Mikä kirja sulla on kesken juuri nyt?

Kirsti Loukola, Buharan satakieli

Jatkoa Kiljukotkat-romaanille. Historiallinen tosipohjainen romaanisarja 1700-luvun Pohjanmaalta Purmojärveltä, Lappajärveltä ja lopulta Buharasta. Todella vetävästi kirjoitettu. En malta lopettaa lukemista, vaan yötä myöten jatkan. Venäläisiä kasakoita yritetään paeta piilopirtteihin, mutta aina se onnistu. Liisa, Anna ja Perttu jäävät vangeiksi ja joutuvat orjiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anne Vuori-Kemilä, Mustaa jäätä

Tämän syksyn Finladia-ehdokas. Onpa hyvä! Yllätyin, kun en ole tämän kirjailija kirjoja ennen lukenut. Kirja kertoo erilaisuuden vaikutuksesta ihmiseen itseensä ja ympäristöön. Ajasta, jolloin sai rakastaa vain eri sukupuolta, olla äiti vain, jos on miehen kanssa aviossa. Pikkupojan silmin ihmisyys on kuitenkin kiinni hyvyydestä.  Kannattaa lukea. Tasoissa Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -kirjan kanssa  kanssa, jopa yli.

Hui miten huonot arvostelut tämä kirja oli saanut Hesarin Antti Majanderilta.

Arvostelun otsikkona oli:

Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden joukossa on yksi, joka ei sinne kuulu, arvioi HS:n kriitikko: ”Asetelmallisuudessaan jäykkää ja vanhakantaisen ylitunteellista kerrontaa”

Kauheaa olisi kirjailijana lukea tällaista kritiikkiä. Aika kovapäinen täytyy olla, ettei tällainen palaute ottaisi itsetunnon päälle. Toisaalta lukijoita on moneksi ja ainakaan itse en anna yksittäisen kriitikon mielipiteiden vaikuttaa omiin lukuvalintoihin.

Ehkä kirja koskettaa vain naisia äitiyden vuoksi, ja Antti ei ymmärtänyt kirjan syvintä olemusta siksi. Toki empaattinen ja laajasti ajatteleva mieskin siihen voi pystyä.  Se Antille  annettakoon anteeksi. Tv Äiti, mummo ja kirjallisuudesta gradun tehnyt suurlukija, joka piti kirjasta äärettömän paljon.

Viittasitko sinä gradussakin referoimiisi kirjoittajiin etunimellä?

Minua kiinnostaa todella, voiko yksikään naisen kirjoittama kirja olla oikeasti huono. Onko se mahdollista, vai onko kaikki naisten kirjoittamisen teosten kritisointi automaattisesti setämieskritiikkiä ja johtuuko negatiivinen arvostelu vain siitä, että mies ei voi koskaan ymmärtää naisen sielunelämää?

Katsos kun minä olen sen verran iäkkäämpi jo, että voi Anttia sanoa Antiksi.

Kirja on hyvä. Siinä on tasoja, jotka aukeavat ehkä vain samaa kokeneille. Mies ei voi ymmärtää äidin tuskaa, kun hän joutuu hylkäämään synnyttämänsä lapsen. Tunne äidin, joka vielä 70 vuotta tapahtuneen jälkeen  ajatteli tuota lastaan. Se oli ysikymppisen naisen elämän suurin suru. Se tuska on kirjassa hyvin kuvattu. Myös erilaisuus ja lapsen näkökulma siihen on taitavasti kirjoitettu.

Setämieskritiikkiä on aina ollut. Salanimellä ovat joutuneet monet naiset kirjoittamaan. Ehkä siinä on perää. Ehkä nainen nähdään edelleen vain "tunteikkaana höpsönä". Kovinpa herkästi Antti tai joku muu setä ottaa itse kritiikin vastaan. Eikö rakentava palaute omasta työstä ole aina hyväksi? Myös kriitikolle.

Ei ikä oikeuta nimittämään ketään julkisesti pelkällä etunimellä. Eihän Majanderkaan Sivuhenkilö tai Rakkaudenhirviö -kritiikeissään kirjoita Saarasta ja Saaran teoksesta, vaikka Turunen on Majanderia paljon nuorempi. Julkisesti kirjoitettaessa osoittaa edes alkeellista kunnioitusta, kun nimittää ihmistä koko nimellä tai sukunimellä. Emme ole kaikki keskenämme tuttuja Antteja, Reinoja ja Saaroja vaan. Sukunimi spesifioi henkilön paremmin.

En ole lukenut Mustaa jäätä, joten en tiedä, yhdynkö Majanderin vai sinun näkemykseesi kirjasta. Myönnän, että setämieskritiikkiä on ollut ja on edelleen. Kaikkea kritiikkiä ei voi kuitenkaan mitätöidä setämieskritiikiksi. Mustan jään kirjoittajalla on sen verran elämänkokemusta, että hän tuskin niin tekeekään, mutta esimerkiksi Turunen on näin tehnyt.

Kielteisen arvostelun saaminen murskaa varmasti hetkeksi kirjailijan, mutta se, että edes tulee arvostelluksi, on jo sinänsä kohteliaisuus. Aivan mitäänsanomattomia tekeleitä eivät valtakunnan huiput edes arvostele. Niinpä kritiikki kannattaa yrittää sulatellen ottaa vastaan.

Tulee olemaan mielenkiintoista lukea Musta jää ja nähdä, miten sen koen. Kriitikolla on kuitenkin oikeus sanoa sanansa, vaikka jyrkkäkin. Se on hänen tehtävänsä.

Keskustelupalstalla voi Anttia kutsua Antiksi. Lehden kirjallisuuskritiikki tai yliopiston esseet ja opinnäytetyöt on ihan eri juttu.

Ap

No eipä etunimittely ole tällaisessa kirjallisuusketjussa kovin tyylikästä, vaikka se kuinka olisi jossain höpösomesovelluksissa tapana nykyään. Yleensä kirjalliset ihmiset ymmärtävät tyylin merkityksen. Antteja on niin paljon Reinistä Rinteeseen, että välillä ei tiedä kenestä puhutaan, ellei mene monta sivua taaksepäin jossain ketjussa.

Ohis, mutta etunimittelyä harrastetaan kyllä paljon näkyvämmilläkin paikoilla kuin keskustelupalstat. Esim. jos miehestä tehdään elämäkertaelokuva, niin sen nimeksi laitetaan miehen sukunimi tai koko nimi (esim. Sibelius, Tolkien, Nurejev - The White Crow,, Aleksis Kiven elämä jne.). Naisen kohdalla on ihan ok laittaa pelkkä etunimi (esim. Tove, Helene, Vita & Virginia). Voisitteko kuvitella, että esim. Mannerheim-elokuvan nimeksi olisi laitettu "Carl"?

Samoin ihan lehtijutuissa ja elämäkerroissa naisista voidaan kirjoittaa etunimellä. Tuttavallisesti "Tove teki sitä ja tätä... Tovelle oli tärkeää..." vaikka puhuja/kirjoittaja ei olisi eläissään tavannut henkilöä, josta puhuu. Näköjään voidaan myös käyttää etunimeä ja sukunimeä sekaisin, esim. tässä: https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002689699.html 

Miehistä puhutaan sukunimellä, eikä tyyliin "Palattuaan rintamalta Väinöllä oli monta tarinaa kerrottavana."

***

Aloitin juuri sarjakuvateoksen "La Divina Comedia de Oscar Wilde", käsittelee Wilden elämän viimeisiä aikoja Pariisissa vankilatuomion jälkeen. Visuaalisesti hieno, maalauksellisella tyylillä tehty. Wilde ei ole mulle kovin tuttu, olen tainnut lukea vain näytelmän "The Importance of Being Earnest", ja siitäkin on vuosia.

Mun on pakko huomauttaa, että Mannerheim-elokuvan nimi ei olis Carl, vaan Gustaf, joka oli Mannerheimin kutsumanimi :)

Ap

Ohiksena tämäkin, mutta mielestäni CGE olisi aika komea nimi Mannerheim-elokuvalle

(Carl Gustaf Emil)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anne Vuori-Kemilä, Mustaa jäätä

Tämän syksyn Finladia-ehdokas. Onpa hyvä! Yllätyin, kun en ole tämän kirjailija kirjoja ennen lukenut. Kirja kertoo erilaisuuden vaikutuksesta ihmiseen itseensä ja ympäristöön. Ajasta, jolloin sai rakastaa vain eri sukupuolta, olla äiti vain, jos on miehen kanssa aviossa. Pikkupojan silmin ihmisyys on kuitenkin kiinni hyvyydestä.  Kannattaa lukea. Tasoissa Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -kirjan kanssa  kanssa, jopa yli.

