Mielipiteitä?? Pikkuveli puolen mummo hermostunut äidilleni
Eli tosiaa vähän taustoja ekana kerron.
Äidilläni on toinen lapsi eli minun pikkuveli mutta pikkuveljellä ja minulla on eri isä.
Alussa ennen pikkuveljeni syntyä asuttiin kaikki yhdessä jne, välit kaikkiin perheisiin olivat todella hyvät ja varsinkin tämän minun pikkuveljen isomummon kanssa. Mutta sitten lopulta pari vuotta myöhemmin äitini ja pikkuveljeni isä erosivat. Nyt tämä pikkuveljen isomummo vihaa äitiäni koska jätti tämän lapsen isän... Eron syy oli se että isä ei enään ollut kodintöissä mukana ollenkaan ja oli aina vaan kaljatölkki kädessä ja tietokoneen äärellä eikä auttanut äitiäni lainkaa, ymmärrän hyvin miksi ero tuli.
Joten pikkuveljen isomummo on nyt vihainen äidilleni. Ei auta äitiäni millään tavalla esim jos äidillä joku tapaaminen jossai mihin ei voi viedä lasta mukana niin isomummo ei ota sitä hoitoon koska hän ei halua auttaa äitiäni kun jätti lapsen isän... nyt pikkuveljeni on 6v ja alottaa tuleval viikolla alakoulun ekaa kertaa mutta me oltiin perheen kanssa (minä, äiti ja pikkuveljeni) että menisimme espanjaan matkalle. Löydettii todella hyvä tarjous ja ostettiin samalla liput. Mutta lähtö on samana päivänä mitä silloin kun pikkuveljeni kiulu alkaisi. Nyt tämä isomummo on hermostunut sen takia... tiedämme että joo se oli kaikiasta parasta jos ekat päivät olisi koulussa kun alkaisi mutta nyt ei voi lentoa siirtää myöhemmäksi. Reissu kestää 1vko.
Joten onko tämä teidän mielestänne oikein että isomummo hermoilee ja on kiukkuinen äidilleni koko ajan? minun äitini on ollut koko aika hänelle todella ystävällinen eikä ikinä aukonut hänelle mitään.
En tiiä että johtuuko käytös myös sentakia kun äitini on venäläinen? Äidillä ei mitään vihaa ole kellekkään vaan hän on juuri kaikille tosella ystävällinen..
Mitä voimme tehdä oikein asialle kun pikkuveljem isomummo koko aina vaan on negatiivinen äidilleni jne... :/
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt harvinaisen typerää olla pois lomamatkan takia ekalla viikolla. Ekalla viikolla opetellaan koulun käytäntöjä ja ryhmäydytään. Eikä siihen paljoa auta, että on keväällä nähnyt luokkalaisensa ja tuntee puolet. Ikävää lapsen kannalta, sen lomamatkan olis voinu tehdä myöhemmin, ekaa viikkoa koulussa ei tule enää koskaan. Ymmärrän mummoa, hän pelkää lapsen jäävän ulkopuoliseksi. Ja tietää, että tämä menettää ekojen päivien tunnelman. Ja kaikki vaan siksi, että mamman pitää päästä lomailemaan miettimättä yhtään ajankohtaa. Olis ihan sallittua miettiä välillä muitakin kuin itseään.
Mitäs sinä kateellinen siitä huolehdit.
Kateuskortti heitetty, kun ei enää muuta keksitty :)
Ei tarvinnut keksiä kun totuus on.
Vierailija kirjoitti:
Jos rehtori on luvan antanut, niin ei siinä ole kellään nokan koputtamista enää.
Tämä!! Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen paljon vielä Suomessa riittää tuota koulun kumarrusta, vaikkei sieltä kunnon oppia ole enää vuosikymmeniin saanut. Taso on läsähtänyt kuin lehmän häntä.
Niin, ehkä se oppi ei tartu juuri siksi, että vanhemmat kuvittelee että he päättävät ihan kaiken, senkin mitä koulussa tehdään. Jos heitä huvittaa lähteä lomamatkalle niin he lähtevät, koulu on vaan sivuseikka. Ennen koulua arvostettiin ja koulu sai tehdä hommansa. Nykyisin vanhemmat on sitä mieltä, että heidän pirccopetterinsä on nero jo syntyessään, eikä tarvi koulua ollenkaan. Rannalla makailu kyllä korvaa kouluopetuksen. Eikä pirccopetterin tarvi sääntöjä noudattaa. Jos ei halua mennä kouluun, niin ei tarvi mennä. Ikäväähän se on tolleen lasta pakottaa.
