällä ja joskus pahallakin.  Kun sitä on nuoruuttaan ja tyhmyyttään töpeksinytkin.  Olisihan se varmasti mukava olla nuoremman näköinen, mutta ei silläkään suuri merkitys ole.  Kun katson noita nyt nuoria ihmisiä, niin monista oikein paistaa se sama epävarmuus ja ailahtelevaisuus, mikä itselläkin silloin oli.  Nyt sen selvästi tunnistaa.

Joskus tuntuu, että olen jo elänyt kaikki ajat eikä enää mikään tunnukaan miltään.  Vanhemmiten ihmisestä voi tulla hedonisti.  Kiinnostaa vain oma mukava olo, ei viitsi enää lähteä kaikkiin juttuihin mukaan.  Ei niistä sen kummempaa tule kuitenkaan, ei tullut ennen meitä eikä meidän aikana eikä meidän jälkeemmekään.  Parempaa maailmaa vaaditaan ja syytetään meitä vanhempia, että emme ole tehneet sitä tai tätä, mutta eipä sitä näy seuraavatkaan polvet mitään mullistuksia aikaan saavan.  Yhtä lailla riekkuvat aikansa ja sitten ryhtyvät hoitamaan lapsiaan ja työtään.

Sitä paitsi nykynuorten elämä on järkyttävän ulkonäkökeskeistä.  Kyllä mekin silloin nuorina halusimme nättejä olla ja kaikkea sen eteen teimme, mutta nyt menee överiksi jo. 

Kyllä minä ihan tyytyväisenä siirryn jo kohti vanhuutta ja kenties kuolemistakin.  Nähty on jo ja eletty.  Joskus sitä tuntee jo väsymystäkin, että en ihmettele sitä mummoa, joka sanoo, että kyllä tästä jo joutaisikin.

Paras ystäväni kuoli 39-vuotiaana ja toinen ystäväni 40-vuotiaana.  Ja nuoruuden hyvä kaverini kuoli 25-vuotiaana.  Ja ex-mieheni 28-vuotiaana.  Kun olin pieni, naapurin poika kuoli 12-vuotiaana.  Eikö tässä voi olla jo tyytyväinen, että olen elänyt edes tähän asti? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihmisiä jotka elävät jopa yli 100 vuotiaiksi, joten voin vielä elää pitkänkin pätkän, mutta itselleni se ei ole tärkentä, koska olen valmis lähtemään kun Herra kutsuu minua.

Ymmärrän ettei ateisti ymmärrä edellisestä mitään, vaan pitää hehhulin hourintana ja siksi suosittelenkin tutustumista Suureen Kirjaan ja Kristinuskoon, koska sitä rauhaa ja turvaa minkä näistä saat et voi muualta löytää.

Kaikki, jotka uskovat tuohon suureen kirjaan ja kristinuskoon pelkäävät eniten kuolemaa. Kuoleman pelko on niin vahvasti läsnä koko elämän ajan, että pitää uskoa johonkin ylijumalaan. 

Ateisti.

Aika rankka oletus siellä.

Minua kuolema pelottaa hirveästi. Ei niinkään se, mitä tapahtuu ruumiille, vaan ylipäätään tietoisuuden sammuminen ja häviäminen, se ettei minua enää koskaan ole. Se, ettei elämän toisella puolella ole kuin se sama tiedostamaton tyhjyys kuin mistä ilmeisesti tultiin. Ja tämä pelko ei häviä rationaalisella ajattelulla eikä terapialla, ja uskomaan en pysty että siitä saisi edes jotain lohtua.

