ÄO:n ja ammatin ristiriita - kokemuksia, kertomuksia, arvokeskustelua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älykkyydellä ei tee mitään, jos ei tiedä mitä halua ja ole valmis tekemään sen eteen töitä.

Niinpä. En tiiä yhtään mitä haluaisin opiskella ja tehdä työkseni. Oon kokeillut kaikenlaista, mutta menettänyt jo toivoni, että voisin koskaan työskennellä pitkäkestoisesti mihinkään.

Vaikka olen vähän keskitasoa älykkäämpi, ongelmani on, että en viihdy missään työssä kauaa. Heti kun väsyn tai tulee ongelmia tai joudun tekemään paljon epämieluisia työtehtäviä, minua alkaa ahdistaa ja haluan lopettaa työt. Olen tällä saralla jäänyt jotenkin keskenkasvuiseksi. Eihän nyt kukaan aikuinen aina haluaisi mennä töihin, mutta menevät silti.

Useimmilla ei ole vaihtoehtoja. Töihin mennään, kun pitää turvata toimeentulo.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista! Olen mensan äo:lta 139 ja kaikki on aina ollut helppoa työelämässä. Yliopisto oli helppoa, asiantuntijana helppoa, päällikkönä helppoa ja nyt johtajana helppoa. Toki ahkera pitää olla mutta yleensä saan hakemani työpaikat, osaan aina haastattelussa ”esiintyä” siten mitä minulta osotetaan. Olen taitava lukemaan ihmisten tunteita, eleitä, mikroilmeitä - olen pidetty esimies kun osaan kohdella alaisia kunkin tarpeen mukaan. Jotenkin koen että vain taivas on rajan työn oalta!

Yksityiselämä onkin toinen juttu. Synnyin kurjaan väkivaltaperheeseen, vanhempani hulluja (mt), kaikenlaista vaikeaa. Kaikessa ei vii menestyä.

Silti jäin miettimään että osaako ap käyttää kykyjään jos ei ole edennyt oikeisiin asemiin? Auttaisko harjoittelu?

Se aina hämmästyttää, että johtajilla on aikaa ja mielenkiintoa kirjoitella vauvapalstalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista! Olen mensan äo:lta 139 ja kaikki on aina ollut helppoa työelämässä. Yliopisto oli helppoa, asiantuntijana helppoa, päällikkönä helppoa ja nyt johtajana helppoa. Toki ahkera pitää olla mutta yleensä saan hakemani työpaikat, osaan aina haastattelussa ”esiintyä” siten mitä minulta osotetaan. Olen taitava lukemaan ihmisten tunteita, eleitä, mikroilmeitä - olen pidetty esimies kun osaan kohdella alaisia kunkin tarpeen mukaan. Jotenkin koen että vain taivas on rajan työn oalta!

Yksityiselämä onkin toinen juttu. Synnyin kurjaan väkivaltaperheeseen, vanhempani hulluja (mt), kaikenlaista vaikeaa. Kaikessa ei vii menestyä.

Silti jäin miettimään että osaako ap käyttää kykyjään jos ei ole edennyt oikeisiin asemiin? Auttaisko harjoittelu?

Se aina hämmästyttää, että johtajilla on aikaa ja mielenkiintoa kirjoitella vauvapalstalle.

Tämä on best ever kanava pysyä selvillä ajankohtaisista asioista (siis kansan keskuudessa ja kansan näkökulmasta) ja tarkkailla eri yhteiskuntaluokkien käyttäytymistä ja mielipiteitä. Erityisesti kiinnostaa seurata mitä ”tavis” on mieltä esim talouspolitiiksta, aktiivimallista, sosiaaliturvasta, irtisanomissuojasta, työelämän muutoksista. Yms yms

Mulla kun älykkäänä johtajana on helppoa (olen tehokas ja nopea) niin ehdin hyvin 2-3krt päivässä piipahtamaan avlla. Tiedänpä pari lääkäriä ja juristiakin jotka täällä piipahtelee!

T. Se johtaja

Olen tehnyt vain nettitestejä, mutta saanut niistä aina keskivertoa korkeamman tuloksen. Mensan en ehkä pääsisi kuitenkaan. Olen toki muutoinkin huomannut jo lapsena, että olen ehkä tavista älykkäämpi, mikä ei sinällään kai paljoa vaadi. Olin silti koulussa keskitasoa, koska tylsistyin tunneilla. Meitä oli muutama, jotka jouduimme aina odottamaan heikompien oppimista. Minulla se vaikutti myös motivaation laskuun. Koin peruskoulun ja lukion puuduttavana jankkaamisena. Opiskelin kyllä yliopistossa tutkinnon ja työskentelen akateemisella alalla, jossa moni on väitellyt tohtoriksi ja innokkaimmat pätevät osaamisellaan. Mua ei se nokittelu kiinnosta ja väikkärin teko vielä vähemmän. Silti tuntuu kyllä, että olen alisuoriutuja. En esimerkiksi yhtään ymmärrä, kun jotkut töissä väittävät työmme olevan jotenkin erityisen vaativaa. Itse koen, että teen töitä aika kevyesti vasemmalla kädellä, koska ei ne hommat niin ihmeellisiä ole ja palkkaakaan ei päätä huimaa koulutukseen nähden. Silti saan ihan hyvää tulosta aikaan.

Näin keski-iän kynnyksellä on alkanut kuitenkin pukata pientä urakriisiä. Mietin usein, että haluanko tehdä ko.työtä loppuun asti vai pitäisikö kouluttautua uudelleen. Harmi kun aikuiskoulutusta on viimeisen kymmenen vuoden aikana hankaloitettu ja yksipuolistettu niin paljon.

No, enhän minä tiedä varmuudella olenko ”liian älykäs” työhöni. Ehkä olen niin tyhmä, että luulen vain niin.

Olen alisuorittaja. Koulussa menestyin hyvin ja minulla on hyvä kielipää muun muassa joten siitä ei ole kiinni etteikö minusta olisi johonkin ollut. Nyt olen kotiäiti.. Tehnyt jotain töitä jossain.. En nyt vähättele kotiäitiyttä mutta kyllä minusta olisi muuhunkin ollut. Syrjäydyin kuitenkin perheen köyhyyden ja äitini alkoholi ongelman takia. Tunnen aina häpeää, huonommuutta ja kuulumattomuutta työ ja koulutilanteissa. Siinäpä on sitten työstämistä. Mutta joo harmittaa kyllä kosja ura olisi olkut minulle tärkeä ja on edelleen. En tiedä miten pääsen eteenpäin.

upp, minä täällä