Sairaanhoitajaksi opiskelu ja harjoittelun suorittaminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko harjoittelusysteemi todella muuttunut noin paljon reilussa viidessä vuodessa omasta opiskeluajastani, kun moni sanoo, että vuorot voi suunnitella itse? Omana opiskeluaikanani harjoitteluissa (isoissa sairaaloissa) mentiin hyvinkin tiukasti oman ohjaajan vuorojen mukaisesti ja tuntimääristä oli pidettävä tarkasti kiinni. Ainoastaan yövuorot olivat sellaisia, joita ei tarvinnut tehdä useita, vaikka omalla ohjaajalla niitä paljon olisi ollutkin.

Eihän sairaalat voi vaatia opiskelijoita noudattamaan pelkästään ohjaajien työvuoroja.

Ainakin meillä ohjaajiksi oli laitettu ihmisiä, joilla ei edes ollut päivävuoroja, mikä oli kyllä aika outoa.

Miten niin eivät voi vaatia? Tottakai voivat ja useimmiten vaativatkin. Mikä on ihan ymmärrettävää, isolla osastolla voi olla montaa opiskelijaa yhtä aikaa eikä ole kiva jos kaikki tekevät samaa pelkkää aamuvuoroa. Oppiminenkin on silloin aika huonoa.

Kuten kerroin niin omat ohjaajani tekivät edellisessä harkassani paljon viikonloppuja, joten en onnistunut saamaan sen viiden viikon aikana yhtään vapaata viikonloppua. Sellaista se välillä on. Se osasto pyöri lähes samanlaisena 24h joten ohjaajat tekivät paljon myös öitä. Myös pitkät vuorot olivat yleisiä. Tästä joustettiin niin että itselleni tuli vain 3 yötä ja 3 pitkää vuoroa harjoittelun aikana, mutta se juuri johti siihen että kaikki viikonloput oli pakko tehdä, jotta sai tunnit kasaan ohjaajien vuorojen puitteissa.

Tein tuolla osastolla muuten myös kesätyön tänä kesänä ja se oli todella opettavainen, joten kannatti mukisematta tehdä harjoitteluvuorot kuten käskettiin, kun sen jälkeen pyydettiin töihin kesäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko harjoittelusysteemi todella muuttunut noin paljon reilussa viidessä vuodessa omasta opiskeluajastani, kun moni sanoo, että vuorot voi suunnitella itse? Omana opiskeluaikanani harjoitteluissa (isoissa sairaaloissa) mentiin hyvinkin tiukasti oman ohjaajan vuorojen mukaisesti ja tuntimääristä oli pidettävä tarkasti kiinni. Ainoastaan yövuorot olivat sellaisia, joita ei tarvinnut tehdä useita, vaikka omalla ohjaajalla niitä paljon olisi ollutkin.

Eihän sairaalat voi vaatia opiskelijoita noudattamaan pelkästään ohjaajien työvuoroja.

Ainakin meillä ohjaajiksi oli laitettu ihmisiä, joilla ei edes ollut päivävuoroja, mikä oli kyllä aika outoa.

Miten niin eivät voi vaatia? Tottakai voivat ja useimmiten vaativatkin. Mikä on ihan ymmärrettävää, isolla osastolla voi olla montaa opiskelijaa yhtä aikaa eikä ole kiva jos kaikki tekevät samaa pelkkää aamuvuoroa. Oppiminenkin on silloin aika huonoa.

Kuten kerroin niin omat ohjaajani tekivät edellisessä harkassani paljon viikonloppuja, joten en onnistunut saamaan sen viiden viikon aikana yhtään vapaata viikonloppua. Sellaista se välillä on. Se osasto pyöri lähes samanlaisena 24h joten ohjaajat tekivät paljon myös öitä. Myös pitkät vuorot olivat yleisiä. Tästä joustettiin niin että itselleni tuli vain 3 yötä ja 3 pitkää vuoroa harjoittelun aikana, mutta se juuri johti siihen että kaikki viikonloput oli pakko tehdä, jotta sai tunnit kasaan ohjaajien vuorojen puitteissa.

