Lue keskustelun säännöt.
Tunnustusketju: mitä kadut elämässäsi eniten?
Kommentit (76)
Se että hajotin kännissä siis mun yhden tutun lasin, siis aamulla kun olin viel puoliksi kännissä ja puoliksi ihan järkyttävässä densossa. Tippu koko lasi lattialle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä, etten hylännyt eukkoa ja lapsia aiemmin. Sinnittelin kontrollifriikin muijan ja adhd-pentujen elättäjänä ne paskamaisimmat vauva- ja taaperovuodet ja ajattelin, että vielä se iloksi muuttuu. No ei muuttunut, ennen kuin lähdin nostelemaan. Oma rauha on parasta!
Sitä että, en oo vielmkarannu ja siin se.
27 vuotiaana rakastuin kauniiseen naiseen. Mentiin naimisiin, otettiin lainaa ja ostettiin talo. Nyt ollaan erottu. Meni talo, rahat ja jäljelle jäi isot velat. Voisko kelloa vääntää 10v taaksepäin?
En viitti sanoo enkä kertoo edes siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on potkinut päähän monella tavalla, mutta en osaa katua.
Katumisella pilaa vain elämänsä.
Niin usein ihmiset surevat vääriä valintojaan ja elämä menee menneitä murehtiessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Assburger kirjoitti:
Elämä on potkinut päähän monella tavalla, mutta en osaa katua.
Katumisella pilaa vain elämänsä.
Niin usein ihmiset surevat vääriä valintojaan ja elämä menee menneitä murehtiessa.
Että luin tämän kliseisen viisastelun! 😡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kadun sitä kun tein abortin ollessani 20v. Silloisen poikaystävän kanssa ei mennyt kovin hyvin ja hän ei todellakaan ollut valmis isäksi. Lapsi oli siis vahinko. Itse taas koin olevani ”vanha ikäisekseni” koska en juonut tai käynyt bileissä vaan opiskelin ja kävin töissä. Olin paljon perheen kanssa ja perhe oli se ykkönen.
Aborttiin päädyin poikaystävän takia (tää klassinen...) Hän ei todellakaan halunnut lasta ja hänen vanhempansa halusivat vauvan ulos minusta - ihan sama mitä se vaatisi. Uhkasivat siis vaikka millä asioilla.
En kestänyt enää poikaystävän perheen/hänen painostusta ja tein abortin. Poikaystävä oli tosi iloinen ja tuki minua koko prosessin läpi. Kuitenkin muutaman viikon jälkeen hän petti ja erosimme. Olin tosi maassa ja vihainen, että olin niin sinisilmäinen ja tein näinkin ison päätöksen muiden painostuksesta.
Mulla voisi olla nyt 16v lapsi. Ehdottomasti lapsi olisi ollut mun elämään tervetullut ja sopinut elämääni. Olen kuitenkin ihan ala-asteelta asti halunnut perheen ja ajattelen, että olisin tosi hyvä äiti. En kokenut, että nuori ikäni olisi ollut mikään este. Perheeni myös tuki minua, mutta olin tyhmä ja halusin pitää poikaystävän vaikka väkisin elämässäni ja näin päädyin huonoon ratkaisuun.
Olen nyt 36v ja sinkku pidemmän aikaa. Ei vain löydy ”sitä oikeaa”. Lapsena aina haaveilin kuinka minulla olisi tämän ikäisenä ”iso talo, hieno auto, paras mies, neljä lasta ja koira”. Noista on toteutunut vain koira ja hieno auto. Alan olemaan jo lähemmäs 40, joten ei enää ole kauan aikaa hankkia lapsia. Haluasin olla max 43v lapsen saadessa. Pelkään, että jään lapsettomaksi tyhmän virheen takia nuorena..
Jos nyt tulisin raskaaksi vaikka viikon seurusteltuani, ehdottomasti pitäisin lapsen.
Oon tosi pahoillani. Jos itse olisin vielä noin nuori ja voisin saada lapsia, menisin sinuna keinohedelmöitykseen, Tanskasta voi tilata lahjoitusspermaa, jonka lahjoittajasta tiedetään vähän fyysisiä speksejä ja ammatti. Parempi lapsi ilman miestä, kuin ei lasta lainkaan.
Tätäkin olen miettinyt, mutta aina mieleen tulee ajatus, että löydän vielä joskus rakastavan miehen ja saan lapsen hänen kanssaan.
Jos 4 vuoden päästä ei ole mitään merkkiä seurustelusta, varmaan teen lapsen keinohedelmöityksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kadun sitä kun tein abortin ollessani 20v. Silloisen poikaystävän kanssa ei mennyt kovin hyvin ja hän ei todellakaan ollut valmis isäksi. Lapsi oli siis vahinko. Itse taas koin olevani ”vanha ikäisekseni” koska en juonut tai käynyt bileissä vaan opiskelin ja kävin töissä. Olin paljon perheen kanssa ja perhe oli se ykkönen.
Aborttiin päädyin poikaystävän takia (tää klassinen...) Hän ei todellakaan halunnut lasta ja hänen vanhempansa halusivat vauvan ulos minusta - ihan sama mitä se vaatisi. Uhkasivat siis vaikka millä asioilla.
