Lue keskustelun säännöt.
Säälittävin tapa päättää seurustelusuhde?
Kommentit (187)
Nyt kun tarkemmin ajattelen niin olin itsekin aika tökerö nuorempana, kun monet kerrat kieltäydyin tapaamasta tapailemiani jätkiä vedoten "kiireeseen" ja millon mihinkin..Olisi ollut korrektimpaa sanoa, että ei kiinnosta. Jos ne miehet elätteli jotain kuitenkin.. Vaikka vetosin jo viidettä kertaa "kouluhommiin" syynä sille miksi en kerkeä nähdä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teinivuosina itse jätin irc-gallerian kommentilla. Hävettää tänäkin päivänä.
Mies muutti salaa pois yhteisestä asunnosta anopin kehottamana.
Kaikki lainat minun nimellä otettu ja ei aio osallistua enää niiden maksamiseen (miehellä luottotieto merkintä).
Että siinäpä.
Jälkeenpäin tajusi, että eihän meidän suhteessa vikaa ollut vaan hänen ja äitinsä suhteessa.
Yhteinen illanvietto yhteisten ystävien kanssa.
Muut lähtivät baariin, minä jäin asunnolle siivoilemaan.
Sain sitten illanvietto vieraalta viestin kuinka mies mustamaalasi minua koko taksimatkan ja aikoi erota seuraavana päivänä.
Pakkasin kamat ja häivyin.
Jos kysytään nimenomaan säälittävintä tapaa, niin kyllä se täydellinen hiljaisuus ja mykäksi ja saavuttamattomaksi heittäytyminen vie omissa kokemuksissani ykkössijan. Ymmärtäisin sen, jos taustalla olisi jotain väkivaltaa, pettämistä tai jotain muuta todella huonoa käytöstä toista kohtaan, mutta mistään tällaisesta ei ollut kyse. Hän ilmeisesti vain kyllästyi seuraani, eikä vaivautunut kertomaan siitä mitenkään minulle. Kyseessä oli kaiken lisäksi korkeakoulutettu ja arvostetussa asemassa oleva tyyppi, joka painotti sanomisissaan aina rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, mutta oli sitten kuitenkin todelliselta tunne-elämältään ihan alakoululaisen tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies lähti viemään roskia eikä tullut takaisin enää.
Klassikko.
Olin yhdessä pikku firmassa hetken töissä ja siellä semmoinen lyhyt, vanhempi mies. Siinä tuli päivittäin, jotain aina höpöteltyä...alkoi kerran silmät innosta kiiluen rehennellä, miten jätti vaimonsa. Oli kauppaan lähtenyt ja sille tielle jäi. Rehenteli asiasta ja antoi jotenkin ymmärtää olevansa jotain niin helvetun erinomaista. Olis tehnyt mieli sanoa, et tuskin jäi vaimo kaipaamaan.
Tekstari. Paskamaista se oli ainakin siihen aikaan vielä. Toivottavasti ei ole nytkään normaalia käytöstä tuollainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs mies lopetti seurustelusuhteen kuin seinään ja lopetti ihan yllättäen yhteydenpidon eikä suostunut koskaan kertomaan syytä. Edes silloin, kun jotkut yhteiset tutut kysyivät asiasta häneltä, niin hän vain poistui vastaamatta paikalta. Melko pian hänellä oli jo uusi kumppani, mutta siitä hän kuoleman mukaan raivostui, kun minä aloin seurustelemaan uuden miehen kanssa parin vuoden päästä. Olin kuuleman mukaan pettänyt häntä. Suhde kesti tosin vain 5 kuukautta, mutta ihan aikuisia olimme. Minä olin 27 ja hän 44. Sitten hän myöhemmin vielä kehtasi kerjätä minua takaisin suhteeseen viikkojen ajan, vaikka en edes vastannut viesteihin vaan poistin ne lukematta niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seurustelin 2,5 vuotta, ja mielestäni meillä meni ihan hyvin. Mieskin vaikutti ihan tyytyväiseltä suhteeseen. Hänellä on oma asunto, mutta majaili suurimmaksi osaksi luonani. Nyt heinäkuun alussa lähdin eräänä aamuna töihin, annoin vielä suukon kun mies jäi nukkumaan. Töistä tultuani huomasin, että hän oli vienyt suurimman osa tavaroistaan ja kuulemma paennut veneelleen nukkumaan. Siellä hän on edelleen, eikä juuri vastaa puheluihin tai viesteihin, Tällä viikolla hän oli salaa hakenut loputkin tavaransa töissä ollessani. Avaimeni on hänellä, samoin parkkihallin lätkä ja kulkulupa (jotka on pakko palauttaa pikaisesti). Stressaa kovasti, miten saankaan ne takaisin. Minusta tuollainen pakeneminen on säälittävää, olis vaan reilusti sanonut että tämä ei toimi enää. Ja säälittävää on myös salavierailu asunnollani tavaroita hakemassa, kyllä mä ne ryysyt olisin ihan suosiolla antanut paikalla ollessanikin. :(
Alkoi ihan fyysisesti oksettaa kun aloin miettiä, että mies haluaa pitää sua jossain otteessa pitämällä sun tavaroita. Sairas tyyppi.
