2. kierros, exän sukunimi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri erosi aviomiehestään, jonka kanssa oli tehnyt kaksi lasta. Löysi uuden miehen, jonka kanssa kihlautui, mutta ei mennyt naimisiin. Saivat uuden avopuolison yhteisen tyttären, jolle kaveri antoi EXÄNSÄ sukunimen. Perusteluna oli, että halusi kaikkien lastensa olevan samalla sukunimellä.

Aivan käsittämätön ratkaisu. Antaa lapselle oman isän sukunimen sijasta äidin exän sukunimi.

Se exän sukunimi nyt on vaan äidin sukunimikin. Esim. 20 vuoden jälkeen voi tuntua oudolta ottaa takaisin tyttönimi. Sukunimi on historiaa, jota ei tarvitse pyyhkiä pois.

Jos pidän eron tullessa ex-mieheni sukunimen ja avioidun uudestaan, voiko uusi miehenikin ottaa exäni nimen itselleen?

Ei voi.

"Yhteiseksi sukunimeksi voidaan valita jommankumman puolison sukunimi, joka puolisolla oli viimeksi naimattomana ollessaan. Entisen aviopuolison sukunimeä ei siis saa siirtää uudelle puolisolle, vaikka itse vielä avioeronkin jälkeen kyseistä nimeä käyttäisi. Esimerkiksi Järvinen ja Laaksonen os. Korhonen voivat valita yhteiseksi sukunimekseen vain Järvisen tai Korhosen"

https://www.minilex.fi/a/sukunimen-vaihto-ja-avioliitto

Minä ajattelin samoin, että pidän exän nimen lasten takia. Mutta n. vuosi eron jälkeen päätin että en halua olla sen niminen, ja olla yhdistettynä exään enää. Vaihdoin tyttönimeen, mikä tuntui luonnolliselta ja hyvältä. Oli osa ”itsenäistymistä” myös.

Lapset ovat isänsä nimellä, eikä eri nimet ole vaikuttaneet suhteeseemme, asioiden hoitamiseen, postinkulkuun tai perhedynamiikkaan mitenkään.

Jos joskus avioituisin uudestaan, pitäisin varmaan oman nimeni.

Vierailija kirjoitti:

Moni haluaa olla samalla sukunimellä kuin lapsensa. Minusta hyvä peruste, olkoonkin exän sukunimi.

Tämä on ymmärrettävää, en itsekään haluaisi olla eriniminen kuin omat lapseni. Mutta juuri tästä syystä lapsilla onkin minun sukunimeni. En halunnut naimisiin mennessä vaihtaa nimeäni, ja kun lapsille joka tapauksessa oli valittava jomman kumman nimi, niin sekä omasta että miehen mielestä minun nimeni oli luontevampi valinta, huolimatta siitä että nimeni on tyyliä Möttönen (ei mitenkään kauhea, mutta hyvin tavallinen). 

Jos parisuhde on oikeasti tasa-arvoinen ja molemmat ovat vanhemmuudessa mukana yhtä lailla, niin sitten asia on se ja sama, kai. Mutta kun suuressa osassa perheitä kummatkin tietävät (vaikkeivat ääneen myöntäisi) että eron sattuessa päävastuu lapsista jää äidille, niin mite ihmeessä lähes kaikki avoliitossa elävät tai oman nimensä avioliitossa pitäneet päätyvät pistämään lapsen isän nimelle. Eri asia jos on itse halunnut ottaa miehen nimen, mutta jos itse pitää oman nimensä niin miksi ei sitten halua sitä omaa nimeään myös lapsilleen? En todellakaan tuomitse, mutta aidosti kyllä ihmetyttää. 

Olin 13 vuotta mieheni nimellä. Kyllä se sukunimi on niin iso osa minua ja historiaani etten voisi vaihtaa sitä tyttönimeen. Olen onnellinen noista vuosista, lapsetkin sillä samalla nimellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni haluaa olla samalla sukunimellä kuin lapsensa. Minusta hyvä peruste, olkoonkin exän sukunimi.

