Miksi annatte niiden lasten sabotoida arkeanne niin paljon?

Ap, sinun on ehdottomasti saatava lapsia, jotta voisit pätevöityä äidiksi omille lapsillesi. Vaikutat innokkaalta.

Kuule ap vanhempia ja lapsia on erilaisia.

Meillä periaatteessa helpot lapset jotka oppivat kohtuullisen nuorena kunnioittamaan toisten "vessarauhaa", "ruokarauhaa" jne.

Mutta lapsilla sairauksia joten tiedät varmaan omastakin kokemuksesta että kipeänä ei aina jaksa tai muista ja on kurja olla. Ja meillä kun nämä pitkäaikaissauredet on työllistäneet tähän asti (n. 14vuitta) siitä kun ensimmäinen lapsi oli 3kk ja sairaus tuli esiin. Kun lapsella valuu veri niin ei se tahdo malttaa odottaa äidin syömistä jne, tai välillä olen joutunut nukkua viikon jokaikisen yön pitäen lasta sylissä ettei lapsi itkisi ja raapaisi inhoan ihan läpi. Tai päivällä kun kohtaus yllättää niin saatoin joutua pitämään neljäkin tuntia leikki-ikäistä sylissä ja vahtia hänen hengitystään. Samalla ohjeistaen isompaa lasta auttamaaan pienimmän hoidoissa kun tämä keskimmäisen kohtauksesta huolimatta toisetkin tarvitsi ainakin juotavaa ja joskus syötävää.

Ja ei näistä kaikille vieraille kerrottu jne. Eli eivät varmaan ymmärtäneet monia meidän tapoja ja käytäntöjä. Mutta yllättäen niille oli kuitenkin omat erityiset syynsä. Ja oltiin yliopistollisen sairaalan kirjoilla lasten sairauksien takia ja heitä hoidettiin lääkäreiden ohjeiden mukaan. Ja välillä oltiin osastollakin.

Eli kun kaikkien elämä ei ole samanlaista tai et tiedä kaikkea toisen perheen elämästä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ei saa häiritä koskaan kun tehdään kotitöitä tms. Eihän mua saisi häiritä sitten koskaan. Tämähän oli sitä 70-luvun kasvatustyyliä, että kakarat aamulla pihalle, kerran syömään ja takaisin ulos. Yöksi sisään.

Kyllä. Vieläkin kauhistelen lapsuuttani, jossa vanhempia ei saanut häiritä. Ei saanut kysyä tai kertoa asioitaan kuin silloin, kun vanhempi sattui kysymään. Esim. ruokailujen aikana tai kun vanhempi kuunteli radiota tai telkkaria ei saanut puhua.

Ulkona piti olla lähes kaikki vapaa-aika. Vaikka yksin. Sisällä ollessa piti olla omassa huoneessaan ja hiljaa. Edim. Legoja ei saanut kolisuttaa.

Ihan kauheaa.

Tämä on toinen ääripää, johon en myöskään ketään kannusta. Kuten sanoin, yhdessäoloon osallistutaan ehtimisen ja jaksamisen mukaan. Joku raja täytyy kuitenkin olla, jotta lapset jättävät vanhemman rauhaan, vaikkapa nyt sen paljon jauhetun vessaesimerkin mukaisesti. T. Ap

Ja edelleen kysyn, mistä sä tiedät, onko niitä lapsia opetettu olemaan häiritsemään vessassa olevaa vanhempaa vai ei.

On täälläkin osa kommentoinut, ettei se ole heillä prioriteettina, vaan annetaan rauhassa häiritä. T. Ap

Ahaa, eli perustat ajatuksesi yhteen vastaukseen, joka on tullut tähän avaukseen – siis olet saanut tämän tiedon vasta sen jälkeen, kun olet pitänyt tuon palopuheen, joka on aloitusviestissäsi. Aika... mielenkiintoista.

Mutta kysymykseeni et kuitenkaan vastannut, joten kysyn uudestaan: mistä voit tietää, kumpi tilanne on kyseessä?

Viesti, johon viittaat, toimi esimerkkinä vastauksessani. On monia vanhempia, jotka eivät näe tarpeellisena asettaa kohtuullisiakaan rajoja lapsilleen vaan antavat heidän olla hankalia. Moni kokee, että on turha vaiva ryhtyä opettamaan, kun tämä hankaluus on helpompi vain sietää. Tämän voit selvittää halutessasi vaikka katugallupin kautta, mutta usko pois, kaikki eivät ajattele kuten sinä.