Toinen ateisti

Itse asiassa en pelkää kuolemaa ollenkaan, mutta uskon silti. Minusta kauhistuttavampi ajatus olisi, ettei kuolisi koskaan. Tuo kuolemanpelko kertoo vain siitä, ettet ole päässyt sinuiksi itsesi ja tavoitteitesi kanssa ja lopulta saattaa olla, että kuolemaakin enemmän pelkäät elämää. Lisäksi tuo pelko liittyy vahvasti muihin mt- ongelmiin (esimerkiksi skitsofrenikot saattavat pelätä kuolemaa niin paljon, etteivät nuku viikkoihin ja sekoavat sen takia pahemmin) ja elämättömän elämän kipupisteisiin, masennukseen tai sairausjaksoihin. Sitä paitsi oletko ajatellut, että tuo on aivan normaalia - mitä enemmän pelkäät kuolemaa, sitä enemmän sinulla on elämänhalua. Kuoleman käsittely on viisivaiheinen, ja elät sitä ensimmäistä. Sitä paitsi kuoleman hetkellä olet todennäköisesti jo sinut asian kanssa ja se tilanne on aivan erilainen kuin nyt tällä hetkellä asiaa ajatellessasi. Ihmismieli on kummallinen. Sen sijaan että pelkäät sitä, niin tee asioita joista oikeasti nautit ja keskity hetkeen. Rakasta, hyväksy ja vaihda se mitä et hyväksy, kokeile rajojasi, katso miten pitkälle pääset vain tekemällä. Katsele maailmaa muutakin kuin vauvapalstan ja telkkarin välityksellä. Tsemppiä! <3 

Vierailija kirjoitti:

Mikä ahdistaisi? Kun elää täysillä tähän asti, niin elämätön elämä ei sureta. Toki jos olisi ollut sossun elätti koko ikänsä, niin varmaan harmittaisi, kun paljon mukavaa jäi kokematta vain siksi,että ei suostunut menemään töihin.

Ai, niinkö? Minua nimenomaan harmittaa, kun "se oikea elämä" jää elämättä, koska niin iso osa aktiivisesta toiminta-ajasta kuluu töihin, työmatkoihin ja työpäivistä toipumiseen. Oikeastaan vain lomilla koen eläväni, eli noin 1 kk vuodessa! Haaveilen säännöllisestä elämästä, luonnossa liikkumisesta, itse kokatuista terveellisistä (yksinkertaisista) aterioista, päiväunista, kirjojen lukemisesta, perheen kanssa olemisesta jne. En tarvitse ulkomaan matkoja, juhlia, muotivaatteita, kalliita autoja, koruja, kampaamokäyntejä tms. itselleni turhaa. Raha ei korvaa elämättä jäänyttä elämää. Toivon löytäväni vielä työn, joka on vain yksi osa elämääni, ei "koko elämä".  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ahdistaisi? Kun elää täysillä tähän asti, niin elämätön elämä ei sureta. Toki jos olisi ollut sossun elätti koko ikänsä, niin varmaan harmittaisi, kun paljon mukavaa jäi kokematta vain siksi,että ei suostunut menemään töihin.

Ai, niinkö? Minua nimenomaan harmittaa, kun "se oikea elämä" jää elämättä, koska niin iso osa aktiivisesta toiminta-ajasta kuluu töihin, työmatkoihin ja työpäivistä toipumiseen. Oikeastaan vain lomilla koen eläväni, eli noin 1 kk vuodessa! Haaveilen säännöllisestä elämästä, luonnossa liikkumisesta, itse kokatuista terveellisistä (yksinkertaisista) aterioista, päiväunista, kirjojen lukemisesta, perheen kanssa olemisesta jne. En tarvitse ulkomaan matkoja, juhlia, muotivaatteita, kalliita autoja, koruja, kampaamokäyntejä tms. itselleni turhaa. Raha ei korvaa elämättä jäänyttä elämää. Toivon löytäväni vielä työn, joka on vain yksi osa elämääni, ei "koko elämä".  

Mistä saisit rohkeutta muuttaa elämäsi suuntaa? Minusta elämäntyylisi mitä haluaisit elää olisi ihanne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihmisiä jotka elävät jopa yli 100 vuotiaiksi, joten voin vielä elää pitkänkin pätkän, mutta itselleni se ei ole tärkentä, koska olen valmis lähtemään kun Herra kutsuu minua.

Ymmärrän ettei ateisti ymmärrä edellisestä mitään, vaan pitää hehhulin hourintana ja siksi suosittelenkin tutustumista Suureen Kirjaan ja Kristinuskoon, koska sitä rauhaa ja turvaa minkä näistä saat et voi muualta löytää.

Kaikki, jotka uskovat tuohon suureen kirjaan ja kristinuskoon pelkäävät eniten kuolemaa. Kuoleman pelko on niin vahvasti läsnä koko elämän ajan, että pitää uskoa johonkin ylijumalaan. 

