Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ilmainen neuvo kaikille: Älä ole parisuhteessa jos toinen teistä ei rakasta toista.
30.07.2018 |
Se ei riitä että tykkää, se ei riitä että pitää parhaana ystävänä, se ei riitä että on tottunut kuin sukulaiseen.
Meillä kaikilla on vain yksi ja lyhyt elämä. Älkää hukatko sitä mistään syystä (esim. lapset) siihen että olette "parisuhteessa" ilman parisuhderakkautta. Jos seksi ei ole nautinnollista, älä jatka parisuhdetta muutamaan kuukautta pidemmälle. Jos et tunne voimakkaita rakkauden tunteita puolisoasi kohtaan muutamassa kuukaudessa suhteen alettua, älä sitoudu pidempään suhteeseen, se päättyy vain pettymykseen. Kyllä sen ihan oikeasti sitten tietää kun se puoliso on "se oikea" kun pystyt kuvittelemaan teidät yhdessä kymmeniä vuosia, lapsenlapset ja kiikkustuolit elämän ehtoolla, olet oikeassa suunnassa, jos ne ajatukset ahdistaa, siirry seuraavaan vaihtoehtoon.
Ja toinen neuvo vielä kaupan päälle: Älkää tehkö toista lasta jos ette ole satavarmoja että pärjäätte sen ensimmäisen kanssa 3-4 vuotta, ja että parisuhde oikeasti kestää sen toisen lapsen tuomat haasteet.
Jos parisuhde ei ole hyvä, lähellä täydellistä, älä tee siihen lapsia, vaan katso ensin että mihin suuntaan parisuhde on menossa, parempaan vai eroon. Onko rakkauden ensihuuma loppumassa ja viemässä parisuhteen päätökseensä vai oletteko hitsautumassa yhteen kohti kestävää parisuhdetta.
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?
Aika heikkoa jos pakko olla parisuhteessa parisuhteen vuoksi eikä edes rakasta sitä toista.
Aivan älykääpiön naivia kuvitella, että kukaan välttämättä KOSKAAN rakastaisi sinua ja vaatia sitä parisuhteelta.
Vain idiootti menee parisuhteeseen tietäen ettei toinen rakasta. Jos sinä koet että sinua ei kukaan koskaan rakastaisi niin se on sinun häpeäsi.
Oma häpeäsi se on, jos et osaa olla kenenkään kanssa vaan osaat mieluiten olla vain yksin :D Se on todellista mielen köyhyyttä.
Mitenniin ei osaa? :D kyse oli siitä että ollaan vain sen kanssa kenen kanssa aidosti haluaa olla ja rakastaa eikä tyydytä johonkuhun.
No entäs jos hän ei halua olla SINUN kanssasi? Kuvitteletko sinä, että kaikki aina saa sen kenet haluavat? SIITÄ oli kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?
Aika heikkoa jos pakko olla parisuhteessa parisuhteen vuoksi eikä edes rakasta sitä toista.
Miksi se on heikkoa? Jos toinen haluaa samaa?
Minun mielestä heikkoa jos pitää olla parisuhteessa vaan että olis parisuhde, eikä pysty odottamaan sellaista kumppania kenen kanssa oikeasti haluaa olla. Miksi joku saisi etuoikeuden koskea sinuun ja jakaa kaikki asiat kanssasi jos ei aidosti rakasta ja välitä susta?
Jos molemmat haluaa ja on yhteinen päätös siitä niin tehköön sitten niin, ihmetyttää vaan miksi ei etsittäisi sitä kunnon suhdetta vaan tyydytään johonkin korvikkeeseen. Itselle ei tulisi kuuloonkaan, en edes pystyisi olla jonkun ”ihan siedettävän” kanssa, järkyttää ajatuskin.
Eli siis sinä tässä se ankea ja tyhmä olet, ei se, jolta tuokin onnistuu.
Mitä helvettiä rupeat mua haukkumaan :D en ole sanonut ketään ankeaksi tai tyhmäksi.
Millä perusteella minä olen tyhmä jos en halua olla jonkun siedettävän kanssa? Ei luoja. Minä olen saanut juuri sellaisen kumppanin kuin olen halunnutkin.
