Ei kelvannut köyhälle terveelliset ILMAISET ruuat
Miehen sisko tuli kahden lapsensa kanssa meille pk-seudulle kesäloman viettoon. Äitinsä oli hänelle ja lapsille menopaluuliput ostaneet. Heillä on ollut kosolti taloudellista epäonnea kuluneena vuonna ja halusimme tarjota heille pitkän viikonlopun. Järkkäsimme esim lapset lintsille jne.
Viikonlopun ruokailut olivatkin epäonnistunut farssi. Olimme varmistaneet allergiat jne. Perjantaina olimme hakeneet koko porukalle (meillä myös 2 lasta) sushia-jäivät syömättä. Sisko halusi hakea sämpylöitä ja meetvurstia kaupasta, meillä oli vain tummaa leipää ja siemennäkkäriä-mieheni lähti kauppaan hakemaan. Aamulla teimme smoothiet, jotka jäivät lasiin. Myöskään uunipuuro ja turkkilainen juhurtti ei kelvannut. He söivät sämpylöitä ja meetvurstia ja sisko kertoi jo aamupalapöydässä hakevansa muroja seuraavaksi aamuksi. Grillatessamme kasviksia, sieniä, kalaa ja kanaa ei löytynyt siitäkään heille sopivaa. Myös salaatti jäi koskematta, koska siinä oli granaattiomenaa ja he eivät pidä salaateista jossa on makeaa. Lähdettiin ostamaan makkaraa ja italiansalaattia. Koko viikonloppu tätä järjetöntä valikoimista ja valitusta. Ensin tulin surulliseksi, nyt lähinnä kiukuttaa. Kirjoitin tämän, joska tosi usein täällä on avauksia vähemmän varakkaiden ruokatottumuksista. Voin tosiaan kokemuksella kertoa, että kyse on jostakin muustakin kuin rahasta. Eniten säälitti lapset, jotka molemmat ”pullukoita”
Ja jos joku epäilee trolliksi-valitettavasti tämä on ihan tosielämästä
Kommentit (419)
Vierailija kirjoitti:
Mikä helvetti siinä on että köyhän pitäisi ottaa kaikki mitä tarjotaan ilmaiseksi?
Oli kyse sitten vaatteista, huonekaluista tai nyt vaikkapa ruuasta!Kai nyt köyhilläkin on oikeus kieltäytyä kaiken maailman paskasta mitä ilmaseksi tyrkytetään!
Kerropa mikä noista ap:n tarjottavista on sun mielestä paskaa ja mikä olisi ollut köyhälle sopivampaa?
Vierailija kirjoitti:
Suunnitelkaa menu seuraavan kerran yhdessä. Kaikilla on mukavaa ja kaikilla hyvä mieli. Vai meneekö siitä hauskuus, kun ei saa parjata jälkikäteen? He olivat ehkä rajoittuneita ruoan suhteen, mutta ap on aika tuomitseva ja suvaitsematon erilaisten ihmisten suhteen. Edellinen on parempi vaihtoehto. Vieras omi sivistyneempi. Hän ei postaa täällä aloitusta kaameasta kyläpaikasta.
Vieras sivistyneempi?
Siis onko teidän mammojen mielestä ok lähteä hakemaan kyläpaikasta omia eväitä, kun tarjotut ruoat ei kelpaa? OIKEASTI???
Tässä tapauksessa vielä teini-ikäisille?
Ei voi olla todellista 😫
Lapsilla on paha teinimeininki. Ettekö tunne yhtään suloista lasta, joka muuttuu hirviöksi teini-iässä? Minkäs se äiti sille mahtaa. Ja suvun nainen vain haukkuu, vaikka se äiti on varmasti ollut hätää kärsimässä. Teinejä ei saa käyttäytymään nätisti, jos ne on sillä tuulella.
