Palkaton työ
Työkokeilut ja millä nimellä ne nyt menevätkään. (Sekin että on jatkuvasti keksitty erilaisia nimityksiä, kertonee jotain.)
Miten on mahdollista, että tämä on laillista? Mitä EU:n lait mahtavat sanoa? (Aion itse perehtyä tähän myöhemmin tällä viikolla.)
Ihmisen työpanos käytetään hyväksi eikä makseta palkkaa… Ei voi olla oikein.
Pitäisi mielestäni olla mahdollista vain lyhyitä aikoja ja niin, että työttömällä on edes jonkinlainen realistinen mahdollisuus työllistyä kyseiseen yritykseen/organisaatioon, jonka pitäisi esittää suunnitelma tästä, jotta edes saisi työvoimaa käyttöön. Jos ei ole oikeasti aikeita palkata uusia työntekijöitä, ei saisi. Jos ei esim. ole aiemminkaan palkannut tiettyä osaa kokeilijoista, ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia saada uusia.
Koska muutenhan tämä on ihan oikeasti silkkaa heikossa asemassa olevien ihmisten hyväksikäyttöä, työn teettämistä ilman palkkaa – ORJATYÖTÄ.
Ja työmarkkinat ovat vääristyneet.
Onko tiettyjen tahojen suunnitelma se, että kun ihmiset eivät enää tähän suostu ja aletaan kerta kaikkiaan kieltäytyä, minimipalkkojen laskeminen menee läpi? Koska se tuntuu pienemmältä pahalta, ja ehkä onkin sitä tiettyyn rajaan asti.
Ihmiselle pitää joko osoittaa palkkatyötä, jolla tulee toimeen, tai maksaa korvausta siitä, että yhteiskunnalla ei ole osoittaa hänelle työtä. Jolloin ihmisellä on ehkä heikko toimeentulo, mutta sen vastikkeena vapaus esimerkiksi järjestää elämänsä sellaiseksi, että menot ovat pienet.
Se, että kaikille ihmisille ei riitä palkkatyötä, ei ole yksilön ongelma - se on yhteiskunnan ongelma.
Kommentit (139)
Maksaa korvausta siitä, että yhteiskunnalla ei ole osoittaa hänelle työtä...mitä minä just luin :D www.kela.fi, tuolta voi käydä lukemasta työttömyysetuuksista.
Vierailija kirjoitti:
Työttämyysetuus ja ylläpitokorvaus ei sinusta ole tuloja, jolla tyydytetään niitä perustarpeita?
Tuet eivät ole palkkaa, siitä on kyse, työnteosta kuuluu saadaa palkkaa, edes minimin verran.
Vaikka antaisimme tänään jokaiselle tänään täsmälleen saman määrä rahaa yhdellä ei ole sitä enää yhtään huomenna, yksi on miinuksella, yksi on moninkertaistanut kaiken, jne. Rakas lapsi kun ihanne yhteiskuntaa ei ole, eikä tule koskaan olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttämyysetuus ja ylläpitokorvaus ei sinusta ole tuloja, jolla tyydytetään niitä perustarpeita?
Tuet eivät ole palkkaa, siitä on kyse, työnteosta kuuluu saadaa palkkaa, edes minimin verran.
Joillakin aloilla se minimi voi olla alle etuuden. Sinulla on vielä paljon asioita joista sinun pitää ottaa selvään ennen kuin lähdet barrikaadeille nolaamaan itseäsi :D
Oliko tämä tuleva vaalipuheesi eduskuntavaaleihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttämyysetuus ja ylläpitokorvaus ei sinusta ole tuloja, jolla tyydytetään niitä perustarpeita?
Tuet eivät ole palkkaa, siitä on kyse, työnteosta kuuluu saadaa palkkaa, edes minimin verran.
Palkan lisäksi työstä kuuluu kertyä eläkettä, oikeus lomiin ja työterveydenhuoltoon ja kaikkeen muuhun mitä vastaavaa työtä oikeassa työsuhteessa tekevät tekevät saa.
Nykylain mukaan ei ole tarkoitus palkata työkokeilijaa, joten miksi ihmeessä pitäisi antaa sanktio siitä, että toimii kuten pitää?
Työkokeilussa ei olla tekemässä töitä vaan tutustumassa alaan tai ammattiin. On työttömän oma vika, jos kuvittelee jotain ihan muuta.
Perehdy asiaan lakitekstien ja ohjeiden pohjalta, älä unohda hallituksen esitystä, ja keskustellaan sitten uudestaan, kun olet hankkinut tietoa tunnekuohusi tueksi.
