Ovatko varakkaiden lapset älykkäämpiä vai menestyvätkö verkostonsa kautta?

Tottakai osittain älykkyyskin periytyy, mutta kärjistäen sanoisin, että monesti koulutetuilla ihmisillä on enemmän kiinnostusta jälkikasvunsa elämästä huolehtimiseen ja yrittävät tarjota eväitä elämään enemmän. Osalla tietty suhteitakin voi olla, mutta ei se kaikkea selitä. Ja esim itselläni on kaksi korkeakoulututkintoa, samoin mieheni ktm, silti lapsellamme on adhd ja oppimisvaikeuksia. Mutta teen kaikkeni sen eteen, että hän pääsisi elämässä eteenpäin, sinne minne haluaa, sitten joskus. Ja on se tietty rahakysymyskin, ei me rikkaita olla, mutta on kuitenkin mahdollista se, että olen osittaisella hoitovapaalla vielä.

Sossu maksaa ainakin jossain kunnissa lapsen harrastuksen, jos se on jatkuvaa ja pitkäjänteistä, esimerkiksi musiikkiopisto. Edullisia harrastuksia on monia, jos kerää kavereita mukaan tai yksinkin, esim.uinti uimahallissa. Seurakunnilla on lähes ilmaisia tai ilmaisia kerhoja. On siis olemassa köyhillekin harrastuksia mutta se vaatii vaivannäön vanhemmilta, että ottaa selvää kuntansa tarjonnasta! Virikkeitä löytyy ilmaiseksi myös kirjastosta.

No asiaahan on tutkittu ja vauraammissa perheissä yleensä panostetaan myös henkiseen kehitykseen enemmän esim lukuharrastuksen muodossa jne.

Itse duunariperheestä mutta vanhemmat olivat intohimoisia lukijoita ja kirjastokortti löytyi jo lapsena.

-Akateeminen

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni menestyminen elämässä on suurelta osin kiinni kotona opituista arvoista ja vanhemmilta opituista sosiaalisista taidoista. Itselläni on duunarivanhemmat jotka saivat minut (liian) nuorena. Kotona ei koskaan keskusteltu mistään, vaikka uteliaana ja pohdiskelevana lapsena yritin kysellä asioista. Vanhempiani ei kiinnostanut mikään. Heille riitti työssäkäynti ja lauantai-illan Napakymppi.

Sosiaalisia taitoja opin (keskiluokkaisten) lukiokavereideni ja heidän vanhempiensa kanssa. Rahankäyttöä ei opetettu kotona, vaan opin sen aikuisena kantapään kautta. Ala-asteella lukihäiriööni suhtauduttiin mentaliteetilla, että kyllä koulussa hoidetaan se pois. Muutenkaan koulunkäynnistäni eikä oppimisestani oltu kiinnostuneita, koska "koulu hoitaa".

Jos jossain asiassa onnistuin hyvin, niin kehuja ei tullut. Lapsen/nuoren itsetunnon kehityksestä heillä ei ollut hajuakaan.

Ja kyllä. Olen katkera. Aina olen tuntenut syntyneeni väärään perheeseen.

Toivottavasti sinulla ei ollu näin onnetonta. Äiti toivoi pitkään tyyttöä, mutta sai pojan. Kaiken pettymyksen ja katkeruuden äitini purki minuun. Lopulta kun vanhempani erosivat, äitini alkoi vihata minua koska muustutin liikaa hänestä eksää. Muutoin kuvailemasi on kuin kirjoittaisit minun elämästäni.

Vierailija kirjoitti:

Tämä.

Olen itse hyvin köyhästä perheestä.

Vanhemmat keskittyivät opettamaan, että en osaa mitään, muut osaavat paremmin.

Varsinkin paremmat ihmiset osaavat ja tietävät kaiken paremmin. Paremmat ihmiset on todellakin se termi jota käyttivät. Viimeksi kuulin sen äitini suusta kun ääneen ihmettelin kuinka naapuri antaa 3-vuotiaansa pyöräillä yksin vilkkaan autotien vieressä. Välillä lapsi pyöräili siellä autotielläkin. Äiti ni neuvoi minua "älä vaan sano kenellekään mitään, ne voi olla parempia ihmisiä" 🙄

No joo, joka tapauksessa minua kasvatettiin palvelemaan parempia ihmisiä. Vanhempani harmitti kovasti se, että olen itsenäinen luonne, enkä innostunut siitä palvelemisjutusta.