Vierailija kirjoitti:
Olisit ap saanut varmasti enemmän myötätuntoa, jos et olisi otsikossa korostanut, kuinka köyhille tarjosit terveellistä eikä kelvannut. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Aloituksesi oli asenteellinen ja samanlaisia vastauksia sait. Koetapa tehdä asiallisempi aloitus niin saat asiallisempia vastauksia. Annan mallin: Kutsuin sukulaisiani käymään. Mikään mitä tarjosin, ei maistunut. Se tuntui minusta kurjalta. Ehkä he olivat ruoan suhteen hieman rajoittuneita ja käytöstavat uupuivat.
Tuollaiseen olisit saanut varmasti pelkää myötätuntoa.
Tämä olisi varmasti muuttanut tämän ketjun sävyn totaalisesti. Ja saanut sen loppumaan hyvin lyhyeen. Nyt tästä on vaahdottu koko päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suunnitelkaa menu seuraavan kerran yhdessä. Kaikilla on mukavaa ja kaikilla hyvä mieli. Vai meneekö siitä hauskuus, kun ei saa parjata jälkikäteen? He olivat ehkä rajoittuneita ruoan suhteen, mutta ap on aika tuomitseva ja suvaitsematon erilaisten ihmisten suhteen. Edellinen on parempi vaihtoehto. Vieras omi sivistyneempi. Hän ei postaa täällä aloitusta kaameasta kyläpaikasta.
Vieras sivistyneempi?
Siis onko teidän mammojen mielestä ok lähteä hakemaan kyläpaikasta omia eväitä, kun tarjotut ruoat ei kelpaa? OIKEASTI???
Tässä tapauksessa vielä teini-ikäisille?
Ei voi olla todellista 😫
Mun mielestä on, mä en ainakaan mitään kalaa syö, en varsinkaan raakaa.
Enkä pakota lapsiakaan syömään jostain mistä eivät selkeesti pidä.
Enpä ole ennen tiennytkään, että ruoalla voi "osoittaa ylemmyyttä" tai "omaa erinomaisuutta" tai v*ttuilla.
Olen luullut, että ruokaa vain syödään ja maistellaan onko hyvää vai ei.
Tämän ketjun mukaan joillakin näyttää olevan melkein uskonnollinen vakaumus, että pitää syödä ja tarjota vain ihan perusmakkaraa sun muuta. Muu on silkkaa v*ttuilua.
Silmiä avaava ketju.
Ruoka ei ole vittuilua vaan luepa ap:n otsikko uudelleen. Näetkö?
Se olis ollu siskon viimeinen visiitti meillä ku ei ruoka kelpaa!
Jos ap. vieraan lapset ovat olleet 13v ja 14v niin hyvin ymmärrän teinien nirsouden.
Näkisittepä kuinka teidän omat, niin rakkaat ja aina niin hyvin käyttäytyvät lapsenne ylenkatsovat kouluruokia ja nirpistelevät nenäänsä ja ovat ennakkoluuloisia uusille maulle.
Ja en pane sitä pahakseni, sillä se kuuluu teinien kehitysvaiheeseen ja halu tulla huomatuksi ja tarve ilmaista itseään, eikä kerro aina ruuan hyvyydestä vielä mitään.
Mutta se, että aikuinen lähtee mukaan teinien nirsoiluun ja pahoittaa siitä mielensä, on jo kasvun paikka.
Ap. on vasta juhlat alkamassa ja hän voi huomata samoja piirteitä lapsistaan muutaman vuoden sisällä.