Tein tuolla osastolla muuten myös kesätyön tänä kesänä ja se oli todella opettavainen, joten kannatti mukisematta tehdä harjoitteluvuorot kuten käskettiin, kun sen jälkeen pyydettiin töihin kesäksi.

Ja lisään vielä että osastolla oli käytössä autonominen työvuorosuunnittelu joten kesän 3kk työvuorot sain suunnitella itse, ja toteutuivat aika hyvin suunnitelman mukaan. Toki tein kesän myös öitä ja pitkiä vuoroja siinä missä muutkin, toisin kuin harkassa.

Jos suorittaa vaikka kolme viikkoa, mutta harjoittelu jää kesken, pitääkö ne kaikki viikot suorittaa uudelleen?

Ei kai harjoittelua voi ihan heppoisin perusteluin hylätäkään.

Vierailija kirjoitti:

Niin, suorittaminen tai suorittamatta jättäminen.

Olen nyt sellaisessa elämäntilanteessa, että pohdin, jaksanko oikeasti suorittaa harjoittelua. Harjoittelu alkaisi ensi viikolla ja kestäisi useamman viikon. Oman kokemukseni mukaan se "työelämä" on melko raskasta. Koulussa oleminen olisi paljon helpompaa ja siitä kyllä selviytyisin. Harjoittelussa kuitenkin tehdään täyttä työviikkoa ja tiedän, että vapaa-aikaa ei juuri jää. Sisarukseni kuoli keväällä ja asia on vieläkin melko vaikea, tuntuu, etten vielä ole päässyt yli asiasta.

En halua, että unirytmini menee sekaisin. Ja näin tulee tapahtumaan, jos joudun tekemään epäsäännöllisiä ilta- ja viikonloppuvuoroja tai jopa yövuoroja. En vielä tiedä, millaisia meidän työvuorot on. Hyvät yöunet on kuitenkin olleet niitä tärkeimpiä asioita, millä olen jaksanut tämän ajan kevään jälkeen. En haluaisi kertoa tilanteestani harjoittelupaikassa tai opettajille. Mutta mitä luulette, kannattaisiko se? Ymmärtäisikö he?

Lopeta koulu, niin helpottaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, suorittaminen tai suorittamatta jättäminen.

Olen nyt sellaisessa elämäntilanteessa, että pohdin, jaksanko oikeasti suorittaa harjoittelua. Harjoittelu alkaisi ensi viikolla ja kestäisi useamman viikon. Oman kokemukseni mukaan se "työelämä" on melko raskasta. Koulussa oleminen olisi paljon helpompaa ja siitä kyllä selviytyisin. Harjoittelussa kuitenkin tehdään täyttä työviikkoa ja tiedän, että vapaa-aikaa ei juuri jää. Sisarukseni kuoli keväällä ja asia on vieläkin melko vaikea, tuntuu, etten vielä ole päässyt yli asiasta.

En halua, että unirytmini menee sekaisin. Ja näin tulee tapahtumaan, jos joudun tekemään epäsäännöllisiä ilta- ja viikonloppuvuoroja tai jopa yövuoroja. En vielä tiedä, millaisia meidän työvuorot on. Hyvät yöunet on kuitenkin olleet niitä tärkeimpiä asioita, millä olen jaksanut tämän ajan kevään jälkeen. En haluaisi kertoa tilanteestani harjoittelupaikassa tai opettajille. Mutta mitä luulette, kannattaisiko se? Ymmärtäisikö he?

Lopeta koulu, niin helpottaa

Sekä sitten auttaisi elämässä eteenpäin, jos lopettaisi opiskelun ja jäisi ihan tyhjän päälle?

Mainio idea, jos haluaa pilata elämänsä.

Harjotteluthan on helpointa opiskelussa. MItään ei tarvitse tehdä, paitsi kahvia juoda.