Tämä on ymmärrettävää, en itsekään haluaisi olla eriniminen kuin omat lapseni. Mutta juuri tästä syystä lapsilla onkin minun sukunimeni. En halunnut naimisiin mennessä vaihtaa nimeäni, ja kun lapsille joka tapauksessa oli valittava jomman kumman nimi, niin sekä omasta että miehen mielestä minun nimeni oli luontevampi valinta, huolimatta siitä että nimeni on tyyliä Möttönen (ei mitenkään kauhea, mutta hyvin tavallinen). 

Jos parisuhde on oikeasti tasa-arvoinen ja molemmat ovat vanhemmuudessa mukana yhtä lailla, niin sitten asia on se ja sama, kai. Mutta kun suuressa osassa perheitä kummatkin tietävät (vaikkeivat ääneen myöntäisi) että eron sattuessa päävastuu lapsista jää äidille, niin mite ihmeessä lähes kaikki avoliitossa elävät tai oman nimensä avioliitossa pitäneet päätyvät pistämään lapsen isän nimelle. Eri asia jos on itse halunnut ottaa miehen nimen, mutta jos itse pitää oman nimensä niin miksi ei sitten halua sitä omaa nimeään myös lapsilleen? En todellakaan tuomitse, mutta aidosti kyllä ihmetyttää. 

Itse en taas kykene ymmärtämään, että miten se olisi yhtään epätasa-arvoisempaa laittaa lapsille isän nimi kuin äidin nimi. Nimi kuin nimi. Jos jompikumpi pitää valita, niin sitten se pitää vaan valita toinen. Ei siitä tarvitse olla ulkopuolelle tilivelvollinen, miksi on päätynyt jompaan kumpaan.

Mitä sitten vaikka se koetaan joidenkin päässä 'vanhoillisena'? Kyseinen tapa ei itse asiassa edes ole niin vanha kuin moni tuntuu luulevan. Sukunimilaki tuli voimaan vasta Suomen itsenäisyyden kieppeillä ja sitä ennen oli hyvin kirjavia käytäntöjä ympäri Suomen. Esimerkiksi joillakin alueilla sukunimi määräytyi talon nimen mukaan. Jos Karvasen perhe muutti Karvasen tilalta Paljasen taloon, niin heidän sukunimekseen tuli talon mukaan Paljanen. Jos siitä edelleen muutettiin, niin sukunimeksi saattoi tulla uuden tilan mukaan vaikka Jalkanen.

Toisella puolella Suomea taas molemmat puolisot pitivät aina oman nimensä. Puolison nimen ottaminen oli tapana vain osassa Suomea ja tuli kaikkialle pakolliseksi aikanaan vasta kun sukunimilaki tehtiin ja käytäntöjä haluttiin yhtenäistää.

Sellaista historian havinaa.

Mutta siis oikeasti en ymmärrä mitä tasa-arvoisempaa siinä on, että lapset ovat äidin nimellä. Minusta se on se ja sama kumman nimi lapsille tulee, tasa-arvo suhteessa on jotain aivan muuta kuin nimilista. Vaikka kai siitäkin saa symbolisen kiistan, jos vain haluaa.

Meillä valittiin se sukunimi, joka oli omasta mielestä kauniimpi. Vitsi tosin on siinä, että valinta ei ollut helppo, kun molemmilla

on harvinaiset ja suhteellisen miellyttävät nimet. Hui kauhistus, sitä pitää varmaan selitellä jos joskus ero tulee, että oli oli meillä tasa-arvoinen suhde, vaikka lapselle tulikin miehen nimi :D.

"....jos on itse halunnut ottaa miehen nimen, mutta jos itse pitää oman nimensä niin miksi ei sitten halua sitä omaa nimeään myös lapsilleen?!

Varmaan siksi, että lapsilla saattaa olla, jokin mielipide asiasta, tai ajatellaan, että lapsienkin nimen vaihtaminen vain löisi lisää kiilaa entisestäänkin mahd. riitaisaan eroon, tai hämmentäsi lapsia turhaan. - Voin olla sinislimäinen ja kenties myös pikkaisen myös naivi, mutta uskon, että sellaiset erot, joissa lapsilta pyrittäsiin katkaisemaan kaikki yhteydet biologiseen isään, tai isä hylkäsi ja jättäsi entisen perheensä ja katoaisi kuin pieru saharaan ovat verraten harvinaisia. - Toki tällaisiain eroja varmasti on, mutta ovat kuitenkin pieni vähemmistö kaikista avio tai avoeroista.