Lue keskustelun säännöt.
Lopullinen luovuttaminen
28.07.2018 |
Ja yksinäisyyden hyväksyminen.
Muistan joskus vuosia sitten lukeneeni täältä ketjua, jossa keskusteltiin aikuisten miesten kokemattomuudesta. Mielipiteitä ketjussa oli useita, mutta mieleen jäi kysymys: Milloin on liian myöhäistä? Vastaus oli muistaakseni joko 28 v tai 32 v. Silloinkin se oli pysäyttävä vastaus, koska olin melkein ylärajalla, mutta nyt kun ajattelen, että olen vuosia vanhempi on oman tilanteensa tajuaminen jotain semmoista mitä en oikein osaa edes käsitellä. Miten voi olla juuri minä, muuten melko normaali, joka ei kykene siihen mihin 99% ihmisistä kykenee? Miten tähän päädyttiin?
Jos oletetaan tuon ikärajan pitävän paikkansa, ja kokemuksieni mukaan se on melko osuva, niin miten löytää se moodi, jossa hyväksyy yksinäisyyden ja oman viallisuutensa? Miten elää, kun kavereiden näkeminen perheineen ja lapsineen muistuttaa omasta epäonnistumisesta? Jos rakkautta, läheisyyttä ja intiimiä kanssakäymistä ei ole minulle suotu voinko vain unohtaa ja keskittyä täysin johonkin muuhun?
Kommentit (84)
Jokaiselle on joku jossakin. Kun lopettaa etsimisen niin silloin se yleensä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En luovuttaisi koskaan vaikka olisin 32v kokematon, aina on mahdollisuudet kuitenkin olemassa..
Itse olin esim 28v asti totaalikokematon mutta muutin tilanteen.
Niin, mä olin joskus 32-vuotias kokematon. Nyt olen jo vuosia vanhempi.
Enkä mä oikeastaan edes halua luovuttaa. Tai haluan, mutta en pysty. Kai se on jonkinlainen sisäänrakennettu juttu. En vaan enää kehtaa mitään asialle aktiivisesti tehdäkään. Häpeä on liian suuri. Jos joku tulee oven takaa hakemaan niin lähden mukaan, mutta muuten etenen vain päivä kerrallaan unelmoiden hetkestä jolloin minäkin pääsisin osaksi tätä normaalien ihmisten kokemusta.
ap
Vaikka onkin rasittavaa lukea tuollaista valitusta niin omalta kohdaltani 41-vuotiaana miehenä voin todeta että elämässä on niin paljon mielenkiintoisia asioita tutkittavana etten ole kokenut epäonnistuneeni vain sen takia etten ole sortunut johonkin kaavamaiseen malliin "elämässä onnistumisesta". Varsinkin kun näkee minkälaiset vässykätkin "saavat" niitä naisia niin enpä jaksa asiasta stressata. Kukin tyylillään.
Sepä se jos on kokematon, tuo se vaan vuosien myötä kasvattaa sitä estoisuutta kun muut ihmiset kuitenkin touhuaa ympriinsä. Äskettäin oli roskalehdissä juttu kuinka monta seksikumppania kolmekymppisellä keskimäärin on ollut, eihän noistakaan saa kuin pahaa mieltä kun huomaa olevansa niin epänormaali.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka onkin rasittavaa lukea tuollaista valitusta niin omalta kohdaltani 41-vuotiaana miehenä voin todeta että elämässä on niin paljon mielenkiintoisia asioita tutkittavana etten ole kokenut epäonnistuneeni vain sen takia etten ole sortunut johonkin kaavamaiseen malliin "elämässä onnistumisesta". Varsinkin kun näkee minkälaiset vässykätkin "saavat" niitä naisia niin enpä jaksa asiasta stressata. Kukin tyylillään.
Puhutko nyt mun valituksesta?
En ole koskaan puhunut asiasta kenellekään. Ehkä sallit, että avaudun nyt tälle anonyymille palstalle?