Vierailija kirjoitti:

Harjotteluthan on helpointa opiskelussa. MItään ei tarvitse tehdä, paitsi kahvia juoda.

Ja valittaa miten kovaa hommaa on terveydenhoitotyö. Valivalivali ja sitten taas kahville.

Vierailija kirjoitti:

Mistä noita alapeukkuja?

Miten voisit tehdä valmistumisen jälkeen joka päivä työtä kun harjoittelukin on liikaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harjotteluthan on helpointa opiskelussa. MItään ei tarvitse tehdä, paitsi kahvia juoda.

Ja valittaa miten kovaa hommaa on terveydenhoitotyö. Valivalivali ja sitten taas kahville.

Teidän harjoittelut on sitten vähän erilaisia kuin meidän... Ihan poikki olen tähän mennessä ollut jokaisen 5-6 viikon harkan jälkeen! Ja tämä silti vaikka kokemusta sairaalassa työskentelystä kolmivuorotyössä on kolmen vuoden ajalta ennen sh-opintoja...

Harjoittelun tarkoitus on totuttaa työelämään. Töihin on mentävä silloin, kun työvuorolistassa lukee ja on pakko koittaa jaksaa, vaikka henkilökohtaisessa elämässä tapahtuisi mitä, se on tärkeä oppi harjoittelussa. Se on karua, mutta jossain vaiheessa työelämän realiteetit on opittava. Minä veikkaan, että sinä pärjäät ja jaksat, jos vaan päätät niin. Vuorotyössä tuntuu välillä (kun työvuorot on huonot), että elämä on pelkkää työssä käymistä, mutta toisaalta siinä ei ehdi sitten murehtia muuta kuin miettiä mitä laittaa evääksi ja miten järjestää kaupassa käynnit, nukkumiset & laatuminuutit lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä noita alapeukkuja?

Miten voisit tehdä valmistumisen jälkeen joka päivä työtä kun harjoittelukin on liikaa?

Miten niin liikaa?

Juuri tämä harjoittelu osuu omaan vaikeaan elämäntilanteeseeni, ja minusta on ihan ymmärrettävää, ainakin itsestäni, että se juuri nyt tuntuu vaikealta. Olen kuitenkin vasta vähän aikaa sitten kokenut koko elämääni pysyvästi muuttaneen asian ja läheisen ihmisen menetyksen.

Mielestäni minulla on oikeus olla surullinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä noita alapeukkuja?

Miten voisit tehdä valmistumisen jälkeen joka päivä työtä kun harjoittelukin on liikaa?

Ei sairaala tai mikään osastotyö ole ainoa vaihtoehto sairaanhoitajan tutkinnolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä noita alapeukkuja?

Miten voisit tehdä valmistumisen jälkeen joka päivä työtä kun harjoittelukin on liikaa?

Miten niin liikaa?

Juuri tämä harjoittelu osuu omaan vaikeaan elämäntilanteeseeni, ja minusta on ihan ymmärrettävää, ainakin itsestäni, että se juuri nyt tuntuu vaikealta. Olen kuitenkin vasta vähän aikaa sitten kokenut koko elämääni pysyvästi muuttaneen asian ja läheisen ihmisen menetyksen.

Mielestäni minulla on oikeus olla surullinen.

