Onko introverttiydessä itse asiassa kyse lähinnä siitä että ihminen on todella nirso ihmisten suhteen?

No totta helvetissä! Mulla kuluu valtavasti energiaa ihmisten kanssa sosialisointiin, joten totta kai säätelen omaa voimaani niihin ihmisiin, jotka ovat sen arvoisia.

Ei ainakaan itseni suhteen. Patterini vain kuluu loppuun nopeasti varsinkin kekkeritilanteissa, vaikka olisi kuinka mukavia ihmisiä. En pelkää small talkia ja olen opetellut paremmaksi seuraihmiseksi, mutta jostain syystä tarvitsen paljon hiljaisuutta ja yksinoloa.

Toisethan saa seurasta energiaa, ymmärrän sen kyllä. Tykkään ihmisistä ja olen kiinnostunut erilaisista persoonista, mutten jaksaa kauaa kerrallaan.

Ei siinä minusta nirsoudesta ole kyse. Tai sitten ekstrovertti olsi sellainen, jolle kelpaa kuka vaan ja missä vaan ja milloin vaan. Eikä se niinkään ole. 

Kyllä ainakin omalla kohdallani on näin. 90 % ihmisistä on pinnallisia minä minä-ihmisiä, joiden puheenaiheet pyörivät kuntosalin irtoripsien, työn, autojen, baarielämän, siivouksen ym tyhjänpäiväisen ympärillä. Mun haaverna on tavata joku rauhallinen, viisas ja elämää kokenut ihminen joka omalla tyyneydellä loisi rauhaa ja uskoa myös minuun, vähän sellainen Hercule Poirot-tyyppinen vanhempi ja viisas, jonka seurassa voisi olla myös hiljaa.

Ei. Vaivautuisit edes hieman lukemaan, jos et kirjoja niin edes netistä. Aivan eri asiasta on kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ainakin omalla kohdallani on näin. 90 % ihmisistä on pinnallisia minä minä-ihmisiä, joiden puheenaiheet pyörivät kuntosalin irtoripsien, työn, autojen, baarielämän, siivouksen ym tyhjänpäiväisen ympärillä. Mun haaverna on tavata joku rauhallinen, viisas ja elämää kokenut ihminen joka omalla tyyneydellä loisi rauhaa ja uskoa myös minuun, vähän sellainen Hercule Poirot-tyyppinen vanhempi ja viisas, jonka seurassa voisi olla myös hiljaa.

Lisään vielä etten kenenkään perheen ulkopuolisen kanssa jaksaisi mitään kovin tiivistä ihmissuhdetta oli minkälainen tahansa, mutta herculeen kaksoisolennon kanssa voisin viettää rauhallisia iltoja kuitenkin joskus. Viiniä ja syvällisiä keskusteluja, aaahhh.

Ilmeisesti olen supernirso koska virta loppuu ihan kenen tahansa seurassa ollessa aika nopeasti.

Itseni kohdalla vois näin ajatella hyvinkin. Aikaa ja halua olla tekemisissä olisi vaikka kuinka, jos toiselta saisi jotain takaisin. Tämmösiä tyhjänjauhajia ei oikein jaksa, eikä mitään turhia vierailuja jne. 

Olen kai älykkö, vaikka ammatistani sitä ei voisi päätellä. Suurin osa ihmisistä tuntuu käyvän semmosella idioottihuumorilla ja FB:n päivityksillä jne...

Itse haluaisin jotain syvällistä ja antoisaa jokaisesta tapaamisesta. Itsellänikin paljon annettavaa jos löytyisi sopivia tyyppejä - mutta ei - suurin osa sellasia "täyteihmisiä" mun mielestä. Olenko sitten outo tai narsistinen, en ole kyllä käytökseltäni. Kaikkia siedän ja tulen hyvin toimeen, enkä arvostele kauheasti edes mielessäni. Ehkä olen sitten vaan outo?

olen sekä nirso ja elän mentaliteetilla "joko parhaita kavereita tai ei ollenkaan" mutta en näitäkään tyyppejä jaksa nähdä kun pari kertaa kuussa.

