Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Apua teinihelvetissä jaksamiseen
16.08.2018 |
14-v. eli 8-lk. poika. (Nyt en pliis kaipaa syytöksiä, että huonosti oon kasvattanut jne.). Ylimielinen, välinpitämätön, laiska, puhuu rumasti, osoittaa mieltään, haluaa koko ajan jotain muttei ole valmis tekemään mitään asian eteen, huono koulussa, siivoton, huoneeseensa hautautunut jne.jne.
Ajattelin lopettaa puheyhteyden, koska puhuu mulle niin rumasti. En jaksa enää enkä ole sitä ansainnut.
Kouluasioissa patistaminen on tuntunut jo vuosia turhalta. Ei ymmärrä ottaa vastuuta, niin ei ymmärrä. Ei ymmärrä kauaskantoisia seurauksia, niin ei ymmärrä. Ei välitä.
Kestääkö tätä vielä kauan? Jatkuuko huonot välit ikuisesti? Mitä teen, mikä on järkevin tapa olla äidin roolissa tässä tilanteessa? Mullahan on kuitenkin hänestä vastuu, henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hän biologinen poikasi?
On. Mistä epäilet ettei olisi?
Ap
Asetuin vanhemmille vihaisen teinin asemaan, kun tuntui etteivät he rakastaneet. Patistivat kyllä ja vaativat loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne! Onko sinulla omat tukiverkot kunnossa, joku jolle voit asiasta puhua? Tai auttaisiko teitä ammattiapu, perheterapia tms? Miten pojan isä näkee tilanteen, onko hän kuvioissa? Jaksamista teille kaikille!
Olen naimisissa pojan isän kanssa, ja isovanhemmat ovat kyllä meidän tukiverkostona myöskin. Yksin en ole asiani kanssa onneksi.
Johonkin perheterapiaan lähtisin kyllä mielelläni purkamaan tätä, mutta miten sinne pääsee? Tuntuu, että yksi syy oireiluun on 6 vuotta nuorempi sisko, että hänen synnyttyään esikoinen olisi jäänyt varjoon. En tiedä.
Ap
Kyllähän tiedät, että esikoinen on jäänyt varjoon. Ala kaveriksi syrjitylle lapselle, hän haluaa olla yhtä rakastettu kuin siskonsa ja tuntea sen. Varmaan lähentäisi samalla teinin suhtautumista siskoonsa. Vanhemmat ohjailevat lasten käytöstä ja tunteita.
Välillä koitan kaveeraustaktiikkaa, erityisesti kesällä, kun ei ollut kouluvelvotteita eikä mun tarvinnut "nalkuttaa". Kai hän minusta välittää, kun jopa juteltiin puhelimessa, kun olin kesällä viiden päivän reissussa kuopuksen kanssa. Jopa kysyi milloin tullaan takaisin, jonka tulkitsin kaipuuksi. Tiedä häntä sitten.
Lapset ovat keskenään niin erilaiset, teini ei ole koskaan ollut läheisyydenkaipuinen tai läheisriippuvainen, toisin kuin kuopus, joka vaatii läheisyyttä. En tiedä miten teini tämän aistii, kun pikkusiskoa pitää olla halimassa, kutittelemassa jne. Onko se häneltä pois? Kyllä isänsä körmyyttää välillä "äikähengessä", saa siis omanlaistaan huomiota.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne! Onko sinulla omat tukiverkot kunnossa, joku jolle voit asiasta puhua? Tai auttaisiko teitä ammattiapu, perheterapia tms? Miten pojan isä näkee tilanteen, onko hän kuvioissa? Jaksamista teille kaikille!
Olen naimisissa pojan isän kanssa, ja isovanhemmat ovat kyllä meidän tukiverkostona myöskin. Yksin en ole asiani kanssa onneksi.
Johonkin perheterapiaan lähtisin kyllä mielelläni purkamaan tätä, mutta miten sinne pääsee? Tuntuu, että yksi syy oireiluun on 6 vuotta nuorempi sisko, että hänen synnyttyään esikoinen olisi jäänyt varjoon. En tiedä.