En kestänyt enää poikaystävän perheen/hänen painostusta ja tein abortin. Poikaystävä oli tosi iloinen ja tuki minua koko prosessin läpi. Kuitenkin muutaman viikon jälkeen hän petti ja erosimme. Olin tosi maassa ja vihainen, että olin niin sinisilmäinen ja tein näinkin ison päätöksen muiden painostuksesta.
Mulla voisi olla nyt 16v lapsi. Ehdottomasti lapsi olisi ollut mun elämään tervetullut ja sopinut elämääni. Olen kuitenkin ihan ala-asteelta asti halunnut perheen ja ajattelen, että olisin tosi hyvä äiti. En kokenut, että nuori ikäni olisi ollut mikään este. Perheeni myös tuki minua, mutta olin tyhmä ja halusin pitää poikaystävän vaikka väkisin elämässäni ja näin päädyin huonoon ratkaisuun.
Olen nyt 36v ja sinkku pidemmän aikaa. Ei vain löydy ”sitä oikeaa”. Lapsena aina haaveilin kuinka minulla olisi tämän ikäisenä ”iso talo, hieno auto, paras mies, neljä lasta ja koira”. Noista on toteutunut vain koira ja hieno auto. Alan olemaan jo lähemmäs 40, joten ei enää ole kauan aikaa hankkia lapsia. Haluasin olla max 43v lapsen saadessa. Pelkään, että jään lapsettomaksi tyhmän virheen takia nuorena..
Jos nyt tulisin raskaaksi vaikka viikon seurusteltuani, ehdottomasti pitäisin lapsen.
Halaus sinulle!
Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monia asioita, mutta vastataan nyt vaikka että väärälle alalle kouluttautumista. Olisi pitänyt valita järjellä jotain käytännöllistä, eikä mennä sen mukaan mikä kiinnosti.
t. tosielämän realiteetit iskivät kerralla ja lujaa
Siis hyvänen aika, sitähän sitä pitää tehdä missa tietää olevansa hyvä! Olit rohkea, moni nuori kouluttautuu väkisin alalle joka ei kiinnosta, ja vanhemmat saattaa myös painostaa. Mitä järkeä tehdä n. 50 vuotta työtä joka ei kiinnosta paskaakaan? Suurin osa ihmisistä on tämmöisiä.
Arvelen että olet kuvataiteilija tai medianomi. Mä itse opiskelin kuvataidetta ja olen löytänyt työn, jossa voin hyödyntää noita opintoja.
Perheellistymistä tai naisen kanssa vakituiseen kimppaan menemistä ylipäätään. Nyt olisi vapaus tehdä lähes mitä haluaa, max 3-päiväistä duuniviikkoa.
Mutta ei, kun ei ollut tarpeeksi fiksu. Sen seurauksena pankkiiri, verottaja, autokauppias yms nauravat klubilla minulle & kaltaisilleni hölmöille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua kaduttaa, että olen tehnyt töissä päätöksiä aika hatarin perustein. Ei mitään elämän ja kuoleman asioita, mutta kuitenkin sellaisia, jotka ovat vaikuttaneet ainakin hetkellisesti muihin ihmisiin. Syinä oma burn out, kokemattomuus, deadline (eli jokin päätös on vaan ollut pakko saada tehtyä), liian suuri usko omiin kykyihin, se, etten ole kehdannut pyytää apua, ja omat subjektiiviset käsitykset. Näistä on muutamia vuosia aikaa, mutta edelleen säännöllisesti ajattelen näitä asioita ja kadun. Enkä ikinä ole kuitenkaan lähtenyt niitä asioita korjaamaan, toivonut lähinnä, etteivät vaikutukset ole olleet liian pahoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monia asioita, mutta vastataan nyt vaikka että väärälle alalle kouluttautumista. Olisi pitänyt valita järjellä jotain käytännöllistä, eikä mennä sen mukaan mikä kiinnosti.
t. tosielämän realiteetit iskivät kerralla ja lujaa
Siis hyvänen aika, sitähän sitä pitää tehdä missa tietää olevansa hyvä! Olit rohkea, moni nuori kouluttautuu väkisin alalle joka ei kiinnosta, ja vanhemmat saattaa myös painostaa. Mitä järkeä tehdä n. 50 vuotta työtä joka ei kiinnosta paskaakaan? Suurin osa ihmisistä on tämmöisiä.
Arvelen että olet kuvataiteilija tai medianomi. Mä itse opiskelin kuvataidetta ja olen löytänyt työn, jossa voin hyödyntää noita opintoja.
Sitä järkeä, että saa palkkaa ja voi toteuttaa muita unelmiaan. Ja harva työ on läpeensä paskaa, vaan kaikessa on hyvätkin puolensa.
Oon tosi pahoillani. Jos itse olisin vielä noin nuori ja voisin saada lapsia, menisin sinuna keinohedelmöitykseen, Tanskasta voi tilata lahjoitusspermaa, jonka lahjoittajasta tiedetään vähän fyysisiä speksejä ja ammatti. Parempi lapsi ilman miestä, kuin ei lasta lainkaan.