Jos on ollut väkivaltainen lapsuus!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Väkivaltainen lapsuus" tarkoittaa perheväkivaltaa. Jos sinua on joskus tukistettu tms. niin se ei ole perheväkivaltaa.

Puhun nyt hakkaamisesta, ihon polttamisesta tupakalla ja vyöllä lyömisestä. Kuulostaako normaalilta :)

Ap

Minulla on myös ollut väkivaltainen lapsuus.

Päätin jo pienenä että tahdon saada lapsia, se olisi se ehjä ja hyvä jota vaille olen ollut.

Terapiassa olen saanut tapoja riitelyyn mutta myös olen koittanut ymmärtää vanhempien puutteet, siinä ettei hoitoapua ollut tai se mitä he ovat itse eläneet lapsuutta 50-60- luvun taitteessa ja siitä heidän vanhempien sotakokemukset ja vajaavuudet hoitaa itseään -> perhettä.

Välillä olen saanut sanotuksi äidille omasta lapsuudesta, kurista ja hän on vastannut "miten se oli silloin tapana"

Itse vanhempana olen kiinnostunut hyvästä välistä omien lasten kanssa, kuin kurittaa heitä.

Vaikka joku kokee että saisi tukistaa tai antaa piiskaa, niin itse en tuota hyväksy.

Milloin hakkaava vanhempi päättää että nyt en enää lyö vaan alan kauniisti keskustella ja opetan että toisen lyöminen on väärin?

Ennen vanhaan perheissä tapasi olla se periaate, että lapset tottelevat aikuisia ja piste. Jokainen lasten kanssa tekemisissä ollut ymmärtää, ettei sellaista toimintakulttuuria voi luoda pelkästään sillä, että käy lasten kanssa keskusteluita niin kuin nykyään on tapana. Kattavan tottelemisen varmistamiseksi tarvitaan myös pakkotoimia ja rangaistuksia joiden saantia lapsi pelkää.

Rangaistus taas tarkoitaa automaattisesti sitä, että toiselle aiheutetaan tahallaan pahaa mieltä. Esimerkiksi tuottamalla tälle kipua tai epämukavuuden tunnetta, rajoittamalla tämän vapautta tai viemällä tältä tavaroita/etuuksia/omaisuutta. Kaikki nämä asiat ovat lähtökohtaisesti väärin toiselle tehtyinä, mutta silti rangaistuksen yhteydessä välttämättömiä, jotta se rangaistus voisi ylipäätään toteutua.

Vierailija kirjoitti:

Olisi mahdollista, jos et osaisi kyseenalaistaa vanhempiesi toimintamallia. Koska osaat, etkä halua itse tehdä niin, tuskin sorrut samaan. Ammattiapuakin olet saanut, se on hyvä.

Ei kaikkien p*skojen vanhempien lapset itse ole p*skoja vanhempia. Tsemppiä sulle!

Näin sanotaan siksi, että se on paljon helpompaa kuin tarjota apua ja aggression rakentavia käsittelykeinoja sellaiselle ihmiselle, joka on huolestunut siitä, että hänellä saattaa olla taipumusta väkivaltaiseen käytökseen. Väkivallan kohteeksi joutuneella ihmisellä on sisällään paljon vihaa, joka ei poistu pelkästään sillä, että hän ymmärtää väkivallan häntä kohtaan olleen väärin eikä väkivaltaisesti muita kohtaan tulisi käyttäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Onko mitenkään isompaa mahdollisuutta siihen että käyttäisi väkivaltaa omiin lapsiinsa?

Kyselee lapseton ja väkivaltaisen lapsuuden elänyt

Väkivaltaa siis kurinpidossa. Jos itki ikävää niin piestiin myös

Riippuu pitkälti siltä millaista apua ja tukea saat. Vanhemmuus on kuormittavaa. Se tuo ihmisessä esiin muitakin kuin parhaita piirteitä, varsinkin jos voimat ovat vähissä.

