Kyllä lasten laittaminen kaiken muun edelle menee joissain perheissä överiksi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lasten kuuluisi olla elämän keskiö, vaan osa sitä, kaikkinensa. Yksi mukelo jonka kanssa olin paljon tekemisissä, harrasti tätä keskeyttelyä, ihana tyyppi mutta tää vähän rasitti. Kerran sitten demonstroin asiaa, selitti siskolleen jotakin ja aloin vain puhua kovempaan ääneen päälle. Katsoi ihmeissään, ja kysyin harmittiko kun keskeytin? Ymmärsi yskän.

Älkää kasvattako lapsista maailmannapoja, se on oikeasti karhunpalvelus.

Ehkä se vaan ihmetteli, mikä hepuli sulle tuli. Lapsi kun säikähtää tuollaista omituista möykkää, niin sanoo kyllä vaikka mihin. Et opettanut mitään, teit itsestäsi vaan todella epävakaan aikuisen lapsen silmissä..

Voi huoh, oltiin sen verran hyviä tuttuja, että pystyttiin juttelemaan asia ihan kunnolla läpi. Curling-vanhemmuus on välinpitämättömyyden jälkeen pahinta. Lapsen täytyy oppia, että maailmassa on muitakin.

En mä ikävä kyllä ymmärrä mikä aikuisten jutuissa on niin mahtavaa ja ainutlaatuista ettei niitä voisi keskeyttää?

Missä iässä jutuista tulee niin spessuja ettei pienen ihmisen jutut enää ole yhtä tärkeitä?

Tarkoitat siis sitä että aina saa keskeyttää kenet tahansa? Eikö se ole epäkohteliasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä mun lasten jutut on aina tärkeämpiä, kuin joku turhan aikainen juoruaminen.

Aika surkeaa että sinusta ei ole normaaliin älylliseen keskusteluun muiden ihmisten kanssa. Ei mahda äitiytesikään kovin kummoista olla, jos et osaa edes aikuisten kanssa keskustella.

Voi anteeksi kultapieni, en mä nyt kerkiä lukemaan mitä sinä sössötät, tädillä on nyt tärkeämpää. Odota.

Odotan mielelläni ainakin sen hetken, kun käyt ottamassa päivän lääkkeesi, kultapieni. Niitä ei saa jättää välistä, silloin alkaa helposti häiriköidä keskustelupalstoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä kuuntelen kaikkia, jotka keskeyttää. Oli se sitten lapsi tai työkaveri. Keskeytän oman hommani ja keskityn kuuntelemaan. Ei lapsenkasn tarvitse olla hiljaa,muos siihen ei ole syytä.

Minulla ei ole tätä tapaa, että vain yksi puhuu. Vuorovaikutus toimii parhaiten latinotyyppisesti.

Toinen asia on se, jos olen tekemässä jotain, mitä ei voi keskeyttää. On vaikka keskittymistä vaativa asia, tai kuuntelee ohjeita tms. Silloin en vain huomioi lasta. Kyllä lapsi oppii, milloin voi keskeyttää ja milloin ei.

Mutta lapselleko ei voi mitenkään sanoa, että ODOTA HETKI, KUUNTELEN/ KUUNTELEMME SINUN ASIASI HETI KUN RIITTA ON SANONUT ASIANSA LOPPUUN/OLEN SAANUT TEHTYÄ TÄMÄN ASIAN X

Mikä helvetti tuossa on niin vaikeaa? Se on mun mielestäni aivan normaalia käytöstä.

Muutenkin mun mielestäni kaikki sellaiset tavat, joilla ei pärjää kodin ulkopuolella, on tosi typeriä opettaa lapselle. Esim. just päälle puhuminen ja keskeyttely. ONko se sitten oikeasti päivähoidon/koulun asia kitkeä tuollainen tapa, kun varmaan järkikin sanoo, että siellä missä on vaikka 20 lasta yhtäaikaa, ei vaan voi toimia niin, että jokainen saa mölytä ja keskeyttää just silloin kun impulssi iskee.

Se, ettei keskeytä toista, on myös kohteliaisuutta ja kunnioitusta toista ihmistä kohtaan, ja sitä voi alkaa kyllä opettamaan jo 1-2vuotiaalle. Lempeästi ja rakkaudella. Että häntä aivan varmasti kuunnellaan ihan samalla lailla kuin kuunnellaan loppuun se, jonka hän oli keskeyttämässä.

Ja lapsen on opittava että hänen asiansa on vähempi pätöinen kuin jonkun toisen asia?

Ei kiitos.

Ja kyllä, jos on porukka aikuisia, vaikka 20 henkeä, on möly melkoinen, jokainen puhuu omaa asiaansa. On aika homma saada ne hiljenemään.. Jos sä siinä huudat että nyt hei hiljaa et mä saan puhua rauhassa, niin voi olla että ei onnistu.

Miksi sitä pitää vaatia lapsilta???

Mieti nyt vähän.