Ateisti.

Aika rankka oletus siellä.

Minua kuolema pelottaa hirveästi. Ei niinkään se, mitä tapahtuu ruumiille, vaan ylipäätään tietoisuuden sammuminen ja häviäminen, se ettei minua enää koskaan ole. Se, ettei elämän toisella puolella ole kuin se sama tiedostamaton tyhjyys kuin mistä ilmeisesti tultiin. Ja tämä pelko ei häviä rationaalisella ajattelulla eikä terapialla, ja uskomaan en pysty että siitä saisi edes jotain lohtua.

Toinen ateisti

Itse asiassa en pelkää kuolemaa ollenkaan, mutta uskon silti. Minusta kauhistuttavampi ajatus olisi, ettei kuolisi koskaan. Tuo kuolemanpelko kertoo vain siitä, ettet ole päässyt sinuiksi itsesi ja tavoitteitesi kanssa ja lopulta saattaa olla, että kuolemaakin enemmän pelkäät elämää. Lisäksi tuo pelko liittyy vahvasti muihin mt- ongelmiin (esimerkiksi skitsofrenikot saattavat pelätä kuolemaa niin paljon, etteivät nuku viikkoihin ja sekoavat sen takia pahemmin) ja elämättömän elämän kipupisteisiin, masennukseen tai sairausjaksoihin. Sitä paitsi oletko ajatellut, että tuo on aivan normaalia - mitä enemmän pelkäät kuolemaa, sitä enemmän sinulla on elämänhalua. Kuoleman käsittely on viisivaiheinen, ja elät sitä ensimmäistä. Sitä paitsi kuoleman hetkellä olet todennäköisesti jo sinut asian kanssa ja se tilanne on aivan erilainen kuin nyt tällä hetkellä asiaa ajatellessasi. Ihmismieli on kummallinen. Sen sijaan että pelkäät sitä, niin tee asioita joista oikeasti nautit ja keskity hetkeen. Rakasta, hyväksy ja vaihda se mitä et hyväksy, kokeile rajojasi, katso miten pitkälle pääset vain tekemällä. Katsele maailmaa muutakin kuin vauvapalstan ja telkkarin välityksellä. Tsemppiä! <3 

Tää on just tätä todellisuuspakoisuutta siitä, ettei tarvitse tajuta että ihminen on pohjimmiltaan aina yksin ja varsinkin silloin kun kuolee. Ja että sen jälkeen on vain tyhjyys.

Ei kai se väärin ole, saattaa saada kivan elämän. Mutta on ihmisiä, jotka kaikesta huolimatta eivät koskaan voi täysin unohtaa tuota elämän perimmäistä totuutta.

Mummini eli 99-vuotiaaksi täysjärkisenä. Tähtään samaan.

N 53

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jjdjddjdjdbdjperde kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan elää täysillä. Tänään ei huvita mennä töihin eikä maksaa laskuja. Itse asiassa, haluan lähteä viikon lomalle lämpimään vaikkei ole rahaa. Otan velkaa! Elän täysillä ja teen sitä mitä huvittaa. Hoitakoot muut velvollisuudet, mua ei enää kiinnosta. Mies saa hoitaa teinin ja laskut jos haluaa. Mä en enää halua olla tässä oravanpyörässä.

Lapset pitää kyllä aikuiseksi asti saattaa jos sellaisen on mennyt tekemään ja yhteinen omaisuus hoitaa yhdessä tai sitten laittaa jakoon. Tuo on itsekästä. Sitten kun ei tekemisesi vaikuta muihin voit alkaa perseilemään tai tekemään mitä ikinä haluat.

Eli en kuitenkaan saa elää täysillä, koska on olemassa velvollisuudet. Tätä juuri hain takaa. Velvollisuudet on hoidettava vaikkei huvittaisikaan. Mutta onko se sitten täysillä elämistä?

Ohis...ei pidäkään haalia elämäänsä sellaisia valvollisuuksia, joita ei edes halua hoitaa (puoliso, lapsia, asuntolainaa yms) .

