estynyt mies

Mikropenis? Se lyö varmasti miehen kuin miehen lukkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Estoisena miehenä voin kertoa, että vaatii naisen osalta aika valtavia, ellei mahdottomia ponnisteluja että juttu etenisi johonkin, koska estoinen mies ei todellakaan ole niinkuin ne muut miehet jotka lähtee pelkästä pitkästä katseesta vihellellen tekemään lähempää tuttavuutta. Tästä syystä moni nainen varmasti ajatteleekin, ettei mikään mies ole sellaisen vaivan arvoinen, ellei jo heti kättelyssä ota estoisen käyttäytymistä pakkeina.

Joo, mutta jos estoinen mies selvästi antaa pakit? Ei ole kyse vain käyttäytymisestä, vaan mies sanoo selvästi ettei ole kiinnostunut. Ei varmaan kaikki estoiset miehet ole niin epätoivoisia, että sitkeän ja hienotunteisen "pehmittelyn" jälkeen he huolivat naisen kuin naisen, koska ajattelevat etteivät muutakaan saa...

No onko silloin väliä onko mies estoinen vai ei? Selvät pakit on selvät pakit, tuli se keneltä tahansa. Ei kukaan niin hölmö voi olla, että kuvittelee tuollaisen vielä menevän johonkin "vaikeasti tavoiteltava"-juttuun, kyllä se on peli sitten poikki heti siinä.

Näin. Ei kukaan anna pakkeja jos oikeasti kiinnostaa. Kun pakit tulee, ne pitää aina uskoa.

Sensijaan esimerkki tilanteesta, jonka varmasti kuka tahansa nainen ottaa epäsuorina pakkeina: estoinen mies on baaritiskillä ja viereen hakeutuu kiinnostunut nainen tekemään tuttavuutta. Mies ei oikein saa mitään erikoisempaa suustaan ja karkaa sitten hermostuksissaan juomien kanssa, kun oli tilannut myös kaverilleen, vaikka nainen olisikin ollut kiinnostava. Näitähän estoisilla miehillä piisaa, eikä naiset enää jää tuollaisten jälkeen miehestä haaveilemaan.

Kyllä, ottaisin epäsuorina pakkeina. Voisin itsekin toimia samoin tilanteessa, jossa ei-niin-kiinnostava mies tulee tekemään tuttavuutta. Mahdollisimman äkkiä vaan pois tilanteesta jonkin tekosyyn turvin.

Ja juuri tällaisten yli niiden kiinnostuneiden naisten pitäisi ponnistella estoista miestä tavoitellessaan, eli kaikkien epäsuoralta pakeilta vaikuttavien juttujen yli siihen pisteeseen, kunnes mahdollisesti mies sitten antaa ne suorat pakit tai lähtee naisen messiin tiedusteltaessa. Eli käytännössä kaikki kyllä luovuttavat pian jossain vaiheessa, kun kokevat saaneensa ne epäsuorat pakit.

Tilanne on vielä mutkaisempi kun tämmöinen estoinen mies antaa ristiriitaisia viestejä; välillä selkeästi on mukana ja nauttii naisen huomiosta, saattaa jopa sanoa jotain rohkaisevaa, jolloin nainen innostuu mutta tietää, että pitää edetä varovasti. Seuraavassa hetkessä mies onkin etäinen ja välttelevä..mitä he..ttiä? nainen miettii, onko jotenkin pelästyttänyt miehen ja ottaa takapakkia. Ja sama tanssi alkaa alusta. Lopulta naisen pinna alkaa kiristyä, koska eihän KUKAAN mies voi olla noin vässykkä, ettei saa suoraan ilmaistua, onko kiinnostunut vai ei..Huonon hetken koittaessa sitten nainen täräyttää kiinnostuksena päin miehennaamaa ja kappas vaan, mies poistuu takavasemmalle. Onkohan tämmöinen estoinen mies koskaan myöhemmin katunut, ettei tarttunut tilaisuuteen?

