Mielipiteitä?? Pikkuveli puolen mummo hermostunut äidilleni
Eli tosiaa vähän taustoja ekana kerron.
Äidilläni on toinen lapsi eli minun pikkuveli mutta pikkuveljellä ja minulla on eri isä.
Alussa ennen pikkuveljeni syntyä asuttiin kaikki yhdessä jne, välit kaikkiin perheisiin olivat todella hyvät ja varsinkin tämän minun pikkuveljen isomummon kanssa. Mutta sitten lopulta pari vuotta myöhemmin äitini ja pikkuveljeni isä erosivat. Nyt tämä pikkuveljen isomummo vihaa äitiäni koska jätti tämän lapsen isän... Eron syy oli se että isä ei enään ollut kodintöissä mukana ollenkaan ja oli aina vaan kaljatölkki kädessä ja tietokoneen äärellä eikä auttanut äitiäni lainkaa, ymmärrän hyvin miksi ero tuli.
Joten pikkuveljen isomummo on nyt vihainen äidilleni. Ei auta äitiäni millään tavalla esim jos äidillä joku tapaaminen jossai mihin ei voi viedä lasta mukana niin isomummo ei ota sitä hoitoon koska hän ei halua auttaa äitiäni kun jätti lapsen isän... nyt pikkuveljeni on 6v ja alottaa tuleval viikolla alakoulun ekaa kertaa mutta me oltiin perheen kanssa (minä, äiti ja pikkuveljeni) että menisimme espanjaan matkalle. Löydettii todella hyvä tarjous ja ostettiin samalla liput. Mutta lähtö on samana päivänä mitä silloin kun pikkuveljeni kiulu alkaisi. Nyt tämä isomummo on hermostunut sen takia... tiedämme että joo se oli kaikiasta parasta jos ekat päivät olisi koulussa kun alkaisi mutta nyt ei voi lentoa siirtää myöhemmäksi. Reissu kestää 1vko.
Joten onko tämä teidän mielestänne oikein että isomummo hermoilee ja on kiukkuinen äidilleni koko ajan? minun äitini on ollut koko aika hänelle todella ystävällinen eikä ikinä aukonut hänelle mitään.
En tiiä että johtuuko käytös myös sentakia kun äitini on venäläinen? Äidillä ei mitään vihaa ole kellekkään vaan hän on juuri kaikille tosella ystävällinen..
Mitä voimme tehdä oikein asialle kun pikkuveljem isomummo koko aina vaan on negatiivinen äidilleni jne... :/
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Onko koulu antanut luvan poissaololle? Jos oppilas ei ole sairas, vanhempien täytyy anoa poissaoloa. En usko, että mikään koulu antaa lomaa ekaluokkalaiselle ensimmäisellä viikolla. Lastensuojeluilmoitus tuosta pitäisi tehdä. Äitisi on itsekäs.
On antanut.
Huolestunut isosisko kirjoitti:

Viikon poissaolo koulusta ei haittaa, jos asiasta ilmoitetaan koululle. Mummo
menettelee väärin, kun on katkaisemassa poikaan välit. Venäläiset naiset ovat hyvin sitoutuneita lapsiinsa. Menkää lomalle ja nauttikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt harvinaisen typerää olla pois lomamatkan takia ekalla viikolla. Ekalla viikolla opetellaan koulun käytäntöjä ja ryhmäydytään. Eikä siihen paljoa auta, että on keväällä nähnyt luokkalaisensa ja tuntee puolet. Ikävää lapsen kannalta, sen lomamatkan olis voinu tehdä myöhemmin, ekaa viikkoa koulussa ei tule enää koskaan. Ymmärrän mummoa, hän pelkää lapsen jäävän ulkopuoliseksi. Ja tietää, että tämä menettää ekojen päivien tunnelman. Ja kaikki vaan siksi, että mamman pitää päästä lomailemaan miettimättä yhtään ajankohtaa. Olis ihan sallittua miettiä välillä muitakin kuin itseään.
