Lue keskustelun säännöt.
Ei tee enää mieli matkustella koska se aiheuttaa minulle enemmän stressiä kuin rentoutumista, kohtalotovereita?
mahakipee-oksettaa-jännittää
30.07.2018 |
Olen 39v nainen, ja mieheni kanssa vapaaehtoislapsettomia, joten voimme periaatteessa lähteä reissuun melkein milloin vaan kunhan työkuviot sovitaan.
Olen silti matkustellut lähes koko ikäni, asunut nuorempana ulkomailla, käynyt ulkomailla koulutuksissa ja työmatkoilla, käynyt vapaa-ajan matkoilla monella mantereella. Miehen kanssa ollaan matkusteltu ulkomaille (lentäen) noin kaksi kertaa vuodessa, yli kymmenen vuoden ajan.
Ei ole enää huvittanyt käydä missään yli vuoteen. Syynä se että se koko prosessi suunnitteluineen, pakkailuineen ja toteutuksineen on rasittanut elimistöäni ja olen ollut äärimmäisen stressaantunut ja kärsinyt univaikeuksista viimeisimpien matkojen jälkeen. Maha on reistaillut ennen matkoja, kehossa ollut jännitystiloja jotka lauenneet oksentelemisina jopa ennen lentokentälle lähtemistä, pakkaaminen on tuntunut haastavalta ja pää sekaisin kun ei tiedä mitä pitäisi ottaa, etenkin jos työpäivä ollut takana.
Reissujen jälkeen tuntuu siltä että olen loman tarpeessa.
En stressaa tai pelkää lentoja, mutta kaikkea muuta mitä matka vaatii. Sain lääkäriltä jopa rauhoittavat tätä varten, mutta ne tekevät veltoksi ja väsyneeksi joten en mielelläni käytä.
Vatsarelaksantit ovat auttaneet joskus.
Viimeksi olin niin loppu etten jaksanut lähteä päivittäin hotellihuoneesta muualle kuin alakertaan aamiaiselle ja viereiseen ravintolaan, tai haimme tavaratalon deli-osastolta syötävää hotelliin. Onneksi emme olleet suunnitelleet mitään. Kiersin muutamia vaateliikkeitä, ostin vähän kosmetiikkaa (huomasin kahden viikon päästä Suomessa että olisin saanut samat kosmetiikat samaan hintaan täältäkin).
Miehelleni on ihan sama missä olemme tai missä menemme, häntä ei haittaa. Ymmärtää täysin tilanteeni.
Kohtalotovereita?
Kommentit (51)
Pelkästään se, että nykyään joutuu menemään minimi 3h aikaisemmin lentokentille että ehtii.....mieluummin kotipuutarhassa riippukeinussa sekin aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet tuttuni ovat vähentäneet matkustusta terrori-iskujen jälkeen. Parille diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö.
Eikä missään kansalaisen oppaassa määrätä että matkustaminen olisi jotenkin pakollista toimintaa.
Tuttu näki läheltä miten rekka ajoi lapsen yli siellä Nizzassa, sen jälkeen ei ole enää halunnut käydä missään. Ymmärrän oikein hyvin.
Tarinasi kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten nykyihmisen "pitää" matkustella ollakseen sosiaalisesti hyväksytty ja arvostettu. Luulen, että kaltaisiasi on paljon, jotka ei ajattele syvemmin, mitä todella haluavat elämässään ja menevät vain virran mukana. Ok, voihan matkustelu olla ihan kivaakin, mutta mitä se todellisuudessa antaa jos vertaa siihen käytettyyn aikaan/rahaan/stressiin jne..
No ei ihme. Ei tuossa tilanteessa kannata matkustella.
Minäkin stressaain tuota matkallelähtöä ennen enemmän. Nykyään ajattelen, että luottokortti riittää. Jos jotain jää, niin sillä saa.
Minä vain inhoan lentämistä. En pelkää, vaan en yhtään tykkää istua siinä epämukavassa penkissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama. Olen lapsesta asti ollut temperamentiltani sellainen, että kaikki rutiinista poikkeamiset ahdistaa minua vahvasti. Matka taas on pelkkää rutiinista poikkeamista alusta loppuun, eli minulle silkkaa stressiä ja ahdistusta. Viinaa juomalla olen siitä selvinnyt kun on pakko matkustaa, mutta ei tulisi mieleenkään mennä matkalle "huvikseen", vain jos töistä on pakko.
