Äitipuoli isoäitinä - eriarvoistaminen lastenlasten välillä
Isäni ja äitipuoleni ovat olleet yhdessä jo 25 vuotta. Heillä on kummallakin lapsia aiemmasta liitosta sekä yksi yhteinen iltatähti, velipuoleni, joka on saanut koko sisaruskatraasta eniten huomiota. Äitipuoleni ei ole helppo persoona, ja uusioperhemyllyssä olen perheen ainoana tyttönä joutunut usein tulilinjalle. Vuosien varrella olen oppinut etten halua haaskata voimavarojani äitipuoleni kanssa taisteluun vaan mielummin väistän jos ilmassa on konfliktin tuntua. Olemme selvittäneet välejämme muutamaan otteeseen ja tiedän että hän on kateellinen hyvästä isäsuhteestani. Olen itse terapiasta tukea saaneena myös opetellut pitämään kiinni omista rajoistani.
Kun sain esikoiseni kolme vuotta sitten, isäni vannotti että isovanhempina he suhtautuvat tulevaan lapseen yhtä suurella rakkaudella ja yrittävät katkaista ylisukupolviset traumat. Lapsen synnyttyä isästäni tuli paappa mutta äitipuoleni kuitenkin ilmoitti että lapsi saa kutsua häntä etunimellä. Pidin tätä hieman häiritsevänä, erityisesti siksi koska me lapset olemme kutsuneet toisiamme ihan vain veljiksi ja siskoksi jo kauan, mutta totesin etten pysty äitipuoltani vaatimaan muuhunkaan. Äitipuoleni on suhtautunut aina tavatessa poikaani lempeästi, mutta ei osoita minkäänlaista oma-aloitteisuutta esim. lapsenhoitoon. Äitipuoleni käyttäytyminen on isälleni edelleen äärimmäisen hankala aihepiiri ja hän yrittää ulkoistaa itsensä asiasta.
Vuosi sitten velipuoleni sai lapsen. Vauva on saanut huomattavasti enemmän sekä huomiota että materiaalista tukea äitipuoleltani ja siinä sivussa myös isältäni kuin minun lapseni, minkä lisäksi äitipuoleni on tälle mummi. Huomaan ja näen äitipuoleni toistavan ensimmäisen biologisen lapsenlapsen kohdalla täysin samoja kuvoita kuin mitä hän teki velipuoleni kanssa, ja joko tiedostamatta tai tiedostaen eriarvoistaa jo syntymästä pitäen serkuksia. Kauhulla odotan, kun toista viedään ratsastustunneille ja etelänmatkoille samalla kun toinen ei saa edes mennä paapan luokse yökylään kun äitipuolta väsyttää. Olen sysännyt aiheeseen liittyvät ajatukset syrjään, mutta viikonloppuna poikani kysyi miksi eno kutsuu äitipuoltani mummiksi. Epäoikeudenmukaisuuden ja kaltoinkohtelun tunteet nousivat kaikki humisten pintaan.
Onko minun velvollisuuteni äitinä vihdoin ja viimein olla pelkäämättä konfliktia ja nostaa kissa pöydälle äitipuoleni kanssa? Pitääkö minun vaatia isältäni voimakkaampaa reagointia? Miten tällaisessa kuvioissa voi oikein toimia jotta lapseni ei kasvaisi samanlaiseen kokemukseen kuin minä - että on enemmän ja vähemmän haluttuja lapsia? Selvät, tasa-arvoiset ja yhdessä sovitut säännöt on se mitä toivoisin, mutta en luota siihen että äitipuolellani on kykyä niin rakentavaan toimintaan.
Kommentit (70)
Velipuolesi lapsi on äitipuolellesi biologista sukua, sun lapsi ei ole. Oma lapsi ja lapsenlapset ovat ihania ja rakkaita, muut kakaroita
Isän vastuulla on se millainen isoisä hän on, mutta en tajua miksi se oikea lapsenlapsi ei saisi nimittää isoäitiään mummoksi.
Ihan suoraan sanottuna, en minäkään miehen lapsia rakasta niinkuin omiani.
Miehen lapset ovat vähän kuin kummilapsien tasolla.
Luulen, että kunhan lasten lapsiakin tulee niin se on isompi juttu omien kuin muiden lasten kohdalla.
