Kun lapsen eskarin aloitus ahdistaa,

Höh, päiväkodin muuttumista eskariksi ei käytännössä edes huomaa.

Ahdistuminen ja traumatisoituminen on muodissa nyt. Erityisherkkyydet menettivät jo ykköspaikan.

Lööpit täynnä julkkiksia joita ahdistaa yms.

Harva edes tietää mitä ahdistus tai traumatisoituminen oikeasti tarkoittaa.

Kumpaa ahdistaa, äitiä vai lasta?

Varo ap näyttämästä ahdistustasi lapsellesi. Ahdistus tarttuu. Sinun tehtäväsi on rohkaista lasta kaikkeen uuteen.

Siirtämällä ahdistuksesi lapselle, pahimmassa tapauksessa pilaat hänen elämänsä. Näin on käynyt niin lähisuvussani kuin tuttavien lapsille.

Meillä ei kyl eskari eronnut päiväkotimeiningistä paljon yhtään. Eska oli samassa rakennuksessa päiväkodin kanssa ja tyttö oli siis kokopäivähoidossa sen muutaman tunnin eskarin lisäksi. Ja ei meillä tarvinnut mitään anomuksia tehdä poissaoloille, ilmoitettiin vaan.

Ekalle meno taas jännitti ja stressasi minua kovasti.

Meillä siirryminen pk:sta eskariin oli isompi juttu kuin ekalle siirtyminen. Siellä oli jo hieman koulumaista ja enempi sääntöjä ja vastuuta jonka ansiosta lapsi kasvoi hurjasti sen vuoden aikana henkisesti.

Sekin että eskari koulun yhteydessä ( oma erillinen rakennus mutta sama piha) varmasti auttoi siinä ettei koulun aloitus tuntunut niin kamalan suurelta jutulta kun jo tuttu ympäristö ja lapset sekä osa opettajista.

Vierailija kirjoitti:

Seurannut ystävän lapsenlasta, joka on  ollut koko lapsuutensa vauva iästä lähtien isovanhempiensa hoidossa  10h/pvä ja joskus viikonloputkin.

Sinänsä hyvä asia, mutta  lellitty eikä mistään kielletty, sillä metodina on ettei lasta saa kieltää.

Siinä vaaripappa juoksee sormen heilahduksestakin kaikki toiveet täyttäen.  Raivokohtauksia ja mielipahaa vältellään viimeiseen asti, ja silti niitä on päivittäin, kun lapsi ei enää tiedä mistään rajoista mitään ja sekin turhauttaa tietysti.

Leikkiä ja tapahtumaa on tauotta se 10h - ei hetkeäkään lapsen omatoimista olemista.

Eskarissa taitaa tulla ongelmia, veikkaan.

Kuulostaa aivan kaverini lapselta. Eskariin menossa ja kasvatettu täysin periaattella "mistään ei voi kieltää". Saa silmittömiä raivareita aivan mitättömistä asioista, hokee aina jos äidillä vieras, puhelimessa tai muu juttu kesken "Äiti, äiti, äiti, äiiiitiiii!!!!" ja sitten ei ole mitään asiaa. 

Temppuilua kaikki pukemiset, syömiset, lähtemiset....mikä erikoisinta, vaikuttaa ympäristömme kaikken tyytymättömimmältä ipanalta. Aina suupielet alaspäin ja niin vaativa. Leikkii jonkin verran muiden lasten kanssa, lähinnä pelejä ja niin että saa olla äänessä ja "päättää":  Todella raskasta käydä edes heillä, jotenkin vie vieraidenkin energiat. En uskalla kuvitella miten voi sopeutua eskariryhmään ja noudattaa mitään sääntöjä.

Sehän on aivan tilannekohtaista, miten iso muutos eskarin aloitus on. Meidän esikoisella se tarkoitti suoraan kotihoidosta koululle menoa, osittain mukaan kouluopetukseenkin, joten olihan se muutos. Ekalle mennessä jatkoi sitten tasan samassa luokkatilassa, naamatutun opettajan ohjauksessa, ja kynnys oli lapselle olematon.