Onko sen työkokeilijan työpanos sitten sen palkan arvoinen? Palkka, kun yleensä on vastikkeellista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttämyysetuus ja ylläpitokorvaus ei sinusta ole tuloja, jolla tyydytetään niitä perustarpeita?
Tuet eivät ole palkkaa, siitä on kyse, työnteosta kuuluu saadaa palkkaa, edes minimin verran.
Joillakin aloilla se minimi voi olla alle etuuden. Sinulla on vielä paljon asioita joista sinun pitää ottaa selvään ennen kuin lähdet barrikaadeille nolaamaan itseäsi :D
Epäilemättä on paljon asioita, joista en tiedä, kuten sinullakin. Monella alalla se minimi tuntiliksa on kuitenkin ihan kelpo, palkkatulo kerryttää kuitenkin eläkettäkin. Barrikaideille en ole ajatellut lähteä, ehkä joskus? Enkä ole ajatelut esittää fiksumpaa kuin olen.
Ei ketään pakoteta mihinkään orjatyöhön.
Sen kun makaat uuninpankolla ja raavit persettä.
mielestäni työttömien osalta ei ole tarpeen olla yleissitovaa työehtosopimusta koska työttömät ovat vain harjoittelijoita
Tiettyjen tahojen suunnitelma on se, että yhteiskunta pyöriin jatkossakin. Yritykset pystyy työllistämään, valtio pystyy tukemaan niitä heikko osaisia, jne.
Vierailija kirjoitti:
Ei ketään pakoteta mihinkään orjatyöhön.
Sen kun makaat uuninpankolla ja raavit persettä.
Jos työtön kieltäytyy aktivoinnista, niin silloin ei saa kuin -20% tai -40% alennettua toimeentulotukea eikä välttämättä sitäkään, jos on hiukankin omaisuutta tai puolisolla on tuloja.

Yksinkertaisesti esitettynä se on näin. Jos et osallistu näihin tukitoimiin, jotka on laadittu sen työttömän eduksi etuus katkaistaan. Kuten katkeaan palkka, jos töistään luistaa. Miksi työttömät pitäisi asettaa johonkin erikoisasemaan, jossa ei sido lait, asetukset ja velvollisuudet esim. työkokelujen kautta kartoitaa niitä omia mahdollisuuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ketään pakoteta mihinkään orjatyöhön.
Sen kun makaat uuninpankolla ja raavit persettä.
Jos työtön kieltäytyy aktivoinnista, niin silloin ei saa kuin -20% tai -40% alennettua toimeentulotukea eikä välttämättä sitäkään, jos on hiukankin omaisuutta tai puolisolla on tuloja.
Jos minä työssä käyvänä kieltäydyn käymässä töissä joka päivä minun palkkaa leikataan. Työttöminen pitäsi saada tehdä ihan mitä heitä huvittaa ilman mitään seurauksia.

Miksi työttömän velvollisuutena on oltava lihottaa jonkun hämäräyrittäjän kassaa tekemällä tälle ilmaiseksi töitä?
Vierailija kirjoitti:
Maksaa korvausta siitä, että yhteiskunnalla ei ole osoittaa hänelle työtä...mitä minä just luin :D www.kela.fi, tuolta voi käydä lukemasta työttömyysetuuksista.
Tuo lukee Suomen laissa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ketään pakoteta mihinkään orjatyöhön.
Sen kun makaat uuninpankolla ja raavit persettä.
Jos työtön kieltäytyy aktivoinnista, niin silloin ei saa kuin -20% tai -40% alennettua toimeentulotukea eikä välttämättä sitäkään, jos on hiukankin omaisuutta tai puolisolla on tuloja.
Jos minä työssä käyvänä kieltäydyn käymässä töissä joka päivä minun palkkaa leikataan. Työttöminen pitäsi saada tehdä ihan mitä heitä huvittaa ilman mitään seurauksia.
Niin pitäisi, jos heille ei ole osoittaa palkkatyötä, jolla tulee toimeen.
Eikä sun palkkaa noin vain leikata, koska työnantajan (ja sinun) on noudatettava lakia.
Vierailija kirjoitti:
Tiettyjen tahojen suunnitelma on se, että yhteiskunta pyöriin jatkossakin. Yritykset pystyy työllistämään, valtio pystyy tukemaan niitä heikko osaisia, jne.
Mutta kun yritykset eivät työllistä, heikko-osaisten osa on yhä heikompi ja voitot valuvat ulkomaille, suuryrityksille ja superrikkaille veroparatiiseihin.