Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämä vaan lipuu ohitse päivä päivältä
10.08.2018 |
Perjantai-ilta eikä mitään tiedossa koko viikonloppuna. Lomat on ohi ja edessä pitkä talvi. Päivät töissä, illat autossa lapsia harrastuksiin kuskaten. Viikonloppuisin ruokakaupassa käyntiä ja pari elokuvaa.
En tiedä mitä kaipaan, mutta tuntuu, että elämä on ihan hemmetin tylsää. Haluan muutosta, mutta en tiedä mitä. Rahaakaan ei ole tuhlattavaksi.
Ehkä tämä on jotain lähestyvän keski-iän kriiseilyä kun tajuaaa elämän rajallisuuden. Parhaat vuodet on ohi, mutta haluaisin silti vielä elää.
Jotain musiikkivideoita katsoessa tulee todella haikea ja nostalginen olo nuoruuteen. Elämä oli edessä, mutta silloin en tajunnut, että kaikki portit ja mahdollisuudet olivat auki. Nyt elämä on yhtä ja samaa päivästä toisee, ei enää elämyksiä tai suuria tunteita mihinkään.
Tätäkö tämä on loppuelämä...
Kommentit (24)
Minä olen yli 60v ja elämäni vedossa.
Terveys hyvä, parisuhdekin kunnossa, työt tympii vähän, tai aika paljonkin
Otan vielä tänä vuonna lopputilin ja alan puuhailla täällä maalla kaikkea mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo sama. Olen yh ja ihan ymmällä haluanko edes miestä enää. Tuntuu, että aikaa niin vähän, että miksi edes vaivautua. Ja sitten taas mahdollinen ero tai puolison kuolema, jo ajatuksena kamalaa. Ei se yksinäinen vanhuuskaan houkuta, mutta yksinäisyyteen olen ainakin tottunut.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vanha ap on? Mullakin on elämä tuollaista, ikää 30. Puuttuu vaan työt ja lapset. Suoraan sanoen aika itsetuhoinen olo, kun tietää että työllistyminen on hyvin epätodennäköistä minun tapauksessani, eli olen koko loppuelämäni täällä kotona surffaamassa netissä kun mihinkään ei ole rahaa.
Sinä olet vielä nuori! Minä lähestyn viittäkymppiä ja ongelma onkin ehkä siinä, että en todellakaan tunne itseäni tämän ikäiseksi. Ihan kun olisin jäänyt mieleltäni jonnekin pariin kymppiin, mutta toki itsevarmuutta on enemmän kuin silloin.
Sama. Ikää jo yli 40. Ystävät vähissä ja kumppanin löytäminen tuntuu mahdottomalta.
Tylsä arki onkin sitä parasta elämää. Ja sitä moni elämässään kaipaakin kun nilkoille tulee ja lujaa. Kyllä sä tuota aikaa arvostat jossain vaiheessa kun alkaa se luopuminen. Elämähän on lähinnä luopumista. Lapset kasvaa ja muuttaa pois, läheiset sairastuu vakavasti, läheisiä kuolee, itse sairastuu vakavasti ja muuta sellaista. Silloin ajattelee, miten ihanaa se arki olikaan kaikkien rakkaitten kanssa. Kun heitä ei enää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on ilahduttavia lapsia, joiden kanssa saat viettää arkea.
Minä olisin tyytyväinen, jos eläisin sinun elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Sama. Ikää jo yli 40. Ystävät vähissä ja kumppanin löytäminen tuntuu mahdottomalta.
Älähän nyt! Minäkin olin tuudittautunut olemaan yksin loppuikäni sun ikäisenä.
Ja eikös vain 47 vuotiaana tullut elämääni Mies ja se oli menoa.
Edelleen yhdessä, kymmenen vuotta yhteistä eloa takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tylsä arki onkin sitä parasta elämää. Ja sitä moni elämässään kaipaakin kun nilkoille tulee ja lujaa. Kyllä sä tuota aikaa arvostat jossain vaiheessa kun alkaa se luopuminen. Elämähän on lähinnä luopumista. Lapset kasvaa ja muuttaa pois, läheiset sairastuu vakavasti, läheisiä kuolee, itse sairastuu vakavasti ja muuta sellaista. Silloin ajattelee, miten ihanaa se arki olikaan kaikkien rakkaitten kanssa. Kun heitä ei enää ole.