Ap
Kyllähän tiedät, että esikoinen on jäänyt varjoon. Ala kaveriksi syrjitylle lapselle, hän haluaa olla yhtä rakastettu kuin siskonsa ja tuntea sen. Varmaan lähentäisi samalla teinin suhtautumista siskoonsa. Vanhemmat ohjailevat lasten käytöstä ja tunteita.
Välillä koitan kaveeraustaktiikkaa, erityisesti kesällä, kun ei ollut kouluvelvotteita eikä mun tarvinnut "nalkuttaa". Kai hän minusta välittää, kun jopa juteltiin puhelimessa, kun olin kesällä viiden päivän reissussa kuopuksen kanssa. Jopa kysyi milloin tullaan takaisin, jonka tulkitsin kaipuuksi. Tiedä häntä sitten.
Lapset ovat keskenään niin erilaiset, teini ei ole koskaan ollut läheisyydenkaipuinen tai läheisriippuvainen, toisin kuin kuopus, joka vaatii läheisyyttä. En tiedä miten teini tämän aistii, kun pikkusiskoa pitää olla halimassa, kutittelemassa jne. Onko se häneltä pois? Kyllä isänsä körmyyttää välillä "äikähengessä", saa siis omanlaistaan huomiota.
Ap
"äijähengessä"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne! Onko sinulla omat tukiverkot kunnossa, joku jolle voit asiasta puhua? Tai auttaisiko teitä ammattiapu, perheterapia tms? Miten pojan isä näkee tilanteen, onko hän kuvioissa? Jaksamista teille kaikille!
Olen naimisissa pojan isän kanssa, ja isovanhemmat ovat kyllä meidän tukiverkostona myöskin. Yksin en ole asiani kanssa onneksi.
Johonkin perheterapiaan lähtisin kyllä mielelläni purkamaan tätä, mutta miten sinne pääsee? Tuntuu, että yksi syy oireiluun on 6 vuotta nuorempi sisko, että hänen synnyttyään esikoinen olisi jäänyt varjoon. En tiedä.
Ap
Kyllähän tiedät, että esikoinen on jäänyt varjoon. Ala kaveriksi syrjitylle lapselle, hän haluaa olla yhtä rakastettu kuin siskonsa ja tuntea sen. Varmaan lähentäisi samalla teinin suhtautumista siskoonsa. Vanhemmat ohjailevat lasten käytöstä ja tunteita.
Välillä koitan kaveeraustaktiikkaa, erityisesti kesällä, kun ei ollut kouluvelvotteita eikä mun tarvinnut "nalkuttaa". Kai hän minusta välittää, kun jopa juteltiin puhelimessa, kun olin kesällä viiden päivän reissussa kuopuksen kanssa. Jopa kysyi milloin tullaan takaisin, jonka tulkitsin kaipuuksi. Tiedä häntä sitten.
Lapset ovat keskenään niin erilaiset, teini ei ole koskaan ollut läheisyydenkaipuinen tai läheisriippuvainen, toisin kuin kuopus, joka vaatii läheisyyttä. En tiedä miten teini tämän aistii, kun pikkusiskoa pitää olla halimassa, kutittelemassa jne. Onko se häneltä pois? Kyllä isänsä körmyyttää välillä "äikähengessä", saa siis omanlaistaan huomiota.
Ap
Luuletko oikeasti, ettei teini ole koskaan ollut läheisyydenkaipuinen? Kun noin ajattelet, pitäisi sinun ajatella uudelleen tuntemuksesi esikoista kohtaan. Täältä asti näkee ongelman ytimen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne! Onko sinulla omat tukiverkot kunnossa, joku jolle voit asiasta puhua? Tai auttaisiko teitä ammattiapu, perheterapia tms? Miten pojan isä näkee tilanteen, onko hän kuvioissa? Jaksamista teille kaikille!
Olen naimisissa pojan isän kanssa, ja isovanhemmat ovat kyllä meidän tukiverkostona myöskin. Yksin en ole asiani kanssa onneksi.
