Aikuisen, naimisissa olevan naisen ihastumisen tunne - mitä tehdä?! Muita samassa tilanteessa?

Minulla oli vastaava tilanne. Olin melkein pari vuotta totaalisen hullaantunut työkaveriini ja hän oletettavasti jossain määrin myös minuun.

Ratkaisin tilanteen hillitsemällä itseni, vaikka monta yksinäistä itkua ja ahdistuskohtausta se vaatikin. Lopulta emme enää olleet samassa työpaikassa emmekä nähneet toisiamme. Vaikken enää ole sekaisin hänestä, on minun varmaankin vaikea olla hänen seurassaan normaalisti jos joskus törmäämme.

Rakastan miestäni yli kaiken enkä ikinä vaihtaisi häntä pois.

Vierailija kirjoitti:

Olen perheellinen, naimisissaoleva nainen. Avioliittoni on ihan hyvä, mitä nyt ruuhkavuodet koettelevat molempien jaksamista. Meillä on kuitenkin säännöllisesti yhteistä aikaa (ilman lapsiakin), seksiä, läheisyyttä, keskusteluja. Silti kävi niin, että minä (järkevä, jalat maassa, pää kylmänä -tyyppi) ihastuin toiseen mieheen. Ihastus on halvaannuttava! En pysty kunnolla keskittymään töihini, mietin aina tilaisuuden tullen tätä miestä ja tuijottelen hänen kuviaan somessa. Säälittävää!

En edes tiedä (varmuudella) jakaako hän tunteeni. Eronneen ystäväni mielestä asia on niin, että ko. mies on ollut jo pidempään ihastunut minuun. No, se ja sama, kun kerran mitään tulevaisuutta meille ei ole olemassa.

Onko kukaan muu löytänyt itseään vastaavasta tilanteesta? Miten olette sen järjestäneet?

Mä olen 36-vuotias lapseton mies, mitkä ruuhkavuodet?

Mistä sä ne tilasit? ja kenen kehoituksesta?

Kyllähän ihastuksia tulee ja elämä on myös tehty elettäväksi. Olen niin onnellinen ja iloinen, että ehdin tapailla hyvin erilaisia miehiä, ihastua paljon ja seikkaila paljon ennen avioliittoani. Lopulta menin naimisiin miehen kanssa, josta olin haaveillut 15 vuotta, mutta en koskaan ollut uskaltanut hänelle kertoa ihastumisestani. Hän on oikea unelma <3 

Pahimmalta tuntuu sellaiset tilanteet, joissa tuntuu, että elämä jää kokematta. Me kuitenkin saamme vain tämän yhden elämän ja yksikään tunti tai päivä ei tule enää takaisin. Kannattaa pohtia, kuinka paljon uhraa elämäänsä ja mikä on minkäkin arvoista. Joskus sivusuhteen aloittaminen voi olla lopulta hyväkin ratkaisu, koska pahinta on kuolinvuoteella katua elämättä jäänyttä elämää ja käyttämättömiä mahdollisuuksia. Ideaalitilanteessa tietty se kaikki seikkailu ja kokemukset kannattaa elää mahdollisimman täysillä ennen avioliittoa ja pikkulapsivaihetta, mutta kaikki eivät tätä ehkä ajattele siinä vaiheessa. 

En moralisoi ketään, mutta jos päätät aloittaa suhteen, pidä huoli, että se pysyy visusti salassa. Joskus elämässä on hyväkin ottaa riskejä, ettei sitten kaduta liikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos koet asian häiritsevän, lopeta se. Älä tuijottele äijää somessa, täytä aikasi järkevämmällä tekemisellä. Nussi ukkosi pyörryksiin päivittäin. Virkkaa päiväpeitto, niin minä tein jännetupentulehduksenkin uhalla :)

Jos elämäsi ei ole tyydyttävää ja olet valmis ottamaan riskin siitä, että tuhoat perheesi, go for it. Mutta kannattaisi ihan ottaa selvää, onko se mies edes kiinnostunut vai nauraako päin naamaa kun kerrot, miten asia on. Ja tsekkaa sen vehje, voi olla että nykyiselläsi on parempi. Tämän neuvon annan omakohtaisesta kokemuksestani. Maailman komein mies, mutta viiden sentin nysä, joka tuskin seitsensenttiseksi kasvoi.