Olivat kauhuissaan kun menin lukioon. Rangaistuksena en sitten saanut ajokorttia, kun taas kiltisti amiksen käyneille sisaruksilleni maksettiin kuorma-autikortit.

Sitten kun sain hyvän opiskelupaikan lukion jälkeen, hermostuivat oikein kunnolla. Aloittivat manipulointikampanjan, jotta keskeyttäisin opintoni ja menisin johonkin firmaan juoksutytöksi. "Kahvia keittämään ja ottamaan kopioita papereista".

Heillä oli vaikka mitä verukkeita sille että en voisi opiskella. Sisaruksia harmittaa, mummoa pitää hoitaa, naapurin lapsi ei saanut opiskelupaikkaa ja minun pitäisi luopua omastani ettei naapuria harmittaisi...

Se oli todella outoa. En tiedä miksi heille oli niin vaikeaa se, että yksi lapsista haluaa opiskella ja jopa menestyy urallaan.

Se on myös tuttua, että lapsena vaadittiin joko mahdottomia tai jätettiin heitteille, tai muuten ei kohdeltu ikätason mukaisesti. Käytöstapoja ei opetettu, ihmeteltiin vaan että miksi tuo tyttö on tuommoinen.

Muistan vieläkin kuinka pelottavaa oli mennä ensimmäisen kerran kavereiden kanssa ravintolaan syömään kun en tiennyt miten siellä pitäisi käyttäytyä. Ihan perusasiatkin kun oli jätetty opettamatta. Keskitytty vain arvostelemiseen ja vikojen osoittamiseen.

Yksi outous on se, että lapsena ja teininä sain kasvaa vapaasti (olin heitteillä), mutta kun muutin omilleni minua alettiin kohtelemaan kuin pikkulasta.

No, miten kävi? Valmistuitko ja miksi ja saitko koulutusta vastaavan työn ja mitkä oli reaktiot siihen?

Ilonailona kirjoitti:

Tottakai osittain älykkyyskin periytyy, mutta kärjistäen sanoisin, että monesti koulutetuilla ihmisillä on enemmän kiinnostusta jälkikasvunsa elämästä huolehtimiseen ja yrittävät tarjota eväitä elämään enemmän. Osalla tietty suhteitakin voi olla, mutta ei se kaikkea selitä. Ja esim itselläni on kaksi korkeakoulututkintoa, samoin mieheni ktm, silti lapsellamme on adhd ja oppimisvaikeuksia. Mutta teen kaikkeni sen eteen, että hän pääsisi elämässä eteenpäin, sinne minne haluaa, sitten joskus. Ja on se tietty rahakysymyskin, ei me rikkaita olla, mutta on kuitenkin mahdollista se, että olen osittaisella hoitovapaalla vielä.

Tutkimusten mukaan alemmissa sosiaaliluokissa ympäristön vaikutus älykkyyteen korostuu kun taas ylemmissä geenit vaikuttavat enemmän. Tämän voisi ajatella vaikka niin, että geeneissään perii "älykkyyspotentiaalin" jonka realisoitumiselle on useammin otolliset olosuhteet ylemmissä sosiaaliluokissa kuin alemmissa. Ylemmissä sosaaliluokissa siis useampi saavuttaa "geneettisen älykkyytensä" kun taas alemmissa sosiaaliluokissa monet (mutteivät tietenkään kaikki) jäävät epäedullisesta kasvuympäristöstä johtuen sen alle.

Toki on niinkin että koska älykkyys keskimäärin lisää menestymisen mahdollisuutta niin menestyneiltä vanhemmilta perii keskimäärin hieman paremman älyn. 