Kuopuksen kohdalla eskari on hallinnollisesti samaa päiväkotia kuin missä hän on ollut jo, ja kavereista on paljon tuttuja, mutta kuitenkin eri tontille, koululaisten sekaan, koululaisten pihalle, ruokalaan, juhliin...

Meillä lapsi ollut kotona ja käynyt kerhoa. Ap

Ei siinä ole mitään ahdistavaa, eskari on melkein sama asia kuin päiväkotikin. Odotapas, kun lapsi menee kouluun!

Jos lapsi on ollut kotona, on eskari varsinkin hyvä juttu. Pehmeä lasku kouluun.

Kaikki eivät nyt ymmärrä kommenteissaan, että monet eskarit ovat koululla. Samassa rakennuksessa kuin muut koululaiset, sama päivärytmi, ip-hoito, koulun tapahtumat, teemapäivät, kouluruokailu jne. Uudet kaverit ja opettaja. Hassua hokea täällä että "ei eroa päiväkotiin edes huomaa".

Oma lapsi kävi eskarin koululla, meille se oli iso muutos. Koulun aloitus tapahtuikin ihan itsekseen. Vanhempana olisin huolissasi jos esiopetuksessa ei ole mitään eroa varhaiskasvatukseen. Toimintaa ohjaavissa asiakirjoissa on kuitenkin eroa. Lisäksi osa vanhemmista ei tunnu tajuavan että esiopetus on velvoittaa eli jos lapsi ei mene esiopetukseen, esiopetuksen sisällöt tulee silti opettaa lapselle. Lastentarhanopettajana suosittelisin lapselle varhaiskasvatukseen osallistumista viimeistään 5-vuotiaana jotta esiopetus ja sen jälkeen alkuopetus sujuisi lapsen kannalta mahdollisimman hyvin. Ryhmässä olemista ei voi oppia kuin olemalla ryhmässä.

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsi kävi eskarin koululla, meille se oli iso muutos. Koulun aloitus tapahtuikin ihan itsekseen. Vanhempana olisin huolissasi jos esiopetuksessa ei ole mitään eroa varhaiskasvatukseen. Toimintaa ohjaavissa asiakirjoissa on kuitenkin eroa. Lisäksi osa vanhemmista ei tunnu tajuavan että esiopetus on velvoittaa eli jos lapsi ei mene esiopetukseen, esiopetuksen sisällöt tulee silti opettaa lapselle. Lastentarhanopettajana suosittelisin lapselle varhaiskasvatukseen osallistumista viimeistään 5-vuotiaana jotta esiopetus ja sen jälkeen alkuopetus sujuisi lapsen kannalta mahdollisimman hyvin. Ryhmässä olemista ei voi oppia kuin olemalla ryhmässä.

Onneksi ryhmiä on muitakin kuin varhaiskasvatusryhmät.

Toiv et siirrä tai ole jo siirtänytkin lapsellesi tuota ahdistustasi:(

Mikä siinä lapsen kasvamisessa noin ahdistaa? Kuulostaa siltä, että tarvitsisit ammattiapua käymään tuntojasi läpi ja tosiaan, lapsesi aistii sen ja vaikutat negatiivisesti hänen normaaliin kasvuunsa ja kehitykseensä!

Pitää osata luopua ja tukea lasta, jotta hänen siipensä kantaisivat ja kantavat, ei hän elä ja ole sinua varten.

Ja usko kun sanon, että tiedän tunteesi, olen herkkä ja mielikuvitusrikas äiti joka näkee mörköjä helposti siellä ja täällä ja joka rakastaa lapsiaan niin, että sydämeen sattuu. Mutta en silti ole noin kokenut kuin hetkellisesti silloin tällöin, aina uuden edessä jonkin verran ja märissyt sitä sitten mielessäni ja miehelle.

