Lue keskustelun säännöt.
Nyt iski syksyahdistus. Koulujen alku ok mut nyt alkaa harrastusrumba.
Kesä ollut Ihanaa aikaa, ehtinyt kotonakin olla sekä myös hoitaa sosiaalisia suhteita ja nauttia elämästä. No sitten alkoi työ ja lasten koulut. No Joo, ihan fine. Mut nyt ahdistaa, kun kaikki harrastukset alkaa taas ja jatkuva aikataulujen vahtiminen, stressiruokailut ja kuskaamiset. Elämä on taas ohi eikä siihen juuri muuta mahdukaan.
Ja ei, valitettavasti eivät pääse itse kulkemaan harrastuksiinsa (kuin jonkun satunnaisen kerran). Kimppakyytejä toki järjestetään mahdollisuuksien mukaan, mutta kyllä sitä kuskattavaa jää silti. 3 lasta, joita yhdellä 2 harrastusta muilla vaan 1. Harrastuskertoja 2-5/lapsi/vko. (= noin 10 kuljetusta, vienti ja haku =20)
Olen toki iloinen, että ovat aktiivisia ja kaikki löytäneet sen oman juttunsa, mieluisan harrastuksen. Kyllä se silti mehut vanhemmista vie. Muuta?
Kommentit (125)
Siis minkä ikäisiä nämä muksut on, jos eivät itse pysty kulkemaan harrastuksiinsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä oon just se huono vanhempi, jonka lapset käy pelaileen sählyä ja jalkkista koulullaan, heitetään kyllä, mut matka lyhyt. Koululta löytyy liikkakerhot ja leivonta kerhot ja se saa luvan riittää. Ei ole rumbaa, eikä mene rahat. Itse harrastan myös samaisella koululla omat harrastukseni.
Meillä on sama. Saa harrastaa mitä vain, mutta vanhemmat ei kuskaa. Itse ovat polkeneet hiihto- ja suunnistusharkkoihin. Jos on tarpeeksi motivaatiota, menee pyörällä. Ne on lapsen harrastuksia, ei vanhempien. Harrastukset ei ole pakollisia, koulu on.
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko tuo rumba sitten pakko aloittaa jos se ahdistaa? Lapsille sellaiset harrastukset mihin ei tarvitse olla kuskaamassa koko ajan. Ihmetyttää ihmiset, jotka itse tekevät elämästää mahdollisimman hankalaa ja vaikeaa ja sitten valittavat. Omaa järkeä ja oman jaksamisen kuuntelua olisi hyvä käyttää.
Enpä arvannut, että kun lapseni 5-vuotiaana, kerran viikossa halusi harrastaa, että hänestä tulee niin taitava ja että harrastus vie mukanaan. Nykyisin harrastus 4 krt viikossa ja pelit päälle. Sanonko nyt 10 vuotta lajia harrastaneelle lapselle, että lajia on vaihdettava, koska treenikertoja on niin paljon, enkä repeä enää kuskaamaan?
Vai sanonko hänen sisaruksilleen, että he eivät saa harrastaa, koska yhden harrastuskuljetukset vievät aikaa? Ei, en sano. Jos yksi saa harrastaa, haluan että muutkin lapseni saavat valita mieleisensä harrastuksen.
Jatkamme kuljettamista, kimppakyytejä ja joukkoliikennettä mahdollisuuksien mukaan. Tilanteet muuttuvat, eikä harrastus aloitettaessa on välttämättä sama kuin mikä on tilanne vuosien jälkeen. Mielellämme annamme lasten harrastaa, ja paljon se myös antaa koko perheelle. Mutta paljon myös vie sekä aikaa että energiaa.
Ap
Ja Ap:n lapset ovat 9, 12 ja 15 vuotta vanhoja. Osaavat sekä ajaa pyörällä että käyttää bussia, silloin kun niitä kulkee. Klo 21 illalla en kuitenkaan halua vaatia, että lapsi tulisi viimeisellä bussilla kotiin, ja siis odottaisi bussia klo 22een. Ilta venyy aivan liian pitkään, mutta itse en sille mitään voi, että tiettynä päivänä harjoitukset loppuvat vasta klo 21.
Pyörällä eivät harjoituksiinsa pääse. Matka 10 km on mielestäni liian pitkä.
Olen ratkaissut asian vuosien kuluessa siten, että pienempänä lapseni harrasti koululla mm. tanssia, telivoimistelua ja oli myös kielikerhossa.
Minulla ei ole autoa eikä jaksamista -ei silloin eikä edelleenkään- kuskailla häntä yhtään mihinkään.
Unelmana on vuosia ollut ratsastus ja hän sai aloittaa sen nyt tänä syksynä, kun on kyllin iso kulkeakseen itsenäisesti tallille ja takaisin.