Johonkin perheterapiaan lähtisin kyllä mielelläni purkamaan tätä, mutta miten sinne pääsee? Tuntuu, että yksi syy oireiluun on 6 vuotta nuorempi sisko, että hänen synnyttyään esikoinen olisi jäänyt varjoon. En tiedä.
Ap
Kyllähän tiedät, että esikoinen on jäänyt varjoon. Ala kaveriksi syrjitylle lapselle, hän haluaa olla yhtä rakastettu kuin siskonsa ja tuntea sen. Varmaan lähentäisi samalla teinin suhtautumista siskoonsa. Vanhemmat ohjailevat lasten käytöstä ja tunteita.
Välillä koitan kaveeraustaktiikkaa, erityisesti kesällä, kun ei ollut kouluvelvotteita eikä mun tarvinnut "nalkuttaa". Kai hän minusta välittää, kun jopa juteltiin puhelimessa, kun olin kesällä viiden päivän reissussa kuopuksen kanssa. Jopa kysyi milloin tullaan takaisin, jonka tulkitsin kaipuuksi. Tiedä häntä sitten.
Lapset ovat keskenään niin erilaiset, teini ei ole koskaan ollut läheisyydenkaipuinen tai läheisriippuvainen, toisin kuin kuopus, joka vaatii läheisyyttä. En tiedä miten teini tämän aistii, kun pikkusiskoa pitää olla halimassa, kutittelemassa jne. Onko se häneltä pois? Kyllä isänsä körmyyttää välillä "äikähengessä", saa siis omanlaistaan huomiota.
Ap
"äijähengessä"
Siis mitä ihmettä? Katselet vierestä, kun teinille annettu huomio on vain körmyyttämistä. Nyt heti lukemaan kasvatuspalstoja! Peiliin katsomisen paikka vanhemmilla. Toivottavasti ymmärrätte, mitä olette tehneet ja jättänyt tekemättä. Sanon tämän hyvällä ohjauksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten poika käyttäytyy isänsä kanssa? Onko isä huolissaan pojasta, miten sen osoittaa?
Ei ole niin pahana isälleen, tulkitsen senosin niin, että läheisempi vanhempi saa helpommin lokaa niskaan. Niin muistan itse toimineeni, tosin mulla oli isä + äitipuoli, isän kanssa siis otin yhteen purkaakseni pahaa oloa, jota tunsin oikeastaan äitipuolen vuoksi.
Isäkin on toki huolissaan, huomenna aikoo taas pitää keskustelua aiheesta. Mieheni on kuitenkin nostanut hiukan asian kanssa kädet ylös, kuten minäkin. Emme jaksa väkyttää koko ajan, siis koko ajan samoista pelisäännöistä jne. Turhauttaa meitä kaikki ainainen jankutus.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsessa näkyy aina vanhempien kasvatus. Ja välittävyys, ehdoton rakkaus. Myös vanhempien rakkkaudettomuus, ehdollinen, vanhempien itsekkyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko perehtynyt Jari Sinkkosen kasvatusmetodeihin? Voisit saada jotain vinkkejä tilanteesta ulospääsyyn.
Teini voi haluta ärsyttää kielenkäytöllään.
Kannusta, kuuntele ja ole kiinnostunut teinin asioista ja teinistä, vaikka nyt on vaikeaa. Vaikka nyt tuntuu, ettet jaksaisi.
Anna teinille myös tilaa ja omaa rauhaa.
Kasvaminen on työläs prosessi. Oletko tietoinen miten koulussa menee? Onko kavereita? Eihän kiusaa muita tai ole kiusattu?
Pikkuhiljaa olisi hyvä, jos teini puhuisi asioistaan, jos ei jo niin tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne! Onko sinulla omat tukiverkot kunnossa, joku jolle voit asiasta puhua? Tai auttaisiko teitä ammattiapu, perheterapia tms? Miten pojan isä näkee tilanteen, onko hän kuvioissa? Jaksamista teille kaikille!
Olen naimisissa pojan isän kanssa, ja isovanhemmat ovat kyllä meidän tukiverkostona myöskin. Yksin en ole asiani kanssa onneksi.
