Kun kerron mammakavereille pitäväni pojastani enemmän kuin

Ja tämän keskustelun perusteella se tuntuu olevan jopa aika yleistä..?



Minulla on kaksi lasta. Toinen, tyttö, on helppo, nauravainen ja mutkaton lapsi. Poika taas on temperamenttinen kiukkupussi ja koetellut vanhempiaan koliikista lähtien monella tavalla. Voisi ehkä ajatella, että toista nästä olisi "helpompi" rakastaa. Mutta ei. En ikinä pystyisi vetämään rajaa lasten välille. He ovat molemmat MINUN ja rakastan heitä hullun lailla.



On oikeasti aika huolestuttavaa, jos äidin mielestä ei ole mitään outoa siinä, että rakastaa jotakuta lapsistaan vähemmän kuin muita. Ja että vielä sanoo asian ääneen (=eli on asian kanssa ihan sinut). Sääliksi käy ap:n tyttöä, kun asia hänelle valkenee. Ja valkeneehan se, jos ap asialle jotain tee.

Kumman lapsistasi antaisit natsien kyytiin... hui kamalaa.

En yhtään ihmettele jos vinoon katsovat.

Poikien kanssa tullaan juttuun, helppoja lapsia. Tytär aiheuttaa harmaita hiuksia



Ei kaikkien ihmisten kanssa tule juttuun niin hyvin kuin toisten, niin se vain on.



Ihmissuhde ne omat lapsetkin on

siis tuntea niin tai sanoa sitä. Se kai on tosiaan niitä asioita joita ei saisi ääneen sanoa...



Toiset on äidin tyttöjä, isän poika. Siitähän ne sanonnatkin tulee

Poikien kanssa tullaan juttuun, helppoja lapsia. Tytär aiheuttaa harmaita hiuksia

Joo, mutta tarkoittaako se, ettet pidä tyttärestäsi yhtä paljon?

Ainakin lapselle itselleen tuon kuuleminen voi aiheuttaa ihan oikeasti ikuisen murheen.

voihan noin ajatella, mutta ei noin voi sanoa. Ajattele jos se menee lastesi korviin :(((.

tai heitä vertailla mitenkään! Olisin vaan tukea ja ajatuksen vaihtoa asiasta halunnut.....



Lapset rakkaita, tietysti...mutta toinen toista rakkaampi

ensin kannustetaan puhumaan tunteistaan, sitten kun joku uskaltautuu, ammutaan alas...

sitten ihmetellään kun itsemurhia paljon ja jo nuoret katselee pullonpohjia.

on keskimmäinen lapseni lähinnä sydäntäni, kaikki kolme ovat poikia. Ja esikoisen kanssa poden huonoa omatuntoa, kun hänen kanssaan mun on kaikkein hankalin olla. Siis kaikki yhteinen tekeminen on aina vähän pinnistelyn takana, en useinkaan oikeasti nauti hänen seurastaan, kuten nautin pienempien seurasta.



Ja ennenkaikkea haluaisin oppia paremmaksi äidiksi esikoiselleni. Mutta miten sen voi tehdä, jos ei tuollaisesta saisi edes puhua?

Miksi tykkäät pojastasi enemmän? Pippelillinen lapsi on kivempi?



Olisit jättänyt lapset tekemättä ja tyytynyt miehesi pippelin ihailuun. Peniskateus voi ilmetä näinkin! Nainen ihailee sitä, mitä ei itselleen koskaan saanut ja mitä omat vanhemmat lapseltaan odottivat. Pitikä sinusta ap. tulla poika? Olitko äidillesi pettymystyttö?

Aihen on vain niin tabu.



Kaikki ok niin kauan kun et päästä tuota tietoa tyttäresi korviin asti.

Ilmeisesti et pidä itsestäsikään

Paloheimon: Suomalaisen lapsuuden haavat- kirja ja ryhdy miettimään äiti-tytär suhdettasi nyt,heti,pian.

Ei pidä sekoittaa rakkautta ja sitä, että tulee paremmin toimeen jonkun lapsista kanssa.

Voihan näistä asioista puhua ja pitääkin mutta katsoisin kyllä pitkään ja hartaasti peiliin, enkä ryhtyisi ihmettelemään muiden äitien reaktioita.



Äidit usein "rakastuvat" poikiinsa, joka sekin on tiedostettava ja ymmärrettävä.

Toivon vaan, ettet aiheuta hirmuisia vaurioita tyttärellesi, joka on syytön koko tilanteeseensa JA jolla on oikeus äitinsä tasavertaiseen rakkauteen.

No maailmahan on epäreilu....

esim. mummolta, kummilta tai esim. koulun opettajalta. Jokainen onnelliseksi naiseksi kasvava tarvitsee hyväksynnän ja tunteen siitä, että on rakastettu.



Rakasta vaan poikaasi enemmän, mutta ei se poika suo vanhustenkotiin tule aikuisena katsomaan (harvoin pojat tulevat), kun se rakastaa silloin jo toista naista (tulevaa vaimoaan). Tuskin tyttäresikään viitsii sinua tulla vanhana katsomaan, käskee äidin kultapojua menemään, joka ei ehdi.



Surkea vanhuus tulee surkealle äidille.

voi´vaan kysyä, että ketä auttaa jotenkin tämmöinen tieto , että toinen lapsi on rakkaampi? Sitä tytärtäkö?

Ei kaikkea tarvitse sanoa aina ääneen.

Mahtaa tyttärestä tuntua pahalta. Ettekös tekin aina vaadi tasavertaista kohtelua mummoilta lapsenlapsiin ja sisaruksiin nähden?

Kylläpä tuntuu pahalta pienen tyttäresi puolesta:(

Vaikka itse olin onneni kukkuloilla tyttärestäni kolmen pojaan jälkeen, varoin visusti sanomatta ääneen mitään mikä nostaisi poikieni silmissä tyttäreni paremmaksi heitä. Kaikki ovat rakkaita vielä tyttärenkin jälkeen syntynyt kuopuspoika.

Se että itse tiedostat asian ja myönnät sen on jo paljon. Mutta pidätkö sitä ihan hyväksyttävänä ja haet vain vertaistukea muilta äideiltä? Tällöin ymmärtäisin reaktion.



Usein mammakaverit kaipaavat mukavaa jutteluseuraa ja vertaistukea arkeen, mutta kovin moni ei ole valmis puimaan syvällisiä asioita. Lisäksi kovin monesta ei ole hyväksyttävää tykätä jostain lapsesta enemmän kuin toisesta, ei minustakaan. Jos tuot asian esille niin että itse haluaisit vaikuttaa asiaan ja muuttaa sitä, niin ok. Mutta aika hiljaiseksi se vetää varsinkin jos itsestä ei ole vertaistukea ja harvasta tälläisessä asiassa ehkä on.



Itsesi ja tyttäresi vuoksi olisi hyvä jos saisit asiaa käsiteltyä ja tehtyäkin sille jotakin. Itse pidän normaalina sitä että toisen lapsen kanssa voi tulla paremmin juttuun kuin toisen, mutta en sitä että tykkääminen/rakkaus on suurempaa. Nämä ovat kaksi eri asiaa.

Minulla on poika ja tyttö, jotka ovat lähes kuin yö ja päivä. Tykkään heistä eri tavalla ja eri asioista, mutta en mitenkään pystyisi erottelemaan, että toisesta voisi pitää enemmän. Kun molempia rakastaa niin äärettömästi, ettei kattoa sille määrälle ole.