Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ärsyttävät suruun osanottajat
12.08.2018 |
Tyttäremme kuoli puoli vuotta sitten vain 25 vuotiaana. Suru oli tietysti meille vanhemmille ja sisaruksille musertava.
Tässäkin ikävässä tilanteessa tuli esille se, etteivät ihmiset osaa toimia ymmärryksensä ja vaistojensa varassa, vaan tapakouluttajien ohjeiden mukaan. Tapakouluttaja neuvoo läheisiä ja ystäviä menemään surutaloon kylään ja että aina on soveliasta sanoa "otan osaa". Varmasti monelle tuo tuntuu hyvältä, mutta kaavamaisesti ei pitäisi toimia, jos ei osaa lukea surevaa, on parempi pysyä loitolla kuin mokata.
Onneksi omat läheiset ja ystävät tajusivat pysyä poissa ja laittoivat vain kortteja ja addresseja. Saimme surra perheenä rauhassa pahimman ajan yli. Olisi ollut todella vastenmielistä, jos ovella olisi laukannut porukkaa. Julkisilla paikoilla liikkuminen oli tosi epämiellyttävää, kun tutut ihmiset tulivat jopa iholle asti "ottamaan osaa" ja olivat kuin joku olisi pissinyt heidän muroihinsa. Pahimmat lähestyjät olivat niin rikkonaisia, että tuntui että meidän pitäisi lohduttaa heitä oman surumme lisäksi. Tiedän kyllä, että monet tarkoittivat hyvää, mutta tällaisessa tilanteessa mielestäni meillä on oikeus itse määritellä, mikä on hyvä. Kyllä monilla paistoi läpi myös teennäinen ja väkinäinen yhteisöllisyyskin, se kun on niin muotia nykyään.
Suurin osa oli kyllä fiksuja ja sivistyneitä, eivätkä puhuneet koko asiasta mitään ja jos heidän kanssa pysähtyi juttelemaan, puhuivat niitä näitä ja positiivisia asioita. He tekivät kaupoissa ja virastoissa käymisen paljon helpommaksi, sai hengähdystauon synkiltä tunteilta.
Nyt, kun aikaa on kulunut puoli vuotta, saa sentään jo olla rauhassa.
Kommentit (71)
Mua on aina ihmetyttänyt tapa rynnätä tuomaan kukkia heti kun uutinen kuolemasta leviää. Jos mun perheenjäsen kuolisi ja ovelle säntäisi seuraavana päoivänä joku ottamaan osaa ja tuomaan kukkia, en varmaan avaisi edes ovea. Ja voisin kuvitella etten haluaisi jokaisen vastaantulevan osanottoja kylillä kaupassa asioidessani.
Tuttavaperheen poika joutui pahaan onnettomuuteen, perheen äiti siirtyi käyttämään naapurikunnan ruokakauppoja koska ei halunnut keskustella asiasta jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama tapahtuu, kun lapsi sairastuu. Mun 23-vuotias tytär sairastui parantumattomasti ja tulee kuolemaan siihen luultavasti ennen kuin on 25 ellei ihmettä (=uutta sydäntä) tapahdu. Tuntuu, että jotain puolituttuja sais olla lohduttamassa, kun osanottojensa perusteella ovat ihan rikki. Tytöllekin sateli aluksi Facebookin näitä "Oon itkenyt sun puolesta ja oon niiiiin surullinen" viestejä.
No minusta olisi outoa rupatella säästä jonkun kanssa, joka on kohdannut tragedian. Vai pitäisikö olla kuin ei huomaisikaan eikä puhua mitään? En nyt oikein ymmärrä.
Olisiko parempi kysyä suoraan, että miten haluatte meneteltävän surussanne, vai onko se sitten liian tunteetonta? Surevien kohtaamisessa ei selkeästi voi menetellä koskaan oikein, koska liiallisen empatian näyttäminen on pahasta ja toisaalta liian vähäisen empatian näyttäminen on pahasta. Koskaan ei tiedä mitä kukakin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Sama tapahtuu, kun lapsi sairastuu. Mun 23-vuotias tytär sairastui parantumattomasti ja tulee kuolemaan siihen luultavasti ennen kuin on 25 ellei ihmettä (=uutta sydäntä) tapahdu. Tuntuu, että jotain puolituttuja sais olla lohduttamassa, kun osanottojensa perusteella ovat ihan rikki. Tytöllekin sateli aluksi Facebookin näitä "Oon itkenyt sun puolesta ja oon niiiiin surullinen" viestejä.