Tämä on hyvin sanottu. Kun elämän vaikeudet iskevät, ei muuta kaipaa kuin tuttua, vähän tylsääkin arkea. Itse olen onnekas, kun viihdyn arjessa. Tosin vaikeitten vaiheitten jälkeen tämä on vasta kunnolla kirkastunut. Kohokohdat silloin tällöin on luksusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus vois olla mun tekemä. Sinänsä asiat ihan mallillaan, mitään ei varsinaisesti tästä puutu. Paitsi hyvä ihmissuhde, siitä yhä vain haaveilen, vaikka kymmenkunta uusiosinkkuvuotta onkin jo takana :(
Lähes joka päivä huomaan ajattelevani, että entäs ne mun suunnitelmat joita tein parikymppisenä ja vielä aika äskettäinkin? Missä vaiheessa lähden hetkeksi ulkomaille muuta elämää katselemaan? Milloin saan sen talon maaseudulta ja pihapiiriin pari pollea? En mä enää ehdi mitään, tää elämä alkaa olla koko lailla tässä! Lapset lähtevät varmaan viiden-kuuden vuoden päästä maailmalle, mä olen silloin 5-kymppinen ja jo varmaan aikalailla loppusuoralla.... (pelkään vakavia sairauksia, kroonisia vaivoja, epäonnistumista ja sen mukanaan tuomaa alakuloa jne.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tylsä arki onkin sitä parasta elämää. Ja sitä moni elämässään kaipaakin kun nilkoille tulee ja lujaa. Kyllä sä tuota aikaa arvostat jossain vaiheessa kun alkaa se luopuminen. Elämähän on lähinnä luopumista. Lapset kasvaa ja muuttaa pois, läheiset sairastuu vakavasti, läheisiä kuolee, itse sairastuu vakavasti ja muuta sellaista. Silloin ajattelee, miten ihanaa se arki olikaan kaikkien rakkaitten kanssa. Kun heitä ei enää ole.
Tämä on hyvin sanottu. Kun elämän vaikeudet iskevät, ei muuta kaipaa kuin tuttua, vähän tylsääkin arkea. Itse olen onnekas, kun viihdyn arjessa. Tosin vaikeitten vaiheitten jälkeen tämä on vasta kunnolla kirkastunut. Kohokohdat silloin tällöin on luksusta.
Minä myös viihdyn arjessani oikein hyvin. Jopa odotin, että lomat loppuis. Mulla ei oo kiire mihinkään. Olen tehnyt niin ison matkan sisimpääni, että pikkuhiljaa alkaa mielenrauha tulla munkin elämään. Perhe on. Ystäviäkin löytyy ja läheisilläkin on asiat kunnossa. Mikäs tässä on olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antti79 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tylsä arki onkin sitä parasta elämää. Ja sitä moni elämässään kaipaakin kun nilkoille tulee ja lujaa. Kyllä sä tuota aikaa arvostat jossain vaiheessa kun alkaa se luopuminen. Elämähän on lähinnä luopumista. Lapset kasvaa ja muuttaa pois, läheiset sairastuu vakavasti, läheisiä kuolee, itse sairastuu vakavasti ja muuta sellaista. Silloin ajattelee, miten ihanaa se arki olikaan kaikkien rakkaitten kanssa. Kun heitä ei enää ole.
Tämä on hyvin sanottu. Kun elämän vaikeudet iskevät, ei muuta kaipaa kuin tuttua, vähän tylsääkin arkea. Itse olen onnekas, kun viihdyn arjessa. Tosin vaikeitten vaiheitten jälkeen tämä on vasta kunnolla kirkastunut. Kohokohdat silloin tällöin on luksusta.
Minä myös viihdyn arjessani oikein hyvin. Jopa odotin, että lomat loppuis. Mulla ei oo kiire mihinkään. Olen tehnyt niin ison matkan sisimpääni, että pikkuhiljaa alkaa mielenrauha tulla munkin elämään. Perhe on. Ystäviäkin löytyy ja läheisilläkin on asiat kunnossa. Mikäs tässä on olla.