Et osaa :D Jos olisit siinä tiöanteessa, ettet ois saanutkaan :DDD Surkimus. Tai se ois vaikka kuollut vuoden päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?
Aika heikkoa jos pakko olla parisuhteessa parisuhteen vuoksi eikä edes rakasta sitä toista.
Miksi se on heikkoa? Jos toinen haluaa samaa?
Minun mielestä heikkoa jos pitää olla parisuhteessa vaan että olis parisuhde, eikä pysty odottamaan sellaista kumppania kenen kanssa oikeasti haluaa olla. Miksi joku saisi etuoikeuden koskea sinuun ja jakaa kaikki asiat kanssasi jos ei aidosti rakasta ja välitä susta?
Jos molemmat haluaa ja on yhteinen päätös siitä niin tehköön sitten niin, ihmetyttää vaan miksi ei etsittäisi sitä kunnon suhdetta vaan tyydytään johonkin korvikkeeseen. Itselle ei tulisi kuuloonkaan, en edes pystyisi olla jonkun ”ihan siedettävän” kanssa, järkyttää ajatuskin.
No kaikki eivät kelpaa niille, joita oikeasti haluaisivat, tajuatko idiootti?
Kuka haluaa seurustella ihmisen kanssa joka olisi mieluummin jonkun muun kanssa, mutta ei vain kelpaa???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheaa miten moni on valmis ottamaan jonkun riittävän ok:n puolison😲 Kyllä minun pitää ainakin rakastua kunnolla, muuten pärjään kyllä yksinkin. Kukin tyylillään tietty, jos vastapuoli on sitten samaa mieltä että ollaan vaan ok:n kanssa.
Onko sulle jo käynyt tuo kunnolla rakastuminen ja oletko alkanut seurustella sen myötä?
Jotenkin tästä keskustelusta tulee sellainen vaikutelma, niin kuin ei olisi mitään kunnon rakastumista olemassakaan vaan että se on vain turha toive, johon uskoessa ihmisille ei normaalit hyvät suhteet kelpaa, kun pitäisi olla muka jotain vielä suurempaa. Näinkö se menee, vai onko oikeasti olemassa jotain valtavaa rakkautta niin kuin elokuvissa suorastaan?
On käynyt, kaksi kertaa elämässäni. Ja on ollut vielä parempaa kuin elokuvissa 💘
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?
Henk.koht. en tajua ollenkaan, että parisuhde olisi mikään itseisarvo. Parisuhde erityisen ihmisen kanssa, jota kohtaan minulla on voimakkaita tunteita ja jolla on niitä minua kohtaan eli rakkaus, se on se juttu.
Eli olet kylmä ja paskamainen ihminen. Kyllä monenlaisten ihmisten kanssa voi viihtyä paremmin kuin yksin, jos on täysipäinen luonne. Ja taas samat jorinat, että yksin osataan olla, mutta kun sen moni kokee ankeammaksi.
Kun se vaihtoehto ei ole että huonossa suhteessa tai yksin, vaan huonossa suhteessa, yksin tai hyvässä suhteessa. Ei tyytyminen siihen että on joku seuralainen ole ainoa vaihtoehto yksin olemiselle muutenkaan, kyllähän ystäviäkin etsitään sen perusteella että kuka on se oikein tosi sopiva jonka kanssa on tosi kivaa, eikä vaan että kunhan nyt joku on joka vastaa jotain kun sille jotain sanoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa harvinaisen naivi ja tyhmä aloitus ihmiseltä, joka ei tiedä rakkaudesta mitään.
Onko siellä joku tyytyjä, joka on mennyt yhteen ensimmäisen mukiinmenevän tyypin kanssa? Vai onko kumppani peräti se paras ystäväsi?
Se, että kumppani on paras ystävä, on ihan ehdottoman tärkeä osa rakkautta. Ja se osa, mikä kantaa vuosikymmeniä.
Tottakai, rakastettu on aina myös paras ystävä, mutta paras ystävä ei aina ole rakastettu.
