Ilmainen neuvo kaikille: Älä ole parisuhteessa jos toinen teistä ei rakasta toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?

Aika heikkoa jos pakko olla parisuhteessa parisuhteen vuoksi eikä edes rakasta sitä toista.

Aivan älykääpiön naivia kuvitella, että kukaan välttämättä KOSKAAN rakastaisi sinua ja vaatia sitä parisuhteelta.

Vain idiootti menee parisuhteeseen tietäen ettei toinen rakasta. Jos sinä koet että sinua ei kukaan koskaan rakastaisi niin se on sinun häpeäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikko suomeksi: Ålkää olko parisuhteessa, jos ette rakasta toisianne.

Mitä on se rakkaus? Minusta se on vain ailahteleva tunne joka tulee ja menee, eikä sellaisen varaan voi mitään rakentaa. Kiintymys, välittäminen, sitoutuminen, ne on ainakin itselleni paljon tärkeämpiä kuin jotkut tunteet, jotka voi kadota välillä ihan puolisosta riippumatta. Esim. jos mulla on kova työstressi, en rakasta yhtään mitään enkä ketään. En silti heitä avioliittoani menemään, kun ei rakkautta tunnu. Tiedän että se tunnekin taas palaa kun elämä palaa tasapainoon.

Millaista sinun mielestäsi on rakkaus, jossa ei ole kiintymystä, välittämistä ja sitoutumista? Ja miten sinulla sitten on kovassa työstressissä kuitenkin kiintymystä, välittämistä ja sitoutumista, jos et pysty silloin rakastamaankaan yhtään ketään? 

Mitähän sinä kuvittelet rakkauden olevan? Jotain kynttiläillallisia vai? 

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?

Tajuatko sinä että se että sinä haluat olla parisuhteessa vaikka et rakasta, varastat puolisosi mahdollisuuden olla ihmisen kanssa parisuhteessa joka ihan oikeasti rakastaisi häntä?

Se on ihan se ja sama mitä sinä teet, haluatko olla yksin tai osaatko olla, ei ole oikein huijata ketään parisuhteeseen vain sen takia että sinä et halua olla yksin. Hyvin harva lähtee parisuhteeseen ihmisen kanssa joka sanoo heti että ei rakasta, ne suhteet on sitten jotain ihan muuta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei rakasta mua, vaikka mä rakastan sitä. Se ei kuitenkaan halua erota. Minunko se ero sitten pitää ottaa? Ja saada kaikkien vihat niskaan, kun se jätti niin hyvän miehen?

Mitenniin hyvän? Miksi vielä oot siinä? Eikö sulla ole sen vertaa itsekunnioitusta?

Vierailija kirjoitti:

 Sami Minkkinenkö se jakaa parisuhdeoppejaan?

Rakkaus ja avioliitto ovat länsimainen keksintö. Muualla ymmärretän, että avioliitto on ensisijaisesti taloudellinen sopimus ja rakkaus on kiva lisä.

Ei ole olemassa pariskuntia, joissa rakkaus olisi riittänyt ihan jokaiselle päivälle 30 vuoden ajan tai joissa ei jossain vaiheessa olisi käynyt mielessä, että tämä oli tässä. Silti ei ole erottu (vaikka ap:n mukaan olisi pitänyt) vaan on jaksettu ja jatkettu ja huomattu, että yhdessä on ihan mukavaa, vaikka suuri rakkaudenpalo ei joka päivä roihua.

Minä antaisin sen neuvon, että yksikään ihminen ei ole kertakäyttöinen eikä tarkoitettu tyydyttämään toisen tarpeita. Jos etsii ap:n kuvaamaa rakkautta, ei koskaan pidä mennä naimisiin. Jos ei kestä epätäydellisiä hetkiä, ei ole tarkoitettu parisuhteeseen.

Tottakai tulee hetkiä jolloin ei tunnu suurta rakkauden paloa, mutta ei sitä hetken mielijohteesta pidäkään erota, vaan sitten kun on varma tunteesta, eli esim. monta kuukautta menee niin ettei tunne pisaraakaan rakkautta toista kohtaan, pitää alkaa työstää sitä asiaa että olisko parasta erota, toki puolison kanssa siitä pitää puhua ihan ensimmäisenä. Kyllä parisuhteen pitää pitkässä juoksussa tyydyttää molempien tarpeet, eikä niin että ollaan nyt tässä kun kerran alettiin 20 vuotta sitten.

ap

Ap hyvä, ihan kettuilematta: taidat olla aika nuori ja sinkku?

