Lue keskustelun säännöt.
Miehen jatkuva valitus oman ajan puutteesta pikkulapsiperheessä
08.08.2018 |
Perheessä kolme lasta. Mies on työtön ja ollut kotona viimeiset pari vuotta kuopuksen kanssa, joka on nyt aloittanut päiväkodin. Teen itse kaksivuorotyötä ja työajat vaihtelevat.
Mies ei tee kotona kotitöitä (perus siivous, ruuanlaittoa, pyykinpesu) juurikaan, hyvä jos saa ruuan tehtyä päivän aikana lapsille. Hän kuitenkin hoitaa pääasiassa kaikki kotiin ym liittyvät korjaukset ja ylläpidon (esim ruohonleikkaus ja talvella lumityöt). Hän on enenevässä määrin alkanut valittaa (raivota) minulle ja välillä myös lapsille, kuinka hänellä ei ole koskaan omaa aikaa, ei ehdi koskaan tehdä mitään asioita ilman että joku keskeyttää tai on vaatimassa jotakin jne. Minulla ei ole harrastuksia vaan tulen töistä suoraan kotiin ja illat olen lasten kanssa, siivoilen yms perusarkea. Eilen riidan päätteeksi mies lähti rakentelemaan omia juttujaan autotalliin ja minä hoidin kauppareissun, lasten ruokailut iltapalat, suihkut ja nukuttaminen sekä keittiön siivouksen ja kodin imuroinnin yksin. Illalla laitoin seuraavaksi päiväksi ruuan uuniin. Ennen nukkumaanmenoa mies vain tiuski jotakin. Aloin eilen miettiä, että onkohan mies ajatuksissaan sitä mieltä että tahtoisi erota. Kysyinkin tätä. Vastasi että ei mutta aloitti taas saman saarnan ja minun syyllistämisen kun hän joutuu kokoajan menemään kaikkien muiden ihmisten aikataulujen mukaan jne jne.
Nyt kesällä lomaili 3 vkoa rannikolla sukulaisten luona kun minä olin töissä. Tuolloinkin valitti että joutuu kokoajan lasten kanssa olemaan, vaikka sai kyllä lastenhoitoapua sukulaisilta.
Ilmeisesti olen ihan täysi paska kun en pysty tämän enempää miehen tarpeita huomioimaan. En vain tiedä mistä repisin enemmän hänelle vapaa-aikaa, Ellen sitten jatkossakin vietä kaikkia iltoja yksinhuoltajana jotta hän saa touhuta ja puuhastella omia juttujaan.
Kommentit (90)
Käsitinkö nyt oikein, että mies on kolme viikkoa ollut lasten kanssa muualla sukulaisten luona ja sinä kotona yksin? Ja sinä ajattelet, että sillä kuitattu kun sukulaiset on auttaneet häntä? Mietihän itsekin vielä, kyllä se mies nyt kaipaa arvostusta ja sitä että sinä huomaat, kuinka hän on uhrautunut. Sillä niin hän on, jos noin on mennyt tuo. Hän kaipaa, että sinä sanot, että mitäs jos kävisit viikonloppuina olla nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käsitinkö nyt oikein, että mies on kolme viikkoa ollut lasten kanssa muualla sukulaisten luona ja sinä kotona yksin? Ja sinä ajattelet, että sillä kuitattu kun sukulaiset on auttaneet häntä? Mietihän itsekin vielä, kyllä se mies nyt kaipaa arvostusta ja sitä että sinä huomaat, kuinka hän on uhrautunut. Sillä niin hän on, jos noin on mennyt tuo. Hän kaipaa, että sinä sanot, että mitäs jos kävisit viikonloppuina olla nyt.
Ai hu@raamaan pitäisi päästä kun ei edes perhettään pysty elättämään ja lapsetkin joutuu sukulaisillaan hoidattamaan? Jeesus miten turha mies! Pihalle!