Olen perusluonteeltani introvertti ja pidän enemmän tiiviistä ihmissuhteista kuin pinnallisemmista. Pinnallisia ovat esimerkiksi työpaikalla päivittäin tavatut ihmiset, jokaisen kanssa on jotain tiettyä aihetta keskustella, mutta eivät he ole ystäviä enkä oikeasti tunne heitä. He eivät tiedä minusta mitään, noin käytännössä. Minusta pidetään ja minut koetaan hyväntuulisena ja hauskana. Ystävistä haluan paljon, mutta keskustelun aiheet taas voivat olla hyvinkin pinnallisia, miksi ei? Toisaalta ystäväksi koen ihmisen, jolle voi puhua mistä tahansa ja sama toisin päin. Jos joku asia kiinnostaa minua, syvennyn mielelläni siihen tarkemmin ja sellaisesta on hienoa puhua perusteellisesti jonkun kanssa. Arvostan syvästi lojaaliutta ja yritän itse toimia niin. Ihmiset ovat erilaisia. En jaksa viettää aikaa isossa joukossa, koska jään helposti syrjään enkä ehdi mukaan tai osaa pitää meteliä itsestäni. Olen vähän liian kohtelias ja keskittymiskykyni on huono. Tarvitsen tietyn määrän aikaa ladatakseni pääkoppaani, vaikka olisin viettänyt päivän miten läheisen ihmisen kanssa tahansa. Siinä mielessä olen nirso, että en jaksa kuluttaa aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jonka ajatusmaailma tai elämäntilanne ei yhtään vastaa omaani. Mitä suotta, eihän siitä kumpikaan saa mitään. Kiusaannun, jos joku tuttava alkaa jakaa kanssani vaikkapa lapsiperheasioita. Sen sijaan ystäväksi kokemaltani läheiseltä ihmiseltä kuuntelen niitä juttuja mielelläni, ihan vaikka yleisen tiedonjanon takia ja että hänellä olisi vaikka se kuunteleva korva.

Itse tykkään olla ihmisten kanssa rauhassa välillä jutellen ja välillä ollen hiljaa. Ektroverttien seurassa on se ongelma että moni heistä pälättää lähes taukoamatta. Kuin ajattelee ääneen ilman taukoa ja tuottaa raskaita ja monimutkaisia juttuja kuulijan mietittäväksi. Se on äärimmäisen raskasta kuulijalle keskittyä kuuntelemaan koko ajan. Kuuntelu olisi yhtä raskasta myös ekstrovertille mutta heistä harva on hyvä kuuntelija, itseasiassa moni heistä ei jaksa kuunnella muita yhtään vaan ainoastaan keventää omaa ajatuskuormaa kaatamalla sen toisen korviin. Siksi he jaksaa ihmisten seuraa koska eivät väsy siinä. Jos malttaisivat kuunnella keskittyneesti eivät hekään jaksaisi.

Introvertit punnitsee sanottavansa tarkemmin. He ei tarvitse myöskään muita ihmisiä samalla lailla kuin ekstrovertti ollakseen onnellinen.

Nirso on jotenkin turhan negatiivinen sana. Mutta joo, introvertit kaipaavat aika vähän ihmisiltä, joten he eivät usein välitä pitää yllä suhteita ihmisiin joiden kanssa eivät aidosti koe jotain yhteistä. Mutta vähemmistö on niin introvertteja, etteivät halua yhtäkään ihmissuhdetta. Monelle unelma on että olisi ehkä 1 tai 2 ihmistä, "sielunkumppania", jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä ja tulla ymmärretyksi. Monelle riittää esim. puoliso ainoaksi ihmissuhteeksi.

Ei, paremminkin ei vaan ole voimia olla intensiivisesti usean ihmisen kanssa.

introverteiltä puuttuu pallit ja sen takia normaalista kanssakäymisestä ei tule mitään

Vierailija kirjoitti:

introverteiltä puuttuu pallit ja sen takia normaalista kanssakäymisestä ei tule mitään

Ai normaalia on jauhaa sontaa kaikkien kanssa ja olla muka niin kiinnostunut muiden kaikista asioista. Ei kiinnosta pätkääkään tuollanen, pallit kyllä on kuin härällä.