Taas näitä äitipuolen katkeroituneita haukkujia. Olisi vaihteeksi mukava kuulla se toinenkin puoli tarinasta; äitipuolen oma näkemys; ehkä olet itse ollut haastava lapsipuoli, eikä hän sen vuoksi halua olla kovinkaan oma-aloitteinen. Tuskin kovinkaan moni äitipuoli miettii kateutta puolisonsa lapsien suhteen, minusta tämä kateus ja katkeruus on enemmänkin aikuisten lapsien puolella nähtävissä. Ystävälläni oli äitipuoli, josta tilitti minulle usein; miten kateellinen ja pahansuopa tämä äitipuoli oli, isän rahojen perässä jne. Kun sitten tapasin tuon "ilkeän äitipuolen" en voinut käsittää, että puhuttiin samasta ihmisestä, hän oli lämmin ja herttainen käsityönopettaja. Neuvoisin kaikkia lapsiouolia katsomaan itsekin peiliin, jos suhde äitipuoleen on haastava.
Biologinen lapsi nyt vaan aiheuttaa naisen aivoissa tietynlaisen kemiallisen reaktion.
Muutenhan kaikki äidit hyysäis kaikkien lapsien kimpussa eikä vain omien.
Äideillä on tunnetusti aktiivisempi rooli perheissä ja he usein pitävät yhteyttä sukulaisiin ja omiin lapsiinsa. Varsinkin tuon ikäpolven miehet ovat tottuneet että vaimo pitää huolta kaikesta kotiin ja perheeseen liittyvistä asioista.
Minun isäni ja äitipuoleni ottavat äitipuolen lapsenlapset lomilla luokseen pitkiksi ajoiksi, koska pitäähän näiden kullanmurujen vanhempien saada levätä. Meidän lapsia tuskin haluavat nähdä edes kerran vuodessa ja vielä odottelen sitä ihmettä että lapsemme kutsuttaisiin yökylään. Enpä silti jaksa asiaa murehtia. Muistan kyllä pitää etäisyyttä sitten kun nämä isovanhemmat tarvitsevat hoitoa ja huolenpitoa vanhuuden päivillä.
Hohhoijaa. Jotenkin noin se menee vaikka kaikki olisi sukua biologisestikin keskenään. Toisissa lapsissa vaan on enemmän niitä rakastettavia piirteitä.
ps. takes two to tango
Vierailija kirjoitti:
Isän vastuulla on se millainen isoisä hän on, mutta en tajua miksi se oikea lapsenlapsi ei saisi nimittää isoäitiään mummoksi.
Ei siitä varmaan ole kyse vaan siitä että ap:n lapsi asetetaan hierkisesti eri asemaan kuin serkkunsa sen kautta että toinen saa sanoa mummo ja toinen joutuu kutsumaan etunimellä. Aika älytön tilanne jos kerta pariskunta on ollut yhdessä jo neljännesvuosisadan, eikä sisarpuoletkaan enää tee eroa sen välille kuka on kenenkin biologinen lapsi. Ap:n äitipuoli on jäänyt kiinni johonkin statusjuttuun josta muu perhe vaikuttaa olevan jo vapaa. Terapiaahan tollanen nainen tarttis, ellei sitten ole patologista.
Ehkä kannattaa myös etääntyä jos touhu menee siihen että toisella lapsenlapsella on mummolan tuella ratsastusta, tietokonetta, yökyläilyä usein jne. niin paljon enemmän, että lapsesi ymmärtää sen, ettei hän ole niin hyvä kun ei edes yökyläilemään papan luo pääse. Jos isäsi itse ei tuota kuviota tajua/tee asialle mitään, niin älä anna eriarvoistamisen satuttaa lastasi. Vika on äitipuolessasi ja isässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän vastuulla on se millainen isoisä hän on, mutta en tajua miksi se oikea lapsenlapsi ei saisi nimittää isoäitiään mummoksi.
Ei siitä varmaan ole kyse vaan siitä että ap:n lapsi asetetaan hierkisesti eri asemaan kuin serkkunsa sen kautta että toinen saa sanoa mummo ja toinen joutuu kutsumaan etunimellä. Aika älytön tilanne jos kerta pariskunta on ollut yhdessä jo neljännesvuosisadan, eikä sisarpuoletkaan enää tee eroa sen välille kuka on kenenkin biologinen lapsi. Ap:n äitipuoli on jäänyt kiinni johonkin statusjuttuun josta muu perhe vaikuttaa olevan jo vapaa. Terapiaahan tollanen nainen tarttis, ellei sitten ole patologista.