Vaan kun aikaisemmin on halunnut hoitaa ne. Sitten on tajunnut, kuinka rajallista elämä on eikä nautikaan nykytilanteesta. Haluaa alkaa tehdä vain mieluisia asioita, koska kuolema voi yllättää koska vaan. Haluaa elää täysillä. Ja sitten ei saakaan, koska "velvollisuudet pitää hoitaa".

Alkaa hieman tuntua ettei kukaan osaa sanoa, mitä se täysillä eläminen sitten oikein on. Kun ei saakaan tehdä vaan asioita joista nauttii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ahdistaisi? Kun elää täysillä tähän asti, niin elämätön elämä ei sureta. Toki jos olisi ollut sossun elätti koko ikänsä, niin varmaan harmittaisi, kun paljon mukavaa jäi kokematta vain siksi,että ei suostunut menemään töihin.

Ai, niinkö? Minua nimenomaan harmittaa, kun "se oikea elämä" jää elämättä, koska niin iso osa aktiivisesta toiminta-ajasta kuluu töihin, työmatkoihin ja työpäivistä toipumiseen. Oikeastaan vain lomilla koen eläväni, eli noin 1 kk vuodessa! Haaveilen säännöllisestä elämästä, luonnossa liikkumisesta, itse kokatuista terveellisistä (yksinkertaisista) aterioista, päiväunista, kirjojen lukemisesta, perheen kanssa olemisesta jne. En tarvitse ulkomaan matkoja, juhlia, muotivaatteita, kalliita autoja, koruja, kampaamokäyntejä tms. itselleni turhaa. Raha ei korvaa elämättä jäänyttä elämää. Toivon löytäväni vielä työn, joka on vain yksi osa elämääni, ei "koko elämä".  

Mistä saisit rohkeutta muuttaa elämäsi suuntaa? Minusta elämäntyylisi mitä haluaisit elää olisi ihanne. 

Hyvä kysymys. Sitä parhaillaan itsekin pohdiskelen. Vaikka ihmisen keskimääräinen elinikä onkin meillä Suomessa (ainakin toistaiseksi) kohtalaisen pitkä, kenelläkään ei ole takuuta päästä edes eläkeikään, jolloin voisi nauttia vapaa-ajasta, mikäli on vielä tarpeeksi terve ja toimintakykyinen. Tavoitteenani onkin saavuttaa arki, joka on mielekästä ja, jossa työ ja vapaa-aika olisivat tasapainossa. Jonkinlainen osa-aikatyö, sesonkiluonteinen työ, yrittäjyys tai näiden yhdistelmä voisi tulla kyseeseen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jjdjddjdjdbdjperde kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan elää täysillä. Tänään ei huvita mennä töihin eikä maksaa laskuja. Itse asiassa, haluan lähteä viikon lomalle lämpimään vaikkei ole rahaa. Otan velkaa! Elän täysillä ja teen sitä mitä huvittaa. Hoitakoot muut velvollisuudet, mua ei enää kiinnosta. Mies saa hoitaa teinin ja laskut jos haluaa. Mä en enää halua olla tässä oravanpyörässä.

Lapset pitää kyllä aikuiseksi asti saattaa jos sellaisen on mennyt tekemään ja yhteinen omaisuus hoitaa yhdessä tai sitten laittaa jakoon. Tuo on itsekästä. Sitten kun ei tekemisesi vaikuta muihin voit alkaa perseilemään tai tekemään mitä ikinä haluat.

Eli en kuitenkaan saa elää täysillä, koska on olemassa velvollisuudet. Tätä juuri hain takaa. Velvollisuudet on hoidettava vaikkei huvittaisikaan. Mutta onko se sitten täysillä elämistä?

Ohis...ei pidäkään haalia elämäänsä sellaisia valvollisuuksia, joita ei edes halua hoitaa (puoliso, lapsia, asuntolainaa yms) .

Vaan kun aikaisemmin on halunnut hoitaa ne. Sitten on tajunnut, kuinka rajallista elämä on eikä nautikaan nykytilanteesta. Haluaa alkaa tehdä vain mieluisia asioita, koska kuolema voi yllättää koska vaan. Haluaa elää täysillä. Ja sitten ei saakaan, koska "velvollisuudet pitää hoitaa".