Kuulostaa siltä että miestä ahdistaa kun joku on koko ajan puntissa roikkumassa, ei saa olla rauhassa ja puuhailla sellaisa asioita joista nauttii. Mä ymmärrän täysin, en kestäisi ollenkaan tuollaista elämää. Mutta ehkä miehesi on huomannut tämän vasta liian myöhään, kun lapset on jo hankittu. Tai sitten on kuvitellut lapsiperhe-elämän täysin erilaiseksi kuin mitä se on. Totuus on se, että lapsiperhe-elämä on äärettömän raskasta, koko ajan joku vaatii huomiota, jatkuvasti pitää olla ruokakaupassa käymässä, laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkejä, sovittelemassa riitoja, kuuntelemassa kuinka valitetaan ja valitetaan itketään ja kiukutellaan, ei ole yksinkertaisesti mahdollista paeta omiin harrastuksiin, eikä saa yhtään rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Käsitinkö nyt oikein, että mies on kolme viikkoa ollut lasten kanssa muualla sukulaisten luona ja sinä kotona yksin? Ja sinä ajattelet, että sillä kuitattu kun sukulaiset on auttaneet häntä? Mietihän itsekin vielä, kyllä se mies nyt kaipaa arvostusta ja sitä että sinä huomaat, kuinka hän on uhrautunut. Sillä niin hän on, jos noin on mennyt tuo. Hän kaipaa, että sinä sanot, että mitäs jos kävisit viikonloppuina olla nyt.
Muotoilun huonosti, mutta olin siis itse osan ajasta siellä myös, jouduin lähtemään aikaisemmin pois koska työt alkoivat. Itseäni harmitti kovasti lähteä, koska olisin mielummin lomaillut lasten kanssa (vaikka ilman miestä), kuin lähtenyt takaisin kaupunkiin. Ilmeisesti koemme miehen kanssa asiat hyvin eri tavoin, koska minulle tuo lasten kanssa lomailu olisi ollut ihanaa, etenkin kun apuakin olisi ollut. Ja kun vaihtoehtona oli palata töihin. mutta miehen näkökulmasta oli rasite jatkaa lomaa ilman minua ja lasten kanssa. Tousaalta hän itse valitsi niin, koska ei halunnut lähteä kaupunkiin,, jossa minä olisin ollut apuna normaalisti. En osannut ehkä sitten ajatella sitä niin päin.
Aika taitava täky, joka on kyllä nielaistu koukkuineen täällä :D
Minulle oli miehenä arkea, että kahden pikkulapsen kanssa päivällä väsynyt äiti suunnilleen nakkasi muksut töistä tullessa, että "SUN VUOROS!" ja meni omiin hommiinsa jotain saippuioita väsäämään tms.
Mun työssäolo oli kuulemma laatuaikaa ja kieltämättä kyllähän se VÄLILLÄ oli kuin lepäämään olisi päässyt. Saattoi kyllä johtua eksästä enemmän kuin lapsista. Mutta henkisesti rankan päivän jälkeen olisi kyllä halunnut hetken vaan olla, että olisi aidosti jaksanut myös lasten tarpeet. Ne ajat meni vähän sumussa, enkä edes kauheasti muista niitä hetkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsitinkö nyt oikein, että mies on kolme viikkoa ollut lasten kanssa muualla sukulaisten luona ja sinä kotona yksin? Ja sinä ajattelet, että sillä kuitattu kun sukulaiset on auttaneet häntä? Mietihän itsekin vielä, kyllä se mies nyt kaipaa arvostusta ja sitä että sinä huomaat, kuinka hän on uhrautunut. Sillä niin hän on, jos noin on mennyt tuo. Hän kaipaa, että sinä sanot, että mitäs jos kävisit viikonloppuina olla nyt.
Muotoilun huonosti, mutta olin siis itse osan ajasta siellä myös, jouduin lähtemään aikaisemmin pois koska työt alkoivat. Itseäni harmitti kovasti lähteä, koska olisin mielummin lomaillut lasten kanssa (vaikka ilman miestä), kuin lähtenyt takaisin kaupunkiin. Ilmeisesti koemme miehen kanssa asiat hyvin eri tavoin, koska minulle tuo lasten kanssa lomailu olisi ollut ihanaa, etenkin kun apuakin olisi ollut. Ja kun vaihtoehtona oli palata töihin. mutta miehen näkökulmasta oli rasite jatkaa lomaa ilman minua ja lasten kanssa. Tousaalta hän itse valitsi niin, koska ei halunnut lähteä kaupunkiin,, jossa minä olisin ollut apuna normaalisti. En osannut ehkä sitten ajatella sitä niin päin.
Eli se miehesi on aina kiinni niissä lapsissa ja sinä voit valita. Se yksin lasten kanssa päivästä toiseen oleminen ei ole mitään kovin rentouttavaa ja siihen päälle sitten vielä sukulaiset...
