Lapset pienellä ikäerolla

Mies käy kohta jo kolmeakymmentä, itse olen 23.

Ap

Mulla ei lainaukset toimi, ja varmaan oikeammin olisi sanoa että minä olen se nuori ja mies keskivertoisän ikäinen 😄

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ja varsinkin noista muutamasta hyvästä ohjeesta! Otan ilolla vastaan. 😊 Mulla ei ole lapsena ollu sitä sisarusta, joten en osaa vaikka oman äidin ratkaisuja peilata näiden juttujen suhteen. Uskon että esikoinen alkaa tuntua isolta, mutta on aina ollut sellainen aika mussukka, joten pidän vielä entisestään mielessä sen että ihan pienihän hänkin on. En haluaisi laittaa esikoista hoitoon ennen 3-vuoden ikää (ellei ole tulojen takia ihan pakko), joten sain vaan lisää kotihoitovuosia kun meitä tulee yksi lisää.

Mulla on ollut lapsuudessa yksi läheinen perhe jossa oli kaksi lasta ja juuri tuo kuopuksen oveluus jäi mieleen. Pitää muistaa pitää molempien puolia ja olla tasapuolinen muutenkin. Helppo näitä kai on nyt luetella itsekin, mutta se että muistaa ja tiedostaa ne sekä toimii niin tilanteen tullessa onkin se suuri harjoitus.

Esikoinen on meillä ollut todella tyytyväinen lapsi, siksi myös mietityttää että mitä tässä käy jos seuraava onkin todella suuritarpeinen.. Sitten me pyydetään apua ja vedetään yhteen hiileen ja muistetaan että se vauva-aika ja taaperoikä on niin pieni osa sitä elämää jota saadaan yhdessä viettää.

Ap

Muistan itse, kun olin joskus väsynyt ja oli muita, isojakin huolia, jotka eivät kyllä liittyneet lapsiin. Tein tietoisen päätöksen, että alanko koko ajan miettimään, kuinka elämä on raskasta, vai päätänkö, että näistä ajoista muistan ne hyvät asiat.

Itseäni ärsytti, kun joku tuli selittämään, että voi voi, kun sinulla on monta ja pieniä, on varmaan raskasta. No ei tämä nyt niin raskasta ole. Mutta voi voi, kyllähän sinun täytyy olla uupunut ja on se kamalaa ja voi voi. No ei ole kamalaa ja olen todella onnellinen näistä ja elämäni on varsin hyvää. Tätä huokailua ja voivottelua sai kyllä kuulla ihan tarpeeksi. Jos siihen olisi itse lähtenyt matkaan, olisi se elämä ollutkin kamalaa.

Mutta tietoisesti elin täysillä niissä hetkissä, mitkä muistan nytkin parhaiten. Kun lämmin nyytti oli kainalossa ja toinen toisessa. Kun juteltiin ja luin lapsille ja kuinka joku jäi tuhisemaan ja nukkumaan kainaloon. Ne unenpunaiset posket ja haituvat otsalla. Se tunne, minkä muistijälki vieläkin on käsissä, miltä itse kukin vauva tuntui.

Elä näissä hetkissä, niin ne jäävät sinun muistoiksi. Jos elät koko ajan raskasta arkea ja hirveää, kun ei saa omaa aikaa ja onpa vaikeaa, sekin jää muistijäljeksi ja silloin se on vain ainoa totuus, minkä muistat.

Älä mieti etukäteen, kuinka raskasta se voi olla. Mieti, kuinka ihanaa se voi olla, kun teillä onkin kohta kaksi, jota voitte rakastaa. Huominen pitää huolen omista murheistaan etukäteen miettimättäkin.

Kaikkea hyvää teille ja teidän kasvavalle perheelle

t. se nro 8

Kaksi nyt on vielä ihan pala kakkua pienelläkin ikäerolla. Kolmatta/enempiä heti putkeen neuvoisin harkitsemaan tarkoin. Meille syntyi neljä lasta 4,5 vuoden sisällä (kolme oli tarkoitus mutta bonarina tuli vielä kuopus - miehen vasektomian jälkeen). On ollut sekä aivan ihanaa että ihan kamalaa ja voin kertoa että joitakin päiviä voisin vaihtaa mielelläni pois. Rakkaita, mahtavia persoonia toki kaikki muruset mutta ei tämä mitenkään helppoa ole ollut.

Vaikeetahan se alku oli. Nyt ovat ku paita ja peppu, tappeluiltakaan ei vältytä. Vaatteet kiertää suoraan toisen hyllylle, samoilla leluilla leikkivät ja toinen tulee kaikesta heti perässä. Samoihin harrastuksiin ja ryhmiin pääsevät. Helpompaa nyt, jos riitoja ei oteta huomioon :D Ikäero 1v 5kk.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti oman jaksamisen kannalta 3-4 vuoden ikäeroilla.

