Miten masennuksesta toipuvana oppisin innostumaan asioista?

Anna ensin itsellesi lupa innostua. 🙂 Siitä se lähtee. Toivottavasti masennuksesi helpottaa edes hiukan. Voimia!

Tee aluksi helppoja asioita, mutta paljon. Pysähdy aina hetkeksi olemaan tyytyväinen ja iloinen siitä, että sait tehtyä. Ala hiljalleen tehdä vaikeampia asioita, mutta muista aina pysähtyä nauttimaan tuloksista. Itseluottamus kasvaa hiljalleen, eikä sitä kannata pakottaa. Uskalla kuitenkin yrittää myös hankalia asioita ajoittain. Kai tiedät sanonnan: onnistunut ihminen on epäonnistunut yrityksissään useammin kuin epäonnistunut ihminen on edes yrittänyt.

Epäonnistumisen pelkooni on auttanut se, että mietin, mikä on oikeasti pahinta mitä voi tapahtua, jos ns. epäonnistun. Useinkaan ne eivät ole realistisia pelkoja, eivätkä kaataisi maailmaa tapahtuessaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Anna ensin itsellesi lupa innostua. 🙂 Siitä se lähtee. Toivottavasti masennuksesi helpottaa edes hiukan. Voimia!

Kiitos kannustuksesta. Se uskaltaminen siinä hankaluus onkin! Mietin erilaisia asioita ja heti mieleen tulee monta mahdollista tapaa kuinka kaikki voi mennä pieleen jos esimerkiksi yrittää jotain uutta asiaa. En oikein tiedä miten saisin ajattelutapaani käännettyä sellaiseksi, että näkisin enemmän mahdollisuuksia uhkien sijasta.

Vierailija kirjoitti:

Tee aluksi helppoja asioita, mutta paljon. Pysähdy aina hetkeksi olemaan tyytyväinen ja iloinen siitä, että sait tehtyä. Ala hiljalleen tehdä vaikeampia asioita, mutta muista aina pysähtyä nauttimaan tuloksista. Itseluottamus kasvaa hiljalleen, eikä sitä kannata pakottaa. Uskalla kuitenkin yrittää myös hankalia asioita ajoittain. Kai tiedät sanonnan: onnistunut ihminen on epäonnistunut yrityksissään useammin kuin epäonnistunut ihminen on edes yrittänyt.

Epäonnistumisen pelkooni on auttanut se, että mietin, mikä on oikeasti pahinta mitä voi tapahtua, jos ns. epäonnistun. Useinkaan ne eivät ole realistisia pelkoja, eivätkä kaataisi maailmaa tapahtuessaankaan.

Kiitos hyvistä vinkeistä! Kuulostat rohkealta tyypiltä. Ehkä minäkin opin vielä menemään rohkeammin pelkojani päin.

Ymmärrän sua. Yritän oppia nauttimaan itse tekemisestä sekä spontaanimpaa elämäntapaa. Tänään koitin leipoa uusia muffineita ja melkein lopetin niiden tekemisen, kun en saanut niistä näköisiä. Sitten päätin, että hel×vetti mä teen nämä muffinit, kun kerran aloitin. Tuli hyviä! 😏

Lähdin myös pitkästä aikaa lenkille, vaikka melko rapakuntoinen olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tee aluksi helppoja asioita, mutta paljon. Pysähdy aina hetkeksi olemaan tyytyväinen ja iloinen siitä, että sait tehtyä. Ala hiljalleen tehdä vaikeampia asioita, mutta muista aina pysähtyä nauttimaan tuloksista. Itseluottamus kasvaa hiljalleen, eikä sitä kannata pakottaa. Uskalla kuitenkin yrittää myös hankalia asioita ajoittain. Kai tiedät sanonnan: onnistunut ihminen on epäonnistunut yrityksissään useammin kuin epäonnistunut ihminen on edes yrittänyt.

Epäonnistumisen pelkooni on auttanut se, että mietin, mikä on oikeasti pahinta mitä voi tapahtua, jos ns. epäonnistun. Useinkaan ne eivät ole realistisia pelkoja, eivätkä kaataisi maailmaa tapahtuessaankaan.

Kiitos hyvistä vinkeistä! Kuulostat rohkealta tyypiltä. Ehkä minäkin opin vielä menemään rohkeammin pelkojani päin.

Rohkeus on tullut vasta ajan kanssa. Minulla oli elämässäni yli 4 kk aika, jolloin en poistunut kotoani masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön vuoksi.

Ai niin, ikä myös tekee paljon. Jotenkin tuntuu, että vuosi vuodelta keskittyy vähemmän omiin tekemisiinsä, ja niihin negatiivisiin ajatuksiinsa. Mielenkiinto siirtyy muualle, muihin asioihin. Se on mukavaa.

