Ihmiset jäivät helleloukkuun Silja Europalla Tallinnassa - Tiina kertoo kauhureissustaan: ”Viereisessä autossa lapset itkivät”
Useampi auto jäi loukkuun laivan autokannen pätsiin, kun yhtä kuskia ei näkynytkään.
Tallinan laivaa alettiin tyhjentää autosta.
Yhtä kuskia ei löytynytkään.
Viisi autoa jäi jumiin helteiselle kannelle tunniksi.
Virosta Suomeen muuttanut ja kotimaassaan paljon laivalla matkustanut Tiina kuvailee viime perjantain laivamatkaa Tallinnaan kauhureissuksi, jossa kaikki meni takapuolelleen.
Tiina ja hänen miehensä lähtivät yhdessä romanttiselle matkalle Silja Europalla 18.30. Pöytä oli varattu illaksi Tallinnasta.
- Kerrankin saimme lapset hoitoon.
Laivamatka sujui mukavasti siihen asti, kun piti poistua autolla Tallinnan satamaan. Oli helteinen perjantai-ilta.
Tukala tunnelma
Tiina ja hänen miehensä katselivat, kun autokantta tyhjennettiin alemmalta tasolta, mutta he eivät koskaan ulos päässeet.
- Kului puoli tuntia, kunnes mies tuli sanomaan, että alhaalla on auto tiellä, emmekä voi laskea siltaa, kun autoon ei ole kuskia.
Oli siis käynyt niin, että yksi matkustajien autoista tukki ylempänä olleiden kulkureitin.
Tunnelma oli ehtinyt jo käydä tukalaksi.
- Autossa oli jo 35 astetta lämmintä. Viereisessä autossa oli kolme pientä lasta.
Lapset itkivät
Tiina kertoo, että informaatio ei kulkenut ja tilanne vaikutti sekavalta.
Laiva kävi muihin lastausasioihin liittyen kääntymässä merellä. Lopulta yläkannelle jääneet autot pääsivät pois laivasta.
- Odotimme autokannella, kun laiva meni kääntymään merellä, eikä meitä ohjattu tulemaan poissa. Viereisessä autossa lapset jo itkivät. Heidän olisi pitänyt saada ainakin juotavaa, että eivät tuuperru sinne.
Tiina kertoo käyneensä kahteen otteeseen sisäkannella kyselemässä henkilökunnalta juotavaa. Toisella kerralla hän oli jo itku kurkussa ja henkilökunnan jäsen antoi oman vesipullonsa.
Laiva kävi kääntymässä ja kaikkiaan helteinen hikipiina kesti tunnin verran. Tiina miehineen pääsi ulos, mutta romanttinen illallinen jäi myöhästymisen vuoksi haaveeksi.
- Se oli kauhureissu, vaikka olen 20 vuotta reissannut tätä väliä.
Kuskia etsittiin turhaan
Tallink Silja Linen viestintäjohtaja Marika Nöjd sanoo, että kuvaillut tapahtumat pääsivät käymään viime perjantain iltalaivalla.
- Siellä tosiaan kävi tämmöinen ikävä tilanne, että jäi viisi autoa jumiin sinne autokannelle.
Nöjdin mukaan syy oli se, että yksi automatkustaja, jonka piti jäädä pois Tallinnassa, ei saapunut ajoissa autolleen.
Hän tukki muiden pääsyn laivasta.
- Ei päässyt sitten ulos ennen kuin oli löydetty tämä henkilö. Häntä etsittiin, häntä kuulutettiin ja soitettiin hänelle matkapuhelimeen.
Nöjdin mukaan kyseisen kaltainen tilanne on erittäin harvinainen.
- En muista että milloin viimeksi on näin ollut. Tietysti joku voi myöhästyä, ettei vaikka löydä takaisin autolleen.
Kommentit (45)
Pari kesää sitten samaisen Tallinkin autokannella oli ylemmän kerroksen turvaportit auki vaikka ihmiset oli päästetty jo kannelle. Vartin verran meni aikaa ennen kuin henkilökunta huomasi. Pudotusta kansien välillä on noin 8-10 metriä, joten huonosti olisi käynyt jos pudonnut olisi.