Hui miten huonot arvostelut tämä kirja oli saanut Hesarin Antti Majanderilta.

Arvostelun otsikkona oli:

Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden joukossa on yksi, joka ei sinne kuulu, arvioi HS:n kriitikko: ”Asetelmallisuudessaan jäykkää ja vanhakantaisen ylitunteellista kerrontaa”

Kauheaa olisi kirjailijana lukea tällaista kritiikkiä. Aika kovapäinen täytyy olla, ettei tällainen palaute ottaisi itsetunnon päälle. Toisaalta lukijoita on moneksi ja ainakaan itse en anna yksittäisen kriitikon mielipiteiden vaikuttaa omiin lukuvalintoihin.

Ehkä kirja koskettaa vain naisia äitiyden vuoksi, ja Antti ei ymmärtänyt kirjan syvintä olemusta siksi. Toki empaattinen ja laajasti ajatteleva mieskin siihen voi pystyä.  Se Antille  annettakoon anteeksi. Tv Äiti, mummo ja kirjallisuudesta gradun tehnyt suurlukija, joka piti kirjasta äärettömän paljon.

Viittasitko sinä gradussakin referoimiisi kirjoittajiin etunimellä?

Minua kiinnostaa todella, voiko yksikään naisen kirjoittama kirja olla oikeasti huono. Onko se mahdollista, vai onko kaikki naisten kirjoittamisen teosten kritisointi automaattisesti setämieskritiikkiä ja johtuuko negatiivinen arvostelu vain siitä, että mies ei voi koskaan ymmärtää naisen sielunelämää?

Katsos kun minä olen sen verran iäkkäämpi jo, että voi Anttia sanoa Antiksi.

Kirja on hyvä. Siinä on tasoja, jotka aukeavat ehkä vain samaa kokeneille. Mies ei voi ymmärtää äidin tuskaa, kun hän joutuu hylkäämään synnyttämänsä lapsen. Tunne äidin, joka vielä 70 vuotta tapahtuneen jälkeen  ajatteli tuota lastaan. Se oli ysikymppisen naisen elämän suurin suru. Se tuska on kirjassa hyvin kuvattu. Myös erilaisuus ja lapsen näkökulma siihen on taitavasti kirjoitettu.

Setämieskritiikkiä on aina ollut. Salanimellä ovat joutuneet monet naiset kirjoittamaan. Ehkä siinä on perää. Ehkä nainen nähdään edelleen vain "tunteikkaana höpsönä". Kovinpa herkästi Antti tai joku muu setä ottaa itse kritiikin vastaan. Eikö rakentava palaute omasta työstä ole aina hyväksi? Myös kriitikolle.

Ei ikä oikeuta nimittämään ketään julkisesti pelkällä etunimellä. Eihän Majanderkaan Sivuhenkilö tai Rakkaudenhirviö -kritiikeissään kirjoita Saarasta ja Saaran teoksesta, vaikka Turunen on Majanderia paljon nuorempi. Julkisesti kirjoitettaessa osoittaa edes alkeellista kunnioitusta, kun nimittää ihmistä koko nimellä tai sukunimellä. Emme ole kaikki keskenämme tuttuja Antteja, Reinoja ja Saaroja vaan. Sukunimi spesifioi henkilön paremmin.

En ole lukenut Mustaa jäätä, joten en tiedä, yhdynkö Majanderin vai sinun näkemykseesi kirjasta. Myönnän, että setämieskritiikkiä on ollut ja on edelleen. Kaikkea kritiikkiä ei voi kuitenkaan mitätöidä setämieskritiikiksi. Mustan jään kirjoittajalla on sen verran elämänkokemusta, että hän tuskin niin tekeekään, mutta esimerkiksi Turunen on näin tehnyt.

Kielteisen arvostelun saaminen murskaa varmasti hetkeksi kirjailijan, mutta se, että edes tulee arvostelluksi, on jo sinänsä kohteliaisuus. Aivan mitäänsanomattomia tekeleitä eivät valtakunnan huiput edes arvostele. Niinpä kritiikki kannattaa yrittää sulatellen ottaa vastaan.

Tulee olemaan mielenkiintoista lukea Musta jää ja nähdä, miten sen koen. Kriitikolla on kuitenkin oikeus sanoa sanansa, vaikka jyrkkäkin. Se on hänen tehtävänsä.

Keskustelupalstalla voi Anttia kutsua Antiksi. Lehden kirjallisuuskritiikki tai yliopiston esseet ja opinnäytetyöt on ihan eri juttu.

Ap

No eipä etunimittely ole tällaisessa kirjallisuusketjussa kovin tyylikästä, vaikka se kuinka olisi jossain höpösomesovelluksissa tapana nykyään. Yleensä kirjalliset ihmiset ymmärtävät tyylin merkityksen. Antteja on niin paljon Reinistä Rinteeseen, että välillä ei tiedä kenestä puhutaan, ellei mene monta sivua taaksepäin jossain ketjussa.

Ohis, mutta etunimittelyä harrastetaan kyllä paljon näkyvämmilläkin paikoilla kuin keskustelupalstat. Esim. jos miehestä tehdään elämäkertaelokuva, niin sen nimeksi laitetaan miehen sukunimi tai koko nimi (esim. Sibelius, Tolkien, Nurejev - The White Crow,, Aleksis Kiven elämä jne.). Naisen kohdalla on ihan ok laittaa pelkkä etunimi (esim. Tove, Helene, Vita & Virginia). Voisitteko kuvitella, että esim. Mannerheim-elokuvan nimeksi olisi laitettu "Carl"?

Samoin ihan lehtijutuissa ja elämäkerroissa naisista voidaan kirjoittaa etunimellä. Tuttavallisesti "Tove teki sitä ja tätä... Tovelle oli tärkeää..." vaikka puhuja/kirjoittaja ei olisi eläissään tavannut henkilöä, josta puhuu. Näköjään voidaan myös käyttää etunimeä ja sukunimeä sekaisin, esim. tässä: https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002689699.html 

Miehistä puhutaan sukunimellä, eikä tyyliin "Palattuaan rintamalta Väinöllä oli monta tarinaa kerrottavana."

***

Aloitin juuri sarjakuvateoksen "La Divina Comedia de Oscar Wilde", käsittelee Wilden elämän viimeisiä aikoja Pariisissa vankilatuomion jälkeen. Visuaalisesti hieno, maalauksellisella tyylillä tehty. Wilde ei ole mulle kovin tuttu, olen tainnut lukea vain näytelmän "The Importance of Being Earnest", ja siitäkin on vuosia.

Mun on pakko huomauttaa, että Mannerheim-elokuvan nimi ei olis Carl, vaan Gustaf, joka oli Mannerheimin kutsumanimi :)

Ap

Ohiksena tämäkin, mutta mielestäni CGE olisi aika komea nimi Mannerheim-elokuvalle

(Carl Gustaf Emil)

Oon samaa mieltä!

Ap

Ja hän otti kiinni lohikäärmeen ...Ilmestyskirja luku 20 .

Vierailija kirjoitti:

Heikki Herlin Tuollapäin on highway

Kabbalistikö ??? Vaimonsa psyko . Terapeutti psyko . Kuititta yksityinen ???

Vierailija kirjoitti:

Äidiksi keskitysleirillä.

Todella koskettava ja rankkakin kirja. Pistää miettimään ja ajoittain itkemään.

Tositapahtumiin perustuva!

Arja Eloranta käärmeen lumous

YouTube kitaristi Jukka Tolonen / myös kirja . Kk Kari Korhonen kuoleman kauppias // huumerikollinen joka varasteli kodeista microuuneja ja vaimonsa helluntaipastorin tytär varasteli pankkikortteja .....

Helluntaiseurakunnan jäsenet Tuksun koko perheen tyttäret pornokuvissa mm.hymy seiska lehdet . Uskonto kuin uskonto samat synnit .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anne Vuori-Kemilä, Mustaa jäätä

Tämän syksyn Finladia-ehdokas. Onpa hyvä! Yllätyin, kun en ole tämän kirjailija kirjoja ennen lukenut. Kirja kertoo erilaisuuden vaikutuksesta ihmiseen itseensä ja ympäristöön. Ajasta, jolloin sai rakastaa vain eri sukupuolta, olla äiti vain, jos on miehen kanssa aviossa. Pikkupojan silmin ihmisyys on kuitenkin kiinni hyvyydestä.  Kannattaa lukea. Tasoissa Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -kirjan kanssa  kanssa, jopa yli.

Hui miten huonot arvostelut tämä kirja oli saanut Hesarin Antti Majanderilta.