En ole myöskään sanonut, että elämäni onnistuminen olisi tästä kiinni. Olen vain miettinyt, että se olisi asia, joka olisi kiva kokea. Olen myös sitä mieltä, että voisin olla jollekin ihmiselle ihan mukava kumppani, tuki ja parisuhteen toinen puolisko. Ehkä olen yksinkertainen ja normaali, kun en kykene täysin nostamaan ajatuksiani pois näistä jutuista, mutta en ole vielä kyennyt nousemaan sinne tasolle, jossa kyetään keskittymään muihin juttuihin elämässä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En luovuttaisi koskaan vaikka olisin 32v kokematon, aina on mahdollisuudet kuitenkin olemassa..
Itse olin esim 28v asti totaalikokematon mutta muutin tilanteen.
Niin, mä olin joskus 32-vuotias kokematon. Nyt olen jo vuosia vanhempi.
Enkä mä oikeastaan edes halua luovuttaa. Tai haluan, mutta en pysty. Kai se on jonkinlainen sisäänrakennettu juttu. En vaan enää kehtaa mitään asialle aktiivisesti tehdäkään. Häpeä on liian suuri. Jos joku tulee oven takaa hakemaan niin lähden mukaan, mutta muuten etenen vain päivä kerrallaan unelmoiden hetkestä jolloin minäkin pääsisin osaksi tätä normaalien ihmisten kokemusta.
ap
Tuo on jännä juttu. Silloin nuorena kun parisuhdetta ei ole, sitä ajattelee että pitää olla kun kaikilla muillakin on ja näin kuuluu tehdä, häpeää kun ei ole ja on erilainen kuin muut. Ei edes tiedä mitä se on. Sitten kun suhteen saa ja elää siinä vaikka kymmenenkin vuotta, huomaa kuinka haastavaa se voi pahimmillaan olla ja kuinka vereslihalle siinä saattaa päätyä. Yksin jäätyään toteaa että eihän tämä yksinolo niin ankeaa olekaan, itse asiassa hyvää elämää. Elämän oppikoulua, mieti oletko oikeasti tuohon halukas. Minä en enää toista kertaa siihen lähtisi. Tietysti jollain toisella on parempia kokemuksia, minulla ei. Harmittavan monella se ei vain mene hyvin. Mutta jos puhut vain seksistä niin siihen kokemattomuuteen on helppo saada helpotusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka onkin rasittavaa lukea tuollaista valitusta niin omalta kohdaltani 41-vuotiaana miehenä voin todeta että elämässä on niin paljon mielenkiintoisia asioita tutkittavana etten ole kokenut epäonnistuneeni vain sen takia etten ole sortunut johonkin kaavamaiseen malliin "elämässä onnistumisesta". Varsinkin kun näkee minkälaiset vässykätkin "saavat" niitä naisia niin enpä jaksa asiasta stressata. Kukin tyylillään.
Puhutko nyt mun valituksesta?
En ole koskaan puhunut asiasta kenellekään. Ehkä sallit, että avaudun nyt tälle anonyymille palstalle?
En ole myöskään sanonut, että elämäni onnistuminen olisi tästä kiinni. Olen vain miettinyt, että se olisi asia, joka olisi kiva kokea. Olen myös sitä mieltä, että voisin olla jollekin ihmiselle ihan mukava kumppani, tuki ja parisuhteen toinen puolisko. Ehkä olen yksinkertainen ja normaali, kun en kykene täysin nostamaan ajatuksiani pois näistä jutuista, mutta en ole vielä kyennyt nousemaan sinne tasolle, jossa kyetään keskittymään muihin juttuihin elämässä.
ap
No siinä mielessä kuulostaa valitukselta että naisenpuutteesta saadaan muovattua miltei elämää suurempi kohtalo, jota murehditaan. Toki, tiedän todella hyvin että miltä tuntuu kun lukee ja näkee kuinka "kaikki muut" saavat kokea rakkautta ja hyvänä pitoa. Ilman muuta sellaista pysähtyy aina silloin tällöin pohtimaan, tajutakseen taas olevansa harvinaisen ulkopuolinen. Ehdottomasti.
En osaa sinänsä antaa neuvoja, totesin vain oman suhtautumiseni asiaan. Totta helvetissä sen miettiminen välillä hajottaa, onhan ne tunteet kuitenkin syvälle koodattu, absolutely!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kynnys kasvaa koko ajan.