Vierailija kirjoitti:
USA:ssa jouduimme odottamaan tietöiden takia ehkä puolisen tuntia. Kun pysähdyimme, niin ei aikaakaan kun ikkunaan ilmestyi tyyppi, joka kysyi, onko meillä kaikki okei ja onko meillä juotavaa ja tarvitsevatko lapset kenties jotain. Oliko vaikea järjestää? No ei.
USA onkin maa jossa otetaan pienimmätkin yksityiskohdat huomioon ja kaikki toimii!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa nyt oli huomiohuorausta? Kai tuollaisesta saa nyt jo valittaakkin? Ei asiat parane jos niitä ei tuoda julki!
Valittaisin itsekin joo, mutta suoraan Tallinkille enkä millekään Iltalehdelle. Tämä nyt ei ollut edes varsinaisesti laivayhtiön vika, vaan hukkaan jääneen matkustajan. Pientä oma-aloitteisuutta voisi muutenkin aikuisilta ihmisiltäkin odottaa, saihan tuo sitä vettäkin kun vaan avasi suunsa ja pyysi.
On varmaan valittanut myös sinne! Iltalehti ottaa ihan itse yhteyttä jos joku on valittanut esim yhtiön facebook- sivuilla ja kysyy miten tapahtumat eteni.
Tiedotus on tuolla näköjään ollut huonoa tpivottavasti tulevaisuudessa toimivat toisin.
Jutussa luki että sai vettä henkilökunnan oman vesipullon kun lähti sitä hakemaan (toisaalta sieltä ei saisi poistua enää ja kaupat ovat kiinni)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän nuo uuvatit pärjää nyt, kun ulkona on melkein 35 lämmintä.
Soittaa 112 ja tilaa ambulanssilla vettä?
Nii nii, ja sitte jotkut uuvatit eikkovat auton ikkunoita parkkipaikalla kun koira on autossa vaikka ulkona on ihan yhtä lämmin...
Vai oliskohan sittenki jotenkin eri asia?
Ja näiden uuvattien ymmärrys on koiran tasolla?
a) Ei osaa tulla pois kuumasta (35 astetta) autosta?
b) Ei osaa käynnistää autoa, jotta ilmastointi toimisi?

Menepä itse istumaan tunniksi kuumaan autoon kuumaan laivan ruumaan, kun autoa ei saa käynnistää etkä voi lähteä poiskaan.
Tyypillistä suomalaista vellihousuutta syytellä ja käydä viattomien aspojen kimppuun kun jotain ikävää tapahtuu. Jossain rikkaamman tapakulttuurin maassa oltaisiin käyty joukolla kurmottamassa tuo autonsa hylännyt kuski ja hänen autonsa. Joukkovoima pitää ihmiset ruodussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa nyt oli huomiohuorausta? Kai tuollaisesta saa nyt jo valittaakkin? Ei asiat parane jos niitä ei tuoda julki!
Valittaisin itsekin joo, mutta suoraan Tallinkille enkä millekään Iltalehdelle. Tämä nyt ei ollut edes varsinaisesti laivayhtiön vika, vaan hukkaan jääneen matkustajan. Pientä oma-aloitteisuutta voisi muutenkin aikuisilta ihmisiltäkin odottaa, saihan tuo sitä vettäkin kun vaan avasi suunsa ja pyysi.
Tallinkille, kuten yleensäkin virolaisfirmoille, on ihan turha valittaa - ketään ei kiinnosta. Ainoa tapa saada asiaa jotenkin eteenpäin on tehdä siitä julkinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän nuo uuvatit pärjää nyt, kun ulkona on melkein 35 lämmintä.
Soittaa 112 ja tilaa ambulanssilla vettä?
Menepä itse istumaan tunniksi kuumaan autoon kuumaan laivan ruumaan, kun autoa ei saa käynnistää etkä voi lähteä poiskaan.
