Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
ÄO:n ja ammatin ristiriita - kokemuksia, kertomuksia, arvokeskustelua?
11.08.2018 |
Ihan Mensan jäsenyyteen ei älyni testeissä riittänyt mutta tulos jäi parista pisteestä kiinni. Katsoisin siis olevani melko älykäs. Teen kuitenkin töitä myyjänä, huonolla palkalla. Nuoruuden kouluttautumisyritykset kaatuivat kovaan esiintymiskammoon. Kaupan alalla hyväksi katsottua "peliviettiä" tai kilpailunhalua minussa taas ei ole pätkääkään.
Teen siis täyspäivätöitä ja maksan veroni. Olo on kuitenkin huono, minua ei motivoi lainkaan ajatus että jos teen työni poikkeuksellisen hyvin, jälleenmyyntifirma A voi ehkä mahdollisesti pärjätä vähän paremmin kuin jälleenmyyntifirma B.
Onko muilla kokemuksia esim. terveydentilan takia "alisuorittamisesta" tai siitä että on päätynyt tekemään arvojensa vastaista työtä? Onko vinkkejä tulevaisuuden suhteen?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
ÄÖ ja ammatti ovat ristiriidassa, kun se ei saa haluamaansa määrää haasteita työpaikalla. Työpaikalla saa sen mitä muutkin, ei enempää. Työ voi käydä tylsäksi, koska se ei vaadi paljoakaan ajattelua. Paremmasta työsuorituksesta ei myöskään palkita rahallisesti. Hoitoalalle ei kannata mennä, vaan suoraan lääkäriksi. Mieluummin kuitenkin jotain muuta kuin terveydenhoitoalaa Suomen oloissa.
Miksi pitäisi opiskella sellaista, mikä ei kiinnosta? Itse kävin kokeilemassa lääketiedettä 90-luvun lopussa. Oikeastaan sukulaisten painostuksesta luin yötä päivää pääsykokeisiin ja sattumalta sisään. Toisena vuonna totesin, että en halua puolijumalan paikalle päättämään ihmisten terveydestä, sairauksien hoidosta, jopa elämästä ja kuolemasta. Nyt teen työtä, jossa istutaan päivät toimistossa. Oikeastaan tämänkin työn voisi tehdä tietokone. Tekoäly tulee korvaamaan tuhansia työtehtäviä lähivuosina. Mitä arvoihin tulee, niin mieluimmin tekisin itsekseni luovaa työtä, maalaisin vaikka tauluja tai kirjoittaisin proosaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älykkyydellä ei tee mitään, jos ei tiedä mitä halua ja ole valmis tekemään sen eteen töitä.
Noissa tapauksissa siitä on varmaan enemmän vain haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkean ÄO:n omaavalla on vaihtoehtoja ja se voi joskus ahdistaa. Huonommat asetelmat on kuitenkin niillä, jotka eivät selviäisi täällä länsimaissa oikein mistään duunista. Heitä onkin sitten maailmassa todella paljon.
Esim Amerikassa armeijaan ei kelpuuteta alle 83 ÄO tuloksen saaneita, koska heidän kouluttamisensa on kustannustehotonta. Heitä on 10+% USA:n väestöstä eli yli 30 miljoonaa. Syyriassa heitä on 50% väestöstä ja Afrikassa yli miljardi. Tästä saa jotain perspektiiviä siihen, miten vaikeita kysymyksiä nämä ovat ja poliittisesti tätä ei saa omalla nimellään sanoa vielä missään.
Tulos johtunee useimmilla ihan vain koulutuksen ja sitä myöten tietynlaisen opitun ajattelutavan puutteesta, ei mistään huonoista rotugeeneistä. Toki mitä isompi väkimäärä sitä enemmän suhteessa esiintyy kaikenlaista porukkaa.