Ongelma ap:n kohdalla ei taida olla matkustaminen vaan muu ahdistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jo jonkun aikaa ajatellut että matkustaminen on aivan yliarvostettua. Esim. viikonloppu tai pitkä viikonloppu: Ensin lasketaan matkatavaramääriä, tungetaan nesteitä ja kosmetiikkaa pikkupakkauksiin. Sitten pitää mennä asemalle, notkua 2-3 kertaa eri jonoissa, lento sinänsä ei ole mikään ilonaihe, perille päästyä pirullinen matka esim hotelliin.... ja kaikki lentoasemat ja kaupungit ovat oikeastaan samanlaisia. Jään suosiolla kotiin nykyisin, tai käyn lähialueilla autolla tai junalla, pienellä vaivalla.
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama. Olen lapsesta asti ollut temperamentiltani sellainen, että kaikki rutiinista poikkeamiset ahdistaa minua vahvasti. Matka taas on pelkkää rutiinista poikkeamista alusta loppuun, eli minulle silkkaa stressiä ja ahdistusta. Viinaa juomalla olen siitä selvinnyt kun on pakko matkustaa, mutta ei tulisi mieleenkään mennä matkalle "huvikseen", vain jos töistä on pakko.
Onko useinkin töistä pakko, vai onko ne työmatkat harventuneet viimeaikoina??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Matkustaminen oli suurin unelmani aina nuoresta pitäen. Halusin nähdä kaikki (hehheh) maailman nähtävyydet. Matkustin paljon lähes 30 vuotta ja näin ja koin todella paljon.
Viimeisinä vuosina aloin väsyä. Lähteminen kävi vaivalloisemmaksi, pitkät lennot tukaliksi, aikaerot ja kuumuus sietämättömiksi. Vaihdoin loputtomat kävelyt bussikierroksiin.
Nyt tuntuu että olen katsellut liikaa. En jaksa enää loputonta impulssien tulvaa, vaikka olisikin kaunista ja kiehtovaa. En mene enää edes kotimaassa museoihin, joissa on tuhansia pikku esineitä ja selostuksia niistä.
En tiedä loppuuko matkustamiseni kokonaan. Viimeisen vuoden aikana olen ollut vain kerran viikon matkalla lämpimässä enkä käynyt siellä yhdessäkään nähtävyydessä.
Olin suunnitellut täksi kesäksi joitakin kotimaan lähikohteita mutta helle verottaa, en ole jaksanut kuin pari ihan lähellä.
On myöskin vapauttavaa ja helpottavaa olla lähtemättä. Jokaisella matkalla on kuitenkin aina ollut joitakin tylsiä tai ikäviä hetkiä ja väsymystä.
Ei todellakaan kannata lähteä matkalle kosmetiikka- ja vaateostosten takia. Lämpö, nähtävyydet, erilainen ilmapiiri, ruoka tms, isompi attraktio täytyy olla.
Näkisin että ap kärsii matkustuksesta ja vieraasta paikasta niin että ei ole järkevää harrastaa matkailua. Eikä ole pakko! Koti on ihana paikka ja on hienoa osata nauttia kodistaan ja kotipaikastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusin juuri passin, en käyttänyt edellistäkään kertaakaan. Enää kiinnostaa vain muuttaa pidemmäksi aikaa lämpimään, pois Suomen talvesta.
Itse haluaisin matkustella, mutta ei ole ketään kenen kanssa voisin mennä. En vain osaa matkustaa yksin etenkään maissa, missä ei pahemmin puhuta englantia edes auttavasti.
Menee se elämä sitten vaikka tälläkin tavalla hukkaan. Ehkä vastavuoroisesti sitten matkustan vanhempana, pakon edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin sama kuin 11:sta. Olen asunut ulkomailla, matkustanut 50 eri maassa. Mikään ei enää säväytä. Kun on päässyt maistamaan tätä kaikkea, niin maat ja paikat vain toistavat itseään. Paikalliset vievät vaikka mille vesiputoukselle tai mihin palatsiin, niin minä vain ajattelen, että onhan näitä nähty. En ole kymmeneen vuoteen nähnyt mitään poikkeuksellista, vaikka matkustan 2-5 kertaa vuodessa. Eikä minua kiinnosta mennä katsomaan mitään pyramideja sen turistimassan vuoksi.