Ikävää että tyttäresi kohdalle on sattunut ihmisiä, jotka tuntevat jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just toisessa ketjussa lapsettomuudesta kärsivä valitti siitä kun ihmiset ovat positiivisia ja yrittävät kannustaa. Pitäisi kuulemma saada tuntea rauhassa niitä surullisia tunteita ja purkautua niistä muille. Pitäisikö ottaa jotkut hihamerkit käyttöön että tiedettäisiin millaisia asioita kenellekin saa sanoa?
En usko, että ap:n tytär on kuollut. Lapsensa menettänyt äiti ei kirjoita noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tämä provo. Ei kai kukaan osaa ap ajatuksianne lukea, miten voit olla noin vaativa. Ei ole mitään tiettyä tapaa miten sureva pitää kohdata, eikä kukaan voi tietää kenen kohdalla "pitää" ymmärtää sanoa osanotot ja edes pyrkiä olemaa empaattinen, ja kenen kohdalla olisi parempi olla hiljaa. Ehkä joudut vielä toistamiseen suuren surun keskelle, ja kukaan ei tule osoittamaan sinulle osanottoja tai kysymään miten voit. Sekö on parempi?
Että nykyään voi tästäkin tehdä ongelman ja loukkaantua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etiikan opintojen opettaja opetti aikoinaan, että "Otan osaa" ei välttämättä ole korrektia, koska eihön tuntematon voi ottaa osaa suruun, jota ei edes käsitä.
Omasta mielestäni paras tapa lähestyä surevaa on kertoa olevansa käytettävissä, ja yhteyttä saa ottaa heti jos tarvitsee apua tai juttuseuraa. Jos siis on läheinen surevan kanssa.
Paras lohdutus oli minulle, kun tuttava laski käden olkapäälle. Sanoja ei tarvittu.
Kun olin kaupungilla ja nauroin tuttavien kanssa, puhuttiin että siellä se vain nauraa. Itkin kaikki illat ja yöt. Hetken helpotus, ihmiset on julmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jbbb kirjoitti:
Etiikan opintojen opettaja opetti aikoinaan, että "Otan osaa" ei välttämättä ole korrektia, koska eihön tuntematon voi ottaa osaa suruun, jota ei edes käsitä.
Omasta mielestäni paras tapa lähestyä surevaa on kertoa olevansa käytettävissä, ja yhteyttä saa ottaa heti jos tarvitsee apua tai juttuseuraa. Jos siis on läheinen surevan kanssa.
Ja tuttavat saa sanoa sit vaan "jaa". Tai pulputtaa kauniista säästä. Tai pitää osata luikkia mykkänä nurkkien taa, nyökkääminenkin voi olla sopimatonta ja loukkaavaa.
Jumankeuda ihmiset. Normaaleissa klassisissa käytöstavoissa ei ole mitään vaikeaa. Ei vastaan ottajalla eikä antajalla.
Mull a on ehdotus, se menee näin:
-otan osaa.
-kiitos.
Miksi kaikkea pitää kaivella ja purkaa atomeiksi ja vatuloida loputtomia syvällisyyksiä ja ihme piilomerkityksiä. Lähtökohtaisesti ihmiset haluavat kunnioittaa surua. Joku raja sille kanssaihmisten vihaamisellekkin.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että ap:n tytär on kuollut. Lapsensa menettänyt äiti ei kirjoita noin.
Ja mistä sinä sen tiedät, miten tuossa tilanteessa kirjoittaa kukin? Ihmiset ovat erilaisia ja kirjoittavat eri tavalla ja odottavat eri tavalla osanottoa ja rauhaan jättämistä. Miksi sun uskomiset olisivat tärkeitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surevan kannattaisi muistaa, että muutkin saattavat surra ja heilläkin on siihen oikeus. Huomasin kuolinilmoituksesta että vanha luokkakaveri ala-asteelta oli kuollut. Olin surullinen. Ehkä astuin jonkun reviirille siinä, mutta en voinut reaktiolleni mitään, kyseinen ihminen oli kuitenkin joskus ollut osa päivittäistä yhteisöäni.