Jos yhtään katsot vaikkapa reaktioita näihin juttuihisi, huomannet olevasi merkittävässä vähemmistössä,ts. kukaan ei jaa näkeymystäsi, se ainoa yläpeukkukin on itseltäsi.

Miten voi olla niin vaikeaa tajuta, että ei sen lapsen juttu ole yhtään sen vähäpätöisempi kuin muidenkaan, mutta ei myöskään mene kaikkien muiden ihmisten juttujen ohi. Vai miten tosiaan ratkaiset tilanteen, jossa kahdella lapsella on asiaa yhtä aikaa? Annat niiden huutaa kilpaa, vai kerrot rauhallisesti ja ystävällisesti, että molemmat saavat kertoa asiansa vuorotellen? Eikö siinäkin sitten sillä, joka saa vasta toisena kertoa tule ihan kammottava alemmuudentunne sun logiikallasi?

Mitenkäs se muu vuoron odottaminen, millä lailla se on erilaista kuin oman puheenvuoron odottaminen? Saako lapsi siis ryysiä ihan mihin tahansa tilanteeseen koska vaan tekemään mitä haluaa, koska jos häneltä edellytettäisiin muiden huomioon ottamista, se olisi saman tien häpeän aiheuttamista jne.

Äh, taas tuo sama trolli, joka pyörii muissakin äitiyteen liittyvissä ketjuissa aukomassa päätään, on tullut pilaamaan tämänkin ketjun. Kirjoitustyylistä tunnistaa samaksi. Esim viestit 16 ja 23 ovat hänen. Ja lukemattomat muut. Mikä sinun elämässäsi on niin pielessä, että joudut purkamaan tänne pahaa oloasi?

Jatkakaa trollin kanssa "keskustelua". Minulta jää tämä ketju lukematta.

Odottaminen on tärkeä taito, meillä tähän joutuu tottumaan ihan vauvasta asti, en todellakaan ensimmäisestä inahduksesta ala vouhottamaan.

Vierailija kirjoitti:

Yhdessäkin tutussa perheessä vanhemmat keskeyttää kaiken mitä ovat tekemässä aina jos lapsille (3-, 6-, 9-vuotiaat) tulee jotain asiaa. Keskeyttävät juttelun keskenään tai vieraiden kanssa ja keskittyvät lapsiin heti kun nämä hakevat huomiota. Lapsille ei siis lainkaan opeteta, että pitäisi odottaa vuoroaan vaan lasten tarpeita kunnioitetaan niin pitkälle, että vanhemmat siten keskeyttää kaiken oman juttunsa ja juttelevat lapsilleen jos näistä jutututtaa.

Samassa perheessä vanhemmat ovat uupuneita, mutta silti lapsilla on läjäpäin harrastuksia, joihin kuskataan. Vaikka on rahavaikeuksia, lapsilla pitää olla kalliit vaatteet ja viimeisimmät hittilelut, tabletit ja pleikkarit.

Siis toki lastenKIN tarpeet on tärkeitä muttei lasten tarvitse antaa olla mitään yli-ihmisiä, joiden palvelijoita vanhemmat on.

Mun paras ystävä on tällainen just, ja samasta syystä en ole kahteen vuoteen päässyt hänen kanssaan mihinkään kahdestaan.  Minä olen aina se joka käy heillä kylässä ja ymmärrän sitä, että puhelut ja keskustelut keskeytyvät lasten takia.

Lapset ovat 6v, 10v ja 12v ja ymmärrän sen perheelle omistautumisen ja sen, että ystäväni on maailman paras äiti, mutta mulla on ikävä mun ystävää. Lapset ovat tottuneet siihen, että mun ystävä passaa ja tekee, keskeyttää ja ei käy missään. Lasten isä harrastaa ja mun ystävä lasten ehdoilla.

Mun silmiin se näyttää uhrautumiselta, kun miehensä tekee reissutyötä ja reissun jälkeen lähtee viikoksi Lappiin kavereiden kanssa, eikä mun ystävä saa edes yhtä vapaailtaa kavereitten kanssa.

Jos sen harvan kerran päästään kahdestaan, sitä edeltää lasten iltatoimet koska miehensä on niin kädetön. Hirveä härdelli että päästään lähtemään ja SILTI lapset soittavat sille jos kotona tulee jotain.

Ystäväni on sen luonteinen, että kun lapset muuttavat kotoa niin se jää odottamaan lapsenlapsia, ja että on sitten ketä passata kun lapset isoja.

Toiset vaan on sellaisia, että niille se perhe on se juttu ja sosiaalinen elämä on toissijainen.

Itse vierastan tota mallia sen takia, että oma mummo ja äiti olivat kotiäitejä ja roikkuvat nyt lapsissa vanhoilla päivillään. Syyllistävät kaikkensa antaneena meitä itsekkäitä työssä käyviä lapsia, että ei tulla käymään ja he vaan siellä yksin... Jos siitä omasta elämästään pitäisi kiinni alusta saakka

ja oikeasti eläisi muutenkin kuin lasten kautta, ei sitten olisi vanhana niin ankeaa, kun lapset eivät välttämättä kasvakaan samanlaiseksi uhrautujaksi kuin itse on.