Syön graavikalaa ja rapuja ym... En pidä etanoista ja hyvää sushia on tosi harvassa paikassa. Huonoa sushia on saanut liikaa ja siksi se nykyison arveluttaa. Kokkaan itse monipuolisesti ja syön monenlaista. Siltikään lapsilleni ei maistu kovin hyvin kaikki kotona tarjotut ruoat. Esim jouluruoista eivät pidä. Pikkuhiljaa vuosikausien työn jälkeen ovat tottuneet maistamaan kylässä vieraampia makuja ja samoin ravintolassa. Muroja meillä ei syödä, mutta kylässä niitä toki syödään mikäli tarjotaan. Miehensisko on kyllä jo niin lähisua, että voi käydä kaupasta ostamassa syötävää. Erikoista ellei perheen isä tiedä millaista ruokaa sisko syö, että olisi voinut huomioida ruokatarjoiluissa. En muuten pidä uunipuuroista, mutta syön kyllä kylässä. Liedellä haudutettu puuro on paljon maukkaampaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo sushi-kohta meni jo överiksi. Mistä olet ylipäänsä saanut päähäsi, että sushi olisi terveellistä?
Ottamatta nyt kantaa muuhun typeryyteen eli siihen kuinka älytöntä on tarjota ruokaa joka lähes jokaisen mielestä maistuu ensimmäisellä kerralla oudolta, miksi sushi ei muka ole terveellistä? Merilevää, riisiä ja kalaa ja kasviksia. Japanilaiset ovat yksi maailman pitkäikäisimmistä kansoista eikä heillä ole millään mittapuulla samaa vertaa kansantauteja kuten karjalanpaisti-suomalaisilla.
Varaa ensi kerralla 165 g makaronilaatikkoa /hlö ja riittävästi raikkaita voileipätarvikkeita + kesäextrana grillimakkaraa, 0, 79 / pkt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta minullekaan ei olisi valitettavasti tarjoilusi kelvanneet. Varsinkin lapset söisivät varmaan mielellään sellaista ruokaa mihin ovat tottuneet ja en itsekään nyt rupeaisi mitään erikoista tarjoamaan. Rahat on minullakin loppu, mutta silti en voisi edes ilmaiseksi kaikkea syödä. Esimerkiksi se sushi olisi jäänyt syömättä.
Kerro, että mitä ihmeellistä ruoissa oli tuon sushin lisäksi? Ihanko oikeasti tumma leipä, salaatti, uunipuuro, kala/kana, vihannekset ja herkkusienet on jotain, mihin lapset ei ole tottuneet? Mitä ihmettä teillä oikein syödään tai grillataan?
Meillä syödään vain kasvisruokaa. Kalaa joskus, mutta ei sushia. Tarkoitin lähinnä tällä viestillä sitä, että itse järjestäisin ruokailut "emäntänä" niin, että tarjoaisin vierasporukalla sopivaa ruokaa. On meidänkin perhe monesti syönyt lihaa kyläpaikassa vain "kohteliaisuussyistä" ja niinpä en voisi kuvitellakaan pakottavani kenenkään esim syömään kasvisruokaa väkisin jos meille kylään tulisi. En haluaisi, että kyläreissu menisi siihen, että olisi ikävät ruuat. Tietysti jos ei tästä piittaa niin mikä siinä. Itse järjestäisin ruokailut melko lailla vieraiden mukaan. Silloin jäisi hyvä mieli itselle ja muille. Ehkä olen sitten tottunut liikaa miellyttämään muita.
Öööh..
Ihan mielenkiinnosta, miksi syöt kotona vain kasvisruokaa jos kylässä syöt kuitenkin lihaa ja vieraille tarjoat liharuokaa?
Itse olen kasvissyöjä enkä kyllä söisi vastoin omia arvojani, koen lihan vastenmieliseksi. Jos kylässä ei ole kasvisruokaa, söisin numeroa tekemättä sitä mitä voin. Vaikka perunaa ja salaattia.Kyllähän lihansyöjänkin ruokavalioon kuuluu myös kasvisruuat,miksi et tarjoa niitä kun tulee vieraita? Siis kai nyt suurinpiirtein jokainen tietää ettei jokapöiväinen lihan mättäminen ole terveellistä,tarpeellista tai eettistä? Nekin vanhukset jotka ei tiedä,syö kuitenkin esim.pinaattikeittoa,kasvissosekeittoa ym.kasvisruokia.