Kehitysmaissa ja kriisialueilla aliravitsemus ja psyykkiset tekijät myös vaikuttavat aivojen kehitykseen ja älykkyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkean ÄO:n omaavalla on vaihtoehtoja ja se voi joskus ahdistaa. Huonommat asetelmat on kuitenkin niillä, jotka eivät selviäisi täällä länsimaissa oikein mistään duunista. Heitä onkin sitten maailmassa todella paljon.
Esim Amerikassa armeijaan ei kelpuuteta alle 83 ÄO tuloksen saaneita, koska heidän kouluttamisensa on kustannustehotonta. Heitä on 10+% USA:n väestöstä eli yli 30 miljoonaa. Syyriassa heitä on 50% väestöstä ja Afrikassa yli miljardi. Tästä saa jotain perspektiiviä siihen, miten vaikeita kysymyksiä nämä ovat ja poliittisesti tätä ei saa omalla nimellään sanoa vielä missään.
Tulos johtunee useimmilla ihan vain koulutuksen ja sitä myöten tietynlaisen opitun ajattelutavan puutteesta, ei mistään huonoista rotugeeneistä. Toki mitä isompi väkimäärä sitä enemmän suhteessa esiintyy kaikenlaista porukkaa.
Kehitysmaissa ja kriisialueilla aliravitsemus ja psyykkiset tekijät myös vaikuttavat aivojen kehitykseen ja älykkyyteen.
Niin varmasti vaikuttavat, mutta se ei muuta loppupäätelmää. Tasoissa on eroja ja siitä pitäisi pystyä puhumaan. Yksi vaikuttava asia on lisäksi sisäsiittoisuus, tästä oli ihan BBC:n teettämä tutkimus. Siitäkään ei oikein haluttaisi puhua, koska silloin jouduttaisiin myöntämään että kaikki kulttuurit eivät ole yhtä hyviä, koska toisissa naitetaan liian läheistä sukua olevia ihmisiä toisilleen.
Älykkyyttään ei kannata tuhlata muiden odotusten täyttämiseen, kuten aika moni tuntuu ajattelevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaihtoehtoja oli nuorena oikeastaan mihin tahansa: Olin paras urheilussa (ilman minkäänlaista harrastuspohjaa), osasin piirtää, osasin kirjoittaa hyvin, olin lukuaineissa kympin oppilas ilman minkäänlaista panostusta. Olin toisin sanoen aika kummallinen tyyppi. En kokenut yhteenkuuluvuutta kenenkään kanssa ja opin pitämään ajatukset ominani (ala-asteikäisenä pidin osin opettajaltakin yli hilseen meneviä esitelmiä). Karrikoidusti luokkakaverit vaihtoivat keskenään kyniä ja kumeja samaan aikaan, kun ihmettelin heitä silmät pyöreinä. Sain opettajalta luvan lukea kirjoja hiljaa oppituntien aikana ja luin käytännössä lähikirjaston valikoiman läpi peruskoulun aikana.
Mitä minusta tuli? Jaa, toivottavasti joskus jotakin. Pelkästään älliä ja eetä sisältänyt ylioppilastutkintopaperi ei siivittänyt minua mihinkään. Masennuin viimeistään lukiossa vakavasti. Koko elämäni olen kokenus eläväni kuin vankilassa. En ymmärrä ihmisiä, en ymmärrä monenkaan työstään saamaa motivaatiota. Suorittava, rutiiniluonteinen työ on minulle kauhistus. En tiedä, mikä minua kiinnostaisi eniten. Minua kiinnostaa kaikki yhtä paljon tai yhtä vähän. Olen opiskellut useampaakin alaa mutten koe intohimoa mihinkään. Kaikki tekemäni työt ovat olleet yhtä kamalia. Tälläkin hetkellä teen työtä, josta en nauti. Olen kaikissa töissäni pärjännyt hyvin ja minusta on pidetty. OIen kuitenkin parissa vuodessa leipääntynyt hommiini niin pahasti, että olen hakeutunut toisaalle aloittamaan samaa kierrettä alusta.