Minua hakattiin lapsena. En ikinä epäillyt, että löisin omaa lastani, koska jo lapsena tiesin heikompien kiusaamisen olevan väärin. Kun sain omia lapsia niin en olisi voinut kuvitella edes läpsäiseväni heitä. Niin rakkaita he ovat. Minä en ole samanlainen kuin vanhempani. Rakastava käytös ei ole ollut vaikeaa vaan ainoa tapa miten olen osannut toimia tai olla heidän kanssaan. En osaisi tehdä muutakaan. Kyllä se lapsena koettu vääryys on kasvattanut niin syvälle juurtuneen inhon sellaisia säälittäviä ihmisiä kohtaan, joilla ei ole muuta keinoa toimia kuin lyöminen.

Kaikki mahdollisuudet ovat olemassa siihen, että saat ihania lapsia ja että nautit suunnattomasti äitiydestä ja pikkuisistasi!

Älä lannistu turhaan.

Sinällään todennäköisyys väkivaltaiseen käytökseen pienenee, jos ihminen tunnistaa niitä tilanteita, joissa hänellä on houkutus käyttäytyä väkivaltaisesti. Myöntää itselleen sen, että hänellä on impulsseja tiettyyn toimintaan ja ne ovat haitallisia. Ei yritä kaunistella asioita sillä, että eihän pieni luunappi niin haitallinen ole tms.

Joskus se menee niinkin päin ettei halua samaa helvettiä lapselleen kuin minkä itse on kokenut....

Vierailija kirjoitti:

Sinällään todennäköisyys väkivaltaiseen käytökseen pienenee, jos ihminen tunnistaa niitä tilanteita, joissa hänellä on houkutus käyttäytyä väkivaltaisesti. Myöntää itselleen sen, että hänellä on impulsseja tiettyyn toimintaan ja ne ovat haitallisia. Ei yritä kaunistella asioita sillä, että eihän pieni luunappi niin haitallinen ole tms.

Yleensä se muka "perustellusti" tottelemattomuudesta annettu luunappi on portti paljon vakavampaan väkivaltaan. Kerran omia aggressioita väkivallan avulla purkanut vanhempi tuskin pystyy hillitsemään itseään jatkossakaan ja sitä koston ja voiman kokemusta haetaan aina uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Joskus se menee niinkin päin ettei halua samaa helvettiä lapselleen kuin minkä itse on kokenut....

Aika useinkin menee, mutta silloin ihmistä on tuettava siinä, että hänelle kehittyisi parempia toimintamalleja niiden kotoa saatujen tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinällään todennäköisyys väkivaltaiseen käytökseen pienenee, jos ihminen tunnistaa niitä tilanteita, joissa hänellä on houkutus käyttäytyä väkivaltaisesti. Myöntää itselleen sen, että hänellä on impulsseja tiettyyn toimintaan ja ne ovat haitallisia. Ei yritä kaunistella asioita sillä, että eihän pieni luunappi niin haitallinen ole tms.

Yleensä se muka "perustellusti" tottelemattomuudesta annettu luunappi on portti paljon vakavampaan väkivaltaan. Kerran omia aggressioita väkivallan avulla purkanut vanhempi tuskin pystyy hillitsemään itseään jatkossakaan ja sitä koston ja voiman kokemusta haetaan aina uudestaan.

Niin, jos käytöstään ei koe ongelmallisena (on päällä voimakkaat defenssit yms.). Mutta jos kokee, niin silloin ihminen tietysti pyrkii muokkaamaan toimintaansa toiseen suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, se tekee joistain tilanteista aika hankalia. Uhmaikäisen väkivaltaista käytöstä on esimerkiksi todella vaikea sietää. Joutuu tekemään tosissaan töitä, jotta omat reaktiot pysyisivät hallinnassa.

Alapeukutatko sille, että teen töitä ollakseni parempi vanhempi kuin mitä omat vanhempani? Pitäisikö mielestäsi minun hakata kiukkuista uhmaikäistä takaisin? Mieti nyt hyvä ihminen! Minä myönnän rehellisesti, että tämä on minulle haastavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinällään todennäköisyys väkivaltaiseen käytökseen pienenee, jos ihminen tunnistaa niitä tilanteita, joissa hänellä on houkutus käyttäytyä väkivaltaisesti. Myöntää itselleen sen, että hänellä on impulsseja tiettyyn toimintaan ja ne ovat haitallisia. Ei yritä kaunistella asioita sillä, että eihän pieni luunappi niin haitallinen ole tms.