Miksi on niin mahdoton tajuta, että jos ja kun sinä sait rauhaa kesällä, miehesikin tarvitsisi sitä.
Ja jos tässä olisi tilanne toisinpäin, eli äiti olisi kotona lasten kanssa, niin olisiko ihmiset sitä mieltä et on ok, ettei äiti tekis kotitöitä päivän aikana kuin ruuan lapsille ja isä tulis töistä kotiin ja hoitais lapsia illa kun äiti kiukuttelis ja haluais omaa aikaa??? No ei todella olis!! JOstain syystä äitien vaan kuuluu jaksaa kotona hoitaa lapset ja kaikki otityöt kiukuttelmatta ja mies ku tulee niiin raskaan työpäivän jälkeen kotiin niin ei siltä voi vaatia kuin hyvä että jonkin tunnin lasten hoitamista että äiti pääsee pikaisesti jumppaan tai kauppaa ilman lapsia. Jotenkin vastausten perusteella kuvittelisi että täällä ojn isät vastaamassa tähän ketjuun eikä äidit...
Itse pistäisin tiukan keskustelun käyntiin kotona jos meillä tilanne olisi vastaava. Toki isäkin sitä omaa aika tarvitsee välillä, mutta niin myös äiti, ei se makoile päiviä jossain vaan käy töissä. Ei kuulu äidin jotuua miettimään miten saa isälle vielä entisestään lisää vapaa-aikaa vaikka nyt jo hoitaa enemmän kuin tarpeeksi, perhee ainoana työssäkäyvänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vertaismies kirjoitti:
Minkä he**etin takia te naiset menette naimisiin/parisuhteeseen ja perustatte perheen tuollaisten äijien kanssa?!? Tämä on jotenkin järkyttävää kun jatkuvasti saa lukea näitä "kun mies ei sitä" ja "kun mies tätä". En missään nimessä puolustele noita vätyksiä (ne voisi pistää korpeen koulutusleirille), mutta miksi te naiset valitsette tuollaiset kumppanit pitkäaikaiseen suhteeseen? Eikö siitä ihanasta mussukasta jo seurusteluaikana näe, että sillä ei ole vastuuntuntoa tai ettei se halua luopua mistään 'omasta'? Vai ajatteletteko te, että kyllä se siitä muuttuu iän myötä tai lasten syntyessä? Harvemmin nimittäin muuttuu. Jos äijä on tottunut olemaan passattavana jo nuorena, se harvoin oppii aikuisten tavoille oma-aloitteisesti tai pakollakaan. Tämä on niin surullista lukea jatkuvasti näitä erilaisia avautumisia siitä, kuinka typerä mies ei välitä tai on itsekäs tai... Sellaisia osa meistä on, ei sille voi mitään. Mutta sille voi, kenet valitsee kumppanikseen.
Oma mieheni ainakin halusi itse kovasti lapsen. Kun se toivottu lapsi syntyi, alkoi mies marista tämän olleen virhe, hänellä ei ole enää lainkaan omaa aikaa jne.
Ja vein siis paljon vauvaa pitkille vaunulenkeille, oltiin välillä sukulaisilla kylässä/jopa yötä, mutta ei ei... Miehellä ei ollut sanojensa mukaan lainkaan omaa aikaa.
Oli myös jättämässä meitä useampaan otteeseen, ja kyllä itsekin vakavasti harkitsin eroa, että lähdetään pois miestä häiritsemästä.
Ja nyt lapsen ollessa isompi, niin mies haikailee toisesta lapsesta jossain vaiheessa. En tosiaan tiedä millä logiikalla, kun esikoisen koko eka vuosi kuunneltiin vain rutinaa, miten olemme lapsen kanssa pilanneet hänen elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsitinkö nyt oikein, että mies on kolme viikkoa ollut lasten kanssa muualla sukulaisten luona ja sinä kotona yksin? Ja sinä ajattelet, että sillä kuitattu kun sukulaiset on auttaneet häntä? Mietihän itsekin vielä, kyllä se mies nyt kaipaa arvostusta ja sitä että sinä huomaat, kuinka hän on uhrautunut. Sillä niin hän on, jos noin on mennyt tuo. Hän kaipaa, että sinä sanot, että mitäs jos kävisit viikonloppuina olla nyt.