Kiitos tästä kommentista ja samoin kiitos sille toiselle, joka kirjoitti että älä ota takaisin. Mä olen niin miettinyt, että mitäs jos hän pyrkiikin takaisin syksyn tultua, kun veneessä ei enää voi asua. Hän on mulle rakas edelleenkin, muistelen haikeana menneitä ihania kesiä ja matkoja. Muistan sen arjen yhteiselon, johon luotin. Mutta en käsitä tuota hänen toimintaansa. Ensimmäinen tehtävä nyt tietysti on yrittää saada häneltä tuo avain ja parkkijutskat. Mutta please antakaa mulle voimaa, sanokaa että sitä ei tosiaan kannata ottaa takaisin. Minua haavoittaa ja stressaa suunnattomasti, ja en halua joutua kokemaan sitä enää toiste.
Ihme tyyppi jos lymyää veneessään. Mutta mene ihmeessä nyt käymään siellä veneellä ja hae tavarasi pois.
En voi mennä käymään veneellä, koska hän on lähtenyt sillä purjehtimaan merelle, eikä ole mitään tietoa minne ja milloin hän palaa. Sataman toki tiedän, mutta en voi olla töistä poissa töistä päivystämässä veneen rantautumista.
Kai siellä veneessä toimii puhelin? Laitat viestin tavaroista, vaadit ne takaisin. Jos ei tule vastausta, mene poliisin puheille. Annat 5 päivää aikaa toimittaa ne kamat. Vierasvenesatamista löytää kyllä halutessaan postipalveluiden luo. Veneilevänä tämän tiedän. Oletko tosissaan noin avuton?
Mies ei halua olla sun kanssa. Hänellä täytyy olla todella pieni vene, jos pystyy yksinpurjehdukseen. Jos olisit hänelle tärkeä, hän ei voisi kuvitellakaan purjehdusreissuja ilman sinua. Älä kuvittele, että mies palaa kuin korkeintaan seuraavaan purjehduskauteen saakka. Hae ulkopuolista apua siihen, että opit asettamaan terveitä rajoja. Käy vaikka työpsykologilla pari kertaa, muuta tämä mahdollisuudeksi kasvaa ja kehittyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin tapaillut miestä 9kk ajan. Asuimme eri kaupungeissa. Oli sunnuntai ja juttelimme puhelimessa niitä näitä. Sovimme, että tulen seuraavana viikonloppuna hänen luokseen. Seuraavana aamuna eli maanantaina hän laittoi minulle tekstarin, että hän on niin väsynyt, ettei jaksa ottaa vieraita vastaan viikonlopuksi. Sitten myöhemmin sovimme että hän tulee minun luokseni Helsinkiin sitä seuraavana viikonloppuna. Taas maanantaina hän laittoi tekstarin, että on niin väsynyt, ettei jaksa tulla kylään minun luokseni. Tajusin, että hän on pistänyt välit poikki, ei vaan viitsinyt siitä ilmoittaa minulle suoraan.
Todella rasittavaa, kun monet perustelee katoamistemppuja tai "eroviesti ja sen jälkeen ei mitään" -tyylisiä tempauksiaan sillä, että "se saa kuitenkin jonkun raivarin ja vaatii selityksiä". Mun ei tulisi mieleenkään nostaa meteliä, asiallisesti voisin kysyä syytä, jos ero tulisi ihan puskista, mutta en todellakaan alentuisi saamaan mitään raivokohtausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
historymaker kirjoitti:
Jätin tekstarilla, en jaksanut sitä jatkuvaa draamaa ja itkemistä. Olen hyvin onnellinen päätöksestäni, vaikka nainen yritti takaisin pyydellä.
Ja eikun kauhistelemaan.
Jätin miehen tekstarilla alle kuukauden suhteesta. En jaksanut sitä jatkuvaa draamaa ja itkemistä.
Olen hyvin onnellinen päätöksestäni. Mies todellakin olisi halunnut jatkaa. Ja yrittikin vielä vuoden päästä.
Ja eikun kauhistelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Todella rasittavaa, kun monet perustelee katoamistemppuja tai "eroviesti ja sen jälkeen ei mitään" -tyylisiä tempauksiaan sillä, että "se saa kuitenkin jonkun raivarin ja vaatii selityksiä". Mun ei tulisi mieleenkään nostaa meteliä, asiallisesti voisin kysyä syytä, jos ero tulisi ihan puskista, mutta en todellakaan alentuisi saamaan mitään raivokohtausta.
Mulle tuli soitto että suhteemme on nyt loppu.
En vaatinut selityksiä koska ne ovat aivan turhia. Loppu mikä loppu kerran toinen tuntee niin ettei halua enää olla kanssani.