Anna myös itsellesi mahdollisuus innostua ns. epäsovinnaisista asioista. Ei haittaa, vaikka kiinnostuksen kohteet olisivat tosi epätavallisia. Ei kaikkien tarvitse tykätä matkustelusta ja sisustamisesta ja innostua niistä. Minua helpotti todella paljon se, kun annoin itselleni luvan olla oma itseni: tuntea, mitä tunnen, ajatella, mitä ajattelen, innostua siitä, mistä nyt satunkaan innostumaan.

Eläminen hetkessä. Ei tarvitse innostua, vaan tuntea että oikeasti elää sitä hetkeä mitä elää. Innostuminen on huonompi asia, kuin se että voisi olla ns. flow-tilassa. Innostuminen on vain piikki, mutta hetkestä nauttiminen on todellista onnellisuutta.

Tämä perustuu itämaiseen hyväksymisajatteluun ja sitä on sovellettu nykyterapioissa myös. Mieti mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä, ja elä niiden mukaisesti. Siinä on jo suunnitelmaa tarpeeksi. Epäonnistumisia tietenkin tulee, mutta voit ainakin luottaa siihen että olet itsellesi ja arvoillesi uskollinen.

÷

Muista myös se, että masennuksesta toipuminen on harvoin pelkkää tasaista ylämäkeä. Se tapahtuu usein sykäyksittäin, ja takapakkiakin saattaa tulla.

Vierailija kirjoitti:

Eläminen hetkessä. Ei tarvitse innostua, vaan tuntea että oikeasti elää sitä hetkeä mitä elää. Innostuminen on huonompi asia, kuin se että voisi olla ns. flow-tilassa. Innostuminen on vain piikki, mutta hetkestä nauttiminen on todellista onnellisuutta.

Tämä perustuu itämaiseen hyväksymisajatteluun ja sitä on sovellettu nykyterapioissa myös. Mieti mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä, ja elä niiden mukaisesti. Siinä on jo suunnitelmaa tarpeeksi. Epäonnistumisia tietenkin tulee, mutta voit ainakin luottaa siihen että olet itsellesi ja arvoillesi uskollinen.

Minun pitäisi löytää itselleni uusi työ. Olen miettinyt paljon omia arvojani. Epäilen hyvin vahvasti sitä, että kapitalistisessa yhteiskunnassa juuri kenenkään on mahdollista kovin vapaasti toteuttaa omia arvojaan. Voin toki olla tässä väärässäkin, mutta tuntuu siltä, että aivan kaikkiin töihin kohdistuu nykyisin niin paljon tulostavoitteita, ettei monikaan asioita pysty kovin vapaasti tekemään omien arvojensa mukaisesti omassa tahdissaan ja omalla tyylillään.

up

Vierailija kirjoitti:

Muista myös se, että masennuksesta toipuminen on harvoin pelkkää tasaista ylämäkeä. Se tapahtuu usein sykäyksittäin, ja takapakkiakin saattaa tulla.

Totta, tämä on hyvä muistutus.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sua. Yritän oppia nauttimaan itse tekemisestä sekä spontaanimpaa elämäntapaa. Tänään koitin leipoa uusia muffineita ja melkein lopetin niiden tekemisen, kun en saanut niistä näköisiä. Sitten päätin, että hel×vetti mä teen nämä muffinit, kun kerran aloitin. Tuli hyviä! 😏

Lähdin myös pitkästä aikaa lenkille, vaikka melko rapakuntoinen olen.

Hyvä asenne! Yritän ottaa tuosta tietoisesti mallia.

Minulla pitkäaikainen masennus. Terapioiden seurauksena olen alkanut muokata elämääni niin että se on juuri sellaista millaista itse haluan. Esimerkiksi vaikka ihan kodistani lähtien, se on sellainen kuin itse unelmoin, sama se mitä muut ajattelevat. Teen myös asioita joita itse haluan, ihan sama mitä muut ajattelevat. Vaikka epäonnistuisinkin välillä. Samoin olen karsinut elämästäni asiat jotka eivät tuo minulle merkitystä, monet ihmiset elävät ulkoapäin ohjautuvaa elämää jossa muut sanelevat miten kuuluu elää.

Harrastukseni, siis asiat joista olen innostunut ovat minulle toipumisen kannalta ehdottoman tärkeitä. Olen saanut harrastusteni vuoksi lokaa niskaan, jopa ihan kateutta kun muut ihmiset eivät itse uskalla harrastaa samaa vaikka haluaisivat.

Kaikki epäonnistuvat välillä, myös mestarit. Tärkeintä on että elät niin kuin itse sisimässäsi koet parhaaksesi. Pelkoja päin kannattaa mennä. Itse olen kohdannut pelkoni vaikka järkeni lähti kauhusta hetkellisesti niin että ihan muisti meni. Mutta seuraavilla kerroilla oli jo helpompaa.