Ja kukahan sen käynnistämisen tai autosta poistumisen kieltää?
Yleensä järjen käyttö on sallittua ja joskus jopa suositeltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän nuo uuvatit pärjää nyt, kun ulkona on melkein 35 lämmintä.
Soittaa 112 ja tilaa ambulanssilla vettä?
Nii nii, ja sitte jotkut uuvatit eikkovat auton ikkunoita parkkipaikalla kun koira on autossa vaikka ulkona on ihan yhtä lämmin...
Vai oliskohan sittenki jotenkin eri asia?
Ja näiden uuvattien ymmärrys on koiran tasolla?
a) Ei osaa tulla pois kuumasta (35 astetta) autosta?
b) Ei osaa käynnistää autoa, jotta ilmastointi toimisi?
Luuletko että ruumassa autokannella saa pitää autoa tyhjäkäynnillä? Mitä luulet pakoputkesta ilmaan tulevan? Autosta pois nousu ja hengailu vieressä ei auta myöskään. On kuuma ja hengität pakokaasuista ilmaa.
Ja jos ei tiedä, milloin ongelma ratkeaa (=on ajettava kiireesti pois), ei voi lähteä ruumasta oikein poiskaan, jos ei tiedoteta että nyt pois puoleksi tunniksi.
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä suomalaista vellihousuutta syytellä ja käydä viattomien aspojen kimppuun kun jotain ikävää tapahtuu. Jossain rikkaamman tapakulttuurin maassa oltaisiin käyty joukolla kurmottamassa tuo autonsa hylännyt kuski ja hänen autonsa. Joukkovoima pitää ihmiset ruodussa.
Kyse oli virolaisesta. Oliko jumiin jääneitä autoja viisi? Hurja joukkovoima olisikin.

Koskaan ikinä ei myöhässä olevan liikennevälineen luota kannata poistua, eikä siihen kehoteta. Tilanne kun voi muuttua sekunnissa ja silloin on toimittava heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän nuo uuvatit pärjää nyt, kun ulkona on melkein 35 lämmintä.
Soittaa 112 ja tilaa ambulanssilla vettä?
Nii nii, ja sitte jotkut uuvatit eikkovat auton ikkunoita parkkipaikalla kun koira on autossa vaikka ulkona on ihan yhtä lämmin...
Vai oliskohan sittenki jotenkin eri asia?
Ja näiden uuvattien ymmärrys on koiran tasolla?
a) Ei osaa tulla pois kuumasta (35 astetta) autosta?
b) Ei osaa käynnistää autoa, jotta ilmastointi toimisi?
Luuletko että ruumassa autokannella saa pitää autoa tyhjäkäynnillä? Mitä luulet pakoputkesta ilmaan tulevan? Autosta pois nousu ja hengailu vieressä ei auta myöskään. On kuuma ja hengität pakokaasuista ilmaa.
Ja jos ei tiedä, milloin ongelma ratkeaa (=on ajettava kiireesti pois), ei voi lähteä ruumasta oikein poiskaan, jos ei tiedoteta että nyt pois puoleksi tunniksi.
Mistä sitä pakokaasua tulee, jos autoja ei saa käyttää?
Jumissa oli viisi autoa, joten ihan sama vaikka ne olisivat olleet käynnissä (ja muilla paitsi näillä uuvateilla varmasti olikin)
Jos lautta käy kääntymässä merellä, niin heikkolahjainenkin voisi päätellä. ettei poistuminen ole ihan sekuntien kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä suomalaista vellihousuutta syytellä ja käydä viattomien aspojen kimppuun kun jotain ikävää tapahtuu. Jossain rikkaamman tapakulttuurin maassa oltaisiin käyty joukolla kurmottamassa tuo autonsa hylännyt kuski ja hänen autonsa. Joukkovoima pitää ihmiset ruodussa.
Kyse oli virolaisesta. Oliko jumiin jääneitä autoja viisi? Hurja joukkovoima olisikin.