Mitäs sinä kateellinen siitä huolehdit.
Kateus on todennäköisesti syy siihen, miksi tähän tilanteeseen on jouduttu. Mulla on yksi tuttu venäläisäiti. Hän kertoi, että hänelle on tärkeää, että lapsi pääsee etelänlomalle ennen koulun alkua. Perusteluna oli se, että lapsi on muita huonompi, jos ei ole matkustanut. Jonkinlainen statuskysymys siis.
No hänellä on sitten erillainen tärkeys prioriteetti mitä minun öidillä ja mitä yleensä kaikilla ihmisillä. Jokainen vanhempi kasvattaa lasta miten itse haluaa tietenkin järjellä :)
Koulun aloitus on iso, odotettu asia lapselle. Itse jättäisin mieluummin matkan väliin kuin lähtisin tuolloin matkalle. En ymmärrä, miksi matka tuona ajankohtana menee prioriteeteissä yli lapsen koulunaloituksen. Matkan näkeminen statuskysymyksenä tekee sen ymmärrettäväksi. Jos kyse ei ole statuksesta, niin mistä on kyse? Nyt on ollut niin lämmin kesä Suomessa, ettei säidenkään takia ole mitään syytä matkustaa.
Mitä ihmettä? Vieläkö äitisi tarvitsee sinun 18v? ja 6v hoitoapua ja vielä isomummilta, kun olet kolmannessa polvessa hänen jälkeläisiään.
Missä on äitisi puoleinen mummi ja isomummi?
Yleensä isomummit tuppaavat olemaan 85-100v ja hänen pitäisi vielä hoitaa lastenlastenlapsiaan?
Ja mitä sun äiti tekee, jos ei jaksa huolehtia 6v ja jos 18v olet jo täysi-ikäinen, niin miksi sinä et auta äitiäsi, vaan vanhojen ja sairauden pitäisi se tehdä.
Kyllä tään täytyy olla provo, kuka edes olettaa isomummien apua tai kuka edes antaisi hänelle lasta hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Huolestunut isosisko kirjoitti:
Eli tosiaa vähän taustoja ekana kerron.
Äidilläni on toinen lapsi eli minun pikkuveli mutta pikkuveljellä ja minulla on eri isä.
Alussa ennen pikkuveljeni syntyä asuttiin kaikki yhdessä jne, välit kaikkiin perheisiin olivat todella hyvät ja varsinkin tämän minun pikkuveljen isomummon kanssa. Mutta sitten lopulta pari vuotta myöhemmin äitini ja pikkuveljeni isä erosivat. Nyt tämä pikkuveljen isomummo vihaa äitiäni koska jätti tämän lapsen isän... Eron syy oli se että isä ei enään ollut kodintöissä mukana ollenkaan ja oli aina vaan kaljatölkki kädessä ja tietokoneen äärellä eikä auttanut äitiäni lainkaa, ymmärrän hyvin miksi ero tuli.
Joten pikkuveljen isomummo on nyt vihainen äidilleni. Ei auta äitiäni millään tavalla esim jos äidillä joku tapaaminen jossai mihin ei voi viedä lasta mukana niin isomummo ei ota sitä hoitoon koska hän ei halua auttaa äitiäni kun jätti lapsen isän... nyt pikkuveljeni on 6v ja alottaa tuleval viikolla alakoulun ekaa kertaa mutta me oltiin perheen kanssa (minä, äiti ja pikkuveljeni) että menisimme espanjaan matkalle. Löydettii todella hyvä tarjous ja ostettiin samalla liput. Mutta lähtö on samana päivänä mitä silloin kun pikkuveljeni kiulu alkaisi. Nyt tämä isomummo on hermostunut sen takia... tiedämme että joo se oli kaikiasta parasta jos ekat päivät olisi koulussa kun alkaisi mutta nyt ei voi lentoa siirtää myöhemmäksi. Reissu kestää 1vko.