Mä olen huomannut, että passaamalla ja höösäämällä saa itsekkäitä lapsia, ei tee muksuille hyvää palvoa maata niiden jalkojen alla.

Meillä on näitä pikku keisareita päiväkodit ja koulut täynnä, opettajat hajoaa niihin!

Vierailija kirjoitti:

Sit ihmetellään miksi narsismi on nykyään niin yleistä.

Narsismi ei synny lapsia huomioimalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessäkin tutussa perheessä vanhemmat keskeyttää kaiken mitä ovat tekemässä aina jos lapsille (3-, 6-, 9-vuotiaat) tulee jotain asiaa. Keskeyttävät juttelun keskenään tai vieraiden kanssa ja keskittyvät lapsiin heti kun nämä hakevat huomiota. Lapsille ei siis lainkaan opeteta, että pitäisi odottaa vuoroaan vaan lasten tarpeita kunnioitetaan niin pitkälle, että vanhemmat siten keskeyttää kaiken oman juttunsa ja juttelevat lapsilleen jos näistä jutututtaa.

Samassa perheessä vanhemmat ovat uupuneita, mutta silti lapsilla on läjäpäin harrastuksia, joihin kuskataan. Vaikka on rahavaikeuksia, lapsilla pitää olla kalliit vaatteet ja viimeisimmät hittilelut, tabletit ja pleikkarit.

Siis toki lastenKIN tarpeet on tärkeitä muttei lasten tarvitse antaa olla mitään yli-ihmisiä, joiden palvelijoita vanhemmat on.

Mun paras ystävä on tällainen just, ja samasta syystä en ole kahteen vuoteen päässyt hänen kanssaan mihinkään kahdestaan.  Minä olen aina se joka käy heillä kylässä ja ymmärrän sitä, että puhelut ja keskustelut keskeytyvät lasten takia.

Lapset ovat 6v, 10v ja 12v ja ymmärrän sen perheelle omistautumisen ja sen, että ystäväni on maailman paras äiti, mutta mulla on ikävä mun ystävää. Lapset ovat tottuneet siihen, että mun ystävä passaa ja tekee, keskeyttää ja ei käy missään. Lasten isä harrastaa ja mun ystävä lasten ehdoilla.

Mun silmiin se näyttää uhrautumiselta, kun miehensä tekee reissutyötä ja reissun jälkeen lähtee viikoksi Lappiin kavereiden kanssa, eikä mun ystävä saa edes yhtä vapaailtaa kavereitten kanssa.

Jos sen harvan kerran päästään kahdestaan, sitä edeltää lasten iltatoimet koska miehensä on niin kädetön. Hirveä härdelli että päästään lähtemään ja SILTI lapset soittavat sille jos kotona tulee jotain.

Ystäväni on sen luonteinen, että kun lapset muuttavat kotoa niin se jää odottamaan lapsenlapsia, ja että on sitten ketä passata kun lapset isoja.

Toiset vaan on sellaisia, että niille se perhe on se juttu ja sosiaalinen elämä on toissijainen.

Itse vierastan tota mallia sen takia, että oma mummo ja äiti olivat kotiäitejä ja roikkuvat nyt lapsissa vanhoilla päivillään. Syyllistävät kaikkensa antaneena meitä itsekkäitä työssä käyviä lapsia, että ei tulla käymään ja he vaan siellä yksin... Jos siitä omasta elämästään pitäisi kiinni alusta saakka

ja oikeasti eläisi muutenkin kuin lasten kautta, ei sitten olisi vanhana niin ankeaa, kun lapset eivät välttämättä kasvakaan samanlaiseksi uhrautujaksi kuin itse on.

Mä olen huomannut, että passaamalla ja höösäämällä saa itsekkäitä lapsia, ei tee muksuille hyvää palvoa maata niiden jalkojen alla.

Meillä on näitä pikku keisareita päiväkodit ja koulut täynnä, opettajat hajoaa niihin!

Sekä sinua että äitiäsi on siis passattu höösätty? Oletteko molemmat itsekkäitä?

Ystäväsi mies on aina pois eikä koskaan vastuussa lapsista, onko ihme että äidille soitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lasten kuuluisi olla elämän keskiö, vaan osa sitä, kaikkinensa. Yksi mukelo jonka kanssa olin paljon tekemisissä, harrasti tätä keskeyttelyä, ihana tyyppi mutta tää vähän rasitti. Kerran sitten demonstroin asiaa, selitti siskolleen jotakin ja aloin vain puhua kovempaan ääneen päälle. Katsoi ihmeissään, ja kysyin harmittiko kun keskeytin? Ymmärsi yskän.

Älkää kasvattako lapsista maailmannapoja, se on oikeasti karhunpalvelus.

Ehkä se vaan ihmetteli, mikä hepuli sulle tuli. Lapsi kun säikähtää tuollaista omituista möykkää, niin sanoo kyllä vaikka mihin. Et opettanut mitään, teit itsestäsi vaan todella epävakaan aikuisen lapsen silmissä..

