Lue keskustelun säännöt.
Jos ihminen jättäytyy työelämästä pahan paniikkihäiriönsä takia, niin onko hän silloin mielestänne laiska ja toisten verorahoilla loisiva lusmu?
Kommentit (57)
Miehelläni on paniikkihäiriöä, joka todennäköisesti liittyy päihteiden kokeiluun nuorempana. Pahimpaan kuntoon hän joutui parikymppisenä aloitettuaan uudessa työpaikassa. Hän alkoi panikoida ja vältellä kaikkea kaikkialla, hän laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa kun ei enää uskaltanut syödäkään kun pelkäsi oksentavansa ja mitä muuta. Hän jäi sitten työttömäksi kun oli vielä koeajalla ja pääsi onneksi Kelan tukemaan terapiaan ja sai lääkityksen suhtkoht kuntoon (on siinä sivuoireensa, mutta tähänastisista paras). Nyt hän on toiminut yrittäjänä jo pidemmän aikaa ja ihan kunniallinen yhteiskunnan jäsen.
Aloittajahan on selvästi rajoittunut tai provo, ei kaikkia ihmisiä voi laittaa samaan lokeroon tässäkään asiassa. Kaikille voi elämässä sattua yllättäviä vastoinkäymisiä ja sitä vartenhan näitä tukiverkkoja ja totta sekin, että monet niitä käyttävät hyväksi. Yksi miessukulaiseni on "selkäongelmien" vuoksi päästetty työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta harrastaa silti aktiivisesti mm. itsepuolustuslajeja ja on kutakuinkin kivuton. Eli on niitä, joilla avuntarve on todellinen ja se on lopulta kaikkien etu. Sitten on tietenkin loisia, mutta ei heitä ryhmänä voida tunnistaa. Ja tällä sukulaisellakin on lapsia, että eikai heitä kadullekaan voi ajaa vaikka isä on mitä on....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paniikkihäiriö voi viedä työkyvyn siinä missä muutkin mt-ongelmat. Olisi kuitenkin tosi tärkeää,että ei uhriutuisi ja jumiutuisi siihen oman navan ympärille. Vaikeaa,tiedän kokemuksesta,mutta äärimmäisen tärkeää. Sinnikyyttä ja taistelutahtoa se vaatii,mutta älkää jääkö vain kotiin ja eristäytykö. Voit kuntoutua vielä täysin työkykyiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Työkyvyttömät ihmiset ovat vain haittana kansantaloudelle.
Niin ovatkin. Mutta sama ihmisarvo heillä on kuin kaikilla muillakin.
Vaikeaan paniikkihäiriöön on lääkkeitä. Fluanxol 0,5 mg. ja Propral 10 mg x 3 ja Risolid 10 mg ( tai 5 mg ) x 2. Kyllä terveyskeskuslääkäri voi auttaa alkuun ja apua saa vielä asiantuntijalääkäreistä. Ei elämää kannata jättää elämättä. On kyllä muitakin hyviä lääkkeitä jos apu kelpaa. Malminkartanossa Helsingissä on kuntoutuskeskus, jossa voi saada lääkäritiimiltä ja kokeneilta asiantuntujoilta uuden alun. Suuret elämänmuutokset voivat laukaista joillakin tuollaisen häiriön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paniikkihäiriöstä ajoittain kärsineenä sanon, että ei ole lusmu. Itse olen saanut paniikkikohtauksia nimenomaan silloin, kun olen tehnyt töitä ja opiskellut yhtä aikaa aivan liikaa.
Mutta ajattelen, että paniikkihäiriö ei estä tekemistä mitään. Tiedän kokemuksesta, että siihen liittyy usein halu eristäytyä muusta maailmasta, ja jos siihen ikäänkuin saa vaikka lääkäriltä "luvan", se voi koitua ongelmaksi. Ei ole hyvä mökkihöperöityä. Toivon ainakin, että ajan kanssa löytyisi jotain mielekästä tekemistä, oli se sitten työtä tai muuta. Työtäkin pitäisi voida Suomessa tehdä enemmän esimerkiksi osa-aikaisena.
Olen samaa mieltä, täydellinen erakoituminen kotiin ei auta parantumaan paniikkihäiriöstä. Mutta ottamalla liian isoja askeleita tai varsinkin jos siihen pakottaa joku ulkopuolinen taho niin siitä ei seuraa kenellekään mitään hyvää. Pitäisi pystyä etenemään omaan tahtiin ettei se paniikki pääsisi liian pahaksi. Itsellä siihen auttoi että menin ensin tekemään vapaaehtoistyötä. Sain itse päättää kuinka paljon ja minkä tyyppistä vapaaehtoistyötä teen ja sain sitä kautta positiivisia kokemuksia ja onnistumisia. Valitettavasti otettuani sen jälkeen vastaan osa-aikatyön tilanne taas paheni aika paljon vaikka luulin olevani valmis mutta sellaista se vähän on tämän vaivan kanssa, koskaan ei tiedä mitä käy ja koska tulee huono vaihe. Mutta vastauksena alkuperäiseen kysymykseen, ei, silloin ei ole laiska eikä lusmu eikä tyhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen pyrkii kuntoutunmaan sairaudestaan tai miettimään mitä työtä hän voisi tehdä sairaudestaan huolimatta hän ei ole lusmu. Jos ihminen taas päättää olla loppuelämänsä sairas ja ei edes halua kuntoutua tai selvitellä työmahdollisuuksia sairaudesta huolimatta, niin kyllä minusta ilmassa on kyllä' lusmuilun makua.