Oikea elämä ei mene noin. Todella tulinen ja hyvä, romanttinen rakkaus voi koska tahansa väljähtyä. Suhteen ekat vuodet eivät millään tavalla takaa, että suhde on loppuelämän hyvä.

Itse asiassa kun on mitattu parisuhteen onnellisuutta, monissa sellaisissa maissa, joissa avioliitot sovitaan sukujen kesken, ilman mitään romantiikkaa, pariskunnat kokevat olevansa tyytyväisempiä suhteeseensa kuin täällä länsimaisissa, romantiikkaa palvovissa yhteiskunnissa!

Vierailija kirjoitti:

 Sami Minkkinenkö se jakaa parisuhdeoppejaan?

Rakkaus ja avioliitto ovat länsimainen keksintö. Muualla ymmärretän, että avioliitto on ensisijaisesti taloudellinen sopimus ja rakkaus on kiva lisä.

Ei ole olemassa pariskuntia, joissa rakkaus olisi riittänyt ihan jokaiselle päivälle 30 vuoden ajan tai joissa ei jossain vaiheessa olisi käynyt mielessä, että tämä oli tässä. Silti ei ole erottu (vaikka ap:n mukaan olisi pitänyt) vaan on jaksettu ja jatkettu ja huomattu, että yhdessä on ihan mukavaa, vaikka suuri rakkaudenpalo ei joka päivä roihua.

Minä antaisin sen neuvon, että yksikään ihminen ei ole kertakäyttöinen eikä tarkoitettu tyydyttämään toisen tarpeita. Jos etsii ap:n kuvaamaa rakkautta, ei koskaan pidä mennä naimisiin. Jos ei kestä epätäydellisiä hetkiä, ei ole tarkoitettu parisuhteeseen.

Rakkaus ja avioliitto ei ole mikään länsimainen keksintö. Jo Raamatussa tässä puhutaan ja tähän kehoitetaan joten se siitä länsimaasta.

Vierailija kirjoitti:

En nyt tajua. Mitä se sellainen rakastaminen on? 

Vierailija kirjoitti:

 Jos et tunne voimakkaita rakkauden tunteita puolisoasi kohtaan muutamassa kuukaudessa suhteen alettua, älä sitoudu pidempään suhteeseen, se päättyy vain pettymykseen.

Siis rupeaako ihmiset suhteisiin ja odottelee, tuleeko rakkauden tunteita?

Mulla on kaikki suhteet alkaneet rakastumisen tunteesta, joka on eri asia kuin rakkauden tunne. Rupeaako ihmiset suhteisiin ilman että ovat rakastuneet? Joo, kai niitä on niitäkin, jotka vain eivät osaa olla yksin, ehkä he tekevät sitten tekevät niin, mutta onko se loppujen lopuksi kovinkaan yleistä?

Olen nyt ollut saman ihmisen kanssa parisuhteessa 15 vuotta. En tiedä rakastanko vai en, mutta viihdyn hänen kanssaan. Seksiä on, se ei ole mitään intohimoista mutta en sellaista kaipaakaan. Riittää että on tyydyttävää. Teen mielelläni asioita puolisolleni mieliksi, koetan ottaa arjessa huomioon. Mitään kiihkeitä rakkauden tunteita ei ole. Kai meidän pitäisi aloittajan mielestä sitten kuitenkin erota?

Kyllä me tapailtiin miehen kanssa puolitoista kuukautta ennenkuin minä tunsin rakkauden. Oltiin tunnettu muutama kuukausi ja juteltu ennen sitä, mies sanoi rakastavansa minua jo muutaman viikon tapailun jälkeen ja minä vielä silloin etsin sitä tunnetta kunnes se sitten tuli, ja liki 20 vuotta on pysynyt kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Vaikka joskus tuntuu että ei helvetti että mitä mä tuon kanssa teen tässä, niin pian taas huomaa että kyllä se on ihana ja koskaan en pois lähtisi, tulee rakkauden läikähdys. Ei kaikki rakastu ensisilmäyksellä, mutta jos ei rakastu edes puolessa vuodessa niin pitäisi tehdä jo jotain päätelmiä.

ap

Moni rakastaa jo toista. Jotkut yhtä ja toista. Jos minä haluan että kotona joku oottelee niin koira on aina kliffa vaihtoehto.