Arvostelun otsikkona oli:

Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden joukossa on yksi, joka ei sinne kuulu, arvioi HS:n kriitikko: ”Asetelmallisuudessaan jäykkää ja vanhakantaisen ylitunteellista kerrontaa”

Kauheaa olisi kirjailijana lukea tällaista kritiikkiä. Aika kovapäinen täytyy olla, ettei tällainen palaute ottaisi itsetunnon päälle. Toisaalta lukijoita on moneksi ja ainakaan itse en anna yksittäisen kriitikon mielipiteiden vaikuttaa omiin lukuvalintoihin.

Ehkä kirja koskettaa vain naisia äitiyden vuoksi, ja Antti ei ymmärtänyt kirjan syvintä olemusta siksi. Toki empaattinen ja laajasti ajatteleva mieskin siihen voi pystyä.  Se Antille  annettakoon anteeksi. Tv Äiti, mummo ja kirjallisuudesta gradun tehnyt suurlukija, joka piti kirjasta äärettömän paljon.

Viittasitko sinä gradussakin referoimiisi kirjoittajiin etunimellä?

Minua kiinnostaa todella, voiko yksikään naisen kirjoittama kirja olla oikeasti huono. Onko se mahdollista, vai onko kaikki naisten kirjoittamisen teosten kritisointi automaattisesti setämieskritiikkiä ja johtuuko negatiivinen arvostelu vain siitä, että mies ei voi koskaan ymmärtää naisen sielunelämää?

Katsos kun minä olen sen verran iäkkäämpi jo, että voi Anttia sanoa Antiksi.

Kirja on hyvä. Siinä on tasoja, jotka aukeavat ehkä vain samaa kokeneille. Mies ei voi ymmärtää äidin tuskaa, kun hän joutuu hylkäämään synnyttämänsä lapsen. Tunne äidin, joka vielä 70 vuotta tapahtuneen jälkeen  ajatteli tuota lastaan. Se oli ysikymppisen naisen elämän suurin suru. Se tuska on kirjassa hyvin kuvattu. Myös erilaisuus ja lapsen näkökulma siihen on taitavasti kirjoitettu.

Setämieskritiikkiä on aina ollut. Salanimellä ovat joutuneet monet naiset kirjoittamaan. Ehkä siinä on perää. Ehkä nainen nähdään edelleen vain "tunteikkaana höpsönä". Kovinpa herkästi Antti tai joku muu setä ottaa itse kritiikin vastaan. Eikö rakentava palaute omasta työstä ole aina hyväksi? Myös kriitikolle.

Ei ikä oikeuta nimittämään ketään julkisesti pelkällä etunimellä. Eihän Majanderkaan Sivuhenkilö tai Rakkaudenhirviö -kritiikeissään kirjoita Saarasta ja Saaran teoksesta, vaikka Turunen on Majanderia paljon nuorempi. Julkisesti kirjoitettaessa osoittaa edes alkeellista kunnioitusta, kun nimittää ihmistä koko nimellä tai sukunimellä. Emme ole kaikki keskenämme tuttuja Antteja, Reinoja ja Saaroja vaan. Sukunimi spesifioi henkilön paremmin.

En ole lukenut Mustaa jäätä, joten en tiedä, yhdynkö Majanderin vai sinun näkemykseesi kirjasta. Myönnän, että setämieskritiikkiä on ollut ja on edelleen. Kaikkea kritiikkiä ei voi kuitenkaan mitätöidä setämieskritiikiksi. Mustan jään kirjoittajalla on sen verran elämänkokemusta, että hän tuskin niin tekeekään, mutta esimerkiksi Turunen on näin tehnyt.

Kielteisen arvostelun saaminen murskaa varmasti hetkeksi kirjailijan, mutta se, että edes tulee arvostelluksi, on jo sinänsä kohteliaisuus. Aivan mitäänsanomattomia tekeleitä eivät valtakunnan huiput edes arvostele. Niinpä kritiikki kannattaa yrittää sulatellen ottaa vastaan.

Tulee olemaan mielenkiintoista lukea Musta jää ja nähdä, miten sen koen. Kriitikolla on kuitenkin oikeus sanoa sanansa, vaikka jyrkkäkin. Se on hänen tehtävänsä.

Keskustelupalstalla voi Anttia kutsua Antiksi. Lehden kirjallisuuskritiikki tai yliopiston esseet ja opinnäytetyöt on ihan eri juttu.

Ap

No eipä etunimittely ole tällaisessa kirjallisuusketjussa kovin tyylikästä, vaikka se kuinka olisi jossain höpösomesovelluksissa tapana nykyään. Yleensä kirjalliset ihmiset ymmärtävät tyylin merkityksen. Antteja on niin paljon Reinistä Rinteeseen, että välillä ei tiedä kenestä puhutaan, ellei mene monta sivua taaksepäin jossain ketjussa.

Ohis, mutta etunimittelyä harrastetaan kyllä paljon näkyvämmilläkin paikoilla kuin keskustelupalstat. Esim. jos miehestä tehdään elämäkertaelokuva, niin sen nimeksi laitetaan miehen sukunimi tai koko nimi (esim. Sibelius, Tolkien, Nurejev - The White Crow,, Aleksis Kiven elämä jne.). Naisen kohdalla on ihan ok laittaa pelkkä etunimi (esim. Tove, Helene, Vita & Virginia). Voisitteko kuvitella, että esim. Mannerheim-elokuvan nimeksi olisi laitettu "Carl"?

Samoin ihan lehtijutuissa ja elämäkerroissa naisista voidaan kirjoittaa etunimellä. Tuttavallisesti "Tove teki sitä ja tätä... Tovelle oli tärkeää..." vaikka puhuja/kirjoittaja ei olisi eläissään tavannut henkilöä, josta puhuu. Näköjään voidaan myös käyttää etunimeä ja sukunimeä sekaisin, esim. tässä: https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002689699.html 

Miehistä puhutaan sukunimellä, eikä tyyliin "Palattuaan rintamalta Väinöllä oli monta tarinaa kerrottavana."

***

Aloitin juuri sarjakuvateoksen "La Divina Comedia de Oscar Wilde", käsittelee Wilden elämän viimeisiä aikoja Pariisissa vankilatuomion jälkeen. Visuaalisesti hieno, maalauksellisella tyylillä tehty. Wilde ei ole mulle kovin tuttu, olen tainnut lukea vain näytelmän "The Importance of Being Earnest", ja siitäkin on vuosia.

Totta kai elämäkerroissa ja elämäkerrallisissa elokuvissa käytetään henkilöstä etunimeä, täytyyhän hänen elämäänsä kuvata siltäkin osin. Mutta kun tämä etunimittely on mennyt niin pitkälle, että opiskelijat kirjoittavat tenttivastauksiinsa, miten John ammuttiin Dallasissa, ja Martinilla oli unelma. Eihän ne raasut osaa, kun some on täynnä tätä sekoilua.

Ikigai

Liisa Seppänen: Muistisairaan maailma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anne Vuori-Kemilä, Mustaa jäätä

Tämän syksyn Finladia-ehdokas. Onpa hyvä! Yllätyin, kun en ole tämän kirjailija kirjoja ennen lukenut. Kirja kertoo erilaisuuden vaikutuksesta ihmiseen itseensä ja ympäristöön. Ajasta, jolloin sai rakastaa vain eri sukupuolta, olla äiti vain, jos on miehen kanssa aviossa. Pikkupojan silmin ihmisyys on kuitenkin kiinni hyvyydestä.  Kannattaa lukea. Tasoissa Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -kirjan kanssa  kanssa, jopa yli.

Hui miten huonot arvostelut tämä kirja oli saanut Hesarin Antti Majanderilta.

Arvostelun otsikkona oli:

Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden joukossa on yksi, joka ei sinne kuulu, arvioi HS:n kriitikko: ”Asetelmallisuudessaan jäykkää ja vanhakantaisen ylitunteellista kerrontaa”

Kauheaa olisi kirjailijana lukea tällaista kritiikkiä. Aika kovapäinen täytyy olla, ettei tällainen palaute ottaisi itsetunnon päälle. Toisaalta lukijoita on moneksi ja ainakaan itse en anna yksittäisen kriitikon mielipiteiden vaikuttaa omiin lukuvalintoihin.

Ehkä kirja koskettaa vain naisia äitiyden vuoksi, ja Antti ei ymmärtänyt kirjan syvintä olemusta siksi. Toki empaattinen ja laajasti ajatteleva mieskin siihen voi pystyä.  Se Antille  annettakoon anteeksi. Tv Äiti, mummo ja kirjallisuudesta gradun tehnyt suurlukija, joka piti kirjasta äärettömän paljon.

Viittasitko sinä gradussakin referoimiisi kirjoittajiin etunimellä?

