Lue keskustelun säännöt.
Kriisiavusta kehotetaan vaan jaksamaan
07.08.2018 |
Soitin kriisiapuun.Kerroin asiani.Tietyn ajan päästä sanottiin,että aika loppuu (vaikka olis ollut puhuttavaa) ja sanottiin ,että soita uudestaan jos tilanne ei parane. Mitä vittua? Etukäteenkään
tai kesken puhelunkaan ei sanottu,että puheaika rajattu. Puhelun lopuks toivotettiin soittamaan uudestaan samaan numeroon,jos tarvii.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos et kuormita kriisiapua vaan otat vastuun omasta elämästä? Lopetat sen itkemisen ja lähdet ystävien kanssa leffaan + syömään. Käyt salilla jossain mukavassa jumpassa? Ei kaikki voi aina mennä sinun itkun mukaan.
Jos ei ole henkisiä voimia edes siivota, mennä suihkuun tai harjata hiuksia niin miten siinä lähdet johonkin elokuviin että hiphei ja elämä on laiffii ?! Eikä kaikilla ole niitä ystäviä. Idiootti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverilleni oli psyk. sairaanhoitaja sanonut, että "en minä kyllä ymmärrä mitä mielekkyyttä on jatkaa näita käyntejä, kun ei näistä tunnu sinulle apua olevan" Pian tuon jälkeen kaveri teki lopullisen ratkaisun :(
Kaverlla oli siis ollut vaikea masennus tuossa vaiheessa 5 vuotta, minä olin käynyt kaupassa ja siivoamassa kissanvessaa ym kun kaverista ei siihen ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos et kuormita kriisiapua vaan otat vastuun omasta elämästä? Lopetat sen itkemisen ja lähdet ystävien kanssa leffaan + syömään. Käyt salilla jossain mukavassa jumpassa? Ei kaikki voi aina mennä sinun itkun mukaan.
Jos ei ole henkisiä voimia edes siivota, mennä suihkuun tai harjata hiuksia niin miten siinä lähdet johonkin elokuviin että hiphei ja elämä on laiffii ?! Eikä kaikilla ole niitä ystäviä. Idiootti.
Ei ne sinua tule suihkuun viemään, ja jos siellä on pitkät jonot ja olet jo pitkään itkenyt suihkuttomuuttasi, pitää vastata välillä muillekin.
Vierailija kirjoitti:
Kerran olen soittanut itsekin kriisipuhelimeen (olin ihan itsemurhan partaalla ja niin epätoivoinen, että tuli soitettua.) Nainen, joka vastasi, alkoi selittää omasta narsistiäidistään ja oletti automaattisesti että olen jokin narsistin uhri (en ole.) Voi luoja mitä tyyppejä siellä vastailee puhelimeen...
Mulla sama kokemus, paitsi että oltiin kasvokkain ja vastapuoli oli koulutettu psykologi :D nyt jo naurattaa mutta silloin itketti.
Enkä uskalla enää mennä psykologille vaikka tarvetta olisi.
Kriisipuhelimet on kuormitettuja ja käsittääkseni toimii vapaaehtoisvoimin.
Varmaan tilanne paranisi, jos luurin päähän saataisiin aitoja ammattilaisia ja palkka sen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaverilleni oli psyk. sairaanhoitaja sanonut, että "en minä kyllä ymmärrä mitä mielekkyyttä on jatkaa näita käyntejä, kun ei näistä tunnu sinulle apua olevan" Pian tuon jälkeen kaveri teki lopullisen ratkaisun :(
Kaverlla oli siis ollut vaikea masennus tuossa vaiheessa 5 vuotta, minä olin käynyt kaupassa ja siivoamassa kissanvessaa ym kun kaverista ei siihen ollut.
Minulla oli tuollainen psykiatri. Lopetin käynnit poliklinikalla kokonaan. Sitten menikin monta vuotta ennen kuin uudelleen kykenin hakemaan itselleni apua. Samat ongelmat olivat silloin yhä päällä. Onneksi sain paremman psykiatrin toisella kertaa.