Johonkin perheterapiaan lähtisin kyllä mielelläni purkamaan tätä, mutta miten sinne pääsee? Tuntuu, että yksi syy oireiluun on 6 vuotta nuorempi sisko, että hänen synnyttyään esikoinen olisi jäänyt varjoon. En tiedä.
Ap
Kyllähän tiedät, että esikoinen on jäänyt varjoon. Ala kaveriksi syrjitylle lapselle, hän haluaa olla yhtä rakastettu kuin siskonsa ja tuntea sen. Varmaan lähentäisi samalla teinin suhtautumista siskoonsa. Vanhemmat ohjailevat lasten käytöstä ja tunteita.
Välillä koitan kaveeraustaktiikkaa, erityisesti kesällä, kun ei ollut kouluvelvotteita eikä mun tarvinnut "nalkuttaa". Kai hän minusta välittää, kun jopa juteltiin puhelimessa, kun olin kesällä viiden päivän reissussa kuopuksen kanssa. Jopa kysyi milloin tullaan takaisin, jonka tulkitsin kaipuuksi. Tiedä häntä sitten.
Lapset ovat keskenään niin erilaiset, teini ei ole koskaan ollut läheisyydenkaipuinen tai läheisriippuvainen, toisin kuin kuopus, joka vaatii läheisyyttä. En tiedä miten teini tämän aistii, kun pikkusiskoa pitää olla halimassa, kutittelemassa jne. Onko se häneltä pois? Kyllä isänsä körmyyttää välillä "äikähengessä", saa siis omanlaistaan huomiota.
Ap
"äijähengessä"
Siis mitä ihmettä? Katselet vierestä, kun teinille annettu huomio on vain körmyyttämistä. Nyt heti lukemaan kasvatuspalstoja! Peiliin katsomisen paikka vanhemmilla. Toivottavasti ymmärrätte, mitä olette tehneet ja jättänyt tekemättä. Sanon tämän hyvällä ohjauksella.
Ei anna minun lähestyä, halata, koskea! Totta kai osoitan välittäväni hänestä koettamalla kysyä kuulumiset, koettamalla jutella, kuuntelemalla silloin kun hän sattuu sillä päällä olemaan. Eli harvoin. Fyysistä läheisyyttä ei kuitenkaan siedä, muuta kuin tuommoista hassuttelun varjolla painimista jne.
Kuinka moni teinipoika antaa äidin halata?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta kuulostaa siltä että poikasi mielenterveyden tila olisi ihan hyvä arvioida. Masennus voi ilmetä lapsilla ja nuorilla mm. tuolla tavalla. Sinun velvollisuutesi on huolehtia myös lapsesi psyykkisestä hyvinvoinnista ja terveydestä.
Kukonpoikais ikä äänenmurroksineen. Kukkotappelua vanhempien kanssa, kuuluu aikuistumiseen. Kaikessa harataan vastaan, kokeillaan rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku ulkopuolinen jututtaa? Kuraattori? Kuulostaa masennukselta minun korvaani. Oletteko eronneet tms? Voimakas turhautuminen paistaa läpi. Koulun olisi pitänyt huomata ja tarjota oppimiseen tukea. Nukkuuko vai pelaako yöllä salaa, seuraile.
Laiskalle on turha odottaa koulun apua, sen olen kokenut kantapään kautta (vähän samanlainen tapaus mulla kotona).
Hän on tuetun oppimisen piirissä jo. Alakoulussa 4-5. lk oli haastavia, käytiin terkalla, kuraattorilla, erikoisopella istumassa ja oli joka viikko koko alakoulun ajan tunnin pari erityisopella yksityisopetuksessa. Että kyllä tässä on yritetty! Sama eriryusope myös yläkoulussa jatkanut.
Mutta kun ei panosta yhtään!!