Älykkyydestäni minulla ei ole mitään hajua. Jotakin vikaa minussa on pakosti. Haluaisin olla normaali ja tuntea yhteenkuuluvuutta, sitä en ole kuitenkaan tuntenut kuin joidenkin harvojen yksittäisten ihmisten kanssa.
Kirjoitinko mä just tämän 😂 Oli lapsena/nuorena mahdollisuuksia vaikka mitä, mutta elämä on ollutkin jatkuvaa oman paikan hakemista. Ihmisten kanssa päällisin puolin tulen toimeen vaivattomasti, mutta jotenkin olen ulkopuolinen kuitenkin. Ystävyyssuhteita en osaa luoda ja joskus tuurilla voin tavata ihmisen, jonka seurassa rentoudun omaksi itsekseni. Kaikki tämä paheni lukion jälkeen ja melkein 20 vuotta hangannu ees taas. Nyt hoitoalalla palanut loppuun ja uutta pitäis taas kehitellä, ties kuinka monennen kerran. Ei vaan jaksais enää... Toki mukana on ollu myös ihan huonoa tuuria, mutta joku valuvika mussa on etten osaa elää ja olla kuten "normaalit" ihmiset.
gdfsgdfgdf kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkean ÄO:n omaavalla on vaihtoehtoja ja se voi joskus ahdistaa. Huonommat asetelmat on kuitenkin niillä, jotka eivät selviäisi täällä länsimaissa oikein mistään duunista. Heitä onkin sitten maailmassa todella paljon.
Esim Amerikassa armeijaan ei kelpuuteta alle 83 ÄO tuloksen saaneita, koska heidän kouluttamisensa on kustannustehotonta. Heitä on 10+% USA:n väestöstä eli yli 30 miljoonaa. Syyriassa heitä on 50% väestöstä ja Afrikassa yli miljardi. Tästä saa jotain perspektiiviä siihen, miten vaikeita kysymyksiä nämä ovat ja poliittisesti tätä ei saa omalla nimellään sanoa vielä missään.
Tulos johtunee useimmilla ihan vain koulutuksen ja sitä myöten tietynlaisen opitun ajattelutavan puutteesta, ei mistään huonoista rotugeeneistä. Toki mitä isompi väkimäärä sitä enemmän suhteessa esiintyy kaikenlaista porukkaa.
Kehitysmaissa ja kriisialueilla aliravitsemus ja psyykkiset tekijät myös vaikuttavat aivojen kehitykseen ja älykkyyteen.
Niin varmasti vaikuttavat, mutta se ei muuta loppupäätelmää. Tasoissa on eroja ja siitä pitäisi pystyä puhumaan. Yksi vaikuttava asia on lisäksi sisäsiittoisuus, tästä oli ihan BBC:n teettämä tutkimus. Siitäkään ei oikein haluttaisi puhua, koska silloin jouduttaisiin myöntämään että kaikki kulttuurit eivät ole yhtä hyviä, koska toisissa naitetaan liian läheistä sukua olevia ihmisiä toisilleen.
Kuten Suomessa, jossa on maailman mittakaavassa harvinaisen paljon sisäsiittoisuudesta johtuvia kansantauteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös yksi, jolla suurin ongelma on esiintymispelko. Nyt vihdoin kuitenkin hain jatko-opintoihin, vaikka valmiiksi jo ahdistaa aivan julmetusti ajatus esitelmien pitämisestä, ryhmätöistä yms. Pakko kuitenkin edes yrittää tai myöhemmin kadun. Lääkäriltä aion kysyä jotain apua esiintymispelon oireisiin, Propralia tms.
Kannattaa hakea. Minulle propral on ollut pelastus. Olen myös onnistunut ehdollistamaan itseäni pois jännittämisestä sen avulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korkean ÄO:n omaavalla on vaihtoehtoja ja se voi joskus ahdistaa. Huonommat asetelmat on kuitenkin niillä, jotka eivät selviäisi täällä länsimaissa oikein mistään duunista. Heitä onkin sitten maailmassa todella paljon.