Yleensä se muka "perustellusti" tottelemattomuudesta annettu luunappi on portti paljon vakavampaan väkivaltaan. Kerran omia aggressioita väkivallan avulla purkanut vanhempi tuskin pystyy hillitsemään itseään jatkossakaan ja sitä koston ja voiman kokemusta haetaan aina uudestaan.

Mahtavaa kyökkipsykologiaa!

Mun lapsuus oli sellaista perhehelvettiä väkivaltaisen alkoholistin lapsena, etten todellakaan halunnut omien lapsieni kokevan samaa. Ei ollut vaikeuksia kasvattaa omia lapsia hakkaamatta, haukkumatta ja nöyryyttämättä. Joskus tuli väsyneenä huudettua, mutta siitä ei kuulemma traumoja tullut. Kolme veljeäni eivät toistaneet isänsä käytöstä, mutta jotain saattoi kasvatuksesta seurata - kaikkien kolmen vaimot moittivat liian kilteiksi ja ero tuli jokaiselle tähän ominaisuuteen liittyen.

Ajattelin aina, etten ikinä satuttaisi ketään lasta, etenkään omaani ja käsittelin lapsuuttani myös terapiassa.

Itselläni on lapsi, joka oikeasti hakkaa ja puree päivittäin ja sitten nauraa ja sylkee naamalle. Joskus on tosi vaikea hillitä omia reaktioita, kun tuntuu että luunappi tai piiskaaminen aiheesta voisi oikaista kasvua ja kehitystä.

Koko ajan mielessä välkkyy se oma vanhempi, josta oli hauska polttaa taaperoa huvittelumielessä ja pelkää, että kyseessä on perinnöllinen luonnevika ja omasta kullanmurusta on kasvamassa samanlainen.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin aina, etten ikinä satuttaisi ketään lasta, etenkään omaani ja käsittelin lapsuuttani myös terapiassa.

Itselläni on lapsi, joka oikeasti hakkaa ja puree päivittäin ja sitten nauraa ja sylkee naamalle. Joskus on tosi vaikea hillitä omia reaktioita, kun tuntuu että luunappi tai piiskaaminen aiheesta voisi oikaista kasvua ja kehitystä.

Koko ajan mielessä välkkyy se oma vanhempi, josta oli hauska polttaa taaperoa huvittelumielessä ja pelkää, että kyseessä on perinnöllinen luonnevika ja omasta kullanmurusta on kasvamassa samanlainen.

Kuulostaa siltä, että olet edelleen ahdistunut vanhempasi käytöksen takia ja oman lapsen käytös aktivoi voimakkaasti näitä muistoja. Vanhemmuus tuntuu vaikealta lasten hakiessa tuolla tavoin väkivaltaisesti rajojaan. Varsinkin, kun tuollaisia tilanteita ei pysty lopettamaan niin nopeasti kuin itse haluaisi, jottei lapsi satuttaisi siinä hässäkässä pahasti itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Väkivaltainen lapsuus" tarkoittaa perheväkivaltaa. Jos sinua on joskus tukistettu tms. niin se ei ole perheväkivaltaa.

Puhun nyt hakkaamisesta, ihon polttamisesta tupakalla ja vyöllä lyömisestä. Kuulostaako normaalilta :)

Ap

Jälkimmäinen on normaalia ja useimmilla on siitä kokemusta lapsuudestaan. Toki silla varauksella, että jos siihen ei ole ollut kunnon syytä tai jos se on mennyt liiallisuuksiin niin se ei ole normaalia.

Kaksi ensin mainitsemaasi asiaa eivät ole normaaleja.