Koskaan? Varmasti joka kerta. Estoisella miehellä on vaikea luottaa ja uskoa siihen, että nainen todella olisi kiinnostunut. Ainakin minusta tuntuu, että tulen hulluksi miettiessäni niitä kaikkia mahdollisia merkkejä ja eleitä mitä naisilta tulee, olkoon ne merkit kuinka selviä naisen mielestä tahansa. Omalle kohdalleni on tullut kiinnostuneen oloisia naisia, mutta tosiaankin olen vain niin vässykkä etten saa itsestäni irti sitä  itsevarmuutta ylläpitää sitä "mukana" oloa. Käyttäydyn juuri niin ärsyttävän ristiriitaisesti, että parempana päivänä olen itsevarmempi ja "mukana", mutta toisena taas tekisi mieli vetäytyä kiven alle piiloon ja tutustuminen naiseen pitää ikäänkuin aloittaa taas alusta. Tuossa välissä saatan kelailla kotona, että tarkoittikohan se nyt varmasti sitä mitä luulen yms. jne. Mutta suoraan ei yksikään nainen ole tullut kiinnostuksiaan kuitenkaan ilmaisemaan. Ehkä se saattaisi helpottaa asiaa, tai tiedä sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Estoisena miehenä voin kertoa, että vaatii naisen osalta aika valtavia, ellei mahdottomia ponnisteluja että juttu etenisi johonkin, koska estoinen mies ei todellakaan ole niinkuin ne muut miehet jotka lähtee pelkästä pitkästä katseesta vihellellen tekemään lähempää tuttavuutta. Tästä syystä moni nainen varmasti ajatteleekin, ettei mikään mies ole sellaisen vaivan arvoinen, ellei jo heti kättelyssä ota estoisen käyttäytymistä pakkeina.

Joo, mutta jos estoinen mies selvästi antaa pakit? Ei ole kyse vain käyttäytymisestä, vaan mies sanoo selvästi ettei ole kiinnostunut. Ei varmaan kaikki estoiset miehet ole niin epätoivoisia, että sitkeän ja hienotunteisen "pehmittelyn" jälkeen he huolivat naisen kuin naisen, koska ajattelevat etteivät muutakaan saa...

No onko silloin väliä onko mies estoinen vai ei? Selvät pakit on selvät pakit, tuli se keneltä tahansa. Ei kukaan niin hölmö voi olla, että kuvittelee tuollaisen vielä menevän johonkin "vaikeasti tavoiteltava"-juttuun, kyllä se on peli sitten poikki heti siinä.

Näin. Ei kukaan anna pakkeja jos oikeasti kiinnostaa. Kun pakit tulee, ne pitää aina uskoa.

Sensijaan esimerkki tilanteesta, jonka varmasti kuka tahansa nainen ottaa epäsuorina pakkeina: estoinen mies on baaritiskillä ja viereen hakeutuu kiinnostunut nainen tekemään tuttavuutta. Mies ei oikein saa mitään erikoisempaa suustaan ja karkaa sitten hermostuksissaan juomien kanssa, kun oli tilannut myös kaverilleen, vaikka nainen olisikin ollut kiinnostava. Näitähän estoisilla miehillä piisaa, eikä naiset enää jää tuollaisten jälkeen miehestä haaveilemaan.

Kyllä, ottaisin epäsuorina pakkeina. Voisin itsekin toimia samoin tilanteessa, jossa ei-niin-kiinnostava mies tulee tekemään tuttavuutta. Mahdollisimman äkkiä vaan pois tilanteesta jonkin tekosyyn turvin.

Ja juuri tällaisten yli niiden kiinnostuneiden naisten pitäisi ponnistella estoista miestä tavoitellessaan, eli kaikkien epäsuoralta pakeilta vaikuttavien juttujen yli siihen pisteeseen, kunnes mahdollisesti mies sitten antaa ne suorat pakit tai lähtee naisen messiin tiedusteltaessa. Eli käytännössä kaikki kyllä luovuttavat pian jossain vaiheessa, kun kokevat saaneensa ne epäsuorat pakit.

Tilanne on vielä mutkaisempi kun tämmöinen estoinen mies antaa ristiriitaisia viestejä; välillä selkeästi on mukana ja nauttii naisen huomiosta, saattaa jopa sanoa jotain rohkaisevaa, jolloin nainen innostuu mutta tietää, että pitää edetä varovasti. Seuraavassa hetkessä mies onkin etäinen ja välttelevä..mitä he..ttiä? nainen miettii, onko jotenkin pelästyttänyt miehen ja ottaa takapakkia. Ja sama tanssi alkaa alusta. Lopulta naisen pinna alkaa kiristyä, koska eihän KUKAAN mies voi olla noin vässykkä, ettei saa suoraan ilmaistua, onko kiinnostunut vai ei..Huonon hetken koittaessa sitten nainen täräyttää kiinnostuksena päin miehennaamaa ja kappas vaan, mies poistuu takavasemmalle. Onkohan tämmöinen estoinen mies koskaan myöhemmin katunut, ettei tarttunut tilaisuuteen?