Esim Amerikassa armeijaan ei kelpuuteta alle 83 ÄO tuloksen saaneita, koska heidän kouluttamisensa on kustannustehotonta. Heitä on 10+% USA:n väestöstä eli yli 30 miljoonaa. Syyriassa heitä on 50% väestöstä ja Afrikassa yli miljardi. Tästä saa jotain perspektiiviä siihen, miten vaikeita kysymyksiä nämä ovat ja poliittisesti tätä ei saa omalla nimellään sanoa vielä missään.
Nää, tuo on vaan tieteellisesti täyttä paskaa.
Todellisuudessa mitään yhteismitallisia ja verrattavissa olevia äo-kartoituksia ei ole tehty. Tuossa on verrattu keskenään yliopisto-opiskelijoiden ja kehitysvammaisten lasten tutkimuksia, muun muassa.
Sitä paitsi on jo pitkään tiedetty, että yhteiskuntien elintaso (joka vaikuttaa mm. ravisemukseen ja aivojen kehitykseen) sekä koulutus nostaa äo-tuloksia. Puhutaan ns. Flynnin ilmiöstä, esimerkiksi Britanniassa äo-tutkimuksien keskiarvo nousi 14 pistettä 1942-2008.
Toisin sanoen ÄO-tutkimukset EIVÄT ole kulttuurineutraaleja tai mittaa pelkästään synnynnäistä älykkyytä, vaan niissä suoriutuvat paremmin sellaiset henkilöt, jotka ivat tottuneet ratkaisemaan sellaisia abstrakteja tehtäviä.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Flynn_effect
Syy, miksi noista sinun siteeraamistaso huuhaa-tuloksista ei puhuta on, että niitä on tulkittu täysin epätieteellisesti ja rasi.tisesti.
Mutta te palstaperzukat kyllä siteeraatte niitä mielellänne, koska yritätte sitä kautta propagoida ma..anmuu.on rajoittamisen järjevyyttä.
Halveksin tuota, koska se on täydellisen epäeettistä ja älyllisesti epärehellistä.
No, totta se toisaalta on, että nuo äo-pisteet ovat vain numeroita, mutta jos et kertakaikkiaan kykene edes siinä testissä saamaan yli 83 pistettä, joka kuitenkin ei nyt niin vaativaa ole, niin miten ihmeessä pystyy johonkin vähän haastavampaan tai johonkin jossa oikeasti on jopa ehkä ihmishenget vaarassa tms., varsinkaan länsimaisessa yhteiskunnassa, joka on se ympäristö, jossa pitäisi pärjätä?
Nykyisin pitäisi yhä suuremmissa määrin pystyä juuri ratkaisemaan abstrakteja tehtäviä. Ihmisten ongelmat ovat muuttuneet siitä, kun mietittiin mihin lumi kolataan talvella tai miten estää heinän homehtuminen ladossa.
Maailmassa on nyt niitä vähemmän älykkäitä myös ja ehkä tuo tutkimus vääristää niiden ihmisten jakautumisen tänne maapallolle, mutta silti niitä vaan löytyy. Heikoimmassa asemassa ovat nuo ”vähän tyhmät”. Ei tarpeeksi tyhmiä, jotta yhteiskunta pitäisi heistä huolta mutta liian tyhmiä pärjätäkseen nykyisten vaatimusten kanssa.