Ap
Ihan kuin meillä aikanaan. Yläasteella ( vasta 9:llä löytyi esim. lukihäiriö, joka oli vaikeuttanut opiskelua ja vienyt varmaankin mielenkiinnon, muutenkin laajaa oppimisvaikeutta. Rankka murkkuaika kesti pari vuotta ( eli aivan ihanasta lapsesta kuoriutui oikeesti helvetin rasittava ja huonokäytöksinen ) ja sit alkoi helpottaa. Oikeesti hän on hyvä tyyppi ja arvot kohdillaan. Toi ikä vaan kuuluu asiaan, koeta kestää. Valitse ne taistelut missä et anna yhtään periksi ja unohda pikkuasiat. Jos kaikesta mäkättää niin saa todella mäkättää 24 h vrk. Ei mitään järkeä, toi ikä loppuu aikanaan.
Tuolta kuulostaa masentunut nuori. Kuraattorin kautta psykologille nyt heti. Lapsesi ei ole pyytänyt päästä tähän maailmaan vaan te huoltajat olette päättäneet hänet hankkia. Te olette vastuussa myös murkkuiän myllerryksestä ja homman loppuun hoitamisesta.
Pääseeko esikoinen reissuihin vanhempien kanssa kahdestan? Usein puheyhteys on helpompi löytää muualla kuin kotona. Autossa teinin on usein yllättävän helppo jutella, kun ollaan lähekkäin, mutta ei tarvitse katsoa silmiin :) voisit koittaa jotain yhteistä puuhaa säännöllisesti. Vaikka yön yli -reissu johonkin isompaan kaupunkiin, jossa käytte ostamassa vähän kolutarvikkeita jne. Teini tarvii nyt kuitenkin myös jakamatonta huomiota ja hyväksyntää, vaikka onkin vaikea. Jotta yhteytenne säilyy siihen, että hän on taas helpompi.
Lähde pojan kanssa kahdestaan reissulle. Kerro hänelle, että on sinulle rakas ja tärkeä, ja hönen haukkumisensa loukkaa sinua. Poika on vielä lähes lapsi ja paljon on vielä tehtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne! Onko sinulla omat tukiverkot kunnossa, joku jolle voit asiasta puhua? Tai auttaisiko teitä ammattiapu, perheterapia tms? Miten pojan isä näkee tilanteen, onko hän kuvioissa? Jaksamista teille kaikille!
Olen naimisissa pojan isän kanssa, ja isovanhemmat ovat kyllä meidän tukiverkostona myöskin. Yksin en ole asiani kanssa onneksi.
Johonkin perheterapiaan lähtisin kyllä mielelläni purkamaan tätä, mutta miten sinne pääsee? Tuntuu, että yksi syy oireiluun on 6 vuotta nuorempi sisko, että hänen synnyttyään esikoinen olisi jäänyt varjoon. En tiedä.
Ap
Kyllähän tiedät, että esikoinen on jäänyt varjoon. Ala kaveriksi syrjitylle lapselle, hän haluaa olla yhtä rakastettu kuin siskonsa ja tuntea sen. Varmaan lähentäisi samalla teinin suhtautumista siskoonsa. Vanhemmat ohjailevat lasten käytöstä ja tunteita.
Välillä koitan kaveeraustaktiikkaa, erityisesti kesällä, kun ei ollut kouluvelvotteita eikä mun tarvinnut "nalkuttaa". Kai hän minusta välittää, kun jopa juteltiin puhelimessa, kun olin kesällä viiden päivän reissussa kuopuksen kanssa. Jopa kysyi milloin tullaan takaisin, jonka tulkitsin kaipuuksi. Tiedä häntä sitten.
Lapset ovat keskenään niin erilaiset, teini ei ole koskaan ollut läheisyydenkaipuinen tai läheisriippuvainen, toisin kuin kuopus, joka vaatii läheisyyttä. En tiedä miten teini tämän aistii, kun pikkusiskoa pitää olla halimassa, kutittelemassa jne. Onko se häneltä pois? Kyllä isänsä körmyyttää välillä "äikähengessä", saa siis omanlaistaan huomiota.