Joten onko tämä teidän mielestänne oikein että isomummo hermoilee ja on kiukkuinen äidilleni koko ajan? minun äitini on ollut koko aika hänelle todella ystävällinen eikä ikinä aukonut hänelle mitään.
En tiiä että johtuuko käytös myös sentakia kun äitini on venäläinen? Äidillä ei mitään vihaa ole kellekkään vaan hän on juuri kaikille tosella ystävällinen..
Mitä voimme tehdä oikein asialle kun pikkuveljem isomummo koko aina vaan on negatiivinen äidilleni jne... :/
Viikon poissaolo koulusta ei haittaa, jos asiasta ilmoitetaan koululle. Mummo
menettelee väärin, kun on katkaisemassa poikaan välit. Venäläiset naiset ovat hyvin sitoutuneita lapsiinsa. Menkää lomalle ja nauttikaa.
Perinteisesti venäläiset naiset ovat sitoutuneita mieheen ja venäläiseen kulttuuriin lastenhoito annetaan mummien ja isomummien harteille, vaikka oli vanhukset miten raihnaisia tahansa.
Ap. kuvittelee vielä 18v vastuun olevan isomummilla ja mummolla auttaa heitä, niin kuin aloituksessa hän kirjoittaa. Ja nainen on 18v, suomalaiselle tai länsimaalaisille tuo olisi ennenkuulumatonta, että isomummia huudetaan apuun.
Ja missä on ap. elämästä miehet isä ja isoisä ja isoisoisä? Kun veli on eri isälle.
Valitettavasti tuossa ei taida olla paljon mitään, mitä voisi tehdä, että mummo rauhoittuisi. Jos äitisi on mummolle eli ex- anopilleen koko ajan ystävällinen saamatta vastakaikua, on keinot aika vähissä. Äitisihän on mummon silmissä tehnyt sen pahimman eli jättänyt rakkaan poikansa eikä enää suostunut passaamaan häntä.
Tuo reissu on vaan yksi juttu lisää, mistä moittia. Ajankohdalla tuskin on merkitystä, jos tyyli on se, ettei mikään ole koskaan hyvä.
Onhan tuo koulun alku totta kai lapsille tärkeä, mutta on jonkun verran menettänyt merkitystä eskarin astuttua kuvioihin. Kaverit ovat suurimnaksi osaksi tuttuja jne. Eiköhän lasta tulevaisuudessa kanna enemmän hyvät muistot äidin ja siskon kanssa vietetystä ajasta ja lomasta kuin koulun eka viikko.
Itse en näin 40v myöhemmin muista kuin virsikirjojen jakamisen ekasta viikosta😂. Mutta monet lomat nyt jo ikääntyvien ja elämänsä ehtoopuolta viettävien vanhempieni kanssa muistan.
Hyvää lomaa!
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä? Vieläkö äitisi tarvitsee sinun 18v? ja 6v hoitoapua ja vielä isomummilta, kun olet kolmannessa polvessa hänen jälkeläisiään.
Missä on äitisi puoleinen mummi ja isomummi?
Yleensä isomummit tuppaavat olemaan 85-100v ja hänen pitäisi vielä hoitaa lastenlastenlapsiaan?
Ja mitä sun äiti tekee, jos ei jaksa huolehtia 6v ja jos 18v olet jo täysi-ikäinen, niin miksi sinä et auta äitiäsi, vaan vanhojen ja sairauden pitäisi se tehdä.
Kyllä tään täytyy olla provo, kuka edes olettaa isomummien apua tai kuka edes antaisi hänelle lasta hoitoon.
Isomummolla tarkoitin mummoa. Äitini vanhemmat ovat menehtyneet vanhuuden vuoksi jo aikoi sit joten siksi eivät ole mukana.
Äitini jaksaa hoitaa ja yksinhuoltajana ollut pilkuveljelleni jo 4v ja minut kasvatti yksin myös. Ja autan tietenkin äitiäni tarvittaessa jos tarvitsee apua, en asu hänen kanssa enään. Ja emme tässä pyydäkkään pikkuveljeni mummoa hoitamaan vaan se tässä kiikastaa kun se on meille koko aika tai äidille siis kärttyinen kun hän erosi pikkuveljen isän kanssa. Ja tämä isä niin olemme todella hyvissä välein ja he ovat palaamassa yhteen ja asumaan yhteiseen kämppään.