Komppaan. Aika raskaita on nämä nykyiset 1-2 vuoden ikäerot, ihan jo tutkimusten mukaan. Vaikka olisi nuorikin. Ja iso vaara että vanhemmalta lapselta aletaan odottaa liikaa liian aikaisin.

Mutta sinänsä turha ap:n asiaa enää miettiä, kun olet jo raskautunut. Sit vaan tulta päin.

Omaa kokemusta sinulla siis ei ole. Pelkkää mutua.

Omaa kokemusta JA tutkimustietoa.

Itsellä ja siskolla on se 2 vuotta ikäeroa. Minä olen vanhempi ja kyllä minun piti aina olla se "reipas ja joka näyttää pienemmälle esimerkkiä". Hyvin usein kuulee noita lauseita vieläkin lapsille sanottavan. Vaikka ei ole sen vanhemman asia olla reipas ja iso vaan koska vanhemmat päätti hankkia uuden vauvan.

Omilla lapsilla ikäeroa 2v 8kk. Ja olis saanut olla enemmänkin. Oma esikoinen oli rauhallinen ja kuopus helppo vauva, mutta vauva/ taapero vaatii aina ison osan äidin/ isän huomiosta.

Mutta tässä ketjussa ilmeisesti sai jakaa vain ylistysviestejä.. sori.

Kiitos nro 8, pyrin itse myös elämään hetkessä kaiken suhteen. Tää raskautuminen sattui aika rankkaan kesään itselle, ei lapsen tai meidän perheen huolia vaan omien vanhempien koettelemuksia. Mutta silti olen ihan pohjattoman iloinen tästä, vähän hämillään vaikka eihän tässä mitään ihmeellistä ole ja innolla odotan uutta.

Tuo miten kuvailit nukkuvaa lasta sai kyyneleet silmiin, se on ihan totta että pitää muistaa ja nauttia niistä pienistä hetkistä ja pistää niitä talteen. Päättää muistaa asiat hyvän kautta eikä niiden vaikeuksien. Ehkä ympärillä oleva hektinen tilanne, joka ei sinällään meihin vaikuta, sai omat ajatukset vähän raiteiltaan.

Elämä on kuitenkin valintoja, voi valita että muistaa vain sen kaiken hankalan tai ajatella niiden tilanteiden olevan vain pieniä vastoinkäymisiä.

Onpa ihana olo kun alkaa oma mieli rauhoittua ja tyyntyä tästä myrskystä. Menee varmaan vielä toinenkin päivä ennen kuin edes hoksaa että tuli tämä uusi ihana tilanne, tuntuu vielä vähän utuiselta.

Ap

Itsekin olen esikoinen jolle syntynyt sisarukset hyvin pienillä ikäeroilla. Yhä aikuisena näkyy miten äiti odottaa minun olevan reipas ja hoitavani asiani moiteettomasti, etten minä vain häntä kuormittaisi. Itse jätin harkitusti pitkän ikäeron lasten välille.

Toisaalta, sisarukseni ovat minulle ilo, eikä lapsuuteni mikään kauhea ollut kuitenkaan. Kai se on tuuriakin, kuten aina elämässä, miten asiat menevät, pienillä ikäeroilla, isoilla, lapsettomana..

Onnea raskaudesta! Kannattaahan sitä vähän valmistautua henkisesti, mutta liika murehtiminenkaan mitään auta!

Ei tässä ketjussa ollut kyse vain ylistysviestien jakamisesta nro 26. Tiedän itsekin että joku juttu oli lasten pienistä ikäerosta tovi sitten, mutta oliko se ihan tutkimus vai jonkun ammattilaisen oma mielipide? En muista.

Kaikki nämä on kuitenkin omanlaisia tilanteita ja myös se miten vanhempi reagoi on suuressa merkityksessä. Kuten juuri se ettei pidä sitä toista lasta liian isona vaikka onkin pieni.

Vierastan vähän mm. sanoja reipas sekä kiltti, jokainen lapsi on sellainen kuin on ja sitä lasta vanhempien pitää tukea eri tilanteissa, ei sitä määrettä mikä sille lapselle on annettu tai haluttu antaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei tässä ketjussa ollut kyse vain ylistysviestien jakamisesta nro 26. Tiedän itsekin että joku juttu oli lasten pienistä ikäerosta tovi sitten, mutta oliko se ihan tutkimus vai jonkun ammattilaisen oma mielipide? En muista.

Kaikki nämä on kuitenkin omanlaisia tilanteita ja myös se miten vanhempi reagoi on suuressa merkityksessä. Kuten juuri se ettei pidä sitä toista lasta liian isona vaikka onkin pieni.

Vierastan vähän mm. sanoja reipas sekä kiltti, jokainen lapsi on sellainen kuin on ja sitä lasta vanhempien pitää tukea eri tilanteissa, ei sitä määrettä mikä sille lapselle on annettu tai haluttu antaa.

Ap

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/11/tutkimusprofessori-varoittaa-a…

Tutkimusprofessori on ainakin puhunut tästä asiasta. Ei se ihan tuulesta temmattua varmasti ole.