Matkustan kyllä edelleen, mutta viiden tähden hotelleissa, enkä käy paljokaan nähtävyyksissä. Istun lähinnä ravintoloissa ja näutin katsella ihmisiä ja kauniita taloja. Tai kaukomailla nautin vain lomasta hyvässä hotellissa.
Jotenkin aloituksesta ei tule sellainen olo että ap olisi matkustellut paljon ja asunutkin ulkomailla, kuulostaa enemmän pari kertaa Kanarian saarilla käyneen ahdistukselta.
Täällä kohtalontoveri. Matkustamisen miinukset alkavat jo peitota plussat. Tässä listaa:
- kaikkialla pitää jonottaa. Jonota koneeseen, sieltä ulos, passintarkastukseen, vessaan, nähtävyyksiin, ravintolaan, ruokakauppaan. Yhtä hiton jonossa seisomista puolet lomasta.
- lentokentillä odottelu
- lentäminen. Ahdas purkki, huono happi.
- länsimaiset kaupungit ovat toistensa kaltaisia
- ruokapaikkojen etsiminen
- hiki, väsymys, ärsyketulva. Pitää ehtiä mahdollisimman moneen paikkaan lyhyessä ajassa
- Suomi on kaikilla mittareilla yksi maailman parhaista maista. Siltä pohjalta ei ole luvassa kuin pettymyksiä
Vanhempana ihminen alkaa tuntea itsensä paremmin ja itsevarmuus kasvaa niin ettei enää tarvitse toimia niin kuin muut olettavat ja odottavat. Matkailu on suuri teollisuuden ala ja nykyään on syvään juurtunut ajatus, että loma tarkoittaa samaa kuin matkailu. Näinhän ei ole vaan loma on aikaa, jolloin voi tehdä itselleen mieluisia asioita ja käyttää aikaansa asioihin, joihin ei työssä ollessa ole mahdollisuutta. Vanhemmiten ihminen jo uskaltaa hypätä matkailun oravanpyörästä ja pakkopullasta ja viettää lomapäivänsä miten itse haluaa.
Laukkuun pari mekkoa, alusvaatteita ja meikit. Passi. Lentokentälle hyvä kirja mukaan ja sen kanssa kahville/oluelle, jos odotusaika on pitkä.
Pari isoa vesipulloa hotellihuoneeseen kohteessa, kunnon nestetankkaus, mukavat kengät jalkaan ja kaikessa rauhassa ulkoilmaan.
Ihan luvallista kävellä rauhassa, katsella kahvilan terassilta maailman menoa. Ei joka päivälle kiireistä ohjelmaa.
Mikä tässä stressaa? Luulenpa, että itse aiheutat stressisi ja voisit välttyä siltä helposti. Apteekkeja löytyy joka nurkalta, jos tarvitsee äkisti särkylääkettä tai rakkolaastareita. T-paitoja voi tarvittaessa ostaa paikan päältä, jos unohtui laukusta. Shampoota, hammasharjaa jne saa mistä tahansa, jos niin ikään unohtui. Museossa voi kierrellä omaan tahtiin, katsoa vaikka vain yhden salin rauhassa läpi ja poistua. Unohda suorittaminen.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma ap:n kohdalla ei taida olla matkustaminen vaan muu ahdistus.
Sain ihan terveen paperit siltä osin, mutta minulla pitkäaikainen stressireaktio tai -kierre päällä joka ei ole ahdistuneisuushäiriö. Se voi toki johtaa siihen jos ei ota iisimmin.
-ap-
jatkaa: Oikeastaan minulla ei ole mielessä edes mitään kohdetta kuten maata tai kaupunkia, minne haluaisin kovasti mennä. Olen päättänyt että lähden sitten kun tuntuu siltä että olisi mukava päästä jonnekin. Matkakassaakin kertyy enemmän kun pitää taukoa.