Älykkäiden ongelma on lähes aina motivaatiosta. Ei tiedetä mitä halutaan. Ei haluttaisi tehdä asioita, joista ei tykätä. Ei haluta päättää. Annetaan virran viedä ja mielellään vielä eristäydytään muista ettei edes tarvitse kestää sosiaalista painetta mihinkään. Sitten kuitenkin se oma äly aina kolkuttaa välillä ja ilmoittaa, että asiat voisivat olla paremmin ja itsellä olisi toisaalta jopa potentiaalia, mutta sitten taas laiskuus, masennukset, päättämättömyyden ja muut syyt ja tekosyyt palauttavat siihen nollapisteeseen, jossa oikeasti ei itse aktiivisesti tehdä mitään liikettä mihinkään suuntaan. Odotellaan vain jotain. Inspiraatiota, tilaisuutta, innostusta, valaistusta. Kuka tietää mitä.
Taas menee muutama vuosi ja sitten siihen voidaankin lisätä kaikenlaisia muita selityksiä, miksei älystä huolimatta homma näytä kehittyvän tai parantuvan mitenkään. Ei edes jollain matalalla tasolla. Ajatukset ovat yliopistolla, mutta lopulta ei saada edes amista käytyä.
Näille ”saamattomille” älykkäille” suosittelisin ihan vaan kaikkein helpoimmasta opiskelutasosta aloittamisella. Sille, joka kehittää pelkästään luonnetta ja kärsivällisyyttä. Sen jälkeen vasta siirtyä siihen oikeasti älyä vaativaan opiskeluun. Koska ilman noita kahta ensimmäistä tuo yliopistouraa katkeaa lyhyeen. Koska kuten varmaan monet alisuorittajaälykkäät ovat huomanneet, niin äly on aika turhaa ilman ahkeruutta, sinnikkyyttä ja joskus epämiellyttävienkin asioiden kestämistä.
Näin se on ja tätä on myös tutkittu: oman toiminnan ohjaus korreloi vahvemmin elämässä menestymisen kanssa kuin mitattu älykkyysosamäärä.
Nyky-yhteiskunnassa älykkyys ei siis ole se tekijä, jonka turvin töitä tehdään, vaan oman toiminnan ohjaamiseen liittyvät taidot ovat keskeisiä. Ne taas ovat opittavissa jo pk ikäisenä, kun aivot muokkautuvat voimakkaimmin. Sen takia "yksi varhaiskasvatukseen sijoitettu euro tuo itsensä seitsenkertaisena takaisin", toisin kuin korkeakoulutukseen sijoitettu euro.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tuloksella pääsisi Mensan jäseneksi. Mulla on korkeakoulu kesken, opinnoissa olen pärjännyt hyvin ja ilman suurempia ponnistuksia.
Mutta elämä tuo eteen mutkia ja työskentelen tällä hetkellä henkilökohtaisena avustajana.
Se, miksi en ole vielä täysin menettänyt järkeni on se, että minulla on tosiaan ne opinnot kesken. Sieltä saan edes vähän työtä aivoille ja uskoa tulevaan.
Olen ollut myös kaupassa töissä. Sinne en enää lähtisi. Työkaverit, vaikka ihania ihmisiä olikin, pitivät esimerkiksi hyllykuvien tekemistä haasteellisena ja toivoivat siihen koulutusta. Silloin minulla ei vielä ollut opiskelupaikkaa ja kun ajattelin, että loppuelämä menisi kaupan töissä, olin tulla hulluksi.
Vierailija kirjoitti:
Älykkyydellä ei tee mitään, jos ei tiedä mitä halua ja ole valmis tekemään sen eteen töitä.
Niinpä. En tiiä yhtään mitä haluaisin opiskella ja tehdä työkseni. Oon kokeillut kaikenlaista, mutta menettänyt jo toivoni, että voisin koskaan työskennellä pitkäkestoisesti mihinkään.
