Apua teinihelvetissä jaksamiseen

Kun lapset kasvattaa kurissa ja herran pelossa, niin ei tule ongelmia. Tämä ei tarkoita piiskaamista, huutamista tms. vaan tiukkaa komentoa, rajoja ja kunnoitusta vanhempia kohtaan. Näin lapsi kokee turvaa ja tunnetta, että vanhemmat välittää ja huolehtii. Meillä lapset on pienestä asti laitettu tekemään kotihommia ja siivoamaan huoneet. Nurmikon joutuu heti leikkaamaan, kun jalat yltää polkimille. Ja ovat selvästi tykänneet, kun pääsee tekemään kaikea normi juttuja, mitä perus elämään kuuluu.

Lapsi saa mallin kodista ja vanhemmista, joka heijastuu lapsen omaan käytökseen.

Teini tarvitsee paljon huomiota ja rakkautta, vaikka ei vastaisi siihen aikuisen toivomalla tavalla. Arvostava kielenkäyttö on tärkeää ja siinä se aikuisuus punnitaan: jos nuori vastaa tylysti, oman pettymyksen ei saa antaa kääntyä kiukutteluksi vanhemman puolelta vaan maltti pitää säilyttää.

Suosittelen sinulle ja miehellesi Janne Viljamaan kirjaa Mitä ihmettä minä teen tämän teinin kanssa? Jo se auttaa olemaan kärsivällinen että tajuaa, mitä teinin aivoissa on meneillään ja miksi monet taidot ovat hetkellisesti taantuneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä tilanne! Onko sinulla omat tukiverkot kunnossa, joku jolle voit asiasta puhua? Tai auttaisiko teitä ammattiapu, perheterapia tms? Miten pojan isä näkee tilanteen, onko hän kuvioissa? Jaksamista teille kaikille!

Olen naimisissa pojan isän kanssa, ja isovanhemmat ovat kyllä meidän tukiverkostona myöskin. Yksin en ole asiani kanssa onneksi.

Johonkin perheterapiaan lähtisin kyllä mielelläni purkamaan tätä, mutta miten sinne pääsee? Tuntuu, että yksi syy oireiluun on 6 vuotta nuorempi sisko, että hänen synnyttyään esikoinen olisi jäänyt varjoon. En tiedä.

Ap

Kyllähän tiedät, että esikoinen on jäänyt varjoon. Ala kaveriksi syrjitylle lapselle, hän haluaa olla yhtä rakastettu kuin siskonsa ja tuntea sen.  Varmaan lähentäisi samalla teinin suhtautumista siskoonsa. Vanhemmat ohjailevat lasten käytöstä ja tunteita.

Välillä koitan kaveeraustaktiikkaa, erityisesti kesällä, kun ei ollut kouluvelvotteita eikä mun tarvinnut "nalkuttaa". Kai hän minusta välittää, kun jopa juteltiin puhelimessa, kun olin kesällä viiden päivän reissussa kuopuksen kanssa. Jopa kysyi milloin tullaan takaisin, jonka tulkitsin kaipuuksi. Tiedä häntä sitten.

Lapset ovat keskenään niin erilaiset, teini ei ole koskaan ollut läheisyydenkaipuinen tai läheisriippuvainen, toisin kuin kuopus, joka vaatii läheisyyttä. En tiedä miten teini tämän aistii, kun pikkusiskoa pitää olla halimassa, kutittelemassa jne. Onko se häneltä pois? Kyllä isänsä körmyyttää välillä "äikähengessä", saa siis omanlaistaan huomiota.

Ap

"äijähengessä"

Siis mitä ihmettä? Katselet vierestä, kun teinille annettu huomio on vain körmyyttämistä. Nyt heti lukemaan kasvatuspalstoja! Peiliin katsomisen paikka vanhemmilla. Toivottavasti ymmärrätte, mitä olette tehneet ja jättänyt tekemättä. Sanon tämän hyvällä ohjauksella.

Ei anna minun lähestyä, halata, koskea! Totta kai osoitan välittäväni hänestä koettamalla kysyä kuulumiset, koettamalla jutella, kuuntelemalla silloin kun hän sattuu sillä päällä olemaan. Eli harvoin. Fyysistä läheisyyttä ei kuitenkaan siedä, muuta kuin tuommoista hassuttelun varjolla painimista jne.

Kuinka moni teinipoika antaa äidin halata?

Ap

Olen aina halannut paljon KAIKKIA lapsiani ja nyt 15 vee poika on alkanut halata todella lämpimästi ja tiukasti. Välillä on pitänyt kiukun läpi halaus tehdä ja olen sanonut tietäväni, että lapsi on kiukkuinen, mutta kärsii varmaan kuitenkin halipulasta. Kysynyt, että olenko oikeassa ja lapsi on lopulta myöntänyt. Sen jälkeen on halattu niin kauan, että kiukku on poissa.