Onko kumma jos pisatulokset tippuu?
Kyllä mun pikkuveli menee ja käy koulut! Koulu menee tietenkin kaiken edelle. Liput ei vaan voi enään vaihtaa kun olivat tarjouksessa jne pikkuveljeni menee sitten viikon myöhemmin koulua, ei paljoo menerä kun hänellä on monta monta vuotta vielä koulua :) en itsekkään aloittanut ekat 2vko kouluu vaan myöhemmin tulin ja hyvin olen pärjännyt. Olette vaan vissiinkin kateellisia :/ siitä se vaan johtuu noi aliarvosteleminen.
Olisot voinut päätyä muuhunkin kuin maalariksi jos koulu olisi ollut tärkeämpi perheessä. Just sayin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tää isomummo edes tietää koko reissusta? Jos välit ovat huonot, niin kuka hänelle on matkasta kertonut?
Eikun reissuun vaan, isomummolle ei kuulu sekuntiakaan milloin te reissaatte. Lisäksi se on vaan viikko koulu-urasta pois. Eiköhän veljesi tunne jo luokkakaverit eskarista ja siten on vanhat tutut kasvot odottamassa, kun lomalta tuutte.
Nautinnollista matkaa.
Pikkuveljeni isä oli maininnut luultavasti asiasta hänelle. Mutta kyllä, tulevii luokkalaisii on tutustuttu ja yli puolet ovat pikkuveljelleni jo ennestään tuttuja. Kiitos asiallisesta vastauksesta ja kiitos!
Minä olen sen verran vanhanaikainen, että mielestäni vanhemmat viestittävät tällä, että ei se koulu niin tärkeää ole, ei siellä mitään niin tärkeää opeteta ensimmäisellä viikolla. Sieltä voi olla pois, kun siltä tuntuu. Ainahan ne matkat on edullisimpia koulun loma-aikojen ulkopuolella.
Omat arvot ja toimintamallit ovat lapselle esimerkkinä. Ei se ole se juttu, jääkö jostakin opetuksesta paitsi, tai onko nähnyt luokkakaverit, vaan se arvomaailma, mitä lapsille jaamme.

Muuten hyvä mutta silloin en keksinyt muuta alaa niin menin siije ja just sayin.. oon menossa armeijaa ja siitä jatkoo on isoja suunitelmia :) ja meinaaks se sitä että jos koulu sanotaan tärkeämpi perheessä pitää heti mennä johonkin yliarvostettuun alaan missä menee kaikki lukutoukat? Not.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen paljon vielä Suomessa riittää tuota koulun kumarrusta, vaikkei sieltä kunnon oppia ole enää vuosikymmeniin saanut. Taso on läsähtänyt kuin lehmän häntä.
Niin, ehkä se oppi ei tartu juuri siksi, että vanhemmat kuvittelee että he päättävät ihan kaiken, senkin mitä koulussa tehdään. Jos heitä huvittaa lähteä lomamatkalle niin he lähtevät, koulu on vaan sivuseikka. Ennen koulua arvostettiin ja koulu sai tehdä hommansa. Nykyisin vanhemmat on sitä mieltä, että heidän pirccopetterinsä on nero jo syntyessään, eikä tarvi koulua ollenkaan. Rannalla makailu kyllä korvaa kouluopetuksen. Eikä pirccopetterin tarvi sääntöjä noudattaa. Jos ei halua mennä kouluun, niin ei tarvi mennä. Ikäväähän se on tolleen lasta pakottaa.
Onko kumma jos pisatulokset tippuu?
Kyllä mun pikkuveli menee ja käy koulut! Koulu menee tietenkin kaiken edelle. Liput ei vaan voi enään vaihtaa kun olivat tarjouksessa jne pikkuveljeni menee sitten viikon myöhemmin koulua, ei paljoo menerä kun hänellä on monta monta vuotta vielä koulua :) en itsekkään aloittanut ekat 2vko kouluu vaan myöhemmin tulin ja hyvin olen pärjännyt. Olette vaan vissiinkin kateellisia :/ siitä se vaan johtuu noi aliarvosteleminen.