Voi huoh, oltiin sen verran hyviä tuttuja, että pystyttiin juttelemaan asia ihan kunnolla läpi. Curling-vanhemmuus on välinpitämättömyyden jälkeen pahinta. Lapsen täytyy oppia, että maailmassa on muitakin.

En mä ikävä kyllä ymmärrä mikä aikuisten jutuissa on niin mahtavaa ja ainutlaatuista ettei niitä voisi keskeyttää?

Missä iässä jutuista tulee niin spessuja ettei pienen ihmisen jutut enää ole yhtä tärkeitä?

Mitä ihmettä nyt taas?!

Ei kenenkään juttuja saa keskeyttää. Ei lasten, eikä aikuisten. Ei lapset eikä aikuiset.

Jokainen odottaa puheenvuoroa!

Saisko sen puheenvuoron viittaamalla vai peukulla vai miten?

Suomen keskustelukulttuuri on hyvin rauhallinen ja keskustellessa saa kyllä puheenvuoron, kunhan kuuntelee huomioivasti myös toista. Kuuluu suomalaisten hyviin tapoihin antaa toisen puhua loppuun ja samoin kuuluu hyviin tapoihin myös kuunnella toisen mielipiteitä. Opettele Suomen tavoille, jos olet tähän asti vain puhunut törkeästi muiden päälle. Ei täällä mitään viittaamisia tarvita, vaan ihan yksinkertaisesti toisen huomioimista keskustellessa. Tämä taitaa olla ongelma vain kaikkein övereimmille ekstroverteille. Toisten huomioon ottaminen keskustellessa siis. 

Tämä nyt ei ole mitenkään aukottomasti totta. Kun kaksi puheliasta, rauhallistakin ihmistä keskustelee, niin jos ei jollain tavalla ilmaise että hei mulla olisi sanottavaa niin voi jäädä siihen puoleksi tunniksi kuulolle ilman mahdollisuutta. Ja väitän että nimenomaan rauhallisemman introvertin haaste saada hönköistyä asiansa johonkin väliin. Mulla on omasta lapsuudenperheestä sellainen kokemus että ei siellä koskaan kukaan niin pitkään vetänyt henkeä että olisin ehtinyt sanoa että minullakin on sanottavaa.

Aikuiset ehkä osaa sen "aion osallistua keskusteluun" viestin elekielellä, mutta lapsi ei, joten joku sovittu signaali voi olla ihan toimiva juttu. Kun se on sovittu, niin lapsellakin on parempi luotto siihen että hänenkin vuoronsa tulee vaikka tuntuisi pitkältä odotukselta, niin jaksaa odottaa paremmin. Meillä on molemmilla lapsilla ollut tällainen 3-5-vuotiaana käytössä.

Vierailija kirjoitti:

Juu. Kyllä se on niin että vanhemmat on paskoja. Aina. Vapaata riistaa. Teki niin tai näin niin aina sataa paskaa niskaan.

Ennen, kun aikuiset kahvittelivat pöydän ääressä vieraiden kanssa, ei siihen viereen menty notkumaan ja pulisemaan. Sellaista käytöstä katseltiin nenänvartta pitkin ja tuhahdeltiin kurittomista kakaroista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lasten kuuluisi olla elämän keskiö, vaan osa sitä, kaikkinensa. Yksi mukelo jonka kanssa olin paljon tekemisissä, harrasti tätä keskeyttelyä, ihana tyyppi mutta tää vähän rasitti. Kerran sitten demonstroin asiaa, selitti siskolleen jotakin ja aloin vain puhua kovempaan ääneen päälle. Katsoi ihmeissään, ja kysyin harmittiko kun keskeytin? Ymmärsi yskän.

Älkää kasvattako lapsista maailmannapoja, se on oikeasti karhunpalvelus.

Ehkä se vaan ihmetteli, mikä hepuli sulle tuli. Lapsi kun säikähtää tuollaista omituista möykkää, niin sanoo kyllä vaikka mihin. Et opettanut mitään, teit itsestäsi vaan todella epävakaan aikuisen lapsen silmissä..

Voi huoh, oltiin sen verran hyviä tuttuja, että pystyttiin juttelemaan asia ihan kunnolla läpi. Curling-vanhemmuus on välinpitämättömyyden jälkeen pahinta. Lapsen täytyy oppia, että maailmassa on muitakin.

En mä ikävä kyllä ymmärrä mikä aikuisten jutuissa on niin mahtavaa ja ainutlaatuista ettei niitä voisi keskeyttää?

Missä iässä jutuista tulee niin spessuja ettei pienen ihmisen jutut enää ole yhtä tärkeitä?