Alkaa hieman tuntua ettei kukaan osaa sanoa, mitä se täysillä eläminen sitten oikein on. Kun ei saakaan tehdä vaan asioita joista nauttii.

Elämä on rajallinen heti syntymähetkestä lähtien. Jos hankit lapsen, voi olla, että et koskaan edes ehdi näkemään koko lasta vaan kuolet jo synnytykseen. Tai kuolet lapsen ollessa vielä alaikäinen. En ole koskaan elänyt ajatellen "kaikki pitää tehdä tänään, koska huomista ei ehkä tule". Jos näin eläisi, eihän sitä olisi elämässään saavuttanut yhtään mitään. Lukenut edes peruskoulussa hissankokeisiin.  Eikä kaikkiin haluamiinsa asioihin välttämättä koskaan tule olemaan mahdollisuuksia. Ei ehkä ole riittävästi rahaa tai terveys prakaa ennenkuin ehtii tehdä haluamansa asian. 

Mulle täysillä eläminen tarkoittaa, että teen elämässäni haluamiani asioita ja hoidan ne velvollisuuksineen loppuun asti ajattelematta koko ajan, että jotain muuta jää tekemättä tai kokematta tai että aika loppuu kesken. Ja sitä mukaa, kun aikaa ja rahaa jää enemmän ja velvollisuudet vähenee, voi taas ottaa lisää jotain, mitä haluaa.

Ehkä tuo täysillä eläminen ei tarkoita itsekästä omiin haluihin perustuvaa tekemistä vaan elämistä niin että

tuotan elämälläni myös muille jotakin hyvää. Epäitsekkäästä elämästä voi saada syvempää tyydytystä kuin

vain oman onnen tavoittelusta. Kun kuolet, muistosi elää niitten ihmisten mielessä joita autoit.

Itse olen tehnyt hoitotahdon että minua ei saa keinotekoisesti pitää hengissä jos hoidot vain lisäisivät

muutaman viikon elossaoloa. Elimeni saa käyttää jos kelpaavat. Kuolemaa en pelkää näin vähän yli

kuuskymppisenä, se on luonnollinen päätepiste jokaisella.

Mä olen vasta viisikymppinen ja tuntuu että joutaisin jo täältä pois kuolemaankin. Ei ole minkäänlaista pelkoa sitä kohtaan eikä toivetta elää pitkään. Tuntuu vaan että tämä maailma on jo niin nähty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jjdjddjdjdbdjperde kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan elää täysillä. Tänään ei huvita mennä töihin eikä maksaa laskuja. Itse asiassa, haluan lähteä viikon lomalle lämpimään vaikkei ole rahaa. Otan velkaa! Elän täysillä ja teen sitä mitä huvittaa. Hoitakoot muut velvollisuudet, mua ei enää kiinnosta. Mies saa hoitaa teinin ja laskut jos haluaa. Mä en enää halua olla tässä oravanpyörässä.

Lapset pitää kyllä aikuiseksi asti saattaa jos sellaisen on mennyt tekemään ja yhteinen omaisuus hoitaa yhdessä tai sitten laittaa jakoon. Tuo on itsekästä. Sitten kun ei tekemisesi vaikuta muihin voit alkaa perseilemään tai tekemään mitä ikinä haluat.

Eli en kuitenkaan saa elää täysillä, koska on olemassa velvollisuudet. Tätä juuri hain takaa. Velvollisuudet on hoidettava vaikkei huvittaisikaan. Mutta onko se sitten täysillä elämistä?

Ohis...ei pidäkään haalia elämäänsä sellaisia valvollisuuksia, joita ei edes halua hoitaa (puoliso, lapsia, asuntolainaa yms) .

Vaan kun aikaisemmin on halunnut hoitaa ne. Sitten on tajunnut, kuinka rajallista elämä on eikä nautikaan nykytilanteesta. Haluaa alkaa tehdä vain mieluisia asioita, koska kuolema voi yllättää koska vaan. Haluaa elää täysillä. Ja sitten ei saakaan, koska "velvollisuudet pitää hoitaa".

Alkaa hieman tuntua ettei kukaan osaa sanoa, mitä se täysillä eläminen sitten oikein on. Kun ei saakaan tehdä vaan asioita joista nauttii.