Äitisi on saanut kevään tutustumispäivän ja tulevien ekaluokkalaisten vanhempainillassa koulun alkamisajat, joten hänellä on ollut ne tiedossaan jo lomamatkaa tilatessaan. Vuoden 2018-2019 koulujen alkamisajat on päätetty viime vuonna ennen joulua, jolloin ne ovat olleet nähtävissä kunnan ja koulun verkkosivuilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tää isomummo edes tietää koko reissusta? Jos välit ovat huonot, niin kuka hänelle on matkasta kertonut?
Eikun reissuun vaan, isomummolle ei kuulu sekuntiakaan milloin te reissaatte. Lisäksi se on vaan viikko koulu-urasta pois. Eiköhän veljesi tunne jo luokkakaverit eskarista ja siten on vanhat tutut kasvot odottamassa, kun lomalta tuutte.
Nautinnollista matkaa.
Pikkuveljeni isä oli maininnut luultavasti asiasta hänelle. Mutta kyllä, tulevii luokkalaisii on tutustuttu ja yli puolet ovat pikkuveljelleni jo ennestään tuttuja. Kiitos asiallisesta vastauksesta ja kiitos!
Minä olen sen verran vanhanaikainen, että mielestäni vanhemmat viestittävät tällä, että ei se koulu niin tärkeää ole, ei siellä mitään niin tärkeää opeteta ensimmäisellä viikolla. Sieltä voi olla pois, kun siltä tuntuu. Ainahan ne matkat on edullisimpia koulun loma-aikojen ulkopuolella.
Omat arvot ja toimintamallit ovat lapselle esimerkkinä. Ei se ole se juttu, jääkö jostakin opetuksesta paitsi, tai onko nähnyt luokkakaverit, vaan se arvomaailma, mitä lapsille jaamme.
No se on teidän näkemys mutta minä tiedän mun äidin ja pikkuveljen isän. Äitini on todella tarkka mihin kouluu veljeni menee ja pääsi juuri siihen mihin äitini halusi ja juuri hyvään kouluun! Että kyllä mun äiti kattoo että veljeni käy koulut. Pienet lomat ei virka mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen paljon vielä Suomessa riittää tuota koulun kumarrusta, vaikkei sieltä kunnon oppia ole enää vuosikymmeniin saanut. Taso on läsähtänyt kuin lehmän häntä.
Niin, ehkä se oppi ei tartu juuri siksi, että vanhemmat kuvittelee että he päättävät ihan kaiken, senkin mitä koulussa tehdään. Jos heitä huvittaa lähteä lomamatkalle niin he lähtevät, koulu on vaan sivuseikka. Ennen koulua arvostettiin ja koulu sai tehdä hommansa. Nykyisin vanhemmat on sitä mieltä, että heidän pirccopetterinsä on nero jo syntyessään, eikä tarvi koulua ollenkaan. Rannalla makailu kyllä korvaa kouluopetuksen. Eikä pirccopetterin tarvi sääntöjä noudattaa. Jos ei halua mennä kouluun, niin ei tarvi mennä. Ikäväähän se on tolleen lasta pakottaa.
Onko kumma jos pisatulokset tippuu?
Kyllä mun pikkuveli menee ja käy koulut! Koulu menee tietenkin kaiken edelle. Liput ei vaan voi enään vaihtaa kun olivat tarjouksessa jne pikkuveljeni menee sitten viikon myöhemmin koulua, ei paljoo menerä kun hänellä on monta monta vuotta vielä koulua :) en itsekkään aloittanut ekat 2vko kouluu vaan myöhemmin tulin ja hyvin olen pärjännyt. Olette vaan vissiinkin kateellisia :/ siitä se vaan johtuu noi aliarvosteleminen.
Äitisi on saanut kevään tutustumispäivän ja tulevien ekaluokkalaisten vanhempainillassa koulun alkamisajat, joten hänellä on ollut ne tiedossaan jo lomamatkaa tilatessaan. Vuoden 2018-2019 koulujen alkamisajat on päätetty viime vuonna ennen joulua, jolloin ne ovat olleet nähtävissä kunnan ja koulun verkkosivuilla.
Tiesimme minä päivänä koulut alkaa veljellä todella hyvin mutta kiitos kun mainitsit asiasta kummiski mutta tiesimme asiasta jo.
Miksi otsikossa kysyt mielipiteitä, jos suutut, kun ihmiset niitä kertovat? Varmasti tiesit jo ennen aloitusta, ettei suurin osa ihmisistä tuollaista pidä järkevänä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi otsikossa kysyt mielipiteitä, jos suutut, kun ihmiset niitä kertovat? Varmasti tiesit jo ennen aloitusta, ettei suurin osa ihmisistä tuollaista pidä järkevänä.