Eikä vanhempien verkostojen ym menestyksen tuomien etujen vaikutusta tietenkään kannata myöskään vähätellä. Äly on vain yksi osatekijä menestyksen taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Ajatellessani opiskelukavereitani huomaan kuinka vanhempien varakkuus korreloi usein menestyksen kanssa. Varakkaiden lapsilla on paremmat harjoittelupaikat kun taas köyhempien on vaikeampi löytää harjoittelupaikkaa tai tekevät harjoittelunsa täyttämällä hyllyjä lähimarketin kassalla. Saavatko menestyneet vahnemmat älykkäämpiä lapsia vai mistä menestyksen periytyminen johtuu?

"Kysymyksesi" sisältää itse tekemäsi perusteettoman oletuksen. Se on yhtä fiksu, kuin kysyä pystyvätkö Joulupukin porot lentämään...

Vierailija kirjoitti:

Ilonailona kirjoitti:

Tottakai osittain älykkyyskin periytyy, mutta kärjistäen sanoisin, että monesti koulutetuilla ihmisillä on enemmän kiinnostusta jälkikasvunsa elämästä huolehtimiseen ja yrittävät tarjota eväitä elämään enemmän. Osalla tietty suhteitakin voi olla, mutta ei se kaikkea selitä. Ja esim itselläni on kaksi korkeakoulututkintoa, samoin mieheni ktm, silti lapsellamme on adhd ja oppimisvaikeuksia. Mutta teen kaikkeni sen eteen, että hän pääsisi elämässä eteenpäin, sinne minne haluaa, sitten joskus. Ja on se tietty rahakysymyskin, ei me rikkaita olla, mutta on kuitenkin mahdollista se, että olen osittaisella hoitovapaalla vielä.

Tutkimusten mukaan alemmissa sosiaaliluokissa ympäristön vaikutus älykkyyteen korostuu kun taas ylemmissä geenit vaikuttavat enemmän. Tämän voisi ajatella vaikka niin, että geeneissään perii "älykkyyspotentiaalin" jonka realisoitumiselle on useammin otolliset olosuhteet ylemmissä sosiaaliluokissa kuin alemmissa. Ylemmissä sosaaliluokissa siis useampi saavuttaa "geneettisen älykkyytensä" kun taas alemmissa sosiaaliluokissa monet (mutteivät tietenkään kaikki) jäävät epäedullisesta kasvuympäristöstä johtuen sen alle.

Toki on niinkin että koska älykkyys keskimäärin lisää menestymisen mahdollisuutta niin menestyneiltä vanhemmilta perii keskimäärin hieman paremman älyn. 

Eikä vanhempien verkostojen ym menestyksen tuomien etujen vaikutusta tietenkään kannata myöskään vähätellä. Äly on vain yksi osatekijä menestyksen taustalla.

Yritin googlata tällaisia tutkimuksia, mutta en löytänyt yhtäkään. Kyseessä lievät omat tekemäsi tutkimukset, joita ei ole julkaistu?

Vierailija kirjoitti:

Se on myös tuttua, että lapsena vaadittiin joko mahdottomia tai jätettiin heitteille, tai muuten ei kohdeltu ikätason mukaisesti. Käytöstapoja ei opetettu, ihmeteltiin vaan että miksi tuo tyttö on tuommoinen.

Muistan vieläkin kuinka pelottavaa oli mennä ensimmäisen kerran kavereiden kanssa ravintolaan syömään kun en tiennyt miten siellä pitäisi käyttäytyä. Ihan perusasiatkin kun oli jätetty opettamatta. Keskitytty vain arvostelemiseen ja vikojen osoittamiseen.

.

Tätä samaa meilläkin, duunariperheessä jossa äiti kaupanmyyjä ja isä tehtaalla töissä. Minullekaan ei koskaan opetettu käytöstapoja, mutta sitten jos "paremmat ihmiset" (=varakkaammat tai koulutetummat) jotenkin puolella ilmeelläkään näyttivät katsovan pitkään tai paheksuvan käytöstäni, niin huudettiin kyllä pää punaisena että miksi sinä mukula olet tuommoinen, että saa joka paikassa hävetä! Ja minä ihan tosissani uskoin että olen vaan viallinen, en lapsena ymmärtänyt että käytöstavat pitäisi opettaa vaan luulin että ne paremmat lapset vaan osaa ne luonnostaan. 

