Mikä kirja sulla on kesken juuri nyt?
Kommentit (12204)
Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä.
Taidan kerätä koko sarjan.
Bruce Dickinsonin omaelämäkerta.
Clive ja Dirk Cussler: Mustanmeren hauta
Leif GW Persson: Voiko kuolla kahdesti
Sandhamnin murhien kakkososa, mikä se nimi nyt olikaan. Ei oikein etene, kun olen stressaantunut. Tai sitten aina kun otan kirjan käteen, nukahdan.
Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
Liza Marklund - Uutispommi
Olen aina ollut siinä uskossa, ettei dekkarit ole minun juttuni enkä ole niihin koskenut, vaikka muuten luenkin paljon. Tänä kesänä eksyin vahingossa kirjaston jännitysosastolle, kun se oli vaihtanut remontissa paikkaa ja ensimmäinen dekkari lähti mukaan. Kyllä nekin näyttää uppoavan. Jopa niin hyvin, etten malta mennä iltaisin ajoissa nukkumaan.
Johanna Valkaman Kaukosaarten Aino.
Kahteen aiempaan osaan verrattuna ainakin alussa on keskitytty enemmän kertomaan henkilöiden ajatuksia kuin mihinkään tapahtumaan, mutta esittelytekstit ovat luvanneet jotain hyvin jännää, joten eiköhän sitä toimintaakin pian ala löytymään.
Enni Mustosen Ruokarouvan tytär
Anna Janssonin Hylynryöstäjä
Karin Slaughter: The good daughter
Chris Hedges: America: The Farewell Tour
Syksy Räsänen: Israelin apartheid
Veikko Rantala - Ari Virtanen: Johdatus modaalilogiikkaan.
Pitäisi lukea se tenttiin, mutta roikun av-palstalla.
Andre Aciman: Call me by your name
Stephen ja Owen Kingin Ruususen uni.
Taina Latvalan Venetsialaiset. Helppolukuista elämää Lapualta. Sisarusten viimeinen kerta yhteisellä mökillä isää muistellen. Saa nähdä, ainakin alku lähti hyvin vetävästi. Latvala on lapualainen alunperin, ja se näkyy ja kuuluu.
Mulla on hyvin mielenkiintoinen kirja kesken (Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin), mutta eihän sillä mitään väliä ole, kun Maria Veitolan haukkuminen on ykkösasia.
Ketjusta napattuna vinkkinä Muukalainen (Diana Gabaldon). Ei vaan ole ihan kätevin työmatkalukemiseksi, kun onkin hiukan paksumpi opus reilulla 800 sivullaan.
Julius Evolan Rivolta contro il mondo moderno.