Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus - pyyntö läheisille
Olemme kolmekymppinen lapsettomuudesta kärsivä ja koeputkihedelmöityshoidoissa oleva pariskunta. Asia on todella kipeä ja kaipuu omaan lapseen valtava. Olen tähän asti uskaltanut kertoa tilanteesta omalle lähisuvulle ja lähimmille ystäville, mutta nyt on tullut tunne, että suun avaaminen asiasta vaan pahentaa omaa tuskaa. En oikeasti enää kestä yhtäkään loukkaavaa kommenttia ja tuputtavia neuvoja. Kaipaisin vaan niin paljon kuuntelua, empatiaa ja vierellä kulkemista.
Tuntuu, että jos asiasta puhuu, niin aina ollaan kiirehti ässä neuvomaan ja tietämään paremmin. On ehdotettu lemmikin hankintaa, tyypilliset "älkää ajatelko koko asiaa, niin kyllä se tapahtuu" - neuvot kuultu moneen kertaan, vihjailtu et mitä odoteltiin tähän ikään asti.. Pahimpia on myös nämä kaikella on tarkoituksensa - "lohdutukset" (mitä tällä siis halutaan sanoa, että öö, meitä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi?). Tuputetaan kuusenkerkkäuutteita ja vaihtoehtohoitoja. Ei kiitos, maksamme jo nyt itsemme kipeiksi lääketieteellisistä hoidoista.
Pyyntö siis lapsettomien läheisille:älkää antako niitä neuvoja, olkaa vaan vierellä. Sanokaa vaikka "en osaa sanoa mitään, olen vain tosi pahoillani puolestasi". Antakaa lapsettomalle tilaa surra ja käydä oma kriisinsä läpi, teidän ei tarvitse sitä ratkaista eikä lapsettoman tarvitse päästä asiasta noin vain yli.
Kiitos.
T: Väsynyt hoidoissa käyvä lapseton.
Kommentit (365)
Mua v*tuttaa kun lapsettomat sanoo että "Tuokin päässyt elämässä niin helpolla kun tullut heti raskaaksi!"
Anteeksi vaan mutta raskaaksi tuleminen on ollut ainoa helppo juttu elämässäni ja sinä lapseton et tiedä mitä kaikkea tuskaa hän jolla on lapsi, on käynyt läpi.
Jos ette halua että sukulaiset ja ystävät kyselee niin kertokaa että olette hoidoissa, tai kärsitte lapsettomuudesta. Naurettavaa haukkua ja surra kun toiset puhuu lapsista ja kyselee koskas teille, jos ette sano mitään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaavaa kokemusta on muillakin; tuossa oli paljon samankaltaisuutta omiin kokemuksiini syöpäpotilaana.
Päätin jo alussa, ettei minun syöpäni tee kanssaihmisistäni sosiaalisia neroja tai muuten fiksuja. Ellei kukaan tarkoita olla ilkeä, en voi pahoittaa mieltäni. Normaalielämää yritän niin hyvässä kuin pahassa. Oma hyvinvointini ei ole sen varassa miten toiset kestävät tilanteeni, enkä syytä muita vaikeimmista hetkistäni.
Vierailija kirjoitti:
Mua v*tuttaa kun lapsettomat sanoo että "Tuokin päässyt elämässä niin helpolla kun tullut heti raskaaksi!"
Anteeksi vaan mutta raskaaksi tuleminen on ollut ainoa helppo juttu elämässäni ja sinä lapseton et tiedä mitä kaikkea tuskaa hän jolla on lapsi, on käynyt läpi.Jos ette halua että sukulaiset ja ystävät kyselee niin kertokaa että olette hoidoissa, tai kärsitte lapsettomuudesta. Naurettavaa haukkua ja surra kun toiset puhuu lapsista ja kyselee koskas teille, jos ette sano mitään!
Minulla on sama. Ainoa helppo asia äitiydessä on ollut se, että raskaudet on alkaneet helposti ja kerran kolmesta sain kokea helpon ja jotenkin eheyttävän raskauden. Mutta kun tulin äidiksi, tulin sellaiseksi ilman omaa äitiä, joka lähti kun olin pieni eikä ole halunnut pitää yhteyttä. Olen monesti ollut äitiydessäni pohjattoman yksin ja turvaton, koska ei ole sitä turvaa mitä vanhempi voi tuoda. Eikä mummoja, tätejä tai edes kummia tai naapurin tätiä henkisenä tukena.