Millä lailla hierarkisesti eri asemaan? Missä se ap:n äiti on?
Mieheni suvussa on näitä puolikkaita, veljiä ja siskoja, samoin veljeni eksällä on uusi kumppani ja heillä lapsia.
Jos mun pitäisi miettiä, kuka on 100% biologisesti sukua, tulisin hulluksi. Niinpä meillä puhutaan vain veljistä, siskoista, lapseni serkuista. Ja lahja-asiay hoituvat yhdenvertaisesti.
No, mä ajattelen muutenkin että olemme täällä toisiamme varten. Turhaan erottelun en aikaani kuluta. Yksi tai kaksi lahjaa enemmän, ei sillä taloudellisesti ole suurtakaan merkitystä. Mutta pitkällä juoksulla sille lapselle voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa. Jotenkin noin se menee vaikka kaikki olisi sukua biologisestikin keskenään. Toisissa lapsissa vaan on enemmän niitä rakastettavia piirteitä.
ps. takes two to tango
Tää on kyllä totta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän vastuulla on se millainen isoisä hän on, mutta en tajua miksi se oikea lapsenlapsi ei saisi nimittää isoäitiään mummoksi.
Ei siitä varmaan ole kyse vaan siitä että ap:n lapsi asetetaan hierkisesti eri asemaan kuin serkkunsa sen kautta että toinen saa sanoa mummo ja toinen joutuu kutsumaan etunimellä. Aika älytön tilanne jos kerta pariskunta on ollut yhdessä jo neljännesvuosisadan, eikä sisarpuoletkaan enää tee eroa sen välille kuka on kenenkin biologinen lapsi. Ap:n äitipuoli on jäänyt kiinni johonkin statusjuttuun josta muu perhe vaikuttaa olevan jo vapaa. Terapiaahan tollanen nainen tarttis, ellei sitten ole patologista.
Millä lailla hierarkisesti eri asemaan? Missä se ap:n äiti on?
Äitini on vakavasti päihdeongelmainen. Olen tavannut hänet viimeksi kahdeksan vuotta sitten kun tarvitsi rahaa. Ja mieheni äiti on dementoitunut. Äitipuoleni tietää tämän kyllä. Hierarkialla tarkoitettiin varmaan tuossa sitä että jos isäni on luvannut, että he äitipuoleni kanssa haluavat että "minun lapset-sinun lapset"-kuvio unohtuu isovanhemmaksi tulemisen myötä, on aika kummallista että kuitenkin tehdään eroa hellittelynimien kautta.
Mitä tulee näihin "hankala lapsipuoli"-juttuihin, jätän ne omaan arvoonsa sillä olen käynyt terapian jossa tätä ajatusmallia on yritetty saada pois identiteetistäni. Äitipuoleni ei ole mikään ihmishirviö, mutta ei myöskään ole missään mielessä oikeutettua että lapsi saadaan pienestä pitäen kokemaan olevansa jotenkin vähempiarvoinen tai syyllinen aikuisten sotkuihin. Näin äitipuoleni on tehnyt, ja tunnustaakin avoimesti että isättömänä kadehtii minua sillä meillä on isäni kanssa läheiset välit. Meillä siis voisi olla näin aikuisena jopa vertaistuellinen suhde sillä kumpikin on menettänyt toisen vanhemmistaan, mutta äitipuoleni ei sellaiseen tahdo vaan haluaa pitää itsensä etäällä. Sen hyväksyn omalle kohdalleni, mutta lapseni kohdalla se tuntuu epäreilulta. Äitipuoleni kun on ainoa mummi mitä lapseni voi saada. -Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän vastuulla on se millainen isoisä hän on, mutta en tajua miksi se oikea lapsenlapsi ei saisi nimittää isoäitiään mummoksi.
Ei siitä varmaan ole kyse vaan siitä että ap:n lapsi asetetaan hierkisesti eri asemaan kuin serkkunsa sen kautta että toinen saa sanoa mummo ja toinen joutuu kutsumaan etunimellä. Aika älytön tilanne jos kerta pariskunta on ollut yhdessä jo neljännesvuosisadan, eikä sisarpuoletkaan enää tee eroa sen välille kuka on kenenkin biologinen lapsi. Ap:n äitipuoli on jäänyt kiinni johonkin statusjuttuun josta muu perhe vaikuttaa olevan jo vapaa. Terapiaahan tollanen nainen tarttis, ellei sitten ole patologista.