Ei se osastohoito mikään ratkaisu ole, jos on toimintakykyä jäljellä. Se ei itse asiassa kovinkaan monta ihmistä hyödytä millään tavoin ( jos ei ole psykoosissa). Ei se elämän kokonaisuus ja vuosien ongelmat ratkea sillä, että makaat osastolla sängyssä ja saat lääkkeitä. Ihan samaan tulokseen pääsee avohoidolla, jos ei ole itselleen tai muille vaarallinen. Itse asiassa laitostuminen tapahtuu vain ja odotukset ovat ylisuuret ja luullaan että nyt kaikki ratkeaa kun " päästään osastolle". Lullaan, että taivaat aukeaa jos saadaan olla 6 vrk sisällä osastolla. Ei se ole mikään taikasauvan heilautus eikä muuta omaa asennetta, masennusta tms mihinkään. Ei siellä koko aikaa joku sinua terapoi. Tärkeintä on oikea lääkitys, sitoutuminen hoitoon ja riittävä avohoito ja uudenlainen asennoituminen omiin ongelmiin. Moni jättää lääkkeet kesken, kun muutaman viikon ajan särkee päätä tai närästää ja sitten itketään kun ei saada apua mistään.
t. psyk. sh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se osastohoito mikään ratkaisu ole, jos on toimintakykyä jäljellä. Se ei itse asiassa kovinkaan monta ihmistä hyödytä millään tavoin ( jos ei ole psykoosissa). Ei se elämän kokonaisuus ja vuosien ongelmat ratkea sillä, että makaat osastolla sängyssä ja saat lääkkeitä. Ihan samaan tulokseen pääsee avohoidolla, jos ei ole itselleen tai muille vaarallinen. Itse asiassa laitostuminen tapahtuu vain ja odotukset ovat ylisuuret ja luullaan että nyt kaikki ratkeaa kun " päästään osastolle". Lullaan, että taivaat aukeaa jos saadaan olla 6 vrk sisällä osastolla. Ei se ole mikään taikasauvan heilautus eikä muuta omaa asennetta, masennusta tms mihinkään. Ei siellä koko aikaa joku sinua terapoi. Tärkeintä on oikea lääkitys, sitoutuminen hoitoon ja riittävä avohoito ja uudenlainen asennoituminen omiin ongelmiin. Moni jättää lääkkeet kesken, kun muutaman viikon ajan särkee päätä tai närästää ja sitten itketään kun ei saada apua mistään.
t. psyk. sh
Osastohoidosta voi silti saada se tarttumapinnan normaaliin arkeen ja rutiineihin, jotka jo osaltaan voivat helpottaa.
Tärkeintähän olisi myös löytää kuntoutujan kanssa niitä sisäisiä motivaationlähteitä kuntoutumiseen. Eikä niin, että tylysti lääkkeet kouraan ja saatesanoin "kuntoutuminen on sun omalla vastuulla".
Vierailija kirjoitti:
Kaverilleni oli psyk. sairaanhoitaja sanonut, että "en minä kyllä ymmärrä mitä mielekkyyttä on jatkaa näita käyntejä, kun ei näistä tunnu sinulle apua olevan" Pian tuon jälkeen kaveri teki lopullisen ratkaisun :(
Kaverlla oli siis ollut vaikea masennus tuossa vaiheessa 5 vuotta, minä olin käynyt kaupassa ja siivoamassa kissanvessaa ym kun kaverista ei siihen ollut.
Pakko sanoa, että lähipiirissä ne, jotka ovat tarvinneet henkisen puolen kanssa apua, eivät hae sitä koska tietävät pääsevänsä vain psykiatriselle sairaanhoitajalle.