Elämä on rajallinen heti syntymähetkestä lähtien. Jos hankit lapsen, voi olla, että et koskaan edes ehdi näkemään koko lasta vaan kuolet jo synnytykseen. Tai kuolet lapsen ollessa vielä alaikäinen. En ole koskaan elänyt ajatellen "kaikki pitää tehdä tänään, koska huomista ei ehkä tule". Jos näin eläisi, eihän sitä olisi elämässään saavuttanut yhtään mitään. Lukenut edes peruskoulussa hissankokeisiin.  Eikä kaikkiin haluamiinsa asioihin välttämättä koskaan tule olemaan mahdollisuuksia. Ei ehkä ole riittävästi rahaa tai terveys prakaa ennenkuin ehtii tehdä haluamansa asian. 

Mulle täysillä eläminen tarkoittaa, että teen elämässäni haluamiani asioita ja hoidan ne velvollisuuksineen loppuun asti ajattelematta koko ajan, että jotain muuta jää tekemättä tai kokematta tai että aika loppuu kesken. Ja sitä mukaa, kun aikaa ja rahaa jää enemmän ja velvollisuudet vähenee, voi taas ottaa lisää jotain, mitä haluaa.

Näin minäkin ajattelen. Sellainen henkisen/hengellisen populaarikirjallisuuden tarjoama "Seize the moment" ajattelu jossa hetkeen tarttuminen on jotain muuta kuin mahdollisuuksien rajat tunnustavaa hyvän, omannäköisen arjen elämistä, on pitkän päälle pelkkää haihattelua.

Tässä maailmassa asioiden saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja usein epämukavuuden sietämistäkin. Joka haluaa lapsen, joutuu sietämään myös odotuksen ja synnytyksen vaivat, joka haluaa korkeakoulututkinnon joutuu uhraamaan parasta nuoruuttaan paljon kirjojen pänttäämiseen ja ahdistavan vaikeiden asioiden opiskeluun jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jjdjddjdjdbdjperde kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan elää täysillä. Tänään ei huvita mennä töihin eikä maksaa laskuja. Itse asiassa, haluan lähteä viikon lomalle lämpimään vaikkei ole rahaa. Otan velkaa! Elän täysillä ja teen sitä mitä huvittaa. Hoitakoot muut velvollisuudet, mua ei enää kiinnosta. Mies saa hoitaa teinin ja laskut jos haluaa. Mä en enää halua olla tässä oravanpyörässä.

Lapset pitää kyllä aikuiseksi asti saattaa jos sellaisen on mennyt tekemään ja yhteinen omaisuus hoitaa yhdessä tai sitten laittaa jakoon. Tuo on itsekästä. Sitten kun ei tekemisesi vaikuta muihin voit alkaa perseilemään tai tekemään mitä ikinä haluat.

Eli en kuitenkaan saa elää täysillä, koska on olemassa velvollisuudet. Tätä juuri hain takaa. Velvollisuudet on hoidettava vaikkei huvittaisikaan. Mutta onko se sitten täysillä elämistä?

Ohis...ei pidäkään haalia elämäänsä sellaisia valvollisuuksia, joita ei edes halua hoitaa (puoliso, lapsia, asuntolainaa yms) .

Vaan kun aikaisemmin on halunnut hoitaa ne. Sitten on tajunnut, kuinka rajallista elämä on eikä nautikaan nykytilanteesta. Haluaa alkaa tehdä vain mieluisia asioita, koska kuolema voi yllättää koska vaan. Haluaa elää täysillä. Ja sitten ei saakaan, koska "velvollisuudet pitää hoitaa".

Alkaa hieman tuntua ettei kukaan osaa sanoa, mitä se täysillä eläminen sitten oikein on. Kun ei saakaan tehdä vaan asioita joista nauttii.