Vaikka olen vähän keskitasoa älykkäämpi, ongelmani on, että en viihdy missään työssä kauaa. Heti kun väsyn tai tulee ongelmia tai joudun tekemään paljon epämieluisia työtehtäviä, minua alkaa ahdistaa ja haluan lopettaa työt. Olen tällä saralla jäänyt jotenkin keskenkasvuiseksi. Eihän nyt kukaan aikuinen aina haluaisi mennä töihin, mutta menevät silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaihtoehtoja oli nuorena oikeastaan mihin tahansa: Olin paras urheilussa (ilman minkäänlaista harrastuspohjaa), osasin piirtää, osasin kirjoittaa hyvin, olin lukuaineissa kympin oppilas ilman minkäänlaista panostusta. Olin toisin sanoen aika kummallinen tyyppi. En kokenut yhteenkuuluvuutta kenenkään kanssa ja opin pitämään ajatukset ominani (ala-asteikäisenä pidin osin opettajaltakin yli hilseen meneviä esitelmiä). Karrikoidusti luokkakaverit vaihtoivat keskenään kyniä ja kumeja samaan aikaan, kun ihmettelin heitä silmät pyöreinä. Sain opettajalta luvan lukea kirjoja hiljaa oppituntien aikana ja luin käytännössä lähikirjaston valikoiman läpi peruskoulun aikana.
Mitä minusta tuli? Jaa, toivottavasti joskus jotakin. Pelkästään älliä ja eetä sisältänyt ylioppilastutkintopaperi ei siivittänyt minua mihinkään. Masennuin viimeistään lukiossa vakavasti. Koko elämäni olen kokenus eläväni kuin vankilassa. En ymmärrä ihmisiä, en ymmärrä monenkaan työstään saamaa motivaatiota. Suorittava, rutiiniluonteinen työ on minulle kauhistus. En tiedä, mikä minua kiinnostaisi eniten. Minua kiinnostaa kaikki yhtä paljon tai yhtä vähän. Olen opiskellut useampaakin alaa mutten koe intohimoa mihinkään. Kaikki tekemäni työt ovat olleet yhtä kamalia. Tälläkin hetkellä teen työtä, josta en nauti. Olen kaikissa töissäni pärjännyt hyvin ja minusta on pidetty. OIen kuitenkin parissa vuodessa leipääntynyt hommiini niin pahasti, että olen hakeutunut toisaalle aloittamaan samaa kierrettä alusta.
Älykkyydestäni minulla ei ole mitään hajua. Jotakin vikaa minussa on pakosti. Haluaisin olla normaali ja tuntea yhteenkuuluvuutta, sitä en ole kuitenkaan tuntenut kuin joidenkin harvojen yksittäisten ihmisten kanssa.
Hallituksessa on 17 ministeriä joiden ÄO ei ole työhön nähden riittävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meikämandoliinia ei oteta mihinkään töihin vaikka äö osamääräni on täysi kymppi!
Työelämässä on melko vähän käyttöä korkealle älykkyydelle. Ellet sitten aio olla joku Stephen Hawking, mutta sekin johtuu vain siitä että pyörätuolissa oli aikaa miettiä asioita. Tavallisella yliopistoniilolla ei yleensä ole aikaa, ei vaikka olisi professori.
Kannattaa siis unohtaa se että on älykäs ja etsiä itselle mielekäs ala. Vapaa-ajalla voi sitten harrastaa älykkäämpiä asioita, kuten vaikka pelata shakkia.
Tietysti sellaisiakin aloja on missä älykkyydestä on hyötyä. Sellaisia ovat erilaiset insinöörialat (mekaniikka, automaatio, tekoäly, tietotekniikka), erilaiset taideasiantuntijat (kirjallisuustuntija, kielentutkija, kuvataidetuntija jne mutta työt kiven alla) kuin myös vaikkapa niinkin arkinen kuin arkkitehti, sisustussuunnittelija, logistiikkakoordinaattori jne.
Ehkä perusongelma onkin siinä että oli peruskoulussa älykäs ja selvisit helpommalla kuin muut? Yleensä älykkäistä tulee laiskoja, koska heidän ei tarvitse tehdä mitään. Sitten yhtäkkiä lukion jälkeen pitäisikin oikeasti alkaa tekemään jotain eikä peruskoulu antanut siihen valmiuksia.