Missä kohtaan suutuin? En missään, juuri niin. Olin vain sanonut joillekkin ketkä rupesivat haukkumaan minua ja minun äitiäni huoraksi jne että tuollainen ei ole asiallista. Muille taas kyllä ymmärrän niitten pointit ja olemme hyvin samassa kartassa mukama
Joillekkin ehkä myös naurahdin mutta en missää vaiheessa suuttunut :)
Monet aloittaa koulut kk myöhemmin sairauden takia jne mutta toi viikko pois ei paljoo meinaa mitään ja varsinkin jos rehtorilta saatu lupa.
Siis onko äitisi jotenkin huolissaan tästä asiasta? Miksi?
Menkää sinne matkalle ja älkää olko missään yhteydessä tähän naiseen. Ei hänellä ole mitään sanomista siihen, miten äitisi hoitaa pikkuveljeäsi. Eikä sinunkaan kannata huolestua asiasta näin kovasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt harvinaisen typerää olla pois lomamatkan takia ekalla viikolla. Ekalla viikolla opetellaan koulun käytäntöjä ja ryhmäydytään. Eikä siihen paljoa auta, että on keväällä nähnyt luokkalaisensa ja tuntee puolet. Ikävää lapsen kannalta, sen lomamatkan olis voinu tehdä myöhemmin, ekaa viikkoa koulussa ei tule enää koskaan. Ymmärrän mummoa, hän pelkää lapsen jäävän ulkopuoliseksi. Ja tietää, että tämä menettää ekojen päivien tunnelman. Ja kaikki vaan siksi, että mamman pitää päästä lomailemaan miettimättä yhtään ajankohtaa. Olis ihan sallittua miettiä välillä muitakin kuin itseään.
Mitäs sinä kateellinen siitä huolehdit.
Kateuskortti heitetty, kun ei enää muuta keksitty :)
Ei ole mikään kortti vaan totuus.

Heh, justiinsa kiitin onneani, että lomailimme Kreikassa jos kesäkuussa, ja että en ole menossa etelä-eurooppaan nyt. Harva varmaan kadehtii Espanjan matkaa juuri nyt.
Ei silti ole syytä olla ap:lle ilkeä.
No nyt !!!
Johan on likalla pokkaa. Lomaa pidetään milloin halutaan. Eieiei!!!
Mitä äitikin miettinyt varatessaan matkan.
Kyllä se aloitusviikko on tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt harvinaisen typerää olla pois lomamatkan takia ekalla viikolla. Ekalla viikolla opetellaan koulun käytäntöjä ja ryhmäydytään. Eikä siihen paljoa auta, että on keväällä nähnyt luokkalaisensa ja tuntee puolet. Ikävää lapsen kannalta, sen lomamatkan olis voinu tehdä myöhemmin, ekaa viikkoa koulussa ei tule enää koskaan. Ymmärrän mummoa, hän pelkää lapsen jäävän ulkopuoliseksi. Ja tietää, että tämä menettää ekojen päivien tunnelman. Ja kaikki vaan siksi, että mamman pitää päästä lomailemaan miettimättä yhtään ajankohtaa. Olis ihan sallittua miettiä välillä muitakin kuin itseään.
Mitäs sinä kateellinen siitä huolehdit.
Kateus on todennäköisesti syy siihen, miksi tähän tilanteeseen on jouduttu. Mulla on yksi tuttu venäläisäiti. Hän kertoi, että hänelle on tärkeää, että lapsi pääsee etelänlomalle ennen koulun alkua. Perusteluna oli se, että lapsi on muita huonompi, jos ei ole matkustanut. Jonkinlainen statuskysymys siis.
Mummo5 kirjoitti:
No nyt !!!
Johan on likalla pokkaa. Lomaa pidetään milloin halutaan. Eieiei!!!
Mitä äitikin miettinyt varatessaan matkan.
Kyllä se aloitusviikko on tärkeä.
