Aikuisen lapsen katastrofaalinen parisuhde vie voimat

Siis ootteko te suurinosa vastaajista jotain provoja? Ihan hämmästyttää nämä ohjeet välien katkaisusta ym. sanoisitteko samoin, jos kyseessä olisi ap:n tytär, jolla olisi mustat silmät ja katkenneet hampaat?

On ihan sama mikä se riippuvuus on, mutta hyysäämällä se ei lopu.

Vierailija kirjoitti:

Siis ootteko te suurinosa vastaajista jotain provoja? Ihan hämmästyttää nämä ohjeet välien katkaisusta ym. sanoisitteko samoin, jos kyseessä olisi ap:n tytär, jolla olisi mustat silmät ja katkenneet hampaat?

Sanoisin aivan samoin. Hyysääminen ja ymmärtäminen vain edesauttaa tuota tilannetta.

Ei tuo asia oikeestaan kuulu sulle ollenkaan. Pojan pitäisi itse hoitaa asiansa, kuin mies.

Vierailija kirjoitti:

Siis ootteko te suurinosa vastaajista jotain provoja? Ihan hämmästyttää nämä ohjeet välien katkaisusta ym. sanoisitteko samoin, jos kyseessä olisi ap:n tytär, jolla olisi mustat silmät ja katkenneet hampaat?

Kun kuit aloittajan kertomuksen, tuleeko sinulla sellainen olo, että aloittajan osallistuminen poikansa suhdesotkuun on jollain tavalla auttanut tai lievittänyt tilannetta? Minusta ei. Todennäköisesti se ei siis tule tekemään sitä jatkossakaan. Mitä sinun mielestäsi aikuisen lapsen vanhempi voi tilanteessa tehdä, tai mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä?

Itse olen sivusta seurannut tuollaista sekoilua veljeni osalta. Siellä on ahkeraan mukana alkoholi ja joskus myös huumeetkin. Molemmat niin veljeni, kuin hänen tyttöystävänsäkin ovat todellisia sekopäitä ja luusereita. Äiti siellä kanssa alkuun kävi "pelastamassa" ja lässyttämässä, kun sitten muun perheen voimin saatiin puhuttua järkeä, ettei enää sinne mene, kun mikään ei muutu eikä kukaan ole kiitollinen avusta. En halua olla veljeni kanssa missään tekemisissä. Minusta hän on itse tuhonnut elämänsä ja tehnyt vääriä valintoja. Lopetti koulut ja töissäkin käy vain silloin tällöin, kun jaksaa.

Ja sanon myös, että meidät on kyllä oikeasti hyvin ja rakkaudella kasvatettu. Kaikki on saanut samat kannustavat eväät elämään ja apua, kun on tarvinnut, mutta sitten vaan on joukossa tuollainen yksi kiittämätön sekopää.

Tsemppiä sinulle ap ja anna aikuisen poikasi tehdä omat valintansa, kun sinun apua ei arvosteta.

Epätoivoinen äiti kirjoitti:

Olen voimaton ja neuvoton. Aikuisella pojallani (25 v.) on ollut nyt vuoden kestänyt on/off suhde yhteen tyttöön. Pahimmillaan useamman kerran viikossa siellä riidat karkaavat täysin käsistä, naapurit soittaneet paikalle poliiseja ja minua soitettu hätiin paikalle mm. kesken työpäivän lukuisia kertoja. Puhelin pirisee iltaisin ja viestejä tulee, että tule heti hakemaan minut pois täältä. Milloin olen mennyt rauhoittelemaan, milloin hakemaan poikani "muuttokuormaa", joka yleensä jollei heti niin seuraavana päivänä roudataan taas sinne takaisin kun kaikki on taas "hyvin".

Tyttöystävä lähettelee minulla ilkeitä viestejä ja minut vedetään jatkuvasti näihin tilanteisiin mukaan. Jossain välissä päätin, että en enää reagoi tai lähde paikalle. Viimeisimmässä episodissa kuitenkin oli pojalla mustasilmä ja hammas katki kun häntä oli potkaistu päähän. Hain taas pojan ja tavarat. Tämä nyt vain esimerkkinä.