Miten se tsekataan? Ennen kuin on jo käynyt vanhanaikaisesti??!! PS. helveten tärkeä pointti muuten :D

No ei kai sitä ole pakko pilluun työntää, vaikka se siinä edessä seisookin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen perheellinen, naimisissaoleva nainen. Avioliittoni on ihan hyvä, mitä nyt ruuhkavuodet koettelevat molempien jaksamista. Meillä on kuitenkin säännöllisesti yhteistä aikaa (ilman lapsiakin), seksiä, läheisyyttä, keskusteluja. Silti kävi niin, että minä (järkevä, jalat maassa, pää kylmänä -tyyppi) ihastuin toiseen mieheen. Ihastus on halvaannuttava! En pysty kunnolla keskittymään töihini, mietin aina tilaisuuden tullen tätä miestä ja tuijottelen hänen kuviaan somessa. Säälittävää!

En edes tiedä (varmuudella) jakaako hän tunteeni. Eronneen ystäväni mielestä asia on niin, että ko. mies on ollut jo pidempään ihastunut minuun. No, se ja sama, kun kerran mitään tulevaisuutta meille ei ole olemassa.

Onko kukaan muu löytänyt itseään vastaavasta tilanteesta? Miten olette sen järjestäneet?

Mä olen 36-vuotias lapseton mies, mitkä ruuhkavuodet?

Mistä sä ne tilasit? ja kenen kehoituksesta?

Olipa taas hyödyllinen ja rakentava kommentti. 36-vuotias? Auts.

Vierailija kirjoitti:

Mies, n.40, naimisissa, ei lapsia. Ja täysin ihastunut työkaveriini joka on eronnut, n.35, kahden lapsen yh.

Ihastuminen on jatkunut pari vuotta. Tiedän valitettavan hyvin ettei mitään tule tapahtumaan, ja ajattelin että se menee ohi pian.

Eipä ole mennyt, välillä ahdistaa.

Öh, MIKSI ei voisi tapahtua? Sinulla ei ole lapsia, toinen on yh, miksei vois olla tulevaisuutta? Outo ajatusmaailma. Jos sulla olisi lapsia avioliitossasi ja toinen naimisissa, niin silloin ei. Nykyisessä tilanteessa täysin mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen perheellinen, naimisissaoleva nainen. Avioliittoni on ihan hyvä, mitä nyt ruuhkavuodet koettelevat molempien jaksamista. Meillä on kuitenkin säännöllisesti yhteistä aikaa (ilman lapsiakin), seksiä, läheisyyttä, keskusteluja. Silti kävi niin, että minä (järkevä, jalat maassa, pää kylmänä -tyyppi) ihastuin toiseen mieheen. Ihastus on halvaannuttava! En pysty kunnolla keskittymään töihini, mietin aina tilaisuuden tullen tätä miestä ja tuijottelen hänen kuviaan somessa. Säälittävää!

En edes tiedä (varmuudella) jakaako hän tunteeni. Eronneen ystäväni mielestä asia on niin, että ko. mies on ollut jo pidempään ihastunut minuun. No, se ja sama, kun kerran mitään tulevaisuutta meille ei ole olemassa.

Onko kukaan muu löytänyt itseään vastaavasta tilanteesta? Miten olette sen järjestäneet?

Mä olen 36-vuotias lapseton mies, mitkä ruuhkavuodet?

Mistä sä ne tilasit? ja kenen kehoituksesta?

En rehellisesti sanottuna todellakaan tiennyt mitä sana "ruuhkavuodet" tarkoittaa, joten en ole voinut tietoisesti tätä itselleni tilata :) Kehoitus taisi tulla jostain tuolta biologian puolesta, lisääntymisvietiksikin kutsutaan?

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän ihastuksia tulee ja elämä on myös tehty elettäväksi. Olen niin onnellinen ja iloinen, että ehdin tapailla hyvin erilaisia miehiä, ihastua paljon ja seikkaila paljon ennen avioliittoani. Lopulta menin naimisiin miehen kanssa, josta olin haaveillut 15 vuotta, mutta en koskaan ollut uskaltanut hänelle kertoa ihastumisestani. Hän on oikea unelma <3 

Pahimmalta tuntuu sellaiset tilanteet, joissa tuntuu, että elämä jää kokematta. Me kuitenkin saamme vain tämän yhden elämän ja yksikään tunti tai päivä ei tule enää takaisin. Kannattaa pohtia, kuinka paljon uhraa elämäänsä ja mikä on minkäkin arvoista. Joskus sivusuhteen aloittaminen voi olla lopulta hyväkin ratkaisu, koska pahinta on kuolinvuoteella katua elämättä jäänyttä elämää ja käyttämättömiä mahdollisuuksia. Ideaalitilanteessa tietty se kaikki seikkailu ja kokemukset kannattaa elää mahdollisimman täysillä ennen avioliittoa ja pikkulapsivaihetta, mutta kaikki eivät tätä ehkä ajattele siinä vaiheessa. 