Eihän se ole pointti onko ne jutut tärkeitä vai ei, vaan sen opettaminen että keskeyttäminen on epäkohteliasta. Lapsia pitää pienestä pitäen opettaa käyttäytymään yleisesti hyväksyttävällä tavalla ja huomioimaan muidenkin tunteet ja tarpeet. Ei tuollaiset taidot tule itsestään. Kukaan ei pidä itseään täynnä olevista omahyväisistä ihmisistä, ja juuri tuollaisia lapsista tulee jos ei rajata, ohjata ja opeteta miten muiden kanssa ollaan. Luulisi tämän olevan itsestäänselvyys, mutta ei näköjään ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu. Kyllä se on niin että vanhemmat on paskoja. Aina. Vapaata riistaa. Teki niin tai näin niin aina sataa paskaa niskaan.

Ennen, kun aikuiset kahvittelivat pöydän ääressä vieraiden kanssa, ei siihen viereen menty notkumaan ja pulisemaan. Sellaista käytöstä katseltiin nenänvartta pitkin ja tuhahdeltiin kurittomista kakaroista.

Nykyäänhän ei vanhempi saa edes juoda kahvia ja olla olematta läsnä lapselleen. LÄSNÄ pitää olla aina, koska muuten puskista hyppää sossun pappa paheksumaan ja puheterapeuttiliitto syyttää lapsen puheen kehityksen vaarantamisesta.

Ihan kysyisin sellaista, että missä vaiheessa näille lapsille sitten opetetaan vuoron osottamisen malli? Jätetäänkö se koulun harteille? Jos koulu epäonnistuu, niin nämäkö tulevat sitten työpaikoille keskeyttämään palavereja ja neuvotteluja? Ei kai siinä, mutta kusipäiksihän sellaiset leimautuvat työpaikoilla (ja jo koulussa). En minä kyllä omalle lapselleni sellaista leimaa tahtoisi, edes aikuiselle lapselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lasten kuuluisi olla elämän keskiö, vaan osa sitä, kaikkinensa. Yksi mukelo jonka kanssa olin paljon tekemisissä, harrasti tätä keskeyttelyä, ihana tyyppi mutta tää vähän rasitti. Kerran sitten demonstroin asiaa, selitti siskolleen jotakin ja aloin vain puhua kovempaan ääneen päälle. Katsoi ihmeissään, ja kysyin harmittiko kun keskeytin? Ymmärsi yskän.

Älkää kasvattako lapsista maailmannapoja, se on oikeasti karhunpalvelus.

Ehkä se vaan ihmetteli, mikä hepuli sulle tuli. Lapsi kun säikähtää tuollaista omituista möykkää, niin sanoo kyllä vaikka mihin. Et opettanut mitään, teit itsestäsi vaan todella epävakaan aikuisen lapsen silmissä..

Voi huoh, oltiin sen verran hyviä tuttuja, että pystyttiin juttelemaan asia ihan kunnolla läpi. Curling-vanhemmuus on välinpitämättömyyden jälkeen pahinta. Lapsen täytyy oppia, että maailmassa on muitakin.

En mä ikävä kyllä ymmärrä mikä aikuisten jutuissa on niin mahtavaa ja ainutlaatuista ettei niitä voisi keskeyttää?

Missä iässä jutuista tulee niin spessuja ettei pienen ihmisen jutut enää ole yhtä tärkeitä?

Mitä ihmettä nyt taas?!

Ei kenenkään juttuja saa keskeyttää. Ei lasten, eikä aikuisten. Ei lapset eikä aikuiset.

Jokainen odottaa puheenvuoroa!

Saisko sen puheenvuoron viittaamalla vai peukulla vai miten?

Suomen keskustelukulttuuri on hyvin rauhallinen ja keskustellessa saa kyllä puheenvuoron, kunhan kuuntelee huomioivasti myös toista. Kuuluu suomalaisten hyviin tapoihin antaa toisen puhua loppuun ja samoin kuuluu hyviin tapoihin myös kuunnella toisen mielipiteitä. Opettele Suomen tavoille, jos olet tähän asti vain puhunut törkeästi muiden päälle. Ei täällä mitään viittaamisia tarvita, vaan ihan yksinkertaisesti toisen huomioimista keskustellessa. Tämä taitaa olla ongelma vain kaikkein övereimmille ekstroverteille. Toisten huomioon ottaminen keskustellessa siis. 

Lapsi ei tätä vielä osaa vaikka se on aikuisille ihan itsestäänselvyys. Lapsi voi arvioida väärin koska on sopiva puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset ovat osa perhettä, eivät maailman napa. Tavat opetettiin jo pienille - ei keskeytä eikä huudeta päälle. Enhän hyväksyisi sitä puolisoltani tai ystäviltänikään.

Tuo on tosi karhunpalvelus lapsille, huono tapa joka säilyy aikuisuuteen. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin ihminen joka kälättää päälle ja keskeyttää!

Ja miksi pitää olla harrastuksia ja ostoksia joihin ei ole varaa?? Juuri kuulin perheestä jolla on kymmeniä tuhansia vippivelkaa em syystä. Harrastukset varojen mukaan. Kirppiksiltä löytyy merkkivaatteitakin jos on pakko saada

Mutta jos joku sanoisi kesken keskustelun sulle, että hiljaa, odota vuoroasi ja hyvässä lykyssä painaisi sormensa suullesi, voisi olla että ihmettelisit.. Miksi lapsille siis saa tehdä niin?