Juu, eihän suhde ole kuin 5 vs 1. Ei se mihinkään riitä. Antaudutaan.
Kerran olin menossa Ahvenanmaalle ja autoja laivasta purkaessa huomattiin että jonossa olikin yksi Tukholmaan menossa oleva auto, joka siis esti takanaan olevien autojen pois pääsyn. Taisivat kerran kuuluttaa autoon kuskia, ja hetkenpä päästä vetivät sen auton trukilla pois, renkaat vaan vikuin kun sitä autoa siirrettiin renkaat lukossa peltipinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän nuo uuvatit pärjää nyt, kun ulkona on melkein 35 lämmintä.
Soittaa 112 ja tilaa ambulanssilla vettä?
Nii nii, ja sitte jotkut uuvatit eikkovat auton ikkunoita parkkipaikalla kun koira on autossa vaikka ulkona on ihan yhtä lämmin...
Vai oliskohan sittenki jotenkin eri asia?
Ja näiden uuvattien ymmärrys on koiran tasolla?
a) Ei osaa tulla pois kuumasta (35 astetta) autosta?
b) Ei osaa käynnistää autoa, jotta ilmastointi toimisi?
Ei siellä ulkopuolella ole yhtään sen kylmempi ja ei sieltä saa poistua laivan puolelle!
Ja autoa ei saa käynnistää ennen kuin puomit aukeaa!
Pakko kommentoida kun et ikinä ole näköjään tilanteessa ollut! Mitta mieti järjelläs jos kaikki autoilijat poistuisivat, millainenkohan jumi siellä sitten olisi? Tai jos kaikki autot kävisivät tyhjäkäynnillä??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän nuo uuvatit pärjää nyt, kun ulkona on melkein 35 lämmintä.
Soittaa 112 ja tilaa ambulanssilla vettä?
Nii nii, ja sitte jotkut uuvatit eikkovat auton ikkunoita parkkipaikalla kun koira on autossa vaikka ulkona on ihan yhtä lämmin...
Vai oliskohan sittenki jotenkin eri asia?
Ja näiden uuvattien ymmärrys on koiran tasolla?
a) Ei osaa tulla pois kuumasta (35 astetta) autosta?
b) Ei osaa käynnistää autoa, jotta ilmastointi toimisi?
Luuletko että ruumassa autokannella saa pitää autoa tyhjäkäynnillä? Mitä luulet pakoputkesta ilmaan tulevan? Autosta pois nousu ja hengailu vieressä ei auta myöskään. On kuuma ja hengität pakokaasuista ilmaa.
Ja jos ei tiedä, milloin ongelma ratkeaa (=on ajettava kiireesti pois), ei voi lähteä ruumasta oikein poiskaan, jos ei tiedoteta että nyt pois puoleksi tunniksi.Mistä sitä pakokaasua tulee, jos autoja ei saa käyttää?
Jumissa oli viisi autoa, joten ihan sama vaikka ne olisivat olleet käynnissä (ja muilla paitsi näillä uuvateilla varmasti olikin)
Jos lautta käy kääntymässä merellä, niin heikkolahjainenkin voisi päätellä. ettei poistuminen ole ihan sekuntien kysymys.
Mitenkä sinne tulee häkää? Luuletko että ne sadat jo poistuneet autot työnnettiin lihasvoimalla ulos? Se ilma on todella sakeana pakokaasusta viimeisten autojen lähtiessä. Mutta siltikään et saa käynnistää autoasi, ennen kuin pääset ajamaan pois. Tyhjäkäynti on yksiselitteisesti kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä suomalaista vellihousuutta syytellä ja käydä viattomien aspojen kimppuun kun jotain ikävää tapahtuu. Jossain rikkaamman tapakulttuurin maassa oltaisiin käyty joukolla kurmottamassa tuo autonsa hylännyt kuski ja hänen autonsa. Joukkovoima pitää ihmiset ruodussa.
Kyse oli virolaisesta. Oliko jumiin jääneitä autoja viisi? Hurja joukkovoima olisikin.