Ei niitä lomia pidetä silloinkuin itse haluaa. Vaan silloin kun koulun rehtori hyväksyy anomuksen. Ja sehän ei varmaa sitä ois tehny jos siitä ois haittaa? vai? :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se nyt harvinaisen typerää olla pois lomamatkan takia ekalla viikolla. Ekalla viikolla opetellaan koulun käytäntöjä ja ryhmäydytään. Eikä siihen paljoa auta, että on keväällä nähnyt luokkalaisensa ja tuntee puolet. Ikävää lapsen kannalta, sen lomamatkan olis voinu tehdä myöhemmin, ekaa viikkoa koulussa ei tule enää koskaan. Ymmärrän mummoa, hän pelkää lapsen jäävän ulkopuoliseksi. Ja tietää, että tämä menettää ekojen päivien tunnelman. Ja kaikki vaan siksi, että mamman pitää päästä lomailemaan miettimättä yhtään ajankohtaa. Olis ihan sallittua miettiä välillä muitakin kuin itseään.
Mitäs sinä kateellinen siitä huolehdit.
Kateus on todennäköisesti syy siihen, miksi tähän tilanteeseen on jouduttu. Mulla on yksi tuttu venäläisäiti. Hän kertoi, että hänelle on tärkeää, että lapsi pääsee etelänlomalle ennen koulun alkua. Perusteluna oli se, että lapsi on muita huonompi, jos ei ole matkustanut. Jonkinlainen statuskysymys siis.
No hänellä on sitten erillainen tärkeys prioriteetti mitä minun öidillä ja mitä yleensä kaikilla ihmisillä. Jokainen vanhempi kasvattaa lasta miten itse haluaa tietenkin järjellä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolestunut isosisko kirjoitti:
Eli tosiaa vähän taustoja ekana kerron.
Äidilläni on toinen lapsi eli minun pikkuveli mutta pikkuveljellä ja minulla on eri isä.
Alussa ennen pikkuveljeni syntyä asuttiin kaikki yhdessä jne, välit kaikkiin perheisiin olivat todella hyvät ja varsinkin tämän minun pikkuveljen isomummon kanssa. Mutta sitten lopulta pari vuotta myöhemmin äitini ja pikkuveljeni isä erosivat. Nyt tämä pikkuveljen isomummo vihaa äitiäni koska jätti tämän lapsen isän... Eron syy oli se että isä ei enään ollut kodintöissä mukana ollenkaan ja oli aina vaan kaljatölkki kädessä ja tietokoneen äärellä eikä auttanut äitiäni lainkaa, ymmärrän hyvin miksi ero tuli.
Joten pikkuveljen isomummo on nyt vihainen äidilleni. Ei auta äitiäni millään tavalla esim jos äidillä joku tapaaminen jossai mihin ei voi viedä lasta mukana niin isomummo ei ota sitä hoitoon koska hän ei halua auttaa äitiäni kun jätti lapsen isän... nyt pikkuveljeni on 6v ja alottaa tuleval viikolla alakoulun ekaa kertaa mutta me oltiin perheen kanssa (minä, äiti ja pikkuveljeni) että menisimme espanjaan matkalle. Löydettii todella hyvä tarjous ja ostettiin samalla liput. Mutta lähtö on samana päivänä mitä silloin kun pikkuveljeni kiulu alkaisi. Nyt tämä isomummo on hermostunut sen takia... tiedämme että joo se oli kaikiasta parasta jos ekat päivät olisi koulussa kun alkaisi mutta nyt ei voi lentoa siirtää myöhemmäksi. Reissu kestää 1vko.
Joten onko tämä teidän mielestänne oikein että isomummo hermoilee ja on kiukkuinen äidilleni koko ajan? minun äitini on ollut koko aika hänelle todella ystävällinen eikä ikinä aukonut hänelle mitään.
En tiiä että johtuuko käytös myös sentakia kun äitini on venäläinen? Äidillä ei mitään vihaa ole kellekkään vaan hän on juuri kaikille tosella ystävällinen..
Mitä voimme tehdä oikein asialle kun pikkuveljem isomummo koko aina vaan on negatiivinen äidilleni jne... :/
Mummo ja isomummo ovat eri käsitteitä.
Mummo= vanhemman äiti, isomummo = mummon äiti.
Kummasta sinä nyt siis kirjoitat?
Mitäs merkitystä tällä on, kun kuitenkin kirjoituksessa puhutaan isomummosta koko ajan johdonmukaisesti.
Tarinan kannalta ei tärkeä, mutta ap ei taida tietää eroa, joten se on nyt hyvä tarkentaa.
Jossakin tilanteessa voi olla tärkeäkin ero.
Ai herranjumala teidän kanssa, saa vaan nauraa :D kyllä me todella hyvin tajuamme että aina se on hyvä että käy ekat viikot koulussa ymsyms meillä on kaikki ihan kohdallaan sillä tiedostamme asian todella hyvin :)