Niinpä. Se tuottaa lapselle häpeää.

Ja sitten ihmetellään meidän suuria mt-kustannuksia, kun ihmiset ovat häpeällä kasvatettuja.

No minkä ihmeen takia niitä peruskäytöstapoja pitäisi opettaa vain häpeällä? Eikö tosiaan ole mitään muita tapoja kasvattaa lasta?

Häpeäminen ja nolostuminen ovat ihan normaaleja elämään kuuluvia tunteita. Niitä kun oppii sietämään ja käsittelemään jo lapsena, niin aikuisena ei sitten pikku moka ole maailmanloppu. Tässäkin on kultainen keskitie ja kohtuus olemassa. Ei tarvitse nöyryyttää lasta, vaan todeta että meni väärin, ensi kerralla paremmin sitten. Keskustelutaitoihin kuuluu toisten huomioonottaminen, lapset eivät sitä luonnostaan osaa ja siksi se pitää erikseen opettaa. Jostain kumman syystä moni luulee, että se lapsi on ihan valmis ja hyvä ilman kasvattamista, kaikki mitä tulee suusta ulos on fiksua ja kiinnostavaa. Ei ole, moni lapsi suoltaa jotain tajunnanvirtaa keskeytyksettä, jos vaan saa tilaisuuden ja huomiota. Ja isompina sitten suuttuvat, jollei se ajatusten tonava kiinnostakaan kaikkia, esimekiksi koulukavereita ja muita opettajia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessäkin tutussa perheessä vanhemmat keskeyttää kaiken mitä ovat tekemässä aina jos lapsille (3-, 6-, 9-vuotiaat) tulee jotain asiaa. Keskeyttävät juttelun keskenään tai vieraiden kanssa ja keskittyvät lapsiin heti kun nämä hakevat huomiota. Lapsille ei siis lainkaan opeteta, että pitäisi odottaa vuoroaan vaan lasten tarpeita kunnioitetaan niin pitkälle, että vanhemmat siten keskeyttää kaiken oman juttunsa ja juttelevat lapsilleen jos näistä jutututtaa.

Samassa perheessä vanhemmat ovat uupuneita, mutta silti lapsilla on läjäpäin harrastuksia, joihin kuskataan. Vaikka on rahavaikeuksia, lapsilla pitää olla kalliit vaatteet ja viimeisimmät hittilelut, tabletit ja pleikkarit.

Siis toki lastenKIN tarpeet on tärkeitä muttei lasten tarvitse antaa olla mitään yli-ihmisiä, joiden palvelijoita vanhemmat on.

Mun paras ystävä on tällainen just, ja samasta syystä en ole kahteen vuoteen päässyt hänen kanssaan mihinkään kahdestaan.  Minä olen aina se joka käy heillä kylässä ja ymmärrän sitä, että puhelut ja keskustelut keskeytyvät lasten takia.

Lapset ovat 6v, 10v ja 12v ja ymmärrän sen perheelle omistautumisen ja sen, että ystäväni on maailman paras äiti, mutta mulla on ikävä mun ystävää. Lapset ovat tottuneet siihen, että mun ystävä passaa ja tekee, keskeyttää ja ei käy missään. Lasten isä harrastaa ja mun ystävä lasten ehdoilla.

Mun silmiin se näyttää uhrautumiselta, kun miehensä tekee reissutyötä ja reissun jälkeen lähtee viikoksi Lappiin kavereiden kanssa, eikä mun ystävä saa edes yhtä vapaailtaa kavereitten kanssa.

Jos sen harvan kerran päästään kahdestaan, sitä edeltää lasten iltatoimet koska miehensä on niin kädetön. Hirveä härdelli että päästään lähtemään ja SILTI lapset soittavat sille jos kotona tulee jotain.

Ystäväni on sen luonteinen, että kun lapset muuttavat kotoa niin se jää odottamaan lapsenlapsia, ja että on sitten ketä passata kun lapset isoja.

Toiset vaan on sellaisia, että niille se perhe on se juttu ja sosiaalinen elämä on toissijainen.

Itse vierastan tota mallia sen takia, että oma mummo ja äiti olivat kotiäitejä ja roikkuvat nyt lapsissa vanhoilla päivillään. Syyllistävät kaikkensa antaneena meitä itsekkäitä työssä käyviä lapsia, että ei tulla käymään ja he vaan siellä yksin... Jos siitä omasta elämästään pitäisi kiinni alusta saakka

ja oikeasti eläisi muutenkin kuin lasten kautta, ei sitten olisi vanhana niin ankeaa, kun lapset eivät välttämättä kasvakaan samanlaiseksi uhrautujaksi kuin itse on.

Mä olen huomannut, että passaamalla ja höösäämällä saa itsekkäitä lapsia, ei tee muksuille hyvää palvoa maata niiden jalkojen alla.