Ja sitten joku tölväyttää että "hyvähän sun on" tai alkaa marttyyriksi koska ei itse voi saada lasta ja minä voin.
En minäkään elämäni murheita kaada toisten niskaan ja käske olemaan puhumatta mummoloista sun muista, kuten minua on käsketty olemaan puhumatta lapsistani.
Vierailija kirjoitti:
Mua v*tuttaa kun lapsettomat sanoo että "Tuokin päässyt elämässä niin helpolla kun tullut heti raskaaksi!"
Anteeksi vaan mutta raskaaksi tuleminen on ollut ainoa helppo juttu elämässäni ja sinä lapseton et tiedä mitä kaikkea tuskaa hän jolla on lapsi, on käynyt läpi.Jos ette halua että sukulaiset ja ystävät kyselee niin kertokaa että olette hoidoissa, tai kärsitte lapsettomuudesta. Naurettavaa haukkua ja surra kun toiset puhuu lapsista ja kyselee koskas teille, jos ette sano mitään!
Viestin alkuosasta olen samaa mieltä. Ei kenenkään vaikeuksia ole mutään järkeä vähätellä tai vertailla, kaikilla meillä on ristimme.
Valitettavasti kuitenkin tuo lapsettomuudesta kertominen ei usein auta, vaan pikemminkin yllyttää ajattelemattomia ja arvostelevia kommentteja. Itsestäni tuntuu itsestäänselviltä käytöstavoilta, ettei syitä toisten lapsettomuuteen kysellä tai kehotuksia esitetä. Toki voi normaalisti kysyä onko lapsia ja kertoa omistaan.
Muutenkin tuntuu vieraalle nämä ketjun lukuisat kuvaukset persoonallisuushäiriöisistä lapsettomista, itse en onneksi ole sellaisiin törmännyt. Vain sellaisiin joilla on hyvin yksityinen tuska, josta ei ympäristön paineen takia ole kovin kiva puhua
Suomalaisille tämä keskustelukuvio tuntuu edelleen olevan vierasta. Käperrytään itseen ja märehditään omia murheita, jotka voivat olla isoja tai pieniä mutta aivan varmasti paisuvat valtaviksi siellä omassa mielessä.
Oma valintani on aina ollut se, että jaettu ilo on kaksinkertainen ja jaettu huoli vain puolikas. Yleensä kun on avoimesti huolistaan puhunut, on saanut avointa ja myötätuntoista palautetta takaisin - samoin yleensä on tullut esiin, että moni ihminen on kokenut aivan samanlaista elämässään aikaisemmin, muttei ole aikaisemmin rohkaistunut siitä puhumaan.
Ymmärrän kyllä sen näkökannan, että murheistaan haluaa vaieta. Mutta myös toinen toimintatapa olisi mahdollinen. Harkitsemattomat möläytykset voi jättää omaan arvoonsa. Ne usein ovat vahinkoja eikä pahalla tarkoitettuja. Sanoja on joskus vaikea löytää ja ajatus jää kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikanaan lähes kaksi vuotta lapsettomuusongelma ollut ennen raskautumista. Koko tunneskaala asiaan liittyen koettu- myös pettymys, ahdistus, pelko ja suru kun muut perheellistyvät ja itse on ns.viallinen. Ja vitutuksen kun muut kyselee olenko raskaana kun ruoan jäljiltä vatsassa turvotusta. MUTTA en ruvennut muita kohtaan martyyriksi vaan pidin nämä tunnot sisälläni. Kun lapsi syntyi olen avoimesti puhunut koetusta lapsettomuudesta, sitä ennen asiasta vaikenin koska aiheen käsittely sattui liikaa. Nykyisin muiden raskaudet ovat ilouutisia, olisinpa osannut iloita muiden puolesta aiemmin sillä heidän onnen ei tulisi olla muilta pois
Muutama omakohtainen kokemus. Hoidoilla lapsensa saanut äiti tokaisi minulle perhekerhossa, että vihaa minua, kun olen saanut monta lasta. Olipa lapsettomuudesta kärsivä hienotunteinen.
