Miten sanoa tuttavalle että hän on kadoksissa

Ei siis niin, että hän loukkaantuisi, vaan niin että hän tajuaisi tehdä asialle jotakin.

Tyyliin:
Hän väittää olevansa sosiaalinen ihminen, mutta on oikeasti vain ilkeä kaikille ja nauttii sen näyttämisestä.
Hän haluaa olla johtaja, mutta hän ei luota kehenkään eikä kukaan luota häneen.
Hän kokee että amerikka on paras maa maailmassa, jonne hän myös matkustaa joka vuosi.
Hän sanomansa mukaan ihannoi vieraita kulttuureja siksi, että ihmiset ovat siellä ulkomailla niin avuliaita ja ystävällisiä.
Hän tykkää käydä ulkona lounaalla, mutta ei koskaan kutsu ketään muita mukaan.
Hän väittää suomalaisia negatiivisiksi, mutta äksyilee itse kaikille, eikä oikeastaan anna kenellekään edes kiitosta muutoin kuin vittuilutarkoituksessa.
Hän haluaa sanojensa mukaan lapsia, mutta ei osaa pysähtyä niitä hankkimaan kuin korkeintaan ohi lentävän aivopierun tasolla.
Hän kehuu olevansa kaunis, mutta omaa ihan tavallisen leveän takapuolen, lättäpohkeet, lautatissit ja persunaaman luomineen.
Hän käyttäytyy ja puhuu kuin 20 vuotias, vaikka ikää on jo yli 40.
Hän kehuu olevansa erilainen kuin muut, joka pitänee paikkaansa mutta ei aivan niin kuin hän sen mieltää.

Lista jatkukoot, mutta lähes kaikki näistä ajatuksista ja luonteenpiirteistä on jotenkin ristiriidassa toistensa kanssa. Tuntuu ettei hän omaa identiteettiä ollenkaan, vaan kaikki on lainattuja sekalaisia palasia jostain ties mistä, ja pelkään pahoin että hänen ns. Parhaalta kaveriltaan joka on ihan oikeasti mielisairaalatavaraa.

Hän ei elä kovinkaan terveellisessä ympäristössä ja pelkään että hän sekoaa täysin sisäisiin ristiriitoihinsa jo muutaman vuoden sisällä. En tiedä pitäisikö minun vain seurata mitä tapahtuu koska kyseessä on vain tuttava. Hän säteilee ympärilleen voimakkaasti ristiriitaista ilkeyttä ja pahantahtoisuutta, jolta on vaikea suojautua.