Aina ei ole ollut helppo kieltäytyä, koska sukulaisena ovat "lihansyöjien huippua", jotka olettavat että kaikki "normaalijärkiset" sitä syövät. Ja yleensä ei olisi sitten ollut mitään syötävää näiden lisäksi, kun kakkukin yleensä liivatekuorella. Siinä saisi sitten olla syömättä mitään. Ja nämä ihmiset loukkaantuvat pienemmästäkin, joten on ehkä parempi ne kerrat kun nähdään, vaikka väkisin ( ja niin olen tehnyt) syödä sen lihapihvin. Heille on myöskin ihan turha tarjota mitään "kasvishöttöä" ruuaksi jos kylään tulevat. Näin tämä vain meillä menee. Ei ehkä sitten ole ihme, että ei kyläillä kovinkaan usein. Ymmärrän kyllä viestisi, mutta jos kieltäytyisin numeroa tekemättä vieraana lihasta olisi se jo loukkaus niin kuin se että tarjoaisin heille "huonoa" kasvisruokaa. Joskus on parempi joustaa ja säilyttää edes ne välit, mitkä vielä on.
Nämä tietyt sukulaiseni tuskin edes ymmärtävät, mikkä kasvissyöjä on puhumattakaan mistään "vegaaneista" sun muista. He kun eivät voisi elää ilman lihaa. Isänikin on nyt vasta alkanut ymmärtää, että ilman lihaakin voi elää. Silti vieläkin päivittelee, että kun nyt et edes jauhelihaa syö, kun se on kuitenkin sellaista pientä, mutta kuitenkin lihaa huomautan sitten. Näiden syiden takia olen oppinut joustamaan ja välillä tekemään päätöksiä joilla pyrin valitsemaan piememmän pahan. Eli sen syönkö sen lihan vai meneekö välit sukulaisiin. Ja tämä on totta. Ehkä se jollekin modernille kaupunkilaiselle kuulostaa oudolta, mutta maaseudulla onkin vähän eri juttu. Saatat olla outo jo sen takia, ettet lihaa syö. Ja sori kaikki maaseudulla asujat en tarkoita kaikkia teitä ja viihdyn muuten täällä oikein hyvin.
En ole eläissäni syönyt koskaan sushia, tofua, kebabbia - en edes tiedä mitä ne ovat ja hyvin olen tähän asti pärjännyt.
Eihän kukaan syö enää sushia se on niin 2010.
Oikeasti, eikö kukaan muu pidä kalakeiton tekemistä työläänä? Ihan vaan jo perunoiden kuoriminen vie aikansa. Sitten kaikki kasvikset. Lanttukin on ihan pirullista saada palasiksi, ainakin meidän veitsillä.. Ja kala ei kauaa säily kaapissa, pitää varata aika ruaan tekemiseen etukäteen. En väitäkään, että ruuan tekeminen olisi välttämättä vaikeaa, mutta se on työlästä ja hankalaa. Yleensä ravintolassa jos syö niin sitä tuppaa ottamaan sellaisen annoksen mistä varmastyi pitää, koska ruoka on sitten se minkä on tilannut. Siksi mun ei tuu ravintolassa kokeiltua eri ruokia kovin avoimesti. En nyt sentään niin rikas ole että uuden ruuan viitsisin siksi tilata. Ja toki syön erikoisemmatkin jos niitäannokseen sisältyy. Mutta lapsi en ekana veis ravintolaan uusia maistelemaan.[/quote]
Laitatko kalakeittoon lanttua? Peruna, sipuli ja porkkanat kyllä riittävät, lanttu🤔
Oli totta tai ei kertomasi niin tämä on totta:
Jeesus kuoli ristillä minun ja kaikkien ihmisten syntien puolesta, kantoi syntitaakkamme, hänen verensä vuodatettiin, hän oli uhrikaritsa, hän kuoli ja tuli kiroukseksi, jotta meidän ei tarvitse kuoleman jälkeen olla kuolleita ( kuolema tarkoittaa alkukielessä ero Jumalasta) vaan, jotta meillä olisi iänkaikkinen elämä.