Vierailija kirjoitti:
Pariskunta oli ollut naimisissa 6 vuotta, 1 lapsi. Mies tapasi toisen naisen ja halusi erota. Sanoi vaimolleen ettei ole koskaan tätä rakastanutkaan, oli vaan halunnut perheen.
Niin. Tämäkö se on sitten se ihannetilanne? Toista on kustu linssiin huolella 6 vuotta. Mahtaa tuntua hyvälle. Siinä lapsi kainalossa sitten alat etsiä uutta rakkautta kun entinen olikin vaan valhetta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ne voimakkaat rakkaudentunteet ole itselläni ainakaan mikään pysyvä olotila. Välillä sen huomaa että toista rakastaa ihan hemmetisti, välillä on kausia että sitä miettii että miten ylipäätään on päätynyt yhteen mokoman kanssa.
Mutta en kyllä uskalla alkaa muita neuvomaan.
Niin, no se on ihan normaalia, mutta jos sulle ei koskaan tulisi tunnetta että rakastat häntä, niin mitä hyödyttäisi elämäänsä siinä tuhlata kun jossain tuolla on se ihminen joka saisi sinut tuntemaan sitä rakkautta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?
Tajuatko sinä että se että sinä haluat olla parisuhteessa vaikka et rakasta, varastat puolisosi mahdollisuuden olla ihmisen kanssa parisuhteessa joka ihan oikeasti rakastaisi häntä?
Se on ihan se ja sama mitä sinä teet, haluatko olla yksin tai osaatko olla, ei ole oikein huijata ketään parisuhteeseen vain sen takia että sinä et halua olla yksin. Hyvin harva lähtee parisuhteeseen ihmisen kanssa joka sanoo heti että ei rakasta, ne suhteet on sitten jotain ihan muuta.
ap
Mutta entä sitten, jos ei ole ketään muuta,joka sitä puolisoa rakastaisi. Olisiko hän onnellisempi yksin koko loppuikänsä vai sittenkin semionnellinen sellaisen kanssa, joka on parakas kaveri, kunnioittaa ja arvostaa ja viihtyy seurassaan?
Kumman sinä valitset: 60 vuotta yksin vain 60 vuotta hyvässä seurassa?
Entä kumman sinä valitset 60 vuotta suht hyvässä seurassa, vai 10 vuotta yksin + 50 vuotta todella mahtavassa seurassa? Ystävistä ja sukulaisista saa seuraa vaikka ei olisi parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On paljon meitä, joilla ei ole pahemmin valinnanvaraa kumppaniehdokkaiden suhteen. Itse olen tahtomattani sinkku, koska en saa niitä miehiä joista itse kiinnostun. Mitään susirumaa en ota, en kiihottuisi sellaisesta miehestä. Kyllä toisen pitää olla silmiä hivelevä itselle, eihän suhteesta muuten tule yhtään mitään. Miten jotkut voivat edes olla sellaisen ihmisen lähellä, joka ei viehätä fyysisesti tai muutenkaan, saatika seurustella tämän ihmisen kanssa? En yhtään käsitä tällaisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikko suomeksi: Ålkää olko parisuhteessa, jos ette rakasta toisianne.
Mitä on se rakkaus? Minusta se on vain ailahteleva tunne joka tulee ja menee, eikä sellaisen varaan voi mitään rakentaa. Kiintymys, välittäminen, sitoutuminen, ne on ainakin itselleni paljon tärkeämpiä kuin jotkut tunteet, jotka voi kadota välillä ihan puolisosta riippumatta. Esim. jos mulla on kova työstressi, en rakasta yhtään mitään enkä ketään. En silti heitä avioliittoani menemään, kun ei rakkautta tunnu. Tiedän että se tunnekin taas palaa kun elämä palaa tasapainoon.
Millaista sinun mielestäsi on rakkaus, jossa ei ole kiintymystä, välittämistä ja sitoutumista? Ja miten sinulla sitten on kovassa työstressissä kuitenkin kiintymystä, välittämistä ja sitoutumista, jos et pysty silloin rakastamaankaan yhtään ketään?