Millä lailla hierarkisesti eri asemaan? Missä se ap:n äiti on?
Äitini on vakavasti päihdeongelmainen. Olen tavannut hänet viimeksi kahdeksan vuotta sitten kun tarvitsi rahaa. Ja mieheni äiti on dementoitunut. Äitipuoleni tietää tämän kyllä. Hierarkialla tarkoitettiin varmaan tuossa sitä että jos isäni on luvannut, että he äitipuoleni kanssa haluavat että "minun lapset-sinun lapset"-kuvio unohtuu isovanhemmaksi tulemisen myötä, on aika kummallista että kuitenkin tehdään eroa hellittelynimien kautta.
Mitä tulee näihin "hankala lapsipuoli"-juttuihin, jätän ne omaan arvoonsa sillä olen käynyt terapian jossa tätä ajatusmallia on yritetty saada pois identiteetistäni. Äitipuoleni ei ole mikään ihmishirviö, mutta ei myöskään ole missään mielessä oikeutettua että lapsi saadaan pienestä pitäen kokemaan olevansa jotenkin vähempiarvoinen tai syyllinen aikuisten sotkuihin. Näin äitipuoleni on tehnyt, ja tunnustaakin avoimesti että isättömänä kadehtii minua sillä meillä on isäni kanssa läheiset välit. Meillä siis voisi olla näin aikuisena jopa vertaistuellinen suhde sillä kumpikin on menettänyt toisen vanhemmistaan, mutta äitipuoleni ei sellaiseen tahdo vaan haluaa pitää itsensä etäällä. Sen hyväksyn omalle kohdalleni, mutta lapseni kohdalla se tuntuu epäreilulta. Äitipuoleni kun on ainoa mummi mitä lapseni voi saada. -Ap
Voisitko nyt oäästää jo lapsuudesta irti?
Äitipuoli ei ole äiti, eikä niin muodoin myöskään isoäiti. Hän ei ole syypää siihen, että oma äitisi on kusipää ja miehesi äiti sairas.
Olen itse kasvanut uusioåerheessä enkä tajua lainkaan miksi kiusaat tällä lailla lastasikin vielä. Sanot ettei se äitipuoli ole hänen isoäitinsä, mutta enon lpsen isoäiti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän vastuulla on se millainen isoisä hän on, mutta en tajua miksi se oikea lapsenlapsi ei saisi nimittää isoäitiään mummoksi.
Ei siitä varmaan ole kyse vaan siitä että ap:n lapsi asetetaan hierkisesti eri asemaan kuin serkkunsa sen kautta että toinen saa sanoa mummo ja toinen joutuu kutsumaan etunimellä. Aika älytön tilanne jos kerta pariskunta on ollut yhdessä jo neljännesvuosisadan, eikä sisarpuoletkaan enää tee eroa sen välille kuka on kenenkin biologinen lapsi. Ap:n äitipuoli on jäänyt kiinni johonkin statusjuttuun josta muu perhe vaikuttaa olevan jo vapaa. Terapiaahan tollanen nainen tarttis, ellei sitten ole patologista.
No eihän se AP.n äitipuoli ole ap.n lapsen mummo kun ei ole ap.n äiti. Omien lastensa lapsille äitipuoli taas on mummo. Ei siinä ole ap.n lapsille mitään "eriarvoistavaa" kun asia neutraalisti vaan kerrotaan.
Ei munkaan "äitipuoli" ole mun lapsilleni mummo, ihan etunimellä mennään. Mun äitini on kuollut joten olen suoraan kertonut että teidän toinen mummo, minun äitini kuoli kun olin teini. Isän puolelta mummi on elossa. Lapsille ihan normaali juttu. Isäni tietysti on lasten ukki ja hoitaa isovanhemman tehtäviä miten tahtoo, aikuinen mies osaa toimia ilman tuota mun "äitipuoltanikin", joka on siis ollut kuvioissa jo parikymmentä vuotta. Ihan aina ei mulla mene ajatukset sen kanssa yksiin mutta iskä näyttää olevan sen kanssa onnellinen niin se lienee tärkeintä.