Lupasin, että maksan kyllä ravinsa ja laukkansa, kunhan kulkee matkat omin päin.
Yksikertaista.
-------
En syyllistä ketään, vaan tunnen vilpitöntä myötätuntoa, jos useampaa lasta on pakko kyyditä monta kertaa viikossa töiden jälkeen moneen suuntaan.
Itse en jaksaisi, vaikka minulla olisi kolme autoa.
Tämä tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huhhuh!
Minuakin väsyttää, vaikka vain kaksi kilpaurheilijalasta. Pienenä joukkuelajit olivat hyvä harrastus, ja minkäs teet, ovat lahjakkaita ja innokkaita. Julkisella pääsee vain vähän ja koulusta pitäisi mennä suoraan, ja silloin päivä voi venyä kohtuuttoman pitkäksi. Aina ei edes ehdi, joten kuskattava on. Lisäksi ei olla rikkaita, joten talkoilen paljon.
Olenko siis huono äiti kun suon lapsille tämän mahdollisuuden? En voi torpata sitä nyt, koska en aina jaksaisi. Tottakai saa olla mukavuudenhaluinen ja olla tarjoamatta lapselle mahdollisuutta. Itseäni harmittaa, rakastin urheilua mutta ei viety mihinkään eikä kannustettu. En tee omilleni niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko tuo rumba sitten pakko aloittaa jos se ahdistaa? Lapsille sellaiset harrastukset mihin ei tarvitse olla kuskaamassa koko ajan. Ihmetyttää ihmiset, jotka itse tekevät elämästää mahdollisimman hankalaa ja vaikeaa ja sitten valittavat. Omaa järkeä ja oman jaksamisen kuuntelua olisi hyvä käyttää.
Enpä arvannut, että kun lapseni 5-vuotiaana, kerran viikossa halusi harrastaa, että hänestä tulee niin taitava ja että harrastus vie mukanaan. Nykyisin harrastus 4 krt viikossa ja pelit päälle. Sanonko nyt 10 vuotta lajia harrastaneelle lapselle, että lajia on vaihdettava, koska treenikertoja on niin paljon, enkä repeä enää kuskaamaan?
Vai sanonko hänen sisaruksilleen, että he eivät saa harrastaa, koska yhden harrastuskuljetukset vievät aikaa? Ei, en sano. Jos yksi saa harrastaa, haluan että muutkin lapseni saavat valita mieleisensä harrastuksen.
Jatkamme kuljettamista, kimppakyytejä ja joukkoliikennettä mahdollisuuksien mukaan. Tilanteet muuttuvat, eikä harrastus aloitettaessa on välttämättä sama kuin mikä on tilanne vuosien jälkeen. Mielellämme annamme lasten harrastaa, ja paljon se myös antaa koko perheelle. Mutta paljon myös vie sekä aikaa että energiaa.
Jos sinä et jaksa kuskata, niin silloin lapsi joko kulkee itse harrastukseensa tai lopettaa koko harrastuksen ja etsii uuden mihin on helpompi päästä. Ei vanhemman tehtävänä ole toimia taksina 24/7.
Itsekin lapsena kävin ratsastustunneilla 9-vuotiaasta alkaen ja kuljin tunneille aina yksin bussilla aivan toiselle puolelle isoa kaupunkia. Meillä ei edes koskaan ollut autoa. Ei olisi tullut mieleenkään, että vanhempien/jonkun muun olisi pitänyt minut autolla sinne viedä tai sieltä tuoda, vaikka tunnit päättyivät klo 20 tai 21 aikaan ja pimeällä yksin kuljin. Nykyään lapsia paapotaan aivan liikaa ja kaikki tehdään heidän ehdoillaan. Asuinpaikkaa olisi hyvä myös miettiä kulkemisen kannalta, ei kannata muuttaa korpeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko tuo rumba sitten pakko aloittaa jos se ahdistaa? Lapsille sellaiset harrastukset mihin ei tarvitse olla kuskaamassa koko ajan. Ihmetyttää ihmiset, jotka itse tekevät elämästää mahdollisimman hankalaa ja vaikeaa ja sitten valittavat. Omaa järkeä ja oman jaksamisen kuuntelua olisi hyvä käyttää.
Enpä arvannut, että kun lapseni 5-vuotiaana, kerran viikossa halusi harrastaa, että hänestä tulee niin taitava ja että harrastus vie mukanaan. Nykyisin harrastus 4 krt viikossa ja pelit päälle. Sanonko nyt 10 vuotta lajia harrastaneelle lapselle, että lajia on vaihdettava, koska treenikertoja on niin paljon, enkä repeä enää kuskaamaan?