Tiedän, ettei poikakaan ole se helpoin aina. Temperamenttinen ja varmasti ilkeä suuttuessaan, mutta tämän suhteen myötä on hänen persoonallisuutensa muuttunut. Tiedän, että on myös hänen puoleltaan menneet tilanteet fyysisiksi rankan provosoinnin alla.

Tämä tyttöystävä eräässä perhettämme kohdanneessa tragediassa käyttäytyi täysin anteeksiantamattoman törkeästi. Järjesti itsekkään draamakohtauksen pilaten todella tärkeän ja muutenkin vaikean päivän meille. Tämäkin yritettiin antaa anteeksi ja vielä antaa mahdollisuus korjata asioita, mutta hulluus vain jatkuu ja jatkuu. Muutama päivä rauhallista ja taas räjähtää. En enää halua kutsua heitä kylään, en halua nähdä tätä tyttöä, koska en enää pysty teeskennellä ja peitellä tunteitani. Myös joka kerta kun on ollut mitä tahansa perhetapaamisia, on aina järjestetty joku draama. Esimerkiksi kutsuttu syömään ja juuri kun pitäisi tulla ja ruoka valmiina odottamassa poikani soittaa, ettei voidakaan tulla kun tyttöystävää "ahdistaa nähdä meitä".

Pojalle olemme yrittäneet puhua järkeä, jotta lähtisi suhteesta. Eristäytyy jo ystävistäänkin, jotka ovat alkaneet kääntää hänelle selkänsä. Uskon, että kukaan ei enää jaksa kuunnella ja katsoa tuota sairasta suhdetta varsinkin kun mikään järkipuhe ei tunnu auttavan ja kaikki apu on ihan turhaa kun mikään ei muutu. Ja jostain käsittämättömästä syystä poikani aina palaa takaisin, kun oli kuitenkin sitä "hyvääkin".

Sydän on ihan palasina kun näen miten tämä suhde nakertaa poikaani pala palalta ja itseltäni voimat ihan loppu. Auttamisyrityksiämmekin jotenkin käännetään niin, että yritämme manipuloidan poikaani (hänen omin sanoin) ja sekoittaa hänen päänsä, vaikka kaikki tilanteet ovat olleet niin että meille on soitettu ja pyydetty apuun.

En ole todellakaan hysteerinen äiti, joka mustasukkaisena ei vain siedä poikansa tyttöystävää vaan perustellusti pahin pelkoni on, että jonain päivänä saan puhelun, että jompikumpi on siellä päässyt hengestään tai jotain todella peruuttamatonta tapahtuu.

Onko kenelläkään mitään vastaavaa ja miten tässä oikein voisi tai pitäisi toimia. Pelkään, että menetän yhteyden poikaani, koska en vain pysty enää katsomaan tätä sivusta.

Minusta suhtaudut hyvin ja puolueettomasti asiaan. Hienon rauhallisesti, itse en tähän pystyisi.

Valitettavasti en osaa nouvoa muuta kuin

"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

On ihminen uskonnollinen tai ei niin mielestäni tämä selkeyttää monissa kohdissa ajatuksia :)

Raskas tilanne. Kyse on kuitenkin aikuisista ihmisistä. Ei sinne voi kummankaan vanhemmat mennä pelastamaan aikuista lastaan. Puhelimeen esto tyttikselle, pojalle teet selväksi että itse hän tekee valintansa. Järkevä ihminen ei tuossa suhteessa olisi.

Vierailija kirjoitti:

Itse en enää edes sääli tuollaisissa parisuhteissa eläviä, kun olen läheltä päässyt tätä yhtä pariskuntaa seuraamaan.

Onhan se oma poika nyt hieman eri kuin joku naapurin pariskunta.

Ymmärrän sua ap. Huoli on kova ja auttamishalu.

Et voi kuitenkaan mitään asialle. Vain pitää ovesi auki pojallesi. Ja puhua järkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis ootteko te suurinosa vastaajista jotain provoja? Ihan hämmästyttää nämä ohjeet välien katkaisusta ym. sanoisitteko samoin, jos kyseessä olisi ap:n tytär, jolla olisi mustat silmät ja katkenneet hampaat?