Vierailija kirjoitti:
Sun äiti on tyypillinen miniä, välittää vain itsestään ja siitä, että itsellä on kivaa.
Sen verran olisi kiva tietää, että ketkä kaikki asui yhdessä, kuten juttusi alussa kerroit. Äitisi, isäsi, isäpuolesi, velipuolesi, mummo, isomummo ja sinä - niinkö? Miksi mummo ja isomummo ei tehneet osaansa, joiko nekin kaljaa ja pelasi. Entä oma isäsi, miksi hän ei tehnyt kotitöitä?
Tyypillinen miniä? Ja miksi mummon ja isomummon (vanha jo??) olis pitäny enemmän tehdä kotitöitä kuin miehen? Ja miksi ilkeilet?
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä? Vieläkö äitisi tarvitsee sinun 18v? ja 6v hoitoapua ja vielä isomummilta, kun olet kolmannessa polvessa hänen jälkeläisiään.
Missä on äitisi puoleinen mummi ja isomummi?
Yleensä isomummit tuppaavat olemaan 85-100v ja hänen pitäisi vielä hoitaa lastenlastenlapsiaan?
Ja mitä sun äiti tekee, jos ei jaksa huolehtia 6v ja jos 18v olet jo täysi-ikäinen, niin miksi sinä et auta äitiäsi, vaan vanhojen ja sairauden pitäisi se tehdä.
Kyllä tään täytyy olla provo, kuka edes olettaa isomummien apua tai kuka edes antaisi hänelle lasta hoitoon.
Isomummolla tarkoitin mummoa. Äitini vanhemmat ovat menehtyneet vanhuuden vuoksi jo aikoi sit joten siksi eivät ole mukana.
Äitini jaksaa hoitaa ja yksinhuoltajana ollut pilkuveljelleni jo 4v ja minut kasvatti yksin myös. Ja autan tietenkin äitiäni tarvittaessa jos tarvitsee apua, en asu hänen kanssa enään. Ja emme tässä pyydäkkään pikkuveljeni mummoa hoitamaan vaan se tässä kiikastaa kun se on meille koko aika tai äidille siis kärttyinen kun hän erosi pikkuveljen isän kanssa. Ja tämä isä niin olemme todella hyvissä välein ja he ovat palaamassa yhteen ja asumaan yhteiseen kämppään. Että tässä ei ole ollut kyse siitä että äitini tarvitsisi apua lapsen hoitamiseen vaan siitä että se mummo on kärttynen äidilleni eron takia..
No mä en ainakaan ole kateellinen mistään, palasin juuri lomareissulta ( Skotlanti ja Pohjois- Norja ) .
Mutta mielestäni mummo on oikeassa, tai se isomummo? Miksi pitää lähteä reissuun just koulun alussa?
Äidin itsekkyyttä.
Ja hei ap, älä laita n-kirjainta enää sanan perään. Se sattuu silmiin.
Millainen provo pitäisi keksiä, että kukaan ei uskoisi?! Tässä oli niin paljon aineksia, että olin varma, ettei kukaan mene vipuun, mutta... Olette te ihmeellisiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tää isomummo edes tietää koko reissusta? Jos välit ovat huonot, niin kuka hänelle on matkasta kertonut?
Eikun reissuun vaan, isomummolle ei kuulu sekuntiakaan milloin te reissaatte. Lisäksi se on vaan viikko koulu-urasta pois. Eiköhän veljesi tunne jo luokkakaverit eskarista ja siten on vanhat tutut kasvot odottamassa, kun lomalta tuutte.
Nautinnollista matkaa.