Siis "ymmärryksensä ja vaistojensa varassa" pitää osata "lukea surevaa." Tai pysyä poissa, jos ei osaa.
Mutta jos ei saa edes käydä tapaamassa sitä surevaa tai huomioida häntä jos jossain näkee, niin miten se lukeminen tapahtuu?
Kuitenkin on olemassa tapoja, joita pitäisi noudattaa. Aina sanotaan, ettei surevaa saa jättää yksin. Millä lailla sitä surua sitten kunnioitetaan? Kortteja ja adresseja, mitä ihmettä? Addressit lähetetään tai viedään muistotilaisuuteen. Sekö ainoa, mitä saa tehdä?
Lapsesi kuolemasta on vasta puoli vuotta, ja olet jo täällä purkamassa kiukkuasi toisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät mielestäsi ole osanneet käyttäytyä sinua kohtaan oikein. Minulta on kuollut isä, aviomies ja kolme parasta ystävääni, enkä kenenkään kohdalla ole jaksanut ajatella muiden ihmisten käyttäytymisiä ja kaikkein vähiten jaksanut loukkaantua kenenkään käyttäytymisestä. Ihmiset on vain ihmisiä. Ihmettelen kirjoitustasi suuresti, mutta ehkä se on sitten sinun tapasi käsitellä suurta menetystä.
Jotenkin rupesi ärsyttämään ihan hitosti, vaikka aihe onkin vakava. Jos siis on totta. Minusta taas pahinta on yksin jättäminen ja se ettei osata kohdata enää ollenkaan toista, mutta näköjään muustakin voi loukkaantua. Karma.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ei tiedä, miten kohdata sureva ihminen. He kuitenkin tekevät parhaansa. Olen lukenut mielipiteitä, miten sekään ei ole hyvä, jos ei olla yhteydessä. Eli teet niin tai näin... väärin meni.
Kuten avauksessa totesinkin, ymmärrän että useimmat tarkoittavat hyvää. Vaikka muutoin haluaa aina olla toiset huomioon ottava, niin järkytyksen ollessa suurimmillaan tuntui oikeutetulta olla olematta kiitollinen niille, jotka tökeröydellään pahensivat oloa. Varmasti joktut ovat pahoittaneet mielensä siitäkin, ettei olla yhteydessä. Mutta voihan olla yhteydessä hyvin hienovaraisesti esim. kortilla tai viestillä ja jos ei saa vastakaikua, tajuaa että toiset haluavat olla rauhassa. Näin antaa kovimman surun kokeneille tilaisuuden ottaa vastaan enemmänkin huomiota, jos haluavat. Sen sijaan jossain julkisilla paikoilla ihmisten keskellä on mielestäni parempi antaa ihmisten olla rauhassa ja käyttäytyä normaalisti, tervehtiä vain, jos nämä eivät itse halua avautua. Monet ovat kertoneet, että kävivät jopa eri paikkakunnalla kaupoissa, jos asuivat pienellä paikkakunnalla, jotta saa edes kauppareissut hengähtää.
Vierailija kirjoitti:
No minusta olisi outoa rupatella säästä jonkun kanssa, joka on kohdannut tragedian. Vai pitäisikö olla kuin ei huomaisikaan eikä puhua mitään? En nyt oikein ymmärrä.
Juuri näin on hyvä toimia. Jos tragedian kohdannut pitää sinua riittävän läheisenä jakaakseen suruaan ja tilannetta jossa kohtaatte sopivana, hän aloittaa asiasta puhumisen.
Vaikea uskoa, että joku haluaisi noin vetäytyä läheisen kuollessa. Itse ainakin olisin kelpuuttanut kenet tahansa kylään keskustelemaan vainajasta.
Alue: Aihe vapaa
Suurin osa ei tiedä, miten kohdata sureva ihminen. He kuitenkin tekevät parhaansa. Olen lukenut mielipiteitä, miten sekään ei ole hyvä, jos ei olla yhteydessä. Eli teet niin tai näin... väärin meni.