Minua kiinnostaa todella, voiko yksikään naisen kirjoittama kirja olla oikeasti huono. Onko se mahdollista, vai onko kaikki naisten kirjoittamisen teosten kritisointi automaattisesti setämieskritiikkiä ja johtuuko negatiivinen arvostelu vain siitä, että mies ei voi koskaan ymmärtää naisen sielunelämää?

Katsos kun minä olen sen verran iäkkäämpi jo, että voi Anttia sanoa Antiksi.

Kirja on hyvä. Siinä on tasoja, jotka aukeavat ehkä vain samaa kokeneille. Mies ei voi ymmärtää äidin tuskaa, kun hän joutuu hylkäämään synnyttämänsä lapsen. Tunne äidin, joka vielä 70 vuotta tapahtuneen jälkeen  ajatteli tuota lastaan. Se oli ysikymppisen naisen elämän suurin suru. Se tuska on kirjassa hyvin kuvattu. Myös erilaisuus ja lapsen näkökulma siihen on taitavasti kirjoitettu.

Setämieskritiikkiä on aina ollut. Salanimellä ovat joutuneet monet naiset kirjoittamaan. Ehkä siinä on perää. Ehkä nainen nähdään edelleen vain "tunteikkaana höpsönä". Kovinpa herkästi Antti tai joku muu setä ottaa itse kritiikin vastaan. Eikö rakentava palaute omasta työstä ole aina hyväksi? Myös kriitikolle.

Ei ikä oikeuta nimittämään ketään julkisesti pelkällä etunimellä. Eihän Majanderkaan Sivuhenkilö tai Rakkaudenhirviö -kritiikeissään kirjoita Saarasta ja Saaran teoksesta, vaikka Turunen on Majanderia paljon nuorempi. Julkisesti kirjoitettaessa osoittaa edes alkeellista kunnioitusta, kun nimittää ihmistä koko nimellä tai sukunimellä. Emme ole kaikki keskenämme tuttuja Antteja, Reinoja ja Saaroja vaan. Sukunimi spesifioi henkilön paremmin.

En ole lukenut Mustaa jäätä, joten en tiedä, yhdynkö Majanderin vai sinun näkemykseesi kirjasta. Myönnän, että setämieskritiikkiä on ollut ja on edelleen. Kaikkea kritiikkiä ei voi kuitenkaan mitätöidä setämieskritiikiksi. Mustan jään kirjoittajalla on sen verran elämänkokemusta, että hän tuskin niin tekeekään, mutta esimerkiksi Turunen on näin tehnyt.

Kielteisen arvostelun saaminen murskaa varmasti hetkeksi kirjailijan, mutta se, että edes tulee arvostelluksi, on jo sinänsä kohteliaisuus. Aivan mitäänsanomattomia tekeleitä eivät valtakunnan huiput edes arvostele. Niinpä kritiikki kannattaa yrittää sulatellen ottaa vastaan.

Tulee olemaan mielenkiintoista lukea Musta jää ja nähdä, miten sen koen. Kriitikolla on kuitenkin oikeus sanoa sanansa, vaikka jyrkkäkin. Se on hänen tehtävänsä.

Keskustelupalstalla voi Anttia kutsua Antiksi. Lehden kirjallisuuskritiikki tai yliopiston esseet ja opinnäytetyöt on ihan eri juttu.

Ap

No eipä etunimittely ole tällaisessa kirjallisuusketjussa kovin tyylikästä, vaikka se kuinka olisi jossain höpösomesovelluksissa tapana nykyään. Yleensä kirjalliset ihmiset ymmärtävät tyylin merkityksen. Antteja on niin paljon Reinistä Rinteeseen, että välillä ei tiedä kenestä puhutaan, ellei mene monta sivua taaksepäin jossain ketjussa.

Ohis, mutta etunimittelyä harrastetaan kyllä paljon näkyvämmilläkin paikoilla kuin keskustelupalstat. Esim. jos miehestä tehdään elämäkertaelokuva, niin sen nimeksi laitetaan miehen sukunimi tai koko nimi (esim. Sibelius, Tolkien, Nurejev - The White Crow,, Aleksis Kiven elämä jne.). Naisen kohdalla on ihan ok laittaa pelkkä etunimi (esim. Tove, Helene, Vita & Virginia). Voisitteko kuvitella, että esim. Mannerheim-elokuvan nimeksi olisi laitettu "Carl"?

Samoin ihan lehtijutuissa ja elämäkerroissa naisista voidaan kirjoittaa etunimellä. Tuttavallisesti "Tove teki sitä ja tätä... Tovelle oli tärkeää..." vaikka puhuja/kirjoittaja ei olisi eläissään tavannut henkilöä, josta puhuu. Näköjään voidaan myös käyttää etunimeä ja sukunimeä sekaisin, esim. tässä: https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002689699.html 

Miehistä puhutaan sukunimellä, eikä tyyliin "Palattuaan rintamalta Väinöllä oli monta tarinaa kerrottavana."

***

Aloitin juuri sarjakuvateoksen "La Divina Comedia de Oscar Wilde", käsittelee Wilden elämän viimeisiä aikoja Pariisissa vankilatuomion jälkeen. Visuaalisesti hieno, maalauksellisella tyylillä tehty. Wilde ei ole mulle kovin tuttu, olen tainnut lukea vain näytelmän "The Importance of Being Earnest", ja siitäkin on vuosia.

Totta kai elämäkerroissa ja elämäkerrallisissa elokuvissa käytetään henkilöstä etunimeä, täytyyhän hänen elämäänsä kuvata siltäkin osin. Mutta kun tämä etunimittely on mennyt niin pitkälle, että opiskelijat kirjoittavat tenttivastauksiinsa, miten John ammuttiin Dallasissa, ja Martinilla oli unelma. Eihän ne raasut osaa, kun some on täynnä tätä sekoilua.

En ymmärrä, mitä tarkoitat tällä? En näe mitään syytä, miksi esim. Tove Janssonista kertova elämäkerta kertoisi Janssonista vähämmän, jos elämäkerturi kirjoittaisi "Jansson löysi uuden suunnan taiteellisessa työssään vuonna XXXX." vs. "Tove löysi...". Ja edelleen, olen siinä käsityksessä, että aika todennäköisesti miehen kohdalla kirjoitettaisiin lähinnä sukunimellä - jääkö siinä sitten jotain uupumaan?

Olen myös sitä mieltä, että on absurdia, että säännöt nimen käyttämisestä ovat tiukemmat tenttivastauksissa, somessa ja anonyymeillä keskustelupalstoilla kuin esim. Hesarin kulttuurisivujen kirja-arvosteluissa. Etunimeä voi käyttää jälkimmäisessä, mutta ei ensimmäisissä, koska se ei ole "tyylikästä"? Oletan kuitenkin, että meidän täytyy tässä nyt vain hyväksyä, että olemme eri mieltä.

Mutta joo, Carl Gustav Emil olis kieltämättä aika vinkeä elokuvannimi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anne Vuori-Kemilä, Mustaa jäätä

Tämän syksyn Finladia-ehdokas. Onpa hyvä! Yllätyin, kun en ole tämän kirjailija kirjoja ennen lukenut. Kirja kertoo erilaisuuden vaikutuksesta ihmiseen itseensä ja ympäristöön. Ajasta, jolloin sai rakastaa vain eri sukupuolta, olla äiti vain, jos on miehen kanssa aviossa. Pikkupojan silmin ihmisyys on kuitenkin kiinni hyvyydestä.  Kannattaa lukea. Tasoissa Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -kirjan kanssa  kanssa, jopa yli.

Hui miten huonot arvostelut tämä kirja oli saanut Hesarin Antti Majanderilta.

Arvostelun otsikkona oli:

Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden joukossa on yksi, joka ei sinne kuulu, arvioi HS:n kriitikko: ”Asetelmallisuudessaan jäykkää ja vanhakantaisen ylitunteellista kerrontaa”

Kauheaa olisi kirjailijana lukea tällaista kritiikkiä. Aika kovapäinen täytyy olla, ettei tällainen palaute ottaisi itsetunnon päälle. Toisaalta lukijoita on moneksi ja ainakaan itse en anna yksittäisen kriitikon mielipiteiden vaikuttaa omiin lukuvalintoihin.

Ehkä kirja koskettaa vain naisia äitiyden vuoksi, ja Antti ei ymmärtänyt kirjan syvintä olemusta siksi. Toki empaattinen ja laajasti ajatteleva mieskin siihen voi pystyä.  Se Antille  annettakoon anteeksi. Tv Äiti, mummo ja kirjallisuudesta gradun tehnyt suurlukija, joka piti kirjasta äärettömän paljon.