Koskaan? Varmasti joka kerta. Estoisella miehellä on vaikea luottaa ja uskoa siihen, että nainen todella olisi kiinnostunut. Ainakin minusta tuntuu, että tulen hulluksi miettiessäni niitä kaikkia mahdollisia merkkejä ja eleitä mitä naisilta tulee, olkoon ne merkit kuinka selviä naisen mielestä tahansa. Omalle kohdalleni on tullut kiinnostuneen oloisia naisia, mutta tosiaankin olen vain niin vässykkä etten saa itsestäni irti sitä  itsevarmuutta ylläpitää sitä "mukana" oloa. Käyttäydyn juuri niin ärsyttävän ristiriitaisesti, että parempana päivänä olen itsevarmempi ja "mukana", mutta toisena taas tekisi mieli vetäytyä kiven alle piiloon ja tutustuminen naiseen pitää ikäänkuin aloittaa taas alusta. Tuossa välissä saatan kelailla kotona, että tarkoittikohan se nyt varmasti sitä mitä luulen yms. jne. Mutta suoraan ei yksikään nainen ole tullut kiinnostuksiaan kuitenkaan ilmaisemaan. Ehkä se saattaisi helpottaa asiaa, tai tiedä sitten.

Tunnistin tästä paljon itseäni. Lähinnä tuo ylianalysointi toisen sanoista ja käytöksestä on korostunut, sekä vaikeus uskoa aitoon kiinnostukseen silloin, jos olen itsekin miehestä kiinnostunut. Samalla tiedän omankin käytökseni olevan usein niin ristiriitaista, että tulkitseminen voi toiselle osapuolelle olla todella haasteellista, jos ei jopa mahdotonta.

Kyllähän nämä piirteet jonkin verran vaikeuttavat tiettyjä asioita.

Ap:n kirjoitus on kuin omasta kynästäni. Haavoja aukesi.

Minä ihastuin mieheen ensinäkemältä yli kymmenen vuotta sitten. Reilut kolme vuotta sitten hän alkoi lähestyä minua aktiivisesti, ja tästä seurasi puolentoista vuoden ihanien, tuntikausia kestävien jutteluiltojen sarja jomman kumman kotona. Ainoa asia, josta emme koskaan keskustelleet, oli kummankin parisuhdehistoria. Olemme kumpikin sanavalmiita ja huumorintajuisia, mutta samalla hyvin varovaisia. Hän ei varsinaisesti vältellyt minua, mutta jos olin kosketusetäisyydellä, hän mykistyi ja jähmettyi. Kun rohkaistuin ehdottamaan halausta erotessamme, sain pitkän, ihanan karhunhalauksen, mutta kertaakaan asia ei edennyt. Hän on hetero kuten minäkin.

Puolitoista vuotta sitten hän ei enää ehdotellut tapaamisia, mutta suostui muitta mutkitta minun ehdotuksiini. Saapuminen alkoi venyä totutusta. Partavesi jäi pois. Silti hän käyttäytyi kuin ennenkin ja oli hauska, nokkela ja hurmaava. Alkukeväästä erehdyin pyytämään häntä paikkaan, jossa olimme tuttavuutemme alussa käväisseet, mutta hänen kasvoiltaan paistoi valtava kiusaantuneisuus. Harhautin keskustelun muualle ja hän yhtyi harhautukseen. Selitin tilannetta ja kokonaistilannetta itselleni sillä, että hänellä on koko tämän ajan ollut yhä enemmän huolta melko kaukana asuvista sukulaisistaan, mutta tämä selitys ei kanna enää, koska ainoa elonmerkki hänestä on kevään jälkeen ollut synttärionnittelu, jonka Facebook patisti hänet tekemään.

Sydämeni meni rikki pitkän hivutuksen jälkeen. En ole koskaan aikaisemmin rakastunut, mutta nyt olen, edelleen. En halua tietää, onko hänellä nainen vai kyllästyikö hän minun seuraani, koska kumpikin vaihtoehto on kestämätön. Ehkä pääsisin tästä yli, jollemme asuisi niin lähekkäin, että yhteentörmäys on väistämätön ennen pitkää. Ehkä luikin häpeissäni pitkin sivukatuja loppuikäni ja haudon muistoissani sitä oikeaa, joka pääsi karkuun. :(

Vastaus ap:n kysymykseen? On kaksi vaihtoehtoa: vedät laastarin irti joko nopeasti tai nyhdät sitä nahastasi hamaan tulevaisuuteen. Minä nyhdin, koska pelkäsin mahdollista torjuntaa. Ja torjuntahan sieltä sitten tavallaan tuli, vaikka pikkuruinen toivo kieltämättä vielä elää. Henkitoreissaan.