No eipä varmasti ole vyöllä hakkaamisesta kokemusta monella. ja vaikka oliskin, ei se siitä normaalia tee. Väkivaltaa se on silti. Ruumiillinen kuritus on on ollut Suomessa kiellettyä jostain 80-luvun alusta asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Väkivaltainen lapsuus" tarkoittaa perheväkivaltaa. Jos sinua on joskus tukistettu tms. niin se ei ole perheväkivaltaa.

Puhun nyt hakkaamisesta, ihon polttamisesta tupakalla ja vyöllä lyömisestä. Kuulostaako normaalilta :)

Ap

Jälkimmäinen on normaalia ja useimmilla on siitä kokemusta lapsuudestaan. Toki silla varauksella, että jos siihen ei ole ollut kunnon syytä tai jos se on mennyt liiallisuuksiin niin se ei ole normaalia.

Kaksi ensin mainitsemaasi asiaa eivät ole normaaleja.

No eipä varmasti ole vyöllä hakkaamisesta kokemusta monella. ja vaikka oliskin, ei se siitä normaalia tee. Väkivaltaa se on silti. Ruumiillinen kuritus on on ollut Suomessa kiellettyä jostain 80-luvun alusta asti.

Laiton asia ei ole yhtä kuin epänormaali asia. Sitä paitsi ennen 80-luvun puoliväliä se ei toisiaan ollut väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinällään todennäköisyys väkivaltaiseen käytökseen pienenee, jos ihminen tunnistaa niitä tilanteita, joissa hänellä on houkutus käyttäytyä väkivaltaisesti. Myöntää itselleen sen, että hänellä on impulsseja tiettyyn toimintaan ja ne ovat haitallisia. Ei yritä kaunistella asioita sillä, että eihän pieni luunappi niin haitallinen ole tms.

Yleensä se muka "perustellusti" tottelemattomuudesta annettu luunappi on portti paljon vakavampaan väkivaltaan. Kerran omia aggressioita väkivallan avulla purkanut vanhempi tuskin pystyy hillitsemään itseään jatkossakaan ja sitä koston ja voiman kokemusta haetaan aina uudestaan.

Tuo riippuu ihmisestä. Molemmat vanhempani käyttäytyivät väkivaltaisesti, mutta silti täysin eri tavoin. Toista pelkäsin ja toista en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Väkivaltainen lapsuus" tarkoittaa perheväkivaltaa. Jos sinua on joskus tukistettu tms. niin se ei ole perheväkivaltaa.

Puhun nyt hakkaamisesta, ihon polttamisesta tupakalla ja vyöllä lyömisestä. Kuulostaako normaalilta :)

Ap

Jälkimmäinen on normaalia ja useimmilla on siitä kokemusta lapsuudestaan. Toki silla varauksella, että jos siihen ei ole ollut kunnon syytä tai jos se on mennyt liiallisuuksiin niin se ei ole normaalia.

Kaksi ensin mainitsemaasi asiaa eivät ole normaaleja.

No eipä varmasti ole vyöllä hakkaamisesta kokemusta monella. ja vaikka oliskin, ei se siitä normaalia tee. Väkivaltaa se on silti. Ruumiillinen kuritus on on ollut Suomessa kiellettyä jostain 80-luvun alusta asti.

Laiton asia ei ole yhtä kuin epänormaali asia. Sitä paitsi ennen 80-luvun puoliväliä se ei toisiaan ollut väkivaltaa.

Onhan se silloinkin ollut väkivaltaa, vaikka ei laitonta sellaista. Älä viitsi yrittää hämmentää keskustelua tyhmillä väitteilläsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, se tekee joistain tilanteista aika hankalia. Uhmaikäisen väkivaltaista käytöstä on esimerkiksi todella vaikea sietää. Joutuu tekemään tosissaan töitä, jotta omat reaktiot pysyisivät hallinnassa.

Alapeukutatko sille, että teen töitä ollakseni parempi vanhempi kuin mitä omat vanhempani? Pitäisikö mielestäsi minun hakata kiukkuista uhmaikäistä takaisin? Mieti nyt hyvä ihminen! Minä myönnän rehellisesti, että tämä on minulle haastavaa.

Ei rankaiseminen ole sama asia kuin kosto tai pahantahtoisuus.