Ei ihminen niin vain pysty omin päin jättäytymään pois työmarkkinoilta. Kyllä siinä on prosessi, jossa pitää saada lausunto lääkäriltä työkyvyttömyydestä ja Kela kyllä pitää myös huolen, että henkilö käy erinäiset kuntoutuskurssit, työhönvalmennukset sun muut ruljanssit läpi, jotta selviäisi pystyykö henkilö johonkin vielä (uuteen) työhön.
Mitä väliä? Työnsankarit ovat järjestäänsä tekophyiä moralisteja, ei niiden valituksesta kannata välittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Paniikkihäiriö paranee siedätyshoidolla, siis jatkamalla työssäkäyntiä.
Minulla on paniikkihäiriö ja krooninen masennus. Keskustelu ei toimi kumpaakaan. Paniikkihäiriöön osittain auttaa mieto rauhoittava, masennuslääkkeet tai beetasalpaajat eivät.
Paniikkihäiriön aiheuttamat rajoitteet työelämässä:
-En ole koskaan voinut ajaa ajokorttia eli työn on oltava kaupunkialueella.
-Mikään asiakaspalvelu, puhelimessa puhuminen tai esiintyminen ei käy.
-Stressiä ja kiirettä on vältettävä.
Onneksi olen löytänyt osa-aikatyön, jossa ei ole liikaa sosiaalisia tilanteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mene sinne kauppaan / töihin / minne nyt ikinä haluatkaan mennä. Kuka käskee nököttää kotona. Ota itseäsi niskasta kiinni. Ei tuo mikään SAIRAUS ole, se on vetelyyttä, saamattomuutta ja laiskuutta. Olet sosiaalipummi ja yrität vedota johonkin "muka-sairauteen", ettei vaan tarviis mennä tienaamaan omaa toimeentuloaan. Nuppisairaudet ei ole oikeita sairauksia, ne on vetelysten keksimää paskaa.
On lusmu sieltä pahimmasta päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on pahoja mielenterveysongelmia joiden vuoks voisin irrottautua työelämästä mut käyn silti töissä osa-aikasesti joten joo mun mielestä te jotka tollasten syiden takia jätätte työelämän ootte laiskoja loisia jotka vaan käyttää mielenterveysongelmia tekosyynä. Eri asia on sit he jotka tarvii suljetun laitoksen hoivaa.
Hankkiudu etätöihin. Tai työhön, jossa voit olla lähes aina etänä. Työpäivinä menet paikalle aamusta ja lähdet pois aikaisin.
Meillä palataan etätöistä toimistolle. Kammolla odotan sitä avokonytorin mökää. En ymmärrä miksi siellä pitää olla hälinässä.
Kaveri tekee 1 lähipäivän kuussa ja enää ei ole ollut masetunut niin pitkään kuin etätyö on ollut mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on paniikkihäiriö ja krooninen masennus. Keskustelu ei toimi kumpaakaan. Paniikkihäiriöön osittain auttaa mieto rauhoittava, masennuslääkkeet tai beetasalpaajat eivät.
Paniikkihäiriön aiheuttamat rajoitteet työelämässä:
-En ole koskaan voinut ajaa ajokorttia eli työn on oltava kaupunkialueella.
-Mikään asiakaspalvelu, puhelimessa puhuminen tai esiintyminen ei käy.
-Stressiä ja kiirettä on vältettävä.Onneksi olen löytänyt osa-aikatyön, jossa ei ole liikaa sosiaalisia tilanteita.
Onko sulla mitattu rauta?
Jos vastaisin että kyllä on, niin sittenhän täytyisi sanoa myös että minkä tahansa sairauden takia pois työelämästä oleva on lusmu. Itselläni on reuma ja olen ollut pätkiä pois töistä sairauteni vuoksi. Olen myös kuullut olevani lusmu.
Kinnunen kirjoitti:
No mene sinne kauppaan / töihin / minne nyt ikinä haluatkaan mennä. Kuka käskee nököttää kotona. Ota itseäsi niskasta kiinni. Ei tuo mikään SAIRAUS ole, se on vetelyyttä, saamattomuutta ja laiskuutta. Olet sosiaalipummi ja yrität vedota johonkin "muka-sairauteen", ettei vaan tarviis mennä tienaamaan omaa toimeentuloaan. Nuppisairaudet ei ole oikeita sairauksia, ne on vetelysten keksimää paskaa.
Kuka käskee sinun olla empatiakyvytön ja ilkeä? Mielenterveysongelmat ovat työkyvyttömyyden syy siinä missä somaattisetkin sairaudet. Uskon, että kaltaistesi ihmisten takia tässä maassa niin moni kärsii ahdistuneisuudesta yms. Kokeilepa joskus huviksesi ymmärtää muitakin kuin itseäsi!
Ei kai se nyt lusmuilua ole jos mielenterveys pettää. Jos päässä viiraa niin silloin mennään hoitoon ja parannetaan mielen vaivat, ei kai siinä muuta. Ei se sinänsä muusta sairastelusta juuri eroa.
Saahan sitä kokeilla työssäoloa vaikka kuinka paniikkihäriön kanssa, palkattomasti. Työkyvyttömiä ihmisiä nyt vaan on vaikka heistä olisi kuinka haittaa kansantaloudelle. Varsinaista natsipropagandaa.