Meillä on toiminut enkä näe, että kokeilemalla mitään voi hävitäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä tilanne! Onko sinulla omat tukiverkot kunnossa, joku jolle voit asiasta puhua? Tai auttaisiko teitä ammattiapu, perheterapia tms? Miten pojan isä näkee tilanteen, onko hän kuvioissa? Jaksamista teille kaikille!

Olen naimisissa pojan isän kanssa, ja isovanhemmat ovat kyllä meidän tukiverkostona myöskin. Yksin en ole asiani kanssa onneksi.

Johonkin perheterapiaan lähtisin kyllä mielelläni purkamaan tätä, mutta miten sinne pääsee? Tuntuu, että yksi syy oireiluun on 6 vuotta nuorempi sisko, että hänen synnyttyään esikoinen olisi jäänyt varjoon. En tiedä.

Ap

Kyllähän tiedät, että esikoinen on jäänyt varjoon. Ala kaveriksi syrjitylle lapselle, hän haluaa olla yhtä rakastettu kuin siskonsa ja tuntea sen.  Varmaan lähentäisi samalla teinin suhtautumista siskoonsa. Vanhemmat ohjailevat lasten käytöstä ja tunteita.

Välillä koitan kaveeraustaktiikkaa, erityisesti kesällä, kun ei ollut kouluvelvotteita eikä mun tarvinnut "nalkuttaa". Kai hän minusta välittää, kun jopa juteltiin puhelimessa, kun olin kesällä viiden päivän reissussa kuopuksen kanssa. Jopa kysyi milloin tullaan takaisin, jonka tulkitsin kaipuuksi. Tiedä häntä sitten.

Lapset ovat keskenään niin erilaiset, teini ei ole koskaan ollut läheisyydenkaipuinen tai läheisriippuvainen, toisin kuin kuopus, joka vaatii läheisyyttä. En tiedä miten teini tämän aistii, kun pikkusiskoa pitää olla halimassa, kutittelemassa jne. Onko se häneltä pois? Kyllä isänsä körmyyttää välillä "äikähengessä", saa siis omanlaistaan huomiota.

Ap

Mulla on välillä rasittava teinipoika, mutta olemmei istuneet paljon sylkyssä sohvalla ja halaan joka päivä häntä. Vaikka poika näyttää isolta, hän tarvitsee paljon hellyyttä silti. Kutsun päivittäin kullannupuksi jne.

Ap sun teinisi varmaan kokee, ettet rakasta häntä. Murrosiässä tunne-elämä mustavalkoistuu muutenkin ja sä et edes hali häntä, vaikka halit koko ajan sisarusta.

Nyt sun pitää alkaa äkkiä korjata vahinkoa. Sun pitää joka päivä alkaa sanoa pojalle, että rakastat häntä aina ja halata myös. Sitkeästi joka ikinen päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vaikka hammasta purren nyt yritäisit olla läsnä tai ainakin tarvittaessa saatavilla. Puhumattomuus ei ole hyvä mutta tiedän, että on turhauttavaa, jos vastassa on aina vittusaatanaa. Näyttelijän lahjoista olisi nyt apua. Sen olen huomannut. Vaikka itse tekisi mieli huutaa naama punaisena ja vaikka kuinka hirveitä takaisin, pitäisi näytellä ajatuksen kasassa pitävää seesteistä aikuista. Haukkuminen ei unohdu koskaan. Äitini on sitä tehnyt kun olin ärsyttävä teini, ja sanasta sanaan muistan kaikki törkeydet vielä yli 40 vuoden jälkeen.

Angstia voi kestää muutaman vuodenkin vielä tai hyvässä lykyssä sen alkaa helpottamaan piankin.

Jonain päivänä huomaat, että tuohan puhuu ihan järkeviä ja siitä on kasvamassa aikuinen. Sitten se muuttaakin pois.

Tiedostan tuon kaiken, mutta on niin vaikeaa välillä! Nyt taas piikki, kun koulu alkoi.

Pyrin olemaan neutraali, mutta välillä kilahtaa ja tulee mitta NIIN täyteen. Ja on tunne, etten ansaitse tällaista käytöstä!

Ap

Ota yhteyttä perheneuvolaan, heti! Et tarvitse siihen koulun kuraattoria tms vaan voit soittaa suoraan. Arviokäyntiajat saat suht nopeasti ja asiat lähtevät siitä rullaamaan eteenpäin.

Jos arvelet pojan olevan masentunut, kannattaa olla yhteydessä kuraattoriin, sitä kautta koululääkäriin joka voi tehdä lähetteen nuorisopolille.