Viittasitko sinä gradussakin referoimiisi kirjoittajiin etunimellä?

Minua kiinnostaa todella, voiko yksikään naisen kirjoittama kirja olla oikeasti huono. Onko se mahdollista, vai onko kaikki naisten kirjoittamisen teosten kritisointi automaattisesti setämieskritiikkiä ja johtuuko negatiivinen arvostelu vain siitä, että mies ei voi koskaan ymmärtää naisen sielunelämää?

Katsos kun minä olen sen verran iäkkäämpi jo, että voi Anttia sanoa Antiksi.

Kirja on hyvä. Siinä on tasoja, jotka aukeavat ehkä vain samaa kokeneille. Mies ei voi ymmärtää äidin tuskaa, kun hän joutuu hylkäämään synnyttämänsä lapsen. Tunne äidin, joka vielä 70 vuotta tapahtuneen jälkeen  ajatteli tuota lastaan. Se oli ysikymppisen naisen elämän suurin suru. Se tuska on kirjassa hyvin kuvattu. Myös erilaisuus ja lapsen näkökulma siihen on taitavasti kirjoitettu.

Setämieskritiikkiä on aina ollut. Salanimellä ovat joutuneet monet naiset kirjoittamaan. Ehkä siinä on perää. Ehkä nainen nähdään edelleen vain "tunteikkaana höpsönä". Kovinpa herkästi Antti tai joku muu setä ottaa itse kritiikin vastaan. Eikö rakentava palaute omasta työstä ole aina hyväksi? Myös kriitikolle.

Ei ikä oikeuta nimittämään ketään julkisesti pelkällä etunimellä. Eihän Majanderkaan Sivuhenkilö tai Rakkaudenhirviö -kritiikeissään kirjoita Saarasta ja Saaran teoksesta, vaikka Turunen on Majanderia paljon nuorempi. Julkisesti kirjoitettaessa osoittaa edes alkeellista kunnioitusta, kun nimittää ihmistä koko nimellä tai sukunimellä. Emme ole kaikki keskenämme tuttuja Antteja, Reinoja ja Saaroja vaan. Sukunimi spesifioi henkilön paremmin.

En ole lukenut Mustaa jäätä, joten en tiedä, yhdynkö Majanderin vai sinun näkemykseesi kirjasta. Myönnän, että setämieskritiikkiä on ollut ja on edelleen. Kaikkea kritiikkiä ei voi kuitenkaan mitätöidä setämieskritiikiksi. Mustan jään kirjoittajalla on sen verran elämänkokemusta, että hän tuskin niin tekeekään, mutta esimerkiksi Turunen on näin tehnyt.

Kielteisen arvostelun saaminen murskaa varmasti hetkeksi kirjailijan, mutta se, että edes tulee arvostelluksi, on jo sinänsä kohteliaisuus. Aivan mitäänsanomattomia tekeleitä eivät valtakunnan huiput edes arvostele. Niinpä kritiikki kannattaa yrittää sulatellen ottaa vastaan.

Tulee olemaan mielenkiintoista lukea Musta jää ja nähdä, miten sen koen. Kriitikolla on kuitenkin oikeus sanoa sanansa, vaikka jyrkkäkin. Se on hänen tehtävänsä.

Keskustelupalstalla voi Anttia kutsua Antiksi. Lehden kirjallisuuskritiikki tai yliopiston esseet ja opinnäytetyöt on ihan eri juttu.

Ap

No eipä etunimittely ole tällaisessa kirjallisuusketjussa kovin tyylikästä, vaikka se kuinka olisi jossain höpösomesovelluksissa tapana nykyään. Yleensä kirjalliset ihmiset ymmärtävät tyylin merkityksen. Antteja on niin paljon Reinistä Rinteeseen, että välillä ei tiedä kenestä puhutaan, ellei mene monta sivua taaksepäin jossain ketjussa.

Ohis, mutta etunimittelyä harrastetaan kyllä paljon näkyvämmilläkin paikoilla kuin keskustelupalstat. Esim. jos miehestä tehdään elämäkertaelokuva, niin sen nimeksi laitetaan miehen sukunimi tai koko nimi (esim. Sibelius, Tolkien, Nurejev - The White Crow,, Aleksis Kiven elämä jne.). Naisen kohdalla on ihan ok laittaa pelkkä etunimi (esim. Tove, Helene, Vita & Virginia). Voisitteko kuvitella, että esim. Mannerheim-elokuvan nimeksi olisi laitettu "Carl"?

Samoin ihan lehtijutuissa ja elämäkerroissa naisista voidaan kirjoittaa etunimellä. Tuttavallisesti "Tove teki sitä ja tätä... Tovelle oli tärkeää..." vaikka puhuja/kirjoittaja ei olisi eläissään tavannut henkilöä, josta puhuu. Näköjään voidaan myös käyttää etunimeä ja sukunimeä sekaisin, esim. tässä: https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002689699.html 

Miehistä puhutaan sukunimellä, eikä tyyliin "Palattuaan rintamalta Väinöllä oli monta tarinaa kerrottavana."

***

Aloitin juuri sarjakuvateoksen "La Divina Comedia de Oscar Wilde", käsittelee Wilden elämän viimeisiä aikoja Pariisissa vankilatuomion jälkeen. Visuaalisesti hieno, maalauksellisella tyylillä tehty. Wilde ei ole mulle kovin tuttu, olen tainnut lukea vain näytelmän "The Importance of Being Earnest", ja siitäkin on vuosia.

Totta kai elämäkerroissa ja elämäkerrallisissa elokuvissa käytetään henkilöstä etunimeä, täytyyhän hänen elämäänsä kuvata siltäkin osin. Mutta kun tämä etunimittely on mennyt niin pitkälle, että opiskelijat kirjoittavat tenttivastauksiinsa, miten John ammuttiin Dallasissa, ja Martinilla oli unelma. Eihän ne raasut osaa, kun some on täynnä tätä sekoilua.

En ymmärrä, mitä tarkoitat tällä? En näe mitään syytä, miksi esim. Tove Janssonista kertova elämäkerta kertoisi Janssonista vähämmän, jos elämäkerturi kirjoittaisi "Jansson löysi uuden suunnan taiteellisessa työssään vuonna XXXX." vs. "Tove löysi...". Ja edelleen, olen siinä käsityksessä, että aika todennäköisesti miehen kohdalla kirjoitettaisiin lähinnä sukunimellä - jääkö siinä sitten jotain uupumaan?

Olen myös sitä mieltä, että on absurdia, että säännöt nimen käyttämisestä ovat tiukemmat tenttivastauksissa, somessa ja anonyymeillä keskustelupalstoilla kuin esim. Hesarin kulttuurisivujen kirja-arvosteluissa. Etunimeä voi käyttää jälkimmäisessä, mutta ei ensimmäisissä, koska se ei ole "tyylikästä"? Oletan kuitenkin, että meidän täytyy tässä nyt vain hyväksyä, että olemme eri mieltä.

Mutta joo, Carl Gustav Emil olis kieltämättä aika vinkeä elokuvannimi!

En pidä hyviä vakiintuneita tapoja absurdeina. Onhan tieteellisessä kirjoittamisessa paljon muitakin konventioita. Pitäisikö niistä sitten kaikista luopua, ettei kukaan joutuisi kokemaan rajoittavia sääntöjä kirjoittamisessaan?

Minusta etunimittely julkisesti on yksinkertaisesti vain huonoa käytöstä. En pidä siitäkään, että Posti lähestyy minua kirjeellä, joka alkaa: Hei Tiina! En ole mikään Tiina Postille, en ole tehnyt heidän kanssaan sinunkauppoja enkä kaipaa tuollaista ontuvaa tuttavallisuutta kasvottoman organisaation kanssa. Kyse on tyylistä ja hyvistä tavoista.

Tuota Hesarin kulttuurisivujen arvostelua en ymmärtänyt. Kyllä siellä yleensä mainitaan ihmiset koko nimellä tai sukunimellä, mutta jos viitataan etunimellä, siihen on tyylillinen, esimerkiksi teoksen sisällöstä lähtevä peruste. Esimerkiksi että kirjailija on kirjoittanut autofiktiota, ja kritiikissä tehdään ero todellisen maailman kirjailija Rosenlundin ja autofiktioon kirjoittautuvan Matiaksen välille (tämä esimerkki on itse keksimäni.) En ole koskaan nähnyt, että Hesarissa kirjoitettaisiin vaikkapa Tervon uusimmasta: "Jari on parantanut otettaan sitten viime teoksensa.."