Meillä on näitä pikku keisareita päiväkodit ja koulut täynnä, opettajat hajoaa niihin!

Sekä sinua että äitiäsi on siis passattu höösätty? Oletteko molemmat itsekkäitä?

Ystäväsi mies on aina pois eikä koskaan vastuussa lapsista, onko ihme että äidille soitetaan.

No mä olen ainakin sillä tavalla itsekäs, että keskityn työhöni ja omiin asioihini, enkä uhraudu muille. Onks tää sit hyvä juttu? Itsekkäitä lapsia kasvatetaan passaamalla, pitää opettaa toisten huomioimista ja kunnioitusta. Mulle ei tullut lapsena luonnostaan se, on pitänyt opetella aikuisena ottamaan muut huomioon kun äiti oli sellanen marttyyri.

Mummo on pahempi, siis se eli meidän kautta ja tuli aina kun äiti soitti, että tule. Ihan älytöntä, miksei meille pentuna osoitettu, että uhrautuminen ei ole rakkautta vaan siinä on kyse jostain omasta pään sisäisestä vajeesta joka täytetään asettumalla toisten kynnysmatoksi.

Ei ole sattumaa, että mun paras ystävä on uhrautuja, varmaan joitain haikuja lapsuudesta sekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei lasten kuuluisi olla elämän keskiö, vaan osa sitä, kaikkinensa. Yksi mukelo jonka kanssa olin paljon tekemisissä, harrasti tätä keskeyttelyä, ihana tyyppi mutta tää vähän rasitti. Kerran sitten demonstroin asiaa, selitti siskolleen jotakin ja aloin vain puhua kovempaan ääneen päälle. Katsoi ihmeissään, ja kysyin harmittiko kun keskeytin? Ymmärsi yskän.

Älkää kasvattako lapsista maailmannapoja, se on oikeasti karhunpalvelus.

Ehkä se vaan ihmetteli, mikä hepuli sulle tuli. Lapsi kun säikähtää tuollaista omituista möykkää, niin sanoo kyllä vaikka mihin. Et opettanut mitään, teit itsestäsi vaan todella epävakaan aikuisen lapsen silmissä..

Voi huoh, oltiin sen verran hyviä tuttuja, että pystyttiin juttelemaan asia ihan kunnolla läpi. Curling-vanhemmuus on välinpitämättömyyden jälkeen pahinta. Lapsen täytyy oppia, että maailmassa on muitakin.

En mä ikävä kyllä ymmärrä mikä aikuisten jutuissa on niin mahtavaa ja ainutlaatuista ettei niitä voisi keskeyttää?

Missä iässä jutuista tulee niin spessuja ettei pienen ihmisen jutut enää ole yhtä tärkeitä?

Mitä ihmettä nyt taas?!

Ei kenenkään juttuja saa keskeyttää. Ei lasten, eikä aikuisten. Ei lapset eikä aikuiset.

Jokainen odottaa puheenvuoroa!

Saisko sen puheenvuoron viittaamalla vai peukulla vai miten?

Suomen keskustelukulttuuri on hyvin rauhallinen ja keskustellessa saa kyllä puheenvuoron, kunhan kuuntelee huomioivasti myös toista. Kuuluu suomalaisten hyviin tapoihin antaa toisen puhua loppuun ja samoin kuuluu hyviin tapoihin myös kuunnella toisen mielipiteitä. Opettele Suomen tavoille, jos olet tähän asti vain puhunut törkeästi muiden päälle. Ei täällä mitään viittaamisia tarvita, vaan ihan yksinkertaisesti toisen huomioimista keskustellessa. Tämä taitaa olla ongelma vain kaikkein övereimmille ekstroverteille. Toisten huomioon ottaminen keskustellessa siis. 

Oletko sä ikinä ollut ihan oikeiden ihmisten kanssa tekemisissä, kun on oikein hyvät keskustelut ja vähä puhutaan päällekkäin, nauretaan ja joku huutaakin välillä?

Ikävä kyllä, kultaseni, sulla ei ole kovin mielenkiintoiset jutut jos lapset ja aikuiset puhuu sun päälle. Sun täytyy, kultaseni, vaan odottaa. Muut ei sitä tee vaan jutellaan, eikä haittaa vaikka lapsi keskeyttäisi.. Elämää se vaan on.

Jotkut puhuu ja varastaa puheenvuoron aina ja aina tulee samaa tyhjänpäiväistä jaarittelua. Nää gyypit alkaa puhua hiljaisempien puheen päälle. Sitten kun hiljaisempi saa kerrankin sanoa asiansa loppuun. Toiset on oho sillähän on asiaa ja ihan perusteltuja mielipiteitä. Noi aina äänessä tyypit pitää helposti hiljaisempia tyhminä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset ovat osa perhettä, eivät maailman napa. Tavat opetettiin jo pienille - ei keskeytä eikä huudeta päälle. Enhän hyväksyisi sitä puolisoltani tai ystäviltänikään.