Onhan sulla oikeus olla surullinen, mutta tekstiesi perusteella alkaa vaikuttaa, ettet psyykkisesti tule tuota jaksoa kestämään, ikävä kyllä täytyy sanoa näin. Vaikutat olevan vielä aika "heikoilla", jos sun tarvii edes miettiä tuota asiaa. On myös harjoittelupaikkaa kohtaan epäreilua, että menet sinne asenteella, että "pääasia että pääsen läpi", ilmeisesti vaikka rimaa hipoen. Kyllä harjoittelujakso pitää ottaa vakavasti. Menet sinne oppimaan. Tarvitset niitä taitoja myöhemmin työelämässä. Noista harkkapaikoista käydään ainakin pääkaupunkiseudulla kova taistelu, joten olisi reilua, että luovutat paikkasi sellaiselle opiskelijalle, joka haluaa mennä harjoitteluun ja haluaa siellä oppia. Tiedän, että opiskelijat ovat etsineet harkkapaikkoja satojenkin kilometrien säteellä päästäkseen edes jonnekin. Harjoittelijana tärkeintä on asenne! Oot harjoittelijana kuitenkin melko suojatussa asemassa, sun ei tarvitse tietää kaikkea eikä sua käytetä työvoimana. Työkavereiltani ja itseltäni on kuollut lähiomaisia, ja työssä vaan on kyettävä toimimaan kohtuullisen suruajan jälkeen. Ei potilaiden hoito saa eikä voi riippua siitä, millainen elämäntilanne on häntä hoitavalla henkilöllä, onko tämä nukkunut yönsä hyvin, onko menossa avioero tms..Ihmisiähän me tietysti ollaan ja huonoja päiviä on kaikilla, mutta ei henkilökohtaiset asiat saa heijastua potilaiden hoitoon!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä noita alapeukkuja?

Miten voisit tehdä valmistumisen jälkeen joka päivä työtä kun harjoittelukin on liikaa?

Miten niin liikaa?

Juuri tämä harjoittelu osuu omaan vaikeaan elämäntilanteeseeni, ja minusta on ihan ymmärrettävää, ainakin itsestäni, että se juuri nyt tuntuu vaikealta. Olen kuitenkin vasta vähän aikaa sitten kokenut koko elämääni pysyvästi muuttaneen asian ja läheisen ihmisen menetyksen.

Mielestäni minulla on oikeus olla surullinen.

Niin sulla onkin. Hyvä, että tunnistat tilanteen ja olet ottamassa vastuuta omasta jaksamisestasi! Sitä pitää useimpien opetella kantapään kautta, eikä siihen juurikaan kannusteta. Voithan kokeilla, jaksatko ja pystyykö harjoittelua sopeuttamaan tai voit miettiä, voisitko jäädä hetkeksi sairaslomalle ja hoitamaan itseäsi, jos olosi on kovin ahdistava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä noita alapeukkuja?

Miten voisit tehdä valmistumisen jälkeen joka päivä työtä kun harjoittelukin on liikaa?

Miten niin liikaa?

Juuri tämä harjoittelu osuu omaan vaikeaan elämäntilanteeseeni, ja minusta on ihan ymmärrettävää, ainakin itsestäni, että se juuri nyt tuntuu vaikealta. Olen kuitenkin vasta vähän aikaa sitten kokenut koko elämääni pysyvästi muuttaneen asian ja läheisen ihmisen menetyksen.

Mielestäni minulla on oikeus olla surullinen.

Onhan sulla oikeus olla surullinen, mutta tekstiesi perusteella alkaa vaikuttaa, ettet psyykkisesti tule tuota jaksoa kestämään, ikävä kyllä täytyy sanoa näin. Vaikutat olevan vielä aika "heikoilla", jos sun tarvii edes miettiä tuota asiaa. On myös harjoittelupaikkaa kohtaan epäreilua, että menet sinne asenteella, että "pääasia että pääsen läpi", ilmeisesti vaikka rimaa hipoen. Kyllä harjoittelujakso pitää ottaa vakavasti. Menet sinne oppimaan. Tarvitset niitä taitoja myöhemmin työelämässä. Noista harkkapaikoista käydään ainakin pääkaupunkiseudulla kova taistelu, joten olisi reilua, että luovutat paikkasi sellaiselle opiskelijalle, joka haluaa mennä harjoitteluun ja haluaa siellä oppia. Tiedän, että opiskelijat ovat etsineet harkkapaikkoja satojenkin kilometrien säteellä päästäkseen edes jonnekin. Harjoittelijana tärkeintä on asenne! Oot harjoittelijana kuitenkin melko suojatussa asemassa, sun ei tarvitse tietää kaikkea eikä sua käytetä työvoimana. Työkavereiltani ja itseltäni on kuollut lähiomaisia, ja työssä vaan on kyettävä toimimaan kohtuullisen suruajan jälkeen. Ei potilaiden hoito saa eikä voi riippua siitä, millainen elämäntilanne on häntä hoitavalla henkilöllä, onko tämä nukkunut yönsä hyvin, onko menossa avioero tms..Ihmisiähän me tietysti ollaan ja huonoja päiviä on kaikilla, mutta ei henkilökohtaiset asiat saa heijastua potilaiden hoitoon!

