Kokemuksia toimivasta etäsuhteesta?

Välimatkaa 180km ja nähdään joka viikonloppu. Ollaan oltu pian 2 vuotta yhdessä ja keväällä mentiin kihloihin.

Meidän suhde alkoi, kun asuimme samassa kaupungissa. Emme kuitenkaan missään vaiheessa asuneet yhteisessä asunnossa. Kun olimme seurustelleet noin 5 vuotta, muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Nyt välimatkaa on yli 600 km. Etäsuhdetta on nyt jatkunut noin vuoden verran. Lapsia meillä ei ole.

Tapaamme noin 2 kertaa kuukaudessa, yleensä (pitkän) viikonlopun kerrallaan. Kesällä olen ollut tyttöystäväni luona myös pidempiä aikoja, kun yliopistossa on kesäloma. Meidän suhde on kestänyt etäisyyden hyvin. Tietysti välillä tulee vähän ikävä, mutta sen kestää kun tietää, milloin tavataan seuraavan kerran. Ikävimpiä on tilanteet, joissa jostain syystä ei vielä tiedetä seuraavan tapaamisen ajankohtaa.

Asuttiin 5v ajan miehen kanssa alussa 160km päässä toisistamme. Nähtiin melkein joka vkoloppu ja muina vapaapäivinä. Yhteinen aika oli juhlaa, sitä osasi todellakin arvostaa :)

Lopulta siirrettiin juhlat samaan osoitteeseen kun erossaolo tuntui sietämättömältä. Nyt 13v yhdessä.

Kiitos vastauksista. Kovin usein olette pystyneet tavata. Itse mietiskelen, että kannattaako edes lähteä kokeilemaan mahdotonta. Välimatkaa reilu 200km, molemmilla lapsia ja vastuu lapsista puolet ajasta, vastuulliset työt jne. Tavattiin kesän aikana ekan kerran ja nyt lomilla tapaamusia on onnistunut järjestää kivasti. Arkeen palatessa näin ei kuitenkaan ole.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Kovin usein olette pystyneet tavata. Itse mietiskelen, että kannattaako edes lähteä kokeilemaan mahdotonta. Välimatkaa reilu 200km, molemmilla lapsia ja vastuu lapsista puolet ajasta, vastuulliset työt jne. Tavattiin kesän aikana ekan kerran ja nyt lomilla tapaamusia on onnistunut järjestää kivasti. Arkeen palatessa näin ei kuitenkaan ole.

-ap

Tuollainen jo alusta asti etäsuhde, lienee vaikeampi, kuin sellainen joka muuttuu (väliaikaisesti) etäsuhteeksi myöhemmin. Siinä alun tutustumis- ja ihastumisvaiheessa varmaankin olisi eniten haluja nähdä niin usein kuin mahdollista. Tsemppiä teille, mihin ikinä päädyttekin.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Kovin usein olette pystyneet tavata. Itse mietiskelen, että kannattaako edes lähteä kokeilemaan mahdotonta. Välimatkaa reilu 200km, molemmilla lapsia ja vastuu lapsista puolet ajasta, vastuulliset työt jne. Tavattiin kesän aikana ekan kerran ja nyt lomilla tapaamusia on onnistunut järjestää kivasti. Arkeen palatessa näin ei kuitenkaan ole.

-ap

Mun kokemuksen mukaan välimatka ei ole ongelma alussa. Siitä voi tulla ongelma myöhemmin, jos tunteet kasvaa.

Elin itse etäsuhteessa muutaman vuoden, ja se oli etäsuhde alusta saakka. Erona teidän tilanteeseen vain se, että vain mulla on lapsia. Välimatkaa vähän vähemmän kuin teillä, mutta ei olennaisesti. Käytännössä tavattiin pitkään joka toinen viikonloppu.

Suhde toimi todella hyvin minun näkövinkkelistäni. Mä elin lapsiarkea joka toinen viikko, ja joka toinen keskityin itseeni ja joka toinen viikonloppu sain laadukasta parisuhdeaikaa kahden aikuisen kesken. Sehän oli aina yhtä juhlaa, kun nähtiin.

Meidän kohtaloksi koitui lopulta se, että tunteiden kasvaessa molemmat olisi halunneet enemmän, mutta se ei ollut meille mahdollista. Se oli silti elämäni paras parisuhde, enkä kadu sitä yhtään, vaikka sen päättyminen satutti meitä molempia.

Mitä sinulla on menetettävää tässä vaiheessa? Älä mieti liikaa, älä tee asioista ongelmia, ennen kuin ne oikeasti on ongelmia. Kuka tietää, kaikkihan saattaa mennä hyvin :)