Pikkuveljeni isä oli maininnut luultavasti asiasta hänelle. Mutta kyllä, tulevii luokkalaisii on tutustuttu ja yli puolet ovat pikkuveljelleni jo ennestään tuttuja. Kiitos asiallisesta vastauksesta ja kiitos!
Minä olen sen verran vanhanaikainen, että mielestäni vanhemmat viestittävät tällä, että ei se koulu niin tärkeää ole, ei siellä mitään niin tärkeää opeteta ensimmäisellä viikolla. Sieltä voi olla pois, kun siltä tuntuu. Ainahan ne matkat on edullisimpia koulun loma-aikojen ulkopuolella.
Omat arvot ja toimintamallit ovat lapselle esimerkkinä. Ei se ole se juttu, jääkö jostakin opetuksesta paitsi, tai onko nähnyt luokkakaverit, vaan se arvomaailma, mitä lapsille jaamme.
No se on teidän näkemys mutta minä tiedän mun äidin ja pikkuveljen isän. Äitini on todella tarkka mihin kouluu veljeni menee ja pääsi juuri siihen mihin äitini halusi ja juuri hyvään kouluun! Että kyllä mun äiti kattoo että veljeni käy koulut. Pienet lomat ei virka mitään.
Suomessa koulua nyt arvostamaan ihan eri tavalla kuin esim. Venäjällä. Ja kun kysymys on vielä ekaluokkalaisesta, niin kaveripiiri muodostetaan ekaviikolla, samoin koulurutiinit.
Ei pidä sitten ihmetellä, jos veljelläsi tulee ongelmia koulussa tai ei saa uusia kavereita. Ja ei, se ei johdu venäläisyydestä, vaan siitä, että veljesi ei aloittanut koulua yhtäaikaa kuin muut. Eka viikot ovat tärkeimmät, eikä viikon loma haittaisi myöhemmin, kun rutiinit on opittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen paljon vielä Suomessa riittää tuota koulun kumarrusta, vaikkei sieltä kunnon oppia ole enää vuosikymmeniin saanut. Taso on läsähtänyt kuin lehmän häntä.
Niin, ehkä se oppi ei tartu juuri siksi, että vanhemmat kuvittelee että he päättävät ihan kaiken, senkin mitä koulussa tehdään. Jos heitä huvittaa lähteä lomamatkalle niin he lähtevät, koulu on vaan sivuseikka. Ennen koulua arvostettiin ja koulu sai tehdä hommansa. Nykyisin vanhemmat on sitä mieltä, että heidän pirccopetterinsä on nero jo syntyessään, eikä tarvi koulua ollenkaan. Rannalla makailu kyllä korvaa kouluopetuksen. Eikä pirccopetterin tarvi sääntöjä noudattaa. Jos ei halua mennä kouluun, niin ei tarvi mennä. Ikäväähän se on tolleen lasta pakottaa.
Onko kumma jos pisatulokset tippuu?
Kyllä mun pikkuveli menee ja käy koulut! Koulu menee tietenkin kaiken edelle. Liput ei vaan voi enään vaihtaa kun olivat tarjouksessa jne pikkuveljeni menee sitten viikon myöhemmin koulua, ei paljoo menerä kun hänellä on monta monta vuotta vielä koulua :) en itsekkään aloittanut ekat 2vko kouluu vaan myöhemmin tulin ja hyvin olen pärjännyt. Olette vaan vissiinkin kateellisia :/ siitä se vaan johtuu noi aliarvosteleminen.
Olisot voinut päätyä muuhunkin kuin maalariksi jos koulu olisi ollut tärkeämpi perheessä. Just sayin..
Tai vähintään olisi voinut oppia kieliopin alkeet. Mä luulin aloituksesta, että ap on jotain 11. 18-vuotias ja kirjoittaa noin huonoa kieltä...
Vierailija kirjoitti:
Millainen provo pitäisi keksiä, että kukaan ei uskoisi?! Tässä oli niin paljon aineksia, että olin varma, ettei kukaan mene vipuun, mutta... Olette te ihmeellisiä!
