Ystävättömyys

Olen suunnilleen saman ikäinen ja aikalailla sama juttu. Mulle on tosin ystävystyminen ja suhteiden ylläpitäminen aina ollut vaikeeta. Tällä hetkellä on muutama kaveri tai enemmänkin hyvänpäiväntuttu, joille viestittelen sillon tällöin.

Minä en osaa muodostaa minkäänlaisia ihmissuhteita. Olen luovuttanut jo. Enää en edes yritä. Ja olen huomannut, että oikeastaan yksin on ihan hyvä olla. Ei ole mitään draamaa ja voi touhuta mitä itse tahtoo. Netin kautta voi vaihtaa kuulumisia muiden ihmisten kanssa silloin, kun tahtoo jutella.

Juu, monesti ihan viihdynkin itsekseni, mutta kaipaisin jotakin syvällisempää pohdiskelua tai keskustelua edes joskus. Tuntuu, että omaa ajattelua tai argumentointia ei pääse kehittämään. Kaipaisin kunnon keskustelua, enkä ainaista kevyttä jutustelua, jossa vältellään kaikkia säätä vaikeampia aiheita.

Ylipäätään on todella vaikea löytää sellaisia ihmisiä, joiden kanssa mätsäisi niin hyvin, että syvempi yhteys syntyisi. Aika paljon joutuu tapaamaan erilaisia ihmisiä löytääkseen muutaman tällaisen helmen elämäänsä. Eivätkä hekään välttämättä pysy siinä ikuisesti.

Yliarvostettua. Draama hakuisia kanoja kaikki akat.

Tässä pätee toteamus kun annat, niin myös saat. Kokemuksesta sanon, että toisesta tuntemattomasta ihmisestäkin saa syvällisen juttukumppanin jos antaa itsestä jotain. Sitä ei taida huomata itsestä kun ei ole valmis antamaan. Toinen huomio on, että kun oikeasti on hätä, löytyy ystäviä.

Sman kirjoitti:

Tässä pätee toteamus kun annat, niin myös saat. Kokemuksesta sanon, että toisesta tuntemattomasta ihmisestäkin saa syvällisen juttukumppanin jos antaa itsestä jotain. Sitä ei taida huomata itsestä kun ei ole valmis antamaan. Toinen huomio on, että kun oikeasti on hätä, löytyy ystäviä.

Ehkä omalla kohdalla ystävättömyyden syy on juuri tämä. En minä halua antaa itsestäni huoli ja ongelmia muiden kuultavaksi, enkä siis ole mielenkiintoinen henkilö. 'Kun oikeasti on hätä, löytyy ystäviä' -  mutta ei minulla ole viime aikoina kovin suurta hätää ollut, siksi ei ystäviäkään?

Kai sitä voi olla  ystävä hyvinäkin aikoina, luulisin. Omat ystävät ovat tässä vuosien mittaan hävinneet 'maailmalle' eli elävät omaa elämää sen verran kauempana, että yhteyttä tulee pidettyä aika harvoin. Uusia ystäviä ei todellakaan ole tullut enää vuosikymmeniin.

Sitä en osaa sanoa, miksi eivät edes vastaa viesteihini, kun itse yritän pitää yhteyttä. Ehkä heillä on niin paljon hyviä ystäviä lähempänä, että kaukoystävyys ei kiinnosta.

Sman kirjoitti:

Tässä pätee toteamus kun annat, niin myös saat. Kokemuksesta sanon, että toisesta tuntemattomasta ihmisestäkin saa syvällisen juttukumppanin jos antaa itsestä jotain. Sitä ei taida huomata itsestä kun ei ole valmis antamaan. Toinen huomio on, että kun oikeasti on hätä, löytyy ystäviä.

Ei kannata avautua liian nopeasti. Ihmiset eivät yleensä ole siihen valmiita ja saattavat siksi ottaa etäisyyttä.

Täällä toinen. Olen ajatellut, että puutteeni on nimenomaan tuossa, että en anna itsestäni, mutta toisaalta en myöskään juuri puhu isommassa porukassa. Kahden kesken jäädessäni puhun mielelläni myös omista ja minua ja keskustelukumppania yhdistävistä asioista, mutta kuinka niitä ihmisiä aletaan tavata kahden kesken? Toiset näyttävät tutustuvan ja sopivan tapaamisia helposti, mutta introverttina ihmisenä minulle ei ole luonnollista tuoda itseäni väkisin esille ihmisryhmässä, jossa joku toinen haluaa puhua. Ihmiset eivät myöskään näytä mielellään tapaavan kahdestaan ihmisiä, joista eivät ole vielä saaneet tarpeeksi irti.