Mitähän sinä kuvittelet rakkauden olevan? Jotain kynttiläillallisia vai?
Mitä minä tarkoitan sanalla rakkaus, kun parisuhteista puhutaan, on sellaista kiihkeää intohimoista tunnetta. Sellaista että kun katsookin toista, tuntuu että pakahtuu rakkaudesta, ettei koskaan voisi rakastaa ketään muuta, sitä että tuntuu ettei voisi edes elää ilman tuota toista.
Omassa elämässäni noita tunteita on ollut lähinnä huonoissa suhteissani, niissä epätasapainoisissa, joihin ei olisi hyvä ollut sitoutua saati tehdä lapsia. Jännä mies-suhteissa. Sen sijaan kun lopulta yli kolmekymppisenä löysin aviomieheni, en tuntenut mitään sellaista. Vain että onpa mukava tyyppi ja hyvä olla hänen lähellä. Vähän kuin oman veljen kanssa olisi, täysin rentoa ja saa olla oma itsensä. Seksuaalinen veto tuli vasta paljon myöhemmin kuvioon, eikä se ole meille vieläkään kovin tärkeää, kun emme ole erityisen seksuaalisia ihmisiä kumpikaan. Enkä edes tunne ettenkö voisi elää ilman miestäni tai hän minua, vaan tiedän että pärjäisimme erikseenkin ja surustakin toipuisin ja jatkaisin elämääni.
Tuo on ihastumista, kiimaa ja rakastUmista, ei rakastAMISTA. Etkö rakasta omaa veljeäsi tai vanhempiasi?
Se on ihan eri asia rakastaa toista ihmistä veljellisellä, sisarellisella tai platonisella tavalla kuin romanttisella tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sami Minkkinenkö se jakaa parisuhdeoppejaan?
Rakkaus ja avioliitto ovat länsimainen keksintö. Muualla ymmärretän, että avioliitto on ensisijaisesti taloudellinen sopimus ja rakkaus on kiva lisä.
Ei ole olemassa pariskuntia, joissa rakkaus olisi riittänyt ihan jokaiselle päivälle 30 vuoden ajan tai joissa ei jossain vaiheessa olisi käynyt mielessä, että tämä oli tässä. Silti ei ole erottu (vaikka ap:n mukaan olisi pitänyt) vaan on jaksettu ja jatkettu ja huomattu, että yhdessä on ihan mukavaa, vaikka suuri rakkaudenpalo ei joka päivä roihua.
Minä antaisin sen neuvon, että yksikään ihminen ei ole kertakäyttöinen eikä tarkoitettu tyydyttämään toisen tarpeita. Jos etsii ap:n kuvaamaa rakkautta, ei koskaan pidä mennä naimisiin. Jos ei kestä epätäydellisiä hetkiä, ei ole tarkoitettu parisuhteeseen.
Kyllä oikeasti rakastuneilla pareilla se intohimon ja rakkauden kipinä säilyy läpi vuosikymmenienkin, mutta eihän tätä puolisoonsa tyytyneet ihmiset ymmärrä. Kyllä sitä romanttista rakkautta on olemassa muuallakin kuin televisiossa elokuvien ja sarjojen muodossa, et vain satu kuulumaan siihen harvalukuisten ja onnellisten ihmisten joukkoon, jotka ovat saaneet sen etuoikeuden kokea suurta rakkautta elämänsä aikana. Moni meistä ei sitä koe todennäköisesti koskaan, mikä on sääli. Se että suhteessa on paloa ja että se on onnellinen, ei ole sama kuin se etteikö pari kohtaisi vaikeuksia suhteessaan. Miksi pitää olla vain kaksi vaihtoehtoa, joko ihan mitäänsanomaton tai jopa onneton suhde tai räiskyvä ja tasapainoton suhde, joka on vain hetken huumaa? Ei pitkäaikainen kumppaniin sitoutuminen ole synonyymi askeettisuudelle, tylsyydelle ja rakkaudettomuudelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?
Aika heikkoa jos pakko olla parisuhteessa parisuhteen vuoksi eikä edes rakasta sitä toista.