Kun ovat siis käyneet jo näillä, ja todenneet olevan yhtä tyhjän kanssa. Ei mitään sellaista, mitä ei olisi voinut saada vaikka naapurin kanssa jutellessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se osastohoito mikään ratkaisu ole, jos on toimintakykyä jäljellä. Se ei itse asiassa kovinkaan monta ihmistä hyödytä millään tavoin ( jos ei ole psykoosissa). Ei se elämän kokonaisuus ja vuosien ongelmat ratkea sillä, että makaat osastolla sängyssä ja saat lääkkeitä. Ihan samaan tulokseen pääsee avohoidolla, jos ei ole itselleen tai muille vaarallinen. Itse asiassa laitostuminen tapahtuu vain ja odotukset ovat ylisuuret ja luullaan että nyt kaikki ratkeaa kun " päästään osastolle". Lullaan, että taivaat aukeaa jos saadaan olla 6 vrk sisällä osastolla. Ei se ole mikään taikasauvan heilautus eikä muuta omaa asennetta, masennusta tms mihinkään. Ei siellä koko aikaa joku sinua terapoi. Tärkeintä on oikea lääkitys, sitoutuminen hoitoon ja riittävä avohoito ja uudenlainen asennoituminen omiin ongelmiin. Moni jättää lääkkeet kesken, kun muutaman viikon ajan särkee päätä tai närästää ja sitten itketään kun ei saada apua mistään.
t. psyk. sh
Noinhan se on. Kriisipuhelin kai on akuuttiin kriisiin, ei se millään vuosia kestänyttä masennusta korjaa, vaikka kuinka siellä joku jaksaisi kuunnella miten ei jaksa mennä suihkuunkaan. Ja siellä on muita jonossa, ehkä joltakin kuoli eilen lapsi, puoliso jne.
Vierailija kirjoitti:
Ei se osastohoito mikään ratkaisu ole, jos on toimintakykyä jäljellä. Se ei itse asiassa kovinkaan monta ihmistä hyödytä millään tavoin ( jos ei ole psykoosissa). Ei se elämän kokonaisuus ja vuosien ongelmat ratkea sillä, että makaat osastolla sängyssä ja saat lääkkeitä. Ihan samaan tulokseen pääsee avohoidolla, jos ei ole itselleen tai muille vaarallinen. Itse asiassa laitostuminen tapahtuu vain ja odotukset ovat ylisuuret ja luullaan että nyt kaikki ratkeaa kun " päästään osastolle". Lullaan, että taivaat aukeaa jos saadaan olla 6 vrk sisällä osastolla. Ei se ole mikään taikasauvan heilautus eikä muuta omaa asennetta, masennusta tms mihinkään. Ei siellä koko aikaa joku sinua terapoi. Tärkeintä on oikea lääkitys, sitoutuminen hoitoon ja riittävä avohoito ja uudenlainen asennoituminen omiin ongelmiin. Moni jättää lääkkeet kesken, kun muutaman viikon ajan särkee päätä tai närästää ja sitten itketään kun ei saada apua mistään.
t. psyk. sh
Mainitsit RIITTÄVÄN avohoidon tukitoimet. Katsos kun ne eivät ole riittävät, käsittääkseni missään päin tätä maata tätä nykyä.
Ps. Oletko ihan täysi idiootti? Luuletko, että kukaan haluaa osastohoitoon teidän leipiintyneiden hoitsujen/lääkärien armoille? "Ei sinua koko ajan joku siellä terapoi." Voi luoja, kun sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen jouduin osastolle: näin lääkärin kerran viikossa, joku aivan helvetin tyly hoitaja iski tarjottimen eteen pari kertaa päivässä ja ilmoitti että "TÄÄ EI OLE MIKÄÄN HOTELLI!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverilleni oli psyk. sairaanhoitaja sanonut, että "en minä kyllä ymmärrä mitä mielekkyyttä on jatkaa näita käyntejä, kun ei näistä tunnu sinulle apua olevan" Pian tuon jälkeen kaveri teki lopullisen ratkaisun :(
Kaverlla oli siis ollut vaikea masennus tuossa vaiheessa 5 vuotta, minä olin käynyt kaupassa ja siivoamassa kissanvessaa ym kun kaverista ei siihen ollut.
Pakko sanoa, että lähipiirissä ne, jotka ovat tarvinneet henkisen puolen kanssa apua, eivät hae sitä koska tietävät pääsevänsä vain psykiatriselle sairaanhoitajalle.