Tuo on tosi karhunpalvelus lapsille, huono tapa joka säilyy aikuisuuteen. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin ihminen joka kälättää päälle ja keskeyttää!

Ja miksi pitää olla harrastuksia ja ostoksia joihin ei ole varaa?? Juuri kuulin perheestä jolla on kymmeniä tuhansia vippivelkaa em syystä. Harrastukset varojen mukaan. Kirppiksiltä löytyy merkkivaatteitakin jos on pakko saada

Mutta jos joku sanoisi kesken keskustelun sulle, että hiljaa, odota vuoroasi ja hyvässä lykyssä painaisi sormensa suullesi, voisi olla että ihmettelisit.. Miksi lapsille siis saa tehdä niin?

Niinpä. Se tuottaa lapselle häpeää.

Ja sitten ihmetellään meidän suuria mt-kustannuksia, kun ihmiset ovat häpeällä kasvatettuja.

Nyt menee metsään. Se että toisiin ihmisiin pitää suhtautua kunnioittavalla käytöksellä ei tuota häpeää. Lapselle kun tämän opettaa ja jos ei sitä noudata, lapsi tuntee syyllisyyttä kun ei tlimi oikein toisia kohtaan. Ja oppii käytöstavat ja toisten kunnioituksen. Ja siitä on hänelle vain hyötyä. Lapsi jota ei opeteta miten muiden kans ollaan kokee häpeää, koska hän nimenomaan tulee elämässään torjutuksi eikä tiedä miksi. Ja se aiheuttaa häpeää ja tunteen et on huono. Hyvät vuorovaikutustaidot ja toisten kunnioittaminen on hyvästä. Että kasvattakaa nyt vaan niitä lapsianne.

Täällä aikuinen, joka keskeyttää tosi usein, varsinkin työelämässä.

Juttu on niin, että syystä jota en ymmärrä, minä en vaan kerta kaikkiaan saa omaa puheenvuoroa, jollen keskeytä. Muilla on aina jotain mielestänsä tärkeämpää sanottavaa. Keskeyttämällä minäkin saan asiani sanottua, joten näillä mennään.

Ei auta vuoron odottaminen, ei auta mikään normaali aion osallistua keskusteluun elekieli tai äännähtely.

Tämä koskee erityisesti tilanteita, joissa olen aina nainen paikalla. Työni liittyy riskinhallintaan, ja olen usein oman alueeni ainoa edustaja paikalla. On lopputuloksen kannalta äärimmäisen tärkeää, että minun asiani kuullaan ja kuunnellaan. Joten yritän jonkun aikaa saada sen suunvuoron, sitten puhun päälle. Pakko minun on työni tehdä, vaikka se olisikin välillä kuluttavaa.

Huomaan herkästi, kun muilla ihmisillä on sama ongelma. Lapsille käy noin erityisen helposti. Aikuiset vaan ohittavat kaikki lapsen kohteliaat merkit siitä, että olisi asiaa. Kun lapsi lopulta sitten vaan sanoo asiansa, ollaan paheksuvia, että keskeytti ja puhui päälle. Todellisuudessa lapsen vuoro ei tulisi koskaan, jos hän jäisi odottamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu. Kyllä se on niin että vanhemmat on paskoja. Aina. Vapaata riistaa. Teki niin tai näin niin aina sataa paskaa niskaan.

Ennen, kun aikuiset kahvittelivat pöydän ääressä vieraiden kanssa, ei siihen viereen menty notkumaan ja pulisemaan. Sellaista käytöstä katseltiin nenänvartta pitkin ja tuhahdeltiin kurittomista kakaroista.

Nykyäänhän ei vanhempi saa edes juoda kahvia ja olla olematta läsnä lapselleen. LÄSNÄ pitää olla aina, koska muuten puskista hyppää sossun pappa paheksumaan ja puheterapeuttiliitto syyttää lapsen puheen kehityksen vaarantamisesta.

No mitä aloitukseen tulee, niin ap:n tapaus on selvä, tuon ikäisten pitää jo opetella puheenvuoron odottamista, mutta mielestäni tämä ei aina onnistu esimerkiksi 1-2-vuotiaan kanssa. Varsinkaan muiden ihmisten läsnäollessa.

Mutta kyllä se on ihan tosi asia, että nykyään vuorovaikutetaan vähemmän vauvojen ja taaperoiden kanssa, esimerkiksi mutismi ja puhevaikeudet ovat paljon yleisempiä nykyään. Eikä se ole satunnaisesta kahvittelusta kiinni, vaan ihan tästä mitä jokainen meistä juuri nyt tekee: puhelin on kädessä ja huomio siinä.

Mutta kyllä syyllistämisessäkin joillain menee överiksi. Esimerkiksi joskus oli palstalla ketju, kuinka kauheaa katsottavaa on kun äidit vaunuillessakin on puhelin kädessään. Sehän on nyt yksi ja ainoa hetki monesti, milloin lapsi ei vaadi vanhemman huomiota/läsnäoloa. Se ei silti tarkoita, etteikö ilmiö olisi ihan todella olemassa.