Ja vielä tarkennuksena tuohon elämäkertakysymykseesi, niin tietysti elämäkerrassa käytetään etunimeä, kun siinä muutenkin tunkeudutaan henkilön elämään sisälle. Silloin henkilö on aivan samanlainen kerronnan kohde kuin fiktion henkilö. Sen sijaan kuka tahansa meistä ei voi julkisesti alkaa Tovetella Janssonia tai Paavotella Lipposta ilman, että siitä syntyy sivistymätön vaikutelma. Siitäkin huolimatta, vaikka tuntisin Paavo Lipposen henkilökohtaisesti, osoittaisi huonoa makua paavotella häntä julkisesti, ellen sitten kirjoita hänelle julkista kirjettä, jossa muutenkin puhuttelen häntä.

Lintuhäkki(kirjoittajana Josh Malerman). Noin puolessävälissä kirjaa olen, ja on kyllä ollut tähän asti todella mielenkiintoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anne Vuori-Kemilä, Mustaa jäätä

Tämän syksyn Finladia-ehdokas. Onpa hyvä! Yllätyin, kun en ole tämän kirjailija kirjoja ennen lukenut. Kirja kertoo erilaisuuden vaikutuksesta ihmiseen itseensä ja ympäristöön. Ajasta, jolloin sai rakastaa vain eri sukupuolta, olla äiti vain, jos on miehen kanssa aviossa. Pikkupojan silmin ihmisyys on kuitenkin kiinni hyvyydestä.  Kannattaa lukea. Tasoissa Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -kirjan kanssa  kanssa, jopa yli.

Hui miten huonot arvostelut tämä kirja oli saanut Hesarin Antti Majanderilta.

Arvostelun otsikkona oli:

Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden joukossa on yksi, joka ei sinne kuulu, arvioi HS:n kriitikko: ”Asetelmallisuudessaan jäykkää ja vanhakantaisen ylitunteellista kerrontaa”

Kauheaa olisi kirjailijana lukea tällaista kritiikkiä. Aika kovapäinen täytyy olla, ettei tällainen palaute ottaisi itsetunnon päälle. Toisaalta lukijoita on moneksi ja ainakaan itse en anna yksittäisen kriitikon mielipiteiden vaikuttaa omiin lukuvalintoihin.

Ehkä kirja koskettaa vain naisia äitiyden vuoksi, ja Antti ei ymmärtänyt kirjan syvintä olemusta siksi. Toki empaattinen ja laajasti ajatteleva mieskin siihen voi pystyä.  Se Antille  annettakoon anteeksi. Tv Äiti, mummo ja kirjallisuudesta gradun tehnyt suurlukija, joka piti kirjasta äärettömän paljon.

Viittasitko sinä gradussakin referoimiisi kirjoittajiin etunimellä?

Minua kiinnostaa todella, voiko yksikään naisen kirjoittama kirja olla oikeasti huono. Onko se mahdollista, vai onko kaikki naisten kirjoittamisen teosten kritisointi automaattisesti setämieskritiikkiä ja johtuuko negatiivinen arvostelu vain siitä, että mies ei voi koskaan ymmärtää naisen sielunelämää?

Katsos kun minä olen sen verran iäkkäämpi jo, että voi Anttia sanoa Antiksi.

Kirja on hyvä. Siinä on tasoja, jotka aukeavat ehkä vain samaa kokeneille. Mies ei voi ymmärtää äidin tuskaa, kun hän joutuu hylkäämään synnyttämänsä lapsen. Tunne äidin, joka vielä 70 vuotta tapahtuneen jälkeen  ajatteli tuota lastaan. Se oli ysikymppisen naisen elämän suurin suru. Se tuska on kirjassa hyvin kuvattu. Myös erilaisuus ja lapsen näkökulma siihen on taitavasti kirjoitettu.

Setämieskritiikkiä on aina ollut. Salanimellä ovat joutuneet monet naiset kirjoittamaan. Ehkä siinä on perää. Ehkä nainen nähdään edelleen vain "tunteikkaana höpsönä". Kovinpa herkästi Antti tai joku muu setä ottaa itse kritiikin vastaan. Eikö rakentava palaute omasta työstä ole aina hyväksi? Myös kriitikolle.

Ei ikä oikeuta nimittämään ketään julkisesti pelkällä etunimellä. Eihän Majanderkaan Sivuhenkilö tai Rakkaudenhirviö -kritiikeissään kirjoita Saarasta ja Saaran teoksesta, vaikka Turunen on Majanderia paljon nuorempi. Julkisesti kirjoitettaessa osoittaa edes alkeellista kunnioitusta, kun nimittää ihmistä koko nimellä tai sukunimellä. Emme ole kaikki keskenämme tuttuja Antteja, Reinoja ja Saaroja vaan. Sukunimi spesifioi henkilön paremmin.

En ole lukenut Mustaa jäätä, joten en tiedä, yhdynkö Majanderin vai sinun näkemykseesi kirjasta. Myönnän, että setämieskritiikkiä on ollut ja on edelleen. Kaikkea kritiikkiä ei voi kuitenkaan mitätöidä setämieskritiikiksi. Mustan jään kirjoittajalla on sen verran elämänkokemusta, että hän tuskin niin tekeekään, mutta esimerkiksi Turunen on näin tehnyt.

Kielteisen arvostelun saaminen murskaa varmasti hetkeksi kirjailijan, mutta se, että edes tulee arvostelluksi, on jo sinänsä kohteliaisuus. Aivan mitäänsanomattomia tekeleitä eivät valtakunnan huiput edes arvostele. Niinpä kritiikki kannattaa yrittää sulatellen ottaa vastaan.

Tulee olemaan mielenkiintoista lukea Musta jää ja nähdä, miten sen koen. Kriitikolla on kuitenkin oikeus sanoa sanansa, vaikka jyrkkäkin. Se on hänen tehtävänsä.

Keskustelupalstalla voi Anttia kutsua Antiksi. Lehden kirjallisuuskritiikki tai yliopiston esseet ja opinnäytetyöt on ihan eri juttu.

Ap

No eipä etunimittely ole tällaisessa kirjallisuusketjussa kovin tyylikästä, vaikka se kuinka olisi jossain höpösomesovelluksissa tapana nykyään. Yleensä kirjalliset ihmiset ymmärtävät tyylin merkityksen. Antteja on niin paljon Reinistä Rinteeseen, että välillä ei tiedä kenestä puhutaan, ellei mene monta sivua taaksepäin jossain ketjussa.

Ohis, mutta etunimittelyä harrastetaan kyllä paljon näkyvämmilläkin paikoilla kuin keskustelupalstat. Esim. jos miehestä tehdään elämäkertaelokuva, niin sen nimeksi laitetaan miehen sukunimi tai koko nimi (esim. Sibelius, Tolkien, Nurejev - The White Crow,, Aleksis Kiven elämä jne.). Naisen kohdalla on ihan ok laittaa pelkkä etunimi (esim. Tove, Helene, Vita & Virginia). Voisitteko kuvitella, että esim. Mannerheim-elokuvan nimeksi olisi laitettu "Carl"?

Samoin ihan lehtijutuissa ja elämäkerroissa naisista voidaan kirjoittaa etunimellä. Tuttavallisesti "Tove teki sitä ja tätä... Tovelle oli tärkeää..." vaikka puhuja/kirjoittaja ei olisi eläissään tavannut henkilöä, josta puhuu. Näköjään voidaan myös käyttää etunimeä ja sukunimeä sekaisin, esim. tässä: https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002689699.html 

Miehistä puhutaan sukunimellä, eikä tyyliin "Palattuaan rintamalta Väinöllä oli monta tarinaa kerrottavana."

***

Aloitin juuri sarjakuvateoksen "La Divina Comedia de Oscar Wilde", käsittelee Wilden elämän viimeisiä aikoja Pariisissa vankilatuomion jälkeen. Visuaalisesti hieno, maalauksellisella tyylillä tehty. Wilde ei ole mulle kovin tuttu, olen tainnut lukea vain näytelmän "The Importance of Being Earnest", ja siitäkin on vuosia.

Totta kai elämäkerroissa ja elämäkerrallisissa elokuvissa käytetään henkilöstä etunimeä, täytyyhän hänen elämäänsä kuvata siltäkin osin. Mutta kun tämä etunimittely on mennyt niin pitkälle, että opiskelijat kirjoittavat tenttivastauksiinsa, miten John ammuttiin Dallasissa, ja Martinilla oli unelma. Eihän ne raasut osaa, kun some on täynnä tätä sekoilua.

