Tuleva 1.luokkalainen ei uskalla olla MISSÄÄN ilman äitiä! :(

Eikö lapsi voisi mennä vuotta myöhemmin kouluun? Eikö koulukypsyyttä mitenkään katsota lapsilta... Itse menin kouluun sinä vuonna kun täytin 8.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä päin Suomea koulu alkaa maanantaina 13.8?

Muualla kuin Porvoossa.

Lahdessa ainakin.

Kuopiossa ja ympäristökunnissa myös.

Ihan kekseliäs aloitus. Koulunaloitusprovo!

Mulla ei todellakaan ole mitään kotikoulua vastaan, omat lapsetkaan eivät ole esim koskaan olleet päiväkodissa. MUTTA kertomasi perusteella sidot lapsesi itseen väärällä tavalla ja voimistat hänen pelkoaan kaikkea vierasta ja uutta kohtaan. Hakeutukaa perhenevolaan, olet tekemässä nyt suuren karhunpalveluksen lapselle.

Mutta ehkä tämä on kuitenkin provo

Olen opettaja. Omaa ainettani olen urani aikana opettanut sekä alakoulussa että yläkoulussa. Alakoulussa opetin kaksi vuotta ja molempina vuosina ihan ekaluokkalaisillekin suomea toisena kielenä. Ap:n lapsen tilanne ei lyhyen kokemukseni perusteella ole ihan hirveän harvinainen.

Kohtasin tuona alakouluaikana kaksi lasta, joiden oli hyvin vaikeaa olla erossa äidistään. Ensimmäinen pystyi juuri ja juuri aamulla jäämään kouluun, mutta koulupäivän aikana hän hätääntyi ja itki. Hänellä oli nimenomaan äitiä ikävä. Erityisopettajan tuki ja turvallinen, jopa vähän äidillinen läsnäolo, oli tälle lapselle suuri apu. Koulu alkoi parissa kuukaudessa sujua niin, ettei pelko- ja itkukohtauksia enää tullut.

Toinen lapsi, joka ahdistui äidin jättämisestä, reagoi voimakkain raivokohtauksin. Lapsi siis huusi kurkku suorana eikä meinannut millään jäädä aamulla kouluun. Ovea piti vahtia, sillä muutoin lapsi olisi karannut koulusta. Erityisopettaja auttoi tässäkin tilanteessa, mutta lopulta lapsi käsitteli ja ratkaisi asian itse. Ensimmäisillä tunneilla hän saattoi istua pöydän alla ja heittää opiskeluvälineet roskakoriin, mutta usein ruokailun jälkeen hän oli jo rauhoittunut. Aamukohtauksetkin loppuivat muutamassa viikossa, minkä jälkeen lapsesta sukeutui opiskelusta ja muiden lasten seurasta nauttiva koululainen.

Minusta kotikoulu on äärimmäisen huono ajatus. Luokanopettajista saa olla montaa mieltä, mutteivät he ihan turhaan ja huvikseen ole monialaisia opintoja ja harjoittelua suorittaneet. Jo alakoulussa on myös aineita, joiden opettamiseen tarvitaan aineenopettajaa eli oman alansa erikoisasiantuntijaa.

Yläkoulussa on pelkkiä aineenopettajia. Minä en todellakaan osaisi pätevästi opettaa kenellekään vaikka yläkoulun biologiaa, vaikka se kiinnostavaa onkin, eikä biologian opettaja osaisi opettaa minun ainettani. Ehkä voi kirjojen avulla peruskoulusta läpi päästä jopa ihan kelvollisin arvosanoin, mutta kyllä lapsi jää paljosta paitsi kotikoulussa. Vai miten luonnistuu ap:lta kastemadon preparointi, keinotekoisen aromin valmistaminen kemiallisesti tai vaikka teatteriesityksen katsominen ja siitä analyyttisesti keskusteleminen oikeita teatterin ja kirjallisuuden käsitteitä käyttäen?

Tulee muistaa myös se, että vaikka alakoulun parin ensimmäisen luokan sisällöt voisi maallikkokin jotenkin opettaa, koulun sosiaalista ja yhteiskunnassa toimimiseen valmentavaa puolta ei saa mitenkään korvattua. Miten toimitaan isossa ryhmässä? Miten kannattaa kertoa oma mielipide? Miten voi joskus uskaltaa tehdä jotain pelottavaa? Miten ratkaista ristiriitatilanteita välituntipihalla? Miten kohdataan uusi oppilas tai opettaja? Miten kysytään neuvoa asiantuntijalta? Miten toimitaan ruokalassa? Miten syödään muiden seurassa ja puhutaan ruokapöydässä, kun ympärillä on sata muuta ihmistä? Mitä tarkoittaa äänestäminen ja miten se käytännössä toimii ja vaikuttaa omassa luokassa ja koulussa?