Kun kuit aloittajan kertomuksen, tuleeko sinulla sellainen olo, että aloittajan osallistuminen poikansa suhdesotkuun on jollain tavalla auttanut tai lievittänyt tilannetta? Minusta ei. Todennäköisesti se ei siis tule tekemään sitä jatkossakaan. Mitä sinun mielestäsi aikuisen lapsen vanhempi voi tilanteessa tehdä, tai mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä?

Ei ole aavistustakaan, mitä ap:n tulisi tehdä, kun en tiedä asiasta sen tarkemmin, esim. päihteiden osuutta. Samaa mieltä siitä, että tällä hetkellä ap ei ole hoitanut asiaa oikein. Mutta onhan tuo nyt aika julmaa hylätä oma lapsi tuollaiseen tilanteeseen.

Huomautuksena esitän, että en ole mikään sinisilmäinen hölmäke näissä asioissa. Olen elänyt lapsuuden katsellen omien vanhempien toisiinsa kohdistuvaa väkivaltaa, olen saanut kerran turpaani silloiselta poikaystävältä, lisäksi mulla on tuttavapiirissä tällainen miestänsä hakkaava naisihminen.

Olin itse tuollaisessa parisuhteessa, mies alkoholisti. Meillä ei onneksi mitään fyysistä väkivaltaa päässyt tapahtumaan koska itse olin selvinpäin ja pääsin lähtemään pakosalle tarvittaessa. Itselle siinä täytyy syttyä halu päästä irti suhteesta. Kuinka kauan tuota on kestänyt? Mä kestin 1,5 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sivusta seurannut tuollaista sekoilua veljeni osalta. Siellä on ahkeraan mukana alkoholi ja joskus myös huumeetkin. Molemmat niin veljeni, kuin hänen tyttöystävänsäkin ovat todellisia sekopäitä ja luusereita. Äiti siellä kanssa alkuun kävi "pelastamassa" ja lässyttämässä, kun sitten muun perheen voimin saatiin puhuttua järkeä, ettei enää sinne mene, kun mikään ei muutu eikä kukaan ole kiitollinen avusta. En halua olla veljeni kanssa missään tekemisissä. Minusta hän on itse tuhonnut elämänsä ja tehnyt vääriä valintoja. Lopetti koulut ja töissäkin käy vain silloin tällöin, kun jaksaa.

Ja sanon myös, että meidät on kyllä oikeasti hyvin ja rakkaudella kasvatettu. Kaikki on saanut samat kannustavat eväät elämään ja apua, kun on tarvinnut, mutta sitten vaan on joukossa tuollainen yksi kiittämätön sekopää.

Tsemppiä sinulle ap ja anna aikuisen poikasi tehdä omat valintansa, kun sinun apua ei arvosteta.

Alkoholismi onkin sairaus. Tuomitsetko syöpääkin sairastavan samalla tavoin? Oli samat kasvatukset tai eivät.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…

Ohjaa poikasi lukemaan ja ottamaan selvää narsisteista, jos löytyisi apua.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sivusta seurannut tuollaista sekoilua veljeni osalta. Siellä on ahkeraan mukana alkoholi ja joskus myös huumeetkin. Molemmat niin veljeni, kuin hänen tyttöystävänsäkin ovat todellisia sekopäitä ja luusereita. Äiti siellä kanssa alkuun kävi "pelastamassa" ja lässyttämässä, kun sitten muun perheen voimin saatiin puhuttua järkeä, ettei enää sinne mene, kun mikään ei muutu eikä kukaan ole kiitollinen avusta. En halua olla veljeni kanssa missään tekemisissä. Minusta hän on itse tuhonnut elämänsä ja tehnyt vääriä valintoja. Lopetti koulut ja töissäkin käy vain silloin tällöin, kun jaksaa.

Ja sanon myös, että meidät on kyllä oikeasti hyvin ja rakkaudella kasvatettu. Kaikki on saanut samat kannustavat eväät elämään ja apua, kun on tarvinnut, mutta sitten vaan on joukossa tuollainen yksi kiittämätön sekopää.

Tsemppiä sinulle ap ja anna aikuisen poikasi tehdä omat valintansa, kun sinun apua ei arvosteta.