Minä olen sitä mieltä, että organisaatiolla on vastuu siitä, että työssä on riittävästi hyväkuntoisia työntekijöitä. Ihmisillä pitää olla tilaa sairastaa, surra, nukkua, syödä, liikkua, huolehtia itsestään, lapsistaan, läheisistään - ja joskus se ei ole elämäntilanteen puolesta mahdollista kokopäivätyön kanssa. Se on normaalia ja realismia. Elämässä on erilaisia aikoja. Terve ihminen haluaa tehdä työtä ja kuormittuneen pitää saada levätä, eikä uhrata itseään. Tarvitsemme paljon terveempää kulttuuria monille työpaikoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä noita alapeukkuja?

Miten voisit tehdä valmistumisen jälkeen joka päivä työtä kun harjoittelukin on liikaa?

Miten niin liikaa?

Juuri tämä harjoittelu osuu omaan vaikeaan elämäntilanteeseeni, ja minusta on ihan ymmärrettävää, ainakin itsestäni, että se juuri nyt tuntuu vaikealta. Olen kuitenkin vasta vähän aikaa sitten kokenut koko elämääni pysyvästi muuttaneen asian ja läheisen ihmisen menetyksen.

Mielestäni minulla on oikeus olla surullinen.

Onhan sulla oikeus olla surullinen, mutta tekstiesi perusteella alkaa vaikuttaa, ettet psyykkisesti tule tuota jaksoa kestämään, ikävä kyllä täytyy sanoa näin. Vaikutat olevan vielä aika "heikoilla", jos sun tarvii edes miettiä tuota asiaa. On myös harjoittelupaikkaa kohtaan epäreilua, että menet sinne asenteella, että "pääasia että pääsen läpi", ilmeisesti vaikka rimaa hipoen. Kyllä harjoittelujakso pitää ottaa vakavasti. Menet sinne oppimaan. Tarvitset niitä taitoja myöhemmin työelämässä. Noista harkkapaikoista käydään ainakin pääkaupunkiseudulla kova taistelu, joten olisi reilua, että luovutat paikkasi sellaiselle opiskelijalle, joka haluaa mennä harjoitteluun ja haluaa siellä oppia. Tiedän, että opiskelijat ovat etsineet harkkapaikkoja satojenkin kilometrien säteellä päästäkseen edes jonnekin. Harjoittelijana tärkeintä on asenne! Oot harjoittelijana kuitenkin melko suojatussa asemassa, sun ei tarvitse tietää kaikkea eikä sua käytetä työvoimana. Työkavereiltani ja itseltäni on kuollut lähiomaisia, ja työssä vaan on kyettävä toimimaan kohtuullisen suruajan jälkeen. Ei potilaiden hoito saa eikä voi riippua siitä, millainen elämäntilanne on häntä hoitavalla henkilöllä, onko tämä nukkunut yönsä hyvin, onko menossa avioero tms..Ihmisiähän me tietysti ollaan ja huonoja päiviä on kaikilla, mutta ei henkilökohtaiset asiat saa heijastua potilaiden hoitoon!