Keep sweet...

Vierailija kirjoitti:

Voi voi ap sun neuvojasi. Noilla neuvoilla moni saisi aika yksinäisen ja ankean elämän. Itse voit niitä toki noudattaa jos haluat, mutta useille meistä realismia on ottaa sellainen riittävän ok puoliso jonka saadaan ja sitten tehdä parhaamme että suhteesta tulee mahdollisimman hyvä. Ei kaikille löydy koskaan sellaista ihmeellistä "sielunkumppania" jonka kanssa alusta asti synkkaisi niin että heti tietää että tässä on Se Oikea.

Itse en ole sun neuvojasi noudattanut ja oikein hyvä elämä on. Aloin tuntea mieheeni seksuaalista vetoa vasta pari vuotta tapaamisesta. Kaveripohjalta ensin tutustuttiin ja myöhemmin ihastuttiin. Mutta sun mielestä olisi pitänyt jo pari kk tapaamisen jälkeen torpata suhde, koska ei tunnu seksuaalista vetoa eikä muutakaan ihmeellistä. Lapsetkin meillä on 1 v 10 kk ikäerolla, ja se oli minusta kätevää, ettei työurasta jää niin kauhean pitkä pätkä väliin pikkulapsiaikojen ja hoitovapaiden takia. Kyllä nyt normaali ihminen joka itse pari lasta haluaa, niiden kanssa "pärjää", parisuhteen kanssa tai ilman.

No eipä sitä oikeaa löydä jos menee ensimmäisen vastaantulijan kanssa yhteen sillä oletuksella että ei sitä oikeaa ole olemassakaan. Mun mielestä se on yksinäinen ja ankea elämä jos elää yhdessä ihmisen kanssa jota ei oikeasti rakasta.

Ja eniten ihmiset eroaa silloin kun toinen lapsi on vauva. Tämäkin palsta on väärällään tarinoita miten elämä muuttui paskaksi kun tuli toinen vauva kun ensimmäinenkin oli vielä pieni ja jopa uhmassa. Tutkitusti pitäisi olla vähintään 3 vuotta ikäeroa jotta äiti ehtii kunnolla toipua synnytyksestä ja että esikoinen ehtii olla perheen vauva tarpeeksi pitkän ajan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikko suomeksi: Ålkää olko parisuhteessa, jos ette rakasta toisianne.

Mitä on se rakkaus? Minusta se on vain ailahteleva tunne joka tulee ja menee, eikä sellaisen varaan voi mitään rakentaa. Kiintymys, välittäminen, sitoutuminen, ne on ainakin itselleni paljon tärkeämpiä kuin jotkut tunteet, jotka voi kadota välillä ihan puolisosta riippumatta. Esim. jos mulla on kova työstressi, en rakasta yhtään mitään enkä ketään. En silti heitä avioliittoani menemään, kun ei rakkautta tunnu. Tiedän että se tunnekin taas palaa kun elämä palaa tasapainoon.

Ihastuminen on se ailahteleva tunne joka tulee ja menee. Rakkaus on se joka pysyy, siihen kuuluu välittäminen, sitoutuminen jne. Se rakkaus on  juuri sitä, että tietää että se on siellä vaikka juuri nyt ei sitä roihua tunnu. Rakkaus kestää ne vaikeat ajat, ihastuminen haihtuu kun arki alkaa, ei sitä turhaan sanota että myötä- ja vastamäessä, terveydessä ja sairaudessa jne. mitä niitä nyt on vihkivaloissa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?

Aika heikkoa jos pakko olla parisuhteessa parisuhteen vuoksi eikä edes rakasta sitä toista.

Miksi se on heikkoa? Jos toinen haluaa samaa?

Minun mielestä heikkoa jos pitää olla parisuhteessa vaan että olis parisuhde, eikä pysty odottamaan sellaista kumppania kenen kanssa oikeasti haluaa olla. Miksi joku saisi etuoikeuden koskea sinuun ja jakaa kaikki asiat kanssasi jos ei aidosti rakasta ja välitä susta?