Kannattaa tehdä sellaisia innostavia asioita joista tulee positiivinen palaute tai tulos. Esim. käsityö palkitsee valmistuessaan, luontokuvista aina joku tykkää instagramissa, liikunta ja taitoliikuntalajit kehittävät ja se palkitsee kun huomaa edistyvänsä. Olen työskennellyt opettajana ja tiedän että kaikki edistyvät, toiset nopeammin toiset hitaammin. Kannattaa alkaa harrastamaan vaikka ei mestari aluksi olisikaan. Esim. monet rock-muusikot ovat olleet aloittaessaan ihan surkeita mutta ovat kehittyneet vuosien myötä. Masentunut ystäväni alkoi valokuvaamaan terapiamielessä, ihan tavallisia kuvia ne aluksi olivat, mutta muutaman vuoden sisällä hän on kehittynyt tosi paljon. Ja harrastaa saa vaikka laulua ja tanssia vaikka ei osaisikaan. Pääasia että itse saa iloa.

Tee kivoja asioita siksi että nautit. Ei ole mitään väliä epäonnistuuko vaiko onnistuu. Eipä varmaan ketään kiinnosta esim. omalla kohdallani että onnistunko vaiko epäonnistunko, muilla on omat elämänsä, eivät he jaksa minun tekemisiä seurata.

Kuten täällä on sanottu, anna itsellesi lupa innostua asioistasi, mutta muista myös, ettei koko elämän kannata pyöriä sen innostuksen kohteen ympärillä. Myös epäonnistuminen on ihan normaalia, kaikki epäonnistuvat ja yleisemmin epäonnistutaan useammin kuin onnistutaan. Opettele epäonnistumisien kautta ymmärtämään missä epäonnistuit ja miten voit ensikerralla panostaa niin, ettei epäonnistumista tapahdu sen sijaan, että oletat epäonnistumisen olevan vain osoitus siitä, että olet huono.

Kaikkein tärkeintä olisi, että opettelet kehittämään itseäsi ja kasvattamaan itseluottamustasi. Ei se itseluottamus tule hetkessä. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää ja osata nähdä epäonnistumisen tapahtuessa, että mistä se johtui ja mitä seuraavalla kerralla voidaan tehdä toisella tavalla. 

Pitää kuitenkin muistaa, että motivaatio harvoin kestää pidemmän aikaa. Siksi monet alkavat esimerkiksi harrastamaan liikkumista, kun motivaatio on korkeimmillaan, mutta jossain vaiheessa motivaatio laskee ja jos liikutaan pelkästään motivaation voimin, niin monesti myös nämä henkilöt lakkaa käymästä salilla. Älä siis laita koko elämääsi motivaation piikkiin.

En oikein osaa ajatella ettei epäonnistuminen olisi vaarallista, koska olen epäonnistuttuani joutunut raskaisiin ja pelottavilta tuntuviin tilanteisiin. Kasvatuksenikin on ollut sellaista, jossa on korostettu sitä, ettei virheisiin ole varaa ja jokainen hoitakoon omat asiansa yksin. Tämän seurauksena minusta on tullut äärimmäisen turvallisuushakuinen. Sekään ei tunnu oikein hyvältä tavalta elää, ettei edes uskalla innostua juuri mistään ettei mikään vain menisi pieleen. Mutta ehkä ajan saatossa löydän lisää rohkeutta.

Vierailija kirjoitti:

En oikein osaa ajatella ettei epäonnistuminen olisi vaarallista, koska olen epäonnistuttuani joutunut raskaisiin ja pelottavilta tuntuviin tilanteisiin. Kasvatuksenikin on ollut sellaista, jossa on korostettu sitä, ettei virheisiin ole varaa ja jokainen hoitakoon omat asiansa yksin. Tämän seurauksena minusta on tullut äärimmäisen turvallisuushakuinen. Sekään ei tunnu oikein hyvältä tavalta elää, ettei edes uskalla innostua juuri mistään ettei mikään vain menisi pieleen. Mutta ehkä ajan saatossa löydän lisää rohkeutta.