Elämä on rajallinen heti syntymähetkestä lähtien. Jos hankit lapsen, voi olla, että et koskaan edes ehdi näkemään koko lasta vaan kuolet jo synnytykseen. Tai kuolet lapsen ollessa vielä alaikäinen. En ole koskaan elänyt ajatellen "kaikki pitää tehdä tänään, koska huomista ei ehkä tule". Jos näin eläisi, eihän sitä olisi elämässään saavuttanut yhtään mitään. Lukenut edes peruskoulussa hissankokeisiin.  Eikä kaikkiin haluamiinsa asioihin välttämättä koskaan tule olemaan mahdollisuuksia. Ei ehkä ole riittävästi rahaa tai terveys prakaa ennenkuin ehtii tehdä haluamansa asian. 

Mulle täysillä eläminen tarkoittaa, että teen elämässäni haluamiani asioita ja hoidan ne velvollisuuksineen loppuun asti ajattelematta koko ajan, että jotain muuta jää tekemättä tai kokematta tai että aika loppuu kesken. Ja sitä mukaa, kun aikaa ja rahaa jää enemmän ja velvollisuudet vähenee, voi taas ottaa lisää jotain, mitä haluaa.

Näin minäkin ajattelen. Sellainen henkisen/hengellisen populaarikirjallisuuden tarjoama "Seize the moment" ajattelu jossa hetkeen tarttuminen on jotain muuta kuin mahdollisuuksien rajat tunnustavaa hyvän, omannäköisen arjen elämistä, on pitkän päälle pelkkää haihattelua.

Tässä maailmassa asioiden saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja usein epämukavuuden sietämistäkin. Joka haluaa lapsen, joutuu sietämään myös odotuksen ja synnytyksen vaivat, joka haluaa korkeakoulututkinnon joutuu uhraamaan parasta nuoruuttaan paljon kirjojen pänttäämiseen ja ahdistavan vaikeiden asioiden opiskeluun jne.

Juuri näin. Minusta täysillä eläminen ja hetkessä eläminen ovat nimenomaan sitä, että eletään tätä hetkeä nyt. Jos on vihdoin tullut raskaaksi, eletään sitä raskausaikaa eikä haluta koko ajan jotain muuta kuin olla raskaana. Raskaus on kuitenkin varsin nopeasti ohi, samoin kuin pikkulapsiaikakin. Asuntolainan maksaminenkin loppuu joskus eli asuntovelallisena eläminenjään ei kestä loputtomiin Töissä käydään ja saadulla palkalla maksellaan asioita, joita on haluttu maksaa. Kun on haluttu lapsia tai omistusasunto, niin silloinhan on haluttu maksaa niistä aiheutuvia kuluja. Työelämääkään ei kestä ikuisesti vaan tulee päivä, jolloin jää eläkkeelle. Sitten ei tarvitse enää mennä töihin, mutta voi olla - jos ei ole säästänyt - ettei olekaan rahaa tehdä niitä asioita, joita teki vielä töissä ollessaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jjdjddjdjdbdjperde kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluan elää täysillä. Tänään ei huvita mennä töihin eikä maksaa laskuja. Itse asiassa, haluan lähteä viikon lomalle lämpimään vaikkei ole rahaa. Otan velkaa! Elän täysillä ja teen sitä mitä huvittaa. Hoitakoot muut velvollisuudet, mua ei enää kiinnosta. Mies saa hoitaa teinin ja laskut jos haluaa. Mä en enää halua olla tässä oravanpyörässä.

Lapset pitää kyllä aikuiseksi asti saattaa jos sellaisen on mennyt tekemään ja yhteinen omaisuus hoitaa yhdessä tai sitten laittaa jakoon. Tuo on itsekästä. Sitten kun ei tekemisesi vaikuta muihin voit alkaa perseilemään tai tekemään mitä ikinä haluat.

Eli en kuitenkaan saa elää täysillä, koska on olemassa velvollisuudet. Tätä juuri hain takaa. Velvollisuudet on hoidettava vaikkei huvittaisikaan. Mutta onko se sitten täysillä elämistä?

Ohis...ei pidäkään haalia elämäänsä sellaisia valvollisuuksia, joita ei edes halua hoitaa (puoliso, lapsia, asuntolainaa yms) .

Vaan kun aikaisemmin on halunnut hoitaa ne. Sitten on tajunnut, kuinka rajallista elämä on eikä nautikaan nykytilanteesta. Haluaa alkaa tehdä vain mieluisia asioita, koska kuolema voi yllättää koska vaan. Haluaa elää täysillä. Ja sitten ei saakaan, koska "velvollisuudet pitää hoitaa".