Jos molemmat haluaa ja on yhteinen päätös siitä niin tehköön sitten niin, ihmetyttää vaan miksi ei etsittäisi sitä kunnon suhdetta vaan tyydytään johonkin korvikkeeseen. Itselle ei tulisi kuuloonkaan, en edes pystyisi olla jonkun ”ihan siedettävän” kanssa, järkyttää ajatuskin.

Vierailija kirjoitti:

Onpa harvinaisen naivi ja tyhmä aloitus ihmiseltä, joka ei tiedä rakkaudesta mitään.

Onko siellä joku tyytyjä, joka on mennyt yhteen ensimmäisen mukiinmenevän tyypin kanssa? Vai onko kumppani peräti se paras ystäväsi?

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei rakasta mua, vaikka mä rakastan sitä. Se ei kuitenkaan halua erota. Minunko se ero sitten pitää ottaa? Ja saada kaikkien vihat niskaan, kun se jätti niin hyvän miehen?

Kyllä mun mielestä te molemmat ansaitsisitte parisuhteen jossa antaa ja saa rakkautta. Mitä hyötyä tuossa on? Pian olette vanhoja ja elämä on ohi, ilman rakkautta ja vastarakkautta, kun elämän olisi voinut elää toisinkin. Mitä se muille kuuluu miksi erositte, voit niille sanoa että mies ei sinua rakastanut, eihän se silloin ole sinulle hyvä mies, vaan tosi epäsopiva.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa harvinaisen naivi ja tyhmä aloitus ihmiseltä, joka ei tiedä rakkaudesta mitään.

Onko siellä joku tyytyjä, joka on mennyt yhteen ensimmäisen mukiinmenevän tyypin kanssa? Vai onko kumppani peräti se paras ystäväsi?

Se, että kumppani on paras ystävä, on ihan ehdottoman tärkeä osa rakkautta. Ja se osa, mikä kantaa vuosikymmeniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Sami Minkkinenkö se jakaa parisuhdeoppejaan?

Rakkaus ja avioliitto ovat länsimainen keksintö. Muualla ymmärretän, että avioliitto on ensisijaisesti taloudellinen sopimus ja rakkaus on kiva lisä.

Ei ole olemassa pariskuntia, joissa rakkaus olisi riittänyt ihan jokaiselle päivälle 30 vuoden ajan tai joissa ei jossain vaiheessa olisi käynyt mielessä, että tämä oli tässä. Silti ei ole erottu (vaikka ap:n mukaan olisi pitänyt) vaan on jaksettu ja jatkettu ja huomattu, että yhdessä on ihan mukavaa, vaikka suuri rakkaudenpalo ei joka päivä roihua.

Minä antaisin sen neuvon, että yksikään ihminen ei ole kertakäyttöinen eikä tarkoitettu tyydyttämään toisen tarpeita. Jos etsii ap:n kuvaamaa rakkautta, ei koskaan pidä mennä naimisiin. Jos ei kestä epätäydellisiä hetkiä, ei ole tarkoitettu parisuhteeseen.

Et nyt oikein tajunnut, kun haluat kaunistella asiaa. Puhu vain ihan rohkeasti siitä, miten toisen naama oksettaa ja seksi ajatuksena ällöttää ja toista vihaa kympillä, tai ei arvosta tms. Sitten ollaan lähempänä arkisia parisuhteita.

No tuskin juuri kukaan sellaisissa parisuhteissa vuosikausia on, jos noin vahvat negatiiviset tunteet toista kohtaan on päällä jatkuvasti. Mutta useimmissa niissä ap:n parjaamissa ei niin romanttista rakkautta täynnä olevissakaan suhteissa ei ole tuollaista. Seksi on ihan jees, toista kunnioittaa ja arvostaa, jos ei sitten intohimoisesti rakastakaan, haluaa tehdä arjesta molemmille mukavaa.