Jonottamaan ja odottamaan voi joutua, ainakin täällä Helsingissä mutta sinuna hakisin ulkopuolista apua ja tukea jo itsesikin takia. Et jaksa auttaa poikaa jos itse voit huonosti.

Ei kannata miettiä vaan toimia! Tiedän miltä tuntuu kun tuntuu ettei jaksa eikä osaa auttaa lastaan. Apua saa kyllä kun sitä hakee, ja jos teillä on on ollut tuollainen tilanne jo pitempään niin nyt olisi varmastikin aika toimia.

Kuraattorin kautta pääsee alkuun jos ei muuta kautta keksi.

Puhuvat rumasti, hetkessä kuintenkin kääntyvät, pyytävät anteeksi, lupaavat korjata tapojaan ja tietävät, että heidän äidillään on ylin auktoriteetti. Ovat valmiita kärsimään rangastuksensa, joka on laitteet pois, kunnes tarpeelliset asiat on hoidettu. Teinit ovat ihania! Heidän kanssaan saa nauraa! He tarvitsevat paljon vanhempiensa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä tilanne! Onko sinulla omat tukiverkot kunnossa, joku jolle voit asiasta puhua? Tai auttaisiko teitä ammattiapu, perheterapia tms? Miten pojan isä näkee tilanteen, onko hän kuvioissa? Jaksamista teille kaikille!

Olen naimisissa pojan isän kanssa, ja isovanhemmat ovat kyllä meidän tukiverkostona myöskin. Yksin en ole asiani kanssa onneksi.

Johonkin perheterapiaan lähtisin kyllä mielelläni purkamaan tätä, mutta miten sinne pääsee? Tuntuu, että yksi syy oireiluun on 6 vuotta nuorempi sisko, että hänen synnyttyään esikoinen olisi jäänyt varjoon. En tiedä.

Ap

Kyllähän tiedät, että esikoinen on jäänyt varjoon. Ala kaveriksi syrjitylle lapselle, hän haluaa olla yhtä rakastettu kuin siskonsa ja tuntea sen.  Varmaan lähentäisi samalla teinin suhtautumista siskoonsa. Vanhemmat ohjailevat lasten käytöstä ja tunteita.

Välillä koitan kaveeraustaktiikkaa, erityisesti kesällä, kun ei ollut kouluvelvotteita eikä mun tarvinnut "nalkuttaa". Kai hän minusta välittää, kun jopa juteltiin puhelimessa, kun olin kesällä viiden päivän reissussa kuopuksen kanssa. Jopa kysyi milloin tullaan takaisin, jonka tulkitsin kaipuuksi. Tiedä häntä sitten.

Lapset ovat keskenään niin erilaiset, teini ei ole koskaan ollut läheisyydenkaipuinen tai läheisriippuvainen, toisin kuin kuopus, joka vaatii läheisyyttä. En tiedä miten teini tämän aistii, kun pikkusiskoa pitää olla halimassa, kutittelemassa jne. Onko se häneltä pois? Kyllä isänsä körmyyttää välillä "äikähengessä", saa siis omanlaistaan huomiota.

Ap

"äijähengessä"

Siis mitä ihmettä? Katselet vierestä, kun teinille annettu huomio on vain körmyyttämistä. Nyt heti lukemaan kasvatuspalstoja! Peiliin katsomisen paikka vanhemmilla. Toivottavasti ymmärrätte, mitä olette tehneet ja jättänyt tekemättä. Sanon tämän hyvällä ohjauksella.

Ei anna minun lähestyä, halata, koskea! Totta kai osoitan välittäväni hänestä koettamalla kysyä kuulumiset, koettamalla jutella, kuuntelemalla silloin kun hän sattuu sillä päällä olemaan. Eli harvoin. Fyysistä läheisyyttä ei kuitenkaan siedä, muuta kuin tuommoista hassuttelun varjolla painimista jne.

Kuinka moni teinipoika antaa äidin halata?

Ap

Teinit pyörittelevät kyllä silmiään ja huokailevat suureen ääneen äitien "hölmöyttä", mutta antavat silti pääsääntöisesti äitiensä halata.

Minä painin poikien kanssa ja samalla keskustelen.  Kerron heille, että alkavat olla fyysisesti voimakkaampia, mutta äidille on aina oltava kiltti, on kuunneltava naisia, sillä minä olen heitä kasvattanut, imettänyt, ruokkinut, pitänyt hyvänä... Annan ylävitosia. Halaan, jos saan. Joskus he halaavat.

46.