Näitä kouluajalla matkailevia perheitä on, osa hoitaa lapsen kouluasiat myös lomalla, osa ei. Monesti tuntuu, että lomalla ovat ne, joiden juurikin pitäisi olla siellä koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen paljon vielä Suomessa riittää tuota koulun kumarrusta, vaikkei sieltä kunnon oppia ole enää vuosikymmeniin saanut. Taso on läsähtänyt kuin lehmän häntä.
Niin, ehkä se oppi ei tartu juuri siksi, että vanhemmat kuvittelee että he päättävät ihan kaiken, senkin mitä koulussa tehdään. Jos heitä huvittaa lähteä lomamatkalle niin he lähtevät, koulu on vaan sivuseikka. Ennen koulua arvostettiin ja koulu sai tehdä hommansa. Nykyisin vanhemmat on sitä mieltä, että heidän pirccopetterinsä on nero jo syntyessään, eikä tarvi koulua ollenkaan. Rannalla makailu kyllä korvaa kouluopetuksen. Eikä pirccopetterin tarvi sääntöjä noudattaa. Jos ei halua mennä kouluun, niin ei tarvi mennä. Ikäväähän se on tolleen lasta pakottaa.
Onko kumma jos pisatulokset tippuu?
Kyllä mun pikkuveli menee ja käy koulut! Koulu menee tietenkin kaiken edelle. Liput ei vaan voi enään vaihtaa kun olivat tarjouksessa jne pikkuveljeni menee sitten viikon myöhemmin koulua, ei paljoo menerä kun hänellä on monta monta vuotta vielä koulua :) en itsekkään aloittanut ekat 2vko kouluu vaan myöhemmin tulin ja hyvin olen pärjännyt. Olette vaan vissiinkin kateellisia :/ siitä se vaan johtuu noi aliarvosteleminen.
Olisot voinut päätyä muuhunkin kuin maalariksi jos koulu olisi ollut tärkeämpi perheessä. Just sayin..
Tai vähintään olisi voinut oppia kieliopin alkeet. Mä luulin aloituksesta, että ap on jotain 11. 18-vuotias ja kirjoittaa noin huonoa kieltä...
Jos äidinkielenä on venäjä, nii ap:n suomen kirjoitustaito ona varsin hyvällä tasolla.
Ap tässä moi.
Oon saanut kaikilta monenlaisia vastauksia ja kiitos niistä, olen tyytyväinen teille jotka asiallisesti vastasivat, mun osuus nyt loppu tähän näin. Voitte jatkaa keskustelua jos haluatte :)
Edit alotukseen! Äitini ek tarvitse hoitoapua keneltäkään. Yksinhuoltaja ollut vuosia ja on pärjännyt paljon paremmin mitä olisi voinut uskoa. Välit pikkuveljeni isään todella hyvät ollu alusta asti ja nyt on heillä lämmennyt välit uudestaan niin ne muuttavat takaisin yhteen :) mutta mummo on edelleen kärttyinen äidilleni erosta ja kaikesta muusta miten äitini kasvattaa ylipäätää lapsensa(varsinkin pikkuveljeäni)
Koululta ollaan saatu lupa lomaa varten joten se asia meiltä ok :) koulu on tärkeää perheellemme ja aina tulee olemaan niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen paljon vielä Suomessa riittää tuota koulun kumarrusta, vaikkei sieltä kunnon oppia ole enää vuosikymmeniin saanut. Taso on läsähtänyt kuin lehmän häntä.
Niin, ehkä se oppi ei tartu juuri siksi, että vanhemmat kuvittelee että he päättävät ihan kaiken, senkin mitä koulussa tehdään. Jos heitä huvittaa lähteä lomamatkalle niin he lähtevät, koulu on vaan sivuseikka. Ennen koulua arvostettiin ja koulu sai tehdä hommansa. Nykyisin vanhemmat on sitä mieltä, että heidän pirccopetterinsä on nero jo syntyessään, eikä tarvi koulua ollenkaan. Rannalla makailu kyllä korvaa kouluopetuksen. Eikä pirccopetterin tarvi sääntöjä noudattaa. Jos ei halua mennä kouluun, niin ei tarvi mennä. Ikäväähän se on tolleen lasta pakottaa.