Minä puolestani en tiedä sinun tilanteestasi, oletkon opettanut lastasi, vai et. Olen suunnannut otsikon kysymyksen ja oikeastaan koko keskustelun ihmisille, jotka ovat valinneet opettamatta jättämisen, vaikka kokevat tilanteensa hankalana ja ahdistavana.

T. Ap

Ai että ihanko olet suunnannut? Että kun törmäät johonkin tilanteeseen, joko palstalla tai oikeassa elämässä, tiedät heti, onko kyse siitä, että mitään rajoja ei ole viitsitty opettaa, vai siitä, että kaikenlaista kyllä opetetaan, mutta puu ei ole vielä alkanut kantaa hedelmää, tai että on menossa joku elämänvaihe, jonka aikana on aika turha vaatia asiaa X, kun asioissa Y ja Z on niin paljon tekemistä.

Mä en nyt kuitenkaan usko sua. On niin helppo vetää mutkat suoriksi ja kuvitella, että jos päättää, että lapset toimivat näin ja näin, niin sitten ne toimivat. Se, että vanhemmat eivät aseta rajoja lapsilleen, on kyllä paljon harvinaisempaa kuin se, että niitä asetetaan. Olet nyt siis tehnyt avauksen pienelle vähemmistölle, mutta kuitenkin kirjoittanut avauksen niin, että se koskee kaikkia vanhempia.

Kyllä musta on rasittavaa se, että lapset tulevat höpisemään mulle, kun olen puhelimessa. Aivan yhtä rasittavaa se on sellaisesta henkilöstä, joka ei koskaan sano lapsilleen, että muistatko, ettei saa tulla juttelemaan, kun olen puhelimessa.

Tässäkin lasten ikä on tosi keskeinen tieto. Tuskin saat kovinkaan monelle 1-vuotiaalle opetettua, ettei ovelle saa tulla koputtelemaan, kun äiti on vessassa. Voit toki yrittää, mutta asia vaatii ehkä tuhat toistokertaa, joten pienemmällä vaivalla pääsee, kun antaa koputella. Sitten taas joku 3-vuotias ei yleensä ole enää kiinnostunutkaan oven koputtelusta ylipäätään, ja jos hänellä on asiaa kun äiti on vessassa, voi hänelle ilmoittaa, että "äiti on vessassa, odota hetki, tulen kohta". Siinä välissä, 2-vuotiaana, on uhmaikä pahimmillaan ja taaperon kanssa saa jo muutenkin vääntää IHAN JOKA ASIASTA: syömisestä, pukemisesta, nukkumisesta... niin, että silloin voi olla järkevää valita taistelunsa ja pitää ne rajat noissa tärkeimmissä jutuissa (tietysti jos itselle se vessarauha on tärkein, niin sitten taistellaan siitä). Itse en jaksanut käydä kyseistä vääntöä 2-vuotiaani kanssa, mutta sen sijaan opetin, että silloin kun äiti juo aamukahvin, ei olla sylissä/häiritä/roikuta jalassa tms vaan annetaan äidin olla rauhassa. Tämän opettamiseen meni muutama viikko (tuon muutaman viikon lapsi karjui kiinni jalassani koko kahvinjuonnin ajan), mutta meni se lopulta perille, joten työ kannatti. :) Nyt kun lapsi on 5-v, mulla on taas vessarauhakin (ja suihkurauha). Eli iän myötä se häiriköinti joka tapauksessa loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ei saa häiritä koskaan kun tehdään kotitöitä tms. Eihän mua saisi häiritä sitten koskaan. Tämähän oli sitä 70-luvun kasvatustyyliä, että kakarat aamulla pihalle, kerran syömään ja takaisin ulos. Yöksi sisään.

Kyllä. Vieläkin kauhistelen lapsuuttani, jossa vanhempia ei saanut häiritä. Ei saanut kysyä tai kertoa asioitaan kuin silloin, kun vanhempi sattui kysymään. Esim. ruokailujen aikana tai kun vanhempi kuunteli radiota tai telkkaria ei saanut puhua.

Ulkona piti olla lähes kaikki vapaa-aika. Vaikka yksin. Sisällä ollessa piti olla omassa huoneessaan ja hiljaa. Edim. Legoja ei saanut kolisuttaa.

Ihan kauheaa.

Tämä on toinen ääripää, johon en myöskään ketään kannusta. Kuten sanoin, yhdessäoloon osallistutaan ehtimisen ja jaksamisen mukaan. Joku raja täytyy kuitenkin olla, jotta lapset jättävät vanhemman rauhaan, vaikkapa nyt sen paljon jauhetun vessaesimerkin mukaisesti. T. Ap

Ja edelleen kysyn, mistä sä tiedät, onko niitä lapsia opetettu olemaan häiritsemään vessassa olevaa vanhempaa vai ei.