Pitää tähän itsekin kirjoittaa, että tulen varmasti olemaan sellainen ihminen joka oikeasti tarvitsee pitkän tutustumisen ennenkuin voin päästää toisen kunnolla lähelleni. Muuten minulla ei ole toivoakaan parisuhteesta. Itse olen siis nainen ja kokenut paljon ikäviä juttuja ihmisten toimesta ja senkin vuoksi minusta on tullut aika varovainen. Ei ole paljon rohkeutta tutustua ja muutenkin luottamuksen saaminen aika hidasta. Uskon tämän olevan aika negatiivinen asia ja monet varmasti tykkäisivät edetä nopeammin. Sinänsä olen ihan empaattinen ja tunteellinen ihminen muutenkin, mutta ehkä se "toisen lähelle päästäminen" ja luottaminen on niin vaikeaa, että ei helposti saa niitä suojakuoria pois ja ainakin ei meinaa uskaltaa olla rennosti toisen seurassa. Aina pieni ajatus, että jotain pahaa kuitenkin sattuu ja toinen ei olekaan luotettava. En siis ihmiselle itselleen näytä näitä tunteita ja pyrin olemaan mukava, mutta samalla usein ajatus etten vaan pysty etenemään ihan omista "rajoistani" johtuen. Pitäisi oikeasti mennä niin hitaasti, että vaikeaa keneltäkään on sitä vaatia muutenkaan. En tiedä jäänkö sitten sinkuksi.

no aina on toivoa

Vierailija kirjoitti:

Pitää tähän itsekin kirjoittaa, että tulen varmasti olemaan sellainen ihminen joka oikeasti tarvitsee pitkän tutustumisen ennenkuin voin päästää toisen kunnolla lähelleni. Muuten minulla ei ole toivoakaan parisuhteesta. Itse olen siis nainen ja kokenut paljon ikäviä juttuja ihmisten toimesta ja senkin vuoksi minusta on tullut aika varovainen. Ei ole paljon rohkeutta tutustua ja muutenkin luottamuksen saaminen aika hidasta. Uskon tämän olevan aika negatiivinen asia ja monet varmasti tykkäisivät edetä nopeammin. Sinänsä olen ihan empaattinen ja tunteellinen ihminen muutenkin, mutta ehkä se "toisen lähelle päästäminen" ja luottaminen on niin vaikeaa, että ei helposti saa niitä suojakuoria pois ja ainakin ei meinaa uskaltaa olla rennosti toisen seurassa. Aina pieni ajatus, että jotain pahaa kuitenkin sattuu ja toinen ei olekaan luotettava. En siis ihmiselle itselleen näytä näitä tunteita ja pyrin olemaan mukava, mutta samalla usein ajatus etten vaan pysty etenemään ihan omista "rajoistani" johtuen. Pitäisi oikeasti mennä niin hitaasti, että vaikeaa keneltäkään on sitä vaatia muutenkaan. En tiedä jäänkö sitten sinkuksi.

Samaistun tähän. Olen huomannut, ettei tosiaan ole parisuhdetta etsiessä hyvä ominaisuus. Vaatii todella paljon ymmärrystä, kärsivällisyyttä ja joustamistakin siltä toiselta, jotta homman voisi saada toimimaan. Alkuun joutuu mennä täysin sen hitaamman ehdoilla. Jos toinen on nopeasti etenevää sorttia, koko juttu on aika lailla tuhoon tuomittu.

Joku voi myös ajatella, että se alkuun korostuva, vähän kylmältäkin vaikuttava käytös on koko totuus. Mutta todellisuudessa käytös voi olla aivan toisenlaista, kun tuntee kunnolla ja luottamus on saavutettu. Yleensä onkin. Se rentous tulee nimenomaan sen myötä kun huomaa, että toinen on luottamuksen arvoinen ja pysyy vierellä myös silloin kun kaikki ei mene kuin elokuvissa.

Estyneillä miehillä voisi ainakin jonkinverran auttaa pornon katsomisen vähentäminen, sekin etäännyttää ja aiheuttaa estoisuutta. Helpommin toki sanottu kuin tehty.

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kirjoitus on kuin omasta kynästäni. Haavoja aukesi.

Minä ihastuin mieheen ensinäkemältä yli kymmenen vuotta sitten. Reilut kolme vuotta sitten hän alkoi lähestyä minua aktiivisesti, ja tästä seurasi puolentoista vuoden ihanien, tuntikausia kestävien jutteluiltojen sarja jomman kumman kotona. Ainoa asia, josta emme koskaan keskustelleet, oli kummankin parisuhdehistoria. Olemme kumpikin sanavalmiita ja huumorintajuisia, mutta samalla hyvin varovaisia. Hän ei varsinaisesti vältellyt minua, mutta jos olin kosketusetäisyydellä, hän mykistyi ja jähmettyi. Kun rohkaistuin ehdottamaan halausta erotessamme, sain pitkän, ihanan karhunhalauksen, mutta kertaakaan asia ei edennyt. Hän on hetero kuten minäkin.