Miksi olet jämähtänyt ajattelemaan, että koska sinua kasvatettiin tällä ja tuolla tavoin, niin siksi olet tälläinen etkä muuksi muutu? Jos kykenet kuitenkin ymmärtämään menneisyydestäsi noin paljon, niin miksi estät itseltäsi sen ymmärryksen, että miten sinua kasvatettiin nuorena ei välttämättä ollut oikein ja että epäonnistuminen on ihan normaalia? Miksi olet jäänyt menneisyytesi muottiin? Voisiko se, ettet kykene muuttamaan ajatusmalliasi johtua siitä, että pelkäät sitä aikaa, kun joudut astumaan muotistasi ulos ja muuttamaan ajatus ja käyttäytymismallejasi, sen sijaan että pysyisit tutussa ja turvallisessa? Koska tutussa ja turvallisessa voit aina syyttää menneisyyttäsi siitä, miten toimit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein osaa ajatella ettei epäonnistuminen olisi vaarallista, koska olen epäonnistuttuani joutunut raskaisiin ja pelottavilta tuntuviin tilanteisiin. Kasvatuksenikin on ollut sellaista, jossa on korostettu sitä, ettei virheisiin ole varaa ja jokainen hoitakoon omat asiansa yksin. Tämän seurauksena minusta on tullut äärimmäisen turvallisuushakuinen. Sekään ei tunnu oikein hyvältä tavalta elää, ettei edes uskalla innostua juuri mistään ettei mikään vain menisi pieleen. Mutta ehkä ajan saatossa löydän lisää rohkeutta.

Miksi olet jämähtänyt ajattelemaan, että koska sinua kasvatettiin tällä ja tuolla tavoin, niin siksi olet tälläinen etkä muuksi muutu? Jos kykenet kuitenkin ymmärtämään menneisyydestäsi noin paljon, niin miksi estät itseltäsi sen ymmärryksen, että miten sinua kasvatettiin nuorena ei välttämättä ollut oikein ja että epäonnistuminen on ihan normaalia? Miksi olet jäänyt menneisyytesi muottiin? Voisiko se, ettet kykene muuttamaan ajatusmalliasi johtua siitä, että pelkäät sitä aikaa, kun joudut astumaan muotistasi ulos ja muuttamaan ajatus ja käyttäytymismallejasi, sen sijaan että pysyisit tutussa ja turvallisessa? Koska tutussa ja turvallisessa voit aina syyttää menneisyyttäsi siitä, miten toimit. 

Osaako hän kukaan ihminen kattavasti vastata siihen kysymykseen mistä kaikista syistä johtuu, että hän on jonkun tietynlainen? Sitähän käytännössä kysyit. Kysyit miksi en ole kasvanut tätä suuremmaksi ihmiseksi. Vastaus: en tiedä tarkalleen. Ymmärrys siitä, ettei kaikki ole kunnossa, ei vielä riitä muutokseen. Asiat eivät tapahdu pakotetussa tahdissa.

Komppaan sitä kommentoijaa, joka liputti hetkessä elämisen taitoa. Olla tyytyväinen olotilaansa ja hyväksyä kulloinenkin olonsa ja olosuhteet. Kiitollisuus *kaikesta* johtaa seesteiseen mieleen.

Tämähän ei tarkoita sitä, ettei pyrkisi muutokseen ja edistykseen - mitä se sitten itsekullekin käytännössä merkitsee.

Ex-masentuneella on yleensä voimat vähissä, nii. psyykkiset kuin fyysisetkin, ja aina näitä ei voi edes erottaa; ei vaan jaksa. Ei siis ole hyvä ajatus kasata itselleen paljon tavoitteita ja tekemisiä. Pyri mieluummin fiilistelemään sitä hyvää oloa, joka esim. pienestä lenkistä tai muusta kertasuorituksesta seuraa. "Suorittaminen" ei tosin ole hyvä ilmaisu masennustoipilaalle, jonka nimenomaan ei pidä _suorittaa_ elämäänsä, vaan pyrkiä _elämään_ sitä hetkestä ja olemassaolostaan nauttien.

Tsemppiä meille kaikille! :)

Vierailija kirjoitti:

Komppaan sitä kommentoijaa, joka liputti hetkessä elämisen taitoa. Olla tyytyväinen olotilaansa ja hyväksyä kulloinenkin olonsa ja olosuhteet. Kiitollisuus *kaikesta* johtaa seesteiseen mieleen.

Tämähän ei tarkoita sitä, ettei pyrkisi muutokseen ja edistykseen - mitä se sitten itsekullekin käytännössä merkitsee.

Ex-masentuneella on yleensä voimat vähissä, nii. psyykkiset kuin fyysisetkin, ja aina näitä ei voi edes erottaa; ei vaan jaksa. Ei siis ole hyvä ajatus kasata itselleen paljon tavoitteita ja tekemisiä. Pyri mieluummin fiilistelemään sitä hyvää oloa, joka esim. pienestä lenkistä tai muusta kertasuorituksesta seuraa. "Suorittaminen" ei tosin ole hyvä ilmaisu masennustoipilaalle, jonka nimenomaan ei pidä _suorittaa_ elämäänsä, vaan pyrkiä _elämään_ sitä hetkestä ja olemassaolostaan nauttien.

Tsemppiä meille kaikille! :)

Kiitos, samoin sinulle 😘