Hän kuoli täysin ihmisenä, mutta oli myös 100% Jumala, mutta oli riisunut sen kun syntyi maan päälle. Pyhä Henki eli Jumalan 3. persoona ohjasi häntä maan päällä. Hän paransi sairaita, sai sokeat näkemään, paransi sisäiset sielunhaava ja rakasti ihmisiä, hän oli täydellinen lihaan tullut Jumalan kuva, Isästä, Taivaan Jumalasta.
Kun Hän kuoli, hän meni alas tuonelaan 3 päiväksi, otti Paholaiselta kuoleman avaimet ja ylösnousi kuolleista, ilmestyi ihmisille ( sekä kuolleet Pyhät vanhasta testamentista) ja sen jälkeen Jeesus nousi Pyhän Hengen voimalla, pilvessä takaisin taivaaseen Isän oikealle puolelle.
Voit ottaa Jeesuksen vastaan vapahtajanasi ja pelastajanasi rukoilemalla: Jeesus, uskon, että kuolit syntieni puolesta golgatan ristillä, kiitos siitä, anna Pyhän Henkesi tulla asumaan sydämeeni, tulkoon Jumalan Henki asumaan kuolleena tilassa olevaan henkeeni ja sitä kautta kirkastamaan ja ohjaamaan sieluani sekä ruumistani ( kehoani), uskon, että olet vapahtajani ja pelastani.
Sitten vain lähimpään seurakuntaan, jossa uskotaan Pyhän Hengen voimaan ja Raamatulliseen Sanaan.
Tämä tapahtui 2000-vuotta sitten Israelissa, Jumalan Pyhässä Maassa, Silmäterässä.
Jeesus palaa takaisin joku päivä Juudan kuninkaana, kuninkaiden kuninkaana Öljymäelle Israeliin. Nauti pelastustiestä ja hanki läheinen ihmissuhde Jumalan kanssa, Abba isin kanssa. Siunausta!
Pullukoita...no, meillä kotona syötiin terveellisesti. Olin hoikka lapsi. Yksin muutettuani en jaksanut kokata, tosin en lihonut, ennenkuin lopulta aloin syödä liikaa ja vääränlaista. Makkaraa olen aina inhonnut, kaikenlaista. Tummaa leipää syön.
t. merkittävän ylipainoinen
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on provo, koska jokainen tajuaa että tähän aikaan suurin osa reagoivista on näitä eineksillä turvonneita hiilarisokerihirviöitä. Eihän voi olettaa saavansa ymmärrystä laadukkaille raaka-aineille täältä.
Eineksillä ei turpoa jos ei syö jotain ranskalaisia koko ajan. Ihan perusruokaa einekset: kanaa, kalaa, lihaa. Hiilareita tarvitaan. Spkeria vain vähän.
Tykkään raakasta kalasta myös. En syö makkaraa enkä x-tra salaattia.
Olisit ap saanut varmasti enemmän myötätuntoa, jos et olisi otsikossa korostanut, kuinka köyhille tarjosit terveellistä eikä kelvannut. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Aloituksesi oli asenteellinen ja samanlaisia vastauksia sait. Koetapa tehdä asiallisempi aloitus niin saat asiallisempia vastauksia. Annan mallin: Kutsuin sukulaisiani käymään. Mikään mitä tarjosin, ei maistunut. Se tuntui minusta kurjalta. Ehkä he olivat ruoan suhteen hieman rajoittuneita ja käytöstavat uupuivat.
Tuollaiseen olisit saanut varmasti pelkää myötätuntoa.