2500 €/kk on suomalaisten yleisin palkka – Katso tienaatko enemmän vai vähemmän kuin ikäryhmäsi keskimäärin
Kokoaikatyötä tekevien suomalaisten palkansaajien yleisin kokonaisansio oli 2500 euroa kuukaudessa vuonna 2016, Tilastokeskus kertoo. Jutun alaosasta pystyt vertailemaan, tienaatko enemmän vai vähemmän kuin ikäryhmäsi keskimäärin.
Kokonaisansiot sisältävät peruspalkan lisäksi kaikki palkanlisät, ylityöansiot ja luontoisedut, mutta eivät tulospalkkioita tai lomarahoja. Kokonaisansiot ovat bruttomääräisiä, eli niistä ei ole vähennetty veroja tai muita maksuja.
Eniten palkansaajia oli ansioluokassa 2 500–2 599 euroa, johon kuuluu noin 69 000 henkilöä. Tyypillisimpiä ammattiluokkia 2 500–2 599 euroa kuukaudessa ansaitsevissa ovat sairaanhoitaja, lastentarhanopettaja ja rakennustyöntekijä.
Kommentit (22)
Olen 28-v ja 2,5 vuotta valmistumisen jälkeen saan 4000e + bonukset (vuodessa 0-8000e, riippuen konsernin tuloksesta ja omien tavoitteiden täyttymisestä). Tähän mennessä saanut maksimibonarit.
Projektiluontoisessa toimessa 6h päivät ruokatunteineen riittävät hyvin, deadlinen lähestyessä voi joutua tekemän täydet 8h.
Tuntuu kyllä hyvältä, että ilman maisterin tutkintoa ja parin vuoden kokemuksella pääsee heittämällä oman ikäluokan viimeiseen desiiliin.
.