Muotoilun huonosti, mutta olin siis itse osan ajasta siellä myös, jouduin lähtemään aikaisemmin pois koska työt alkoivat. Itseäni harmitti kovasti lähteä, koska olisin mielummin lomaillut lasten kanssa (vaikka ilman miestä), kuin lähtenyt takaisin kaupunkiin. Ilmeisesti koemme miehen kanssa asiat hyvin eri tavoin, koska minulle tuo lasten kanssa lomailu olisi ollut ihanaa, etenkin kun apuakin olisi ollut. Ja kun vaihtoehtona oli palata töihin. mutta miehen näkökulmasta oli rasite jatkaa lomaa ilman minua ja lasten kanssa. Tousaalta hän itse valitsi niin, koska ei halunnut lähteä kaupunkiin,, jossa minä olisin ollut apuna normaalisti. En osannut ehkä sitten ajatella sitä niin päin.
Eli se miehesi on aina kiinni niissä lapsissa ja sinä voit valita. Se yksin lasten kanssa päivästä toiseen oleminen ei ole mitään kovin rentouttavaa ja siihen päälle sitten vielä sukulaiset...
Miksi on niin mahdoton tajuta, että jos ja kun sinä sait rauhaa kesällä, miehesikin tarvitsisi sitä.
En _valinnut_ töihin paluuta. Työssä käyvät läpi ihmisellä on tavallisesti ulkoapäin määritellyt loma-ajat. Mutta ymmärrän kyllä tuon miehen tarpeen omaan lomaan. Täytyy yrittää järjestää sellainen. Siltikin, en voi olla ajattelematta, että miksi minun "oma loma" on silloin kun olen töissä. En koe työtäni niin mielekkäänä että se vastaisi vapaa-aikaa, vaikka lapset eivät töissä ole mukana.
Itse ajattelen niin, että lapsen/lasten hoito on miehen työ tällä hetkellä. Kun minulla on töistäni lomaa, olemme lomalla yhdessä koska vastuu lapsista on silloin myös päiväsaikaan meillä molemmilla. Ilmeisesti tällaisen tavallisen lomailun lisäksi pitäisi pystyä järjestämään myös henkilökohtaisia aikuisten lomia molemmille vanhemmille erikseen? Onko jonkun perheessä ihan oikeasti näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä nyt ovat kaikki palstamiehet, kun tavallisesti näihin aloituksiin tulee mieskuoro huutamaan, miten kotona vain maataan sohvalla eikä viitsitä edes nappia painaa? Ai niin, eihän se nyt pädekään, kun kotona on mies eikä nainen. Miehelle kaikki kotityöt on hirveän raskaita ja aikaa viepää, mutta naiselle tosiaan vain napin painamista.
Kun itse olin lasten kanssa kotona hoitovapaalla tai työttömänä, tein kaikki kotityöt. Miehen ei tarvinnut kuin käydä töissä. Olin väsynyt, mutta en huutanut miehelle. Aloittajan mies on vain laiska ja itsekäs, hänen pitäisi mennä vaikka kuntouttavaan työtoimintaan mukaan.
Olin kotona lasten kanssa ja ymmärrän täysin miehesi toiveen päästä joskus irti kersoista ja kotiasioista.
Ehkä Teillä helpottaa, kun pienin on päiväkodissa ja isommat koulussa. Sinä saat olla töissä irti noista kotiasioista. Ja sait olla KOLME viikkoa rauhassa kotona, kun perheesi oli muualla! Minä en koskaan ollut ja löytyy tuhansia naisia, jotka eivät saa omaa aikaa koskaan lasten kasvaessa.
En ymmärrä näitä eräitten valituksia "miksi tehdä kersoja, jossei jaksa hoitaa" tai "miksi valita tuollainen kumppani" yms. Kun kersat on tehty, heistä huolehditaan ehdottomasti. Kumppania ei silloin aleta pikkuvaikeuksien vuoksi heivaamaan vaan etsimään jokin kompromissi. Muutama vuosi kestetään kyllä tuota pikkulapsiaikaakin. Ja mies alkaa hakea töitä pikkuhiljaa. Pian ne lapset muuttaa pois kotoa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsitinkö nyt oikein, että mies on kolme viikkoa ollut lasten kanssa muualla sukulaisten luona ja sinä kotona yksin? Ja sinä ajattelet, että sillä kuitattu kun sukulaiset on auttaneet häntä? Mietihän itsekin vielä, kyllä se mies nyt kaipaa arvostusta ja sitä että sinä huomaat, kuinka hän on uhrautunut. Sillä niin hän on, jos noin on mennyt tuo. Hän kaipaa, että sinä sanot, että mitäs jos kävisit viikonloppuina olla nyt.