Olen myös ollut hirveän vaikea teini. Koulussa olin kyllä hyvä, mutta muuten kuvaamasi piirteet osuvat täysin. Masennusta oli, joka myöhemmin opiskeluaikoina muuttui todella vakavaksi. Teinin masennus kuitenkin helposti jää vanhemmiltakin huomaamatta, kun oirehdinta menee teini-iän piikkiin. Voi olla, että olisi ollut apua jos olisin päässyt terapeutille juttelemaan jo silloin yläkoulu-lukioikäisenä. Omalla kohdallani luulen että hyötyä olisi ollut erityisesti yksilökeskusteluista, ei niinkään perheterapiasta. Tätä kannattaa miettiä.

Nykyään olen työssäkäyvä, yliopistotutkinnon suorittanut ja (kohtalaisen) tasapainoinen aikuinen ja välit molempiin vanhempiin ovat erittäin hyvät. Hirveän tärkeää oli, että vanhemmat (ja ihan erityisesti äiti) eivät luovuttaneet silloin kun oli vaikeinta. Tuen ja rakkauden tarve oli valtavan suuri, vaikkei se mitenkään näkynyt päälle päin.

Ala itse harrastamaan jotain, saat omaa aikaa ja seuraa muista aikuisista. 14v voi hyvin olla yksin kotona parituntia vaikka joka ilta...

Ap kerroit että olit matkalla kuopuksen kanssa, käytkö matkoilla myös teinin kanssa ? Kannattaa huomioida tasapuolisuus näissä asioissa, lapset muistaa suosimiset pitkään. Minulla on myös teini, samanikäinen kuin lapsesi - tässä muutama vinkki jonka turvin olen onnistunut säilyttämään puheyhteyden:

- valitse taistelusi huolella: älä "nalkuta" kaikesta vaan tärkeimmistä, yksi asia kerrallaan ja sitten kun se on hoidettu niin sitten seuraava eli ei kaikkea koko ajan niskaan. Muista että teinin aivot kehittyvät eivätkä pysty vielä vuosiin käsittelemään asioita aikuisen lailla.

- kysele ja ole kiinnostunut: musiikki, elokuvat ym. keskustele mistä tykkää, kysy kuulumiset koulusta ja muutenkin, ole läsnä arvostelematta 

- positiivinen palaute: kaikki mikä on positiivista niin kerro se lapsellesi

- yhteinen aika kaksistaan: kannattaa tehdä pieniä reissuja teinin kanssa/viettää leffailtaa tms yhteistä tekemistä ja olemista (tämä vaatii sen puheyhteyden)

- jos tiuskii niin älä mene siihen mukaan, kerro omat tunteesi jälkikäteen miltä sinusta tuntui kun teini äksyili

Näillä olen pärjäillyt oman teiniangstissa olevan lapseni kanssa. Ongelmakäyttäytyminen on seuraus jostakin, ei syy - suosittelen noin rajuissa haasteissa terapiaa, kuraattoria tms jotka voisivat auttaa. Voimia!

Vierailija kirjoitti:

14-v. eli 8-lk. poika. (Nyt en pliis kaipaa syytöksiä, että huonosti oon kasvattanut jne.). Ylimielinen, välinpitämätön, laiska, puhuu rumasti, osoittaa mieltään, haluaa koko ajan jotain muttei ole valmis tekemään mitään asian eteen, huono koulussa, siivoton, huoneeseensa hautautunut jne.jne.

Ajattelin lopettaa puheyhteyden, koska puhuu mulle niin rumasti. En jaksa enää enkä ole sitä ansainnut.

Kouluasioissa patistaminen on tuntunut jo vuosia turhalta. Ei ymmärrä ottaa vastuuta, niin ei ymmärrä. Ei ymmärrä kauaskantoisia seurauksia, niin ei ymmärrä. Ei välitä.

Kestääkö tätä vielä kauan? Jatkuuko huonot välit ikuisesti? Mitä teen, mikä on järkevin tapa olla äidin roolissa tässä tilanteessa? Mullahan on kuitenkin hänestä vastuu, henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista.

Meillä oli samanlaista 2 vuotta sitten ja nyt rikosten ja päidekokeilujen ja itsetuhoisuuden jälkeen poika on psykiatrisessa hoidossa.

Hae apua koulusta, kunnan sosiaalitoimesta tai kunnan terveydenhuollosta. Esim. perheneuvola tai koulukuraattori olisi paikka, josta voisit aloittaa.

Tsemppiä!

Raskaat vuodet itsellä takana ja vaikka hakee apua niin sitä ei kovin helpolla saa ennenkuin sattuu jotain peruuttamatonta. Ole sitkeä ja pidä itsestäsi huolta että jaksat taistella ja hakea apua.

Huonosti olet kakarasi kasvattanut! Syytä katsoa peiliin, sieltä se vika löytyy.