Kun ovat siis käyneet jo näillä, ja todenneet olevan yhtä tyhjän kanssa. Ei mitään sellaista, mitä ei olisi voinut saada vaikka naapurin kanssa jutellessa.
No mitä sen puhumisen tulisi muuttaa? Velat saataviksi, työttömyys työksi, antaa nuoruutta ja kauneutta, puolison? Odotukset on epärealistisia.
Olen töissä psyk. alalla, teen siis vastaanottotyötä. Meillä on työnantajan taholta tarkkaan määritelty, että montako käyntiä saa yhdelle asiakkaalle antaa ja montako minuuttia se yksi käynti saa kestää. Jos rikon tätä määräystä, joudun pomon puhutteluun. Eli kyllä se monesti on niin, että ei ole mahdollista auttaa vaikka haluaisi, koska käyntiajat on niin rajattuja. Minä tosin kerron tämän asiakkaalle jo heti alussa, ja varmistan, että hän ymmärtää, että käyntejä voi olla maksimissaan x kertaa ja ne kestää x minuuttia / tuntia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
O kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se osastohoito mikään ratkaisu ole, jos on toimintakykyä jäljellä. Se ei itse asiassa kovinkaan monta ihmistä hyödytä millään tavoin ( jos ei ole psykoosissa). Ei se elämän kokonaisuus ja vuosien ongelmat ratkea sillä, että makaat osastolla sängyssä ja saat lääkkeitä. Ihan samaan tulokseen pääsee avohoidolla, jos ei ole itselleen tai muille vaarallinen. Itse asiassa laitostuminen tapahtuu vain ja odotukset ovat ylisuuret ja luullaan että nyt kaikki ratkeaa kun " päästään osastolle". Lullaan, että taivaat aukeaa jos saadaan olla 6 vrk sisällä osastolla. Ei se ole mikään taikasauvan heilautus eikä muuta omaa asennetta, masennusta tms mihinkään. Ei siellä koko aikaa joku sinua terapoi. Tärkeintä on oikea lääkitys, sitoutuminen hoitoon ja riittävä avohoito ja uudenlainen asennoituminen omiin ongelmiin. Moni jättää lääkkeet kesken, kun muutaman viikon ajan särkee päätä tai närästää ja sitten itketään kun ei saada apua mistään.
t. psyk. sh
Mainitsit RIITTÄVÄN avohoidon tukitoimet. Katsos kun ne eivät ole riittävät, käsittääkseni missään päin tätä maata tätä nykyä.
Ps. Oletko ihan täysi idiootti? Luuletko, että kukaan haluaa osastohoitoon teidän leipiintyneiden hoitsujen/lääkärien armoille? "Ei sinua koko ajan joku siellä terapoi." Voi luoja, kun sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen jouduin osastolle: näin lääkärin kerran viikossa, joku aivan helvetin tyly hoitaja iski tarjottimen eteen pari kertaa päivässä ja ilmoitti että "TÄÄ EI OLE MIKÄÄN HOTELLI!"
Potilaitakin on joka jonoon, eikö se yksikin bloginpitäjä kovasti hehkutellut osastoa jonkinlaisena hemmottelulomana irti arjesta? Apua osastohoidosta on sellaiselle, joka on niin psykoosissa ettei ole turvallinen itselleen tai ympäristölleen, siellä saadaan lääkitys alkuun ja usein tilanne rauhoittumaan. Eihän masennus sairaalassa makaamalla millään voikaan parantua.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen saanut apua kun 112 soittanut. Päivystäjä juttelee jonkun aikaa ja sitten sanoo, että laittaa ambulanssin tulemaan ja onko asuntooni vapaa pääsy? Voinko tulla aukaisemaan alaoven? Sitten on kulunut vartti ja ensihoitajat ovat soittaneet minulle tuntemattomasta numerosta. Juttelua ambulanssissa ja sitten päivystykseen.