Ravintolassa syömässä kävin ekaa kertaa kun opiskelin yliopistolla. Siinä sitten ujona yritin seurailla miten muut toimii, koska en yhtään tiennyt miten kuuluisi toimia. En onneksi jäänyt kiinni siitä etten osaa mitään. Lapsuudenkodissani käytiin vain joskus grillillä, ravintolat oli rikkaiden hömpötyksiä johon järkevä ihminen ei rahojaan tuhlaa. 

Muutenkin, koska vanhempia ei kotona kiinnostanut sivistys, kulttuuri tai älylliset asiat, tuntui että kovasti on takamatkalla niihin nähden jotka olivat saaneet kasvaa ilmapiirissä jossa keskustellaan muustakin kuin julkkisjuoruista, naapurien tekemisistä, sukulaisakkojen rupsahduksista, jne. 

En silti osaa mitenkään vanhempiani vihata, koska eivät he ääriköyhien maalaistöllien lapsina ja duunareina voineet sille mitään millaiset arvot olivat oppineet ja mikä itseään kiinnosti. He tekivät parhaansa mutta akateemiseen maailmaan menneelle lapselle se paras ei ollut kovin hyvä. Valmistuin silti toki, mutta paljon häpeän ja riittämättömyyden tunteita koin, tunteita etten kuulu yliopistolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilonailona kirjoitti:

Tottakai osittain älykkyyskin periytyy, mutta kärjistäen sanoisin, että monesti koulutetuilla ihmisillä on enemmän kiinnostusta jälkikasvunsa elämästä huolehtimiseen ja yrittävät tarjota eväitä elämään enemmän. Osalla tietty suhteitakin voi olla, mutta ei se kaikkea selitä. Ja esim itselläni on kaksi korkeakoulututkintoa, samoin mieheni ktm, silti lapsellamme on adhd ja oppimisvaikeuksia. Mutta teen kaikkeni sen eteen, että hän pääsisi elämässä eteenpäin, sinne minne haluaa, sitten joskus. Ja on se tietty rahakysymyskin, ei me rikkaita olla, mutta on kuitenkin mahdollista se, että olen osittaisella hoitovapaalla vielä.

Tutkimusten mukaan alemmissa sosiaaliluokissa ympäristön vaikutus älykkyyteen korostuu kun taas ylemmissä geenit vaikuttavat enemmän. Tämän voisi ajatella vaikka niin, että geeneissään perii "älykkyyspotentiaalin" jonka realisoitumiselle on useammin otolliset olosuhteet ylemmissä sosiaaliluokissa kuin alemmissa. Ylemmissä sosaaliluokissa siis useampi saavuttaa "geneettisen älykkyytensä" kun taas alemmissa sosiaaliluokissa monet (mutteivät tietenkään kaikki) jäävät epäedullisesta kasvuympäristöstä johtuen sen alle.

Toki on niinkin että koska älykkyys keskimäärin lisää menestymisen mahdollisuutta niin menestyneiltä vanhemmilta perii keskimäärin hieman paremman älyn. 

Eikä vanhempien verkostojen ym menestyksen tuomien etujen vaikutusta tietenkään kannata myöskään vähätellä. Äly on vain yksi osatekijä menestyksen taustalla.

Yritin googlata tällaisia tutkimuksia, mutta en löytänyt yhtäkään. Kyseessä lievät omat tekemäsi tutkimukset, joita ei ole julkaistu?

