Uraäidit, oletteko kokeneet tämän vaikeana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä valinta oli se että minä pysyin urallani kohtalaisen samalla tasolla ja mies rakensi uraa ylöspäin.

Molemmilla oli ja on työmatkoja mutta 9/10 ne on järjestyneet eri päiville/viikoille. Pitkiä työpäiviä ei olla tehty vuosiin, työt pitää saada tehtyä työajassa. Aikaeron takia töitä tulee kyllä tehtyä kotoa käsin iltaisinkin mutta vain äärimmäisessä pakossa.

Se joka ehtii hoitaa lapset ja ruuanlaiton, siivoukset yms yhdessä perjantai-iltaisin/lauantaisin. Työmatkalta palataan aina siistiin kotiin ja valmiiseen pöytään. Kun mieheni teki kotitoimistolla töitä meillä oli aina ruoka valmiina kun tulin töistä.

Ja ehdin kirjoittelemaan tänne koska olen vasta vartin kuluttua lähdössä ensimmäiseen tapaamiseen tälläkertaa suoraan kotoa:)

Meillä yhteensovittamisessa ei ole ollut ongelmaa. Kaiken hässäkän keskellä olemme  myös rakentaneet 2 okt, nykyisen raksavaiheessa tosin mies vaihtoi työpaikkaa ja oli siinä välissä 4kk täysipäiväisesti raksalla.

Ehkä meillä on erilainen käsitys urasta, mutta tuntemani uraihmiset ovat kyllä ulkoistaneet siivoukset ym. Eikä puhettakaan, että olisivat 4 kk raksalla.

Itse myönnän ihan suoraan, että en ole uraihminen. Sen verran hyväpalkkainen kyllä, että mulle riittää puolikkaan työajan tekeminen näin ruuhkavuosina. Kotityöt teen sitten itse.

No tuntemani kv:n firman toimitusjohtaja kyllä teki kotonaan remonttia (lautamiehenä alan ammattilaisilla, puutarhaa ihan omin päin) useamman kuukauden kun vaihtoi firmaa. Yleensä pitävät hengähdystauon vaihdoissa (ainakin tuntemani), jokainen lataa akkunsa ei tavoin, osa luterilaiseen tyyliin ruumiillisella työllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä valinta oli se että minä pysyin urallani kohtalaisen samalla tasolla ja mies rakensi uraa ylöspäin.

Molemmilla oli ja on työmatkoja mutta 9/10 ne on järjestyneet eri päiville/viikoille. Pitkiä työpäiviä ei olla tehty vuosiin, työt pitää saada tehtyä työajassa. Aikaeron takia töitä tulee kyllä tehtyä kotoa käsin iltaisinkin mutta vain äärimmäisessä pakossa.

Se joka ehtii hoitaa lapset ja ruuanlaiton, siivoukset yms yhdessä perjantai-iltaisin/lauantaisin. Työmatkalta palataan aina siistiin kotiin ja valmiiseen pöytään. Kun mieheni teki kotitoimistolla töitä meillä oli aina ruoka valmiina kun tulin töistä.

Ja ehdin kirjoittelemaan tänne koska olen vasta vartin kuluttua lähdössä ensimmäiseen tapaamiseen tälläkertaa suoraan kotoa:)

Meillä yhteensovittamisessa ei ole ollut ongelmaa. Kaiken hässäkän keskellä olemme  myös rakentaneet 2 okt, nykyisen raksavaiheessa tosin mies vaihtoi työpaikkaa ja oli siinä välissä 4kk täysipäiväisesti raksalla.

Ehkä meillä on erilainen käsitys urasta, mutta tuntemani uraihmiset ovat kyllä ulkoistaneet siivoukset ym. Eikä puhettakaan, että olisivat 4 kk raksalla.

Itse myönnän ihan suoraan, että en ole uraihminen. Sen verran hyväpalkkainen kyllä, että mulle riittää puolikkaan työajan tekeminen näin ruuhkavuosina. Kotityöt teen sitten itse.

Mun mies on maajohtaja kansainvälisessä yrityksessä teollisuuspuolella, itse it-alalla. Kuten mainitsin mies oli tuon 4kk poissa kahden työpaikan välillä. Sai sovittua uuden työpaikan kanssa että pitää lomat yms ennen uuden työn aloitusta ja tarkoituksella sopi aloituksen muutaman kuukauden päähän. Kun on tarpeeksi hyvä ja haluttu voi asettaa tiettyjä "vaatimuksia".