Minä olen sitä mieltä, että organisaatiolla on vastuu siitä, että työssä on riittävästi hyväkuntoisia työntekijöitä. Ihmisillä pitää olla tilaa sairastaa, surra, nukkua, syödä, liikkua, huolehtia itsestään, lapsistaan, läheisistään - ja joskus se ei ole elämäntilanteen puolesta mahdollista kokopäivätyön kanssa. Se on normaalia ja realismia. Elämässä on erilaisia aikoja. Terve ihminen haluaa tehdä työtä ja kuormittuneen pitää saada levätä, eikä uhrata itseään. Tarvitsemme paljon terveempää kulttuuria monille työpaikoille.

Mitenkäs organisaatio estää ihmistä sairastamasta, suremasta, syömästä, liikkumasta ym?? Työntekijällä on itsellään myös vastuu elämästään, ei vastuuta voi  vierittää työnantajalle! Jos kokopäivätyö ei sovi, moni työnantaja suostuu osa-aikatyöhön, vuorotteluvapaisiin ym. Kyllä Suomessa työntekijöillä on hyvinkin turvattu asema ja monenlaisia vaihtoehtoja tarjolla. Turha heittäytyä marttyyriksi!!

Asian sivusta, utelias kysyy saako noista palkkaa? Vai palkattomia?

Vierailija kirjoitti:

 Onhan sulla oikeus olla surullinen, mutta tekstiesi perusteella alkaa vaikuttaa, ettet psyykkisesti tule tuota jaksoa kestämään, ikävä kyllä täytyy sanoa näin. Vaikutat olevan vielä aika "heikoilla", jos sun tarvii edes miettiä tuota asiaa. On myös harjoittelupaikkaa kohtaan epäreilua, että menet sinne asenteella, että "pääasia että pääsen läpi", ilmeisesti vaikka rimaa hipoen. Kyllä harjoittelujakso pitää ottaa vakavasti. Menet sinne oppimaan. Tarvitset niitä taitoja myöhemmin työelämässä. Noista harkkapaikoista käydään ainakin pääkaupunkiseudulla kova taistelu, joten olisi reilua, että luovutat paikkasi sellaiselle opiskelijalle, joka haluaa mennä harjoitteluun ja haluaa siellä oppia. Tiedän, että opiskelijat ovat etsineet harkkapaikkoja satojenkin kilometrien säteellä päästäkseen edes jonnekin. Harjoittelijana tärkeintä on asenne! Oot harjoittelijana kuitenkin melko suojatussa asemassa, sun ei tarvitse tietää kaikkea eikä sua käytetä työvoimana. Työkavereiltani ja itseltäni on kuollut lähiomaisia, ja työssä vaan on kyettävä toimimaan kohtuullisen suruajan jälkeen. Ei potilaiden hoito saa eikä voi riippua siitä, millainen elämäntilanne on häntä hoitavalla henkilöllä, onko tämä nukkunut yönsä hyvin, onko menossa avioero tms..Ihmisiähän me tietysti ollaan ja huonoja päiviä on kaikilla, mutta ei henkilökohtaiset asiat saa heijastua potilaiden hoitoon!

Jos olisin heikoilla, en olisi harkinnutkaan koko harjoittelun suorittamista.

Totta kai harjoitteluun mennään oppimaan, eikö se ole ihan itsestäänselvyys? En ymmärrä, miksi minun pitäisi siis luovuttaa paikkani jollekin "paremmalle" vain siksi, että elämässäni kävi nyt juuri tällainen asia. Tällä hetkellä tavoitteena on saada opinnot eteenpäin. Harjoittelun arvosanoilla sen sijaan ei minulle ole mitään merkitystä, koska se tuntuu tässä tilanteessa todella merkityksettömältä asialta. Sisarukseni kuoleman jälkeen moni sellainen pikkujuttu, kuten kouluarvosanat, ei oikeastaan kiinnosta yhtään. Niillä ei ole elämäni kannalta mitään merkitystä.

Harjoittelupaikkatilanteen tiedän valitettavan hyvin, en minäkään ykköstoiveeseeni päässyt harjoittelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Asian sivusta, utelias kysyy saako noista palkkaa? Vai palkattomia?

Palkattomia.