Puolitoista vuotta sitten hän ei enää ehdotellut tapaamisia, mutta suostui muitta mutkitta minun ehdotuksiini. Saapuminen alkoi venyä totutusta. Partavesi jäi pois. Silti hän käyttäytyi kuin ennenkin ja oli hauska, nokkela ja hurmaava. Alkukeväästä erehdyin pyytämään häntä paikkaan, jossa olimme tuttavuutemme alussa käväisseet, mutta hänen kasvoiltaan paistoi valtava kiusaantuneisuus. Harhautin keskustelun muualle ja hän yhtyi harhautukseen. Selitin tilannetta ja kokonaistilannetta itselleni sillä, että hänellä on koko tämän ajan ollut yhä enemmän huolta melko kaukana asuvista sukulaisistaan, mutta tämä selitys ei kanna enää, koska ainoa elonmerkki hänestä on kevään jälkeen ollut synttärionnittelu, jonka Facebook patisti hänet tekemään.

Sydämeni meni rikki pitkän hivutuksen jälkeen. En ole koskaan aikaisemmin rakastunut, mutta nyt olen, edelleen. En halua tietää, onko hänellä nainen vai kyllästyikö hän minun seuraani, koska kumpikin vaihtoehto on kestämätön. Ehkä pääsisin tästä yli, jollemme asuisi niin lähekkäin, että yhteentörmäys on väistämätön ennen pitkää. Ehkä luikin häpeissäni pitkin sivukatuja loppuikäni ja haudon muistoissani sitä oikeaa, joka pääsi karkuun. :(

Vastaus ap:n kysymykseen? On kaksi vaihtoehtoa: vedät laastarin irti joko nopeasti tai nyhdät sitä nahastasi hamaan tulevaisuuteen. Minä nyhdin, koska pelkäsin mahdollista torjuntaa. Ja torjuntahan sieltä sitten tavallaan tuli, vaikka pikkuruinen toivo kieltämättä vielä elää. Henkitoreissaan.

Voisitko mitenkään ottaa puheeksi, että onko välillänne tapahtunut jotain, miksi mies on ollut etäisempi?

Harmillista, jos noin hieno yhteys katkeaa..voihan olla tapahtunut jokin väärinkäsitys tms., mikä selittäisi tuon käytöksen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kirjoitus on kuin omasta kynästäni. Haavoja aukesi.

Minä ihastuin mieheen ensinäkemältä yli kymmenen vuotta sitten. Reilut kolme vuotta sitten hän alkoi lähestyä minua aktiivisesti, ja tästä seurasi puolentoista vuoden ihanien, tuntikausia kestävien jutteluiltojen sarja jomman kumman kotona. Ainoa asia, josta emme koskaan keskustelleet, oli kummankin parisuhdehistoria. Olemme kumpikin sanavalmiita ja huumorintajuisia, mutta samalla hyvin varovaisia. Hän ei varsinaisesti vältellyt minua, mutta jos olin kosketusetäisyydellä, hän mykistyi ja jähmettyi. Kun rohkaistuin ehdottamaan halausta erotessamme, sain pitkän, ihanan karhunhalauksen, mutta kertaakaan asia ei edennyt. Hän on hetero kuten minäkin.

Puolitoista vuotta sitten hän ei enää ehdotellut tapaamisia, mutta suostui muitta mutkitta minun ehdotuksiini. Saapuminen alkoi venyä totutusta. Partavesi jäi pois. Silti hän käyttäytyi kuin ennenkin ja oli hauska, nokkela ja hurmaava. Alkukeväästä erehdyin pyytämään häntä paikkaan, jossa olimme tuttavuutemme alussa käväisseet, mutta hänen kasvoiltaan paistoi valtava kiusaantuneisuus. Harhautin keskustelun muualle ja hän yhtyi harhautukseen. Selitin tilannetta ja kokonaistilannetta itselleni sillä, että hänellä on koko tämän ajan ollut yhä enemmän huolta melko kaukana asuvista sukulaisistaan, mutta tämä selitys ei kanna enää, koska ainoa elonmerkki hänestä on kevään jälkeen ollut synttärionnittelu, jonka Facebook patisti hänet tekemään.

Sydämeni meni rikki pitkän hivutuksen jälkeen. En ole koskaan aikaisemmin rakastunut, mutta nyt olen, edelleen. En halua tietää, onko hänellä nainen vai kyllästyikö hän minun seuraani, koska kumpikin vaihtoehto on kestämätön. Ehkä pääsisin tästä yli, jollemme asuisi niin lähekkäin, että yhteentörmäys on väistämätön ennen pitkää. Ehkä luikin häpeissäni pitkin sivukatuja loppuikäni ja haudon muistoissani sitä oikeaa, joka pääsi karkuun. :(

Vastaus ap:n kysymykseen? On kaksi vaihtoehtoa: vedät laastarin irti joko nopeasti tai nyhdät sitä nahastasi hamaan tulevaisuuteen. Minä nyhdin, koska pelkäsin mahdollista torjuntaa. Ja torjuntahan sieltä sitten tavallaan tuli, vaikka pikkuruinen toivo kieltämättä vielä elää. Henkitoreissaan.