Tutulle kuulostaa eli mieheni sisaruksista yksi on käynyt pohjalla perusteellisesti eikä anoppi ole missään vaiheessa lopettanut aikuisen ihmisen rahallista tukemista.

Anoppi on omalta osaltaan mahdollistanut tämän elämän eikä loppua näy vaikka rahat on loppu anopiltakin nyt eläkkeelle jäätyään.

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä perheessä koskaan ollut kellään rajoja? Meinaan nyt niitä ei ole minnekään suuntaan kenelläkään.

Jos ei ole ollut mitään rajoja, niin ongelmat jatkuvat seuraavassa sukupolvessa ja lapset etsivät samanlaiset olosuhteet, kun oli jo lapsuudessa.

Äidille vaan neuvoksi, että laittaa edes itselleen rajat ja pitäytyy niissä.

yksi rajat laitanut kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä perheessä koskaan ollut kellään rajoja? Meinaan nyt niitä ei ole minnekään suuntaan kenelläkään.

Jos ei ole ollut mitään rajoja, niin ongelmat jatkuvat seuraavassa sukupolvessa ja lapset etsivät samanlaiset olosuhteet, kun oli jo lapsuudessa.

Äidille vaan neuvoksi, että laittaa edes itselleen rajat ja pitäytyy niissä.

No niinpä.

Miehen sisko nai ulkomaalaisen ja teki lapsen. Lapsen hoito ja elämänhallinta olematonta, ravasivat vuorotellen Suomessa ja miehen kotimaassa. Eestaas. Aina lähtiessä jättivät taakseen aiivoamattoman kämpän ja vuokrarästit.

Touhu loppu kuin seinään kun anoppi lakkasi antamasta rahaa. Ei hetkeäkään aiemmin.

Pojallasi on paha olo ja siksi hän on mukana tuollaisessa kuvioissa, mutta voi mennä vuosikausia ennen kuin hän itse pääsee kiinni pahoinvointinsa syihin. Tuollaisesta sairaasta suhteesta irtipäästäminen on todella vaikeaa ja onnistuu usein vasta sitten kun ihminen on käynyt todella pohjalla. Hannele Törrösen Hullu rakkaus on teos joka kannattaa lukea.

Kirjoita pojalle kirje, jossa kerrot mitä hienoa hänessä on, miten häntä rakastat ja miten olet valmis auttamaan häntä. Kerro myös missä menevät omat rajasi ja mihin et voi enää suostua. Liitä kirjeeseen mukaan taksirahan verran käteistä, ja kerro että nämä rahat ovat sitä varten jos joskus tahdot tulla kotiin. Tyttöystävälle sanot kasvotusten ettei hän ole tervetullut perhetapahtumiin, ja että toivot hänen hankkivan itselleen apua ja annat Naisten linjan numeron.

Sitten alat elää elämääsi sen ajatuksen kanssa, että sinun poikasi elämänpolku on tässä kohdin aika solmussa, mutta hänen on aikuisena ihmisenä se itse selvitettävä.

Mulla on tuollainen vaimo.

En oikein tiedä miksen ole lähtenyt suhteesta. Onhan hän kaunis ja toisinaan mukava. Niin ja kaunis.

Kaksi kertaa olen häntä motannut. Kummallakin kertaa oli potkaissut minua munille. Iskun kohdistin pakaraan jotten vahingoita, ainuastaan satutan.

Minua tuo on iskenyt useasti, pari kertaa veitselläkin.

Fyysiset asiat ei kuitenkaan tunnu mix=ssään verrattuna henkiseen väkivaltaan.

Toisaalta en ole koskaan rakastanut ketään muuta. On minulla nuoruudessa ollut kyllä lukuisia tyttoystaviä, mutta en heistä ole kovasti piitannut.

Tuskin on olemassa mitään unelma ratkaisua. Suhteen loppuminen ei välttämättä tee ketään onnelliseksi ja suhteessa pysyminenkään ei onnea tuo. Ainua pelastus lienee jos henkiseen kasvuun loytyy resursseja. Epiäilen sitä. Ei ainakaan minun elämässäni ole käynyt niin.

M44

Minkäs kasvatit nössön. Itselleni opetettiin kotona miten nainen laitetaan ruotuun.