AP.lla tuntuu nyt enemmän olevan ongelmana oma suhtautuminen ja turhan korkeat vaatimukset tuota äitipuoltaan kohtaan. Jos välit AP.n ja äitipuolen välillä on olleet kireät niin äitipuolihan handlaa homman nyt tosi hyvin kun on mm. lempeä AP.n lasta kohtaan. Ihan niinkuin pikkulapsi pitääkin kohdata. AP.n velvollisuus on nyt ITSE olla siirtämättä noita eriarvoisuuden ja kaltoinkohtelun tunteita lapselleen ja tehdä tosiaan lapselle normaaliksi se, että ap.n äitipuoli on mummo vain omien jälkeläistensä lapsille eli serkulla ja ap.n lapsella on eri mummot. Se tosiasia kun ei muuksi muutu että AP.lla ja tällä veljellään josta puhuu, on eri äidit, kutsui AP ja veljensä toisiaan miten tahansa.
Jos ap.n isä kohtelee lapsiaan ja lapsenlapsia eriarvoisesti niin siihen toki kannattaa puuttua.
Ap, kyseessä on pohjimmiltaan isäsi parisuhdeongelma. Jos isäsi on sanonut että he äitipuolesi kanssa haluavat unohtaa menneet, on isäsi asia käsitellä vaimonsa kanssa tämä asetelma jossa lupaus ei toteudu. Herää myöskin kysymys, onko isäsi luvannut enemmän kuin mihin äitipuolesi on valmis? Ja sitäpaitsi en voi välttää ajattelemasta että oma äititraumasi on aktivoitunut uudelleen lapsen saannin myötä, ja koska et voi sitä oman äitisi kanssa käsitellä, siirrät äitipuolellesi kohtuuttoman paljon vaatimuksia. Siitä olen samaa mieltä muiden kirjoittajien kanssa, että tuosta mummittelusta ei kannata tehdä isompaa juttua kuin onkaan, etenkin jos äitipuolesi on kuitenkin ihan asiallinen lapsellesi.
Meillä on ehkä eri juttu, kun meidän lapsenlapsilla on olemassa biologiset isoäidit ja isoisät, mutta en minä ole mieheni lapsenlapsille mummo. Olen ”Maija” ja minun mieheni on minun lapsenlapsilleni ”Paavo”.
En minä halua tukkia miehen lapsenlapsen oikean mummon tontille. Ensinnäkin siitä nousisi kolmatta maailmansotaa vastaava selkkaus miehen exän puolelta ja toiseksi haluan mummoilla sille omalle lapsenlapselleni ihan täysillä.
Molempiin suuntiin hommaan kyllä lahjat ja tuliaiset, mutta kumpikin hoitaa oman tonttinsa. Minusta se on ihan selkeä homma. Minä voin olla se vaarin maija ja kiva aikuinen kaveri vaarin pienelle kullalle. Se sopii kyllä minulle.
Mitään hoitovastuuta en ota miehen lapsenlapsista. Mies voi tarjoutua hoitamaan ja minä voin kyllä auttaa, mutta aloite ja päävastuu on miehellä. Ja toisinpäin.
En kyllä tiennyt että tämä olisi jotenkin väärin.
Juttele isäsi kanssa ja mieluiten myös niin että äitipuolesi on läsnä, he yhdessä. Etsi tietoa netistä etukäteen, miten lasten ja lastenlasten eriarvoinen kohtelu vaikuttaa huonosti jälkipolviin, esitä tietous heille faktoina.
https://yle.fi/uutiset/3-7421943
”Suosiminen voi jättää todella isoja jälkiä lapsenlapseen” – tasapuolinen kohtelu on äärimmäisen tärkeää
Lasten eriarvoista kohtelua isovanhemmilta ei tarvitse hyväksyä. Lastenpsykiatri suosittelee puhumaan asioista suoraan.
Lastenlasten tasapuolinen kohtelu on todella tärkeää, muistuttaa kuopiolainen lastenpsykiatri Outi Heiskanen. Epäoikeudenmukainen kohtelu voi hänen mukaansa jättää lapseen todella isoja jälkiä, jotka näkyvät vielä vuosikymmenten päästä.