En ymmärrä, mitä tarkoitat tällä? En näe mitään syytä, miksi esim. Tove Janssonista kertova elämäkerta kertoisi Janssonista vähämmän, jos elämäkerturi kirjoittaisi "Jansson löysi uuden suunnan taiteellisessa työssään vuonna XXXX." vs. "Tove löysi...". Ja edelleen, olen siinä käsityksessä, että aika todennäköisesti miehen kohdalla kirjoitettaisiin lähinnä sukunimellä - jääkö siinä sitten jotain uupumaan?

Olen myös sitä mieltä, että on absurdia, että säännöt nimen käyttämisestä ovat tiukemmat tenttivastauksissa, somessa ja anonyymeillä keskustelupalstoilla kuin esim. Hesarin kulttuurisivujen kirja-arvosteluissa. Etunimeä voi käyttää jälkimmäisessä, mutta ei ensimmäisissä, koska se ei ole "tyylikästä"? Oletan kuitenkin, että meidän täytyy tässä nyt vain hyväksyä, että olemme eri mieltä.

Mutta joo, Carl Gustav Emil olis kieltämättä aika vinkeä elokuvannimi!

En pidä hyviä vakiintuneita tapoja absurdeina. Onhan tieteellisessä kirjoittamisessa paljon muitakin konventioita. Pitäisikö niistä sitten kaikista luopua, ettei kukaan joutuisi kokemaan rajoittavia sääntöjä kirjoittamisessaan?

Minusta etunimittely julkisesti on yksinkertaisesti vain huonoa käytöstä. En pidä siitäkään, että Posti lähestyy minua kirjeellä, joka alkaa: Hei Tiina! En ole mikään Tiina Postille, en ole tehnyt heidän kanssaan sinunkauppoja enkä kaipaa tuollaista ontuvaa tuttavallisuutta kasvottoman organisaation kanssa. Kyse on tyylistä ja hyvistä tavoista.

Tuota Hesarin kulttuurisivujen arvostelua en ymmärtänyt. Kyllä siellä yleensä mainitaan ihmiset koko nimellä tai sukunimellä, mutta jos viitataan etunimellä, siihen on tyylillinen, esimerkiksi teoksen sisällöstä lähtevä peruste. Esimerkiksi että kirjailija on kirjoittanut autofiktiota, ja kritiikissä tehdään ero todellisen maailman kirjailija Rosenlundin ja autofiktioon kirjoittautuvan Matiaksen välille (tämä esimerkki on itse keksimäni.) En ole koskaan nähnyt, että Hesarissa kirjoitettaisiin vaikkapa Tervon uusimmasta: "Jari on parantanut otettaan sitten viime teoksensa.."

Kyllä, tieteellisessä kirjoittamisessä on paljon konventioita. Mielestäni niitä pitää noudattaa - tieteellisessä kirjoittamisessa. Somessa tai anonyymillä keskustelupalstalla kirjoittelulla ei ole yhtään mitään tekemistä tieteellisen kirjoittamisen kanssa. Elämäkerta voi sen sijaan olla jo hyvinkin lähellä akateemista tekstiä (voi toki olla olemattakin). En väittänyt absurdiksi konventioita sinänsä, vaan sitä, että niitä pitäisi muka noudattaa keskustelupalstalla, kun samaan aikaan esim. kirjoissa tai artikkeleissa voi vedellä vähän fiiliksen mukaan. Esim. käyttää etunimeä, kun tuntuu, että on riittävän lähellä kirjoituksensa kohdetta.

En näe, mikä tuossa antamassani Hesari-esimerkissä perustelisi pelkän etunimen käytön. Ja ei, minäkään en ole koskaan nähnyt Hesarin kirjoittavan, että "Jari on parantanut otettaan..." tai vaikka "Kerta toisensa jälkeen Jean kuitenkin palasi uskollisena odottavan Ainon luo". Koska kuten alunperinkin sanoin, miehistä tupataan kirjoittamaan sukunimellä niissäkin yhteyksissä, joissa naisista käytetään etunimeä. Ks. esim. "Sodan jälkeen Tove löysi rakkauden samaan sukupuoleen..." aiemmin linkkaamassani Hesarin jutussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anne Vuori-Kemilä, Mustaa jäätä

Tämän syksyn Finladia-ehdokas. Onpa hyvä! Yllätyin, kun en ole tämän kirjailija kirjoja ennen lukenut. Kirja kertoo erilaisuuden vaikutuksesta ihmiseen itseensä ja ympäristöön. Ajasta, jolloin sai rakastaa vain eri sukupuolta, olla äiti vain, jos on miehen kanssa aviossa. Pikkupojan silmin ihmisyys on kuitenkin kiinni hyvyydestä.  Kannattaa lukea. Tasoissa Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -kirjan kanssa  kanssa, jopa yli.

Hui miten huonot arvostelut tämä kirja oli saanut Hesarin Antti Majanderilta.

Arvostelun otsikkona oli:

Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden joukossa on yksi, joka ei sinne kuulu, arvioi HS:n kriitikko: ”Asetelmallisuudessaan jäykkää ja vanhakantaisen ylitunteellista kerrontaa”

Kauheaa olisi kirjailijana lukea tällaista kritiikkiä. Aika kovapäinen täytyy olla, ettei tällainen palaute ottaisi itsetunnon päälle. Toisaalta lukijoita on moneksi ja ainakaan itse en anna yksittäisen kriitikon mielipiteiden vaikuttaa omiin lukuvalintoihin.

Ehkä kirja koskettaa vain naisia äitiyden vuoksi, ja Antti ei ymmärtänyt kirjan syvintä olemusta siksi. Toki empaattinen ja laajasti ajatteleva mieskin siihen voi pystyä.  Se Antille  annettakoon anteeksi. Tv Äiti, mummo ja kirjallisuudesta gradun tehnyt suurlukija, joka piti kirjasta äärettömän paljon.

Viittasitko sinä gradussakin referoimiisi kirjoittajiin etunimellä?

Minua kiinnostaa todella, voiko yksikään naisen kirjoittama kirja olla oikeasti huono. Onko se mahdollista, vai onko kaikki naisten kirjoittamisen teosten kritisointi automaattisesti setämieskritiikkiä ja johtuuko negatiivinen arvostelu vain siitä, että mies ei voi koskaan ymmärtää naisen sielunelämää?

Katsos kun minä olen sen verran iäkkäämpi jo, että voi Anttia sanoa Antiksi.

Kirja on hyvä. Siinä on tasoja, jotka aukeavat ehkä vain samaa kokeneille. Mies ei voi ymmärtää äidin tuskaa, kun hän joutuu hylkäämään synnyttämänsä lapsen. Tunne äidin, joka vielä 70 vuotta tapahtuneen jälkeen  ajatteli tuota lastaan. Se oli ysikymppisen naisen elämän suurin suru. Se tuska on kirjassa hyvin kuvattu. Myös erilaisuus ja lapsen näkökulma siihen on taitavasti kirjoitettu.

Setämieskritiikkiä on aina ollut. Salanimellä ovat joutuneet monet naiset kirjoittamaan. Ehkä siinä on perää. Ehkä nainen nähdään edelleen vain "tunteikkaana höpsönä". Kovinpa herkästi Antti tai joku muu setä ottaa itse kritiikin vastaan. Eikö rakentava palaute omasta työstä ole aina hyväksi? Myös kriitikolle.

Ei ikä oikeuta nimittämään ketään julkisesti pelkällä etunimellä. Eihän Majanderkaan Sivuhenkilö tai Rakkaudenhirviö -kritiikeissään kirjoita Saarasta ja Saaran teoksesta, vaikka Turunen on Majanderia paljon nuorempi. Julkisesti kirjoitettaessa osoittaa edes alkeellista kunnioitusta, kun nimittää ihmistä koko nimellä tai sukunimellä. Emme ole kaikki keskenämme tuttuja Antteja, Reinoja ja Saaroja vaan. Sukunimi spesifioi henkilön paremmin.

En ole lukenut Mustaa jäätä, joten en tiedä, yhdynkö Majanderin vai sinun näkemykseesi kirjasta. Myönnän, että setämieskritiikkiä on ollut ja on edelleen. Kaikkea kritiikkiä ei voi kuitenkaan mitätöidä setämieskritiikiksi. Mustan jään kirjoittajalla on sen verran elämänkokemusta, että hän tuskin niin tekeekään, mutta esimerkiksi Turunen on näin tehnyt.

Kielteisen arvostelun saaminen murskaa varmasti hetkeksi kirjailijan, mutta se, että edes tulee arvostelluksi, on jo sinänsä kohteliaisuus. Aivan mitäänsanomattomia tekeleitä eivät valtakunnan huiput edes arvostele. Niinpä kritiikki kannattaa yrittää sulatellen ottaa vastaan.

Tulee olemaan mielenkiintoista lukea Musta jää ja nähdä, miten sen koen. Kriitikolla on kuitenkin oikeus sanoa sanansa, vaikka jyrkkäkin. Se on hänen tehtävänsä.