Tuskin yritit tai sitten kannattaa kyllä vähän petrata googletustaitoja. Esim. tällainen löytyi ensimmäisellä yrityksellä:

http://ibg.colorado.edu/cdrom2016/franic/Moderation/Lit/Turkheimer_2003…

"Results demonstrate that the proportions of IQ

variance attributable to genes and environment vary nonlinearly with

SES. The models suggest that in impoverished families, 60% of the variance

in IQ is accounted for by the shared environment, and the contribution

of genes is close to zero; in affluent families, the result is almost

exactly the reverse"

t: toinen, jota aihe kiinnostaa

Vierailija kirjoitti:

Luokkaretkistä on tehty tutkimuksia ja kirjoja. Työväentaustainen saattaa olla kuin Liisa ihmemaassa yliopistossa varakkaista taustasta tulleiden kermaperseiden joukossa. Usko omiin kykyihin voi olla heikompi, kun ei ole kehuttu ja kannustettu opiskelemaan pienestä pitäen. Älykkyys ei tosiaankaan korreloi varakkuuden kanssa. Varakkuuden avulka voi tiettyjä asioita ns.ostaa mutta ei älyä eikä sydämen sivistystä!

Älykkyys todellakin korreloi varakuuden kanssa. Varakas on älykäs ja älykäs on varakas. Näin on vaikka se sinusta pahalta tuntuukin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkaretkistä on tehty tutkimuksia ja kirjoja. Työväentaustainen saattaa olla kuin Liisa ihmemaassa yliopistossa varakkaista taustasta tulleiden kermaperseiden joukossa. Usko omiin kykyihin voi olla heikompi, kun ei ole kehuttu ja kannustettu opiskelemaan pienestä pitäen. Älykkyys ei tosiaankaan korreloi varakkuuden kanssa. Varakkuuden avulka voi tiettyjä asioita ns.ostaa mutta ei älyä eikä sydämen sivistystä!

Älykkyys todellakin korreloi varakuuden kanssa. Varakas on älykäs ja älykäs on varakas. Näin on vaikka se sinusta pahalta tuntuukin.

Noinhan se ei juurikaan ole, vaikka se sinun egoa hivelisikin. Korrelaatio toki on olemassa mutta se tarkoittaa vain että keskimäärin älykkäät pärjäävät hieman paremmin ja että varakkaat keskimäärin ovat hieman älykkäämpiä. Sinua se ei kuitenkaan fiksuksi tee vaikka varakas olisitkin :-)

Vierailija kirjoitti:

Varakkailla vanhemmilla on jo itsellään yleensä enemmän koulutusta kuin kansakoulu. Lisäksi suhtautuminen kouluun on positiivinen. Lapset saavat kotoaan jo perintönä koulutusmyönteisyyden. Ja myönteisesti kouluun suhtautuvat nuoret yleensä myös menestyvät paremmin. Moni kuvittelee, että varakkaiden lapset saavat kaiken kultalusikalla, mutta harvoin näin on. Sitä paitsi lapset ja nuoret näkevät kotonaan, että on ponnisteltava, jos haluaa menestyä. Varallisuus takaa usein myös sen, että perhe harrastaa monenlaisia asioita, mm. matkustelua ja kulttuuria. Vaikka ei tuntisi nuoren taustaa millään tavoin, huomaa aika pian, millaisesta taustasta hän tulee. Se näkyy käytöstavoissa, monipuolisessa sanavarastossa, taiteen eri muotojen tuntemisessa jne. Negatiivisessa ympäristössä kasvanut on kaikin puolin suppea. Joskus ennen heikoistakin lähtökohdista nuoret ponnistelivat elämässä vihreälle oksalle, mutta valitettavasti nykyään sitä tapahtuu harvoin.  

Ketjussa on paljon kommentteja, jotka voisin allekirjoittaa. Lisään vielä tähän sosiaalista pääomaa korostavaan viestiin (josta olen aivan samaa mieltä) sen, että vaikka varakkaassa perheessä olisi ongelmia, ei aikaa lapselle, päihdeongelma tai jotain muuta vastaavaa, niin elämänpiiriin laajuus saa lapsen ja nuoren näkemään laajemmin myös oman elämänsä mahdollisuuksia. Rahalla saa niin paljon muutakin kuin tavaroita - siis sen monipuolisen, virikkeellisen lähiympäristön. Jos perheessä on ongelmia (päihde, väkivalta tms), voi muu lähiympäristö paikata noita puutteita, hyvä koulu, naapurintäti, tuttavaperhe jne. Sen sijaan köyhän perheen elinympäristössä valtaosalla perheistä saattaa olla samanlaisia ongelmia, koulu on huono, jolloin lapsi ei saa paikattua oman perheen puutteita muualla. 