Työkaveri kärsi lapsettomuudesta. Kärkkäästi ilmaisi, jos emme osanneet myötäelää ja kulkea vieressä ja tukea joka työpäivä. Lopulta tilanne meni siihen, että kukaan ei uskaltanut hänen kuullen puhua mitään. Oli todella ahdistavaa samassa tilassa tehdä töitä ja olla koko ajan anteeksipyytävän oloinen ja kokea syyllisyyttä, että minulla ja muutamalla muulla on lapsia.
Sukulaisella oli lapsettomuusongelmaa. Ja tässäkin tapauksessa kuljimme munankuorilla ja myötelimme ja tarkkaan mietimme sanamme ja ilmeemme. Isäni sairasti syöpää tässä vaiheessa. Vaikka tälle sukulaiselle piti olla niin hievovarainen, ettei tosikaan, hän isälleni meni tokaisemaan, että tahdonvoimaa vain, niin kyllä paranet syövästä. No, isä ei parantunut, joten hän kai ei tahtonut tarpeeksi pysyä elossa. Kun olimme isäni hautajaisissa, sukulainen äidilleni eli tuoreelle leskelle kävi selittämässä lapsettomuuttaan ja huokaisi, että kyllä lapsettomuus on vaikeampaa, kuin puolison kuolema. Hienotunteista lapsettomalta, eikö totta.
Muut lapsettomuudesta kärsivät ovat olleet ihan järki-ihmisiä ja ovat ymmärtäneet meidän muiden kömpelyyden ja sen ,että emme osaa olla ammattiauttajia, vaan olemme tavallisia ihmisiä suruinemme ja omine huolinemme. Mutta tuemme sen, mihin kykenemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää hirveästi tuo muka lapsen kaipuu. Mitä luulette saavuttavanne lisääntymisellä?
Joku "kiva" narkkari tai muu hölmö sieltä usein tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
On se jännä, miten niin monet narkit, rappioalkoholistit ja muuten vaan pahasti luonnehäiriöiset sekopäät on ”tarkoitettu vanhemmiksi”. Usein vieläpä moneen kertaan ja monen eri kumppanin kanssa. Mutta luontohan tietää, eikös juu? (..mitä v*tua se sitten ikinä tarkoittaakaan..)
Ei luonto tiedä millaisia jotkut vanhemmat on ja kasvavatko lapset sijaisperheessä, jos ovat kuitenkin terveitä. Mutta jos pari ei saa yhdessä lasta, heitä ei ole tarkoitettu saamaan lasta yhdessä siinä mielessä, että heidän geeninsä eivät sovi yhteen ja lapsi esim. perii sairauksia ym.
Lapsettomuuden syynä voi olla vaikka naisen tukkeutunnet munanjohtimet tai ovuloimattomuus. Tällöin ongelma ei liity mitenkään geeneihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen ei aina ole kriiseissään looginen, eikä ymmärrä vaikutusta muihin. Oman kriisin kohdalla voi tuntua jopa loukkaavalta, kun muut "vain" jatkavat elämäänsä ja yrittävät tökerösti lohduttaa. Mutta sellaista ihmisen elämä on, eikä kriisistä muistuttavia asioita voi siivota pois. Varsinkin jos itse kertoo läheisilleen asioita, kannattaa samaan hengenvetoon myös kertoa miten toivoo heidän suhtautuvan jos se on tärkeää. Esimerkiksi ap:n tapauksessa läheisille olisi kannattanut heti sanoa "Olen lapsettomuushoidoissa ja arvostan kaikkea tukea mutta teidän ei mitenkään tarvitse ottaa asiaa puheeksi, riittää että kuuntelette."
Minulla oli eräs ystävä, jonka vanhempi kuoli yllättäen. Sanoin oli, koska tiemme erkanivat väkisin sen jälkeen. Ystävän seurassa ei enää sen jälkeen saanut sanoa sanaa isä, hänelle ei saanut toivottaa hyvää joulua tai syntymäpäivää koska juhlat muistuttivat isästä eikä kysyä mitä kuuluu, koska aina tietenkin kuului huonoa koska isä oli kuollut ja tuollainen kysely vain pahensi oloa. Tätä jatkui vuosia, terapiasta huolimatta.