Ei kannata stressata liikaa tulevaa, varmasti tulet pärjäämään ja esikoisesi myös. Varsinkin jos on hyvä tukiverkosto, kaikilla ei ole sitäkään. Minun esikoiseni täyttää juuri 2v kun on toisen laskettu aika. Osa on tätäkin kauhistellut kuinka pieni ikäero, osa taas tsempannu että hyvin se sujuu.

Kiitos linkistä!

Ap

Meillä esikoisen ja keskimmäisen ikäerona 1v 3pv. Olihan se yhden sortin hommaa ja kiirettä piti. Sattuneesta syystä keskimmäisen ja kuopuksen ikäero onkin sitten 6 vuotta :D

Mutta kyllä siitä selviää. Ja jälkeenpäin ajateltuna en muuttaisi mitään, pieni ikäero teki lapsista todella läheiset toisilleen. Tietysti kuopuskin on sisaruksille läheinen, mutta hieman eri tavalla, heidän välinen suhde on enemmän huolehtiva kuin kaverillinen.

Se miten raskasta tulee olemaan riippuu niin paljon ihmisestä itsestään, ikä voi vaikuttaa samoiten se oma asenne. Myös se millaiset lapset on..onko ns. helppoja molemmat tai onko vauvalla koliikkia yms.

Kiitos teille kaikille neuvoista ja ajatuksista, tiedän että tää on ihana tilanne ja varmasti esikoinenkin nauttii siitä että saa seuraa toisesta lapsesta, vanhemmat ja aikuiset on kuitenkin aina eri juttu. Kolmas jos meille siunaantuu niin sitä varmaankin vähän toppuutellaan ettei tule heti 😄 taitaa olla kahdessa jo sitä hommaa.

Kummasti ne hormonit alkaa heti hyrrätä kun huomaa että sitä on ihan hassu, oon vielä sellainen joka menee niistä omistaankin ihan solmuun enkä siksi voi edes harkita mitään ylimääräisiä.

Nyt nautin tuosta meidän pikkuisesta, kömmin viereen nukkumaan ja olen se aina vapaa syli jota ei tarvitse jakaa, vielä hyvään aikaan.

Huomaan välillä että on joku ihme tiukka asenne päällä oman äitiyden suhteen vaikka on muuten tosi rento, tuleva tilanne varmasti antaa hyvää harjoitusta siihen rentouteen ja lehmän hermoihin ja että pitää vain malttinsa.

Hyvää yötä mammat <3 kiitos että ootte täällä vertaistukena ja kyseenalaistamassa

Ap

Mulla on lapset 1v4kk ikäeroilla. Nyt esikoinen täyttää 2v. ja kuopus on kohta 8kk. Onhan sekin myönnettävä, että joskus on kamalaa, mutta useimmiten on ihanaa ja joka päivään mahtuu hetkiä, jolloin tunnen olevani niin onnellinen heistä. Nytkin tänä iltana, kun katselin kuopukseni kasvoja hänen nukahtaessa, niin mietin että kuinka paljon rakastankaan häntä. Sitä ihanaa hampaatonta hymyä ja sitä tomeraa konttausta ja sitä kun sanoo hääh. Molemmat lapseni ovat niin söpöjä. Koskaan en voisi kummastakaan luopua. Mullakin oli pää täynnä ajatuksua ja jopa huoliakin, kun aloin odottamaan toista lasta, mutta niin se vain tulee osaksi elämää se kakkonenkin ja sitten ilman häntä ei voisikaan enää elää.

Ehkä myös juuri se miten se toinen lapsi saa paikkansa mietityttää itseä. Esikoinen on kuitenkin se ensimmäinen joka mullistaa kaiken kun ei ole lapsia ennen häntä. Mutta en epäile etteikö kuopusta rakastaisi ihan samalla tavalla vaikka nyt se tuntuu ajatuksena vieraalta että tuntisi samoin jotakuta toista kohtaan kuin omaa esikoistaan jota katselee kaiket päivät. Onhan se ihan yhtä lailla oma se kuopuskin jota varmasti yhtä puhtaan vilpittömästi rakastaa kun hän tänne saapuu.

Näitä tunteita on nähtävästi aika monia, kai se on ne hormonit ja uusi tilanne joka siihen vaikuttaa, muttei yksiselitteistä tunnu olevan. Ehkä tässä sitten samalla itse kasvaa matkan myötä, odotusta ja itsetutkiskelua on edessä tovi ennen kuin vauva saapuu.

Ap

Itsellä kolme lasta, joilla kahden ensimmäisen välissä 1v8kk ja toisen ja kolmannen välissä 2,5-vuotta. En voi suositella enkä todellakaan enää tekisi kuin 3-4 vuoden ikäerolla lapset. Ovat nyt jo teinejä ja tapelleet aivan silmittömästi koko ikänsä ja kilpailevat edelleen joka sekuntia huomiosta.