Muotoilun huonosti, mutta olin siis itse osan ajasta siellä myös, jouduin lähtemään aikaisemmin pois koska työt alkoivat. Itseäni harmitti kovasti lähteä, koska olisin mielummin lomaillut lasten kanssa (vaikka ilman miestä), kuin lähtenyt takaisin kaupunkiin. Ilmeisesti koemme miehen kanssa asiat hyvin eri tavoin, koska minulle tuo lasten kanssa lomailu olisi ollut ihanaa, etenkin kun apuakin olisi ollut. Ja kun vaihtoehtona oli palata töihin. mutta miehen näkökulmasta oli rasite jatkaa lomaa ilman minua ja lasten kanssa. Tousaalta hän itse valitsi niin, koska ei halunnut lähteä kaupunkiin,, jossa minä olisin ollut apuna normaalisti. En osannut ehkä sitten ajatella sitä niin päin.
Ei se miehelle tietenkään ole tuollaista, jos hän on ollut esim. koko kevään kotona lapsen kanssa. Ja ei sukulaisten tarjoama apu ole sama kuin puoliso olisi läsnä.
Ja siis sekä kotiäitinä olleena että työssäkäyvänä äitinä olleena kyllä väitän, että kotona oleva on kuormittuneempi. Töissä tulee sellaisia hetkiä muutama, jolloin voi antaa ajatusten hieman virrata, on kahvitauko, ruokatauko, työmatkat, työkaverit ovat aikuisia eli heidän tunnetiloja ei täyty jokaikinen minuutti säädellä ja tarkkailla, saa järkevää keskusteluseuraa päivän aikana jne.
Molemmat tarvivat omaa aikaa. Mutta kyllä lähes jokainen kotoa töihin palannut äiti tietää, kuinka se töissäolo tuntuu helpolta verrattuna kotona oloon.
Ja siis tarkoitan, että minun ollessa töissä, on miehen "työ" huolehtia nousta mainitsemistani asioista. En tarkoita että se olisi hänen työnsä 24/7 enkä itse osallistu/tee mitään. Kun olen _kotona_, hoidan pääosin kaiken sen mitä kodin jokapäiväiseen toimintaan liittyy. Mies puolestaan tekee sitten korjauksiin tms sen tyyppisiin asioihin liittyvät asiat mitä en itse osaa ja on toki apuna myös lasten kanssa jos sitä pyydän (esim jos teen ruokaa ja nuorin roikkuu jalassa, voin pyytää että ottaisitko hänet hetkeksi että saan tämän tehtyä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsitinkö nyt oikein, että mies on kolme viikkoa ollut lasten kanssa muualla sukulaisten luona ja sinä kotona yksin? Ja sinä ajattelet, että sillä kuitattu kun sukulaiset on auttaneet häntä? Mietihän itsekin vielä, kyllä se mies nyt kaipaa arvostusta ja sitä että sinä huomaat, kuinka hän on uhrautunut. Sillä niin hän on, jos noin on mennyt tuo. Hän kaipaa, että sinä sanot, että mitäs jos kävisit viikonloppuina olla nyt.
Muotoilun huonosti, mutta olin siis itse osan ajasta siellä myös, jouduin lähtemään aikaisemmin pois koska työt alkoivat. Itseäni harmitti kovasti lähteä, koska olisin mielummin lomaillut lasten kanssa (vaikka ilman miestä), kuin lähtenyt takaisin kaupunkiin. Ilmeisesti koemme miehen kanssa asiat hyvin eri tavoin, koska minulle tuo lasten kanssa lomailu olisi ollut ihanaa, etenkin kun apuakin olisi ollut. Ja kun vaihtoehtona oli palata töihin. mutta miehen näkökulmasta oli rasite jatkaa lomaa ilman minua ja lasten kanssa. Tousaalta hän itse valitsi niin, koska ei halunnut lähteä kaupunkiin,, jossa minä olisin ollut apuna normaalisti. En osannut ehkä sitten ajatella sitä niin päin.