Voisitko mitenkään ottaa puheeksi, että onko välillänne tapahtunut jotain, miksi mies on ollut etäisempi?

Harmillista, jos noin hieno yhteys katkeaa..voihan olla tapahtunut jokin väärinkäsitys tms., mikä selittäisi tuon käytöksen?

Kiitos, kun kommentoit noin lämpimästi. Olen keksinyt tusinoittain selityksiä, mutta niitä kaikkia yhdistää se lopputulema, että häntä ei vain kiinnosta enää. En kiusaa häntä kyselemällä, koska en halua pakottaa häntä sanomaan minulle pahasti. "Ei kiinnosta" on asia, jota ei kerta kaikkiaan voi sanoa hellävaraisesti.

En halua uskoa hänestä sitä, mitä yksi keksimistäni selityksistä koskee: hänen kiinnostuksensa alkoi hiipua sen jälkeen, kun jäin aivan yllättäen työttömäksi (minulla on hyvä koulutus ja hieno ura takanani, joten työttömyyden piteneminen ei ollut näkyvissä). Mitään romanttista suhdetta ei ollut (muualla kuin minun toiveissani), eikä hänenlaiseltaan ihmiseltä odottaisi kaveruuden täydellistä lopettamista tuollaisen syyn vuoksi. En pysty lohduttautumaan kliseisesti sillä, että "ei hän sitten ollut oikea ystävä", koska minulle hän oli jotain sellaista, jota en ole ennen kokenut: se palapelin palanen, jonka en tiennyt puuttuneen elämästäni.

En tiedä enkä hyväksy sitä, että hän muuttui passiiviseksi ja lopulta vain jäi pois. En kuitenkaan tyrkyttäydy hänen maailmaansa enää, kun nyt on selvää, ettei hän halua minua siihen. Kun ei vastakaikua kuulu ollenkaan, on syytä lopulta antaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kirjoitus on kuin omasta kynästäni. Haavoja aukesi.

Minä ihastuin mieheen ensinäkemältä yli kymmenen vuotta sitten. Reilut kolme vuotta sitten hän alkoi lähestyä minua aktiivisesti, ja tästä seurasi puolentoista vuoden ihanien, tuntikausia kestävien jutteluiltojen sarja jomman kumman kotona. Ainoa asia, josta emme koskaan keskustelleet, oli kummankin parisuhdehistoria. Olemme kumpikin sanavalmiita ja huumorintajuisia, mutta samalla hyvin varovaisia. Hän ei varsinaisesti vältellyt minua, mutta jos olin kosketusetäisyydellä, hän mykistyi ja jähmettyi. Kun rohkaistuin ehdottamaan halausta erotessamme, sain pitkän, ihanan karhunhalauksen, mutta kertaakaan asia ei edennyt. Hän on hetero kuten minäkin.

Puolitoista vuotta sitten hän ei enää ehdotellut tapaamisia, mutta suostui muitta mutkitta minun ehdotuksiini. Saapuminen alkoi venyä totutusta. Partavesi jäi pois. Silti hän käyttäytyi kuin ennenkin ja oli hauska, nokkela ja hurmaava. Alkukeväästä erehdyin pyytämään häntä paikkaan, jossa olimme tuttavuutemme alussa käväisseet, mutta hänen kasvoiltaan paistoi valtava kiusaantuneisuus. Harhautin keskustelun muualle ja hän yhtyi harhautukseen. Selitin tilannetta ja kokonaistilannetta itselleni sillä, että hänellä on koko tämän ajan ollut yhä enemmän huolta melko kaukana asuvista sukulaisistaan, mutta tämä selitys ei kanna enää, koska ainoa elonmerkki hänestä on kevään jälkeen ollut synttärionnittelu, jonka Facebook patisti hänet tekemään.

Sydämeni meni rikki pitkän hivutuksen jälkeen. En ole koskaan aikaisemmin rakastunut, mutta nyt olen, edelleen. En halua tietää, onko hänellä nainen vai kyllästyikö hän minun seuraani, koska kumpikin vaihtoehto on kestämätön. Ehkä pääsisin tästä yli, jollemme asuisi niin lähekkäin, että yhteentörmäys on väistämätön ennen pitkää. Ehkä luikin häpeissäni pitkin sivukatuja loppuikäni ja haudon muistoissani sitä oikeaa, joka pääsi karkuun. :(

Vastaus ap:n kysymykseen? On kaksi vaihtoehtoa: vedät laastarin irti joko nopeasti tai nyhdät sitä nahastasi hamaan tulevaisuuteen. Minä nyhdin, koska pelkäsin mahdollista torjuntaa. Ja torjuntahan sieltä sitten tavallaan tuli, vaikka pikkuruinen toivo kieltämättä vielä elää. Henkitoreissaan.