Keskustelupalstalla voi Anttia kutsua Antiksi. Lehden kirjallisuuskritiikki tai yliopiston esseet ja opinnäytetyöt on ihan eri juttu.

Ap

No eipä etunimittely ole tällaisessa kirjallisuusketjussa kovin tyylikästä, vaikka se kuinka olisi jossain höpösomesovelluksissa tapana nykyään. Yleensä kirjalliset ihmiset ymmärtävät tyylin merkityksen. Antteja on niin paljon Reinistä Rinteeseen, että välillä ei tiedä kenestä puhutaan, ellei mene monta sivua taaksepäin jossain ketjussa.

Ohis, mutta etunimittelyä harrastetaan kyllä paljon näkyvämmilläkin paikoilla kuin keskustelupalstat. Esim. jos miehestä tehdään elämäkertaelokuva, niin sen nimeksi laitetaan miehen sukunimi tai koko nimi (esim. Sibelius, Tolkien, Nurejev - The White Crow,, Aleksis Kiven elämä jne.). Naisen kohdalla on ihan ok laittaa pelkkä etunimi (esim. Tove, Helene, Vita & Virginia). Voisitteko kuvitella, että esim. Mannerheim-elokuvan nimeksi olisi laitettu "Carl"?

Samoin ihan lehtijutuissa ja elämäkerroissa naisista voidaan kirjoittaa etunimellä. Tuttavallisesti "Tove teki sitä ja tätä... Tovelle oli tärkeää..." vaikka puhuja/kirjoittaja ei olisi eläissään tavannut henkilöä, josta puhuu. Näköjään voidaan myös käyttää etunimeä ja sukunimeä sekaisin, esim. tässä: https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002689699.html 

Miehistä puhutaan sukunimellä, eikä tyyliin "Palattuaan rintamalta Väinöllä oli monta tarinaa kerrottavana."

***

Aloitin juuri sarjakuvateoksen "La Divina Comedia de Oscar Wilde", käsittelee Wilden elämän viimeisiä aikoja Pariisissa vankilatuomion jälkeen. Visuaalisesti hieno, maalauksellisella tyylillä tehty. Wilde ei ole mulle kovin tuttu, olen tainnut lukea vain näytelmän "The Importance of Being Earnest", ja siitäkin on vuosia.

Totta kai elämäkerroissa ja elämäkerrallisissa elokuvissa käytetään henkilöstä etunimeä, täytyyhän hänen elämäänsä kuvata siltäkin osin. Mutta kun tämä etunimittely on mennyt niin pitkälle, että opiskelijat kirjoittavat tenttivastauksiinsa, miten John ammuttiin Dallasissa, ja Martinilla oli unelma. Eihän ne raasut osaa, kun some on täynnä tätä sekoilua.

En ymmärrä, mitä tarkoitat tällä? En näe mitään syytä, miksi esim. Tove Janssonista kertova elämäkerta kertoisi Janssonista vähämmän, jos elämäkerturi kirjoittaisi "Jansson löysi uuden suunnan taiteellisessa työssään vuonna XXXX." vs. "Tove löysi...". Ja edelleen, olen siinä käsityksessä, että aika todennäköisesti miehen kohdalla kirjoitettaisiin lähinnä sukunimellä - jääkö siinä sitten jotain uupumaan?

Olen myös sitä mieltä, että on absurdia, että säännöt nimen käyttämisestä ovat tiukemmat tenttivastauksissa, somessa ja anonyymeillä keskustelupalstoilla kuin esim. Hesarin kulttuurisivujen kirja-arvosteluissa. Etunimeä voi käyttää jälkimmäisessä, mutta ei ensimmäisissä, koska se ei ole "tyylikästä"? Oletan kuitenkin, että meidän täytyy tässä nyt vain hyväksyä, että olemme eri mieltä.

Mutta joo, Carl Gustav Emil olis kieltämättä aika vinkeä elokuvannimi!

En pidä hyviä vakiintuneita tapoja absurdeina. Onhan tieteellisessä kirjoittamisessa paljon muitakin konventioita. Pitäisikö niistä sitten kaikista luopua, ettei kukaan joutuisi kokemaan rajoittavia sääntöjä kirjoittamisessaan?

Minusta etunimittely julkisesti on yksinkertaisesti vain huonoa käytöstä. En pidä siitäkään, että Posti lähestyy minua kirjeellä, joka alkaa: Hei Tiina! En ole mikään Tiina Postille, en ole tehnyt heidän kanssaan sinunkauppoja enkä kaipaa tuollaista ontuvaa tuttavallisuutta kasvottoman organisaation kanssa. Kyse on tyylistä ja hyvistä tavoista.

Tuota Hesarin kulttuurisivujen arvostelua en ymmärtänyt. Kyllä siellä yleensä mainitaan ihmiset koko nimellä tai sukunimellä, mutta jos viitataan etunimellä, siihen on tyylillinen, esimerkiksi teoksen sisällöstä lähtevä peruste. Esimerkiksi että kirjailija on kirjoittanut autofiktiota, ja kritiikissä tehdään ero todellisen maailman kirjailija Rosenlundin ja autofiktioon kirjoittautuvan Matiaksen välille (tämä esimerkki on itse keksimäni.) En ole koskaan nähnyt, että Hesarissa kirjoitettaisiin vaikkapa Tervon uusimmasta: "Jari on parantanut otettaan sitten viime teoksensa.."

Kyllä, tieteellisessä kirjoittamisessä on paljon konventioita. Mielestäni niitä pitää noudattaa - tieteellisessä kirjoittamisessa. Somessa tai anonyymillä keskustelupalstalla kirjoittelulla ei ole yhtään mitään tekemistä tieteellisen kirjoittamisen kanssa. Elämäkerta voi sen sijaan olla jo hyvinkin lähellä akateemista tekstiä (voi toki olla olemattakin). En väittänyt absurdiksi konventioita sinänsä, vaan sitä, että niitä pitäisi muka noudattaa keskustelupalstalla, kun samaan aikaan esim. kirjoissa tai artikkeleissa voi vedellä vähän fiiliksen mukaan. Esim. käyttää etunimeä, kun tuntuu, että on riittävän lähellä kirjoituksensa kohdetta.

En näe, mikä tuossa antamassani Hesari-esimerkissä perustelisi pelkän etunimen käytön. Ja ei, minäkään en ole koskaan nähnyt Hesarin kirjoittavan, että "Jari on parantanut otettaan..." tai vaikka "Kerta toisensa jälkeen Jean kuitenkin palasi uskollisena odottavan Ainon luo". Koska kuten alunperinkin sanoin, miehistä tupataan kirjoittamaan sukunimellä niissäkin yhteyksissä, joissa naisista käytetään etunimeä. Ks. esim. "Sodan jälkeen Tove löysi rakkauden samaan sukupuoleen..." aiemmin linkkaamassani Hesarin jutussa.

Ymmärrän hyvin etu- ja sukunimen vaihtelun tuossa Hesarin jutussa, sillä siinähän osin referoidaan tuota elämäkertaa ja niin ollen elämäkerta puhuu jutussa. Täysin luontevaa.

Keskustelupalsta-asiaan vastasinkin jo. Tietenkään somessa ei ole pakko kirjoittaa kirjailijoista sukunimellä, mutta outoa etunimittely on, jos kyse on kuitenkin kirjallisuudesta kiinnostuneista henkilöistä, joiden luulisi jonkin verran seuraavan yleistä keskustelua kirjallisuudesta ja ymmärtävän tyylin päälle. On vaikea pitää kirjallisesti sivistyneenä ihmistä, joka kirjoittaa, että Donnan viimeisin teos Tikli ei ollut yhtä hyvä kuin Pieni ystävä, tai että Johnin nyrkkeilyaiheinen romaani oli aikoinaan suosittu. Tai että Jennin toimittama Katso pohjoista taivasta on huikea kokoelma suomalaisia runoja Kyseessä siis Tartt, Irving ja Haukio.

On vaikea pitää ihmistä kirjallisesti sivistyneenä, jos hän johnittelee ja jennittelee.

Eiköhän tämä riitä tästä aiheesta. Kantaani en muuta: kielenkäyttö kertoo sivistyksestä tai sen puutteesta.

mulla on lentokone kirja kesken ne on mukavaa luettavaa

Steven Rowley - Lily ja mustekala

Mäyräkoira-Lilyn otsasta löytyy "mustekala", joka ei päästä irti, mutta Tedkään ei haluaisi päästää irti lemmikistään. Odotettavissa lienee kyyneliä.

Hannes Hyvösen Häkissä.