– Tiedän aikuisia ihmisiä, jotka vielä vanhoina päivinään muistavat epäoikeudenmukaisuuden ja huonon kohtelun. He muistavat ketä on suosittu ja kuka on jäänyt vähemmälle, kertoo Heiskanen.
Tasapuolisuus on lastenkasvatuksen yksi tärkeimmistä asioista ja se olisi myös isovanhempien hyvä muistaa.
– Pitäisi pyrkiä olemaan mahdollisimman tasapuolinen, korostaa Heiskanen.
Suosiminen voi myöhemmin näkyä esimerkiksi kateutena, epäsopuna lastenlasten kesken ja tunteena siitä, että on jäänyt vähemmälle. Heiskanen muistuttaa, että peruspersoonallisuus ja käytös ovat osittain perimän ja pitkälti kodin, koulun ja lähipiirin muovaamia.
– Myös isovanhempien suhtautuminen vaikuttaa lapseen. Epäoikeudenmukaisuus voi aiheuttaa myöhemmin myös huonommuuden tai paremmuuden tunteita. Ne eivät ole niin perustavanlaatuisia ongelmia, mutta voivat vaikeuttaa keskinäisiä suhteita, pohtii Heiskanen....
Tasapuolisen kohtelun pitäisi näkyä ajankäytössä, lahjoissa ja siinä, miten lapsenlapsista puhutaan.
Outi Heiskanen
Vierailija kirjoitti:
Juttele isäsi kanssa ja mieluiten myös niin että äitipuolesi on läsnä, he yhdessä. Etsi tietoa netistä etukäteen, miten lasten ja lastenlasten eriarvoinen kohtelu vaikuttaa huonosti jälkipolviin, esitä tietous heille faktoina.
https://yle.fi/uutiset/3-7421943
”Suosiminen voi jättää todella isoja jälkiä lapsenlapseen” – tasapuolinen kohtelu on äärimmäisen tärkeää
Lasten eriarvoista kohtelua isovanhemmilta ei tarvitse hyväksyä. Lastenpsykiatri suosittelee puhumaan asioista suoraan.
Lastenlasten tasapuolinen kohtelu on todella tärkeää, muistuttaa kuopiolainen lastenpsykiatri Outi Heiskanen. Epäoikeudenmukainen kohtelu voi hänen mukaansa jättää lapseen todella isoja jälkiä, jotka näkyvät vielä vuosikymmenten päästä.
– Tiedän aikuisia ihmisiä, jotka vielä vanhoina päivinään muistavat epäoikeudenmukaisuuden ja huonon kohtelun. He muistavat ketä on suosittu ja kuka on jäänyt vähemmälle, kertoo Heiskanen.
Tasapuolisuus on lastenkasvatuksen yksi tärkeimmistä asioista ja se olisi myös isovanhempien hyvä muistaa.
– Pitäisi pyrkiä olemaan mahdollisimman tasapuolinen, korostaa Heiskanen.
Suosiminen voi myöhemmin näkyä esimerkiksi kateutena, epäsopuna lastenlasten kesken ja tunteena siitä, että on jäänyt vähemmälle. Heiskanen muistuttaa, että peruspersoonallisuus ja käytös ovat osittain perimän ja pitkälti kodin, koulun ja lähipiirin muovaamia.
– Myös isovanhempien suhtautuminen vaikuttaa lapseen. Epäoikeudenmukaisuus voi aiheuttaa myöhemmin myös huonommuuden tai paremmuuden tunteita. Ne eivät ole niin perustavanlaatuisia ongelmia, mutta voivat vaikeuttaa keskinäisiä suhteita, pohtii Heiskanen....
Tasapuolisen kohtelun pitäisi näkyä ajankäytössä, lahjoissa ja siinä, miten lapsenlapsista puhutaan.
Outi Heiskanen
Kun ei se äitipuoli ole isoäiti.
Isäsi puolisolta et oikein voi vaatia mitään, mutta isällesi voit sanoa, että sinua satuttaa se, että hän tuntuu välittävän enemmän toisesta lapsenlapsestaan kuin sinun.
Minun vanhempani erosivat kun olin pieni, ja äidin uusi mies tuli kuvioihin varhain. No, hekin erosivat 20 vuotta myöhemmin, mutta tuo mies pitää silti itseään minun lasteni pappana, vaikka ei mitään biologista sukua olekaan. Lapsillani onkin siis kolme pappaa.