Hmm, aika pohdintoja herättävä aloitus. Olen ihan pienestä asti ollut sellainen, että olen mieluusti yksin, jos tykkäämäni kaverit eivät ole olleet tavattavissa. Pari kaveria oli, joita äiti yritti tyrkyttää mulle seuraksi, mutta kun en tykännyt heistä ihmisinä niin ei ”kelvannut” ja nirsoksikin hieman toruttiin. Toisaalta aika suurikin osa ihmisistä oli sellaisia, joiden seurasta nautin, ehkä joka neljäs tai viides koulukaveri sellainen jonka seurasta en niin välittänyt.

Nykyäänkin tykkään melkein kaikista, mutta en jaksa yhtään hukata aikaa, jos mitään kiinnostavaa tai hauskaa keskustelua ei synny sosiaalisessa tilanteessa. Silloin tulee olo, että parhaillaan kuluva aika olisi paremmin hyödynnetty omien projektien parissa.

Sitten taas olen työskennellyt kaupassa ja pitänyt small talkista tuntemattomien ihmisten kanssa. Ei rasita. Pidän myös baareista, tapahtumista ja kaupungeista, joissa on paljon ihmisiä. Olen varmaan ambivertti ja hieman enemmän intro, kuitenkin se, mikä selittää nirsouteni ihmisissä on ehkä joustamattomuus ja haluttomuus kompromisseihin.

Suuntatumisessa on kyse energiasta, mistä sitä saa.

Ekstrovertti saa enenrgiansa itsensä ulkopuolelta, mm. Muista ihmisitä.

Introvertti saa enenrgiansa lähinnä sisältäpäin.

Eli vastaus kysymykseen on, että tietyllä tavalla joo. Introvertti joutuu olemaan nirso muiden ihmisten suhteen, koska muut ihmiset pikemminkin vievät hänen energiaansa kuin tuovat sitä lisää.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, aika pohdintoja herättävä aloitus. Olen ihan pienestä asti ollut sellainen, että olen mieluusti yksin, jos tykkäämäni kaverit eivät ole olleet tavattavissa. Pari kaveria oli, joita äiti yritti tyrkyttää mulle seuraksi, mutta kun en tykännyt heistä ihmisinä niin ei ”kelvannut” ja nirsoksikin hieman toruttiin. Toisaalta aika suurikin osa ihmisistä oli sellaisia, joiden seurasta nautin, ehkä joka neljäs tai viides koulukaveri sellainen jonka seurasta en niin välittänyt.

Nykyäänkin tykkään melkein kaikista, mutta en jaksa yhtään hukata aikaa, jos mitään kiinnostavaa tai hauskaa keskustelua ei synny sosiaalisessa tilanteessa. Silloin tulee olo, että parhaillaan kuluva aika olisi paremmin hyödynnetty omien projektien parissa.

Sitten taas olen työskennellyt kaupassa ja pitänyt small talkista tuntemattomien ihmisten kanssa. Ei rasita. Pidän myös baareista, tapahtumista ja kaupungeista, joissa on paljon ihmisiä. Olen varmaan ambivertti ja hieman enemmän intro, kuitenkin se, mikä selittää nirsouteni ihmisissä on ehkä joustamattomuus ja haluttomuus kompromisseihin.

Olen samanlainen. Ajattelen taas, että on tilanteita, ja on tilanteita. Kun olen töissä, niin small talk kuuluu tehtävänkuvaan. Mutta en minä sitä vapaa-ajalla tahdo. Se tuntuu silloin niiin turhalta, ajan haaskaukselta. Tulee fiilis, miksi minä täällä olen, omat ajatukset ovat paljon mielenkiintoisempia kuin nämä itsestäänselvyydet.

Omalla kohdallani ainakin juuri näin. Olen hyvin varautunut.