Lopputuloksena on se, että ihmiset kaikkoavat ympäriltä, sillä järki lähtee jos antaa surun dominoida elämäänsä ja kävellä yli jokaisesta iloisesta asiasta. Toisten surua ei saa vähätellä, tiedän, mutta vanhemman kuolema kuuluu jokaiseen onnelliseen elämään (ainoa toinen vaihtoehto olisi lapsen kuolema ennen vanhempaansa). Toivottavasti ap:lle ei ole käymässä samaa.
En keksi koko tuttavapiiristäni kuin ehkä yhden, joka voisi kommentoida ap:n kuvailemalla tavalla lapsettomuudesta kärsivälle ihmiselle. Jotenkin aina mietin, että olen ollut satumaisen onnekas, kun tuttavapiirini koostuu pääasiallisesti sivistyneistä ja empaattisista ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on just se ongelma, että kukaan ei lue ajatuksia. Eri ihmiset suhtautuu samanlaisiinkin ongelmiin eri tavalla. Siksi on vaikea tietää mitä sanoa, oli se toisen surun aihe mikä vaan. Se mikä toisen mielestä on ihan ok kommentti tai lohduttava kommentti onkin toisen mielestä loukkaavaa. Samoin ne eri ihmisten reaktiot ja sanomiset on erilaisia.
Ei sitä normaali ihminen kuitenkaan osaa olla sanomatta sanaakaan, jos toinen tulee murheistaan kertomaan. Ja sekös vasta loukkaavaa oliskin "kun vaan tuppisuuna" tuijotti.
Pitäis muistaa, ihan jokaisen, että ihmiset on erilaisia. Harvempi tahallaan loukkaa.
Yks juttu on se milloin henkilöä voi lopulta kutsua lapsettomaksi. Mielestäni vasta sitten kun menopaussi alkaa kolkutella. Ymmärrän että asiasta voi kärsiä tietenkin, mutta ei kukaan 30+ ikäinen. Elämää on ja nuoruuttakin on vielä paljon edessä eikä lopputulemasta tiedä kukaan. Siinä mielessä on jopa hitusen lapsellista uida tuskissa, kun periaatteessa suree sitä ettei saanutkaan kaikkea heti. Ei minullakaan ollut kolmikymppisenä vielä lapsia enkä asiaa surrut. Toivoin vain että vielä joku päivä olisi. Kaikilla on oma tiensä, myös niillä lapsilla. Niin se vain on loukkaantui joku siitä tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yks juttu on se milloin henkilöä voi lopulta kutsua lapsettomaksi. Mielestäni vasta sitten kun menopaussi alkaa kolkutella. Ymmärrän että asiasta voi kärsiä tietenkin, mutta ei kukaan 30+ ikäinen. Elämää on ja nuoruuttakin on vielä paljon edessä eikä lopputulemasta tiedä kukaan. Siinä mielessä on jopa hitusen lapsellista uida tuskissa, kun periaatteessa suree sitä ettei saanutkaan kaikkea heti. Ei minullakaan ollut kolmikymppisenä vielä lapsia enkä asiaa surrut. Toivoin vain että vielä joku päivä olisi. Kaikilla on oma tiensä, myös niillä lapsilla. Niin se vain on loukkaantui joku siitä tai ei.
Hyvin sanottu.
Minulle tehtiin viitisen vuotta sitten useita IVF-hoitoja. Ne epäonnistuivat eli jäin lapsettomaksi. Kun hoidot olivat käynnissä, läheiset ja ystävät tukivat ja tsemppasivat. Jälkeenpäin kukaan ei ole kommentoinut sanallakaan eikä kysynyt miltä minusta nyt tuntuu. Asia on vaiettu täysin. Ehkä se on liian pelottava tai vaikea.
Monille on hyvin vaikeaa tietää miten suhtautua/mitä sanoa/miten olla se parhain tuki. Vielä vähemmän voi tietää miten se asianomainen haluaa saada tukea. Ei kannata käyttää energiaa olemalla vihainen tai tyytymätön heihin jotka eivät tiedä/osaa käyttäytyä niinkuin pitäisi. Keskittykää mielummin siihen joka on teille pääasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
Mitä tarkoitat tällä, ei ihan avaudu?