On täälläkin osa kommentoinut, ettei se ole heillä prioriteettina, vaan annetaan rauhassa häiritä. T. Ap

Ahaa, eli perustat ajatuksesi yhteen vastaukseen, joka on tullut tähän avaukseen – siis olet saanut tämän tiedon vasta sen jälkeen, kun olet pitänyt tuon palopuheen, joka on aloitusviestissäsi. Aika... mielenkiintoista.

Mutta kysymykseeni et kuitenkaan vastannut, joten kysyn uudestaan: mistä voit tietää, kumpi tilanne on kyseessä?

Viesti, johon viittaat, toimi esimerkkinä vastauksessani. On monia vanhempia, jotka eivät näe tarpeellisena asettaa kohtuullisiakaan rajoja lapsilleen vaan antavat heidän olla hankalia. Moni kokee, että on turha vaiva ryhtyä opettamaan, kun tämä hankaluus on helpompi vain sietää. Tämän voit selvittää halutessasi vaikka katugallupin kautta, mutta usko pois, kaikki eivät ajattele kuten sinä.

Minä puolestani en tiedä sinun tilanteestasi, oletkon opettanut lastasi, vai et. Olen suunnannut otsikon kysymyksen ja oikeastaan koko keskustelun ihmisille, jotka ovat valinneet opettamatta jättämisen, vaikka kokevat tilanteensa hankalana ja ahdistavana.

T. Ap

Ai että ihanko olet suunnannut? Että kun törmäät johonkin tilanteeseen, joko palstalla tai oikeassa elämässä, tiedät heti, onko kyse siitä, että mitään rajoja ei ole viitsitty opettaa, vai siitä, että kaikenlaista kyllä opetetaan, mutta puu ei ole vielä alkanut kantaa hedelmää, tai että on menossa joku elämänvaihe, jonka aikana on aika turha vaatia asiaa X, kun asioissa Y ja Z on niin paljon tekemistä.

Mä en nyt kuitenkaan usko sua. On niin helppo vetää mutkat suoriksi ja kuvitella, että jos päättää, että lapset toimivat näin ja näin, niin sitten ne toimivat. Se, että vanhemmat eivät aseta rajoja lapsilleen, on kyllä paljon harvinaisempaa kuin se, että niitä asetetaan. Olet nyt siis tehnyt avauksen pienelle vähemmistölle, mutta kuitenkin kirjoittanut avauksen niin, että se koskee kaikkia vanhempia.

Kyllä musta on rasittavaa se, että lapset tulevat höpisemään mulle, kun olen puhelimessa. Aivan yhtä rasittavaa se on sellaisesta henkilöstä, joka ei koskaan sano lapsilleen, että muistatko, ettei saa tulla juttelemaan, kun olen puhelimessa.

Ikävää, ettet tavoittanut keskustelun teesiä. Kannattaa ensi kerralla panostaa siihen luetunymmärtämiseen enemmän kuin omien päätelmien tekoon. T. Ap

kirjoitti:

Mulla loksahtaa leuka täällä ruudun takana, kun luen näitä lukuisia ketjuja, joissa valitetaan, että voimat on lastenhoidon takia täysin loppu. Kärjistetty esimerkki on tämä: äiti itkee lopen uupuneena vessaan sulkeutuneena, ja lapset _koputtavat_ oven takana.

Anteeksi, mutta mitä mä just luin?! Minkälainen vanhempi ei ole opettanut lapselleen sitä, että niin aikuisilla kuin lapsillakin on vessarauha ja sitä ei häiritä ellei oikeasti ole about tulipalo kyseessä. Jos lapsella on tylsää, vanhemman tehtävä ei ole keksiä tekemistä ja viihdyttää jatkuvasti, vaan yhdessäoloon osallistutaan jaksamisen ja ehtimisen mukaan. Kyllä ne lapsetkin ovat ihan omaan ajatteluun ja toimintaan kykeneviä, leikkikööt vaikka leluillaan sillä välin kun äiti pesee pyykkiä tai tekee ruokaa tai mitä nyt ikinä. Ja vaikka seuraava ajatus varmaan tuomitaankin tällä palstalla, ne lapset ei mitenkään mene pilalle siitä, jos saavat katsoa keskenään vaikka telkkaria tai olla tietokoneella tunnin tai pari. Luulisi, että sillä välin ehtisi juomaan sen kauan katkerana kaivatun kahvikupin. En vaan kerta kaikkiaan voi uskoa sitä, että olette kasvattaneet lapsenne ajattelemaan, että teitä on ookoo häiritä jopa silloin kun olette _vessassa_!