Miksi se on heikkoa? Jos toinen haluaa samaa?
Minun mielestä heikkoa jos pitää olla parisuhteessa vaan että olis parisuhde, eikä pysty odottamaan sellaista kumppania kenen kanssa oikeasti haluaa olla. Miksi joku saisi etuoikeuden koskea sinuun ja jakaa kaikki asiat kanssasi jos ei aidosti rakasta ja välitä susta?
Jos molemmat haluaa ja on yhteinen päätös siitä niin tehköön sitten niin, ihmetyttää vaan miksi ei etsittäisi sitä kunnon suhdetta vaan tyydytään johonkin korvikkeeseen. Itselle ei tulisi kuuloonkaan, en edes pystyisi olla jonkun ”ihan siedettävän” kanssa, järkyttää ajatuskin.
Eli siis sinä tässä se ankea ja tyhmä olet, ei se, jolta tuokin onnistuu.
Mitä helvettiä rupeat mua haukkumaan :D en ole sanonut ketään ankeaksi tai tyhmäksi.
Millä perusteella minä olen tyhmä jos en halua olla jonkun siedettävän kanssa? Ei luoja. Minä olen saanut juuri sellaisen kumppanin kuin olen halunnutkin.
Et osaa :D Jos olisit siinä tiöanteessa, ettet ois saanutkaan :DDD Surkimus. Tai se ois vaikka kuollut vuoden päästä.
Ei mun tarvitsekaan osata tyytyä vähempään kuin mitä haluan. Osaan hankkia sen mitä haluan :) suosittelen sinulle samaa niin ei tarvitse olla katkera ja haukkua muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?
Aika heikkoa jos pakko olla parisuhteessa parisuhteen vuoksi eikä edes rakasta sitä toista.
Aivan älykääpiön naivia kuvitella, että kukaan välttämättä KOSKAAN rakastaisi sinua ja vaatia sitä parisuhteelta.
Vain idiootti menee parisuhteeseen tietäen ettei toinen rakasta. Jos sinä koet että sinua ei kukaan koskaan rakastaisi niin se on sinun häpeäsi.
Oma häpeäsi se on, jos et osaa olla kenenkään kanssa vaan osaat mieluiten olla vain yksin :D Se on todellista mielen köyhyyttä.
Mitenniin ei osaa? :D kyse oli siitä että ollaan vain sen kanssa kenen kanssa aidosti haluaa olla ja rakastaa eikä tyydytä johonkuhun.
No entäs jos hän ei halua olla SINUN kanssasi? Kuvitteletko sinä, että kaikki aina saa sen kenet haluavat? SIITÄ oli kyse.
No eikai niitä ihmisiä kenet sinä haluat ole vaan yksi koko maailmassa? Jos ei halua, niin toteat ettei ollut edes sopiva kun ei halunnut sinua ja siirryt seuraavaan kuka sinua miellyttää jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikko suomeksi: Ålkää olko parisuhteessa, jos ette rakasta toisianne.
Mitä on se rakkaus? Minusta se on vain ailahteleva tunne joka tulee ja menee, eikä sellaisen varaan voi mitään rakentaa. Kiintymys, välittäminen, sitoutuminen, ne on ainakin itselleni paljon tärkeämpiä kuin jotkut tunteet, jotka voi kadota välillä ihan puolisosta riippumatta. Esim. jos mulla on kova työstressi, en rakasta yhtään mitään enkä ketään. En silti heitä avioliittoani menemään, kun ei rakkautta tunnu. Tiedän että se tunnekin taas palaa kun elämä palaa tasapainoon.
Millaista sinun mielestäsi on rakkaus, jossa ei ole kiintymystä, välittämistä ja sitoutumista? Ja miten sinulla sitten on kovassa työstressissä kuitenkin kiintymystä, välittämistä ja sitoutumista, jos et pysty silloin rakastamaankaan yhtään ketään?
Mitähän sinä kuvittelet rakkauden olevan? Jotain kynttiläillallisia vai?