Vai sanonko hänen sisaruksilleen, että he eivät saa harrastaa, koska yhden harrastuskuljetukset vievät aikaa? Ei, en sano. Jos yksi saa harrastaa, haluan että muutkin lapseni saavat valita mieleisensä harrastuksen.
Jatkamme kuljettamista, kimppakyytejä ja joukkoliikennettä mahdollisuuksien mukaan. Tilanteet muuttuvat, eikä harrastus aloitettaessa on välttämättä sama kuin mikä on tilanne vuosien jälkeen. Mielellämme annamme lasten harrastaa, ja paljon se myös antaa koko perheelle. Mutta paljon myös vie sekä aikaa että energiaa.
Jos sinä et jaksa kuskata, niin silloin lapsi joko kulkee itse harrastukseensa tai lopettaa koko harrastuksen ja etsii uuden mihin on helpompi päästä. Ei vanhemman tehtävänä ole toimia taksina 24/7.
Itsekin lapsena kävin ratsastustunneilla 9-vuotiaasta alkaen ja kuljin tunneille aina yksin bussilla aivan toiselle puolelle isoa kaupunkia. Meillä ei edes koskaan ollut autoa. Ei olisi tullut mieleenkään, että vanhempien/jonkun muun olisi pitänyt minut autolla sinne viedä tai sieltä tuoda, vaikka tunnit päättyivät klo 20 tai 21 aikaan ja pimeällä yksin kuljin. Nykyään lapsia paapotaan aivan liikaa ja kaikki tehdään heidän ehdoillaan. Asuinpaikkaa olisi hyvä myös miettiä kulkemisen kannalta, ei kannata muuttaa korpeen.
Asiat harvoin ovat noin mustavalkoisia. Ja se mikä oli normi tai ok 20-30 vuotta sitten lastenkasvatuksessa ei sitä enää ole. Aikakin kultaa muistot. Tuskinpa kenenkään haave (aikuisen tai lapsen) on kulkea pimeällä yksin toiselle puolelle kaupunkia harrastukseensa?
Yksi asia mitä ei vielä ole mielestäni tuotu esiin, on lasten harrastusten tavoitteellisuuteen liittyvä, kronologisesti etenevä harrastusaikataulujen epäkäytännöllisyys. Kuten joku yllä totesi, lapsen harrastusta aloittaessa ei voi tietää mihin soppaan vanhempi sotkeutuu. Minäkin valitsin lapselleni harrastuksen, joka oli lähellä kotia (uimahalli). Tilanne kolme vuotta myöhemmin: treenit 5 kertaa viikossa, jotka kolmessa eri paikassa, joista osaan lapsen on käytännössä mahdotonta itsenäisesti kulkea (asumme Helsingissä, mutta siinä vaiheessa kun julkisilla matka suuntaansa vaihtoineen on yli tunnin, niin hommassa ei mielestäni ole järkeä). Lisäksi treenit alkavat klo 14-15 aikoihin, joten tavallisessa päivätyössä käyvälle vanhemmalle kuljetus voi olla logistisesti ihan mahdotonta vaikka auto ja kuljetushalua olisikin.
Lisäksi treenit alkavat klo 15 pintaan, joten aikamoinen
Miksi te teette niitä tenavia kun sitten kaikki on niin hemmetin vaikeaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidatte olla niitä vanhempia, jotka ylpeilee ja kertoo sankaritarinoita töissä kahvipöydässä, kun menee kaikki päivät töissä ja illat muksujen harrastuksissa? Ja sitten koko pöytä ihmettelee ja kauhistelee miten jaksatte. Olettepa te superihmisiä!
Mielestäni on sairasta, että vanhemmilla ei jää mitään aikaa millekkään muulle kuin lasten kuskaamiselle. Kyllä siinä burnout aika äkkiä tulee. En mitenkään jaksa uskoa, että kaikki harrastukset ovat sellaisia, että lapset joka kerta niihin tarvitsee kuskata. Kai niistä nyt joku edes kitaraa tai nokkahuilua soittaa? Ei ne kaikki voi pelata jääkiekkoa ja ringetteä?
Sitä ruokaakin voi tehdä sen verran isoja määriä, että jää seuraavalle päivälle lämmitettävää. Toki kyllä silläkin elämänsö vaikeaksi saa, jos joka päivä täytyy se ruoka kokata ja lämmitetty ruoka on ”väärää” ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette niitä tenavia kun sitten kaikki on niin hemmetin vaikeaa?
Ei ne asiat hemmetin vaikeiksi lapsen/lapsien myötä muutu, jos ei niitä itse hemmetin vaikeiksi tee, mikäli kyse on vain harrastuksista...
Ihan hirveetä bensan polttoa ja saastuttamista. Missä hiilijalanjälki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveetä bensan polttoa ja saastuttamista. Missä hiilijalanjälki?