Juu, eihän suhde ole kuin 5 vs 1. Ei se mihinkään riitä. Antaudutaan.[
Siis se kuskihan ei ollut paikalla pitkään aikaan. Kun hän lopulta tuli, olisi pitänyt alkaa riittämään tätä? Miten se olisi nopeuttanut ulospääsyä?Minkä ihmeen takia autoa ei vain hinattu pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän nuo uuvatit pärjää nyt, kun ulkona on melkein 35 lämmintä.
Soittaa 112 ja tilaa ambulanssilla vettä?
Nii nii, ja sitte jotkut uuvatit eikkovat auton ikkunoita parkkipaikalla kun koira on autossa vaikka ulkona on ihan yhtä lämmin...
Vai oliskohan sittenki jotenkin eri asia?
Ja näiden uuvattien ymmärrys on koiran tasolla?
a) Ei osaa tulla pois kuumasta (35 astetta) autosta?
b) Ei osaa käynnistää autoa, jotta ilmastointi toimisi?
Luuletko että ruumassa autokannella saa pitää autoa tyhjäkäynnillä? Mitä luulet pakoputkesta ilmaan tulevan? Autosta pois nousu ja hengailu vieressä ei auta myöskään. On kuuma ja hengität pakokaasuista ilmaa.
Ja jos ei tiedä, milloin ongelma ratkeaa (=on ajettava kiireesti pois), ei voi lähteä ruumasta oikein poiskaan, jos ei tiedoteta että nyt pois puoleksi tunniksi.Mistä sitä pakokaasua tulee, jos autoja ei saa käyttää?
Jumissa oli viisi autoa, joten ihan sama vaikka ne olisivat olleet käynnissä (ja muilla paitsi näillä uuvateilla varmasti olikin)
Jos lautta käy kääntymässä merellä, niin heikkolahjainenkin voisi päätellä. ettei poistuminen ole ihan sekuntien kysymys.
Tiedotettiinko näille jumissa oleville, että lautta käy kääntymässä merellä ja aikaa on reilusti, vai mistä heidän olisi se pitänyt arvata? Ohje kun on, että autokannelta ei poistuta eikä autoa käynnistetä ennenkuin lupa on. Sinä lähtisit vain kahville ja kohta olisitkin just sellainen torvelo, jonka auto tukkii muiden reitin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän nuo uuvatit pärjää nyt, kun ulkona on melkein 35 lämmintä.
Soittaa 112 ja tilaa ambulanssilla vettä?
Nii nii, ja sitte jotkut uuvatit eikkovat auton ikkunoita parkkipaikalla kun koira on autossa vaikka ulkona on ihan yhtä lämmin...
Vai oliskohan sittenki jotenkin eri asia?
Ja näiden uuvattien ymmärrys on koiran tasolla?
a) Ei osaa tulla pois kuumasta (35 astetta) autosta?
b) Ei osaa käynnistää autoa, jotta ilmastointi toimisi?
Ei siellä ulkopuolella ole yhtään sen kylmempi ja ei sieltä saa poistua laivan puolelle!
Ja autoa ei saa käynnistää ennen kuin puomit aukeaa!
Pakko kommentoida kun et ikinä ole näköjään tilanteessa ollut! Mitta mieti järjelläs jos kaikki autoilijat poistuisivat, millainenkohan jumi siellä sitten olisi? Tai jos kaikki autot kävisivät tyhjäkäynnillä??
Taas kertauksena heikommalla ymmärryksellä varustetuille, että jumissa oli VIISI autoa, että on ihan herttaisen yhdentekevää ovatko ne käynnissä vai ei ja jos autolautta käy merellä kääntymässä, niin aivan herttaisen yhdentekevää ovat makustajat autossa, auton vieressä vai aurinkokannella.
Mutta niinähän nämä uuvatit ovat avuttomia kuin koiranpennut kuumassa autossa, sivullisten olisi pitänyt rikkoa ikkunat, päästää ulos ja tarjota vettä.