Voisitko mitenkään ottaa puheeksi, että onko välillänne tapahtunut jotain, miksi mies on ollut etäisempi?

Harmillista, jos noin hieno yhteys katkeaa..voihan olla tapahtunut jokin väärinkäsitys tms., mikä selittäisi tuon käytöksen?

Kiitos, kun kommentoit noin lämpimästi. Olen keksinyt tusinoittain selityksiä, mutta niitä kaikkia yhdistää se lopputulema, että häntä ei vain kiinnosta enää. En kiusaa häntä kyselemällä, koska en halua pakottaa häntä sanomaan minulle pahasti. "Ei kiinnosta" on asia, jota ei kerta kaikkiaan voi sanoa hellävaraisesti.

En halua uskoa hänestä sitä, mitä yksi keksimistäni selityksistä koskee: hänen kiinnostuksensa alkoi hiipua sen jälkeen, kun jäin aivan yllättäen työttömäksi (minulla on hyvä koulutus ja hieno ura takanani, joten työttömyyden piteneminen ei ollut näkyvissä). Mitään romanttista suhdetta ei ollut (muualla kuin minun toiveissani), eikä hänenlaiseltaan ihmiseltä odottaisi kaveruuden täydellistä lopettamista tuollaisen syyn vuoksi. En pysty lohduttautumaan kliseisesti sillä, että "ei hän sitten ollut oikea ystävä", koska minulle hän oli jotain sellaista, jota en ole ennen kokenut: se palapelin palanen, jonka en tiennyt puuttuneen elämästäni.

En tiedä enkä hyväksy sitä, että hän muuttui passiiviseksi ja lopulta vain jäi pois. En kuitenkaan tyrkyttäydy hänen maailmaansa enää, kun nyt on selvää, ettei hän halua minua siihen. Kun ei vastakaikua kuulu ollenkaan, on syytä lopulta antaa olla.

Kiinnostuksen puute on kyllä loogisin selitys sille, ettei vastakaikua kuulu - oli syy taustalla sitten mikä tahansa. Passivoituminen on kuitenkin aika yleisesti käytetty tapa viestittää toiselle, ettei välitä olla tekemisissä. Hienovaraisempi tapa ilmaista asia kuin sanoa suoraan, vaikkakaan ei kiva tapa sekään.

Se vaan täytyy uskoa, että vaikka itsellä olisi ollut miten hyvä tunne siitä toisesta (jopa tunne "oikeasta"), ei hän ole välttämättä ajatellut samoin. Sitähän miehen käytös vahvasti viestittää. Roikkumaan ei koskaan kannata jäädä, jos suhde on selvästi yksipuolinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n kirjoitus on kuin omasta kynästäni. Haavoja aukesi.

Minä ihastuin mieheen ensinäkemältä yli kymmenen vuotta sitten. Reilut kolme vuotta sitten hän alkoi lähestyä minua aktiivisesti, ja tästä seurasi puolentoista vuoden ihanien, tuntikausia kestävien jutteluiltojen sarja jomman kumman kotona. Ainoa asia, josta emme koskaan keskustelleet, oli kummankin parisuhdehistoria. Olemme kumpikin sanavalmiita ja huumorintajuisia, mutta samalla hyvin varovaisia. Hän ei varsinaisesti vältellyt minua, mutta jos olin kosketusetäisyydellä, hän mykistyi ja jähmettyi. Kun rohkaistuin ehdottamaan halausta erotessamme, sain pitkän, ihanan karhunhalauksen, mutta kertaakaan asia ei edennyt. Hän on hetero kuten minäkin.

Puolitoista vuotta sitten hän ei enää ehdotellut tapaamisia, mutta suostui muitta mutkitta minun ehdotuksiini. Saapuminen alkoi venyä totutusta. Partavesi jäi pois. Silti hän käyttäytyi kuin ennenkin ja oli hauska, nokkela ja hurmaava. Alkukeväästä erehdyin pyytämään häntä paikkaan, jossa olimme tuttavuutemme alussa käväisseet, mutta hänen kasvoiltaan paistoi valtava kiusaantuneisuus. Harhautin keskustelun muualle ja hän yhtyi harhautukseen. Selitin tilannetta ja kokonaistilannetta itselleni sillä, että hänellä on koko tämän ajan ollut yhä enemmän huolta melko kaukana asuvista sukulaisistaan, mutta tämä selitys ei kanna enää, koska ainoa elonmerkki hänestä on kevään jälkeen ollut synttärionnittelu, jonka Facebook patisti hänet tekemään.