Ap
"äijähengessä"
Siis mitä ihmettä? Katselet vierestä, kun teinille annettu huomio on vain körmyyttämistä. Nyt heti lukemaan kasvatuspalstoja! Peiliin katsomisen paikka vanhemmilla. Toivottavasti ymmärrätte, mitä olette tehneet ja jättänyt tekemättä. Sanon tämän hyvällä ohjauksella.
Ei anna minun lähestyä, halata, koskea! Totta kai osoitan välittäväni hänestä koettamalla kysyä kuulumiset, koettamalla jutella, kuuntelemalla silloin kun hän sattuu sillä päällä olemaan. Eli harvoin. Fyysistä läheisyyttä ei kuitenkaan siedä, muuta kuin tuommoista hassuttelun varjolla painimista jne.
Kuinka moni teinipoika antaa äidin halata?
Ap
En nyt mitenkään halua kääntää veistä haavassa, mutta kyllä oma teinipoikani antaa halata. Huomaan kyllä että ei varsinaisesti kaipaa enää äiteen läheisyyttä :D mutta suostuu kyllä halaamaan jos tullaan olemaan erossa pari päivää tai muuta, ja tulee siis itsekin halaamaan. Muutoin kosketan häntä jutellessa, istun vieressä sängyllä ja silitän päätä tai pidän kättä jalan päällä tai jotain tarpeeksi neutraalia, en siis pidä mitenkään syliotteessa. Eihän tuon ikäinen saa läheisyyttä ja kosketusta muuten keneltäkään ja ainakin itse ajattelen että se on kaikille tärkeää, ja edes jonkunlainen kontakti päivittäin merkitsee.
Omallakin pojalla on vaikeuksia koulussa, ei panosta opiskeluihin yhtään vaikka me vanhemmat ollaan koitettu, pärjää silti n. 7:n numeroin. Muutenkin kaikenlaista teini-ikään kuuluvaa tötöilyä on tässä vuoden aikana ollut, on jäänyt kiinni röökistä ja nuuskasta, on tullut maijalla kotiin kiivettyään talon katolle (ja lasu luonnollisesti) yms. mutta kaikesta ollaan voitu puhua ja joku lämmin sydän siellä pojan rinnassa kuitenkin sykkii kaikesta angstista huolimatta, sekä arvostus vanhempia kohtaan, koska pääsääntöisesti puhuu meille ihan asiallisesti. Vaikka välillä saadaankin kuulla, että "miks JUST TEIDÄN piti tulla mun vanhemmiksi", kun rajoja asetetaan ja tarkistellaan... :D
Kaikenlaista on siis sikaillut, mutta kyllä meidän suhteessa tärkein avainsana on se molemminpuolinen (!) kunnioitus, mahdollisuuksien antaminen aina uudestaan, keskusteluyhteys ja annetaan tilaa olla oma itsensä ja näyttää tunteensa, ne negatiivisetkin, ilman sanktiota. Meillä saa huutaa, jos välillä tuntuu siltä, kunhan se pysyy kohtuudessa. Nimitellä ei saa, kukaan ketään meidän kotonamme ja tämä on onneksi säilynyt lapsuudesta asti.
Koita jaksaa, itsekin joka Helmi-viestin, edellä mainitun lasun, kuraattorikäyntien jne. jälkeen aina olen toiveikas että nyt asiat lähtee parempaan, no ei ne ole sanottavasti lähteneet mutta kuten sanoin, aina annetaan uusi mahdollisuus. Vilpittömästi.
Mun pojat antoivat halata teini-iässä, siinä pahimmassakin kohtaa. Kun uhma oli suurin niin en antanut periksi vaan taistelin vastaan. En siis lyönyt lapsia verbaalisesti maahan vaan kannustin kaikesta huolimatta. Nyt ovat aikuisia ja päästiin pahin aika läpi ilman mitään laittomia törttöilyjä. Tai niin no alkoholia joivat ja tupakkaa kokeilivat mutta se on ihan normaalia. Sanoin vaan että en haluaisi että tappavat itsensä alkoholilla tai röökillä. Se meni aika hyvin kaaliin:)
Alue: Aihe vapaa
Biisi luomaan tunnelmaa.