Alkaa hieman tuntua ettei kukaan osaa sanoa, mitä se täysillä eläminen sitten oikein on. Kun ei saakaan tehdä vaan asioita joista nauttii.

Elämä on rajallinen heti syntymähetkestä lähtien. Jos hankit lapsen, voi olla, että et koskaan edes ehdi näkemään koko lasta vaan kuolet jo synnytykseen. Tai kuolet lapsen ollessa vielä alaikäinen. En ole koskaan elänyt ajatellen "kaikki pitää tehdä tänään, koska huomista ei ehkä tule". Jos näin eläisi, eihän sitä olisi elämässään saavuttanut yhtään mitään. Lukenut edes peruskoulussa hissankokeisiin.  Eikä kaikkiin haluamiinsa asioihin välttämättä koskaan tule olemaan mahdollisuuksia. Ei ehkä ole riittävästi rahaa tai terveys prakaa ennenkuin ehtii tehdä haluamansa asian. 

Mulle täysillä eläminen tarkoittaa, että teen elämässäni haluamiani asioita ja hoidan ne velvollisuuksineen loppuun asti ajattelematta koko ajan, että jotain muuta jää tekemättä tai kokematta tai että aika loppuu kesken. Ja sitä mukaa, kun aikaa ja rahaa jää enemmän ja velvollisuudet vähenee, voi taas ottaa lisää jotain, mitä haluaa.

Näin minäkin ajattelen. Sellainen henkisen/hengellisen populaarikirjallisuuden tarjoama "Seize the moment" ajattelu jossa hetkeen tarttuminen on jotain muuta kuin mahdollisuuksien rajat tunnustavaa hyvän, omannäköisen arjen elämistä, on pitkän päälle pelkkää haihattelua.

Tässä maailmassa asioiden saavuttaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja usein epämukavuuden sietämistäkin. Joka haluaa lapsen, joutuu sietämään myös odotuksen ja synnytyksen vaivat, joka haluaa korkeakoulututkinnon joutuu uhraamaan parasta nuoruuttaan paljon kirjojen pänttäämiseen ja ahdistavan vaikeiden asioiden opiskeluun jne.

Tämä illuusio on voimassa vain meidän länsimaisessa yhteiskunnassamme. Kuten kaikki muukin materialisitisen hyvän havittelu mainituin keinoin. Mikään yleismaailmallinen toimiva totuus se ei todellakaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ahdista ajatus siitä että voin kuolla vaikka huomenna, koska se tapahtuisi niin äkkiä ja sitä ei osaisi odottaa. Sen sijaan ahdistava ajatus, että olisin joskus vaikka 90 ja näin ollen varma siitä, että aika käy vähiin. Nyt jo kolmekymppisenä hirvittää, miten nopeasti elämä oikeastaan valuu eteenpäin.

Ap

Mistäs sen tiedät, että äkkiä kuolisit? Nykyään on paljon sairauksia, kuten syöpää. Saattaapi tulla nuorellekin.

Ahdistaako sinua, että voit piankin sairastua, kitua ja kuolla kupsahtaa?

Ei ole tarkoitus pelotella. Mutta kun kerran kysyit...

Totta on, että aika vietii nopeasti.

Juuri sen takia kannattaa ELÄÄ muutakin kuin virtuaalielämää!

Vain noin 40 vuotta jäljellä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä muutakaan voin kuin elää sen kanssa? Tarkoitatko että minun pitäisi tehdä itsemurha, koska en kestä ajatusta, että elämää on niin vähän jäljellä? Tosin olen vasta 53, mutta minulla on perinnöllinen sydänsairaus, johon todennäköisesti kuolen ennen eläkeikää, ellei lääketieteessä tapahdu mullistavia keksintöjä sitä ennen.

Olen elossa nyt ja se riittää minulle. Eihän kukaan voi tietää, kuoleeko satavuotiaana vai jääkö bussin alle huomenna.

Mitäköhän mahtaa kuulua nykyään?

Voit kuolla huomenna matkalla töihin tai sydänkohtaukseen tai parin kuukauden kuluttua vaikka syöpään. Eikö ahdista?