Kuulostaa joltain sadulta koska apua et saa ja fakta on ettei ambulanssia laiteta jos on henkisesti paha olla. Ohjeistus on kehoittaa menemään seuraavana päivänä terveyskeskukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverilleni oli psyk. sairaanhoitaja sanonut, että "en minä kyllä ymmärrä mitä mielekkyyttä on jatkaa näita käyntejä, kun ei näistä tunnu sinulle apua olevan" Pian tuon jälkeen kaveri teki lopullisen ratkaisun :(
Kaverlla oli siis ollut vaikea masennus tuossa vaiheessa 5 vuotta, minä olin käynyt kaupassa ja siivoamassa kissanvessaa ym kun kaverista ei siihen ollut.
Pakko sanoa, että lähipiirissä ne, jotka ovat tarvinneet henkisen puolen kanssa apua, eivät hae sitä koska tietävät pääsevänsä vain psykiatriselle sairaanhoitajalle.
Kun ovat siis käyneet jo näillä, ja todenneet olevan yhtä tyhjän kanssa. Ei mitään sellaista, mitä ei olisi voinut saada vaikka naapurin kanssa jutellessa.No mitä sen puhumisen tulisi muuttaa? Velat saataviksi, työttömyys työksi, antaa nuoruutta ja kauneutta, puolison? Odotukset on epärealistisia.
Asenne näyttää ainakin olevan se, ettei edes kiinnosta auttaa, sinulla siis.
Näissä tuntemissani tapauksissa kyse on ollut mm. uupumisesta, ja vastaanotto on ollut tyyliä "no höh, koita jaksaa".
Mitä arvoa ne sh-käynnit muuten edes antaa, jos sieltä ei ole tarkoituskaan saada mitään apua? Neuvotaanko esim. noissa velka-asioissa mitenkään kongreettisesti velkaneuvonnan puoleen tms?
Mitä järkeä koko psyk.sh -vastaanotoissa edes on, jos saman voisi hoitaa vaikka tavallinen kadunmies?
No, kuka kuvitelee että ongelmat ratkeavat yhdellä puhelinsoitolla? No uskovaiset ehkä, mutta ei iso j koskaan esim. rästilaskuja oo maksanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverilleni oli psyk. sairaanhoitaja sanonut, että "en minä kyllä ymmärrä mitä mielekkyyttä on jatkaa näita käyntejä, kun ei näistä tunnu sinulle apua olevan" Pian tuon jälkeen kaveri teki lopullisen ratkaisun :(
Kaverlla oli siis ollut vaikea masennus tuossa vaiheessa 5 vuotta, minä olin käynyt kaupassa ja siivoamassa kissanvessaa ym kun kaverista ei siihen ollut.
Pakko sanoa, että lähipiirissä ne, jotka ovat tarvinneet henkisen puolen kanssa apua, eivät hae sitä koska tietävät pääsevänsä vain psykiatriselle sairaanhoitajalle.
Kun ovat siis käyneet jo näillä, ja todenneet olevan yhtä tyhjän kanssa. Ei mitään sellaista, mitä ei olisi voinut saada vaikka naapurin kanssa jutellessa.No mitä sen puhumisen tulisi muuttaa? Velat saataviksi, työttömyys työksi, antaa nuoruutta ja kauneutta, puolison? Odotukset on epärealistisia.
Surkuhupaisaa, kun on seurannut palstan sh vs sosionomi -keskusteluja, joissa psyk.sh:t kertoneet olevansa raudankovia psykiatrian ammattilaisia, jotka vievät sosionomien työt.
Ja sitten taas kun joku kertoo, että psyk.sh käynnit olleet yhtä tyhjän kanssa, niin syy on asiakkaan epärealistisissa odotuksissa 👍
Missä siis se niin paljon puhuttu ammattitaito on?
En ole ikinä käynyt missään salilla, enkä mene. Sinne pillunhajuun minua ei saa kirveelläkään.
Kun on ruuhkaa, on pakko priorisoida. Kriisiapua tarvisee myös kun on juuri löytänyt puolisonsa kuolleena, ottanut selkäänsä puolisolta tai tullut vaikkapa raiskatuksi.