Se auttaa tosi paljon siinä arjessa kun ja jos on perhe, läheisiä ja ystäviä ja sitä kautta enemmän sisältöä. Kun ei ole, on se arkikin monin verroin raskaampaa.
T. 5
Vierailija 6 kiteytti vastauksessaan kaiken oleellisen.Meneppä ap muutamaksi päiväksi vapaaehtoshommiin ,avustamaan vaikka jotakin syystä tai toisesta vammautunutta tai ystäväpalvelun kautta jonkun tosi sairaan ja yksinäisen nuoren tai vanhemman avuksi.
Eiköhän sinut arvot loksahda paikoilleen.Jos ei,niin turhaan kitiset.
Tavallinen tasainen arki on elämän parasta aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yli 60v ja elämäni vedossa.
Terveys hyvä, parisuhdekin kunnossa, työt tympii vähän, tai aika paljonkin
Otan vielä tänä vuonna lopputilin ja alan puuhailla täällä maalla kaikkea mukavaa.
Senkin sika - olen sulle tosi kateellinen, kun pääset eläkkeelle pian, meillä muilla vaan jatkuu tämä töihin-kotiin-töihin-kotiin... huhuh ! ;-(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija 6 kiteytti vastauksessaan kaiken oleellisen.Meneppä ap muutamaksi päiväksi vapaaehtoshommiin ,avustamaan vaikka jotakin syystä tai toisesta vammautunutta tai ystäväpalvelun kautta jonkun tosi sairaan ja yksinäisen nuoren tai vanhemman avuksi.
Eiköhän sinut arvot loksahda paikoilleen.Jos ei,niin turhaan kitiset.
Tavallinen tasainen arki on elämän parasta aikaa.
Rupea mohammedille ystäväksi vaikka vokki toiminnan kautta . Iphonen latailua, parran trimmaamista ja panosäkkinä olemista. Passaa m a a h a n t u n k e u t u j a a kunnolla. Tunnet eläväsi.
Olet ehkä masentunut jos mikään ei kiinnosta. Minun äitini oli masentunut ja äärimmäisen tyytymätön, ja se teki perhe-elämästämme raskasta. Jos olisin sinä, hakeutuisin terapiaan tai kokeilisin masennuslääkkeitä. Ehkä tarvitset jonkun ikioman harrastuksen tai uuden yhteisen harrastuksen perheen kanssa? Elämä ei muutu vaan tylsistyy entisestään, jos siihen ei lisää ja sävellä jotain uutta silloin tällöin.
Mulla on aina oltava joku projekti, muuten alan ajattelemaan noin kuin ap ja tuntuu että vihaan koko elämääni. Joskus se on remppa, joskus lapsi (siis raskaus ja pikkulapsi aika) joskus laihdutus ja kehon muokkaus, joskus tavoite säästää tietty summa rahaa ja kuluttaa mahd. Vähän.. uppoudun siihen ja innostun siitä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aina oltava joku projekti, muuten alan ajattelemaan noin kuin ap ja tuntuu että vihaan koko elämääni. Joskus se on remppa, joskus lapsi (siis raskaus ja pikkulapsi aika) joskus laihdutus ja kehon muokkaus, joskus tavoite säästää tietty summa rahaa ja kuluttaa mahd. Vähän.. uppoudun siihen ja innostun siitä.
Yksinkertaistettuna olet hurahtelija.
Kyllä! Joka päivä likempänä kuolemaa ja haudan lepoa. Kun sen hyväksyy ja ymmärtää, että kaikkien meiän on kerran lähettävä, niin ei siinä välimeren onnenonkijat paljoa masenna, ite asiassa yhtään. Kuolkoot nekkii omalla muallaan tai tänne yrittäissään.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka vanha ap on? Mullakin on elämä tuollaista, ikää 30. Puuttuu vaan työt ja lapset. Suoraan sanoen aika itsetuhoinen olo, kun tietää että työllistyminen on hyvin epätodennäköistä minun tapauksessani, eli olen koko loppuelämäni täällä kotona surffaamassa netissä kun mihinkään ei ole rahaa.