Sydämeni meni rikki pitkän hivutuksen jälkeen. En ole koskaan aikaisemmin rakastunut, mutta nyt olen, edelleen. En halua tietää, onko hänellä nainen vai kyllästyikö hän minun seuraani, koska kumpikin vaihtoehto on kestämätön. Ehkä pääsisin tästä yli, jollemme asuisi niin lähekkäin, että yhteentörmäys on väistämätön ennen pitkää. Ehkä luikin häpeissäni pitkin sivukatuja loppuikäni ja haudon muistoissani sitä oikeaa, joka pääsi karkuun. :(

Vastaus ap:n kysymykseen? On kaksi vaihtoehtoa: vedät laastarin irti joko nopeasti tai nyhdät sitä nahastasi hamaan tulevaisuuteen. Minä nyhdin, koska pelkäsin mahdollista torjuntaa. Ja torjuntahan sieltä sitten tavallaan tuli, vaikka pikkuruinen toivo kieltämättä vielä elää. Henkitoreissaan.

Voisitko mitenkään ottaa puheeksi, että onko välillänne tapahtunut jotain, miksi mies on ollut etäisempi?

Harmillista, jos noin hieno yhteys katkeaa..voihan olla tapahtunut jokin väärinkäsitys tms., mikä selittäisi tuon käytöksen?

Kiitos, kun kommentoit noin lämpimästi. Olen keksinyt tusinoittain selityksiä, mutta niitä kaikkia yhdistää se lopputulema, että häntä ei vain kiinnosta enää. En kiusaa häntä kyselemällä, koska en halua pakottaa häntä sanomaan minulle pahasti. "Ei kiinnosta" on asia, jota ei kerta kaikkiaan voi sanoa hellävaraisesti.

En halua uskoa hänestä sitä, mitä yksi keksimistäni selityksistä koskee: hänen kiinnostuksensa alkoi hiipua sen jälkeen, kun jäin aivan yllättäen työttömäksi (minulla on hyvä koulutus ja hieno ura takanani, joten työttömyyden piteneminen ei ollut näkyvissä). Mitään romanttista suhdetta ei ollut (muualla kuin minun toiveissani), eikä hänenlaiseltaan ihmiseltä odottaisi kaveruuden täydellistä lopettamista tuollaisen syyn vuoksi. En pysty lohduttautumaan kliseisesti sillä, että "ei hän sitten ollut oikea ystävä", koska minulle hän oli jotain sellaista, jota en ole ennen kokenut: se palapelin palanen, jonka en tiennyt puuttuneen elämästäni.

En tiedä enkä hyväksy sitä, että hän muuttui passiiviseksi ja lopulta vain jäi pois. En kuitenkaan tyrkyttäydy hänen maailmaansa enää, kun nyt on selvää, ettei hän halua minua siihen. Kun ei vastakaikua kuulu ollenkaan, on syytä lopulta antaa olla.

Sulla tietysti oli syviä tunteita häntä kohtaan, ja peilaat hänen käytöstään niiden läpi. Kyllähän joskus ihmiset vain etääntyvät toisistaan vaikkei mitään erityistä syytä olisikaan, tai halua yhteyden katkaisemiseen. En itsekään tapaa kaikkien ystävieni kanssa joka vuosi, emmekä edes soittele tms. mutta ei meidän väleissä ole mitään huononemista tapahtunut. Kun tavataan, kaikki jatkuu kuin mitäänpidepää taukoa ei olisi ollutkaan. Tekin olitte tunteneet vuosia, joten ehkä kaverisuhteenne jotenkin arkipäiväistyi? Tietenkin olet oikeassa siinä, ettei itseään pidä tyrkyttää. Kyllä varmaan oikean kiinnostuksen vaistoaa.

Ei kai tuollaisessa tilanteessa ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin kysyä kiinnostuksesta suoraan?

Täytyy kyllä sanoa, että erikoinen tilanne

Vierailija kirjoitti:

Ei kai tuollaisessa tilanteessa ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin kysyä kiinnostuksesta suoraan?

Se on minusta paras toimintatapa.  Pätee myös muissa tilanteissa, joissa toisen käytöstä on vaikea tulkita.

miten tuolainen ap kuvailema tilanne voi koskaan edetä mihkään, jollei jompi kumpi avaa suutaan tai tee aloitetta

Mies on varmaan metoon uhri, eikä uskalla enää olla luonnollisesti naisen lähellä.

Vierailija kirjoitti:

miten tuolainen ap kuvailema tilanne voi koskaan edetä mihkään, jollei jompi kumpi avaa suutaan tai tee aloitetta

Eihän se voikaan edetä ja todennäköisesti menee niin että koko tilanne livahtaa estyneeltä mieheltä ohi ja naisen nappaa sitten se mies joka uskaltaa suunsa avata. Niin se evoluutio pelittää ja estyneet geenit pikkuhiljaa väistyy.

onko me-toon uhri :)

Ap tulee sitten 5 vuoden päästä avautumaan kun tilanne on yhä sama