Sitä, että jos ihminen ei kykene lisääntymään, häntä ei ole tarkoitettu lisääntymään. Joskus kaksi ihmistä eivät saa yhdessä lapsia, koska heidän ei kuulu saada yhdessä lapsia. Geenit eivät sovi yhteen. Biologisen lapsen haluaminen hinnalla millä hyvänsä on hyvin itsekästä. Tässä maailmassa on jo paljon lapsia ilman vanhempia ja ihmisarvoista elämää. Jos adoptio ei kelpaa, ehkä ette tosiaan ole tarkoitettuja vanhemmiksi.
Totuus sattuu, ja siksi kaikki kommentit jotka eivät miellytä itseä pitää poistattaa, vai mitä?
Tämä on kyllä tavallaan totuus. Yritettiin ex-mieheni kanssa viisi vuotta eri keinoilla saada lasta, kaikki molemmilta tutkittu ja kuulemma OK. Eipä kuulunut. Ehkä tuosta tai jostakin muusta syystä lopulta suhteemme kriisiytyi ja erottiin.
Uuden miehen kanssa vauva tuli ihan tekemättä. Oltiin ilman ehkäisyä, koska ajattelin, etten raskaudu muutenkaan millään. Ja PIM - vauva oli sitten siinä.
Jotakin oli ehkä exän kanssa sitten geeneissämme vikana? Ei vaan sopineet yhteen.
Eli lapsettomat, käykääpä naapurin pakeilla siitettävänä, josko auttaisi asiaa ;D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
Mitä tarkoitat tällä, ei ihan avaudu?
Sitä, että jos ihminen ei kykene lisääntymään, häntä ei ole tarkoitettu lisääntymään. Joskus kaksi ihmistä eivät saa yhdessä lapsia, koska heidän ei kuulu saada yhdessä lapsia. Geenit eivät sovi yhteen. Biologisen lapsen haluaminen hinnalla millä hyvänsä on hyvin itsekästä. Tässä maailmassa on jo paljon lapsia ilman vanhempia ja ihmisarvoista elämää. Jos adoptio ei kelpaa, ehkä ette tosiaan ole tarkoitettuja vanhemmiksi.
Totuus sattuu, ja siksi kaikki kommentit jotka eivät miellytä itseä pitää poistattaa, vai mitä?
Huokaus. Voi kuule, kyllä meille monelle lapsettomalle todellakin kävisi adoptio. Mutta kun sitä ei noin vain saa. Ole hyvä ja tutustu adoptioprosessiin ja lainsäädäntöön ennen kuin huutelet tällaista.
Näinpä. Ja kaikki ei edes halua mitään ulkomaalaisen näköistä lasta.
T. Koiravauvan äiti
Vierailija kirjoitti:
Minulle tehtiin viitisen vuotta sitten useita IVF-hoitoja. Ne epäonnistuivat eli jäin lapsettomaksi. Kun hoidot olivat käynnissä, läheiset ja ystävät tukivat ja tsemppasivat. Jälkeenpäin kukaan ei ole kommentoinut sanallakaan eikä kysynyt miltä minusta nyt tuntuu. Asia on vaiettu täysin. Ehkä se on liian pelottava tai vaikea.
Se oli varmaan liian vaikea. Eivät tienneet mitä sanoa tai miten lohduttaa. Minulla lapsi kuoli juuri ennen synnytystä ja ei todellakaan kukaan tiennyt mitä sanoa jälkeenpäin mutta kyllä sen hyvin ymmärsin, en olisi tiennyt minäkään. Kaikkea hyvää sinulle !
Tämä ketju kyllä kuvasti hyvin, miksi mielenterveysongelmat on niin yleisiä... Ei saa puhua ongelmista, jos ei ole menettänyt perhettä, taloa ja kaikki läheiiä, täytyy olla kaiken päälle vielä toinen jalka haudassa ja kasvaimia joka paikassa ja silti muistaa, että aina jollain on asiat huonommin. Jos kaipaa lohdutusta ja myötätuntoa, se tarkoittaa heti, että sinua täytyy paapoa 24/7 eikä mitään saa sanoa. Vastentahtoinen lapsettomuus on iso kriisi ja se prosessi on jokaisella omanlaisensa, mutta siihenkin kuuluu tietyt vaiheet. Ei tietenkään pidä olla toisen terapeutti, mutta ei kai joskus myötätuntoinen kuunteleminen ole liikaa vaadittu. Aikamoista suhtautumista huh.