Lapseni joutui psykiatriselle osastolle.

Voimia sinulle.

Moi äiti.

Tervetuloa kerhoon.

Hyvä, että lapsesi saa apua. Pyri juttelemaan tunteistasi jonkun asiantuntijan kanssa. Olisko mahdollista siellä osastolla?

Ei se sinusta johdu. Muutenkin psyykkisiin sairauksiin liittyy ihan turhaa stigmaa.

Hyvä että lapsi saa apua.

Siis pääsi. Nykyään on hyvin vaikeaa päästä osastohoitoon, kun paikkoja on niin vähän ja avohoitoa painotetaan. Osa pärjää avohoidossa osa ei.

Voimia. Et ole sen huonompi kuin me muutkaan. Sairaus on sairaus. Ja sinä olet hyvä äiti, kun lapsesi saa apua.

Voisi sanoa etta aippa on saanut vaikutteita opista nimelta psykiatrismi. Muuten ei kakara joudu opin vietavaksi. 

Toki teksti lienee provo. 

Silti saatte ihan pitaa isminne. Sita se on.

Paljon suurempi epäonnistuminen olisi olla hakematta apua. Lapsen mielenterveyden ongelmat eivät likikään aina ole vanhemmista kiinni. Voi olla perinnöllistä taipumusta (ok, no onhan ne geenit tietysti tavallaan "vanhemman vika"), voi olla koulukiusaamista, traumaattisia kokemuksia vaikkapa missä (siis muuallakin kuin kotona), altistavia neurologisia ongelmia.

Ja vaikka kyse olisi sinun kasvatuksesi ja vanhemmuutesi puutteista, sinä voit ottaa opiksesi ja auttaa lastasi. Tai voit keskittyä säälimään itseäsi. Sinun valinta.

Minun lapseni sairastui 15-vuotiaana masennukseen ja ahdistushäiriöön. Syynä koulukiusaaminen ja isän sairastuminen syöpään. Onneksi hän sai apua ja vaikuttaa nyt 18-vuotiaana parantuneen.

Ymmärrän oikein hyvin sen, että tutkiskelet itseäsi ja syytät itseäsi siitä, että olisi pitänyt huomata aiemmin ja toimia toisin, mutta itsesyytökset eivät aina ole kovin realistisia - varsinkin teini-iässä tapahtuu tunne-elämässä muutenkin ihan valtavasti kaikenlaisia myllerryksiä, että lapsen masennusta on alkuvaiheessa vaikea erottaa normiteiniangstista, ainakaan maallikon.

Koeta nyt vaan keskittyä tukemaan lastasi ja hommaamaan hänelle kaiken mahdollisen avun.

Omasta jaksamisestakin pitää huolehtia, ja jos huomast itsessäsi masennuksen oireita, hae itsellesikin apua.

Vierailija kirjoitti:

Siis pääsi. Nykyään on hyvin vaikeaa päästä osastohoitoon, kun paikkoja on niin vähän ja avohoitoa painotetaan. Osa pärjää avohoidossa osa ei.

Niin sehän tarkoittaa että vakavista asioista on kysymys.

Ap

Kiukkuinen kirjoitti:

Olet kasvattanut epäonnistuneen punikki luuserin

Kiva, että osaat tunnistaa millainen itse olet, mutta tässä ketjussa ei puhuta sinusta.

Se on tää maailma, kun tekee hulluksi.

Äitee, älä aina kaiva syytä itsestäsi, se on rasittavaa. Kyllä lapsi voi ja saa sairastua ihan itsekin, ilman että sinä olet koko homman keskipiste.

Olen läpikäynyt saman.

Meillä lapsen vointi romahti erittäin julman koulukiusaamisen seurauksena. Koulu sulki silmänsä ja kehoitti lastamme vaihtamaan koulua. Pitkä ja koko perhettä ravisuttava vuosien painajainen.

Ymmärrän tunteesi, nuo asiat menee herkästi ihon alle. Minäkin syyllistin itseäni, turhaankin.

Muistan aina lastenpsykan lääkärin sanat vanhempien vertaistukiryhmässä : "älkää syyttäkö itseänne. Yhteiskunta ja arvot ovat kovat, moni asia rikkoo herkän lapsen kuorta. Kerätkää voimia, näin voitte tukea lasta." Sama lääkäri ja koko osaston henkilökunta piti vahvasti toivon näkökulmaa yllä. Se kantoi pimeimpinä hetkinä.

Lapsesi on nyt avun piirissä ja hyvässä hoidossa. Yritä mennä päivä kerrallaan, vaikka vaan tunti, jos kovasti ahdistaa.

Yritä etsiä ja löytää vertaistukea toisista vanhemmista ja ammattilaisista keskusteluapua.

Toivotan sulle paljon voimia tänään ja uskoa kuitenkin sinne valoisampaan

tulevaisuuteen <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis pääsi. Nykyään on hyvin vaikeaa päästä osastohoitoon, kun paikkoja on niin vähän ja avohoitoa painotetaan. Osa pärjää avohoidossa osa ei.

Niin sehän tarkoittaa että vakavista asioista on kysymys.

Ap

Tilanne voi nyt olla vakava, mutta muista, että lapset ovat myös hyviä toipumaan. Näistä pääsee eteenpäin, apua saa ja toivoa on. Tyttäreni voi hyvin huonosti vuosi sitten, ja oli osastolla. Oikeat syyt ja lääkitykset löytyi, ja tyttö on nyt täysin oireeton ja reipas koululainen. Tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat joko täysin toipuneet tai lääkityksellä hyvässä hoitotasapainossa, vaikka nuorena on käyty hyvin tiukoissa paikoissa.

Hakeudu ap hoitoon! Olet pelkäästään huomionhakuinen luuseri, jolla tuskin on edes mitään perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se sinusta johdu. Muutenkin psyykkisiin sairauksiin liittyy ihan turhaa stigmaa.

Poista se stigma. Ei se poistu silla, etta sanot, ei saa kiusata, ei saa stigmatisoida.

Se ei tapahdu muuten kuin siten etta luvataan, todetaan aidosti etta he ovat niita jotka tulevat kuulumaan korkeimpaan viiteryhmaan tulevaisuudessa. Kuten muutkin. Eivat alimpaan kuten nyt.

Mutta. Eihan sellaista luvata. Heita halutaan lisaa maailmaan mahdollisimman pysyvasti kiusattaviksi. He ovat kulttuurin, taman maailman tuote ja aikaansaannos. Maailmansa lapsia. Siten ilkeys maailmassa toimii. Nailla palstoillakin.

Todellisen tieteenkaan kanssa tuolla maailmalla ei ole tekemista....

Minusta välillä tuntuu, että osastolla ovat siten terveimmät ihmiset, että he ovat herkempiä asioiden suhteen ja siksi sairastuvat.

Juuri luin iltapäivälehden uutisen tästä kolmekymppisestä, joka poltti oliko-se-nyt isoäitinsä ja setänsä, kun oli tullut riitaa ja muutenkin viime näkemisestä jutun mukaan oli kahdeksan vuotta. Tekoaan ennen tyyppi (tämä nainen siis) oli tutustunut netissä Hämeenlinnan naisvankilaan ja googlaillut tapoja riistää jonkun henki.

Tämä nainen oli mielentilatutkimuksen mukaan ns. henkisesti kunnossa. (Jep. Mukavanoloinen nainen -saisinkohan tyypin kahville luokseni..? ) :D

On siellä osastolla muuten aitoja sekopäitäkin, mutta yleensä he ovat harmittomia, mutta käsitys tästä maailmasta puuttuu. :)