Meillä on välillä ollut siivoaja mutta ei aina, ei mua häiritse siivoukset yms. Kun siivoan itse tiedän että on tehty kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan, mikä on uraihminen? Ehkä en edes ole sellainen, enää. Joskus hiukan päälle kolmekymppiseksi tuli tehtyä hulluna töitä, koska se oli kivaa, sain hemmetin hyvää palkkaa ja iloa siitä, että etenin uralla ja pääsin kiinnostavampiin tehtäviin käsiksi. Reissasin erittäin paljon myös työn vuoksi ja olin välillä viikkoja maailmalla.

Sitten alkoi tympiä, pikkuhiljaa. Harrastukset ja oma aika alkoi kiinnostaa enemmän ja aloin vähentää työntekoa. Tapasin kivan miehen, jonka kanssa menin naimisiin ja molemmat haluttiin siinä vaiheessa lapsia. Mutkien (ja hoitojen) kautta saatiin kaksi ihanaa ipanaa ja hoidettiin noin puoliksi vanhempain- ja hoitovapaat. Mies ei ole yhtään työorientoitunut, toisin kuin minä, vaikka mullakin isoin palo hiipui lasten myötä.

Lasten ollessa pieniä opiskelin toisen tutkinnon, joka vain paransi asemiani työmarkkinoilla ja opiskelijuus mahdollisti kivan leppoisan ja vapaan elämäntyylin, sillä sain määrittää itse aikatauluni. Toki varsinainen urakehitys hidastui lasten myötä, mutta työelämään palattuani olen koko ajan päässyt kiinnostavampiin hommiin ja ns. edennyt. Nyt lapset ovat jo alakouluikäisiä (minä 41v) ja teen yhä 60% työaikaa, joka ihan mahtavaa. Saan tehdä kivoja töitä, mutta mulla on elämässä muutakin ja palkka riittää oikein hyvin meidän elämäntapaan.

Anteeksi, mutta tuo aikajana ei oikein täsmää. Tai ehkä just ja just, jos menitte naimisiin heti tavattuanne ja saitte kaksoset.

T. Toinen 41 v ja samaan tapaan edennyt, paitsi helposti raskaaksi tullut - ja silti alle kouluikäisten äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan, mikä on uraihminen? Ehkä en edes ole sellainen, enää. Joskus hiukan päälle kolmekymppiseksi tuli tehtyä hulluna töitä, koska se oli kivaa, sain hemmetin hyvää palkkaa ja iloa siitä, että etenin uralla ja pääsin kiinnostavampiin tehtäviin käsiksi. Reissasin erittäin paljon myös työn vuoksi ja olin välillä viikkoja maailmalla.

Sitten alkoi tympiä, pikkuhiljaa. Harrastukset ja oma aika alkoi kiinnostaa enemmän ja aloin vähentää työntekoa. Tapasin kivan miehen, jonka kanssa menin naimisiin ja molemmat haluttiin siinä vaiheessa lapsia. Mutkien (ja hoitojen) kautta saatiin kaksi ihanaa ipanaa ja hoidettiin noin puoliksi vanhempain- ja hoitovapaat. Mies ei ole yhtään työorientoitunut, toisin kuin minä, vaikka mullakin isoin palo hiipui lasten myötä.

Lasten ollessa pieniä opiskelin toisen tutkinnon, joka vain paransi asemiani työmarkkinoilla ja opiskelijuus mahdollisti kivan leppoisan ja vapaan elämäntyylin, sillä sain määrittää itse aikatauluni. Toki varsinainen urakehitys hidastui lasten myötä, mutta työelämään palattuani olen koko ajan päässyt kiinnostavampiin hommiin ja ns. edennyt. Nyt lapset ovat jo alakouluikäisiä (minä 41v) ja teen yhä 60% työaikaa, joka ihan mahtavaa. Saan tehdä kivoja töitä, mutta mulla on elämässä muutakin ja palkka riittää oikein hyvin meidän elämäntapaan.

Anteeksi, mutta tuo aikajana ei oikein täsmää. Tai ehkä just ja just, jos menitte naimisiin heti tavattuanne ja saitte kaksoset.

T. Toinen 41 v ja samaan tapaan edennyt, paitsi helposti raskaaksi tullut - ja silti alle kouluikäisten äiti.

Siis mikä ei täsmää? Lapset on 6 ja 8, kuopus meni nyt ekaluokalle. Minä täytän joulukuussa 42. Aika nopeasti toki toimittiin miehen kanssa, mutta kyllä me liki vuosi ehdittiin yrittää esikoista, ennen kuin käytiin tutkimuksissa ja tuli tieto ettei onnistu omin keinoin. Hoidot aloitettiin heti ja ekasta alkionsiirrosta plussa.