Miksi muuten ap puhut itsestäsi välillä yksikön kolmannessa persoonassa ja välillä yksikön ensimmäisessä? Viestisi on kummallinen - ihan kuin tekstiä olisi yhdistelty kahdelta eri kirjoittajalta.

Olen opettaja. Omaa ainettani olen urani aikana opettanut sekä alakoulussa että yläkoulussa. Alakoulussa opetin kaksi vuotta ja molempina vuosina ihan ekaluokkalaisillekin suomea toisena kielenä. Ap:n lapsen tilanne ei lyhyen kokemukseni perusteella ole ihan hirveän harvinainen.

Kohtasin tuona alakouluaikana kaksi lasta, joiden oli hyvin vaikeaa olla erossa äidistään. Ensimmäinen pystyi juuri ja juuri aamulla jäämään kouluun, mutta koulupäivän aikana hän hätääntyi ja itki. Hänellä oli nimenomaan äitiä ikävä. Erityisopettajan tuki ja turvallinen, jopa vähän äidillinen läsnäolo, oli tälle lapselle suuri apu. Koulu alkoi parissa kuukaudessa sujua niin, ettei pelko- ja itkukohtauksia enää tullut.

Toinen lapsi, joka ahdistui äidin jättämisestä, reagoi voimakkain raivokohtauksin. Lapsi siis huusi kurkku suorana eikä meinannut millään jäädä aamulla kouluun. Ovea piti vahtia, sillä muutoin lapsi olisi karannut koulusta. Erityisopettaja auttoi tässäkin tilanteessa, mutta lopulta lapsi käsitteli ja ratkaisi asian itse. Ensimmäisillä tunneilla hän saattoi istua pöydän alla ja heittää opiskeluvälineet roskakoriin, mutta usein ruokailun jälkeen hän oli jo rauhoittunut. Aamukohtauksetkin loppuivat muutamassa viikossa, minkä jälkeen lapsesta sukeutui opiskelusta ja muiden lasten seurasta nauttiva koululainen.

Minusta kotikoulu on äärimmäisen huono ajatus. Luokanopettajista saa olla montaa mieltä, mutteivät he ihan turhaan ja huvikseen ole monialaisia opintoja ja harjoittelua suorittaneet. Jo alakoulussa on myös aineita, joiden opettamiseen tarvitaan aineenopettajaa eli oman alansa erikoisasiantuntijaa.

Yläkoulussa on pelkkiä aineenopettajia. Minä en todellakaan osaisi pätevästi opettaa kenellekään vaikka yläkoulun biologiaa, vaikka se kiinnostavaa onkin, eikä biologian opettaja osaisi opettaa minun ainettani. Ehkä voi kirjojen avulla peruskoulusta läpi päästä jopa ihan kelvollisin arvosanoin, mutta kyllä lapsi jää paljosta paitsi kotikoulussa. Vai miten luonnistuu ap:lta kastemadon preparointi, keinotekoisen aromin valmistaminen kemiallisesti tai vaikka teatteriesityksen katsominen ja siitä analyyttisesti keskusteleminen oikeita teatterin ja kirjallisuuden käsitteitä käyttäen?

Tulee muistaa myös se, että vaikka alakoulun parin ensimmäisen luokan sisällöt voisi maallikkokin jotenkin opettaa, koulun sosiaalista ja yhteiskunnassa toimimiseen valmentavaa puolta ei saa mitenkään korvattua. Miten toimitaan isossa ryhmässä? Miten kannattaa kertoa oma mielipide? Miten voi joskus uskaltaa tehdä jotain pelottavaa? Miten ratkaista ristiriitatilanteita välituntipihalla? Miten kohdataan uusi oppilas tai opettaja? Miten kysytään neuvoa asiantuntijalta? Miten toimitaan ruokalassa? Miten syödään muiden seurassa ja puhutaan ruokapöydässä, kun ympärillä on sata muuta ihmistä? Mitä tarkoittaa äänestäminen ja miten se käytännössä toimii ja vaikuttaa omassa luokassa ja koulussa?