Elinympäristöjen eriytyminen tuottaa osaltaan luokkayhteiskunnan, ei pelkkä varallisuus. Tässäkin ketjussa on ollut mielipiteitä, joiden mukaan varakkaat saavat kaiken ilmaiseksi - se on juuri esimerkki betoniseinästä, johon köyhistä oloista tuleva nuori törmää omassa elinympäristössään. Ketjussa on viestejä, jotka todistavat, miten vanhemmat omalla elämänasenteellaan voivat sabotoida lastensa menestystä. Jos vanhemmat ovat kateellisia, he ovat kateellisia myös lapselleen, ei se ole mitenkään uusi asia maailmassa. Köyhä ja fiksu joutuu siis tekemään moninkertaisen työn varakkaaseen nähden.

Kyllä se taloudellinen apu opiskellessa auttaa uskomattoman paljon. Pitkäaikainen stressi aiheuttaa tutkitusti "tyhmenemistä", masennusta ja ihan fyysisiäkin oireita. Kun ei tarvitse stressata niin paljon, tulee opiskeltua enemmän. Lisäksi on paremmat resurssit keskittyä opiskeluun ja hyvien harjoittelupaikkojen löytämiseen. Masentunut tai yliahdistunut lopettaa useammin koulun kesken.

Köyhemmän perheen opiskelija stressaa sitä, onko rahaa koulukirjoihin ja tarvikkeisiin, bussimatkoihin, ruokaan, asumiseen, kaverisuhteiden ylläpitoon. Lisänä stressi opiskelusta. Mahdollisesti stressiä myös töistä, joilla pitäisi kustantaa omia menojaan. Nuorella saattaa jäädä autokoulu käymättä, kun kukaan ei sitä maksa, ja kesätyörahatkin menevät vuokraan. Ajokortittomuuskin rajoittaa töiden saantia.

Varakkaamman perheen opiskelija voi keskittyä stressaamaan lähinnä sitä opiskeluaan. Vaikkei tätä opiskelijaa suoranaisesti autettaisikaan koko ajan rahallisesti, hänellä on kuitenkin tieto, että hänty PYSTYTÄÄN hädän tullen auttamaan. Ettei luottotiedot lähde jostain yllättävästä 200 euron laskusta, tai opiskelut lopu lähes kokonaan sen takia, että tietokone hajoaa. Elämässä on paljon vähemmän pelkoja ja enemmän mahdollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se taloudellinen apu opiskellessa auttaa uskomattoman paljon. Pitkäaikainen stressi aiheuttaa tutkitusti "tyhmenemistä", masennusta ja ihan fyysisiäkin oireita. Kun ei tarvitse stressata niin paljon, tulee opiskeltua enemmän. Lisäksi on paremmat resurssit keskittyä opiskeluun ja hyvien harjoittelupaikkojen löytämiseen. Masentunut tai yliahdistunut lopettaa useammin koulun kesken.

Köyhemmän perheen opiskelija stressaa sitä, onko rahaa koulukirjoihin ja tarvikkeisiin, bussimatkoihin, ruokaan, asumiseen, kaverisuhteiden ylläpitoon. Lisänä stressi opiskelusta. Mahdollisesti stressiä myös töistä, joilla pitäisi kustantaa omia menojaan. Nuorella saattaa jäädä autokoulu käymättä, kun kukaan ei sitä maksa, ja kesätyörahatkin menevät vuokraan. Ajokortittomuuskin rajoittaa töiden saantia.

Varakkaamman perheen opiskelija voi keskittyä stressaamaan lähinnä sitä opiskeluaan. Vaikkei tätä opiskelijaa suoranaisesti autettaisikaan koko ajan rahallisesti, hänellä on kuitenkin tieto, että hänty PYSTYTÄÄN hädän tullen auttamaan. Ettei luottotiedot lähde jostain yllättävästä 200 euron laskusta, tai opiskelut lopu lähes kokonaan sen takia, että tietokone hajoaa. Elämässä on paljon vähemmän pelkoja ja enemmän mahdollisuuksia.