Ja nimenomaan henkinen kynnys. Nimittäin jos on normaali muuten niin mistäs sitä kukaan ainakaan ennen panohommia tietää, että kuka on kokematon. Ja harva siitä alta enää siinä vaiheessa pois lähtee vaikka huomaisikin.
Ei oikein selvinnyt onko ap nyt mies vai nainen, mutta naisella vielä helpompaa kun voi kuitenkin asettua vietäväksi siinä. Ei tarvitse mitään oikein osatakaan.
Tämä oma filosofiani asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Sepä se jos on kokematon, tuo se vaan vuosien myötä kasvattaa sitä estoisuutta kun muut ihmiset kuitenkin touhuaa ympriinsä. Äskettäin oli roskalehdissä juttu kuinka monta seksikumppania kolmekymppisellä keskimäärin on ollut, eihän noistakaan saa kuin pahaa mieltä kun huomaa olevansa niin epänormaali.
Samoja tunteita. Ei tämä mua arjessa niin hirveästi ahdista, mutta hankalaa sitä on olla vertaamatta itseään muihin ihmisiin. Ei uskalla olla oma itsensä ja puhua totta, koska pelkää vastapuolen reaktiota.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ryhdy mihinkään lopulliseen luovuttamiseen. Olen nainen ja olin ihan kokematon 29 v asti. Syykin oli selvä, omin todella ylipainoinen. Pudotin painoani paljon ja ajattelin, että hankkeisiin neitsyydestäni eroon ihan kenen kanssa vaan. Onnekkaasti ehdin kuitenkin tavata aivan ihanan miehen ja vielä toisenkin, harrastaa sitä seksiä ja nyt olen naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Lähesty rohkeasti vastakkaista sukupuolta, vaikka maksullisia, niin että ylittät sen kynnyksen. Sen jälkeen naisten lähestyminen on helpompaa.
Et voi, koska asia vaivaa sinua. Pllun saanti on helppoa. Hyvän saaminen onkin sitten jo vaikeampaa.
Sinkkumies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa nyt ei ole mitään ikärajaa. Jokainen elää elämäänsä niin kuin hänelle on tarkoitettu. Älä mieti muitten sanoja tai tekoja. Nauti niistä asioista, jotka tuntuvat mukavilta. Kun muut näkevät, että olet löytänyt elämäsi tarkoituksen, löydät myös elämänkumppanin.
Vierailija kirjoitti:
Sepä se jos on kokematon, tuo se vaan vuosien myötä kasvattaa sitä estoisuutta kun muut ihmiset kuitenkin touhuaa ympriinsä. Äskettäin oli roskalehdissä juttu kuinka monta seksikumppania kolmekymppisellä keskimäärin on ollut, eihän noistakaan saa kuin pahaa mieltä kun huomaa olevansa niin epänormaali.
No mäkin olen varmaan epänormaali, kun mulla on ollut vain yksi seksikumppani ja oon jo yli 60v. Tunnen itseni varsin onnelliseksi kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko muissa asioissa normaali ja keskiverto? Lähestyitkö naisia? Onko sulla ollut kavereita? Millaisia ihastuksesi ovat olleet?
Vierailija kirjoitti:
En luovuttaisi koskaan vaikka olisin 32v kokematon, aina on mahdollisuudet kuitenkin olemassa..
Itse olin esim 28v asti totaalikokematon mutta muutin tilanteen.
Juuri näin! Ei kukaan tule esim. kotoa hakemaan töihin. Siksi tarvittiinkin aktiivimallia.
Sinkkumies
(ei siis akti-malli, toisille sekin olisi ok)
Never give up!
Arvelen ettet ole kuitenkaan tehnyt vielä kaikkeasi asian muuttamiseksi.
Minä olen täysin kokematon mies. Olen menossa leuan suurennukseen syyskuussa, kun minulla on kesäloma. Olen pyöritellyt tätä varmaan 10 vuotta. Vuosi sitten tulin elämässäni risteykseen ja pysähdyin miettimään mitä teen. Annanko olla ja hyväksun kohtaloni, vai taistelenko ja teen kaikkeni ja katson mihin se riittää. Valitsin taistelun. Säästin koko vuoden ja nyt minulla on rahat leukaleikkaukseen. Keväällä kävin konsultaatiossa ja toimenpide suunniteltiin.