Miksi muuten ap puhut itsestäsi välillä yksikön kolmannessa persoonassa ja välillä yksikön ensimmäisessä? Viestisi on kummallinen - ihan kuin tekstiä olisi yhdistelty kahdelta eri kirjoittajalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni kaveri pelkäsi myös. Ekana koulupäivänä odotti nurkan takana äitinsä kädestä kiinni pitäen ja seurasi muita koulun pihalla. Viime hetkellä irrotti otteensa ja juoksi kouluun.

Et voi mennä sinne. Lapsesi leimautuu ja kaverit ihmettelevät.

Miten tuossa tapauksessa lopulta kävi?

Ap

Kyllä lapsi siitä lähtien kävi ihan normaalisti koulussa. Joskus erittäin harvoin joissain tilanteissa sai paniikkeja ja juoksi kotiin. Ehkä kerran tai kaksi vuodessa parina ekana vuotena.

Hänen vanhempansa vaikuttivat erittäin mukavilta ja molemmat olivat työssäkäyviä, mutta toisella oli voimakas alkoholiongelma ja ne erosivat ekan kouluvuoden keväällä. Varmaan lapsen ahdistus johtui kotinsa ongelmista, vaikea sanoa.

Miksi nostatte provoja?

Kun lapseni meni yläkouluun, hän kertoi, että siellä on oppilas, jolla istuu äiti mukana tunneilla. (myöhemmin selvisi, ettei se ollut äiti, vaan joku koulun järjestämä tukihenkilö)

Eli kyllä sitä sosiaalista ahdistusta on yläkoululaisillakin.

Tuo oppilas suoritti kyllä yläkoulun, mutta oli monessa aineessa erityisopettajan luona. Erityisopettajalla oli huone, jossa oli sairaana olleita ja sosiaalisesti arkoja, lukihäiriöisiä ja muuten tukea tarvitsevia. Eivät ne siis siellä kaikkia tunteja istuneet, vaan olivat siellä heille vaikeiden aineiden tunneilla.

Mulla on myös kaveri, jonka lapsi oli ihan mahdottoman pelokas. Ei uskaltanut olla ennen kouluikää ilman äitiään missään. Ei edes seurakunnan kerhossa, vaikka äitinsä olisi odottanut käytävällä. Äitinsä panosti erittäin paljon tuohon sosiaalistamiseen ja koulun alkaessa pystyi sen sitten normaalisti aloittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten meni päiväkodissa ennen eskaria?

Itselläni oli yksi tosi takiainen ja eka päikkyvuosi 3v iässä oli tosi vaikea, mutta sen jälkeen on jäänyt ilman eroitkuja hoitoon ja eskariin ja nyt 2pv koulua sujunut hyvin.

En kyllä missään nimessä ottaisi lasta kotikouluun. On nyt jo liikaa kiinni sinussa.

Oli päiväkodissa vain eskarissa. Keskimäärin n. 2 kertaa viikossa 3 tuntia.

Koko kesä oltiin kahdestaan. Miehellä alkoi vasta nyt kesäloma.

Lohduttavaa kuulla, että kouluiässä helpottaa. Niin eräs ystävänikin lohdutti.

En tiedä onko jotain erityisherkkyyttä tms. Saa välillä ihan kamalia raivareita, etenkin jos en kuuntele/huomioi. Oli jo vauvana tosi vaikea. Aina ollut mun perään.

No, aika näyttää. Pelottaa kuitenkin! Sanoin sitäkin, että kouluun ei ole pakko mennä, jos tuntuu ihan kamalalta. Ilman kouluakin pärjää kyllä elämässä. :)

Ap

Ehkä ilman koulua, mutta oppivelvollisuus on suoritettava. Eli olet mennyt valehtelemaankin lapselle asiasta, joka ei ole noin yksioikoinen, että äiti antaa luvan olla pois koulusta. Sen sijaan on lähellä tilanne, että lastensuojeluviranomaiset seisovat ovesi takana.

Oletko synnyttänyt itellesi vanhuudenturvan, vai miksi et ole treenannut lastasi muiden kanssa olemiseen, kun tarvetta näköjään olisi ollut enemmän kuin se kolmne tunnin eskari pari kertaa viikossa?

Ei se ekaluokkalaisen koulupäiväkään juuri pidempi ole.

Eikä siitä vanhuudenturvaa kehity, kun ei opi selviytymään yhteiskunnassa.