Eli se miehesi on aina kiinni niissä lapsissa ja sinä voit valita. Se yksin lasten kanssa päivästä toiseen oleminen ei ole mitään kovin rentouttavaa ja siihen päälle sitten vielä sukulaiset...
Miksi on niin mahdoton tajuta, että jos ja kun sinä sait rauhaa kesällä, miehesikin tarvitsisi sitä.
En _valinnut_ töihin paluuta. Työssä käyvät läpi ihmisellä on tavallisesti ulkoapäin määritellyt loma-ajat. Mutta ymmärrän kyllä tuon miehen tarpeen omaan lomaan. Täytyy yrittää järjestää sellainen. Siltikin, en voi olla ajattelematta, että miksi minun "oma loma" on silloin kun olen töissä. En koe työtäni niin mielekkäänä että se vastaisi vapaa-aikaa, vaikka lapset eivät töissä ole mukana.
Itse ajattelen niin, että lapsen/lasten hoito on miehen työ tällä hetkellä. Kun minulla on töistäni lomaa, olemme lomalla yhdessä koska vastuu lapsista on silloin myös päiväsaikaan meillä molemmilla. Ilmeisesti tällaisen tavallisen lomailun lisäksi pitäisi pystyä järjestämään myös henkilökohtaisia aikuisten lomia molemmille vanhemmille erikseen? Onko jonkun perheessä ihan oikeasti näin?
Kyllä, on erittäin tärkeää, että eri ihmissuhteille on aikaa. Koko perhe yhdessä, äiti lasten kanssa ja isä yksin, isä lasten kanssa ja äiti yksin, parisuhdeaikaa ilman lapsia, äiti ja isä kavereiden kanssa. Nämä pitää saada järjestymään perheessä, niin kaikki voivat hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsitinkö nyt oikein, että mies on kolme viikkoa ollut lasten kanssa muualla sukulaisten luona ja sinä kotona yksin? Ja sinä ajattelet, että sillä kuitattu kun sukulaiset on auttaneet häntä? Mietihän itsekin vielä, kyllä se mies nyt kaipaa arvostusta ja sitä että sinä huomaat, kuinka hän on uhrautunut. Sillä niin hän on, jos noin on mennyt tuo. Hän kaipaa, että sinä sanot, että mitäs jos kävisit viikonloppuina olla nyt.
Muotoilun huonosti, mutta olin siis itse osan ajasta siellä myös, jouduin lähtemään aikaisemmin pois koska työt alkoivat. Itseäni harmitti kovasti lähteä, koska olisin mielummin lomaillut lasten kanssa (vaikka ilman miestä), kuin lähtenyt takaisin kaupunkiin. Ilmeisesti koemme miehen kanssa asiat hyvin eri tavoin, koska minulle tuo lasten kanssa lomailu olisi ollut ihanaa, etenkin kun apuakin olisi ollut. Ja kun vaihtoehtona oli palata töihin. mutta miehen näkökulmasta oli rasite jatkaa lomaa ilman minua ja lasten kanssa. Tousaalta hän itse valitsi niin, koska ei halunnut lähteä kaupunkiin,, jossa minä olisin ollut apuna normaalisti. En osannut ehkä sitten ajatella sitä niin päin.
Eli se miehesi on aina kiinni niissä lapsissa ja sinä voit valita. Se yksin lasten kanssa päivästä toiseen oleminen ei ole mitään kovin rentouttavaa ja siihen päälle sitten vielä sukulaiset...
Miksi on niin mahdoton tajuta, että jos ja kun sinä sait rauhaa kesällä, miehesikin tarvitsisi sitä.
En _valinnut_ töihin paluuta. Työssä käyvät läpi ihmisellä on tavallisesti ulkoapäin määritellyt loma-ajat. Mutta ymmärrän kyllä tuon miehen tarpeen omaan lomaan. Täytyy yrittää järjestää sellainen. Siltikin, en voi olla ajattelematta, että miksi minun "oma loma" on silloin kun olen töissä. En koe työtäni niin mielekkäänä että se vastaisi vapaa-aikaa, vaikka lapset eivät töissä ole mukana.