Lapsesi ei ole enää ihan pieni, vaikka pieni onkin, kannattele häntä ja anna kokea, että kaikki hyvin ja pärjää koska niinhän se onkin. Symbioosinne onkin jo aika hieman ratkeilla, ei se sinun tärkeyttäsi tai osaasi huononna vaan on normaalia elämää.

Ajattelepa ensivuonna tähän aikaan, alkaa 9v.paartaminen koulumaailmassa ja opiskelut ym sen jälkeen. Kannattaa prosessoida asiaa mielessään jo ennen ensikesää/syksyä.

Mitä esiopetukseen tulee niin onhan se hieman erilaista kuin "pelkkä" päiväkotipuoli, siinä on 4h/pvässä ns.eskariaikaa josta ei uuden säännön mukaan olla kummoisesti edes pois ilman poissaoloanomusta.

Siellä opitaan ryhmätaitoja, alkuopetukseen liittyviä akateemisia taitoja, sosiaalisia taitoja hieman eri tavalla jne.

Minua huolestuttaa tuo minkä jo mainitsin eli että olet tartuttanut ongelmasi lapseesikin, eivät he ole tyhmiä ja huomaavat/aistivat paljon. Pahimmassa tapauksessa hän ei pääse kukoistamaan kuten voisi, koska tietää sen aiheuttavan äidille pahaa oloa. Lapsi ei ikäänkuin uskalla kasvaa ja kehittyä kuten kuhunkin ikäkauteen kuuluisi ja pitäisi vaan jarruttelee ja "vauvailee" äidin mieliksi ja koska pelkää jo itsekin liikaa.

T. 9lk ja lukion toiselle menevän äiti ja eskarissa töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma lapsi kävi eskarin koululla, meille se oli iso muutos. Koulun aloitus tapahtuikin ihan itsekseen. Vanhempana olisin huolissasi jos esiopetuksessa ei ole mitään eroa varhaiskasvatukseen. Toimintaa ohjaavissa asiakirjoissa on kuitenkin eroa. Lisäksi osa vanhemmista ei tunnu tajuavan että esiopetus on velvoittaa eli jos lapsi ei mene esiopetukseen, esiopetuksen sisällöt tulee silti opettaa lapselle. Lastentarhanopettajana suosittelisin lapselle varhaiskasvatukseen osallistumista viimeistään 5-vuotiaana jotta esiopetus ja sen jälkeen alkuopetus sujuisi lapsen kannalta mahdollisimman hyvin. Ryhmässä olemista ei voi oppia kuin olemalla ryhmässä.

Onneksi ryhmiä on muitakin kuin varhaiskasvatusryhmät.

Ap:n.mainitsemat kerhoryhmät eivät ole sellaisia.

Miksi se ahdistaa lasta?

Vierailija kirjoitti:

Varo ap näyttämästä ahdistustasi lapsellesi. Ahdistus tarttuu. Sinun tehtäväsi on rohkaista lasta kaikkeen uuteen.

Siirtämällä ahdistuksesi lapselle, pahimmassa tapauksessa pilaat hänen elämänsä. Näin on käynyt niin lähisuvussani kuin tuttavien lapsille.

Tuskimpa se vanhempaa ahdistaa,kuulostais älyvapaalta.

Niin ne lapset kasvavat ja vanhemmillekin tulee kasvun paikka sopeutua uudenlaisiin elämäntilanteisiin. Koulun aloitus on iso muutos perheessä, lapsen omatoimisuus ja vastuu itsestä kasvaa, kun ammattikasvattaajat eivät vanhempien poissaollessa enää seuraa joka hetki lapsen tekemisiä, kontrolli väheneee. Se ymmärrettävästi tuottaa vanhemmille huolta. Eskarissa kuitenkin vielä ollaan usein päiväkodin turvallisten aitojen sisäpuolella, jotkut lapset koulun yhteydessä eskarissa, missä aitoja jo vähemmän. Siksi se ei kaikille lapsille sovi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on myös isompia lapsia, ja sikäli tämä nuorin tuntuu nyt kovin pieneltä, se lohduttaa. Ap

Niin kumpi se nyt lopulta on ,pieni vai iso?