Siinähän se ilmakehässä näkyy
Meillä on sama. Esikoinen 12 v. harrastaa korista. Treenit on tulevalla kaudella 3-4 kertaa viikossa ja pelejä lähes joka viikonloppu. Ei ole yhdessä paikassa, vaan treenit ympäriinsä, ja pelit voi olla kotipelejä tai vieraspelejä. Kimppakyytejä kokeiltiin viime vuonna, kun yksi poika asuu meiltä noin 3 km päässä. Käytännössä ajoin joka toinen ma sinne 3 km päähän hakemaan ja sieltä 8 km harjoituksiin ja sama toisin päin. Poikia tulee treeneihin jopa 20 km päästä, heillä se vasta rumba onkin. Kahden muun lapsen harrastukset vie 2 iltaa viikossa, ja sijainti keskustassa 4 km kotoa. Tässä meidän asuinalueella ei tapahdu mitään. Kyllä minä haluan suoda sen lapsilleni, kun itsekin sain lapsena harrastaa tanssia ja soittamista (piano ja kitara)
Vierailija kirjoitti:
Taidatte olla niitä vanhempia, jotka ylpeilee ja kertoo sankaritarinoita töissä kahvipöydässä, kun menee kaikki päivät töissä ja illat muksujen harrastuksissa? Ja sitten koko pöytä ihmettelee ja kauhistelee miten jaksatte. Olettepa te superihmisiä!
Mielestäni on sairasta, että vanhemmilla ei jää mitään aikaa millekkään muulle kuin lasten kuskaamiselle. Kyllä siinä burnout aika äkkiä tulee. En mitenkään jaksa uskoa, että kaikki harrastukset ovat sellaisia, että lapset joka kerta niihin tarvitsee kuskata. Kai niistä nyt joku edes kitaraa tai nokkahuilua soittaa? Ei ne kaikki voi pelata jääkiekkoa ja ringetteä?
Sitä ruokaakin voi tehdä sen verran isoja määriä, että jää seuraavalle päivälle lämmitettävää. Toki kyllä silläkin elämänsö vaikeaksi saa, jos joka päivä täytyy se ruoka kokata ja lämmitetty ruoka on ”väärää” ruokaa.
Kyllä meillä syötiin viime vuonna aina tiistaisin maanantain ruokaa tai saarioisen valmista. Kaikilla kolmella lapsella oli harrastus: uinti, baletti ja koris. Ensimmäinen kyyti lähti klo 16.20 ja viimeinen palasi kotipihaan klo 20.50.
Meillä ei ole ollut yhtään ns tavoitteellista harratusta jossa harrastuskertoja olisi viikossa yli kaksi. Just sen kuormittavuuden takia.
Meilllä kun kuskataan painotuksiin jo kouluunkin.
Sen sijaan on kyllä sitten kokeiltu vaikka mitä hauskoja harrastuksia, teatterista taekwondoon.
Itse en usko noihin naapurin sedäm pallonpotkulähiharrastulsiin, vaan jos ja kun harrastetaan, harrastetaan kunnolla ja kunnollista.
Nyt meillä on yksi harrastus puolen tunnin päässä, muihin pääsee julkisilla ja ne on melkein vieressä.
Yksi ainao harrastus on koko aikana ollut kävelymatkan päässä, vaikka asutaan Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osta lapsille fillarit, kuntokin nousee.
Just, jotain järkeä nyt näihin juttuihin. Koitapas itse viedä lätkälaukkua ja mailoja fillarilla. Jotkut harrastaa muutakin kuin satujumppaa. Tilanteita on niin erilaisia.
Minä olin ringettemaalivahti ja kuljin 9 km pyörällä, mutta eihän sitä nykylapsilta voi sellaista vaatia :D Silloin tosiaan vaihtoehdot oli, että jos harrastat kuljet itse tai et harrasta.
Jepjep, ja hiihdit tietysti kouluun järven jäällä kesät talvet.
Ei nyt osu aiheeseen, mut kerron silti, että minä kyllä hiihdin kouluun talvisin. Ja kun se järvi oli sula ni mentiin soutuveneellä.
Mietin jo raskausaikana haluanko viettää vuosia harrastusrumassa, johon menee valtaosa vapaa-ajasta. Minulle oli selvää, että haluan muuta. Siksipä yksi vain lapsi, joka on saanut valita vapaasti harrastuksensa, mutta koko vapaa-aikaa se harrastuksiin vieminen ei vie. Nykyisin yläkoululaisena osaa kulkea itsekin julkisilla harrastuksiinsa.
Kuulostaa siltä, että olet vain talouskone ja perheesi palvelija. Onko sinulla yhtään omaa aikaa, mahdollisuutta rentoutua tai miettiä elämääsi syvällisemmin? Ihmetyttää naiset, jotka suostuvat tuollaiseen.