Itse ajattelen niin, että lapsen/lasten hoito on miehen työ tällä hetkellä. Kun minulla on töistäni lomaa, olemme lomalla yhdessä koska vastuu lapsista on silloin myös päiväsaikaan meillä molemmilla. Ilmeisesti tällaisen tavallisen lomailun lisäksi pitäisi pystyä järjestämään myös henkilökohtaisia aikuisten lomia molemmille vanhemmille erikseen? Onko jonkun perheessä ihan oikeasti näin?
Olen samaa mieltä kanssasi siitä ettei sinun työssäkäyntisi ole todellakaan lomaa. Yritä myös kuitenkin muistaa, ettei kotona lasten valvominenkaan sitä ole. Nämä ovat täysin erilaisia hommia jotka voivat rasittaa eri ihmisiä eri paljon. Parhaiten asiat olisivat jos pystyisitte järjestämään kummallekin teistä välillä omaa aikaa, vaikkapa vapaa-ilta, jolloin toisella vanhemmista on se vetovastuu. Mies pääsisi kodin ympyröitä karkuun, ja sinä saisit vapaata töistä ja lapsista hetkeksi omiin harrastuksiisi.
Mielestäni miehesi urputtaminen kuulostaa rasittavalta, mutta kuten moni täälläkin on maininnut, on kyseessä luultavasti jonkinlainen stressioire. Älä suostu siihen että hän laistaa täysin velvotteistaan (esim. jos on kotona niin kuuluu myös siivota jäljet), mutta suo miehellesi myös hieman omaa aikaa, esim. joskus iltaisin jolloin sitä selkeästi kaipaa. Vastaavasti hän saa luvan hoitaa lapsia kun sinä olet menossa.
Vierailija kirjoitti:
Missä nyt ovat kaikki palstamiehet, kun tavallisesti näihin aloituksiin tulee mieskuoro huutamaan, miten kotona vain maataan sohvalla eikä viitsitä edes nappia painaa? Ai niin, eihän se nyt pädekään, kun kotona on mies eikä nainen. Miehelle kaikki kotityöt on hirveän raskaita ja aikaa viepää, mutta naiselle tosiaan vain napin painamista.
Kun itse olin lasten kanssa kotona hoitovapaalla tai työttömänä, tein kaikki kotityöt. Miehen ei tarvinnut kuin käydä töissä. Olin väsynyt, mutta en huutanut miehelle. Aloittajan mies on vain laiska ja itsekäs, hänen pitäisi mennä vaikka kuntouttavaan työtoimintaan mukaan.
Sama. Minä olen nyt hoitovapaalla, hoidan yksin liki kaikki kotityöt.
Eilenkin mies torkkui töiden jälkeen sohvalla ja taapero katsoi lastenohjelmaa. Minä tamppasin matot, alkaessani imuroida paiskasin samalla helpon päivällisen uuniin. Imuroituani kävin tökkäämässä miestä, että ruoka valmis, mene lapsen kanssa syömään.
Kun söivät, niin pesin lattiat. Matot vielä paikoilleen ja pölyisten verhojen vaihto uusiin.
Mies jatkoi torkkumistaan, olin lapsen kanssa ja syötiin iltapala, käytiin pesulla ja lapsi nukkumaan. Miehen herätin sen verran, että vaihtoi sänkyyn nukkumaan. Heräsi sitten aamuviideltä töihin.
Ainakin tämän yhden kanssa kotona olo on mielestäni reippaasti helpompaa kuin työelämä.
Mielummin mäkin olisin töissä kuin kotona lapset jaloissa... mut tosiaan, sä tuut töistä ja alat kotiaskareita tekeen? Varmaan aika moni töiden jälkeen nuupahtaa sohvalle makaamaan.
^ Ihmeesti jaksaat passata aikuista miestä!? Huoh!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaiket päivät lasten kanssa kotona perse huurussa makaavan koti-isukin nyt pitäisi tuon vertaiset askareet saada päivän aikana tehtyä ja ruoka valmiiksi töissäkäyjälle. Ei ole ollenkaan liikaa vaadittu. Voit myös nillittää siivouksen tasosta ja lasten metelöinnistä ja häipyä omiin harrastuksiisi.
Mahtava neuvo avuksi!
Kun ei ne koululaiset juuri ole koulussa kun ovat pieniä. Yksi menee kympiksi ja toinen pääsee 11.45 ja sitten joku on kipeä jne.