Mitä minä tarkoitan sanalla rakkaus, kun parisuhteista puhutaan, on sellaista kiihkeää intohimoista tunnetta. Sellaista että kun katsookin toista, tuntuu että pakahtuu rakkaudesta, ettei koskaan voisi rakastaa ketään muuta, sitä että tuntuu ettei voisi edes elää ilman tuota toista.
Omassa elämässäni noita tunteita on ollut lähinnä huonoissa suhteissani, niissä epätasapainoisissa, joihin ei olisi hyvä ollut sitoutua saati tehdä lapsia. Jännä mies-suhteissa. Sen sijaan kun lopulta yli kolmekymppisenä löysin aviomieheni, en tuntenut mitään sellaista. Vain että onpa mukava tyyppi ja hyvä olla hänen lähellä. Vähän kuin oman veljen kanssa olisi, täysin rentoa ja saa olla oma itsensä. Seksuaalinen veto tuli vasta paljon myöhemmin kuvioon, eikä se ole meille vieläkään kovin tärkeää, kun emme ole erityisen seksuaalisia ihmisiä kumpikaan. Enkä edes tunne ettenkö voisi elää ilman miestäni tai hän minua, vaan tiedän että pärjäisimme erikseenkin ja surustakin toipuisin ja jatkaisin elämääni.
Tuo mitä teillä on on minusta nimenomaan rakkautta. Se mitä olet kokenut jännämiesten kanssa oli huumaa ja riippuvuutta. Tuo on aitoa rakkautta.
Jos ette ole kauhean seksuaalisia ihmisiä, niin eihän teidän rakkauden pidäkään ilmentyä repimällä kiihkoissaan vaatteita.
Meidän rakkaus on sellaista, lähinnä koska ollaan yhtäläisen seksuaalisia. Mutta ennen kaikkea meillä on kunnioitus, arvostus ja hellyys, jo vuosia.
Ymmärrän eron, koska olin aiemmin 20 vuotta liitossa, jossa ei osoitettu toiselle kunnioitusta ja arvostusta.
Yksinkin on parempi kuin huonossa suhteessa. Ihminen voi todella huonosti suhteessa jossa on vähättelevää ja epäkunnioittavaa käytöstä ja puhetta. Paremmin voi yksinkin.
Väärin, sitten kun ette/toinen ei TAHDO rakastaa.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kaikkihan on lähtenyt siitä pisteestä että ollaan rakastettu toista. Kuinka kauan se rakkaus kestää kun tulee vastoinkäymisiä esim. Taloudellisia että vaikka toinen menettää työn ja ne seuraamukset siitä. Kuinka kauan ihmiset jaksavat sen toisen naamaa katsella tai kun muija onkin pulskempi vuosien saatossa kun joskus ensitapaamisella. Kyllä siinä käy ero ukolla kun akalla mielessä mutta kantsiiko sama paska vääntää alusta?
Kuinka usein suhteet on oikeasti löhteneet molemminpuolisesta rakastumisesta? Luulen, että melko harvoin. Toinen voi olla ihastunut ja toinen otettu saamastaan huomiosta. Vuodet kuluvat ja yhtäkkiä ollaan naimisissa. Tulevat ensimmäiset hankaluudet ja niiden jälkeen ero, kun koskaan ei olla rakastuttu toisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?
Tajuatko sinä että se että sinä haluat olla parisuhteessa vaikka et rakasta, varastat puolisosi mahdollisuuden olla ihmisen kanssa parisuhteessa joka ihan oikeasti rakastaisi häntä?
Se on ihan se ja sama mitä sinä teet, haluatko olla yksin tai osaatko olla, ei ole oikein huijata ketään parisuhteeseen vain sen takia että sinä et halua olla yksin. Hyvin harva lähtee parisuhteeseen ihmisen kanssa joka sanoo heti että ei rakasta, ne suhteet on sitten jotain ihan muuta.
ap
Mutta entä sitten, jos ei ole ketään muuta,joka sitä puolisoa rakastaisi. Olisiko hän onnellisempi yksin koko loppuikänsä vai sittenkin semionnellinen sellaisen kanssa, joka on parakas kaveri, kunnioittaa ja arvostaa ja viihtyy seurassaan?