En moralisoi ketään, mutta jos päätät aloittaa suhteen, pidä huoli, että se pysyy visusti salassa. Joskus elämässä on hyväkin ottaa riskejä, ettei sitten kaduta liikaa. 

Minäkin ehdin elää ja seikkailla ennen avioliittoani ja lapsia. Elin pidennetyn nuoruuden, naimisiin menin vastan yli 3-kymppisenä. Mutta miksi silti tuntuu, etten ehtinyt tarpeeksi? Tapailin erilaisia miehiä, seurustelin pitkiä ja lyhyitä aikoja. Matkustelin... koin lomaromanssejakin :) SILTI tuntuu, että olisi pitänyt vieläkin enemmän.

Mitä kadun elämässäni? Asioita, joita EN tehnyt. Tilaisuuksia joita EN käyttänyt. Poikaa jota EN suudellut.

Sivusuhteen aloittaminen tuntuu vieraalta, en luullakseni pystyisi siihen. Silti kirjoittamasi asiat kirvelevät, en haluaisi katua vanhana sitä mitä en tehnyt..

Sama ollut jo yli 2 vuotta. Tsemppiä kovasti sulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän ihastuksia tulee ja elämä on myös tehty elettäväksi. Olen niin onnellinen ja iloinen, että ehdin tapailla hyvin erilaisia miehiä, ihastua paljon ja seikkaila paljon ennen avioliittoani. Lopulta menin naimisiin miehen kanssa, josta olin haaveillut 15 vuotta, mutta en koskaan ollut uskaltanut hänelle kertoa ihastumisestani. Hän on oikea unelma <3 

Pahimmalta tuntuu sellaiset tilanteet, joissa tuntuu, että elämä jää kokematta. Me kuitenkin saamme vain tämän yhden elämän ja yksikään tunti tai päivä ei tule enää takaisin. Kannattaa pohtia, kuinka paljon uhraa elämäänsä ja mikä on minkäkin arvoista. Joskus sivusuhteen aloittaminen voi olla lopulta hyväkin ratkaisu, koska pahinta on kuolinvuoteella katua elämättä jäänyttä elämää ja käyttämättömiä mahdollisuuksia. Ideaalitilanteessa tietty se kaikki seikkailu ja kokemukset kannattaa elää mahdollisimman täysillä ennen avioliittoa ja pikkulapsivaihetta, mutta kaikki eivät tätä ehkä ajattele siinä vaiheessa. 

En moralisoi ketään, mutta jos päätät aloittaa suhteen, pidä huoli, että se pysyy visusti salassa. Joskus elämässä on hyväkin ottaa riskejä, ettei sitten kaduta liikaa. 

Minäkin ehdin elää ja seikkailla ennen avioliittoani ja lapsia. Elin pidennetyn nuoruuden, naimisiin menin vastan yli 3-kymppisenä. Mutta miksi silti tuntuu, etten ehtinyt tarpeeksi? Tapailin erilaisia miehiä, seurustelin pitkiä ja lyhyitä aikoja. Matkustelin... koin lomaromanssejakin :) SILTI tuntuu, että olisi pitänyt vieläkin enemmän.

Mitä kadun elämässäni? Asioita, joita EN tehnyt. Tilaisuuksia joita EN käyttänyt. Poikaa jota EN suudellut.

Sivusuhteen aloittaminen tuntuu vieraalta, en luullakseni pystyisi siihen. Silti kirjoittamasi asiat kirvelevät, en haluaisi katua vanhana sitä mitä en tehnyt..

Kannattaa myös miettiä asian toista puolta. Sitä kuinka kuinka satuttaa muita, mitä kaikkea rikkoo lopullisesti. Miten voit elää näiden asioiden kanssa loppuelämäsi? Jos tulella lähtee leikkimään, ottaa sen riskin, että voi myös saada aikaan paljon tuhoa. Monta rikkinäistä ihmistä, hajotettua perhettä. Puolisosi rakastaa sinua, hän tulee ihan varmasti kärsimään kovasti. Asiat voivat mennä todella vaikeiksi, voi tulla vihaa, katkeruutta ja riitoja vuosiksi eteenpäin. Lapset voivat kärsiä näistä todella paljon. Onko kaikki sitten sen arvoista?