Ihan vain ajatuksia heittelen.
Mielenkiintoista! Olen mensan äo:lta 139 ja kaikki on aina ollut helppoa työelämässä. Yliopisto oli helppoa, asiantuntijana helppoa, päällikkönä helppoa ja nyt johtajana helppoa. Toki ahkera pitää olla mutta yleensä saan hakemani työpaikat, osaan aina haastattelussa ”esiintyä” siten mitä minulta osotetaan. Olen taitava lukemaan ihmisten tunteita, eleitä, mikroilmeitä - olen pidetty esimies kun osaan kohdella alaisia kunkin tarpeen mukaan. Jotenkin koen että vain taivas on rajan työn oalta!
Yksityiselämä onkin toinen juttu. Synnyin kurjaan väkivaltaperheeseen, vanhempani hulluja (mt), kaikenlaista vaikeaa. Kaikessa ei vii menestyä.
Silti jäin miettimään että osaako ap käyttää kykyjään jos ei ole edennyt oikeisiin asemiin? Auttaisko harjoittelu?
Vierailija kirjoitti:
Toisin sanoen ÄO-tutkimukset EIVÄT ole kulttuurineutraaleja tai mittaa pelkästään synnynnäistä älykkyytä, vaan niissä suoriutuvat paremmin sellaiset henkilöt, jotka ivat tottuneet ratkaisemaan sellaisia abstrakteja tehtäviä.
Olisi joka tapauksessa törkeää riistää ihmisiltä heidän kulttuurinsa, vaikka se tuottaisikin huonoja ÄO-tuloksia.
Vierailija kirjoitti:
Työelämässä on melko vähän käyttöä korkealle älykkyydelle. Ellet sitten aio olla joku Stephen Hawking, mutta sekin johtuu vain siitä että pyörätuolissa oli aikaa miettiä asioita. Tavallisella yliopistoniilolla ei yleensä ole aikaa, ei vaikka olisi professori.
Kannattaa siis unohtaa se että on älykäs ja etsiä itselle mielekäs ala. Vapaa-ajalla voi sitten harrastaa älykkäämpiä asioita, kuten vaikka pelata shakkia.
Tietysti sellaisiakin aloja on missä älykkyydestä on hyötyä. Sellaisia ovat erilaiset insinöörialat (mekaniikka, automaatio, tekoäly, tietotekniikka), erilaiset taideasiantuntijat (kirjallisuustuntija, kielentutkija, kuvataidetuntija jne mutta työt kiven alla) kuin myös vaikkapa niinkin arkinen kuin arkkitehti, sisustussuunnittelija, logistiikkakoordinaattori jne.
Ehkä perusongelma onkin siinä että oli peruskoulussa älykäs ja selvisit helpommalla kuin muut? Yleensä älykkäistä tulee laiskoja, koska heidän ei tarvitse tehdä mitään. Sitten yhtäkkiä lukion jälkeen pitäisikin oikeasti alkaa tekemään jotain eikä peruskoulu antanut siihen valmiuksia.
Ihan vain ajatuksia heittelen.
Itse epäilisin persoonallisuudella olevan osaa. Olen älykäs estrovertti ja pärjään loistavasti, koska osaan lukea tilanteita ja ääneen sanomattomia toiveita. Älykäs introvertti ei välttämättä huomaa tällaisia eikä osaa ”pelata” työelämän peliä.
Itse ryyppäsin 10 vuotta ja työn ohessa suoritin FM tutkinnon. Nyt olen sellaisessa työssä, joka on ok, mutta minusta olisi paljon enempäänkin. Ei ole vain motivaatiota. Vapaa-aikaa kaipaisin enemmän, eli minua ei ole onnistuttu aivopesemään yhteiskunnan rattaaksi maksimaalisesti.
Alue: Aihe vapaa
Älykkyydellä ei tee mitään, jos ei tiedä mitä halua ja ole valmis tekemään sen eteen töitä.