Totta kai olen opettanut. 4-vuotias sen jo ymmärtääkin. 2-vuotias ei. Eli oppia ikä kaikki. En tosin romahda siitä jos vessan ovella joku roikkuu.

Tavallaan samaa mieltä apn kanssa, mutta olettaako ap jokaisen lapsen oppivan yksinolon ihan pienestä saakka niinkin helposti ja nopeasti, ettei niitä väsyneitä päiviä voi tulla harjoittelun aikana?

Väsyminen lasten kanssa on ihan normaalia, oli lapset kasvatettu millä tavalla tahansa. Vierestä on helppo huudella miten asiat pitäisi tehdä paremmin, mutta kaipa helppo lastenkasvatus olisi jo tähän mennessä keksitty, jos se olisi keksittävissä.

Lasten kanssa on vaikea saada omaa rauhaa (vaikka vessassa saisikin käydä rauhassa) ihan jo siitä syystä, että lapsi paitsi tarvitsee vanhempiaan todella paljon.  Kun äiti tai isä esim. imuroi, lapset näkevät tämän tekevän jotain ja ymmärtävät, edes jollakin tasolla, että vanhemmalla on tekemistä ja vähemmän aikaa olla lapsen kanssa. Kun vanhempi istuu alas, lapsen mielestä on loogista, että nyt vanhemmalla on aikaa hänelle. Ei lapsi osaa ajatella, että vanhempi haluaisi juoda kahvia rauhassa tai lukea päivän lehden. Harva edes haluaa asettaa sellaisia sääntöjä kotiin, että vanhemmalle ei saisi puhua tai tältä ei saisi kysellä asioita tämän istuessa paikallaan. Se olisi aika outoa. Lasten kanssa ei vain oikein voi olla todella rauhassa ja se on väsyttävää, eikä siitä mihinkään pääse.

Meillä ei vessassa edes ole lukkoa. Siellä myös saattaa välillä olla koko perhe koiraa myöten eikä se mua stressaa ollenkaan.

Ap:n sanoman ydin on siis kärjistetysti se, että koska olemme antaneet lapsille luvan olla tarvitsevia, aikuisesta riippuvaisia olentoja, palamme loppuun ja vanhemmuus on väistämättä paskaa.

Eiköhän tuossa sun vessaesimerkissä äidillä ole vähän muutakin ongelmaa, kuin se, ettei saa olla rauhassa vessassa, jos sinne täytyy mennä salaa itkemään. On erilaisia elämäntilanteita, tukiverkkojen puute, sairaudet, ongelmat parisuhteessa jne. Tai ihan vaan se, että pikkulapsiarki nyt voi olla vähän rankkaa. Joku vessan oveen koputtelu nyt on siinä vielä aika pientä, jos äiti on vakavasti masentunut.

Ja uskon, että suurin osa äideistä kyllä ottaa sen kahvikupillisen omaa aikaa mistä vaan. Tottakai ne lapset osaa leikkiä ihan itsekin, vai luulitko että monikin äiti hössöttää lasten kanssa joka ikisen valveillaolominuutin? Tai ei koskaan anna lasten katsoa telkkaria omaa aikaa saadakseen 😂 Se nyt vaan on tosiasia, että kotityöt moninkertaistuu, kun on lapsia ja mm se on yksi asia, mikä tekee arjesta raskasta.

Ei tiedä mihin aikaisempi viesti meni, mutta piti kommentoida, että yllättävän monella vanhemmalla ei ole mitään käsitystä lasten kasvattamisesta ja sitten vinkuvat myöhemmin kun lapset hyppivät silmille. 

Ei kaikki lapset tottele ja opi noin vaan. Et ole tainnut paljoa olla lasten kanssa tekemisissä, kun et tätä tajua. Lapset ovat erilaisia, kaikki ei mene noin vaan oppikirjan mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki lapset tottele ja opi noin vaan. Et ole tainnut paljoa olla lasten kanssa tekemisissä, kun et tätä tajua. Lapset ovat erilaisia, kaikki ei mene noin vaan oppikirjan mukaan.

Totta, mutta paljon vaikuttaa myös vanhempien toiminta. 

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla Ap lapsia? Vanhemmuutta on helpompi ymmärtää kun on itse vanhempi.

Minulla on kaksi lasta ja allekirjoitan täysin apn sanat.

Täysipäisiä ihmisiä heistä on kasvanut , itsenäisiä ja oma- aloitteisia. Vaikuttavat jopa onnellisilta vaikka tuolla periaatteella heitä kasvatin.

vitsi mitä valitusta keskustelussa. kannattiko hankkia lapsia jos on niin vaikeeta. hohhoijaa..