No se on tietysti vähän tulkintakysymys mitä on intohimoinen rakkaus, syvä rakkaus jne. Toisille intohimo on lähinnä sitä fyysistä, suuria elkeitä, kun toisille se on se pysyvyys ja syvä rakkaus esim. jos ajattelee sitä että toinen nyt kuolisi, niin tuntuu että sydän pakahtuisi surusta ja elämä sen jälkeen tuntuisi lähes mahdottomalta jatkaa. Kyllä ystävän kuolemakin on kamala ajatus, mutta rakkaan kuolema tuntuu siltä kuin itsekin kuolisi.

ap

Kylläpä täällä nyt ollaan tyytymisen kannalla, aiemmin oli ihan eri ääni kellossa, juttua jauhettiin varmaan sata sivua...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?

Henk.koht. en tajua ollenkaan, että parisuhde olisi mikään itseisarvo. Parisuhde erityisen ihmisen kanssa, jota kohtaan minulla on voimakkaita tunteita ja jolla on niitä minua kohtaan eli rakkaus, se on se juttu.

Eli olet kylmä ja paskamainen ihminen. Kyllä monenlaisten ihmisten kanssa voi viihtyä paremmin kuin yksin, jos on täysipäinen luonne. Ja taas samat jorinat, että yksin osataan olla, mutta kun sen moni kokee ankeammaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikko suomeksi: Ålkää olko parisuhteessa, jos ette rakasta toisianne.

Mitä on se rakkaus? Minusta se on vain ailahteleva tunne joka tulee ja menee, eikä sellaisen varaan voi mitään rakentaa. Kiintymys, välittäminen, sitoutuminen, ne on ainakin itselleni paljon tärkeämpiä kuin jotkut tunteet, jotka voi kadota välillä ihan puolisosta riippumatta. Esim. jos mulla on kova työstressi, en rakasta yhtään mitään enkä ketään. En silti heitä avioliittoani menemään, kun ei rakkautta tunnu. Tiedän että se tunnekin taas palaa kun elämä palaa tasapainoon.

Millaista sinun mielestäsi on rakkaus, jossa ei ole kiintymystä, välittämistä ja sitoutumista? Ja miten sinulla sitten on kovassa työstressissä kuitenkin kiintymystä, välittämistä ja sitoutumista, jos et pysty silloin rakastamaankaan yhtään ketään? 

Mitähän sinä kuvittelet rakkauden olevan? Jotain kynttiläillallisia vai? 

Mitä minä tarkoitan sanalla rakkaus, kun parisuhteista puhutaan, on sellaista kiihkeää intohimoista tunnetta. Sellaista että kun katsookin toista, tuntuu että pakahtuu rakkaudesta, ettei koskaan voisi rakastaa ketään muuta, sitä että tuntuu ettei voisi edes elää ilman tuota toista. 

Omassa elämässäni noita tunteita on ollut lähinnä huonoissa suhteissani, niissä epätasapainoisissa, joihin ei olisi hyvä ollut sitoutua saati tehdä lapsia. Jännä mies-suhteissa. Sen sijaan kun lopulta yli kolmekymppisenä löysin aviomieheni, en tuntenut mitään sellaista. Vain että onpa mukava tyyppi ja hyvä olla hänen lähellä. Vähän kuin oman veljen kanssa olisi, täysin rentoa ja saa olla oma itsensä. Seksuaalinen veto tuli vasta paljon myöhemmin kuvioon, eikä se ole meille vieläkään kovin tärkeää, kun emme ole erityisen seksuaalisia ihmisiä kumpikaan. Enkä edes tunne ettenkö voisi elää ilman miestäni tai hän minua, vaan tiedän että pärjäisimme erikseenkin ja surustakin toipuisin ja jatkaisin elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos haluaa olla ennemmin parisuhteessa, kuin yksin? Ja ei kiitos tarvitse sössöttää siitä, että on hyvä oppia olemaan yksin, osaan sen oikein hyvin, mutta t a j u a t t e k o, että parisuhde on useimmille se mieluisampi noista kahdesta?

Aika heikkoa jos pakko olla parisuhteessa parisuhteen vuoksi eikä edes rakasta sitä toista.

Aivan älykääpiön naivia kuvitella, että kukaan välttämättä KOSKAAN rakastaisi sinua ja vaatia sitä parisuhteelta.

Vain idiootti menee parisuhteeseen tietäen ettei toinen rakasta. Jos sinä koet että sinua ei kukaan koskaan rakastaisi niin se on sinun häpeäsi.

Miten niin häpeä? Muiden häpeä se on, jos eivät osaa rakastaa.