Milloin on mielestänne hyväksyttävää lähteä "viihteelle" vauvan saannin jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Juoksut juostu kun lapsi tulee noin perinteisesti ja kellä pienten lasten äidillä sitten pakonomainen alkoholin tarve?

Mulla ainakin on. Meinaatko et lastensaantiin loppui kavereiden kanssa hauskanpito. Ja joo, ei oo hauskaa ilman viinaa. Miehenkin kanssa paljon hauskempaa kun joskus lapset mummolassa ja saadaan mennä syömään, juomaan, tekemään mitä huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Juoksut juostu kun lapsi tulee noin perinteisesti ja kellä pienten lasten äidillä sitten pakonomainen alkoholin tarve?

Näitä tyyppejä vaan riittää! Aina kun menet ulos juhlimaan se on merkki pakonomaisesta alkokin tarpeesta. Mistään muusta ei mitenkään voi olla kyse.

Kun saat vauvan, et käy juoksulenkillä, salilla, koskaan enää töissä, lopetat ystävyyssuhteet jne jne koska vauvan luota vaan ei olla pois. Ei! Ei! Ei!

Kyllähän hyvä olisi ainakin suihkussa käydä ja meikit korjailla.

Vierailija kirjoitti:

Mä menin kun vauva 2 kk. Olihan se kun oli rintapumppu mukana mutta kivaa oli kännätä. Olinhan mä ollut siinä vuoden raittiina. Ja mies oli käynyt muutamia kertoja radalla.

Joka kk kerran tai pari ollut äitiysloman aikana menoja jolloin vauva ollut isän kanssa, milloin teatterissa. Milloin iltaa istumassa ystävän luona. Joku kerta baarissa.

Elämisen ei kuulu loppua vauvan syntymään.

Minun lapset saavat mallin ei-uhrautuvasta äidistä joka omistautuu lapsilleen ja jaksaa tehdä sen koska pitää itsestään ja jaksamisestaan hyvää huolta.

Toisaalta elämä ei välttämättä ole sitä, että menojalka vipattaa. Elämä voi olla sitäkin, että käy konserteissa, teatterissa, avoimen yliopiston luennoilla, marttapiirissä jne. eikä yleensä pidä minään ongelmana sitä, että lapsi on monessa mukana (enkä tarkoita sitä, että lapsen paikka on teatterissa, ehei, vaan sitä, että elämä voi jatkua ihan kivana, vaikka vauva on mukana perinteisillä kaupunginosapäivillä).

Jos äiti osoittaa lapsille, että näiden kanssa oleminen on uhrautumista ja "meneminen" ei-uhrautumista, niin minusta jotain on vialla. Sitä samaa elämää se on lasten kanssa kuin ilman lapsia, ei uhrautumista ole vaunulenkit tai pihakyläilyt.

Jokainen olkoot lastensa kanssa tai ilman lapsia juuri niin paljon kuin haluaa. Jos lasten kanssa käytetty aika on uhrautumista, niin ilman muuta lasten paras paikka on kaukana tällaisesta äidistä. Paras ratkaisu molemmille on se, että äiti saa ladata akkujaan ja lapset saavat olla mahdollisimman paljon sellaisten kanssa, jotka kokevat pienetkin ihmiset ilona. Joidenkin äidinrakkaus on kukkeimmillaan kaukana lapsista.

Minulla meni esikoisen syntymän jälkeen noin 9vuotta ja kuopuksen jälkeen 11vuotta.