Peruutat valheesi ja menet nyt mukana sinne kouluun niin monena päivänä, että lapsi sinne asettuu. Ei ekaluokkalainen vielä leimaudu.

Ehkä hänen olisi mahdollista saada kouluavustaja tuekseen. Varsinkin kun näyttää siltä, että vanhemmista ei lapselleen sellaista tukea ole, mitä tämä tarvitsee kehittyäkseen normaaliksi yhteisön jäseneksi.

Koulun aloituksen lykkäys vuodella on ehkä yksi keino, mutta edellyttää sitten päättäväistä eskarissa käyntiä joka päivä, joten jos lapsi tiedollisesti ja taidollisesti on kuitenkin ikäistensä tasolla, ihan sama kotoa poissa vietettävän ajan suhteen on  mennä kouluun.

Miks tän pitää olle näin ylivedetty provo kun olis mehukas aihe 🙄

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin nyt vain jonkunlaista tukea! Olen yrittänyt olla ajattelematta tätä ja lapselle sanonut, että ei ole hätää ja äiti tulee kyllä mukaan. Häntä kuitenkin pelottaa.

Itse ajattelisin, että kotiopetus olisi paras vaihtoehto, mutta mieheni vastustaa ajatusta. Hänen mielestään

a) jokaisen lapsen kuuluu käydä koulu, peruskoulu ja toisen asteen koulu,

b) koulussa sosialisoituu (oliko oikea sana?)

Ja

c) Mieheni mielestä MINÄ OLEN LIIAN TYHMÄ ÄITI opettamaan lastani kotona ja minulla ei ole pätevyyttä. :(

Ap

Miehesi olisi saant reagoida tilanteeseen jo aiemmin, mutta kyllä hän oikeassa on. Ei eletä 1800-lukua, jolloin lapsi - varsinkin tyttö - vain saattoi olla kotona, kunnes pääsi naimisiin jos pääsi.

Mitä se ap:n oma koulutus ja ammatti kenellekään kuuluu? Kyllä kuulkaa äitiys on maailman vaikein ja vaativin ammatti ja antaa pätevyyden opettaa omaa lastaa. Kuka muu tuntee lapsen paremmin kuin oma äiti ja osaa ottaa huomioon lapsen erityisherkkyyden?

Tämänhän huomaa siitä, miten paljon vanhemmat neuvovat lastensa opettajia ja kertovat heille, miten juuri heidän lastaan tulisi kohdella ja opettaa. Kyllä pitäisi opettajien enemmän kuunnella vanhempia, etenkin äitejä, he ovat kasvatuksen todellisia ammattilaisia.

Lapsesi on kasvettava pikkuhiljaa aikuiseksi. Äidistä erkaantuminen kuuluu tähän kasvuun ja sitä tulee tukea.

Varmaan moni ekaluokkalainen vähän ikävöinyt ensimmäisenä päivänä. Kyllä se siitä alkaa sujumaan.

Turussa alkaa vasta keskiviikkona ja suomenruotsalaisilla alkavalla viikolla. Ei kai tuo enään oo normaalia että niin äidissä kiinni. Taitaa olla taas Pporoon juttuja. 

Eroahdistus voi olla hallitsematon.

"Koulussa sosialisoituu (oliko oikea sana?)"

Jos tuosta ei tajua, että kyseessä on provo, niin kannattaisi harkita medialukutaitonsa kehittämistä.

Vierailija kirjoitti:

Miten meinasit opettaa lasta kun et ole itsekkään käynyt peruskoulua loppuun? Lapsi olisi jo pitänyt vierottaa vuosia sitten viemällä päiväkotiin, ja esikoulu ilman välipäiviä. Lapsi tarvitsee ikäistänsä seuraa, jotta oppii sosiaalisia taitoja, lapsestasi on tulossa hyvää vauhtia kommunikaatiokyvytön peräkammarin poika/tyttö.

lapseni aloitti päiväkoti uran lähes 4 v ja oli paljon vapaapäiviä ja eskarin aloitti marraskuun lopussa ja oli paljon vapaapäiviä. Ekan luokan aloitti päivää myöhemmin kun muut koska oli matkoilla isänsä kanssa kuten eskarissakin.Muutettiin vielä Vantaalta Hkiin eli kun tuli matkoilta oli uusi ympäristö ja ekaluokka. Hyvin sopeutui ja nyt opiskelee yliopistossa. 

Kotikoulut pitäisi kieltää monen asian vuoksi.