Onko kumma jos pisatulokset tippuu?
Kyllä mun pikkuveli menee ja käy koulut! Koulu menee tietenkin kaiken edelle. Liput ei vaan voi enään vaihtaa kun olivat tarjouksessa jne pikkuveljeni menee sitten viikon myöhemmin koulua, ei paljoo menerä kun hänellä on monta monta vuotta vielä koulua :) en itsekkään aloittanut ekat 2vko kouluu vaan myöhemmin tulin ja hyvin olen pärjännyt. Olette vaan vissiinkin kateellisia :/ siitä se vaan johtuu noi aliarvosteleminen.
Olisot voinut päätyä muuhunkin kuin maalariksi jos koulu olisi ollut tärkeämpi perheessä. Just sayin..
Tai vähintään olisi voinut oppia kieliopin alkeet. Mä luulin aloituksesta, että ap on jotain 11. 18-vuotias ja kirjoittaa noin huonoa kieltä...
Olen kaksoiskansalainen ja äidinkieleltään suomi on. Asunu suomessa 2v asti ja kirjoitusvirheitä voi toki tulla kun nopeesti kirjoittaa ja miulla on dysfasia ei iso mutta pienoinen että ei haittaa elämääni mutta siks mul se kun oon just kaksoiskielinen :)
yks kouluviikko sinne tänne. Meidän lasten koulussa oppilaat ottaa omia lomia tämän tästä, korkeakoulutetut ja varakkaat perheet eniten, milloin ne Thaikuissa, Dubaissa, Benalmadenassa tai Lapissa.
Tässä on se juttu, että ne ketkä pääsee parempiin asemiin ovat tyypiltään "leijonia", he tekevät myös töissä miten tahtovat, he määrittävät itse palkkansa, lomapäivänsä ja etätyönsä. Sitten on lampaat, jotka määkii ja vahtii toisiaan, että kuka on tunnollisin hampurilaisten paistaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen paljon vielä Suomessa riittää tuota koulun kumarrusta, vaikkei sieltä kunnon oppia ole enää vuosikymmeniin saanut. Taso on läsähtänyt kuin lehmän häntä.
Niin, ehkä se oppi ei tartu juuri siksi, että vanhemmat kuvittelee että he päättävät ihan kaiken, senkin mitä koulussa tehdään. Jos heitä huvittaa lähteä lomamatkalle niin he lähtevät, koulu on vaan sivuseikka. Ennen koulua arvostettiin ja koulu sai tehdä hommansa. Nykyisin vanhemmat on sitä mieltä, että heidän pirccopetterinsä on nero jo syntyessään, eikä tarvi koulua ollenkaan. Rannalla makailu kyllä korvaa kouluopetuksen. Eikä pirccopetterin tarvi sääntöjä noudattaa. Jos ei halua mennä kouluun, niin ei tarvi mennä. Ikäväähän se on tolleen lasta pakottaa.
Onko kumma jos pisatulokset tippuu?
Kyllä mun pikkuveli menee ja käy koulut! Koulu menee tietenkin kaiken edelle. Liput ei vaan voi enään vaihtaa kun olivat tarjouksessa jne pikkuveljeni menee sitten viikon myöhemmin koulua, ei paljoo menerä kun hänellä on monta monta vuotta vielä koulua :) en itsekkään aloittanut ekat 2vko kouluu vaan myöhemmin tulin ja hyvin olen pärjännyt. Olette vaan vissiinkin kateellisia :/ siitä se vaan johtuu noi aliarvosteleminen.
Koulu menee kaiken edelle, paitsi halpojen tarjousmatkojen. Ja juu, me ollaan tosi kateellisia tarjousmatkasta. Eihän me muut päästä matkoille, ei tietenkään. Vain te matkustelette.