Toisaalta taipumus stressaantua ja ahdistua on osin geneettistä. Jälleen tulee sosiaalisen pääoman merkitys esille, sillä sehän tarkoittaa muun muassa sitä, että lapselle on opetettu hallitsemaan omia tunnetilojaan, havainnoimaan ja reagoimaan muiden tunnetiloihin asianmukaisesti, luovimaan hankalissa tilanteissa jne. sen sijaan että selitettäisiin epäonnistuminen jollakin yksittäisellä syyllä. Pelkkä raha ei ratkaise, koska upporikas voi olla vaikka kuinka tumpelo vanhempi, jos häneltä tuo sosiaalinen pääoma puuttuu. Rahalla voi selittää monta asiaa, mutta menestyksen periytyvyyttä sillä ei voi selittää. Se on mielestäni hieno asia, sillä Suomessa on kuitenkin mahdollisuus menestyä köyhälläkin, on ilmaiset kirjastot, ilmainen yliopisto, opintotuki jne joita ei monissa muissa maissa ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se taloudellinen apu opiskellessa auttaa uskomattoman paljon. Pitkäaikainen stressi aiheuttaa tutkitusti "tyhmenemistä", masennusta ja ihan fyysisiäkin oireita. Kun ei tarvitse stressata niin paljon, tulee opiskeltua enemmän. Lisäksi on paremmat resurssit keskittyä opiskeluun ja hyvien harjoittelupaikkojen löytämiseen. Masentunut tai yliahdistunut lopettaa useammin koulun kesken.

Köyhemmän perheen opiskelija stressaa sitä, onko rahaa koulukirjoihin ja tarvikkeisiin, bussimatkoihin, ruokaan, asumiseen, kaverisuhteiden ylläpitoon. Lisänä stressi opiskelusta. Mahdollisesti stressiä myös töistä, joilla pitäisi kustantaa omia menojaan. Nuorella saattaa jäädä autokoulu käymättä, kun kukaan ei sitä maksa, ja kesätyörahatkin menevät vuokraan. Ajokortittomuuskin rajoittaa töiden saantia.

Varakkaamman perheen opiskelija voi keskittyä stressaamaan lähinnä sitä opiskeluaan. Vaikkei tätä opiskelijaa suoranaisesti autettaisikaan koko ajan rahallisesti, hänellä on kuitenkin tieto, että hänty PYSTYTÄÄN hädän tullen auttamaan. Ettei luottotiedot lähde jostain yllättävästä 200 euron laskusta, tai opiskelut lopu lähes kokonaan sen takia, että tietokone hajoaa. Elämässä on paljon vähemmän pelkoja ja enemmän mahdollisuuksia.

Toisaalta taipumus stressaantua ja ahdistua on osin geneettistä. Jälleen tulee sosiaalisen pääoman merkitys esille, sillä sehän tarkoittaa muun muassa sitä, että lapselle on opetettu hallitsemaan omia tunnetilojaan, havainnoimaan ja reagoimaan muiden tunnetiloihin asianmukaisesti, luovimaan hankalissa tilanteissa jne. sen sijaan että selitettäisiin epäonnistuminen jollakin yksittäisellä syyllä. Pelkkä raha ei ratkaise, koska upporikas voi olla vaikka kuinka tumpelo vanhempi, jos häneltä tuo sosiaalinen pääoma puuttuu. Rahalla voi selittää monta asiaa, mutta menestyksen periytyvyyttä sillä ei voi selittää. Se on mielestäni hieno asia, sillä Suomessa on kuitenkin mahdollisuus menestyä köyhälläkin, on ilmaiset kirjastot, ilmainen yliopisto, opintotuki jne joita ei monissa muissa maissa ole. 

Onneksi Suomessa on myös perheen ulkopuolella saatavaa hoitoa lapsille. Opin sen ansiosta ainakin jotain normaaleja käytöstapoja, vaikka vanhemmat (akateemisia ihmisiä) eivät ikinä lastenkasvatuksesta yksimielisyyteen päässeet. Sitä ei siis meille juurikaan kotona annettu.