Totta kai sattui. Ja paljon sattuikin. Ei se asia olisi jauhamisella parantunut kuitenkaan.
Jäin henkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapailimme. Ei siis oltu sovittu seurustelusta tms. mutta säännöllisesti kuitenkin nähtiin ja yhteyttä pidettiin. Kunnes täysi katoaminen.
Sitten kun herran vihdoin myöhemmin tavoitin, sain kuulla yhteydenpidon loppumisen syyksi, että hän oli hukannut puhelinnumeroni.
Ok, oma numeroni toki oli salainen. Mutta lisäksi miehellä oli työpuhelimeni numero. Hänellä oli myös kaksi sähköpostiosoitettani. Olimme kavereita Facebookissa ja vielä erikseen silloisessa Messengerissä.
Vastasin tähän vain että ok, eihän sille sitten mitään voi jos ei kiinnosta, mutta josko ei kertaakaan enää viitsisi aliarvioida älykkyyttäni vastaavalla tavalla.
Jälkikäteen ilmenikin että 'hukkaan mennyt puhelinnumero' olikin uusi nainen.
Näitä lukiessa aloin tuntemaan itseni normaaliksi.
Ero on aina kamalaa oli sitten jättäjä tai jätetty.
Itse ymmärrän puhetta kun sanotaan "kiitos moi" oli sitten tekstarilla, soittamalla tai kasvotusten.
Miehistä yksikään ei ole ymmärtänyt puhettani kerralla. Ei naamatusten, tekstarilla eikä soittamalla.
Aina on vaadittu syytä enkä olisi halunnut loukata yhtään sen enempää. Yksi oli takiainen, pari alkoholista ja yksi oli laiska.
En voinut pahoittaa mieltä. Sanoin vaan ettei intressit kohtaa eikä meinannut riittää sekään millään. Yhden kanssa palasin yhteen kun vannoi muuttuvansa.
Eihän tiikeri raidoistaan pääse.
Näissä "vei kamat ja jätti tekstarilla" -jutuista olisi mielenkiintoista kuulla myös se toinen puoli.
Itse nimittäin jätin exän tekstarilla. Ja miksi? No siksi, että hän oli niin väkivaltainen, että olisi todnäk hakannut minut sairaalakuntoon, jos olisin kasvokkain jättänyt. Väkivaltaisuuden ja sairaalloisen mustasukkaisuuden takia hänet jätinkin.
Vierailija kirjoitti:
Näissä "vei kamat ja jätti tekstarilla" -jutuista olisi mielenkiintoista kuulla myös se toinen puoli.
Itse nimittäin jätin exän tekstarilla. Ja miksi? No siksi, että hän oli niin väkivaltainen, että olisi todnäk hakannut minut sairaalakuntoon, jos olisin kasvokkain jättänyt. Väkivaltaisuuden ja sairaalloisen mustasukkaisuuden takia hänet jätinkin.
Minä en eron aikana kertaakaan ole ollut väkivaltainen, saati vihainen.
Selityksiä en ole kaivannut.
Jos suhde loppuu niin se loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä "vei kamat ja jätti tekstarilla" -jutuista olisi mielenkiintoista kuulla myös se toinen puoli.
Itse nimittäin jätin exän tekstarilla. Ja miksi? No siksi, että hän oli niin väkivaltainen, että olisi todnäk hakannut minut sairaalakuntoon, jos olisin kasvokkain jättänyt. Väkivaltaisuuden ja sairaalloisen mustasukkaisuuden takia hänet jätinkin.
Minä en eron aikana kertaakaan ole ollut väkivaltainen, saati vihainen.
Selityksiä en ole kaivannut.
Jos suhde loppuu niin se loppuu.
Toisaalta yritin jättää ex mieheni kasvotusten ja sain turpaa joten olisin voinut käyttää tekstaria.
Hän halusi selityksen ja perustelin eroni henkisellä ja fyysisellä väkivallalla, jota suhteessamme oli.
Hän olisi halunnut minun jäävän, mutten jäänyt.
Vierailija kirjoitti:
Kerro kokemuksistasi!
Mun oma käytös ei varmaan ole parhaasta päästä. Lopetan vaan hiljakseen vastailemasta viesteihin ja hyvin yksisanasesti niihin joihin vastaan. En oikeen itekään tiedä miksi
N40
Minä itse syyllistyin samaan kun erosin poikaystävästäni. Juttelin hyvälle ystävälleni että parisuhde ei oikein enää nappaa ja olen ajatellut erota. No, tämä ystävä päätti sitten illalla baarissa paukauttaa totuuden poikaystävälleni.
Siihen se seurustelu sitten päättyi ja silloin tuntui että ei tämän näin pitänyt mennä. Mutta näin vuosia päästä olen kiitollinen ystävälleni, sillä hän tiesi että itse en välttämättä saisi asiaa kerrottua ihan heti.