Kumman sinä valitset: 60 vuotta yksin vain 60 vuotta hyvässä seurassa?
Tää on jännä juttu. Mut on jätetty monta kertaa, mutta jokaikinen äijä on jälkeenpäin ottanut yhteyttä jollain tekosyyllä.
Minussa on ollut joku pieni vika jonka takia on tullut bänät mutta ketään uutta eivät ole löytäneet.
Oĺen nätti, normaalipainoinen, ihan fiksu ja suht hauska.
Ja en ota noita takaisin.
Nyt viimeisin, jolla on helkkarin iso supervene, tuli parin vuoden jälkeen tarjoamaan palveluksiaan. No, sain hänen kautta hienon fillarin, mutta veneelle en lähde.
Exät on ihan kivoja, mutta kunhan eivät luule liikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikko suomeksi: Ålkää olko parisuhteessa, jos ette rakasta toisianne.
Mitä on se rakkaus? Minusta se on vain ailahteleva tunne joka tulee ja menee, eikä sellaisen varaan voi mitään rakentaa. Kiintymys, välittäminen, sitoutuminen, ne on ainakin itselleni paljon tärkeämpiä kuin jotkut tunteet, jotka voi kadota välillä ihan puolisosta riippumatta. Esim. jos mulla on kova työstressi, en rakasta yhtään mitään enkä ketään. En silti heitä avioliittoani menemään, kun ei rakkautta tunnu. Tiedän että se tunnekin taas palaa kun elämä palaa tasapainoon.
Millaista sinun mielestäsi on rakkaus, jossa ei ole kiintymystä, välittämistä ja sitoutumista? Ja miten sinulla sitten on kovassa työstressissä kuitenkin kiintymystä, välittämistä ja sitoutumista, jos et pysty silloin rakastamaankaan yhtään ketään?
Mitähän sinä kuvittelet rakkauden olevan? Jotain kynttiläillallisia vai?
Mitä minä tarkoitan sanalla rakkaus, kun parisuhteista puhutaan, on sellaista kiihkeää intohimoista tunnetta. Sellaista että kun katsookin toista, tuntuu että pakahtuu rakkaudesta, ettei koskaan voisi rakastaa ketään muuta, sitä että tuntuu ettei voisi edes elää ilman tuota toista.
Omassa elämässäni noita tunteita on ollut lähinnä huonoissa suhteissani, niissä epätasapainoisissa, joihin ei olisi hyvä ollut sitoutua saati tehdä lapsia. Jännä mies-suhteissa. Sen sijaan kun lopulta yli kolmekymppisenä löysin aviomieheni, en tuntenut mitään sellaista. Vain että onpa mukava tyyppi ja hyvä olla hänen lähellä. Vähän kuin oman veljen kanssa olisi, täysin rentoa ja saa olla oma itsensä. Seksuaalinen veto tuli vasta paljon myöhemmin kuvioon, eikä se ole meille vieläkään kovin tärkeää, kun emme ole erityisen seksuaalisia ihmisiä kumpikaan. Enkä edes tunne ettenkö voisi elää ilman miestäni tai hän minua, vaan tiedän että pärjäisimme erikseenkin ja surustakin toipuisin ja jatkaisin elämääni.
Tuo on ihastumista, kiimaa ja rakastUmista, ei rakastAMISTA. Etkö rakasta omaa veljeäsi tai vanhempiasi?
Se on ihan eri asia rakastaa toista ihmistä veljellisellä, sisarellisella tai platonisella tavalla kuin romanttisella tavalla.
Tottakai on. Mutta rakkautta se veljellinenkin rakkaus on.
Alue: Aihe vapaa
Mutta entä sitten, jos ei ole ketään muuta,joka sitä puolisoa rakastaisi. Olisiko hän onnellisempi yksin koko loppuikänsä vai sittenkin semionnellinen sellaisen kanssa, joka on parakas kaveri, kunnioittaa ja arvostaa ja viihtyy seurassaan?
Kumman sinä valitset: 60 vuotta yksin vain 60 vuotta hyvässä seurassa?