Mietin sen niin, että minua jää muuten vaivaamaan elämäni loppuun saakka, että olisin ehkä sittenkin pystynyt tekemään jotakin. Kalliiksihan tämä tulee eikä naisensaannista silti ole takeita. Syteen tai saveen, sanotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En luovuttaisi koskaan vaikka olisin 32v kokematon, aina on mahdollisuudet kuitenkin olemassa..
Itse olin esim 28v asti totaalikokematon mutta muutin tilanteen.
Niin, mä olin joskus 32-vuotias kokematon. Nyt olen jo vuosia vanhempi.
Enkä mä oikeastaan edes halua luovuttaa. Tai haluan, mutta en pysty. Kai se on jonkinlainen sisäänrakennettu juttu. En vaan enää kehtaa mitään asialle aktiivisesti tehdäkään. Häpeä on liian suuri. Jos joku tulee oven takaa hakemaan niin lähden mukaan, mutta muuten etenen vain päivä kerrallaan unelmoiden hetkestä jolloin minäkin pääsisin osaksi tätä normaalien ihmisten kokemusta.
ap
Tuo on jännä juttu. Silloin nuorena kun parisuhdetta ei ole, sitä ajattelee että pitää olla kun kaikilla muillakin on ja näin kuuluu tehdä, häpeää kun ei ole ja on erilainen kuin muut. Ei edes tiedä mitä se on. Sitten kun suhteen saa ja elää siinä vaikka kymmenenkin vuotta, huomaa kuinka haastavaa se voi pahimmillaan olla ja kuinka vereslihalle siinä saattaa päätyä. Yksin jäätyään toteaa että eihän tämä yksinolo niin ankeaa olekaan, itse asiassa hyvää elämää. Elämän oppikoulua, mieti oletko oikeasti tuohon halukas. Minä en enää toista kertaa siihen lähtisi. Tietysti jollain toisella on parempia kokemuksia, minulla ei. Harmittavan monella se ei vain mene hyvin. Mutta jos puhut vain seksistä niin siihen kokemattomuuteen on helppo saada helpotusta.
En ole tässä väittämässä, että parisuhde olisi aina helppo ja oikea tie. Miksi niin tekisin? Sama kuin ajokortiton moittisi formulakuskeja huonoista ajolinjoista. Ainoa mitä haluaisin, olisi kokea itse mistä asiassa on kysymys. En väitä, että se toisi elämääni jotain uskomatonta parannusta, mutta naiivisti väitän, että edes se yksi kokemus - oli se huono tai hyvä - olisi parempi kuin tämä jatkuva epätietoisuuden tila, jossa nyt elän. Sen kokemuksen jälkeen voisin päättää onko tuo se suunta, johon haluan elämääni viedä.
ap
Pitääkö teille vässyköille perustaa panokoulukin?
Ettekö te mitenkään selviä ilman meitä muita ihmisiä elämässä.
Sisään ulos, sisään, ulos.
Kerron jo ovella.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Never give up!
Arvelen ettet ole kuitenkaan tehnyt vielä kaikkeasi asian muuttamiseksi.
Minä olen täysin kokematon mies. Olen menossa leuan suurennukseen syyskuussa, kun minulla on kesäloma. Olen pyöritellyt tätä varmaan 10 vuotta. Vuosi sitten tulin elämässäni risteykseen ja pysähdyin miettimään mitä teen. Annanko olla ja hyväksun kohtaloni, vai taistelenko ja teen kaikkeni ja katson mihin se riittää. Valitsin taistelun. Säästin koko vuoden ja nyt minulla on rahat leukaleikkaukseen. Keväällä kävin konsultaatiossa ja toimenpide suunniteltiin.
Mietin sen niin, että minua jää muuten vaivaamaan elämäni loppuun saakka, että olisin ehkä sittenkin pystynyt tekemään jotakin. Kalliiksihan tämä tulee eikä naisensaannista silti ole takeita. Syteen tai saveen, sanotaan.
Mistä päättelit, että leuka on ongelma?
En luovuttaisi koskaan vaikka olisin 32v kokematon, aina on mahdollisuudet kuitenkin olemassa..
Itse olin esim 28v asti totaalikokematon mutta muutin tilanteen.